Poikaystävän perheessä vaikenemisen kulttuuri.

Ap, pidä nokkasi pois asioista, jotka eivät sinulle kuulu. Älä ala pöyhiä, vahingoitat vain poikaystävääsi. Jis hän ei muista/halua kertoa, hyväksy se.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ihmissuhteet on niin kertakäyttökamaa, et kyllä itsekin miettisin todella tarkoin ja harkitusti, mitä itsestäni paljastaisin. Varsinkin jos olisin itse appivanhemman roolissa.

Meillä on ainakin suvussa todella ikävä esimerkki naispuolisesta exästä, joka pisti eron tullen todella monen viattoman henkilön asiat paskaksi (tai ainakin kaikin tavoin yritti!) kun eräs avautuja suvussa - joka näkee asiat hyvin suppeasti aina omasta näkökulmastaan - oli jakanut vähän asioita tämän ihmisen kanssa. Ette uskokaan miten paljon pahaa ja tuhoa tuollainen voi saada aikaan.

Kannatta miettiä tarkoin mitä kenellekin avautuu. Niitä tyttiksiä ja poikkiksia nykyään tulee ja menee...

+ kun tähän yhdistetään nykyajan somemaailma, missä (erityisesti naiset) avautuu existään ja heidän asioistaan kaikkea mahdollista, joista suurin osa omaa subjektiivista tulkintaa...

Olispa kammottava ajatus löytää joku suvun tragedia kaikkien silmille julkisesti läväytettynä ulkopuolisen tulkinnalla höystettynä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden olosuhteet olivat huonot, ja se on vaikuttanut lasten mielenterveyteen. Mutta sitä ei saa mainita vanhemmille. Miksi?

Ap

Miksi sun pitäisi puuttua tähän asiaan ja ruveta sitä tonkimaan? Keskity tähän päivään.

Se menneisyys on kivirekenä tänäkin päivänä ja on muuten niin pitkään, kunnes traumatisoituneet alkavat työstää asiaa. Sekään ei ole tae, että uhri toipuu täysin. Kuntoutuminen usein myös kestää vuosia, jos itse traumaattinen kokemuskin on ollut pitkäkestoista.

T. kokemuksesta puhuva

Ja missään nimessä ei kannata sitten perustaa perhettä ihmisen kanssa, joka ei suostu puhumaan menneisyydestään ja jonka kotona vallitsee vaikenemisen kulttuuri. Jos ihminen ei käsittele kokemiaan ikäviä asioita, vaan hautaa ne vain sisälleen ja pitää sitä normaalina toimintana, ne asiat puskevat väkisin pintaan oman lapsen syntymän myötä. Niistä koetuista kamaluuksista tulee oman perheen arkipäivää, ja lapsellekin opetetaan, että näistä ei sitten puhuta muille.

Itse olin tyhmä ja hankin lapsen miehen kanssa, jolla oli traumaattinen kotitausta. Hän puhui kyllä jonkin verran kokemuksistaan, etenkin nuorempana, mutta emme olleet tekemisissä hänen vanhempiensa kanssa ennen lapsen syntymää, ja lapsen syntymän jälkeen kuulin ex-anopilta paljon kaikenlaista, mikä paljasti exän myös valehdelleen menneisyydestään yhtä sun toista. Lisäksi ex-anopin kautta ilmeni, että tilanne exän lapsuudenkodissa oli ollut vielä pahempi kuin minulle oli kerrottu, ja ehkä traagisinta tässä on, että ex-anoppi piti sitä kaikkea normaalina. "Sellaisiahan ne miehet on."

Nyt omalle lapselleni opetetaan isän toimesta tuota samaa vaikenemisen ja valehtelemisen kulttuuria.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuollaisesta alettiin kipuilemaan kunnolla anopin kuoltua. 15 vuotta aviossa näennäisesti terveen ihmisen kanssa, nyt kohta 8 vuosi mt-kuntoutujan kanssa jatkuu. Elämä on kyllä muutoin reilassa, mutta aina kun jotain stressaavaa tapahtuu, ukko on kuukausikaupalla väsynyt, sekaisin ja solmussa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Terapia ja lääkkeet jo käyty loppuun. Ainoa mikä oikeasti auttaisi, olisi että sen lapsuuden saisi pyyhittyä pois, koska jäljellä oleva perhe on niin lukossa ja rikki etteivät edes kykene käsittelemään asioita.

