Masentuneelle ja itsetunnon kanssa kamppailevalle sanotaan, että pitää hankkiutua eroon ihmisistä, jotka tuovat pahan olon

Vierailija kirjoitti:

Lähisukulaisista ja etenkään omista lapsistaan ei nyt noin vain pääse eroon. Ja tuossa on varmasti aste-ero siinä minkä tasoista ja kuinka pitkäkestoista pahaa oloa tarkoitetaan. Ei tietenkään niin, että tulee pikku riita kumppanin tai ystävän kanssa ja sitten pistetään välit poikki vaan varmaan tarkoitetaan sitä että jos elää väkivaltaisessa ja kontrolloivassa parisuhteessa joka on osasyy henkiseen pahoinvointiin.

Sanoit, että et ymmärrä miksi toisessa tilanteessa näin ja toisessa noin. Voi hyvänen aika. Eihän yhtä sääntöä ja elämänohjetta voi sellaisenaan soveltaa joka paikkaan. Onko sinulla taipumusta kaavamaiseen ajatteluun, vai yritätkö nyt sokerikuorruttaa eksääsi paremmaksi?

No on kyllä taipumusta kaavamaiseen ajatteluun, mutta en nyt ihan ymmärrä taivasteluasi. En kyllä mielestäni sanonut, että joka paikkaan pitäisi soveltaa samaa ohjetta, mutta kun siihen yhteen ja samaan tilanteeseenkin tulee kahta eri ohjetta, jopa samalta ihmiseltä. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis juuri noin teinkin eilen, että  poistuin paikalta ja purin hammasta itsekseni. Mutta missä vaiheessa sitten voin sanoa, että tuo ei ole tyttäreltä ok, jos en halua sitä tappelua? 

Asuuko tytär kotona? Jos ei, niin tilanne on tietenkin helpompi, koska silloin jos hän lähestyy sinua esim. tosi vihaisesti, voit ystävällisesti sanoa, että puhut asiasta mielelläsi, mutta et halua riidellä, eli käydään keskustelu silloin, kun tytär pystyy puhumaan häntä turhauttavat asiat rauhallisesti läpi.

Mutta muuten pakko sanoa, että selität tosi laajaa ongelmavyyhtiä aika pintapuolisesti, eli tosi vaikea sanoa mistä tässä on kyse. 

Tytär on juuri hiljattain muuttanut opiskelujen takia omaan asuntoon, mutta on viikonloput kotona. Joskus pari vuotta sitten riitelimme tosi paljon ja silloin tilanne oli sellainen, että tytär saattoi lähteä ovet paukkuen isälleen tai mummon luo ja tuli vasta tosi myöhään kotiin. Nyt viimeisen reilun vuoden olen harjoitellut itse olemaan kärsivällisempi, ettei tilanteet eskaloituisi siihen pisteeseen ja suuremmilta riidoilta on vältytty. Tässä kuukausi sitten kävi sellainen tilanne, että menetin hermoni ja tappelimme taas ihan entiseen malliin. Se tuntui todella väsyttävältä. Eilen sitten tuli taas tilanne, että teki mieli räjähtää, mutta pysyin hiljaa. 

ap

Eli oikein mikään keino ei tunnu sinulle omalta/hyvältä? Itse olen väistynyt passiivisaggressiiviseen vetäytymiseen jossa en keskustele enää, enkä ota vastaan mitään. Olen puhunut ja selvittänyt vuosia kaikkea, ja kun se tyyli ei tuottanut mitään tulosta, valitsin toisen tavan. Minulle tällä tavan muutoksella ei ole mitään väliä, koska lopputulema on molemmissa täysin sama itseni kannalta. Nyt vain saan olla rauhassa itsekseni, kun kieltäydyn lyömästä päätä enää seinään. Miehelle olen ilmoittanut että olen tässä vuosien varrella jo kaiken sanonut ja tehnyt mitä voin, ja nyt menen näin. Hän on vapaa tekemään omat päätöksensä ja valintansa täysin omista intresseistään. 

