Älykkäillä ihmisillä ei ole ystäviä

Vierailija kirjoitti:

Niin, jos ei ole sosiaalista älykkyyttä, niin eihän niitä kavereitakaan sitten ole. Se, että osaa jotakin palikoita asetella äo-testissä ei takaa että menestyisi missään muualla. Aina voi katkeroitua, senhän te osaatte sen sijaan että tunnustaisitte tosiasiat.

Ehkä se sosiaalinen älykkyys ei ole kaikille itseisarvo. Kaverilaumalle ei ole kaikilla tarvetta, eikä silti ole menettänyt mitään oleellista elämästään. Katkeruutta en ole kommenteista lukenut, sen sijaan monet älykkäiksi itsensä lukevat viihtyvät hyvin itsensä seurassa. Pakkomielteisesti täälläkin korostetaan sosiaalista älykkyyttä, vaikka se on vain yksi pieni osa-alue.

Jos sosiaalisesti suuntautuneelta ihmiseltä vietäisiin ne kaverit pois, mitä jäisi jäljelle?

Vierailija kirjoitti:

Olen selvästi keskivertoa älykkäämpi ja minulla ei omasta valinnastani ole yhtään ystävää. Minun on aina ollut helppoa saada kavereita ja ystäviäkin, mutta olen todennut etten tee niillä mitään, vaan viihdyn yksin paremmin. Lähes kaikki asiat ovat parempia yksin kuin seurassa. Tietynlainen ulkonpuolisuuden tunne on kulkenut mukanani läpi elämän. Muistan jo lapsena/nuorena kavereideni juttuja kuunnellessani usein miettineeni, että olen nyt aivan väärässä paikassa.

Mahdatko olla assi sinäkin?

Tyttärelläni oli tuota ongelmaa, että kavereita oli tarjolla enemmän kuin mistä hän itse oli piitannut. Yksi hyvä sydänystävä oli, jonka kanssa hengasi paljon. Mutta sitten oli niitä, jotka halusivat hänen seuraansa, eikä tytär osannut/halunnut sanoa, ettei kiinnosta. Oli helpottunut, kun koulunvaihdoksen myötä sai ravisteltua nämä pois. 

Joskus lähempänä teini-ikää keskustelin tästä hänen kanssaan ja kysyin, onko hänkin aika valikoiva seuran suhteen. Tunnusti olevansa. Kun hän meni nörttilukioon, sieltä selvästi löytyi hengeheimolaisia (ja aviomieskin), joihin pidetään yhteyttä myös lukion jäätyä jo kauas taakse. 

Tuo ulkopuolisuuden tunne on erittäin tuttu, itsellänikin se on aina ollut. Enkä ole edes Mensan tasoinen, mutta älykkäämpi kuin 97% (145 silloisella asteikolla, kun Mensan raja oli 148). Olen nyt niin monelta kuullut, että pitävät minua Aspergerina, että olen menossa tämän tutkituttamaan. Tytär myös. 

Tyttären lukioaikoina tuli seurattua näitä lukiolaisten kisoja, lähinnä matematiikkaa ja ohjelmointia. Kyllä se sillä näytti, että neurotyypillisillä ei ole noissa kisoissa mitään saumaa päästä kärkeen. Tyttäreni ei ollut sitä terävintä kärkeä, vaikka finaaleihin pääsikin ja ajattelin silloin, että hän on juuri niin älykäs kuin voi olla, olematta kuitenkaan Asperger. Terävin kärki oli päivänselviä tapauksia, mutta ilmeisesti hänessä on vähän samaa vikaa. Riittävästi älyä ja riittävät sosiaaliset taidot työelämässä pärjäämiseen. Seurapiirielämä pyörii nörttien parissa. 

