Lue keskustelun säännöt.
Kertokaapa mulle, miksi mua ärsyttää anorektikot ihan tajuttomasti?
18.09.2006 |
Käyn kerran kuussa sairaan lapseni kanssa Lastenklinikalla ja melkein aina ollaan samassa huoneessa anoreksiatytön kanssa.
Aina niillä on sama virsi: osasto on paska, hoitajat ahdistavat, lääkärit pelottelevat kun kertovat, että jos ei syö niin kuolee. Heillä ei varmasti ole anoreksiaa, eikä mitään psykiatrista juttua. He ovat ihan ok ja syyttä suotta joutuneet sairaalaan. Kunhan he saisivat mennä kouluun, tavata kavereita ja kuolla syömättömyyteen, niin kaikki olis kunnossa.
Mun tekis mieli joskus sanoa niille, että haloo? Te voisitte oikeasti sitä samaa tahdonvoimaa käyttää syömiseen, mitä käytätte syömättömyyteen. Omalla lapsellani ei ole valinnanvaraa sen suhteen, joutuuko hän sairaalaan vai ei. Anorektikoilla on mahdollisuus.
Ja sitten ne iänikuiset pakkoliikkeen näköiset jumpat - pitäis varmaan videoida ja näyttää niille itselleen... Kyykkyyn ylös, poniravia pitkin osastoa polvia nostellen, sukkia kohotellaan minuutin välein ja sitähän varten pitää mennä kyykkyyn-ylös. Käsien ja jalkojen vemputusta, kun natsihoitajat pakottavat makaamaan syömisen jälkeen.
Mutta siis jestas mä en tajua, miksi yhdetkään muut mielenterveyspotilaat eivät käy samalla lailla mun hermoon kuin anorektikot. Toki olen mietteissäni hiljaa, koska ne eivät ole poliittisesti korrekteja. Paitsi joo - nyt avauduin!
Kommentit (28)
olisi valmis tekemään mitä tahansa toipuakseen. Ja teillä se ei ole omassa vallassa.
Ihan ymmärrettävää ajattelua. Ja kun vielä ymmärrät pitää ajatuksesi omana tietonasi tai ainakin purkaa niitä muille kuin niille anorektikoille tai heidän omaisilleen, niin hyvä niin. On ihan ymmärrettävää, että on vaikea ymmärtää sairautta, jossa sairas itse vahingoittaa itseään ja ei edes ymmärrä olevansa sairas. On paljon muitakin sairauksia, joita ulkopuolisten on usein vaikea ymmärtää. Ja erityisen vaikeaksi sen voi tehdä oma elämäntilanne kuten sinulla. Sen kun vain muistaa, että ihmisiä pitää kohdella kunnioittaen, vaikka ei ymmärtäisikään ja vielä jos jaksaisi muistaa, että oman ymmärryksen ulkopuolellakin on elämää, niin on jo pitkällä empaattisen ja kunnollisen ihmisen uralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmarran hyvin miten vaikea on hyvaksya sita, etta joku ei halua elaa tai aktiivisesti tuhoaa elamaansa, kun oma lapsi on hyvin sairas ja taistelee elamastaan.
Halaus sinulle ja voimia teidan perheelle!
Olen itse työskennellyt kaikenlaisten mielenterveysongelmien kanssa. Voisin omasta puolestani sanoa, että anorektikot ovat kaikkein haastavimpia ja siten myös raskaimpia potilaita. Valitettavasti hoidon tuloksetkaan eivät ole kovin hyvät.
Kyseessä on todellakin erittäin vakava MT-ongelma, jota on hyvin vaikea ymmärtää.
Ymmärrän sinua hyvin. Olen myös 157, mutta painan 43 kg. En olisi onnellinen enkä tyytyväinen, jos olisin yhtä painava kuin sinä. Olen tyytyväinen itseeni juuri nyt, vaikka olenkin kaikkien virallisten taulukoiden mukaan alipainoinen. Ei minua ainakaan läski kaunista yhtään. Seksistä nautin kyllä (mitä joku täällä epäili) ja minulla on terveet lapset.
voi vaan puhua ja puhua ja koittaa takoa järkeä edes hitusen päähän,
mutta kun ei niin ei!!!
pikkuhiljaa siihen turtuu, eikä jaksa enää saarnata syömisen tärkeydestä vaan koittaa elää normaalia elämää hänen kanssaan...
ja todellakaan kauniiksi en voi tätä ihmistä kehua,
pelkkää luuta ja nahkaa... =(
mutta nyt ehkä hieman näkyy valoa tunnelin päässä,kolmen vuoden sairastelun jälkeen... =)
koitan ymmärtää vaikken aina oikein ymmärräkkään!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
anorektikot ovat huomionkipeitä narsisteja (ehkä joidenkin tuttavapiirissä on niitäkin poikkeuksia joilla syömättömyyden takana on oikeasti mielenterveydellisiä ongelmia...), mutta tuntemilleni nuorille tytöille anoreksia on ollut pelkkä keino saada huomiota ja dramatiikkaa, olkoonkin että sellainen touhu lähtee teinitytöltä helposti käsistä. Nämä anoreksiasta parantuneet sitten kertovat kauhutarinoitaan itsetyytyväisyyttään hyristen ja saavat kaveriporukassaan osakseen ihailun (sä oot niiiin laiha) ja säälin (voi sua pientä) sekaista horinaa joka taatusti hivelee teinin ulkonäkökeskeistä itsetuntoa.
En tiedä miten itse suhtautuisin anoreksiasta kärsiviin, jollen olisi sairastunut tähän tautiin, jota en soisi kenellekään. Taudin ollessa ' päällä' silloin elämä pyörii vain ruoan ja oman kehon ympärillä, läheisparat saavat olla tosi vahvoja! Anorektikko oikeasti on ahdistunut ja kärsii ! vaikka saattaa tuoda muille erilaista kuvaa, mutta se kuuluu tautiin!! Anorektikolta häviää ystävät, koska anorektikkoa ei kiinnosta enää mikään muu, se on vakava sairaus! Siinä ihminen on niin masentunut, että mikään ei kiinnosta kuin laihuus ja vaikka olisi kuinka laiha, vääristynyt kehonkuva kertoo että laihduta lisää olet lihava!
joka on monet kerrat yrittänyt laihduttaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Olet anorektikoille ainoastaan kateellinen.