Miksi pelkäätte kuolemaa?

Kuolema on ikuinen. On kuin mitään, mitä rakasti, ei koskaan olisi ollutkaan.

Ajatus siitä, etten voisi olla lapsieni kanssa ja lapset menettäisivät äitinsä jo nyt, on murskaava. Tuskin pelkään sitten vanhana, mutta kyllä mä haluan elää tosiaan vanhaksi (90-->) asti. Ei elämässä pelkkää pahaa ole.

Entä se kuolintapa ja sitä edeltävä aika.
Entä, jos joutuisi ikuiseen tyhjyyteen tietoisena. Paikkaan, jossa ei ole mitään.

Ateistina minulla ei ole kuolemassa mitään pelättävää.

t.mies

Pelkäsin aiemmin läheisieni kuolemaa, juuri siksi koska se oli niin lopullista, ja jotenkin niin vaikea hyväksyä. Nyt kun olen yksin niin en osaa pelätä omaa kuolemaa. Outoa.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2015 klo 23:38"]Entä se kuolintapa ja sitä edeltävä aika.
Entä, jos joutuisi ikuiseen tyhjyyteen tietoisena. Paikkaan, jossa ei ole mitään.
[/quote]

Entä jos onkin? Itse haluan uskoa niin loppuun asti. Sen jälkeen ei enää väliä- olenhan sitten kuollut.

En oikeastaan pelkää omaa kuolemaa vaan mieheni joka on mua vanhempi ja sairastaa maksakirroosia.

Mutta voisiko se Jumalan kadotus, eli olla erossa Jumalasta, olla sitä, että on tyhjyydessä. Aika tylsää olla tyhjyydessä ikuisesti. Ahdistava ajatus. Tietysti ajatus kauhusta ja kidutuksesra on vieläkin pahempi.

Pelkään eniten sitä, että jos joudun kitumaan kauan ennen kuolemaa (eli en oikeastaan pelkää itse kuolemaa/kuolleena olemista). Mua myöskin ahdistaa suunnattomasti, että en saisi enää ikinä kokea mitään ja tämä tietoisuus häviää.

Ennen en pelännyt, mutta kun täytin 40v. aloin pelätä kuolemaa sen takia etä lapset menettäisivät äitinsä. Myös omasta puolestani ajatus tuntuu kauhealta että elämä jäisi pahasti kesken, en näkisi lapsenlapsiani, enkä nuorimmaisten aikuisuutta, tuntuu kauhealta ajatukselta että en olisi enää olemassa, tässä iässä sen tajuaa että miten lyhyt tämä elämä onkaan, ja loppu on kauheaa joko kuolee ennen aikojaan tai kituu vanhana ja sairaana parikymmentä vuotta ennenkuin kuolema armahtaa.

Minäkään en pelkää kuolemaa ollenkaan. Eihän sitä kuoleman jälkeen pysty miettimään, että mitä kaikkea nyt menetin ja mistä jäin paitsi. Minulle on aina ollut yksinkertaista ajatella niin, että kuoleman jälkeen ollaan niin kuin ennen syntymää, tiedostamatta mitään.

Voithan luoda oman maailman sinne tyhjyyteen. Onhan siellä jotain, jos sinä olet siellä.

13 ei tyhjyyteen voi mitään luoda. Sain kerran unihalvauksen ja olin siinä tietoisena tilassa, jossa ei ollut mitään eikä tapahtunut mitään. Olin aivan paniikissa ja eika ei tuntunut kuluvan. Oli vaan valoisaa tyhjyyttä.
(Unihalvaukset ovat yleisiä ja vaarattomia, jos joku ei tiennyt)

Pelkäsin ennen aika paljonkin, sain paniikkikohtauksia keskellä yötä pelkästään kuolemanpelon vuoksi. Sitten muutama vuosi sitten minulle tapahtui perinteiset ja tulin kristinuskoon, ja vaikka syynä ei ollut se että olisin halunnut jonkin poistavan kuolemanpelon, niin näin kuitenkin kävi ikään kuin siinä sivussa. Olen jotenkin todella rauhallinen ja tyyni asian kanssa, asenteella tulee mitä tulee.

En pelkää, sillä uskon jälleensyntymään.

Se ahdistaa ihan mielettömästi, että joutuu olemaan ikuisuuden tiedottomassa tilassa. Aivoihin alkaa sattua, kun ajattelee niin isoa aikaa.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2015 klo 23:36"]Kuolema on ikuinen. On kuin mitään, mitä rakasti, ei koskaan olisi ollutkaan.
[/quote]

Ei kuolemaa ole. Jatketaan vain eri tavalla.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2015 klo 23:50"]

13 ei tyhjyyteen voi mitään luoda. Sain kerran unihalvauksen ja olin siinä tietoisena tilassa, jossa ei ollut mitään eikä tapahtunut mitään. Olin aivan paniikissa ja eika ei tuntunut kuluvan. Oli vaan valoisaa tyhjyyttä. (Unihalvaukset ovat yleisiä ja vaarattomia, jos joku ei tiennyt)

[/quote]

Ai, mulla on unihalvauksia ja selkounia, valveunia, painajaisia ja ties mitä, ja juuri siksi mulle tulikin toi mieleen. :D Olemattomassa paikassa vois yrittää luoda jonkinlaisen valveunen kaltaisen olotilan, tai ehkä siinä jo jossain vaiheessa tulis itsekseen hulluksi ja alkais näkemään näkyjä...

Kuten joku sanoikin, kuolema itsessään ei pelota, mutta sitä edeltävä aika. Jos nyt 23-vuotiaana saisi tietää, että kuolen muutaman kuukauden päästä - mitä tekisin ja miten katuisin. 

Itse asiassa kuoleman jälkeen tulemme tiedostamaan paljon enemmän kuin nyt täällä maan päällä eläessä. Nyt useimmat meistä ovat enimmäkseen unitilassa, hyvin vähän tiedostavina.