Yleensä on auttanut kun ohjaa kumppanin ajatukset pois sieltä mitä se ei halua muistella. Terapiassa käytiin jo itsarin partaalla kun terapeutti puski liian voimallisesti "kohtaamaan ne huonot ajat".

Mitä tarkoittaa "käsitellä asioita"? Jotain saman asian jauhamista kunnes lopulta väsytään siihen yhteen inttäjään, joka haluaa muistaa asian tietyllä tavalla ja muu porukka toteaa, että jo, oli väärin kun sinä sait vuonna 1992 sinisen T-paidan, vaikka halusit punaisen.

Mennyt on mennyttä, se ei muutu, vaikka sitä miten käsittelisi. Vaikenemisen kulttuuri tarkoittaa aika usein sitä, että perheen ulkopuoliselle ei ryhdytä ruotimaan asioita, joista tällä ulkopuolisella on oman taustansa värittämä kuva.

Suuri osa näistä "käsittelyistä" on vain sitä, että halutaan syyllistää joku tai jotkut ja saada nämä pyytämään anteeksi asioita, joita ei ole edes tapahtunut.

Ap:n kaltaista inttäjää varten meillä on erikseen hyvän mielen valokuvakansio, jossa on pelkästään ihania kuvia lastemme lapsuudesta. Sitä me esittelemme ja kerromme samalla, että juu, kuvan ottamisen jälkeen Juuso oli 3 kk lastenpsykiatrisella harhojen takia tai juuri ennen tuota lomaa Minttu sai raivarin ja tappoi kissanpennun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuollaisesta alettiin kipuilemaan kunnolla anopin kuoltua. 15 vuotta aviossa näennäisesti terveen ihmisen kanssa, nyt kohta 8 vuosi mt-kuntoutujan kanssa jatkuu. Elämä on kyllä muutoin reilassa, mutta aina kun jotain stressaavaa tapahtuu, ukko on kuukausikaupalla väsynyt, sekaisin ja solmussa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Terapia ja lääkkeet jo käyty loppuun. Ainoa mikä oikeasti auttaisi, olisi että sen lapsuuden saisi pyyhittyä pois, koska jäljellä oleva perhe on niin lukossa ja rikki etteivät edes kykene käsittelemään asioita.

Yleensä on auttanut kun ohjaa kumppanin ajatukset pois sieltä mitä se ei halua muistella. Terapiassa käytiin jo itsarin partaalla kun terapeutti puski liian voimallisesti "kohtaamaan ne huonot ajat".

Mitä tarkoittaa "käsitellä asioita"? Jotain saman asian jauhamista kunnes lopulta väsytään siihen yhteen inttäjään, joka haluaa muistaa asian tietyllä tavalla ja muu porukka toteaa, että jo, oli väärin kun sinä sait vuonna 1992 sinisen T-paidan, vaikka halusit punaisen.

Mennyt on mennyttä, se ei muutu, vaikka sitä miten käsittelisi. Vaikenemisen kulttuuri tarkoittaa aika usein sitä, että perheen ulkopuoliselle ei ryhdytä ruotimaan asioita, joista tällä ulkopuolisella on oman taustansa värittämä kuva.

Suuri osa näistä "käsittelyistä" on vain sitä, että halutaan syyllistää joku tai jotkut ja saada nämä pyytämään anteeksi asioita, joita ei ole edes tapahtunut.

Ap:n kaltaista inttäjää varten meillä on erikseen hyvän mielen valokuvakansio, jossa on pelkästään ihania kuvia lastemme lapsuudesta. Sitä me esittelemme ja kerromme samalla, että juu, kuvan ottamisen jälkeen Juuso oli 3 kk lastenpsykiatrisella harhojen takia tai juuri ennen tuota lomaa Minttu sai raivarin ja tappoi kissanpennun.

