Masentuneelle ja itsetunnon kanssa kamppailevalle sanotaan, että pitää hankkiutua eroon ihmisistä, jotka tuovat pahan olon

Ex-vaimoni joka pettämisellään aiheutti eromme syyllisti silti minua kaikesta eromme jälkeen niin sukulaisille kuin ystävilleen. Erosta on jo vuosia, mutta en koskaan tule olemaan ystävä hänen kanssaan.Itseäni on auttanut, että olen nimenomaan hankkiutunut eroon ihmisistä niin kuin exäni. Lasten takia on pakko olla asialliset välit, mutta yhtään sen enempään en taivu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan normaalia pahoittaa mielensä. Mutta jos joku pelkällä olemassaolollaan alentaa elämänlaatuasi, niin se ei ole hyväksi.

niin, mutta missä se raja sitten menee. Esimerkiksi exän kanssa en koskaan kokenut, että hänen olemassaolonsa olisi alentanut elämänlaatuani. Mutta silti ihan kaikki hokevat nyt, miten hyvä oli, että pääsin hänestä eroon, kun joskus riitelimme ja enää en saa koskaan ottaa elämääni ihmistä, joka loukkaa, koska sellainen ei ole "normaalia". Itse olen jotenkin ajatellut, että on ihan normaalia, että välillä riidellään ja petytään ja käydään aika syvälläkin, mutta niistä asioista sitten selvitään puhumalla ja anteeksipyytämällä. Mutta silti minusta tuntuu, että kaikkien mielestä ajattelen ihan väärin. 

ap

No niin ajatteletkin ihan väärin. Ei ongelmasi ole se, ettet tiedä mihin raja vedetään. Kun ei ole edes tarpeen miettiä, että saako minua loukata vähän, keskipaljon vai paljon. Ei mikään noista ole vaihtoehto, vaan minua ei saa loukata enkä hyväksy sitä.

Eli mitä minä voin tehdä siinä tilanteessa, kun olen kertakaikkiaan liian väsynyt tappelemaan. 

ap

Poistu paikalta/poista ihminen paikalta joka sai sinut suuttumaan ja räjähdä.

Hakkaa tyynyä, kiroa kuin peijooni ja ajattele että jokainen isku purkaa sinusta vihaa niitä kohtaan joiden olet antanut hyväksikäyttää ja haukkua itseäsi.

Kun opettelet, että vihan ja suuttumuksen tunteet ovat aivan oikeita tunteita tuntea siinä tilanteessa, heitä ankkuri pohjaan ja ala kääntämään alusta.

Seuraavan kerran kun joku loukkaa sinua, sanot jämäkästi, mun ei tarvitse kuunnella vtt uiluasi, joten painu hevonkuukkeliin selittämään jaskajuttujasi ja palaa takaisin vasta kun osaat käyttäytyä.

Opettele säätelemään vihantunteitasi, vaikka se onkin vaikeaa säädellä jotain sellaista jonka olet kääntänyt itseäsi vastaan ja ymmärrä, että jokainen tunne jonka patoat sisääsi syö sinua kuin rotta, etkä koskaan palaa takaisin normaalien ihmisten kirjoihin.

Siis juuri noin teinkin eilen, että  poistuin paikalta ja purin hammasta itsekseni. Mutta missä vaiheessa sitten voin sanoa, että tuo ei ole tyttäreltä ok, jos en halua sitä tappelua? 

Puret hammasta, mutta et uskalla tuntea vihaa ja se on syy ongelmiisi.

Olet todennäköisesti toiminut samalla tavalla koko elämäsi.

Kuunnellut arvostelua, purrut hammasta, etkä koskaan osoittanut millään tavalla, nyt vttu riitti tai alkaa läski tummumaan.

Opettele ymmärtämään, että suuttuminen silloin kun kohdellaan väärin, on aivan normaali ihmisen tapa toimia siinä tilanteessa.

Olen huomannut, että esim avioliitoissa, joissa toinen puolisoista on liian "kiltti", eikä koskaan näytä puolisolleen mikä tuntuu pahalta, tämä "pahantekijä" ei edes ymmärrä toimineensa väärin.

Kummassa on syy kun asiat menevät pieleen?

Kaiken nielevässä vihan tunteitaan näyttämättömässä puolisossa vai siinä joka tekee väärin saamatta siitä koskaan puolisoltaan kunnollista palautetta?

