Ei ole helppoa olla rikas.

Meinaatko että sait aikaan hyvää mieltä? Jos ajattelee asiaa köyhän kannalta joka miettii että mikä olikaan se halvin eines tai mistä löytää 10cm kasvaneelle pojalle uudet hyväkuntoiset housut ja halvalla?



En tietenkään moiti siksi että rahaa löytyy, se asia ei kuulu minulle mutta toisilla on todellisia ongelmia rahan suhteen kuten muunkin elämän alueen kanssa joihin raha vaikuttaa.

Ja se että elämässä on suuret epävarmuustekijät perusasioiden kohdalla (asunto ja ruoka) ei ihmistä "paranna" tilanteen jatkuessa pidempään. Syrjäytymistä, masennusta, ja itsemurhaa teettää köyhyys varmasti enemmän kuin se että jollakin on ylimääräistä rahaa.



Itse olen keskivertokansalainen, en rikas enkä köyhä mutta toisinaan tai usein minunkin pitää miettiä mitä rahalla saa ja mitä ei.



Kavereiden ja ystävyyssuhteiden määrä ei ole rahasta kiinni. Myönnettäköön että rikkaalla varmasti on vaikeaa erottaa todelliset ystävät ja pyrkyrit.



Kyllä varmasti minäkin remontoisin taloni ja ostaisin uuden auton jos varaa olisi mutta en usko että sen vuoksi ystävättömäksi jäisin.

lapset olivat huostassa. Hän myös kärsii rajatilapersoonallisuudesta.



Hänkin kuvittelee, että ihmiset eivät pidä hänestä rahan takia, vaikka totuus on että hän on omituinen.

tässä aloituksessa ei puhuttukaan köyhänä olemisesta. Siitähän voi sitten aloittaa oman ketjunsa. Ei ollut tarkoitus kilpailla "kurjuudesta" vaan tuoda ajatuksia näin rikkaankin näkökulmasta. Aivan kuten rikas ei välttämättä ymmärrä millaista on olla köyhä, ei köyhäkään aina ymmärrä minkälaista on olla rikas. Köyhä ajattelee helposti yksioikoisesti asiaa, kaikki murheet ja huolet poistuisivat kun vain minulla olisi rahaa. Mutta kun niin ei vain ole. Minun lapseni sairastavat aivan yhtä lailla kuin sinun lapsesi, minun isäni sairastaa syöpää ja veljeni vakavaa sydänsairautta rahoistani huolimatta, minulla on pms-oireet/ikäkriisit/avioliitto-ongelmat/lapsen uhmakohtaukset ym. aivan yhtä lailla kuin sinullakin.

Minun elämäni voi katketa tänään autonratissa törmätessäni rattijuoppoon aivan yhtälailla kuin köyhänkin. Minäkin voin masentua ja syrjäytyä.



Minä olen ollut SEKÄ rikas että köyhä. Ja voin kertoa, että näin jälkeenpäin ajatellen ehdottomasti onnellisin olen ollut silloin kun asuimme pienessä mummonmökissä ilman minkäänlaisia mukavuuksia (sähkö, juokseva vesi), kaikki ruoka tuli pellosta ja metsästä, neuloin ja ompelin lapsille vaatteet ja oli to-del-la tiukkaa. Elämä on oikein hyvää nytkin ja nautin siitä kaikesta mitä raha mahdollistaa. En missään tapauksessa vähättele sitä mitä köyhä kohtaa. Mutta en ikipäivänä osannut kuvitella millaisia ennakkoluuloja raha saa ihmisissä aikaa.



ap

en ole itse rikas mutta mulla on tuttava joka on eikä kyllä todella käy kateeksi! Tuntuu olevan todella vaikea löytää ystäviä tai luottaa kehenkään, vielä kun työnsä puolesta on silmätikkuna. Koko ajan ikään kuin varuillaan, ja ehkä juuri siksi siitä saa etäisen ja ylimielisenkin käsityksen. Pitää tehdä töitä että näkee tuon taakse ja jaksaa uskoa että se on ihan mukava ihminen. Mitä se kuitenkin on.

Pistän joka kuukausi n. kymppitonnin eri hyväntekeväisyysorganisaatoiden toimintaan. Parhaat kaverit tietävät tästä ja yleensä hyväksyvät asian helposti. Eri asia ehkä olisi jos keräisin rahaa säästöön johonkin ns. itsekkääseen tarkoitukseen.

pari kertaa niin ehkä pääset ongelmastasi.



Uskon kyllä ihan, että olet kiva ihminen eikä sunkaan elämäsi ole helppoa, mutta vain rikas voi sanoa, että rahalla ei ole väliä eikä se ratkaise.