Sinäkö meinaat, että on enemmän oikein salata lasten poika- ja tyttöystäviltä harhat ja kissan tappamiset? Ja sitten kun lapsenlapset on saatu, niin paljastaa nuo, kun se suvun ulkopuolinen vanhempi ei enää saa peruttua lapsentekoa.

Vastuullinen vanhempi pyrkii selvittämään puolison mielenterveysongelmat ennen kuin tekee sellaisen kanssa lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden olosuhteet olivat huonot, ja se on vaikuttanut lasten mielenterveyteen. Mutta sitä ei saa mainita vanhemmille. Miksi?

Ap

Varmaan siksi, että sinä et ollut siinä lapsuudessa mukana. Varmasti voit mainita poikakaverin vanhemmille, että nämä ovat olleet huonoja vanhempia, mutta minkä muutoksen toivot tällä saavasi aikaan? On aika lailla vanhanaikaista kuvitella, että vanhemmat ovat syyllisiä siihen, mitä lapsesta tuli eli et voi tietää, mikä siinä lapsuudessa traumatisoi poikakaverisi niin, että hän etsi vierelleen kaltaisesi traumoista kiihottuvan kumppanin.

Todennäköisesti poikakaverisi vanhemmat eivät lähtisi riitoihisi mukaan, korkeintaan toteaisivat, että heidän kotiinsa ei tulla huutamaan. Ja sitten menettäisit sen poikakaverin, joka huomaisi, että tervepäiset vanhemmat ovat parempi vaihtoehto kuin sekopäinen naisystävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuollaisesta alettiin kipuilemaan kunnolla anopin kuoltua. 15 vuotta aviossa näennäisesti terveen ihmisen kanssa, nyt kohta 8 vuosi mt-kuntoutujan kanssa jatkuu. Elämä on kyllä muutoin reilassa, mutta aina kun jotain stressaavaa tapahtuu, ukko on kuukausikaupalla väsynyt, sekaisin ja solmussa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Terapia ja lääkkeet jo käyty loppuun. Ainoa mikä oikeasti auttaisi, olisi että sen lapsuuden saisi pyyhittyä pois, koska jäljellä oleva perhe on niin lukossa ja rikki etteivät edes kykene käsittelemään asioita.

Yleensä on auttanut kun ohjaa kumppanin ajatukset pois sieltä mitä se ei halua muistella. Terapiassa käytiin jo itsarin partaalla kun terapeutti puski liian voimallisesti "kohtaamaan ne huonot ajat".

Mitä tarkoittaa "käsitellä asioita"? Jotain saman asian jauhamista kunnes lopulta väsytään siihen yhteen inttäjään, joka haluaa muistaa asian tietyllä tavalla ja muu porukka toteaa, että jo, oli väärin kun sinä sait vuonna 1992 sinisen T-paidan, vaikka halusit punaisen.

Mennyt on mennyttä, se ei muutu, vaikka sitä miten käsittelisi. Vaikenemisen kulttuuri tarkoittaa aika usein sitä, että perheen ulkopuoliselle ei ryhdytä ruotimaan asioita, joista tällä ulkopuolisella on oman taustansa värittämä kuva.

Suuri osa näistä "käsittelyistä" on vain sitä, että halutaan syyllistää joku tai jotkut ja saada nämä pyytämään anteeksi asioita, joita ei ole edes tapahtunut.

Ap:n kaltaista inttäjää varten meillä on erikseen hyvän mielen valokuvakansio, jossa on pelkästään ihania kuvia lastemme lapsuudesta. Sitä me esittelemme ja kerromme samalla, että juu, kuvan ottamisen jälkeen Juuso oli 3 kk lastenpsykiatrisella harhojen takia tai juuri ennen tuota lomaa Minttu sai raivarin ja tappoi kissanpennun.

Sinäkö meinaat, että on enemmän oikein salata lasten poika- ja tyttöystäviltä harhat ja kissan tappamiset? Ja sitten kun lapsenlapset on saatu, niin paljastaa nuo, kun se suvun ulkopuolinen vanhempi ei enää saa peruttua lapsentekoa.