Minun on melko vaikea uskoa, että ihmisen olisi edes mahdollista olla huippuälykäs olematta samalla Asperger, ainakin jos näistä Mensan palikkatesteistä puhutaan. Olen nuorena opiskellut huippuälykkäiden ihmisten kanssa, ja nyt kun myöhemmin on oppinut tunnistamaan Asperger-piirteitä (sellaisia päivänselviä tapauksia), niin kylläpä oli vuositapaamisessa ihmettelemistä, kun tajusin että neurotyypilliset on siellä hyvin heikosti edustettuna :-)

Vierailija kirjoitti:

Kasvatan älykästä lasta ja pahoin pelkään asian olevan noin. Olen alkanut ymmärtää tätä, mistä älykkäät paljon puhuvat. Toistaiseksi lapsella kavereita riittää sosiaalisten harrastuksien vuoksi ja esim koulussa, mutta olen alkanut huomaamaan mitä pidemmälle hän kasvaa, että sellaista ns. samalla aaltopituudella olevaa seuraa ei meinaa löytyä. Toivottavasti tämä ei myöhemmin nuoruudessa tai varhaisaikuisuudessa näy eristäytymisenä. Se voi olla todella yksinäistäkin, jos näin käy. Kaikkiahan asia ei haittaa eikä koe tätä ongelmallisena. Hyvä niin.

Itselläkin on tosinaan kasvattajana vaikeuksia, kun lapsen ajatukset ja päättelykyky toimivat niin nopeasti, kun muuten on kehitykseltään lapsen tasoa. Ei ole helppo yhdistelmä.

Autismin kirjolla olevat lapset tarvitsevat tukea sosiaalisiin suhteisiin. He eivät luonnostaan osaa toimia oikein sosiaalisissa tilanteissa niin kuin muut lapset. Usein heillä on vaarana joutua kiusaamisen kohteeksi, koska eivät osaa puolustautua niin kuin muut. Ja saattavat joutua kärsimään ihan väkivallastakin. Eivätkä he edes välttämättä ymmärrä ja näe sitä kuviota, että osaisivat pysyä pois kiusaajien seurasta. 

Osa näistä lapsista kaipaa kovasti toisten lasten seuraa. Ja se heidän sosiaalisuus on sellaista, että he menevät mukaan siihen joukkoon, mutta saattavat olla vähän sellaisia päällekäyviä määräilijöitä ja neuvoa miten leikkien pitää mennä - kun niitä sosiaalisia taitoja ei ole. Toiset, jotka myöskin haluaisivat toisten lasten seuraa, katsovat enemmän etäältä ja miettivät, miten tuohon voisi päästä mukaan. Mutta eivät osaa eivätkä mene, ja ovat surullisia kun ovat yksin. Sitten ovat myös ne, jotka ihan tyytyväisenä viihtyvät omissa oloissaan ja leikeissään eivätkä niinkään kaipaa toisten seuraa. Mutta saattavat silti ystävystyä, kun oikeanlainen ihminen osuu kohdalle. Se ystävä ei välttämättä ole edes saman ikäinen, vaan voi olla joku ihan aikuinen tai vanhus, jos heillä on joku harrastus tai mielenkiinto, joka yhdistää.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko kuinka älykäs, mutta ainakin koulussa ja myöhemmin elämässä hyvin pärjännyt. Ystäviä ja hengenheimolaisia on kuitenkin vaikea löytää, koska jollain tavalla koen näkeväni ihmisten läpi heidän tarkoitusperänsä, tai heidän toimintansa tuntuu muuten vain älyvapaalta, jonka jälkeen en voi enää arvostaa heitä. Esim. kollega tuli maireasti kehumaan työntekoani vain koska halusi houkutella minua mukaan yhteen työryhmään, johon ei halunnut mennä yksin. Tai esimies, joka käy haukkumassa minulle muita tiimin jäseniä (en tiedä onko takana joku syy, mutta joka tapauksessa hölmöä käytöstä, jota en voi arvostaa). Tai tuttu, joka ei voi käyttää second hand -vaatteita, koska mistä hän sitten tietää, ovatko ne muodikkaita vai ei. Tai kaveri, jota odotin kaupan ulkopuolella pitkään ja näin ikkunan läpi hänen jääneen suustaan kiinni jonkun kanssa, mutta valehteli minulle, että oli jonoa.