Ei ole kyse siitäkään, että ei tuntuisi itselle hyvältä, vaan mietin toisten kannalta, miten minun pitäisi suhtautua, että en vaadi liikaa ja loukkaa, mutta etten toisaalta olisi myöskään mikään kynnysmatto. Tuntuu, että mitä tahansa teen, niin aina menee jommin kummin päin pieleen. Tässäkin ketjussa sen huomaa, että toiset sanovat, että pitää sanoa, jos jokin asia loukkaa, mutta toiset sanovat, että olen tyhmä ja valitan ihan turhista. Mikä minussa on vikana, kun en vain tajua tätä kuviota enkä löydä sitä keskitietä? 

ap

Luulen, että pitää ottaa se riski, että asiat voi mennä joko pieleen tai ei. Joskus sanoo oikeassa paikassa oikeat sanat ja joskus ei.  

Mutta kun tuntuu, että aina menee pieleen, vaikka tekisi miten päin. On aika kuluttavaa elää jatkuvassa itsesyytöksessä, että en taaskaan osannut toimia oikein. 

ap

Totta tuokin, mutta kyse voi olla myös siitä, että on tietynlaisia pakkoajatuksia tai että aivot ikäänkuin pyörittävät tietynlaista ohjelmaa päässä, joka alkaa automaattisesti etsimään asioista ne huonot puolet ja lopputuloksena syntyy mielikuva siitä, että kaikki meni pieleen. 

Se voi auttaa kun alkaa kiinnittämään tietoisesti huomiota niihin pieniin onnistumisiin ja heittää kylmästi menemään ne ajatukset pieleen menemisestä. Toki se voi olla lähes mahdotonta, mutta voi joka tapauksessa raivata tilaa niille hyville seikoille ja ei anna niiden arvon laskea huonojen juttujen vierellä.

mutta eivät nämä ole minun omia ajatuksiani, vaan ulkopuolisilta saatuja neuvoja ja palautteita. Sehän tässä onkin, kun itselle asia muka on selkeää, mutta sitten kun jollekin (tyytyväisenä) kertoo, että on tehnyt niin ja näin, tuleekin kommentti, että olisiko sittenkin pitänyt tehdä vähän toisin. Siis esimerkiksi terapeutin kanssa on tullut nyt tällaisia tilanteita, että olen kertonut oppineeni ottamaan rennommin ja olemaan välittämättä, mutta hän sitten sanookin, että kylläpäs sinä annat kohdella itseäsi huonosti. 

ap

Kerro millaisesta rennosti ottamisesta tässä on kyse. Siitä, että puoliso on jättänyt sukat lattialle vai siitä, että hän pitää sinulle mykkäkoulua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saatte nyt haukkua minua niin paljon kun haluatte, mutta minulle tuli kyllä todella p*ska olo näistä parista kommentista. Juuri tämä on minulle nyt niin vaikeaa, kun en tiedä, mistä saa loukkaantua ja milloin täytyy pitää puolensa ja miten pitää reagoida. Tunteilleni nyt en vain voi valitettavasti mitään. 

ap

Loukkaannu menemään vain, ei se mitään haittaa. Sen sijaan ei kannata korvaa lotkauttaa muiden puheille, eikä niitä alkaa päässä pyörittämään. Et sinä tarvitse kenenkään lupaa siihen mitä tunnet, että osaisit tuntea "oikein".  Tunteesi ovat sinun omiasi. Ei sinun niitä tarvitse kuitenkaan myöskään muille aukoa, minusta tuntuu nyt siltä tältä ja tuolta. 

