Mitäs minä nyt teen? Työterveydestä ei apua tule

Ap, järki käteen.

Jos haluat hoitoa itsetuhoisten ajatusten vaiheessa olevaan masennukseen, niistä oireilevista ajatuksista pitää kertoa! Sinulla olisi jo hoitosuhde ja lääkitys.

Ihan sama kuin lähtisi hakemaan hoitoa migreeniin, mutta jättää kokonaan kertomatta että on toispuoleista päänsärkyä, johon liityy pahoinvointia ja niskajäykkyyttä. Puhuis vaan, että kun välillä käy valo silmiin ja sitten ihmettelis, miksei migreenilääkkeitä saa.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 09:32"]

Työterveyslääkäri sanoi, että masennuslääkitykseenkin olisi tarvittu diagnoosi, eikä diagnoosin tekemiseen hänen mielestään ollut tarvetta, kun tilanne ei ole niin paha vielä. Tämä siis sen kyselyn pohjalta, jossa tulokset vakavan masennuksen puolella. Lisäksi taustalla psykologi, joka itse kehotti menemään masennuksen takia uudestaan lääkärille. En peru viimeisiä psykologikäyntejä, mutta mielestäni asiat jää kesken. Psykologin käyntien avulla asiat ei ole enää pahentuneet, mutta paljon mikään ei ole korjaantunutkaan, paitsi nukkuminen. Minun vikani on se, etten ole uskaltanut suostua työkykyneuvotteluihin. Esimieheni on keskeinen stressitekijä enkä uskalla uhmata häntä. Saisin varmasti rangaistuksen ja minulta otettaisiin pois mielekkäimmät työtehtävät ja suljettaisiin kaiken ulkopuolelle lopullisesti. ap

[/quote]

No mutta ei tuo kuulosta masennukselta, vaan ainoastaan stressaavalta työpaikalta. Itsekin puhuit työstressistä. Siinä työpsykologi on paras apu, ja auttaa sua jäsentelemään asioita. 

Onko sulla kokemuksia masennuslääkkeistä? Mulla nimittäin on (toistuva masennus) eikä ne mitään ihmelääkkeitä ole. Kamalat sivuvaikutukset kaikissa. Toiset aiheuttaa unettomuutta, toiset uneliaisuutta, pahoinvointia, huimausta, ruokahaluttomuutta, lihomista, ärtymystä, haluttomuutta jne. Jos haluat lääkitystä kokeilla, mene takas tt-lääkärille ja kerro rehellisesti jos sulla on masennusoireita. Stressi on eri asia, eikä paska pomo ole mikään diagnoosi. Älä ota lääkkeitä, jos ei sulla ole mt-ongelmaa. Lääkärisi on ihan oikeassa.

No ethän sä saa oikeanlaista apua, kun jätät asioita kertomatta, etkä suostu työkykyneuvotteluun. Miten lääkäri, esimies ja muut voisivat arvata, miten sua pitäisi auttaa.

Onhan se noinkin. Ainoa syy elämääni ovat lapset. Lasten takia en voi lakata käymästä töissä, en voi romahtaa, en voi tappaa itseäni. En voi ottaa sitä riskiä, että lapset otetaan minulta pois tahattomien ajatusten takia. Vaikka on ajatuksia, toteuttaminen on mahdotonta. Paitsi jos lapset viedään pois tai minut leimataan siinäkin epäonnistuneeksi, sitten ei ole väliä enää millään. ao

Ap ja 29, olen samantyyppisessä tilanteessa kuin tekin, luulisin. Työni on erittäin stressaavaa ja työmäärääni lisätään koko ajan, vaikka olen jo esimiehelleni useasti sanonut, etten pärjää. Työterveyslääkäri on sitä mieltä, että asiat pitää selvittää töissä. Sain ajan työpsykologille, mutta kuten ap:kin ilm.ajattelee, en usko, että psykologi voi muuttaa työolojani. Olen muuten henkisesti hyvässä kunnossa ja elämäni on mukavaa, mutta työn kuormittavuus liikaa.