Siis ei näin. tuossa jo aiemmin selitinkin, että minä olen opetellut hallitsemaan sitä kiukkuani, joka aiemmin sai ihan jäätäviä mittasuhteita. Mutta nyt ilmeisesti teen sen ihan väärin. En vain osaa tätä nyt lainkaan. 

ap

Kuulostaa siltä, että on mahdollista, että olet provosoinut riitoja tyttäresi kanssa aiemmin. Tyttärellesi on kertynyt siitä vihaa, jota nyt purkaa. Jolloin sinun tehtäväsi on nyt vain kestää tilanne, koska tyttärelläsi on oikeus purkaa se viha, jonka olet häneen vuosien ajan työntänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi exän kanssa en koskaan kokenut, että hänen olemassaolonsa olisi alentanut elämänlaatuani. Mutta silti ihan kaikki hokevat nyt, miten hyvä oli, että pääsin hänestä eroon, kun joskus riitelimme ja enää en saa koskaan ottaa elämääni ihmistä, joka loukkaa, koska sellainen ei ole "normaalia". Itse olen jotenkin ajatellut, että on ihan normaalia, että välillä riidellään ja petytään ja käydään aika syvälläkin, mutta niistä asioista sitten selvitään puhumalla ja anteeksipyytämällä. Mutta silti minusta tuntuu, että kaikkien mielestä ajattelen ihan väärin. 

ap

Hm. Jos useampi ihminen on katsonut tilannetta sivusta ja on sitä mieltä, että teit oikean ratkaisun, kuulostaa kyllä vähän siltä, että koitat nyt rationalisoida suhdettanne jälkeenpäin eli keksiä selityksiä sille, miksi exän oli ok käyttäytyä huonosti sinua kohtaan. Eroaminenhan on vaikeaa, ja yksin oleminen, ja myös vahingollista suhdetta voi ikävöidä. Kaikkiin huonoihin suhteisiin, jotka ovat niin myrkyllisiä että niistä kannattaa erota, kuuluu AINA myös hyviä hetkiä. Siksi niistä on niin vaikea lähteä. Eli vähän kuulostaisi siltä, että nyt tarraudut edelleen näihin hyviin puoliin, vaikka oli kenties syytä lähteä.

Mutta ilman esimerkkejä on mahdotonta tietää, mikä tilanne on todella ollut. Onhan sekin mahdollista, että kaikki läheisesti haluavat sinulle pahaa ja ovat valehdelleet sinulle omaksi huvikseen siitä, että  suhteesi on huono. Kuulostaa aika epätodennäköiseltä, tosin, eikö...?

Siis minähän en tehnyt yhtään mitään ratkaisua, vaan exä jätti minut. Olen ihan jokaiselle läheiselle sanonut, että toivon meidän vielä palaavan yhteen enkä ole koskaan hänestä puhunut pahaa sanaa kenellekään. Ainoastaan tässä asiassa, kun en vain halunnut erota ja mielestäni hän teki minulle väärin, kun hän jätti minut. Ei kukaan ole sanonut, että suhde on ollut huono. He ovat vain nähneet, miten rikki olen ollut eron jälkeen . 

ap

Voimia! ❤

Kiitos paljon! 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen selvittää riidat ja pyytää molemmin puolin anteeksi. Sinun tehtäväsi on opettaa sama myös lapsellesi. Ei hyviä välejä rakenneta painamalla asioita unohduksiin. Riitely ja sopiminen ovat tärkeitä taitoja, etenkin sopiminen.

Joskus minusta vain tuntuu tosi pahalta, että minä olen aina se, joka joutuu pyytämään anteeksi ja kukaan ei pyydä minulta anteeksi. Eilen esimerkiksi tytär sanoi minulle todella rumasti yhdestä asiasta, josta olen aiemminkin sanonut, etten tykkää. Aiemmin tällaisessa tilanteessa olen suuttunut ja sanonut, että tuo loukkasi ja siitä on tullut ihan järjetön riita. Nyt en oikeasti jaksa yhtään tapella, vaan annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikka teki mieli huutaa. En vain tiedä, mikä minussa on vikana, kun kukaan ei koskaan pyydä minulta anteeksi. 

ap

Sinä vain sanot, että sinua ei saa kiusata. Mutta esimerkiksi lapsillesi ei ole ollut tuosta loukkaamisesta mitään seurauksia. Pelkkä tyhjä puhe ei riitä, vaan tarvitaan myös tekoja.