Mitä siis tarkoitat tällä? Eli saan loukkaantua, kunhan pidän suuni kiinni? Eikö se sitten ole juuri sitä kynnysmattoilua? 

ap

Liisa Keltikangas-Järvinen: Hyvä itsetunto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis juuri noin teinkin eilen, että  poistuin paikalta ja purin hammasta itsekseni. Mutta missä vaiheessa sitten voin sanoa, että tuo ei ole tyttäreltä ok, jos en halua sitä tappelua? 

Asuuko tytär kotona? Jos ei, niin tilanne on tietenkin helpompi, koska silloin jos hän lähestyy sinua esim. tosi vihaisesti, voit ystävällisesti sanoa, että puhut asiasta mielelläsi, mutta et halua riidellä, eli käydään keskustelu silloin, kun tytär pystyy puhumaan häntä turhauttavat asiat rauhallisesti läpi.

Mutta muuten pakko sanoa, että selität tosi laajaa ongelmavyyhtiä aika pintapuolisesti, eli tosi vaikea sanoa mistä tässä on kyse. 

Tytär on juuri hiljattain muuttanut opiskelujen takia omaan asuntoon, mutta on viikonloput kotona. Joskus pari vuotta sitten riitelimme tosi paljon ja silloin tilanne oli sellainen, että tytär saattoi lähteä ovet paukkuen isälleen tai mummon luo ja tuli vasta tosi myöhään kotiin. Nyt viimeisen reilun vuoden olen harjoitellut itse olemaan kärsivällisempi, ettei tilanteet eskaloituisi siihen pisteeseen ja suuremmilta riidoilta on vältytty. Tässä kuukausi sitten kävi sellainen tilanne, että menetin hermoni ja tappelimme taas ihan entiseen malliin. Se tuntui todella väsyttävältä. Eilen sitten tuli taas tilanne, että teki mieli räjähtää, mutta pysyin hiljaa. 

ap

Eli oikein mikään keino ei tunnu sinulle omalta/hyvältä? Itse olen väistynyt passiivisaggressiiviseen vetäytymiseen jossa en keskustele enää, enkä ota vastaan mitään. Olen puhunut ja selvittänyt vuosia kaikkea, ja kun se tyyli ei tuottanut mitään tulosta, valitsin toisen tavan. Minulle tällä tavan muutoksella ei ole mitään väliä, koska lopputulema on molemmissa täysin sama itseni kannalta. Nyt vain saan olla rauhassa itsekseni, kun kieltäydyn lyömästä päätä enää seinään. Miehelle olen ilmoittanut että olen tässä vuosien varrella jo kaiken sanonut ja tehnyt mitä voin, ja nyt menen näin. Hän on vapaa tekemään omat päätöksensä ja valintansa täysin omista intresseistään. 

Ei ole kyse siitäkään, että ei tuntuisi itselle hyvältä, vaan mietin toisten kannalta, miten minun pitäisi suhtautua, että en vaadi liikaa ja loukkaa, mutta etten toisaalta olisi myöskään mikään kynnysmatto. Tuntuu, että mitä tahansa teen, niin aina menee jommin kummin päin pieleen. Tässäkin ketjussa sen huomaa, että toiset sanovat, että pitää sanoa, jos jokin asia loukkaa, mutta toiset sanovat, että olen tyhmä ja valitan ihan turhista. Mikä minussa on vikana, kun en vain tajua tätä kuviota enkä löydä sitä keskitietä? 

ap

Luulen, että pitää ottaa se riski, että asiat voi mennä joko pieleen tai ei. Joskus sanoo oikeassa paikassa oikeat sanat ja joskus ei.  

Mutta kun tuntuu, että aina menee pieleen, vaikka tekisi miten päin. On aika kuluttavaa elää jatkuvassa itsesyytöksessä, että en taaskaan osannut toimia oikein. 

ap

Totta tuokin, mutta kyse voi olla myös siitä, että on tietynlaisia pakkoajatuksia tai että aivot ikäänkuin pyörittävät tietynlaista ohjelmaa päässä, joka alkaa automaattisesti etsimään asioista ne huonot puolet ja lopputuloksena syntyy mielikuva siitä, että kaikki meni pieleen. 

