Poikaystävän perheessä vaikenemisen kulttuuri.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden olosuhteet olivat huonot, ja se on vaikuttanut lasten mielenterveyteen. Mutta sitä ei saa mainita vanhemmille. Miksi?

Ap

Mitä tarkoitat, ettei siitä saa mainita vanhemmille? Mitä halusit sanoa tai mitä se muuttaisi.

Jokainen vanhempi, myös tänä päivänä, kasvattaa ja hoitaa siinä ympäristössä, ajassa ja eväillä, mitä on käytettävissä.

Ei ne sanomisella tai haukkumisella parane.

Lapsen asema, oikeudet ja elintaso on tänä päivänä aivan toiset, kuin vielä 80-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden olosuhteet olivat huonot, ja se on vaikuttanut lasten mielenterveyteen. Mutta sitä ei saa mainita vanhemmille. Miksi?

Ap

Miksi sun pitäisi puuttua tähän asiaan ja ruveta sitä tonkimaan? Keskity tähän päivään.

Miksi pitäisi tonkia? No siksi tietenkin, kun kaikki tapahtunut vaikuttaa minunkin elämään. Pitäisi tietää mitä on tapahtunut, jotta voisi hoitaa oikeita asioita parempaan päin. Poikaystävä ei muista lapsuuttaan, joten häneltä ei tietoja saa.

Ap

Veikkaan suuresti lapsiinsekaantumista suvussa ja poikkiksesi on ollut yksi uhreista. Ei tuollaisia haluta ulkopuolisille kertoa ja ne on usein niin traumaattisia kohteelle että unohtavat asian.

Vaikka ei minulle haluttaisi kertoa, niin eikö poikaystävällä olisi oikeus tietää omasta menneisyydestään? Ei vaikeneminen poista sitä.

Ap

Mihin tämä oikeus perustuu, moraaliinko vai arvoihin? Vanhemmat voivat valita vaikenemisen, eikä heitä voi muihin pakottaa. Toki jos jotain rikoslain tunnusmerkistöön osuvaa on tapahtunut, niin sitten asian selvittämiselle on jonkinmoinen väylä. Totuuden kertomiseen ei sielläkään voida pakottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden olosuhteet olivat huonot, ja se on vaikuttanut lasten mielenterveyteen. Mutta sitä ei saa mainita vanhemmille. Miksi?

Ap

Miksi sun pitäisi puuttua tähän asiaan ja ruveta sitä tonkimaan? Keskity tähän päivään.

Miksi pitäisi tonkia? No siksi tietenkin, kun kaikki tapahtunut vaikuttaa minunkin elämään. Pitäisi tietää mitä on tapahtunut, jotta voisi hoitaa oikeita asioita parempaan päin. Poikaystävä ei muista lapsuuttaan, joten häneltä ei tietoja saa.

Ap

Poikaystävälläsi on ollut äärimmäisen traumaattinen lapsuus, jos ei muista sitä. Kutsutaan dissosiaatioksi. Kyseessähän ei ole ole poikaystäväsi vika millään tavalla. Itselläni vähän saman kaltainen tilanne perheessäni; minä muistan jotain, kaksi vanhempaa sisarustani ei mitään.

Ensinnäkin näiden asioiden kaivelu ei ole sinun tehtäväsi, diasosiaatio on vahva mielen suojauskeino traumaattisia tapahtumia vastaan. Älä ainakaan yritä väkisin kysellä poikaystävältäsi, voi pahimmillaan mennä esim. reaktiiviseen psykoosiin tai sitten et vain todennäköisemmin saa hänestä pahemmin mitään irti, koska mieli tosiaan suojelee häntä.

Äläkä missään tapauksessa ala kysellä vanhemmilta. He voivat olla traumatisoitumisen aiheuttajia tai sitten eivät, mutta sinun tehtäväsi ei ole niitä asioita kaivella. Nämä ovat oikeasti vakavia asioita, eikä aina esim. edes traumaterapeutti pysty auttamaan, riippuu muistamattomuuden tasosta.

Tämä ei silti tee poikaystävästäsi ns. hullua. Esimerkiksi veljeni on työelämässä pärjäävä, terveelliset elämäntavat ja vähintään kohtuulliset ihmissuhdetaidot omaava henkilö. Ei vain muista lapsuuttaan ja toisaalta, ehkä hyvä niin. En minäkään niin mieluusti sitä kaikkea muistaisi ja olen myös se joka meistä jo aikuisista lapsista edelleen oireilee. Tosin traumaterapia auttaa, mutta sitä tarvitaan tapauksesssani 7-10 vuoteen. 4 vuotta nyt käytynä.

