Lue keskustelun säännöt.
Ei ole helppoa olla rikas.
14.08.2008 |
Tiedän varsin hyvin olevani monella tapaa etuoikeutettu. Raha helpottaa elämää ihan hirveästi monella tavalla, ei tarvitse miettiä mitä ja milloin ostaa, ei riidellä miehen kanssa raha-asioista, voi harrastaa ja matkustaa niinkuin haluaa jne.
Oikeastaan vasta viime aikoina olen myöntänyt itselleni julman tosiasian. Rikkaan ei ole helppo saada/pitää ystäviä. Rikkaan on aina oltava moninkertaisesti mukava, hauska, hurmaava jne. voittaaksen ihmisiä puolelleen. Ihmisillä on aina se tietty ennakkokäsitys rikkaasta ihmisestä (ylimielinen, ylpeä, halveksii varattomampia jne) ja elämä on jatkuvaa noita ennakkokäsityksiä vastaan tappelua. Ihmiset katsovat sinua suurennuslasilla ja etsivät sinusta virheitä. Voit olla rikas, mutta että sitten olisit hyvä äiti, hyvä vaimo tai ihan ok työntekijä- se on liikaa. Rikasta on pakko inhota.
Se tuntuu ikävältä. Olen elänyt todella vaatimattoman lapsuuden ja nuoruuden, tehnyt paljon töitä. Kunnioitan kaikkia ihmisiä, enkä missään nimessä ajattele rahan tekevän kenestäkään parempaa. Minulla on aivan valtavasti puutteita ihmisenä ja kasvamista edessä. Haluaisin silti "olla samalla viivalla". Haluaisin tutustua uusiin ihmisiin, ilman että minun tarvitsee miettiä joka sanomistani.. Haluaisin olla oma itseni. Haluaisin joskus kertoa jotain omasta elämästäni ilman, että se tulkitaan leuhkimiseksi. Köyhä voi kertoa, miten huippuonnellinen hän on kun varasi Kanarian matkan jouluksi tai miten kovasti hän viihtyy uudessa vuokrakaksiossaan. Mutta vaikka asettelisin sanani miten, en voi itse ikinä kertoa omista vastaavista asioistani. :/
Kommentit (69)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
luin vain ysiin saakka kunnes nettoitermein aloin LOL :)
Siis ihan oikeesti, olette niin rikkaita että olette suunnilleen 10 rikkaimman joukossa Suomessa, mutta haette lastenrattaat naapurin kaatopaikkakuormasta. :) Hip hei. Rahat on rahastoissa ja muualla.
Tuota, kerronpa tarinan otsikolla käärinliinassa ei ole taskuja:
Mummoni (synt. 1890-luvulla) ponnisti köyhistä oloista, mutta oli fiksu, ahkera ja varsinkin pihi. Mummo eli 95-vuotiaaksi ja pihisteli koko elämänsä - haki mm. 80-luvulla vaatteita pelastusarmeijasta. Me sukulaiset olimme pyörtyä, olisimme toki antaneet rahaa vaatteisiin jos olisimme osanneet tilanteen aavistaa. No, mummo kuoli 1990-luvulla ja perikunnan raskaisiin velvollisuuksiin kuului asunnon tyhjentäminen yms. perinnön jakoon kuuluva byrokratia. No, ensinnäkin mummon vintiltä löytyi tuhanteen kertaan hienosti pakattuja astiastoja, aterin sarjoja, pöytähopeita, koruja ja mm. minkkiturkki. Lisäksi erilaisilla talletustileillä ja osakkeissa oli lähes 200.000 mk.
No, eihän mummo rikas jollain Hesarin 10 rikkainta palstan mittapuulla ollut, tokikaan. Ja me peroillisethän sitten saimme asiasta nauttia, ei vaan ollut mummoa enää jäljellä jota kiittää. Jäin vaan miettimään mitä ihmeen järkeä tällaisessa köyhäilyssä on, jos kerran tosiaan olette noin verrattoman rikkaita. Siis ymmärrän ettei tarvitse hulluna kuluttaa, mutta että ottaa vastaan jotain naapurien köyhäin apua ihan pokkana, vaikka tarvitsijat ovat ihan muualla...
Meidän mielestä on turha kuluttaa, jos ei ole tarvetta. Maailmassa tuotetaan muutenkin rojua ihan riittämiin. Miksi siis jättää joku tavara käyttämättä vain sen takia, että se on nuhjuinen, kun se on täysin käyttökelpoinen muuten. Yritämme ihan vilpittömästi kulutuksessa ajatella sitä, että ostetaan pitkäikäistä tavaraa, joka käytetään loppuun. Sitä paitsi ne tavarat tuodaan meille, emme ole keltään koskaan mitään pyytäneet. Olemme antaneet vastaavasti tavaroita eteenpäin. Kerran kuitenkin eräs köyhä perhe valitti, että he saavat valtavat määrät tavaraa. Kun heidän ensimmäinen lapsensa syntyi, he saivat viisi turvakaukaloa. Hän kertoi, ettei ole ostanut lapsilleen muuta kuin ruokaa, kun ihmiset antavat köyhän perheen lapsille kaiken muun.
Ei me rahoja hautaan olla viemässä, vaan varmistamme omille lapsillemme hyvät eväät elämään myös sen jälkeen, kun he ovat kotoa pois muuttaneet. Heidän ei tarvitse tehdä hanttihommia kurjissa oloissa, että saavat rahat opiskeluaikoina riittämään kuten vanhempansa.
luin vain ysiin saakka kunnes nettoitermein aloin LOL :)
Siis ihan oikeesti, olette niin rikkaita että olette suunnilleen 10 rikkaimman joukossa Suomessa, mutta haette lastenrattaat naapurin kaatopaikkakuormasta. :) Hip hei. Rahat on rahastoissa ja muualla.