Se voi auttaa kun alkaa kiinnittämään tietoisesti huomiota niihin pieniin onnistumisiin ja heittää kylmästi menemään ne ajatukset pieleen menemisestä. Toki se voi olla lähes mahdotonta, mutta voi joka tapauksessa raivata tilaa niille hyville seikoille ja ei anna niiden arvon laskea huonojen juttujen vierellä.

mutta eivät nämä ole minun omia ajatuksiani, vaan ulkopuolisilta saatuja neuvoja ja palautteita. Sehän tässä onkin, kun itselle asia muka on selkeää, mutta sitten kun jollekin (tyytyväisenä) kertoo, että on tehnyt niin ja näin, tuleekin kommentti, että olisiko sittenkin pitänyt tehdä vähän toisin. Siis esimerkiksi terapeutin kanssa on tullut nyt tällaisia tilanteita, että olen kertonut oppineeni ottamaan rennommin ja olemaan välittämättä, mutta hän sitten sanookin, että kylläpäs sinä annat kohdella itseäsi huonosti. 

ap

Outoa terapeutilta mielestäni.   Ihmisluonto on jotenkin tosi raaka ja kova, oli sitten terapeutti tai mikä tahansa.  

Kysy terapeutilta enemmän tarkentavia kysymyksiä noista ajatuksistaan. 

Onko tämä sun terapeutti näitä, jotka rakastaa vanhoja sanontoja ja heittelee niitä joka väliin?

Koska ap on noin pihalla, pidän todennäköisenä, että lapsuudessa on jotain traumaa ja outoa vanhenmmuutta. Lisäksi on mahdollisesti ollut sellaisen ihmisen kumppani, joka on päässyt käyttämään tätä tilannetta hyväkseen. 

Ap, keskity itseesi! Sun pitää oppia tuntemaan oma itsesi, nyt olet epätasapainossa ja hukassa. Kuka sinä olet. Mitä sinä haluat. Mikä tekee sinut itsesi onnelliseksi. Millainen on hyvä elämä. Millainen on tasapainoinen elämä. Sitten millainen on hyvä ihmissuhde ja muistat sen rajan, kun rakennat ihmissuhteita, koska se hämärtyy niiiiiiiiin helposti ja pikemmin kuin huomaakaan, on taas huonossa suhteessa ja katoaa itseltään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saatte nyt haukkua minua niin paljon kun haluatte, mutta minulle tuli kyllä todella p*ska olo näistä parista kommentista. Juuri tämä on minulle nyt niin vaikeaa, kun en tiedä, mistä saa loukkaantua ja milloin täytyy pitää puolensa ja miten pitää reagoida. Tunteilleni nyt en vain voi valitettavasti mitään. 

ap

Loukkaannu menemään vain, ei se mitään haittaa. Sen sijaan ei kannata korvaa lotkauttaa muiden puheille, eikä niitä alkaa päässä pyörittämään. Et sinä tarvitse kenenkään lupaa siihen mitä tunnet, että osaisit tuntea "oikein".  Tunteesi ovat sinun omiasi. Ei sinun niitä tarvitse kuitenkaan myöskään muille aukoa, minusta tuntuu nyt siltä tältä ja tuolta. 

Mitä siis tarkoitat tällä? Eli saan loukkaantua, kunhan pidän suuni kiinni? Eikö se sitten ole juuri sitä kynnysmattoilua? 

ap

Kyllä se on juuri sitä kynnysmattoilua. Toki vaikka avaat suusi niin on mahdollista, ettei vastapuolta kiinnosta pätkän vertaa. Voi olla, että saat kaasuvalotusta ja vastuunsiirtoa, yhtäkkiä syy onkin sinun. Silloin sinun pitää tehdä valinta sen välillä, myytkö itsesi tuon hankalan ihmisen edestä vai pelastatko itsesi ja pidät itsesi tärkeämpänä ja oman elämäsi päähenkilönä. 