Koita keskittyä siihen mitä teillä on nyt ja mitä haluatte tulevaisuudelta. Unohda ne menneet äläkä ala kaivelemaan, jos ajattelet vähääkään poikaystävääsi.

Miksi aplle on niin tärkeä tuo poikakaverin lapsuus? Jos poikakaveri ei sitä muista/halua muistella, eikä se ole asia mitä poikakaverin perhe vatvoo, kenelle ja kenenkä takia niistä menneistä asioista pitäisi puhua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden olosuhteet olivat huonot, ja se on vaikuttanut lasten mielenterveyteen. Mutta sitä ei saa mainita vanhemmille. Miksi?

Ap

Miksi sun pitäisi puuttua tähän asiaan ja ruveta sitä tonkimaan? Keskity tähän päivään.

Miksi pitäisi tonkia? No siksi tietenkin, kun kaikki tapahtunut vaikuttaa minunkin elämään. Pitäisi tietää mitä on tapahtunut, jotta voisi hoitaa oikeita asioita parempaan päin. Poikaystävä ei muista lapsuuttaan, joten häneltä ei tietoja saa.

Ap

Veikkaan suuresti lapsiinsekaantumista suvussa ja poikkiksesi on ollut yksi uhreista. Ei tuollaisia haluta ulkopuolisille kertoa ja ne on usein niin traumaattisia kohteelle että unohtavat asian.

Vaikka ei minulle haluttaisi kertoa, niin eikö poikaystävällä olisi oikeus tietää omasta menneisyydestään? Ei vaikeneminen poista sitä.

Ap

Jos miehellä on mt-ongelmia niin kertominen voi johtaa junan eteen hyppäämiseen. Aina ei kyse ole itsekkyydestä vaan toisen suojelemisesta.

Suosittelen uuden poikaystävän etsimistä, mielellään tasapainoisemmalla perhetaustalla. Tuossa nykykuviossasi taistelet tuulimyllyjä vastaan ja heität hukkaan omaa nuoruuttasi.

Jos tilanne vaivaa poikaystävää, kuvion selvittäminen on hänen vastuullaan. Sinä et pysty sitä tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuollaisesta alettiin kipuilemaan kunnolla anopin kuoltua. 15 vuotta aviossa näennäisesti terveen ihmisen kanssa, nyt kohta 8 vuosi mt-kuntoutujan kanssa jatkuu. Elämä on kyllä muutoin reilassa, mutta aina kun jotain stressaavaa tapahtuu, ukko on kuukausikaupalla väsynyt, sekaisin ja solmussa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Terapia ja lääkkeet jo käyty loppuun. Ainoa mikä oikeasti auttaisi, olisi että sen lapsuuden saisi pyyhittyä pois, koska jäljellä oleva perhe on niin lukossa ja rikki etteivät edes kykene käsittelemään asioita.

Yleensä on auttanut kun ohjaa kumppanin ajatukset pois sieltä mitä se ei halua muistella. Terapiassa käytiin jo itsarin partaalla kun terapeutti puski liian voimallisesti "kohtaamaan ne huonot ajat".

Ai kauheeta... Voitko yhtään tarkemmin kertoa mistä on kyse? Onko tapahtunut jotain todella kamalia tapahtumia, vai onko se ilmapiiri ja vuorovaikutus ollut vaan niin tulehtunutta? Millainen suhde miehelläsi oli lapsuudenperheen jäseniin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden olosuhteet olivat huonot, ja se on vaikuttanut lasten mielenterveyteen. Mutta sitä ei saa mainita vanhemmille. Miksi?

Ap

Miksi sun pitäisi puuttua tähän asiaan ja ruveta sitä tonkimaan? Keskity tähän päivään.

Miksi pitäisi tonkia? No siksi tietenkin, kun kaikki tapahtunut vaikuttaa minunkin elämään. Pitäisi tietää mitä on tapahtunut, jotta voisi hoitaa oikeita asioita parempaan päin. Poikaystävä ei muista lapsuuttaan, joten häneltä ei tietoja saa.