Olen sanonut sen noin tuhat kertaa ja jokainen kerta on johtanut riitaan. Että kuulemma suutun liian helposti, kun ei tytär tarkoittanut yhtään mitään ja minä kuulemma vihaan häntä ja etsin hänestä väkisin vikoja. Olen käynyt tämän "keskustelun" niin monta kertaa, että en enää jaksa. 

ap

Mikä se teko oli, jonka teit? Mikä seuraus tyttärellesi tuli loukkaamisesta? Kuten sanoin, niin pelkkä tyhjä puhe ei riitä, vaan tarvitaan myös tekoja.

Siis minä en tehnyt mitään loukkaavaa. Lauleskelin iloisena ja tytär sanoi minulle jotenkin todella rumasti, että lopeta, tuo laulaminen on niin perseestä. Sanoin, että minusta se biisi on hyvä. Joo, typerä pikku asia, mutta se kyllä loukkasi minua. Minä kävin toisessa huoneessa hengittämässä ja palasin takaisin ja aloin jutella jotain muuta. 

ap 

Luin vain vähän ketjun alkua, mutta halusin sanoa, että ihmisiä ei tarvitse vihata vaan jos joku tekee väärin, sitä pahaa voi vihata, mitä hän tekee.

Anteeksiantaminen ja - pyytäminen on tärkeää.

Ei kannata muuttua raivokkaaksi ihmisiä kohtaan, niin että kiroilee ja käyttää hyökkääviä sanoja.

Kun riitelee, riitelee asiasta eikä mene henkilökohtaisuuksiin ja iske toista vyön alle.

Teet itse valintasi ja kannat niistä vastuun.

Jokaista, jonka kanssa tulee riitaa, ei tarvitse poistaa elämästä, mutta jos joku on halveksiva, ei kunnioita, on aggressiivinen, pahantahtoinen jne., häntä välttelisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen selvittää riidat ja pyytää molemmin puolin anteeksi. Sinun tehtäväsi on opettaa sama myös lapsellesi. Ei hyviä välejä rakenneta painamalla asioita unohduksiin. Riitely ja sopiminen ovat tärkeitä taitoja, etenkin sopiminen.

Joskus minusta vain tuntuu tosi pahalta, että minä olen aina se, joka joutuu pyytämään anteeksi ja kukaan ei pyydä minulta anteeksi. Eilen esimerkiksi tytär sanoi minulle todella rumasti yhdestä asiasta, josta olen aiemminkin sanonut, etten tykkää. Aiemmin tällaisessa tilanteessa olen suuttunut ja sanonut, että tuo loukkasi ja siitä on tullut ihan järjetön riita. Nyt en oikeasti jaksa yhtään tapella, vaan annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikka teki mieli huutaa. En vain tiedä, mikä minussa on vikana, kun kukaan ei koskaan pyydä minulta anteeksi. 

ap

Sinä vain sanot, että sinua ei saa kiusata. Mutta esimerkiksi lapsillesi ei ole ollut tuosta loukkaamisesta mitään seurauksia. Pelkkä tyhjä puhe ei riitä, vaan tarvitaan myös tekoja.

Olen sanonut sen noin tuhat kertaa ja jokainen kerta on johtanut riitaan. Että kuulemma suutun liian helposti, kun ei tytär tarkoittanut yhtään mitään ja minä kuulemma vihaan häntä ja etsin hänestä väkisin vikoja. Olen käynyt tämän "keskustelun" niin monta kertaa, että en enää jaksa. 

ap

Mikä se teko oli, jonka teit? Mikä seuraus tyttärellesi tuli loukkaamisesta? Kuten sanoin, niin pelkkä tyhjä puhe ei riitä, vaan tarvitaan myös tekoja.

Siis minä en tehnyt mitään loukkaavaa. Lauleskelin iloisena ja tytär sanoi minulle jotenkin todella rumasti, että lopeta, tuo laulaminen on niin perseestä. Sanoin, että minusta se biisi on hyvä. Joo, typerä pikku asia, mutta se kyllä loukkasi minua. Minä kävin toisessa huoneessa hengittämässä ja palasin takaisin ja aloin jutella jotain muuta. 

ap 

Tuollaisistako olet nyt nostanut tällaisen haloon. Ei tuo ole tyttäreltä mikään loukkaus. Vaan hän ilmoitti sinulle, että on nyt helposti ärtyvällä päällä, jolloin toisen tyhjänpäiväinen lauleskelu ärsyttää herkästi. Jos toinen on jo ilmaissut, että kuuntelisi mieluummin hiljaisuutta, mutta sinä silti jatkat itsepäisesti jollotteluasi, niin silloin kyllä ärsytät tytärtäsi aivan tahallasi.