Vaikka useimmilla aspergereilla voi olla vaikeuksia tulkita ihmisten ilmeistä näiden tunnetiloja, on myös näitä, jotka näkevät sen ihmisen 'läpi'. Tämäkin on omalla tavallaan vaikea tilanne, koska he näkevät sen esityksen taakse ihmisen todellisen tunteen. Ja esityksellä tarkoitan tässä nyt sitä, että jos joku vaikka on juuri kokenut sydänsuruja, niin hän silti vieraampien ihmisten edessä tai työpaikalla tietenkin parhaansa mukaan yrittää esittää, että kaikki on hyvin. Koska ei halua jakaa niitä henkilökohtaisia asioita ja tunteita kaikkien vastaantulijoiden kanssa. Mutta jotkut Aspergerit näkevät näistä ihmisistä (tahtomattaankin) sen ihmisen todellisen tunnetilan. Ja se on heille vähän vaikeaakin, koska he näkevät, että tuo ihminen on todella surullinen, vaikka yrittää näyttää ettei ole. Ja miettivät miten päin tässä nyt sitten olisi, ettei tuo ihminen tajua, että näen hänen surunsa. 

Nuo boldatut kohdat on juuri sitä 'läpi' näkemistä. Ja se voi olla ihan hyödyllinenkin kyky/taito ihmisellä! Tällainen ihminen näkee myös, jos toisella on pahat aikeet. Ei ainakaan tule höynäytetyksi niin helposti kuin ne tyypillisemmät Aspergerit, jotka eivät tajua että toinen valehtelee, ellei se ole aivan ilmiselvää.

Tuo, kun kaveri sanoi kaupassa olevan jonoa, vaikka jutteli kaverinsa kanssa, on neurotyypillisille ihan normaali valkoinen valhe. He ajattelevat, että ulkona odottelija loukkaantuu, jos heille kertoo että joutuivat odottamaan kun jäi suustaan kiinni jonkun tutun kanssa. Tai he ovat jopa tietoisesti saattaneet jäädä juttelemaan, vaikka toinen siellä odottaa, ja häpeävät sitten eivätkä kehtaa tunnustaa mikä oli totuus. Mieluummin valehtelevat, että oli jonoa. Eivät he tajua, että Aspergerin kanssa pitää mieluummin olla yltiörehellinen, koska Aspergerille valehteleminen on melkeinpä pahin mahdollinen loukkaus heitä kohtaan. 

Kaikkein suurin loukkaus on se, jos väittää että Asperger valehtelee. Sen törkeämmin ei voi loukata!

Vierailija kirjoitti:

Niin, jos ei ole sosiaalista älykkyyttä, niin eihän niitä kavereitakaan sitten ole. Se, että osaa jotakin palikoita asetella äo-testissä ei takaa että menestyisi missään muualla. Aina voi katkeroitua, senhän te osaatte sen sijaan että tunnustaisitte tosiasiat.

Riippuu siitä minkälaisia kavereita on. Päihteiden käyttäjät tarvitsevat samanlaisia kavereita joilla samat ongelmat ja yksinhuoltajat tarvitsevat samanlaisia kavereita joilla sama vika niin ettei parisuhde suju ja tarvitaan vertaistukea samanlaisista. Kavereista haetaan yleensä vertaistukea joilla on samanlainen elämäntilanne. Tämmöisellä sosisiaalisuuden älykkyyden kanssa ei ole mitään tekemistä eikä sellaista ole. Ihmissuhteissa pyritään hyötymään aina jollain tapaa tai muuten sellaista hyödytöntä suhdetta ei muodostu jossa kummallakin ei ole samat ongelmat. Katsokaa Kumman kaa sarjaa niin näette että kummallakin pitää olla samanlaiset ongelmat elämässään että syntyy kummankin puoleinen hyöty suhde. Jos toinen vaikka vakiintuisi ja toinen ei niin se erottaisi vähitellen.