Enkä siis olisi edes halunnut lääkkeitä, vaan pidempiaikaista terapiaa. Vastasin lääkkeistä kun joku niistä kysyi. ap

Käy siellä työpsykologilla ja kokeile lääkkeettömiä keinoja, joita on monia. Aiheeseen sopiva kirjallisuus, meditaatio, kävelyt luonnossa, rauhoittava musiikki... Myös yrttihoidoissa löytyy erilaisia, kysy apteekista. Neuvoisin pysymään erossa lääkkeistä. Parasta terapiaa on minulle kävely metsässä tai meren rannassa, kissan silittäminen, meditaatio. 

On kokeiltu sekä lääkkeet että terapia. Molemmista tuli vaan pahempi olo. 

[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 09:45"]

Enkä siis olisi edes halunnut lääkkeitä, vaan pidempiaikaista terapiaa. Vastasin lääkkeistä kun joku niistä kysyi. ap

[/quote]

Miten luulet että terapia auttaisi? Onko ongelma työssäjaksamattomuuteesi siis omassa psyykessäsi? Ei sinne terapiaan helposti pääse, ei vaikka olisi oikeasti hullu.

Suhtaudu vähän positiivisemmin siihen työpsykologiin. 

35, minä sanoisin näin, että työstressi on vienyt minut masennuksen puolelle. Ahdistavuus ei enää ole vain töissä, vaan kaikessa. En iloitse enää mistään, en saa aikaiseksi mitään, inhoan itseäni aamusta iltaan, en jaksa aina edes hiuksia kammata.Aiemmin stressatessani työasioita, pystyin palautumaan vapaalla ja elättämään toivetta paremmasta tulevaisuudesta. Nyt on vain musta velvollisuusmeri, jossa lapset pakottavat pysymään pinnalla. ap

[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 09:45"]

Ap ja 29, olen samantyyppisessä tilanteessa kuin tekin, luulisin. Työni on erittäin stressaavaa ja työmäärääni lisätään koko ajan, vaikka olen jo esimiehelleni useasti sanonut, etten pärjää. Työterveyslääkäri on sitä mieltä, että asiat pitää selvittää töissä. Sain ajan työpsykologille, mutta kuten ap:kin ilm.ajattelee, en usko, että psykologi voi muuttaa työolojani. Olen muuten henkisesti hyvässä kunnossa ja elämäni on mukavaa, mutta työn kuormittavuus liikaa.

[/quote]

Ja terapeutti voi? Ei Kelan tukemaan terapiaan pääse, etenkään jos olet henkisesti hyvässä kunnossa. Ainut lääke on sitten työpaikan vaihto. Monta on työtöntä jonossa. 

[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 09:50"]

35, minä sanoisin näin, että työstressi on vienyt minut masennuksen puolelle. Ahdistavuus ei enää ole vain töissä, vaan kaikessa. En iloitse enää mistään, en saa aikaiseksi mitään, inhoan itseäni aamusta iltaan, en jaksa aina edes hiuksia kammata.Aiemmin stressatessani työasioita, pystyin palautumaan vapaalla ja elättämään toivetta paremmasta tulevaisuudesta. Nyt on vain musta velvollisuusmeri, jossa lapset pakottavat pysymään pinnalla. ap

[/quote]

No kerropa tuo sille lääkärillesi. 

[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 09:51"][quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 09:50"]

35, minä sanoisin näin, että työstressi on vienyt minut masennuksen puolelle. Ahdistavuus ei enää ole vain töissä, vaan kaikessa. En iloitse enää mistään, en saa aikaiseksi mitään, inhoan itseäni aamusta iltaan, en jaksa aina edes hiuksia kammata.Aiemmin stressatessani työasioita, pystyin palautumaan vapaalla ja elättämään toivetta paremmasta tulevaisuudesta. Nyt on vain musta velvollisuusmeri, jossa lapset pakottavat pysymään pinnalla. ap

[/quote]

No kerropa tuo sille lääkärillesi. 
[/quote]
Kerroinkin.ap

38 Ei ole ap.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 09:49"][quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 09:45"]

Enkä siis olisi edes halunnut lääkkeitä, vaan pidempiaikaista terapiaa. Vastasin lääkkeistä kun joku niistä kysyi. ap

[/quote]

Miten luulet että terapia auttaisi? Onko ongelma työssäjaksamattomuuteesi siis omassa psyykessäsi? Ei sinne terapiaan helposti pääse, ei vaikka olisi oikeasti hullu.