Ap

Sinä pelkkänä tyttöystävänä olet täysin ulkopuolinen näihin asioihin puuttumaan. Etkä varmasti edes alan ammattilainen. Saisit pelkkää vahinkoa ja riitaa aikaiseksi sohimisellasi. Ohjaa se poikaystäväsi ammattiavun pariin.

Samaa mieltä. Jotakin pahaa se on ollut, jos poikaystävä ei kerta muista lapsuuttaan. Ja vaikka muistaisikin, mutta valehtelee sinulle ettei muista. Jotain sekin silloin kertoo. Nyt ei saa alkaa ronkkimaan. Sinulla ei ole mitään rahkeita siihen, semmoinen kuuluu jättää ammattilaisille. Ja sekin on poikaystävästäsi kiinni, koska haluaa ehkä puhua, ja kenelle, ja minkä verran. Hänen vanhempansa ovat hänen vanhempansa, heidät sinun kuuluu jättää rauhaan myös. Saat vain pahaa tuhoa aikaan jos alat utelemaan, penäämään ja inttämään. Itse en alkaisi edes seurustelemaan tuollaisen pojan kanssa, ellei hän sitoutuisi käymään terapiassa. Voi nimittäin olla melkoinen tikittävä aikapommi, koska joskus nuo patoutuneet traumat saattavat ryöpsähtää esiin, ja silloin toinen onkin niin hajalla niin pitkän aikaa ettei mitään rajaa .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden olosuhteet olivat huonot, ja se on vaikuttanut lasten mielenterveyteen. Mutta sitä ei saa mainita vanhemmille. Miksi?

Ap

Miksi sun pitäisi puuttua tähän asiaan ja ruveta sitä tonkimaan? Keskity tähän päivään.

Miksi pitäisi tonkia? No siksi tietenkin, kun kaikki tapahtunut vaikuttaa minunkin elämään. Pitäisi tietää mitä on tapahtunut, jotta voisi hoitaa oikeita asioita parempaan päin. Poikaystävä ei muista lapsuuttaan, joten häneltä ei tietoja saa.

Ap

Poikaystävälläsi on ollut äärimmäisen traumaattinen lapsuus, jos ei muista sitä. Kutsutaan dissosiaatioksi. Kyseessähän ei ole ole poikaystäväsi vika millään tavalla. Itselläni vähän saman kaltainen tilanne perheessäni; minä muistan jotain, kaksi vanhempaa sisarustani ei mitään.

Ensinnäkin näiden asioiden kaivelu ei ole sinun tehtäväsi, diasosiaatio on vahva mielen suojauskeino traumaattisia tapahtumia vastaan. Älä ainakaan yritä väkisin kysellä poikaystävältäsi, voi pahimmillaan mennä esim. reaktiiviseen psykoosiin tai sitten et vain todennäköisemmin saa hänestä pahemmin mitään irti, koska mieli tosiaan suojelee häntä.

Äläkä missään tapauksessa ala kysellä vanhemmilta. He voivat olla traumatisoitumisen aiheuttajia tai sitten eivät, mutta sinun tehtäväsi ei ole niitä asioita kaivella. Nämä ovat oikeasti vakavia asioita, eikä aina esim. edes traumaterapeutti pysty auttamaan, riippuu muistamattomuuden tasosta.

Tämä ei silti tee poikaystävästäsi ns. hullua. Esimerkiksi veljeni on työelämässä pärjäävä, terveelliset elämäntavat ja vähintään kohtuulliset ihmissuhdetaidot omaava henkilö. Ei vain muista lapsuuttaan ja toisaalta, ehkä hyvä niin. En minäkään niin mieluusti sitä kaikkea muistaisi ja olen myös se joka meistä jo aikuisista lapsista edelleen oireilee. Tosin traumaterapia auttaa, mutta sitä tarvitaan tapauksesssani 7-10 vuoteen. 4 vuotta nyt käytynä.

Koita keskittyä siihen mitä teillä on nyt ja mitä haluatte tulevaisuudelta. Unohda ne menneet äläkä ala kaivelemaan, jos ajattelet vähääkään poikaystävääsi.

Mitä teille tapahtui?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden olosuhteet olivat huonot, ja se on vaikuttanut lasten mielenterveyteen. Mutta sitä ei saa mainita vanhemmille. Miksi?

Ap

Miksi sun pitäisi puuttua tähän asiaan ja ruveta sitä tonkimaan? Keskity tähän päivään.

