Poikaystävän perheessä vaikenemisen kulttuuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tämä vaikenemisen ja salailemisen kulttuuri Suomessa todellakin vielä näin vahvasti vallalla, kun näin monet pitävät normaalina sitä, että seurustelukumppani ei suostu puhumaan lapsuudestaan? Ei mikään ihme, että ihmisillä on niin paha olo.

Paha olo tulee siitä, että seurustelukumppani, ei siis vielä edes tyttöystävä, ryhtyy urkkimaan lapsuudesta ja painostaa kertomaan asioista, joissa ei koe olevan mitään puhuttavaa. Kun seurustelukumppani uudestaan ja uudestaan utelee, niin syntyy kuva, että hän haluaa vain aseita, joita käyttää tulevissa riidoissa.

Jos toinen on saanut päähänsä kysellä lapsuuden asioista uudestaan ja uudestaan, niin se johtuu siitä, että ne lapsuuden asiat tulevat esiin toisen käytöksessä, reaktioissa tai muussa vastaavassa uudestaan ja uudestaan. Siksi niistä tulee mieleen kysellä.

Jos et halua, että kysellään, niin pidä reaktiosi poissa parisuhteessa.

Samalla tavalla kyse voi olla pelkästä uteliaisuudesta, koska joku hyvässä perheessä kasvanut ei hahmota, että pahoja asioita tapahtuu ihan oikeille ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden olosuhteet olivat huonot, ja se on vaikuttanut lasten mielenterveyteen. Mutta sitä ei saa mainita vanhemmille. Miksi?

Ap

Miksi sun pitäisi puuttua tähän asiaan ja ruveta sitä tonkimaan? Keskity tähän päivään.

Miksi pitäisi tonkia? No siksi tietenkin, kun kaikki tapahtunut vaikuttaa minunkin elämään. Pitäisi tietää mitä on tapahtunut, jotta voisi hoitaa oikeita asioita parempaan päin. Poikaystävä ei muista lapsuuttaan, joten häneltä ei tietoja saa.

Ap

Veikkaan suuresti lapsiinsekaantumista suvussa ja poikkiksesi on ollut yksi uhreista. Ei tuollaisia haluta ulkopuolisille kertoa ja ne on usein niin traumaattisia kohteelle että unohtavat asian.

Jotakin tuollaista minäkin uumoilin, kun eräs tuttava puhui toistuvasti lapsuudessaan olleen jotakin sellaista, mikä on aivan tabu ja mitä hirveämpää ei voi kuvitella lapsen joutuvan kärsimään. Hän oli koko elämänsä ollut asiasta häpeissään ja tuntui katoavan maan alle aina kun hänen lapsuuttaan sivuttiin. Lopulta paljastui, että hänen isällään oli ollut skitsofrenisia jaksoja ja hän oli ollut ajoittain mielisairaalassa, kun tuttava oli ollut vielä lapsi.

Olin siis ollut aivan pihalla kuvitellessani seksuaalista hyväksikäyttöä, vanhempien olevan sisaruksia keskenään ja mitä kaikkea ehdinkään kuvitella. Kuitenkin asia oli tuttavalle itselleen valtavan häpeällinen ja kahlitseva, mikä on se, millä eniten on väliä.

Poikaystäväsi hyötyisi varmasti terapiasta. Sinun ei kuitenkaan tule toimia "terapeuttina" eikä missään nimessä painostaa poikaystävääsi saati hänen vanhempiaan puhumaan asioista, joista he eivät ole valmiita puhumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tämä vaikenemisen ja salailemisen kulttuuri Suomessa todellakin vielä näin vahvasti vallalla, kun näin monet pitävät normaalina sitä, että seurustelukumppani ei suostu puhumaan lapsuudestaan? Ei mikään ihme, että ihmisillä on niin paha olo.

Komppaan tätä. Todella sairas suhtautumistapa näillä joilla lapsuus traumaattinen. Yrittävät sulkea sen mielestään ja sitten kipuillaan. Ei osata hakea apua traumoihin eikä haluta, että kukaan muukaan hakee.

Kyllä ap:llä on oikeus tietää millaisen hiipparin kanssa seukkaa.

Ap:n poikaystävä voi tälläkin hetkellä hakea ammattiapua, mutta ei ap sitä tietäisi. Jotkut ihmiset ovat esim patologisia valehtelijoita tai väkivaltaisia, joten se että ap menee kyselemään omin päin voi johtaa moneen pahaan asiaan. Ap voi saada pers häröiseltä ties mitä valheita poikaystävästään tai sitten voi joutua väkivaltaisen koston kohteeksi jos joku luulee hänen tietävän liikaa.

