Lue keskustelun säännöt.
Äkkipikaisesti raivostuva ihminen, eikö osaa hillitä itseään? Eikö ihmistä hävetä yhtään?
30.12.2021 |
Voi räjähtää tutuille ja tuntemattomille, mutta eipäs hävetä edes yhtään. Eikö yhtään ajattele mitä toiset ihmiset oikeasti hänestä ajattelevat? Itse pidän tuollaista ainakin kiukuttelevana ihmisenä, joka ei osaa käytöstapoja elämän.
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä hävettää. Minun kohdalla raivokohtaukset ovat meltdown-kohtauksia. Joskus vain stressitasot nousevat sietämättömiksi. Olin joululomalla sukulaisteni luona, jotka eivät ymmärrä - halua ymmärtää - erityisyyttäni. Jatkuvasti hirveä meteli ja huuto kaikesta. Lisäksi ennakoimattomuus: sovitut asiat perutaan ja yhtä äkkiä kerrotaan että tehdäänkin ihan toisella tavalla. Aivoni eivät kykene ottamaan sitä kaikkea vastaan.
Terveisin, Asperger
Älä piiloudu diagnoosi taakse vaan opettele käyttäytymään URPO.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä hävettää. Minun kohdalla raivokohtaukset ovat meltdown-kohtauksia. Joskus vain stressitasot nousevat sietämättömiksi. Olin joululomalla sukulaisteni luona, jotka eivät ymmärrä - halua ymmärtää - erityisyyttäni. Jatkuvasti hirveä meteli ja huuto kaikesta. Lisäksi ennakoimattomuus: sovitut asiat perutaan ja yhtä äkkiä kerrotaan että tehdäänkin ihan toisella tavalla. Aivoni eivät kykene ottamaan sitä kaikkea vastaan.
Terveisin, Asperger
Älä piiloudu diagnoosi taakse vaan opettele käyttäytymään URPO.
Vai olisiko kuitenkin niin, että ne kanssaeläjät voisivat pitää sovituista asioista kiinni ja käyttäytyä? Lisäksi, tositen nimittely antaa sinusta aika lapsellisen kuvan.
Vierailija kirjoitti:
Mököttäminen se vasta hirveää onkin. Mieluummin huutaa kuin pitää jotain mykkäkoulua päivätolkulla.
Tämä on ihan totta. Exän kanssa riideltiin paljon, mutta hän ei koskaan huutanut. Sen sijaan ihan perus rauhallisella äänellä esitti kaikenlaisia uhkavaatimuksia tai ei välttämättä sanonut mitään, mutta katse kertoi kaiken. Nykyinen taas huutaa jos jokin asia ketuttaa. Rauhoittuukin yleensä myös nopeasti. Jälkimmäinen on parempi vaihtoehto.
Toisaalta joskus pitää saada myös suunsa auki, muuten ihmiset kävelevät röyhkeästi yli, kohtelevat huonosti ja käyttävät hyväkseen. Olen itse ulkoisesti kiltin näköinen. Olen kantapään kautta oppinut, että kukaan ei sinun tai lastesi puolia pidä, ellet itse pidä ja saa oikeassa kohtaa suutasi auki. Ei tarvitse tietenkään käyttäytyä epäasiallisesti. Mutta jos minua tai lapsiani kohdellaan huonosti, en todellakaan enää jää sanattomana odottamaan tai kauniisti lepertelemään.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse äkkipikainen. Olen syntynyt tämän asian kanssa. En tarkoita asialla mitään pahaa enkä ole mikään mielenterveysongelmainen. Naurattaa lukea että äkkipikaisuus olisi mielenterveysongelma, no sittenhän Italia, Espanja, ä h l ä mimaat sun muut ovat täynnä mielenterveyspotilaita. Olen mieluummin äkkipikainen kuin sisäänmurjottaja. Olen tuntenut koko ikäni että minun olisi pitänyt syntyä esim. Italiaan. Olen puhelias, äkkipikainen, temperamenttinen, suora, elehdin käsillä. Minä taas puolestaan pidän sisäänmurjottajia mielenterveyspotilaina ja sellaisia ilmeettömiä ihmisiä vähän tyhmän puoleisina.
Mäkin olen äkkipikainen, puhelias, käytän käsiä jne jne kiihdyn myös helposti, eli miehen kanssa välillä tulee kyllä korotettua ääntä.