Tuota, kerronpa tarinan otsikolla käärinliinassa ei ole taskuja:
Mummoni (synt. 1890-luvulla) ponnisti köyhistä oloista, mutta oli fiksu, ahkera ja varsinkin pihi. Mummo eli 95-vuotiaaksi ja pihisteli koko elämänsä - haki mm. 80-luvulla vaatteita pelastusarmeijasta. Me sukulaiset olimme pyörtyä, olisimme toki antaneet rahaa vaatteisiin jos olisimme osanneet tilanteen aavistaa. No, mummo kuoli 1990-luvulla ja perikunnan raskaisiin velvollisuuksiin kuului asunnon tyhjentäminen yms. perinnön jakoon kuuluva byrokratia. No, ensinnäkin mummon vintiltä löytyi tuhanteen kertaan hienosti pakattuja astiastoja, aterin sarjoja, pöytähopeita, koruja ja mm. minkkiturkki. Lisäksi erilaisilla talletustileillä ja osakkeissa oli lähes 200.000 mk.
No, eihän mummo rikas jollain Hesarin 10 rikkainta palstan mittapuulla ollut, tokikaan. Ja me peroillisethän sitten saimme asiasta nauttia, ei vaan ollut mummoa enää jäljellä jota kiittää. Jäin vaan miettimään mitä ihmeen järkeä tällaisessa köyhäilyssä on, jos kerran tosiaan olette noin verrattoman rikkaita. Siis ymmärrän ettei tarvitse hulluna kuluttaa, mutta että ottaa vastaan jotain naapurien köyhäin apua ihan pokkana, vaikka tarvitsijat ovat ihan muualla...
Jotkut ystäväni asuvat hyvinkin pienissä kerrostaloissa 'ei-niin-hyvällä' alueella, eivätkä he ikinä vaikuta kateellisilta, eikä minun tarvitse hävetä kotiani heille.
He käyvät meillä, ja minä heillä. Mutta me olemmekin ystäviä
Ollaankohan me ystäviä? Itse asumme ihan "slummissa" ja ainakin minulla on rikkaita ystäviä ja ihan ihania ystäviä onkin. Eihän ne rikkaudet mihinkään niitä elämän kurjia puolia pois vie, ihan yhtä lailla on murheita parisuhteesta, sairauksista, läheisistä ja ties mistä.
Ihanille ystävilleni terveisiä ja toki otan uudenkin rikkaan tai köyhän ystävän itselleni! Minua ei kiinnosta ystävieni tilin saldo vaan se mitä löytyy korvien välistä. Ja minä olen sellainen että en ole koskaan ollut kateellinen kellekään omaisuudesta tai oikeastaan mistään muustakaan.
Todeeeella outo ketju! Mita ihmetta ns. rikkaat SALAILEVAT kotejaan ja autojaan? Ihan pimeeta touhua. Mita edes tarkoitatte silla, etta olette rikkaita? Oletteko taloudellisesti vapaita ja teilla passiiviset tulot?
Mä ymmärrän rikkaalla sitä ettei ole suuria lainoja ja säästössä rahaa, osakkeita jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emme todellakaan kuulu "Suomen rikkaimpiin", sen sijaan voin sano, että tunnen hyvin (= emme ole ystäviä, mutta hyvää päivää tuttavia) maamme tietääkseni rikkaimman pariskunnan "kauniimman" osapuolen ja yhdestä maamme rikkaimpiin suvuista kuuluvista 4 nuorimman sukupolven jäsentä jopa niin hyvin, että voisin tituleerata heitä kavereiksini.
Heitä yhdistää se asia, etteivät he KOSKAAN avaudu yksityiselämästään missään lehtien palstoilla saati nettipalstoilla - edes anonyymeinä (lukuun ottamatta erästä sukuun kuuuvaa wanna-be-julkkista).
Kenestäkään heistä ei nyt selvästi näe, että vaatteet on todellakin hankittu jostain Saks Fifth Avenuelta, mutta tämä 9:n kuvailema elämäntyyli on kyllä vähän paksua. Siis jos nyt oikeasti puhutaan RIKKAISTA, esim.isojen pörssiyhtiöiden omistajiin kuuluvista suvuista yms.
En minä etsi veropörssistä naapurin Pirkon tulotietoja tms. Joidenkin ihmisten kanssa tulee hyvin juttuun ja toisten ei ollenkaan. Persoonallisuus on se, joka ratkaisee. Tuntuu vaan, että "rikkaat" helposti syyttävät omaisuuttaan siitä, että heistä ei pidetä. Tosiasiassa syyt voivat olla muualla.
Silkkaa uteliaisuuttani. Vain ja ainoastaan silloin jonkun tulot kiukuttaa, jos ko. henkilö koko ajan valittaa, miten rahat ei riitä mihinkään (ja tulot on vähintään tuplat omiimme verrattuna).
Muutoin on ihan sama, onko kaveri rikas vai köyhä. Kunhan en tunne oloani siivelläeläjäksi enkä elättäjäksi ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ajattele, jos joku, jolla EI ole rahaa saisi tietää lapsensa sairastuneen samaan kuin sinä omasi.... ei olisi varaa hoitaa, ja pahimmassa tapauksessa joutuisi järjestämään hautajaiset, joihin ei oikeasti olisi rahaa...
Ei raha tuo onnea, mutta se helpottaa kummasti.
kyllä omaa perhettään pitää auttaa, jos voi kutsua itseään jopa rikkaaksi.