Miksi pitäisi tonkia? No siksi tietenkin, kun kaikki tapahtunut vaikuttaa minunkin elämään. Pitäisi tietää mitä on tapahtunut, jotta voisi hoitaa oikeita asioita parempaan päin. Poikaystävä ei muista lapsuuttaan, joten häneltä ei tietoja saa.

Ap

Mistä sinä tiedät, mitkä asiat vaikuttaa poikaystäväsi käytökseen, onko ne lapsena koetut asiat, vai mitkä, jos hän ei edes muista lapsuuden tapauhtimia, joka on hyvin tyypillistä, jos mitään kauheaa ei ole tapahtunut. Ihmisen muisti toimii juuri noin, merkityksettömät asiat unohtuvat ja uutta tulee tilalle.

Seurusteluaikana pitää tarkkaan katsoa ja miettiä tällaisia asioita. Missään tapauksessa ei kannata ajatella, että kun olet kerran alkanut seurustelemaan ihmisen kanssa, jolla on luurankoja kaapissaan, sinun pitäisi elää loppuelämäsi niiden mörköjen kanssa. Jossain vaiheessa joudut päättämään, miten traumaattisen perheen haluat itse perustaa.

Tosin tekstistäsi ei oikein selvinnyt, millainen suhde teillä on ja oletko onnellinen parisuhteessasi muuten. Miten nämä kumppanin lapsuusperheen asiat näkyvät elämässänne? Miten käy, kun (ja huomaa että sana on todellakin KUN, ei jos) elämä heittää eteenne oikeita vastoinkäymisiä ja kriisejä? Pystyykö kumppani selviytymään niistä tuolla taustalla? Tuleeko sinusta hänelle terapeutti tai omaishoitaja? Vai onko hän kyllin terve pystyäkseen tasapainoiseen elämään ja tarvittaessa tulemaan sinua, kun sinulla on vaikeaa? Sekin hetki nimittäin tulee, usko pois.

Kerrotko ap. mitä nyt haluaisit sanoa poikaystäväsi vanhemmille?

Kuinka kauan olette olleet yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuollaisesta alettiin kipuilemaan kunnolla anopin kuoltua. 15 vuotta aviossa näennäisesti terveen ihmisen kanssa, nyt kohta 8 vuosi mt-kuntoutujan kanssa jatkuu. Elämä on kyllä muutoin reilassa, mutta aina kun jotain stressaavaa tapahtuu, ukko on kuukausikaupalla väsynyt, sekaisin ja solmussa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Terapia ja lääkkeet jo käyty loppuun. Ainoa mikä oikeasti auttaisi, olisi että sen lapsuuden saisi pyyhittyä pois, koska jäljellä oleva perhe on niin lukossa ja rikki etteivät edes kykene käsittelemään asioita.

Yleensä on auttanut kun ohjaa kumppanin ajatukset pois sieltä mitä se ei halua muistella. Terapiassa käytiin jo itsarin partaalla kun terapeutti puski liian voimallisesti "kohtaamaan ne huonot ajat".

Ai kauheeta... Voitko yhtään tarkemmin kertoa mistä on kyse? Onko tapahtunut jotain todella kamalia tapahtumia, vai onko se ilmapiiri ja vuorovaikutus ollut vaan niin tulehtunutta? Millainen suhde miehelläsi oli lapsuudenperheen jäseniin?

Ei mitään yksittäisiä hirveyksiä, vaan velkaantuneen maatilan kylmä ja kireä perhehelvetti sekä mt-ongelmainen äiti. Ei välit nykyisinkään ns normaalilla tasolla ole, mutta kunhan vieraillaan apen luona tarpeeksi harvoin eikä juurikaan säätilaa vakavemmista aiheista jutustella, säilyy tasapaino.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden olosuhteet olivat huonot, ja se on vaikuttanut lasten mielenterveyteen. Mutta sitä ei saa mainita vanhemmille. Miksi?

Ap

Miksi sun pitäisi puuttua tähän asiaan ja ruveta sitä tonkimaan? Keskity tähän päivään.

Miksi pitäisi tonkia? No siksi tietenkin, kun kaikki tapahtunut vaikuttaa minunkin elämään. Pitäisi tietää mitä on tapahtunut, jotta voisi hoitaa oikeita asioita parempaan päin. Poikaystävä ei muista lapsuuttaan, joten häneltä ei tietoja saa.