Joku kirjoitti Ap:lle:

„Se ei ole sinun asiasi. Usko jo.“

Sanoisin tähän, että paras olisi ainakin se, että Ap ei suunnittelisi lapsia tämän miehen kanssa. Jos ei asioita selvitetä.

Ap, kuinka kauan olette seurustelleet? Asutteko yhdessä? Kuinka vanhoja olette?

Vierailija kirjoitti:

Joku kirjoitti Ap:lle:

„Se ei ole sinun asiasi. Usko jo.“

Sanoisin tähän, että paras olisi ainakin se, että Ap ei suunnittelisi lapsia tämän miehen kanssa. Jos ei asioita selvitetä.

Ja syyksi riittäisi, ettei ap. poikaystävä, huom. poikaystävä halua ap:n keskustella hänen vanhempiensa kanssa hänen lapsuudesta? Josta taas vedetään johtopäätös suhteeseen ja lapsen hankkimatta jättämiseen.

Ihanko oikeasti sinusta on ok. vatvoa jonkun tyttö/poikaystävän tai edes puolison vanhempien kanssa, sinun henk.kohtausia asioita, sinun selän takana.

Ja vanhemmat voivat muistaa aivan eri tavalla asiat, mitä poikaystävä.

Minun ensimmäinen koulupäivä alkoi hyvin traagisesti, nolosti ja häpeälisesti, niin ainakin pienen tytön mielestä, kun ensimmäisenä päivänä kävelin luokkaan ja siihen aikaan tytöt käytti olkalaukkua, niin keskellä luokkahuonetta laukku valahti lattialle, kun olin räplännyt hiihnasta ja se irtosi. Voi sitä häpeän ja trauman määrää.

Vuosikymmeniä myöhemmin äitini kertoi saman tarinan lapselleni ensimmäisestä koulupäivästäni ja sai siihen kukkaset ja perhoset, innokkuuteni ja kuinka kivaa ja hauskaa se oli.

Eikä hän voinut ymmärtää tai edes muistaa omaani versiota, kun hänen mielestään siinä ei ollut mitään ihmeellistä, kun olin noukkinut laukkuni lattialta nopeasti, vaikka sillä hetkellä maailmani kaatui ja se oli hirveän noloa ja häpeällistä.

Pyrin aina hankkiutumaan eroon kaikenlaisista keittiöpsykologeista. Joka alan ja asian "asiantuntijoista" jotka etsimällä etsivät merkityksiä ja tekevät "tulkintoja". En  kerro heille mitään henkilökohtaisia asioita.

"En muista" on tavanomainen vastaus silloin, kun asiasta ei yksinkertaisesti halua keskustella kysyjän kanssa. 

Ehkä joidenkin on vaikea ymmärtää, jopa nykyään, suurin osa haluaa edelleen pitää perheen ja henkilön yksityisasiat ominaan, eikä jakaa niitä kaikille ohikulkijoilke, tyttö/poikaystäville, julkiseen jakeluun someen jne.

Itse olen hyvin tarkka yksityisasioistani, enkä jaa niitä kuin luotettavien läheisteni kanssa, eikä tulisi edes mieleen, käsitellä niitä jossakin keskustelupalstalla.

Eikä perheessämme ole mitään traumaattisia kokemuksia tai salattavaa, mutta en kuitenkaan niitä halua korppikotkien riepoteltavaksi. Jotain omaa pitää olla myös itsellä.

Vierailija kirjoitti:

Pyrin aina hankkiutumaan eroon kaikenlaisista keittiöpsykologeista. Joka alan ja asian "asiantuntijoista" jotka etsimällä etsivät merkityksiä ja tekevät "tulkintoja". En  kerro heille mitään henkilökohtaisia asioita.

"En muista" on tavanomainen vastaus silloin, kun asiasta ei yksinkertaisesti halua keskustella kysyjän kanssa. 

Tämä. Minulla on myös tapana, kun en halua keskustella henk.kohtaisista tai perheen asioista, sanoa "etten muista", kun ei halua muiden tulkintoja ja kyökkipsylologia tulkintoja. Viimeiksi eilen käytin tätä kälyni kanssa ja hyvin meni perille.

Kyllä ap. itsekin pitäisi jo tajuta, eikä kysellä täällä neuvoja, jos poikaystävä on kieltänyt urkkimasta hänen asioitaan vanhemmilta. Se nyt on rumaa käytöstä ja paljastaa ap.stä paljon, eikä herätä luottamusta ja arvostusta.