Vastuullinen vanhempi pyrkii selvittämään puolison mielenterveysongelmat ennen kuin tekee sellaisen kanssa lapsia.

Ei ole vanhempien tehtävänä juoruta lastensa asioista ulkopuolisille. Ja mistä sinä tiedät, oliko mitään harhoja vain kerronko minä niistä nähdäkseni, miten reagoit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuollaisesta alettiin kipuilemaan kunnolla anopin kuoltua. 15 vuotta aviossa näennäisesti terveen ihmisen kanssa, nyt kohta 8 vuosi mt-kuntoutujan kanssa jatkuu. Elämä on kyllä muutoin reilassa, mutta aina kun jotain stressaavaa tapahtuu, ukko on kuukausikaupalla väsynyt, sekaisin ja solmussa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Terapia ja lääkkeet jo käyty loppuun. Ainoa mikä oikeasti auttaisi, olisi että sen lapsuuden saisi pyyhittyä pois, koska jäljellä oleva perhe on niin lukossa ja rikki etteivät edes kykene käsittelemään asioita.

Yleensä on auttanut kun ohjaa kumppanin ajatukset pois sieltä mitä se ei halua muistella. Terapiassa käytiin jo itsarin partaalla kun terapeutti puski liian voimallisesti "kohtaamaan ne huonot ajat".

Mitä tarkoittaa "käsitellä asioita"? Jotain saman asian jauhamista kunnes lopulta väsytään siihen yhteen inttäjään, joka haluaa muistaa asian tietyllä tavalla ja muu porukka toteaa, että jo, oli väärin kun sinä sait vuonna 1992 sinisen T-paidan, vaikka halusit punaisen.

Mennyt on mennyttä, se ei muutu, vaikka sitä miten käsittelisi. Vaikenemisen kulttuuri tarkoittaa aika usein sitä, että perheen ulkopuoliselle ei ryhdytä ruotimaan asioita, joista tällä ulkopuolisella on oman taustansa värittämä kuva.

Suuri osa näistä "käsittelyistä" on vain sitä, että halutaan syyllistää joku tai jotkut ja saada nämä pyytämään anteeksi asioita, joita ei ole edes tapahtunut.

Ap:n kaltaista inttäjää varten meillä on erikseen hyvän mielen valokuvakansio, jossa on pelkästään ihania kuvia lastemme lapsuudesta. Sitä me esittelemme ja kerromme samalla, että juu, kuvan ottamisen jälkeen Juuso oli 3 kk lastenpsykiatrisella harhojen takia tai juuri ennen tuota lomaa Minttu sai raivarin ja tappoi kissanpennun.

Sinäkö meinaat, että on enemmän oikein salata lasten poika- ja tyttöystäviltä harhat ja kissan tappamiset? Ja sitten kun lapsenlapset on saatu, niin paljastaa nuo, kun se suvun ulkopuolinen vanhempi ei enää saa peruttua lapsentekoa.

Vastuullinen vanhempi pyrkii selvittämään puolison mielenterveysongelmat ennen kuin tekee sellaisen kanssa lapsia.

Ei ole vanhempien tehtävänä juoruta lastensa asioista ulkopuolisille. Ja mistä sinä tiedät, oliko mitään harhoja vain kerronko minä niistä nähdäkseni, miten reagoit.

Testailu ei ole minun juttuni. Silloin lähden oikein mielelläni muille laitumille.

Siis onko tämä vaikenemisen ja salailemisen kulttuuri Suomessa todellakin vielä näin vahvasti vallalla, kun näin monet pitävät normaalina sitä, että seurustelukumppani ei suostu puhumaan lapsuudestaan? Ei mikään ihme, että ihmisillä on niin paha olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuollaisesta alettiin kipuilemaan kunnolla anopin kuoltua. 15 vuotta aviossa näennäisesti terveen ihmisen kanssa, nyt kohta 8 vuosi mt-kuntoutujan kanssa jatkuu. Elämä on kyllä muutoin reilassa, mutta aina kun jotain stressaavaa tapahtuu, ukko on kuukausikaupalla väsynyt, sekaisin ja solmussa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Terapia ja lääkkeet jo käyty loppuun. Ainoa mikä oikeasti auttaisi, olisi että sen lapsuuden saisi pyyhittyä pois, koska jäljellä oleva perhe on niin lukossa ja rikki etteivät edes kykene käsittelemään asioita.