Ainoat ovat sellaiset suhteet joihinka ei sitouduta mitenkään puolin ja toisin eikä vaadita mitään säännöllistä yhteydenpitoa vaan pystytään muuten nauttimaan toisen seurasta silloin kun nähdään ilman mitään sellaista  säännöllistä pakkoa niin voi toimia mutta usein sellainen ei riitä toiselle hänellä voi olla erilainen käsitys ystävyydestä niin että siihen pitää sitoutua. 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut jotka ovat osaavia jossain asiassa, haluavat puhua siitä ja mollaavat muita. Se nyt ei ole älyn merkki, suvaitsevaisuus muun muassa on (järjen rajoissa). Eivät kauniitkaan halua olla kauniiden kanssa tai ns. omasta mielestään älykkäät toistensa. Samanhenkiset toki. Koska ominaisuuden arvo laskee. Fiksujen seurassa olet vain yksi fiksu, keskinkertaisten seurassa nero. 

En usko tuota ollenkaan. Eivät älykkäät mollaa muita, eivätkä he saa mitään siitä, että erottuvat keskinkertaisuuksien joukosta nerona. Enemmän he kaipaavat sitä, että pääsevät tutustumaan muihinkin neroihin ja löytävät jonkun, joka ymmärtää heidän ajatuksiaan. Ratkaisujen löytäminen ongelmiinkin on paljon mielenkiintoisempaa sellaisessa seurassa, jossa jokainen pystyy osallistumaan ja pallottelemaan ideoita. Mitä fiksumpi ihminen, sitä harvemmin hän törmää toiseen, joka tajuaa. Ja sitä suurempi riemu!

Ja voi näillä olla keskenäistä kilpailuakin. Mutta ei se silti tarkoita, että toivotaan toiselle epäonnea ja huonoa menestystä! Paras voittakoon ja oma tappio harmittaa, mutta ei se silti estä mitenkään olemasta iloinen sen voittajan puolesta. 

Tunnen ihmisen joka jaksaa aina toistella että on niin vaikeaa olla suosittu hänen älykkyydellään.

En ole raaskinut kertoa raukalle että syynä vähäisrem suosioon on hänen äärimmäisen vaikea, pahantahtoinen luonteensa ja ikävä käytös muita kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee naislaumassa olo , kuin olisin kanalassa . Kauempaa kuunnellessa ei todellakaan eroa kiihtyneestä kanalaumasta .  Miksi koen näin .

Minä en koe ihan noin, mutta kyllähän 100% naisporukassa todellakin kokee olevansa outo lintu. Minulle on jäänyt mieleen tilanne, jossa odoteltiin harrastuksen alkua ja olin yksin siellä naisten kanssa ja tuntui vähän ahdistavalta. Sitten ensimmäinen mies saapui paikalle ja olo helpottui heti, taisin jopa ajatella mielessäni, että vihdoinkin joku toinenkin mies! 

Ei minua kaikki miestenkään jutut kiinnosta, mutta miesten kanssa on paljon helpompi olla. Naiset ovat kuin jotain vieraita olioita, ei heidän aivoituksiaan pysty ymmärtämään. Ja mikä pahinta, naisilla on joku häiriintynyt kuvitelma siitä, että naiset ymmärtävät toisiaan! Ei kyllä ymmärretä, eikä edes kiinnosta!

Älykkäät naiset ovat kullanarvoisia, mutta heitä on valitettavan harvassa. Heidän kanssaan pystyy keskustelemaan siinä missä miestenkin, että tarvitse pelätä että puhe siirtyisi meikkeihin tai käsilaukkuihin o_O

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle älykkyys tarkoittaa syy-seuraus-suhteiden ymmärtämistä, kokonaisuuksien hahmottamista detaljien viidakossa, kykyä yhdistää yllättäviäkin asioita tai tietoja uuteen muotoon aikaansaaden uuden merkityksen tai funktion, kykyä erottaa olennainen epäolennaisesta jne.

Mieluiten keskustelen (ainakin pitempään) ihmisten kanssa jotka pystyvät puhumaan muustakin kuin siitä mitä ympärillä näkyy tai mitä pystyy käsillään koskemaan. Ylimielistäkö?