Meilläkin mies tykkää lauleskella, vaikka laulaakin epävireisesti. Ei mies silti koskaan ole minulle väittänyt, että minun on pakko nauttia hänen epävireisestä laulustaan.

Ei tyttäresikään ole pakko nauttia sinun laulustasi, vaikka sinä sattuisitkin tykkäämään valitsemastasi biisistä tai laulaisit omasta mielestäsi kauniisti. Tyttäresi musiikkimaku on todennäköisesti hieman erilainen kuin sinun.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että on mahdollista, että olet provosoinut riitoja tyttäresi kanssa aiemmin. Tyttärellesi on kertynyt siitä vihaa, jota nyt purkaa. Jolloin sinun tehtäväsi on nyt vain kestää tilanne, koska tyttärelläsi on oikeus purkaa se viha, jonka olet häneen vuosien ajan työntänyt.

Tämä kommentti on taas sellainen, että minulla ei ole mitään käsitystä, onko tämä hyvä neuvo vai ei. Mielestäni en ole erityisemmin häneen mitään vihaa työntänyt, vaan ihan molemmat olemme olleet aina niissä riidoissa mukana. Minä en ole häntä koskaan esimerkiksi haukkunut, vaan ainoa olen ainoastaan kritisoinut hänen tekemisiään ja sanomisiaan, että noin ei voi tehdä ja sanoa. hän sen sijaan on aika monta kertaa sanonut, miten huono äiti olen. Aikuisena tiedän, että pitäisi olla fiksumpi ja siihen olen nyt pyrkinytkin, mutta kyllä minusta nyt kuitenkin tuntuu, ettei minun silti tarvitse ihan mitä tahansa sietää. Vai tarvitseeko, en ihan oikeasti tiedä? 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen selvittää riidat ja pyytää molemmin puolin anteeksi. Sinun tehtäväsi on opettaa sama myös lapsellesi. Ei hyviä välejä rakenneta painamalla asioita unohduksiin. Riitely ja sopiminen ovat tärkeitä taitoja, etenkin sopiminen.

Joskus minusta vain tuntuu tosi pahalta, että minä olen aina se, joka joutuu pyytämään anteeksi ja kukaan ei pyydä minulta anteeksi. Eilen esimerkiksi tytär sanoi minulle todella rumasti yhdestä asiasta, josta olen aiemminkin sanonut, etten tykkää. Aiemmin tällaisessa tilanteessa olen suuttunut ja sanonut, että tuo loukkasi ja siitä on tullut ihan järjetön riita. Nyt en oikeasti jaksa yhtään tapella, vaan annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikka teki mieli huutaa. En vain tiedä, mikä minussa on vikana, kun kukaan ei koskaan pyydä minulta anteeksi. 

ap

Sinä vain sanot, että sinua ei saa kiusata. Mutta esimerkiksi lapsillesi ei ole ollut tuosta loukkaamisesta mitään seurauksia. Pelkkä tyhjä puhe ei riitä, vaan tarvitaan myös tekoja.

Olen sanonut sen noin tuhat kertaa ja jokainen kerta on johtanut riitaan. Että kuulemma suutun liian helposti, kun ei tytär tarkoittanut yhtään mitään ja minä kuulemma vihaan häntä ja etsin hänestä väkisin vikoja. Olen käynyt tämän "keskustelun" niin monta kertaa, että en enää jaksa. 

ap

Mikä se teko oli, jonka teit? Mikä seuraus tyttärellesi tuli loukkaamisesta? Kuten sanoin, niin pelkkä tyhjä puhe ei riitä, vaan tarvitaan myös tekoja.