Ap

Poikaystävälläsi on ollut äärimmäisen traumaattinen lapsuus, jos ei muista sitä. Kutsutaan dissosiaatioksi. Kyseessähän ei ole ole poikaystäväsi vika millään tavalla. Itselläni vähän saman kaltainen tilanne perheessäni; minä muistan jotain, kaksi vanhempaa sisarustani ei mitään.

Ensinnäkin näiden asioiden kaivelu ei ole sinun tehtäväsi, diasosiaatio on vahva mielen suojauskeino traumaattisia tapahtumia vastaan. Älä ainakaan yritä väkisin kysellä poikaystävältäsi, voi pahimmillaan mennä esim. reaktiiviseen psykoosiin tai sitten et vain todennäköisemmin saa hänestä pahemmin mitään irti, koska mieli tosiaan suojelee häntä.

Äläkä missään tapauksessa ala kysellä vanhemmilta. He voivat olla traumatisoitumisen aiheuttajia tai sitten eivät, mutta sinun tehtäväsi ei ole niitä asioita kaivella. Nämä ovat oikeasti vakavia asioita, eikä aina esim. edes traumaterapeutti pysty auttamaan, riippuu muistamattomuuden tasosta.

Tämä ei silti tee poikaystävästäsi ns. hullua. Esimerkiksi veljeni on työelämässä pärjäävä, terveelliset elämäntavat ja vähintään kohtuulliset ihmissuhdetaidot omaava henkilö. Ei vain muista lapsuuttaan ja toisaalta, ehkä hyvä niin. En minäkään niin mieluusti sitä kaikkea muistaisi ja olen myös se joka meistä jo aikuisista lapsista edelleen oireilee. Tosin traumaterapia auttaa, mutta sitä tarvitaan tapauksesssani 7-10 vuoteen. 4 vuotta nyt käytynä.

Koita keskittyä siihen mitä teillä on nyt ja mitä haluatte tulevaisuudelta. Unohda ne menneet äläkä ala kaivelemaan, jos ajattelet vähääkään poikaystävääsi.

Mitä teille tapahtui?

En ole tuo jolta kysyt, mutta mitä ihmettä sinä täällä kyselet että mitä tapahtui. Ei kuulu sinulle yhtään. Googlaa itse vaikka netistä että mikä kaikki voi aiheuttaa dissosiatiivisen persoonallisuushäiriön tai ylipäätä traumaperäisen stressihäiriön ihmiselle. Siitä saa vähän osviittaa. Joku on raiskattu lapsena, joku joutui toistuvasti katsomaan miten joku perheenjäsen hakattiin henkihieveriin, joku lukittiin yöksi kellariin aina kun vanhempi hermostui, ihan kaikki on mahdollista. Ei toisten asiat kuulu sinulle, pidä nenäsi poissa niistä. Ne ovat erittäin tuskallisia asioita joita ei edes kuulu jakaa kelle tahansa, koska se ei palvele yhtään ketään eikä mitään.

Nykyään ihmissuhteet on niin kertakäyttökamaa, et kyllä itsekin miettisin todella tarkoin ja harkitusti, mitä itsestäni paljastaisin. Varsinkin jos olisin itse appivanhemman roolissa.

Meillä on ainakin suvussa todella ikävä esimerkki naispuolisesta exästä, joka pisti eron tullen todella monen viattoman henkilön asiat paskaksi (tai ainakin kaikin tavoin yritti!) kun eräs avautuja suvussa - joka näkee asiat hyvin suppeasti aina omasta näkökulmastaan - oli jakanut vähän asioita tämän ihmisen kanssa. Ette uskokaan miten paljon pahaa ja tuhoa tuollainen voi saada aikaan.

Kannatta miettiä tarkoin mitä kenellekin avautuu. Niitä tyttiksiä ja poikkiksia nykyään tulee ja menee...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden olosuhteet olivat huonot, ja se on vaikuttanut lasten mielenterveyteen. Mutta sitä ei saa mainita vanhemmille. Miksi?

Ap

Miksi sun pitäisi puuttua tähän asiaan ja ruveta sitä tonkimaan? Keskity tähän päivään.

Miksi pitäisi tonkia? No siksi tietenkin, kun kaikki tapahtunut vaikuttaa minunkin elämään. Pitäisi tietää mitä on tapahtunut, jotta voisi hoitaa oikeita asioita parempaan päin. Poikaystävä ei muista lapsuuttaan, joten häneltä ei tietoja saa.