Olen huomannut, että jotkut ihmiset nauttivat siitä, että pääsevät kyykyttämään muita. Jos näkevät, jonkun heikossa olotilassa, menevät iskemään, koska voivat ja se on vaivatonta. Nauttivat siitä vallasta kun saavat jonkun kiemurtelemaan tuskissaan pienistä tai isommista heitoista. Nauttivat kun saavat jonkun häpeämään itseään ja voivat itse tuntea olonsa vahvaksi ja menestyväksi.

Googleta "Riitele rakentavasti". Löytyy monta hyvää neuvoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis juuri noin teinkin eilen, että  poistuin paikalta ja purin hammasta itsekseni. Mutta missä vaiheessa sitten voin sanoa, että tuo ei ole tyttäreltä ok, jos en halua sitä tappelua? 

Asuuko tytär kotona? Jos ei, niin tilanne on tietenkin helpompi, koska silloin jos hän lähestyy sinua esim. tosi vihaisesti, voit ystävällisesti sanoa, että puhut asiasta mielelläsi, mutta et halua riidellä, eli käydään keskustelu silloin, kun tytär pystyy puhumaan häntä turhauttavat asiat rauhallisesti läpi.

Mutta muuten pakko sanoa, että selität tosi laajaa ongelmavyyhtiä aika pintapuolisesti, eli tosi vaikea sanoa mistä tässä on kyse. 

Tytär on juuri hiljattain muuttanut opiskelujen takia omaan asuntoon, mutta on viikonloput kotona. Joskus pari vuotta sitten riitelimme tosi paljon ja silloin tilanne oli sellainen, että tytär saattoi lähteä ovet paukkuen isälleen tai mummon luo ja tuli vasta tosi myöhään kotiin. Nyt viimeisen reilun vuoden olen harjoitellut itse olemaan kärsivällisempi, ettei tilanteet eskaloituisi siihen pisteeseen ja suuremmilta riidoilta on vältytty. Tässä kuukausi sitten kävi sellainen tilanne, että menetin hermoni ja tappelimme taas ihan entiseen malliin. Se tuntui todella väsyttävältä. Eilen sitten tuli taas tilanne, että teki mieli räjähtää, mutta pysyin hiljaa. 

ap

Eli oikein mikään keino ei tunnu sinulle omalta/hyvältä? Itse olen väistynyt passiivisaggressiiviseen vetäytymiseen jossa en keskustele enää, enkä ota vastaan mitään. Olen puhunut ja selvittänyt vuosia kaikkea, ja kun se tyyli ei tuottanut mitään tulosta, valitsin toisen tavan. Minulle tällä tavan muutoksella ei ole mitään väliä, koska lopputulema on molemmissa täysin sama itseni kannalta. Nyt vain saan olla rauhassa itsekseni, kun kieltäydyn lyömästä päätä enää seinään. Miehelle olen ilmoittanut että olen tässä vuosien varrella jo kaiken sanonut ja tehnyt mitä voin, ja nyt menen näin. Hän on vapaa tekemään omat päätöksensä ja valintansa täysin omista intresseistään. 

Ei ole kyse siitäkään, että ei tuntuisi itselle hyvältä, vaan mietin toisten kannalta, miten minun pitäisi suhtautua, että en vaadi liikaa ja loukkaa, mutta etten toisaalta olisi myöskään mikään kynnysmatto. Tuntuu, että mitä tahansa teen, niin aina menee jommin kummin päin pieleen. Tässäkin ketjussa sen huomaa, että toiset sanovat, että pitää sanoa, jos jokin asia loukkaa, mutta toiset sanovat, että olen tyhmä ja valitan ihan turhista. Mikä minussa on vikana, kun en vain tajua tätä kuviota enkä löydä sitä keskitietä? 

ap

Saattaapi olla sama mikä mullakin, eli neurologinen "poikkeama".