Jos minun puolisoni tai aikaisemmat poikaystävät olisivat kyselleet taustojani vanhelmiltani, kyllä se pian olisi ollut entinen ja ex ja suhde kaatunut luottamuspulaan.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen uuden poikaystävän etsimistä, mielellään tasapainoisemmalla perhetaustalla. Tuossa nykykuviossasi taistelet tuulimyllyjä vastaan ja heität hukkaan omaa nuoruuttasi.

Jos tilanne vaivaa poikaystävää, kuvion selvittäminen on hänen vastuullaan. Sinä et pysty sitä tekemään.

Mä olen tästä täysin samaa mieltä. 

Ja näitä muita vastauksia lukiessani en taas ihmettele tämän palstan tasoa. Ihan kuin teistä itsestänne ei ihan pikkuisen huokuisi ulos se, että asioita ei todellakaan ole käsitelty, ja on vaan yritetty jättää se lapsuus sinne menneisyyteen. Kun ei se vaan niin mene.

Johan aloittajakin tuossa kertoi, että haluaisi ymmärtää poikaystävänsä tapoja toimia paremmin, ja siksi haluaisi ymmärtää sitä lapsuutta. Tämä on täysin järkevää. Itsekin olisin ollut paljon parempi äiti lapsilleni, jos olisin mennyt ajoissa terapiaan, enkä olisi jäänyt tahattomasti toistamaan oman lapsuuteni malleja omassa perheessäni. Kun ei ne vaan mene pois sillä, että niin päättää. Ihmisen mieli on ovela: vaikka kuinka yrittäisi, niin jos on vain yksi huono malli, se malli kyllä luikertelee jollain lailla sinne omaan toimintaan mukaan. Vaikka pintapuolisesti osaisikin käyttäytyä toisin.

Mutta joo, mitään ap et saa näistä ihmisistä ulos väkisin. Ja jos jo nyt olet huolissasi poikaystävästäsi, niin ehkä on syytä etsiä uusi. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi traumatisoituneiden MT-ongelmaisten kanssa pyörimiseen JOS eivät edes yritä selvittää ongelmiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kirjoitti Ap:lle:

„Se ei ole sinun asiasi. Usko jo.“

Sanoisin tähän, että paras olisi ainakin se, että Ap ei suunnittelisi lapsia tämän miehen kanssa. Jos ei asioita selvitetä.

Ja syyksi riittäisi, ettei ap. poikaystävä, huom. poikaystävä halua ap:n keskustella hänen vanhempiensa kanssa hänen lapsuudesta? Josta taas vedetään johtopäätös suhteeseen ja lapsen hankkimatta jättämiseen.

Ihanko oikeasti sinusta on ok. vatvoa jonkun tyttö/poikaystävän tai edes puolison vanhempien kanssa, sinun henk.kohtausia asioita, sinun selän takana.

Ja vanhemmat voivat muistaa aivan eri tavalla asiat, mitä poikaystävä.

Minun ensimmäinen koulupäivä alkoi hyvin traagisesti, nolosti ja häpeälisesti, niin ainakin pienen tytön mielestä, kun ensimmäisenä päivänä kävelin luokkaan ja siihen aikaan tytöt käytti olkalaukkua, niin keskellä luokkahuonetta laukku valahti lattialle, kun olin räplännyt hiihnasta ja se irtosi. Voi sitä häpeän ja trauman määrää.

Vuosikymmeniä myöhemmin äitini kertoi saman tarinan lapselleni ensimmäisestä koulupäivästäni ja sai siihen kukkaset ja perhoset, innokkuuteni ja kuinka kivaa ja hauskaa se oli.

Eikä hän voinut ymmärtää tai edes muistaa omaani versiota, kun hänen mielestään siinä ei ollut mitään ihmeellistä, kun olin noukkinut laukkuni lattialta nopeasti, vaikka sillä hetkellä maailmani kaatui ja se oli hirveän noloa ja häpeällistä.

Jos sun traumat on oikeasti tota tasoa, niin ehkä sä et oikein edes tiedä mistä puhutaan... Apua miten noloa edes selittää mitään tällaista.

Ehkä poikaystäväsi perhe näkee sinut ap lähinnä "panona" useamman "panon" sarjassa, eivät suvun tulevana jäsenenä. Siksi ovat kohteliaita, mutta eivät välitä tutustua sinuun lähemmin.

Kaikessa vaiteliaisuudessa ei aina ole kyse traumasta, lähinnä vain siitä ettei yksityisasioita viitsi ihan kaikille toitottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden olosuhteet olivat huonot, ja se on vaikuttanut lasten mielenterveyteen. Mutta sitä ei saa mainita vanhemmille. Miksi?

Ap

Miksi sun pitäisi puuttua tähän asiaan ja ruveta sitä tonkimaan? Keskity tähän päivään.