Voi olla ylimielistä, jos haukut ja arvostelet muita tuon perusteella. Jos suhtaudut sillä tavoin, että kaikki ihmiset ovat kuitenkin saman arvoisia ja kohtelet kaikkia yhtä lailla kunnioittavasti ja arvostaen etkä nosta itseäsi millekään korokkeelle, niin ei kai tuota voi ylimielisenä pitää. Kaikki preferoi jotain. Ei kai kukaan ole keltään mitään mieltymyksiä kieltämässä?

Kohtelias ja/tai vähintäänkin asiallinen käytös muita ihmisiä kohtaan ei tuota vaikeuksia.

Luin täältä kommentteja, joissa tuntuu olevan vaade viettää sosiaalista elämää kaikkien kanssa, esitin asialle vastakommentin. En mieti olenko minä älykäs vai en. Jos jonkun keskustelukumppanin kanssa ei ole yhditäviä tekijöitä muuta kuin se , että olemme ihmisiä, niin ystävyyttä ei voi syntyä. Siitä ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä, että väheksyisin häntä.

Oma määritelmäni älykkyydelle on syntynyt tuntemieni ihmisten kautta, joilla nämä mainitut kyvyt ovat ja heidän seurastaan nautin.

En halua haastaa riitaa, mutta mielessä käy, että jos ei tosiaan keskustelukumppanin kanssa mitään muuta yhtäläisyyttä löydä kuin ihmisyyden, niin kyllä siinä varmaan jotain pielessä silloin on. Ymmärrän toki kärjistetyn esimerkin, mutta kuitenkin. Kaikkien kanssa ei tarvitse kaveraata eikä samanlaista yhteyttä synny. Se on ihan ymmärrettävää.

Käytös näkyy ulospäin, asennoituminen on sisäistä, joka voi toki näkyä myös ulos esimerkiksi juuri huonona käytöksenä. Mutta se ei välttämättä näy. Se on mitä o i k e a s t i ajattelet muista. Ehkä ilmaisin itseäni huonosti, kun puhuin käytöksestä. Tarkoitin enemmän suhtautumista muihin.

Selvennän tuota kärjitetyksi kokemaasi esimerkkiä. Jos keskustelen ihmisen kanssa ja käy ilmi, ettei meillä ole yhteistä arvomaailmaa, maailmankatsomusta, yhteisiä mielenkiinnonkohteita kuten taiteet, luonnontieteet, historia, ihmisoikeudet, ympäristökysymykset, filosofia, uudet ja vanhat kulttuurit, niin en koe jonkin olevan pielessä, vaan olemme vain erlaisia ja niin on hyvä. En vain keksi mistä puhuisimme molempia innoittavalla ja tyydyttävällä tavalla.

Ymmärrän tuon. Mutta on vaan todella vaikea uskoa, että löytyisi ihminen, jonka kanssa ei tosiaan olisi mitään muuta yhteistä kuin sama ihmislaji. Kaikkien kanssa olen saanut jutun juurta. Ja melkein parhaimmat ja opettavaisimmat keskustelut sitä käykin hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Joskus se toki myös turhauttaa. Mutta eipä tästä tarvitse sen enempää.

Et ole koskaan tavannut ilkeitä tyyppejä, jotka joka lauseessa alkavat lyttäämään kaikkea mitä sanot? Ja tällaistenkokin kanssa pitäisi ryhtyä etsimään syvällisempää jutun juurta? Mieluummin olen yksin. Osaanhan minä heidänkin kanssaan keskustella. Ei pidä antaa mennä ihon alle, mutta sanoisinko tuollaista ystävyydeksi millään tasolla.

Minusta ystävä, kaveri, tuttu ja sitten ne muut, joiden kanssa rupattelen niitä näitä ovat hyvin erilaisia käsitteitä. Ystäviä on valn kaksi, loput ovat jotain muuta, vaikka tulen varsin hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa enkä koskaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että saisin lisää ystäviä elämääni.