Kaikista asioista mitkä loukkaa ei tarvitse/pidä sanoa, isommista asioista kyllä.

Sinä selkeästi "opit olemaan rennompi" huonoissa kohdissa joka muille näyttäytyy nyhveröintinä ja rättinä olona.

Et jostain syystä kykene reagoimaan oikein tilanteisiin/tunteisiin.

Oletko autisti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saatte nyt haukkua minua niin paljon kun haluatte, mutta minulle tuli kyllä todella p*ska olo näistä parista kommentista. Juuri tämä on minulle nyt niin vaikeaa, kun en tiedä, mistä saa loukkaantua ja milloin täytyy pitää puolensa ja miten pitää reagoida. Tunteilleni nyt en vain voi valitettavasti mitään. 

ap

Loukkaannu menemään vain, ei se mitään haittaa. Sen sijaan ei kannata korvaa lotkauttaa muiden puheille, eikä niitä alkaa päässä pyörittämään. Et sinä tarvitse kenenkään lupaa siihen mitä tunnet, että osaisit tuntea "oikein".  Tunteesi ovat sinun omiasi. Ei sinun niitä tarvitse kuitenkaan myöskään muille aukoa, minusta tuntuu nyt siltä tältä ja tuolta. 

Mitä siis tarkoitat tällä? Eli saan loukkaantua, kunhan pidän suuni kiinni? Eikö se sitten ole juuri sitä kynnysmattoilua? 

ap

Et kai nyt sentään kysy keneltäkään saatko loukkaantua? Se on sinun ihka oma tunteesi. Ja kyllä, voi sanoa että loukkasit minua äsken, tai että minä loukkaannuin tuosta mitä sanoit. Muutapa ei oikeastaan sitten muilta voikaan vaatia. Sulla on teinityttö, joka on jo kasvatettu, eitkä sille enää mitään voi. Ei mene kauaa kun hän muuttaa kotoa kokonaan pois. Hyvin suuri osa vanhemmista joutuu vain jaksaa tuon vaiheen.

Ehkä sun ei kannattaisi niin paljon välittää mitä muut ihmiset ovat mieltä tekemisistäsi. Tai ylipäätään kysellä keneltäkään että oletko nyt matto vai et. 

Vierailija kirjoitti:

On ihan normaalia pahoittaa mielensä. Mutta jos joku pelkällä olemassaolollaan alentaa elämänlaatuasi, niin se ei ole hyväksi.

Ei, se ei ole normaalia, tavanomaista kylläkin, uhriutuminen on nyt muodikasta.

Mutta loukkaantuminen on sairaus josta pääsee eroon opiskelemalla mielen toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Koska ap on noin pihalla, pidän todennäköisenä, että lapsuudessa on jotain traumaa ja outoa vanhenmmuutta. Lisäksi on mahdollisesti ollut sellaisen ihmisen kumppani, joka on päässyt käyttämään tätä tilannetta hyväkseen. 

Ap, keskity itseesi! Sun pitää oppia tuntemaan oma itsesi, nyt olet epätasapainossa ja hukassa. Kuka sinä olet. Mitä sinä haluat. Mikä tekee sinut itsesi onnelliseksi. Millainen on hyvä elämä. Millainen on tasapainoinen elämä. Sitten millainen on hyvä ihmissuhde ja muistat sen rajan, kun rakennat ihmissuhteita, koska se hämärtyy niiiiiiiiin helposti ja pikemmin kuin huomaakaan, on taas huonossa suhteessa ja katoaa itseltään. 