Miksi pitäisi tonkia? No siksi tietenkin, kun kaikki tapahtunut vaikuttaa minunkin elämään. Pitäisi tietää mitä on tapahtunut, jotta voisi hoitaa oikeita asioita parempaan päin. Poikaystävä ei muista lapsuuttaan, joten häneltä ei tietoja saa.

Ap

Veikkaan suuresti lapsiinsekaantumista suvussa ja poikkiksesi on ollut yksi uhreista. Ei tuollaisia haluta ulkopuolisille kertoa ja ne on usein niin traumaattisia kohteelle että unohtavat asian.

Jotakin tuollaista minäkin uumoilin, kun eräs tuttava puhui toistuvasti lapsuudessaan olleen jotakin sellaista, mikä on aivan tabu ja mitä hirveämpää ei voi kuvitella lapsen joutuvan kärsimään. Hän oli koko elämänsä ollut asiasta häpeissään ja tuntui katoavan maan alle aina kun hänen lapsuuttaan sivuttiin. Lopulta paljastui, että hänen isällään oli ollut skitsofrenisia jaksoja ja hän oli ollut ajoittain mielisairaalassa, kun tuttava oli ollut vielä lapsi.

Olin siis ollut aivan pihalla kuvitellessani seksuaalista hyväksikäyttöä, vanhempien olevan sisaruksia keskenään ja mitä kaikkea ehdinkään kuvitella. Kuitenkin asia oli tuttavalle itselleen valtavan häpeällinen ja kahlitseva, mikä on se, millä eniten on väliä.

Poikaystäväsi hyötyisi varmasti terapiasta. Sinun ei kuitenkaan tule toimia "terapeuttina" eikä missään nimessä painostaa poikaystävääsi saati hänen vanhempiaan puhumaan asioista, joista he eivät ole valmiita puhumaan.

Tätä on varmasti vaikea tajuta nykynäkökulmasta. Mulla on ystävä, joka on kasvanut perheessä, jossa toinen vanhempi oli skitsofreenikko, ja toinen vihasi, häpesi ja salaili asiaa. Lastenkin piti aina käyttäytyä kuin mikään ei olisi vialla, vaikka tuo skitsofreenikko näki ja kuuli omiaan, oli sekaisin kuin seinäkello ja täysin kykenemätön pitämään lapsistaan huolta. Kadulla kun kuljettiin, ja tämä vanhempi alkoi palvoa näkymättömiä, niin muun perheen piti olla kuin mitään ei tapahtuisi.

Myöhemmin vielä kaverini sisarus sairastui myös skitsofreniaan.

Ja kyllä se jäljet on jättänyt. Hän on aika kykenemätön ihmissuhteisiin, koko ajan stressissä, koko ajan vihainen ja syyttelee  kaikesta asioita ulkopuolella, omaa toimintaansa ei kykene katsomaan realistisesti ollenkaan. Kävi terapiassa, mutta hölisi siellä täysin epäolennaisia asioita, ei oikeasti pystynyt ollenkaan kohtaamaan lapsuutensa hirveyttä. Joten eihän siitä mitään hyötyä ollut, ja nyt sitten jatkaa varmaan hamaan hautaan tuota samaa meininkiä.

Sääliksi käy, mutta ei häntä voi auttaa, kun ei suostu/pysty käsittelemään noita asioita.

PS. Yksityiskohtia muutettu, elkää huoliko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on oikeasti pelottava ketju, jos nämä kaikki salailemisen ja vaikenemisen kulttuuria kannattavat ihmiset on tosissaan.

Höpön löpön, olet vain keskenkasvuinen, utelias, kuplassa kasvanut päsmäröijä et mitään muuta. Hanki sosiaalipornosi muualta.

Ja sä olet selvästi niitä, joiden vastaus kaikkiin lastenkasvatusongelmiin esimerkiksi on se palstaklassikko turpaan vaan niin oppiipahan olemaan.

Luojan kiitos ei tarvitse olla tekemisissä yhdenkään kaltaisesi ihmisen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden olosuhteet olivat huonot, ja se on vaikuttanut lasten mielenterveyteen. Mutta sitä ei saa mainita vanhemmille. Miksi?

Ap

Miksi sun pitäisi puuttua tähän asiaan ja ruveta sitä tonkimaan? Keskity tähän päivään.

Olen eri, mutta mieheni perheessä vallitsee sama meininki. Mitään muuta se ei ole aiheuttanut vuosien varrella kuin surua ja murhetta sekä alkoholiongelmia, kun korttitalo sortui lopulta. Salaisuudet paljastui pala palalta syöden perheenjäsenten mielenterveyden.