Älykkään ihmisen merkki on, ettei se kommentoi näillä palstoilla. Saati väitä itseään huippuälykkääksi tuolla allle 140:n. Kun kuulin, että Mensan raja laskenut viime vuosikymmeneltä kymmenen pinnaa, sanoin ettei sitten kummoinen jos itsekin pääsisi. Päin vastoin, osoittaa täyttä ymmärtämättömyyttä tuolla (tällä) äolla ottaa sitä edes VAUVA.FI tai vastaavilla esiin. 

Mä ymmärrän ap:n pointin.

En ole kirjaviisas eikä äo:ta testattu, mutta olen aina ollut nokkelaälyinen, se on minulle kerrottukin monen monituista kertaa (niin työpaikalla kuin vapaalla). Olen (ehkä) tämän turvin päässyt työelämässäkin melko pitkälle siihen nähden mitä itse ja muut odotti.

Olen muutaman kerran tulkinnut että vastakkainen sukupuoli kokee minut uhkaksi, koska olen ollut kumppaniani selvästi nokkelampi.

Jotenkin vaan hoksaan asioita, niiden yhteyksiä, kuuntelen kun minulle puhtaan ja muistan pienetkin yksityiskohat ja ekä sitten olen ollut verbaalisesti joitakin lahjakkaampi, osaan sanoittaa asiani.

Yhtälailla kaveripiiristä karsiutui ajan saastossa sellaset henkilöt jotka sattoivat kokea vaikeaksi olla seurassani.

Itse kyllä tykkään nokkelaälyisistä ihmisistä joilla on hyvä tilannetaju ja hoksaavat heti asian ytimen.

Tuttua.

Joudun joskus hillitsemään sanomisiani vaikka kuinka tekisi mieli kommentoida ystäväporukassa jotain väitettä, kertoa heidän ulottumattomissa olevia työasioitani, koska ei heillä ole mitään perspektiiviä niihin tms. Olen hiljaa tai myötäilen muita koska en halua antaa itsestäni sitä kuvaa että olen ehkä heitä keskiverrosti älykkäämpi ( huom. En tod ole mikään superälykkö).

Outoohan sekin on että joutuu esityämään tyhmempää saadakseen pitää muuten kivat kaverit.

Huipulla on hiljaista.

Onhan se varmaan lohdullisempi ajatus, että omat epäonnistumiset elämässä johtuvat siitä, että olen jotenkin liian hyvä tähän maailmaan kuin siitä, että olen liian huono, tai edes siitä että minulla on käynyt vain huono tuuri. Mutta totta se ei tietenkään ole.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se varmaan lohdullisempi ajatus, että omat epäonnistumiset elämässä johtuvat siitä, että olen jotenkin liian hyvä tähän maailmaan kuin siitä, että olen liian huono, tai edes siitä että minulla on käynyt vain huono tuuri. Mutta totta se ei tietenkään ole.

Täähän se sit taas kerran olis 🤗

Voi olla. Monet on nykyään laumassa ihan tyytyväisiä kun kaikki vain mölisee jotain epämääräistä eikä kukaan oikein edes kuuntele, miten typerät jutut muilla on. Nuoremman sukupolven kommunikointi on jo jotain ääntelyn tasoista. Riittää kun ollaan laumassa ja pidetään jotain kovaa ääntä.

En jaksanut selata kommentteja, olisko asiaa jo puitu, mutta toimiiko se myös toisin päin - jos olen yksinäinen, olen älykäs?

Jokainen ystävä on -10 pistettä älykkyyteen.

Jos älykkyyttä käyttää, niin todennäköisesti henkilö on valikoivampi ainakin läheisten ystävien suhteen. Luottamus on aina matemaattinen riski.

Haluaisin tutustua uusiin ihmisiin,mutta pelkään että he ovat minulle liian älykkäitä tai liian tyhmiä. Älykkäät ovat monesti olleet nuivia ja ylimielisiä, nillittävät ja nyrpistelevät kaikelle minkå sanon. Tyhmät taas puhuvat muista ihmisistä,julkkiksista, viihteestä ja pitkäpiimäisesti arkiasioista. Ärryn helposti perustelemattomasta viisastelusta.