Yleensä on auttanut kun ohjaa kumppanin ajatukset pois sieltä mitä se ei halua muistella. Terapiassa käytiin jo itsarin partaalla kun terapeutti puski liian voimallisesti "kohtaamaan ne huonot ajat".

Mitä tarkoittaa "käsitellä asioita"? Jotain saman asian jauhamista kunnes lopulta väsytään siihen yhteen inttäjään, joka haluaa muistaa asian tietyllä tavalla ja muu porukka toteaa, että jo, oli väärin kun sinä sait vuonna 1992 sinisen T-paidan, vaikka halusit punaisen.

Mennyt on mennyttä, se ei muutu, vaikka sitä miten käsittelisi. Vaikenemisen kulttuuri tarkoittaa aika usein sitä, että perheen ulkopuoliselle ei ryhdytä ruotimaan asioita, joista tällä ulkopuolisella on oman taustansa värittämä kuva.

Suuri osa näistä "käsittelyistä" on vain sitä, että halutaan syyllistää joku tai jotkut ja saada nämä pyytämään anteeksi asioita, joita ei ole edes tapahtunut.

Ap:n kaltaista inttäjää varten meillä on erikseen hyvän mielen valokuvakansio, jossa on pelkästään ihania kuvia lastemme lapsuudesta. Sitä me esittelemme ja kerromme samalla, että juu, kuvan ottamisen jälkeen Juuso oli 3 kk lastenpsykiatrisella harhojen takia tai juuri ennen tuota lomaa Minttu sai raivarin ja tappoi kissanpennun.

Sinäkö meinaat, että on enemmän oikein salata lasten poika- ja tyttöystäviltä harhat ja kissan tappamiset? Ja sitten kun lapsenlapset on saatu, niin paljastaa nuo, kun se suvun ulkopuolinen vanhempi ei enää saa peruttua lapsentekoa.

Vastuullinen vanhempi pyrkii selvittämään puolison mielenterveysongelmat ennen kuin tekee sellaisen kanssa lapsia.

Enpä ole ikinä kuullut, että ennen lapsentekoa varmistetaan puolison vanhemmilta suvun mielenterveysongelmat, koska ei uskota sitä puolisoa.

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tämä vaikenemisen ja salailemisen kulttuuri Suomessa todellakin vielä näin vahvasti vallalla, kun näin monet pitävät normaalina sitä, että seurustelukumppani ei suostu puhumaan lapsuudestaan? Ei mikään ihme, että ihmisillä on niin paha olo.

Paha olo tulee siitä, että seurustelukumppani, ei siis vielä edes tyttöystävä, ryhtyy urkkimaan lapsuudesta ja painostaa kertomaan asioista, joissa ei koe olevan mitään puhuttavaa. Kun seurustelukumppani uudestaan ja uudestaan utelee, niin syntyy kuva, että hän haluaa vain aseita, joita käyttää tulevissa riidoissa.

Niinhän se menee. Tosi moni nainen käyttää kaikkea mahdollista infoa lyömäaseena ja saa vaan valtaa noilla tiedoilla. En suosittele. Ellei suhde ole todella vakaalla pohjalla. Se ihminen voi olla ens vuonna jo toisen kanssa, jolle kertoo ne teidän salaisuudet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuollaisesta alettiin kipuilemaan kunnolla anopin kuoltua. 15 vuotta aviossa näennäisesti terveen ihmisen kanssa, nyt kohta 8 vuosi mt-kuntoutujan kanssa jatkuu. Elämä on kyllä muutoin reilassa, mutta aina kun jotain stressaavaa tapahtuu, ukko on kuukausikaupalla väsynyt, sekaisin ja solmussa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Terapia ja lääkkeet jo käyty loppuun. Ainoa mikä oikeasti auttaisi, olisi että sen lapsuuden saisi pyyhittyä pois, koska jäljellä oleva perhe on niin lukossa ja rikki etteivät edes kykene käsittelemään asioita.