Siis minä en tehnyt mitään loukkaavaa. Lauleskelin iloisena ja tytär sanoi minulle jotenkin todella rumasti, että lopeta, tuo laulaminen on niin perseestä. Sanoin, että minusta se biisi on hyvä. Joo, typerä pikku asia, mutta se kyllä loukkasi minua. Minä kävin toisessa huoneessa hengittämässä ja palasin takaisin ja aloin jutella jotain muuta. 

ap 

Tuollaisistako olet nyt nostanut tällaisen haloon. Ei tuo ole tyttäreltä mikään loukkaus. Vaan hän ilmoitti sinulle, että on nyt helposti ärtyvällä päällä, jolloin toisen tyhjänpäiväinen lauleskelu ärsyttää herkästi. Jos toinen on jo ilmaissut, että kuuntelisi mieluummin hiljaisuutta, mutta sinä silti jatkat itsepäisesti jollotteluasi, niin silloin kyllä ärsytät tytärtäsi aivan tahallasi.

No okei, ehkä minä sitten ylireagoin, mutta kyllä se vain pahalta tuntui siis se tapa, jolla hän sen sanoi. En voi sille mitään. En ole mitenkään kova lauleskelemaan ja tytär ihan varmasti tiesi, että laulan korkeintaan pari lausetta ja tytär itsekin lauleskelee välillä pieniä pätkiä. Mutta en tiedä, ehkä tuollainen sitten pitää hyväksyä. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin mies tykkää lauleskella, vaikka laulaakin epävireisesti. Ei mies silti koskaan ole minulle väittänyt, että minun on pakko nauttia hänen epävireisestä laulustaan.

Ei tyttäresikään ole pakko nauttia sinun laulustasi, vaikka sinä sattuisitkin tykkäämään valitsemastasi biisistä tai laulaisit omasta mielestäsi kauniisti. Tyttäresi musiikkimaku on todennäköisesti hieman erilainen kuin sinun.

Siis en ole mitenkään kyllä vaatinut ketään tykkäämään laulustani. Missähän sanoin niin. Tapaatko sinäkään sanoa miehellesi, että lopeta nyt, kun tuo on niin kamalaa? Varsinkin jos laulua on tullut noin neljä sanaa eikä minuuttitolkulla. Minä en todellakaan sano, että laulaisin kauniisti, mutta sillä hetkellä nyt sattui soimaan yksi laulun kohta päässä ja sen kohdan lauloin ääneen. En olisi koko laulua edes laulanut ja tytärkin sen ihan varmasti tiesi. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentuneille taitaa olla taipumuksena ottaa muut ihmiset huomioon enemmän kuin omat tarpeensa.

Asia on kyllä päinvastoin, ei masentuneena pysty ottamaan muita kuin itseään huomioon. Uhriutuminen ei ole epäitsekkyyttä. Näin ihan itse vaikean masennuksen kokeneena.

Itse olen kärsinyt yli 30 vuotta keskivaikeasta/vaikeasta masennuksesta ja suurta mielihyvää on aina tuottanut se, että ilahdutan muita. Joten, oma kokemuksesi ei ole yhtäkuin läpileikkaus masennuksen ytimeen.

T. Eri

Onkohan sulla sitten oikeasti masennus ongelmana, vai uupumus?

Siis onko sulla alaikäinen tytär, jonka kanssa olet noin jumissa?

Saatte nyt haukkua minua niin paljon kun haluatte, mutta minulle tuli kyllä todella p*ska olo näistä parista kommentista. Juuri tämä on minulle nyt niin vaikeaa, kun en tiedä, mistä saa loukkaantua ja milloin täytyy pitää puolensa ja miten pitää reagoida. Tunteilleni nyt en vain voi valitettavasti mitään. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Siis onko sulla alaikäinen tytär, jonka kanssa olet noin jumissa?

hän on 17 vuotias. En minä tällä hetkellä koe hänen kanssaan olevani erityisemmin jumissa. Sattui nyt vain tulemaan tällainen tilanne, josta tuli tosi paha mieli. 

ap

Luin nyt koko ketjun ja tuli mieleeni, että opetetaanko jossain, miten riidellään rakentavasti? Aiheesta voisi löytyä kirjoja.

Jos joku on vihainen, voi sanoa sen ääneen, esim. tytär, olisi voinut sanoa, että hän on vähän ärtynyt, voisitko olla laulamatta. Siitäkin voi loukkaantua. On ihan ok tuntea erilaisia tunteita.

Anteeksiantaminen on tärkeää, mutta omat rajat voi laittaa. Voi sanoa toiselle, että minua ei saa kohdella huonosti.