Kyllä, nimenomaan itseä tässä on yritetty oppia tuntemaan, mutta aina kun saa jonkin palasen muka kohdalleen, jostain muualta romahtaa jotain. Pitäisi olla niin helkkarin itsenäinen ja miettiä, mitä haluaa, mutta jos haluaa myös ystäviä ja parisuhteen ja tuntea itsensä hyväksytyksi ja kuuluvan jonnekin, se meneekin sitten taas metsään eikä niitä saakaan haluta. Parisuhteessakin oli tämä ongelma, että jotenkin olisi pitänyt sitoutua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta, mutta kuitenkin olisi pitänyt olla täysin itsenäinen eikä esimerkiksi ero olisi saanut tuntua oikein miltään. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan normaalia pahoittaa mielensä. Mutta jos joku pelkällä olemassaolollaan alentaa elämänlaatuasi, niin se ei ole hyväksi.

Ei, se ei ole normaalia, tavanomaista kylläkin, uhriutuminen on nyt muodikasta.

Mutta loukkaantuminen on sairaus josta pääsee eroon opiskelemalla mielen toimintaa.

Älä jaksa. On täysin inhimillistä loukkaantua ja haavoittua. En ymmärrä, miksi kaikkea pidetään nykyään jonain mielensäpahoittamisena ja kaikki p*ska pitäisi vaan ottaa vastaan hymyillen. Eihän tuolla logiikalla tarvita enää edes sanaa anteeksi. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saatte nyt haukkua minua niin paljon kun haluatte, mutta minulle tuli kyllä todella p*ska olo näistä parista kommentista. Juuri tämä on minulle nyt niin vaikeaa, kun en tiedä, mistä saa loukkaantua ja milloin täytyy pitää puolensa ja miten pitää reagoida. Tunteilleni nyt en vain voi valitettavasti mitään. 

ap

Loukkaannu menemään vain, ei se mitään haittaa. Sen sijaan ei kannata korvaa lotkauttaa muiden puheille, eikä niitä alkaa päässä pyörittämään. Et sinä tarvitse kenenkään lupaa siihen mitä tunnet, että osaisit tuntea "oikein".  Tunteesi ovat sinun omiasi. Ei sinun niitä tarvitse kuitenkaan myöskään muille aukoa, minusta tuntuu nyt siltä tältä ja tuolta. 

Mitä siis tarkoitat tällä? Eli saan loukkaantua, kunhan pidän suuni kiinni? Eikö se sitten ole juuri sitä kynnysmattoilua? 

ap

Et kai nyt sentään kysy keneltäkään saatko loukkaantua? Se on sinun ihka oma tunteesi. Ja kyllä, voi sanoa että loukkasit minua äsken, tai että minä loukkaannuin tuosta mitä sanoit. Muutapa ei oikeastaan sitten muilta voikaan vaatia. Sulla on teinityttö, joka on jo kasvatettu, eitkä sille enää mitään voi. Ei mene kauaa kun hän muuttaa kotoa kokonaan pois. Hyvin suuri osa vanhemmista joutuu vain jaksaa tuon vaiheen.

Ehkä sun ei kannattaisi niin paljon välittää mitä muut ihmiset ovat mieltä tekemisistäsi. Tai ylipäätään kysellä keneltäkään että oletko nyt matto vai et. 

No minua on tässä nyt haukuttu raskaaksi ihmiseksi, joka nillittää liian pienistä asioista. Olisi se helkkarin kivaa olla vähän kevyempi ihminen, kun vain tietäisi miten. 

Tilanne on nyt vain se, että minulla on vaikea masennus ja tästä ei oikein pääse pois, ellei opettele uusia ajatustapoja ja toimintamalleja ja pohdi, millainen ihminen haluaa ja pystyy olemaan. Eivät ne asiat itsekseen vain yhtäkkiä valkene, vaan nimenomaan tällaisia asioita siinä tulee punnittavaksi. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan normaalia pahoittaa mielensä. Mutta jos joku pelkällä olemassaolollaan alentaa elämänlaatuasi, niin se ei ole hyväksi.

Ei, se ei ole normaalia, tavanomaista kylläkin, uhriutuminen on nyt muodikasta.