Suhtaudu vähän positiivisemmin siihen työpsykologiin. 
[/quote]
Enhän minä tietysti tiedä, auttaisiko terapia. Olen paska, ja jos osaisin uskoa olevani vähemmän paska, ei jokainen vastoinkäyminen työpaikalla tuntuisi niin musertavalta. Ehkä. Toivoisin, että oppisin olemaan vahvempi ihminen ja kestämään enemmän. Jotain sellaista minä ajattelin, koska itsekseni en osaa näköjään muuttua vaikka vuosikausia olen yrittänyt kouluttautumisen ja tekemisen kautta. Mutta yksinään se siis pitäisi tehdä. Ajatukseni ovat ihan sekaisin, enkä tiedä yhtään, mitä minun nyt kannattaisi yrittää. ap

Masennuslääkkeethän eivät stressiin auta. 

Kela.n tukemaa psykoterapiaa voi hakea jos on todettu, että sitä tarvitset ja jos olet ollut vähintään. 3kk esh.n hoidossa.

Kuulostaa tutulta..minulla stressi meni jo niin pahaksi, että tuli fyysiset oireet. Sain mielialalääkkeet joita en olisi halunnut alkaa syömään, kun ajattelin että eihän ne vie ongelmia töissä pois, mutta kuitenkin ne oli aloitettava. Pitkä sairasloma ja lääkkeet ovat auttaneet, mutta vieläkin ahdistusta jonkun verran. Pitkä prosessi tämä. Diagnoosini ei ole masennus..

Olen siis itsekseni yrittänyt mm. kouluttautua lisää ja saada varmuutta osaamisesta, hankkia harrastuksia jotka tuottavat minulle iloa, kokeillut myös itsetuntomantroja ja yrittänyt mm.mielenterveystalon itseterapiointeja. Mutta miten käy: opinnot menee aina hyvin, mutta niitä ei tunnu kukaan arvostavan. Harrastukset alkaa tuntua rasitteelta nekin, kun en jaksaisi mitään ja kaikki muut asiat ajaa aina niiden ohi tärkeysjärjestyksessä, eikä koskaan ole rauhaa tehdä. Sitten koulimattomat taimet nuupahtaa ikkunalaudalle, neuletyö menee pieleen, kun unohdan missä olin siinä menossa, kirjaston kirjat menee yliajalle ja saan lainauskiellon. Itsetunnon kohotukseen tarkoitetut oppaat tuntuu valheelta. Tuijotan peilistä oksettavaa vanhaa rumaa tyhmää idioottia akkaa, jota vihaan ja inhoan, ja yritän sanoa että se olisi hyvä tyyppi. Jokainen sana nostaa sappea suuhun ja lisää inhoa. Mieluummin unohtaisin koko ihmisen. ap

Keskity johonkin muuhun kuin itsesi haukkumiseen ja oman elämäsi ja huonoutesi murehtimiseen. Tee työssä se, mitä jaksat ja se mihin kykenet. Loppu saa olla tekemättä. Tee vesilasitesti. Vedä selvä raja työn ja kodin ja oman aikasi välillä ja lopeta jatkuva joustaminen. Työpäivän loppuessa pese kädet työasioista sekä konkreettisesti että vertauskuvallisesti, henkäise syvään ja aloita se muu elämä. Hankkiudu asioiden pariin, joissa voit keskittyä muuhun kuin itseesi ja ongelmiisi, joku riittävän vaikea ja erilainen kuin työsi ja jossa voit unohtaa märehtimisen. Jos et ole allerginen, aloita ratsastus tai ota koira tai kissa.

Voitko harkita työpaikan vaihtoa? Onko alallasi töitä? Onko  muutto työn perässä tai kouluttautuminen uuteen alaan mahdoton ajatus rahallisesti tai muuten?

Kasvata munat ja rupea ns. veemäiseksi akaksi eli teet juuri sen, mitä tehtäviisi alunperin kuuluu, muu saa jäädä tekemättä. Sanot ääneen ne asiat, jotka sinua töissä rassaavat. Lopeta marttyyrin roolissa eläminen.