Mielestäni tytär ei saa kaataa kaikkea kertynyttä vihaa, ap sinun niskaasi. Hän voi puhua asioista muttei syytellen. Hänellekin voisi olla helpompaa puhua jollekin ulkopuoliselle. Voisit kuitenkin sanoa hänelle, että hänen puhetyylinsä loukkaavat ja toivot hänen anteeksipyyntöään.

Pakko sanoa AP sinulle, että olet kylä todella hukassa sen kanssa miten annat muiden ihmisten kohdella itseäsi ja myös sen suhteen miten itse kohtelet muita.

Tuntuu siltä, että et osaa suuttua "oikealla mittakaavalla" eli sopivalla tavalla. (Vähän niin kuin vihallasi olisi ainoastaan kaksi asentoa: on ja off.) Ja lisäksi että et osaa ilmaista vihaasi rakentavalla tavallam ja sanoittaa sitä sellaisella tavalla että kenellekään ei jää epäselväksi miksi olet vihainen. Ja lisäksi taidat padota surun tunteita kun sinua loukataan: on ihan ookoo näyttää oma haavoittuvuutensa ja loukkaantumisensa vaikkapa itkun avulla jos toinen ihminen loukkaa tai satuttaa sinua.

Epäilen, että olet aiemmin kohdellut lastasi kaltoin ja nyt hän sitten purkaa sinuun padottua kaunaansa ja katkeruuttaan sinua kohtaan. Tyttären kasvatuksen osalta on todennäköisesti jo myöhäistä tehdä enää mitään korjausliikettä, tämä ongelma olisi pitänyt ennaltaehkäistä jo yli viisitoista vuotta sitten.

Terapiaa ehdottomasti kannattaa jatkaa sinun jos vain mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko sulla alaikäinen tytär, jonka kanssa olet noin jumissa?

hän on 17 vuotias. En minä tällä hetkellä koe hänen kanssaan olevani erityisemmin jumissa. Sattui nyt vain tulemaan tällainen tilanne, josta tuli tosi paha mieli.

Kun luin sinun kommentteja sinun tyttärestä, niin on tyttäressäkin vikaa. Hän voisi olla loukkaamatta äitiään ja miettiä sanojaan.  Antaisi äidin laulaa ja poistua vaan paikalta. Minulla on samanikäinen tytär, mutta en sietäisi tuollaista loukkaamista kovin kauaa. Kyllä hänkin ärähtelee minulle, mutta ne jää lyhyeen. 

Tyttärellä teiniangsti päällä? Suhteenne kuulostaa melko normaalilta, kun huomioi hänen ikänsä. Ei kannata nyt hermostua liikaa. Toivottavasti tytär älyää pyytää anteeksi. Hyvää yötä.

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa AP sinulle, että olet kylä todella hukassa sen kanssa miten annat muiden ihmisten kohdella itseäsi ja myös sen suhteen miten itse kohtelet muita.

Tuntuu siltä, että et osaa suuttua "oikealla mittakaavalla" eli sopivalla tavalla. (Vähän niin kuin vihallasi olisi ainoastaan kaksi asentoa: on ja off.) Ja lisäksi että et osaa ilmaista vihaasi rakentavalla tavallam ja sanoittaa sitä sellaisella tavalla että kenellekään ei jää epäselväksi miksi olet vihainen. Ja lisäksi taidat padota surun tunteita kun sinua loukataan: on ihan ookoo näyttää oma haavoittuvuutensa ja loukkaantumisensa vaikkapa itkun avulla jos toinen ihminen loukkaa tai satuttaa sinua.

Epäilen, että olet aiemmin kohdellut lastasi kaltoin ja nyt hän sitten purkaa sinuun padottua kaunaansa ja katkeruuttaan sinua kohtaan. Tyttären kasvatuksen osalta on todennäköisesti jo myöhäistä tehdä enää mitään korjausliikettä, tämä ongelma olisi pitänyt ennaltaehkäistä jo yli viisitoista vuotta sitten.

Terapiaa ehdottomasti kannattaa jatkaa sinun jos vain mahdollista.

Anteeksi mitä?! Väitätkö tosiaan että pari tällaista tilannetta todistaa että olen kohdellut häntä kaltoin?! Kyllä olen ollut masentunut ja reaktioni ovat olleet aiemmin ylimitoitettuja mutta KOSKAAn en ole häntä tarkoituksella loukannut!! Eiköhän moni muukin ole joskus tapellut teininsä kanssa.

Ap