Ap

Poikaystävälläsi on ollut äärimmäisen traumaattinen lapsuus, jos ei muista sitä. Kutsutaan dissosiaatioksi. Kyseessähän ei ole ole poikaystäväsi vika millään tavalla. Itselläni vähän saman kaltainen tilanne perheessäni; minä muistan jotain, kaksi vanhempaa sisarustani ei mitään.

Ensinnäkin näiden asioiden kaivelu ei ole sinun tehtäväsi, diasosiaatio on vahva mielen suojauskeino traumaattisia tapahtumia vastaan. Älä ainakaan yritä väkisin kysellä poikaystävältäsi, voi pahimmillaan mennä esim. reaktiiviseen psykoosiin tai sitten et vain todennäköisemmin saa hänestä pahemmin mitään irti, koska mieli tosiaan suojelee häntä.

Äläkä missään tapauksessa ala kysellä vanhemmilta. He voivat olla traumatisoitumisen aiheuttajia tai sitten eivät, mutta sinun tehtäväsi ei ole niitä asioita kaivella. Nämä ovat oikeasti vakavia asioita, eikä aina esim. edes traumaterapeutti pysty auttamaan, riippuu muistamattomuuden tasosta.

Tämä ei silti tee poikaystävästäsi ns. hullua. Esimerkiksi veljeni on työelämässä pärjäävä, terveelliset elämäntavat ja vähintään kohtuulliset ihmissuhdetaidot omaava henkilö. Ei vain muista lapsuuttaan ja toisaalta, ehkä hyvä niin. En minäkään niin mieluusti sitä kaikkea muistaisi ja olen myös se joka meistä jo aikuisista lapsista edelleen oireilee. Tosin traumaterapia auttaa, mutta sitä tarvitaan tapauksesssani 7-10 vuoteen. 4 vuotta nyt käytynä.

Koita keskittyä siihen mitä teillä on nyt ja mitä haluatte tulevaisuudelta. Unohda ne menneet äläkä ala kaivelemaan, jos ajattelet vähääkään poikaystävääsi.

Mitä teille tapahtui?

En ole tuo jolta kysyt, mutta mitä ihmettä sinä täällä kyselet että mitä tapahtui. Ei kuulu sinulle yhtään. Googlaa itse vaikka netistä että mikä kaikki voi aiheuttaa dissosiatiivisen persoonallisuushäiriön tai ylipäätä traumaperäisen stressihäiriön ihmiselle. Siitä saa vähän osviittaa. Joku on raiskattu lapsena, joku joutui toistuvasti katsomaan miten joku perheenjäsen hakattiin henkihieveriin, joku lukittiin yöksi kellariin aina kun vanhempi hermostui, ihan kaikki on mahdollista. Ei toisten asiat kuulu sinulle, pidä nenäsi poissa niistä. Ne ovat erittäin tuskallisia asioita joita ei edes kuulu jakaa kelle tahansa, koska se ei palvele yhtään ketään eikä mitään.

Tämä on täysin ANONYYMI keskustelupalsta. Ei luulis loukkaavan ketään tuollainen kysymys. Varsinkaan ketään täysin ulkopuolista. Jos ei halua vastata, voi vastata niin ihan asiallisestikin.

Ei sinullekaan kuulu tippaakaan loukkaantua toisten puolesta.

En nyt oikein ymmärrä, mitä sinä haluat? Miksi lapsuudesta puhuminen on sinulle niin tärkeää? Vahempienko siitä pitäisi puhua, miksi?

Ja olette olleet yhdessä sen 3 kk?

En ymmärrä ap:n pointtia. Minullakin omalla tavallaan traumaattinen lapsuus ja perheessä vaikenemista. En minä edes oikeastaan halua noista asioista vanhempien kanssa puhua. Ei se muuttaisi menneisyyttä. Ainoa just voisi olla joku kommentti tai pahoittelu heiltä, että elämä meni niin kuin meni silloin. Miehelleni olen jonkun verran lapsuudesta puhunut mutta en mitenkään tosi paljon tai tosi suoraan. Mutta minusta tuntuisi tosi oudolta ja jopa tunkeilevalta jos mies kokisi tarvetta mun vanhempien seurassa aloittaa jotain keskusteluja tuohon mun lapsuusaikaan liittyen. Ei ole hänen asia! Kysyköön multa jos haluaa jotain tietää, mutta nuo asiat kuuluvat vain meidän kahdenkeskisiin keskusteluihin.