Yleensä on auttanut kun ohjaa kumppanin ajatukset pois sieltä mitä se ei halua muistella. Terapiassa käytiin jo itsarin partaalla kun terapeutti puski liian voimallisesti "kohtaamaan ne huonot ajat".

Mitä tarkoittaa "käsitellä asioita"? Jotain saman asian jauhamista kunnes lopulta väsytään siihen yhteen inttäjään, joka haluaa muistaa asian tietyllä tavalla ja muu porukka toteaa, että jo, oli väärin kun sinä sait vuonna 1992 sinisen T-paidan, vaikka halusit punaisen.

Mennyt on mennyttä, se ei muutu, vaikka sitä miten käsittelisi. Vaikenemisen kulttuuri tarkoittaa aika usein sitä, että perheen ulkopuoliselle ei ryhdytä ruotimaan asioita, joista tällä ulkopuolisella on oman taustansa värittämä kuva.

Suuri osa näistä "käsittelyistä" on vain sitä, että halutaan syyllistää joku tai jotkut ja saada nämä pyytämään anteeksi asioita, joita ei ole edes tapahtunut.

Ap:n kaltaista inttäjää varten meillä on erikseen hyvän mielen valokuvakansio, jossa on pelkästään ihania kuvia lastemme lapsuudesta. Sitä me esittelemme ja kerromme samalla, että juu, kuvan ottamisen jälkeen Juuso oli 3 kk lastenpsykiatrisella harhojen takia tai juuri ennen tuota lomaa Minttu sai raivarin ja tappoi kissanpennun.

Sinäkö meinaat, että on enemmän oikein salata lasten poika- ja tyttöystäviltä harhat ja kissan tappamiset? Ja sitten kun lapsenlapset on saatu, niin paljastaa nuo, kun se suvun ulkopuolinen vanhempi ei enää saa peruttua lapsentekoa.

Vastuullinen vanhempi pyrkii selvittämään puolison mielenterveysongelmat ennen kuin tekee sellaisen kanssa lapsia.

Enpä ole ikinä kuullut, että ennen lapsentekoa varmistetaan puolison vanhemmilta suvun mielenterveysongelmat, koska ei uskota sitä puolisoa.

Joo, samalla kaavalla voi jokainen mies varmistella tyttöystävänsä vanhemmilta, ettei tyttiksen historiasta vaan löydy esim. prostituoituna työskentelyä tai huumehistoriaa.

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tämä vaikenemisen ja salailemisen kulttuuri Suomessa todellakin vielä näin vahvasti vallalla, kun näin monet pitävät normaalina sitä, että seurustelukumppani ei suostu puhumaan lapsuudestaan? Ei mikään ihme, että ihmisillä on niin paha olo.

On yksi asia puhua lapsuudestaan ja toinen puhua lapsuudestaan nimenomaan sitä mitä toinen haluaa kuulla (ja miksi)

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tämä vaikenemisen ja salailemisen kulttuuri Suomessa todellakin vielä näin vahvasti vallalla, kun näin monet pitävät normaalina sitä, että seurustelukumppani ei suostu puhumaan lapsuudestaan? Ei mikään ihme, että ihmisillä on niin paha olo.

Tuo ei ole mitään vaikenemisen kulttuuria vaan tervettä itsesuojeluvaistoa. Seurustelukumppanin urkintaan ei tarvitse ryhtyä vastailemaan tai sitten voi rauhallisesti valehdella itselleen juuri sellaisen lapsuuden, josta seurustelukumppani ei halua kuulla. Voi kertoa jouluista, jolloin lahjoja tuli niin paljon, että oli haljeta onnesta, perheen kanssa tehdyistä matkoista eksoottisiin maihin, harrastuksista ja niissä voitetuista palkinnoista, parhaista kavereista, jotka on edelleen elämässä mukana jne. Siinäpä se urkkija sitten ihmettelee, että oikeastiko kamalinta oli se, miten mummolassa pelkäsi naapurin koiraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tämä vaikenemisen ja salailemisen kulttuuri Suomessa todellakin vielä näin vahvasti vallalla, kun näin monet pitävät normaalina sitä, että seurustelukumppani ei suostu puhumaan lapsuudestaan? Ei mikään ihme, että ihmisillä on niin paha olo.