Itse olin lapsena nuorena nätti ja ns. kympin oppilas, ja voi kuinka vaikeaa kenenkään oli uskoa, että minulla olisi ollut elämässä mitään vaikeuksia. Tosiasiassa olin äärimmäisen pelokas ja epävarma, kotona asiat pahasti pielessä (ei ulkoisesti kylläkään).

Mee kuule seisomaan leipäjonoon

pari kertaa niin ehkä pääset ongelmastasi.

Uskon kyllä ihan, että olet kiva ihminen eikä sunkaan elämäsi ole helppoa, mutta vain rikas voi sanoa, että rahalla ei ole väliä eikä se ratkaise.

Köyhällä on omat ongelmansa ja rikkaalla omansa. Ei raha kuitenkaan kaikkia ongelmia ratkaise. Ja raha voi tosiaan aiheuttaa ongelmia.

Mä itse olen ihan keskituloisesta perheestä, mutta meidän sukulaiset ovat olleet enemmän tai vähemmän köyhiä. Muistan kuinka eräskin täti hoki jatkuvasti minulle, miten onnekas minä olen kun meidän perheellä on rahaa. Heidän näkökulmastaan meillä olikin rahaa, mutta mitään rikkaita ei oltu. Silti meidän oli turha valittaa yhtään mistään, koska meillä oli rahaa eikä siis mitään ongelmia. Olis pitänäyt olla vaan kiitollinen. Kuitenkin oli ollut sairauksia ja onnettomuuksia meilläkin... mutta ei siis nähtävästi mitään todellista.

menkää Afrikkaan katsomaan nälkään nääntyviä lapsia, vasta sitten tiedätte ongelmista.

Minäkin olen kärsinyt varallisuudestamme viime vuosina. Rakensimme muutama vuosi sitten ison talon, ja jotenkin on tuntunut, etten enää niin hyvin sovi nykyisen asuinpaikkamme hiekkalaatikkopiireihin. Edellisen kerran kun olin äitiyslomalla, asuimme ihan tavallisessa rivariasunnossa, ja olin siis samalla viivalla kaikkien muiden kotiäitien kanssa. Nyt "leikkipuistokolleegani" eivät edes tiedä missä asumme, kun en ole viitsinyt kertoa, etteivät ala selän takana päivittelemään varallisuuttamme. Ja kuitenkin olen se ihan sama äiti kuin 5-10 vuotta sitten kun asuimme vähän vaatimattomammin.



Huvittavaa on myös se, että varon näyttämästä työkavereillenikaan kotiamme. Joskus se on hankalaa kun olemme tulossa kimppakyydillä jostain. Pelkään vaan niin älyttömästi heidän reaktioitaan.

ja ympäristö kadehtii helposti. Ja ikävä kyllä verot ja omaisuudet on helppo saada tietoon jos se jotakuta kiinnostaa.



Kauneus voi haitata ihmissuhteissa myös, sekään ei ole helppoa. Itse en ole onneksi enää sitäkään, tiedän silti.

en ole ylipäätään mitään valittajatyyppiä, mutta joskus mäkin olen väsynyt, turhautunut, pahalla päällä jne. ja tekis mieli sanoa se ääneen kuten muutkin..

Kuopus valvotti mua allergioittensa kanssa 3-vuotiaaksi, nukuin 15min pätkissä. No ei mikään maailmanloppu ja siitä selvittiin, mutta kyllä mä väsynyt olin.

ap

En usko, että raha on este ystävyydelle. Toisaalta en usko, että raha tuo onnea, ainakaan itselleni. Meillä on kaikkea, mitä tarvitsemme: onnellinen perhe, työtä, terveyttä, nätti vuokra(!!!)asunto, uudehko auto. Meillä ei ole varaa matkustella, mutta meillä on varaa pitää lapset osapäivä-hoidossa, ja viettää aikaa yhdessä. En usko, että raha toisi mitään pysyvämpää onnea meidän perheelle.

En minä etsi veropörssistä naapurin Pirkon tulotietoja tms. Joidenkin ihmisten kanssa tulee hyvin juttuun ja toisten ei ollenkaan. Persoonallisuus on se, joka ratkaisee. Tuntuu vaan, että "rikkaat" helposti syyttävät omaisuuttaan siitä, että heistä ei pidetä. Tosiasiassa syyt voivat olla muualla.

mua hävettää ihan hirveästi pyytää jotain vanhaa kaveria kylään uuteen kotiin. Rakastan kotiani ja viihdyn siellä valtavan hyvin, mutta en missään nimessä haluaisi tuottaa kenellekään pahaa mieltä. Salailen ulkomaanmatkoja jos mahdollista, jos joku kysyy millä autolla ajan, sanon senkin tosi nolona. En missään nimessä IKINÄ ota itse puheeksi mitään meidän varallisuuteen liittyvää.

ap

Esimerkkina annettakoon että sain keväällä tietää että lapsemme on sairas, halusin jutella asiasta niin monelta tuli vastauksena että onhan teillä rahaa, ei teillä mitään hätää ole..