Mutta loukkaantuminen on sairaus josta pääsee eroon opiskelemalla mielen toimintaa.

Älä jaksa. On täysin inhimillistä loukkaantua ja haavoittua. En ymmärrä, miksi kaikkea pidetään nykyään jonain mielensäpahoittamisena ja kaikki p*ska pitäisi vaan ottaa vastaan hymyillen. Eihän tuolla logiikalla tarvita enää edes sanaa anteeksi. 

ap

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Ap, en ehtinyt lukea koko ketjua, joten en oikein tiedä, mistä tässä on kyse, mutta mene lukemaan tuota Narsistin keskustelutyyli -ketjua. Jos eksäsi oli narsisti tai toksinen henkilö, on ihan normaalia ja välttämätöntä, että olet nyt masentunut/uupunut/itseltäsi kateissa ja todennäköisesti olit sopiva uhri jo valmiiksi, kun et ole työstänyt omia kipukohtiasi. Nyt olisi sitten kasvunpaikka elämässä. 

t. Narsistivanhemman yliempaattinen lapsi, joka on kadottanut aikanaan mielenterveytensä ja voimansa suhteessa narsistikumppanin kanssa ja sen jälkeen elänyt hyvää elämää monet, monet vuodet

Itse asiassa tuohon ketjuun eilen kirjoitinkin, että olen miettinyt tätäkin tosi paljon, että onko ex-miesystävä narsisti tai olenko itse narsisti. Mutta sitten kun luki vähän enemmän sitä ketjua, siellä tuli vastaan paljon sellaisia asioita, jotka eivät sovi kyllä meihin kumpaankaan. Pystymme esimerkiksi avoimesti myöntämään, että olemme jossain asioissa toimineet väärin ja koemme siitä syyllisyyttä, josta tiedämme itse olevamme vastuussa. 

Tuo on minusta jotenkin hassu oletus, että jos ero ottaa koville, siinä on pakosti jotain toksista tai narsistista. En ole missään sanonut tai tarkoittanut, että minulla olisi ollut suhteessa erityisen huono olla. Minusta on ihan normaalia, että välillä riidellään eikä kaikesta päästä yhteisymmärrykseen ja joutuu tekemään kompromisseja. Ja elämässä voi olla muita raskaita asioita, joiden takia pinna kiristyy ja voimat loppuat, mutta jotka eivät liity parisuhteeseen millään tavalla. MInulla on esimerkiksi ollut tämä masennus jo pitkään ja se on ollut varmasti miehelle tosi raskasta. Miehellä taas on ollut omat ongelmansa, joista taas minä olen ollut väsynyt. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentuneille taitaa olla taipumuksena ottaa muut ihmiset huomioon enemmän kuin omat tarpeensa.

Asia on kyllä päinvastoin, ei masentuneena pysty ottamaan muita kuin itseään huomioon. Uhriutuminen ei ole epäitsekkyyttä. Näin ihan itse vaikean masennuksen kokeneena.

Tarkoitin syitä jotka johtavat masennukseen.

Masentuneet tuntuvat olevan ihmisiä, jotka ovat aina kilttejä ja avuliaita ja jotenkin tuntuu, että he eivät osaa suuttua mistään.

He kieltävät, en tiedä miksi, normaalit suuttumuksen ja vihantunteensa ja masentuvat sen seurauksena.

Masentuneina heillä on "oikeus" ajatella vain itseään, mutta eivät he sisäänpäin kääntymällä koskaan tule parantumaan masennuksestaan.

Heidän pitäisi oppia sanomaan vastaan, eikä ottaa kaikkea jaskaa vastaan mitä he aiemmin elämässään ovat ottaneet.

Vaikea ja pitkä tie, mutta onnistuu kyllä. Been there, done that.

Omien rajojen määrittelimen, tunnistaminen ja puolustaminen olivat itselleni merkkittävin asia toipumisessa.