Paha olo tulee siitä, että seurustelukumppani, ei siis vielä edes tyttöystävä, ryhtyy urkkimaan lapsuudesta ja painostaa kertomaan asioista, joissa ei koe olevan mitään puhuttavaa. Kun seurustelukumppani uudestaan ja uudestaan utelee, niin syntyy kuva, että hän haluaa vain aseita, joita käyttää tulevissa riidoissa.

Jos toinen on saanut päähänsä kysellä lapsuuden asioista uudestaan ja uudestaan, niin se johtuu siitä, että ne lapsuuden asiat tulevat esiin toisen käytöksessä, reaktioissa tai muussa vastaavassa uudestaan ja uudestaan. Siksi niistä tulee mieleen kysellä.

Jos et halua, että kysellään, niin pidä reaktiosi poissa parisuhteessa.

Mun äiti aina kuittaa sillä, että asiasta on pitkän aikaa, jos puhun jostain mitä lapsena tapahtui. En tiedä minkä takia olen monta kertaa avannut suuni kun ymmärtämystä ei kuitenkaan tipu

Minulla kaverin äiti kertoi aina tarinoita miten lasta vietiin paikattavaksi ja seuraavalla kerralla mentiin ambulanssilla sairaalaan. Ja miten verta tuli valtoimenaan ja miten voltteja tehtiin pöydältä alas ja päätöntä menoa. Oikein innoissaan äiti näistä kertoili.

Sitten kun aloin kyselemään, että miten nuo tilanteet oikein pääsivät syntymään, niin äitihän hermostuikin ihan silmittömästi, että ei kuulu minulle. Vaikka ihan itse oli niitä tarinoita kertonut ja nautti huomiosta ja kauhistelusta, jota niillä kertomuksilla sai. Mutta silti niistä asioista ei saanutkaan puhua.

Tuo oli niin epäloogista ja silmiinpistävää, että se paljasti, että perheessä olikin sitten paljon niitä salaisuuksia, jotka eivät minulle kuuluneet.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuollaisesta alettiin kipuilemaan kunnolla anopin kuoltua. 15 vuotta aviossa näennäisesti terveen ihmisen kanssa, nyt kohta 8 vuosi mt-kuntoutujan kanssa jatkuu. Elämä on kyllä muutoin reilassa, mutta aina kun jotain stressaavaa tapahtuu, ukko on kuukausikaupalla väsynyt, sekaisin ja solmussa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Terapia ja lääkkeet jo käyty loppuun. Ainoa mikä oikeasti auttaisi, olisi että sen lapsuuden saisi pyyhittyä pois, koska jäljellä oleva perhe on niin lukossa ja rikki etteivät edes kykene käsittelemään asioita.

Yleensä on auttanut kun ohjaa kumppanin ajatukset pois sieltä mitä se ei halua muistella. Terapiassa käytiin jo itsarin partaalla kun terapeutti puski liian voimallisesti "kohtaamaan ne huonot ajat".

Miehesi tulee näin ollen olemaan loppuelämänsä mt-kuntoutuja. Jos ei pysty kohtaamaan niitä asioita, niin sitten ne asiat vaan on siellä loppuun asti. Se, että ohjaat ajatukset pois ikävistä asioista ei kyllä loppupeleissä toimi. Mutta ehkä pääsette jonkinlaiseen tasapainoon, jossa sitten pystyy elämään sen loppuelämän...

EHkä miehesi oli terapiassa väärään aikaan? Siihen on syynsä miksi jotkut luokitellaan liian huonokuntoisiksi terapiaan. Silloin voi tapahtua tuollaista. Tai toki terapeuttikin voi olla huono, ei siinä. Mutta lähtökohtaisestihan se ei ole terapia joka parantaa, vaan se työ pitää tehdä ihan itse. Siihen sitten pystyy tai ei pysty.