Suutuin silmittömästi ja en ole ollut näihin "ystäviini" missään yhteydessä.



Rahalla ei osteta terveyttä tai lääkkeitä mitä ei ole kehitetty..

Oletteko saaneet perintöä tms?

Tunnut itse ajattelevan, että olet nyt muita parempi.

Sitäpaisti, talo ei tänä päivänä välttämättä kerro mitään asujansa varallisuudesta, ellei nyt ihan linna tai kartano ole. Pk-seudulla on melko tavallista, että lainaa on 300 000€, joten isoja ja uusia taloja ihan tavallisilla keskituloisillakin...

Minäkin olen kärsinyt varallisuudestamme viime vuosina. Rakensimme muutama vuosi sitten ison talon, ja jotenkin on tuntunut, etten enää niin hyvin sovi nykyisen asuinpaikkamme hiekkalaatikkopiireihin. Edellisen kerran kun olin äitiyslomalla, asuimme ihan tavallisessa rivariasunnossa, ja olin siis samalla viivalla kaikkien muiden kotiäitien kanssa. Nyt "leikkipuistokolleegani" eivät edes tiedä missä asumme, kun en ole viitsinyt kertoa, etteivät ala selän takana päivittelemään varallisuuttamme. Ja kuitenkin olen se ihan sama äiti kuin 5-10 vuotta sitten kun asuimme vähän vaatimattomammin.

Huvittavaa on myös se, että varon näyttämästä työkavereillenikaan kotiamme. Joskus se on hankalaa kun olemme tulossa kimppakyydillä jostain. Pelkään vaan niin älyttömästi heidän reaktioitaan.

mua hävettää ihan hirveästi pyytää jotain vanhaa kaveria kylään uuteen kotiin. Rakastan kotiani ja viihdyn siellä valtavan hyvin, mutta en missään nimessä haluaisi tuottaa kenellekään pahaa mieltä. Salailen ulkomaanmatkoja jos mahdollista, jos joku kysyy millä autolla ajan, sanon senkin tosi nolona. En missään nimessä IKINÄ ota itse puheeksi mitään meidän varallisuuteen liittyvää.

ap

Itse asumme isossa omakotitalossa, emme ole rikkaita, mutta ei minua ainakaan hävetä asua unelmieni talossa! Unelmien talo se on joka tapauksessa, on lainaa tai ei. Saako siitä olla silloin sitten tyytyväisempi, kun on lainaa??

Minä jopa sanon joskus ystävilleni, että on ihana mennä töiden jälkeen kotiin, kun vieläkin minusta se on vallan ihana, vaikka ollaan jo 4 vuotta siinä asuttu..

Jotkut ystäväni asuvat hyvinkin pienissä kerrostaloissa 'ei-niin-hyvällä' alueella, eivätkä he ikinä vaikuta kateellisilta, eikä minun tarvitse hävetä kotiani heille.

He käyvät meillä, ja minä heillä. Mutta me olemmekin ystäviä..

Keskikastiin kuuluvana jää vain miettimään, että mitä järkeä on rakentaa koti, jota ei uskalla kenellekään näyttää edes ulkoa. Meinaatko sitten lapsillesi sanoa, etteivät saa ketään tuoda kyläänkään, ettei ideologiasi saa säröä..? Eipä taida käteisvarannot ja älykkyysosamäärä kulkea hand in hand.

Hienoahan se on, että mieskin kulkee risoissa sukissa ja säälistä saatte lisää rompetta ystäviltänne. Missä on selkärankanne, kun ette voi sanoa, että antakaa toki ihmisille, jotka oikeasti tarvitsevat niitä?

Minä ostaisin kyllä miehellenikin ja itsellenikin siistit vaatteet, turvallisen uudehkon auton sekä etsisin paikan unelmakodille, jos dinareita ei tarvisi laskea. Toisaalta 5 kotivuoden jälkeen on saanut laskea rahoja todella huolella, ja on ollut helpottavaa huomata miten paljon maailmassa on asioita, jotka ovat ilmaisia eikä kokoajan tarvitse shoppailla shoppailun ilosta.

Koettakaa tekin nähdä metsä puilta.