Mulla on silti filtteri ja kyky henkäistä ennen kuin avaan suuni. En ole ikinä huutanut esim kassalle, en edes puhunut ilkeästi. Ei se huuto ja räyhääminen mitään auta missään tilanteessa. Vähiten silloin kun on tekemisissä tuntemattomien kanssa. Minkä se kassa esim sille voi että itse luit tarjous lehden väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen voi johtua joissain tapauksissa epätyypillisestä aivotoiminnasta.
Kauan sitten katsoin dokumentin miehestä, joka oli toipumassa aivoinfarktista, ja hänen vaimonsa kertoi, että infarktin myötä hänen ennen niin rauhallinen miehensä oli muuttunut äkkipikaiseksi ja hetkessä hermostuvaksi. Muistan kohtauksen, jossa mies solmi kengännauhoja ja hermostui suhteettoman paljon, kun se ei heti onnistunut.
Olin nuorena töissä autisminkirjolaisten koulussa, ja sielläkin oli joidenkin oppilaiden kohdalla tuollaisia suhteettomia hermostumisia, kun joku asia ei mennyt kuten oltiin totuttu.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Faith kirjoitti:
Tuollainen voi johtua joissain tapauksissa epätyypillisestä aivotoiminnasta.
Kauan sitten katsoin dokumentin miehestä, joka oli toipumassa aivoinfarktista, ja hänen vaimonsa kertoi, että infarktin myötä hänen ennen niin rauhallinen miehensä oli muuttunut äkkipikaiseksi ja hetkessä hermostuvaksi. Muistan kohtauksen, jossa mies solmi kengännauhoja ja hermostui suhteettoman paljon, kun se ei heti onnistunut.
Olin nuorena töissä autisminkirjolaisten koulussa, ja sielläkin oli joidenkin oppilaiden kohdalla tuollaisia suhteettomia hermostumisia, kun joku asia ei mennyt kuten oltiin totuttu.
Niinpä. Mutta kaikki erilainen niputetaan täällä narsismiksi tai joksikin hulluudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin nuorempana aika tuittupää exääni kohtaan, mutta en raivonnut kavereille enkä vieraille ihmiselle. Iän myötä olen rauhoittunut vaikea on kuvitella, että enää raivopäissäni viskelisin astiakaapin sisältöä seiniin ja samaa kyytiä nakellut viherkasvit pitkin kämppää.
Joskus väsyneenä, stressaantuneena tai muuten vain ärtyneenä saatan olla vähemmän mukava kanssaihmisiä kohtaan, mutta yritän hillitä esimerkiksi sanomisiani.
Kai siinä on kyse luonteesta ja jostain kyvystä säädellä tunteitaan.
Äitini huutaa ja riehuu vielä ikäihmisenä kuin palosireeni ihan mitättömien asioiden vuoksi. Hän myös kokee muiden ihmisten sanomiset usein loukkauksena itseään kohtaan. Kaikki ihmissuhteet ovat olleet vaikeita ja välit ovat hänellä menneet poikki milloin ystäviin, milloin sukulaisiin tai naapureihin. Yksinäinen on.
Vierailija kirjoitti:
Olin nuorempana aika tuittupää exääni kohtaan, mutta en raivonnut kavereille enkä vieraille ihmiselle. Iän myötä olen rauhoittunut vaikea on kuvitella, että enää raivopäissäni viskelisin astiakaapin sisältöä seiniin ja samaa kyytiä nakellut viherkasvit pitkin kämppää.
Joskus väsyneenä, stressaantuneena tai muuten vain ärtyneenä saatan olla vähemmän mukava kanssaihmisiä kohtaan, mutta yritän hillitä esimerkiksi sanomisiani.
Kai siinä on kyse luonteesta ja jostain kyvystä säädellä tunteitaan.
Äitini huutaa ja riehuu vielä ikäihmisenä kuin palosireeni ihan mitättömien asioiden vuoksi. Hän myös kokee muiden ihmisten sanomiset usein loukkauksena itseään kohtaan. Kaikki ihmissuhteet ovat olleet vaikeita ja välit ovat hänellä menneet poikki milloin ystäviin, milloin sukulaisiin tai naapureihin. Yksinäinen on.
Kyllä päässä on silloin vikaa pahemman kerran, jos astiat ja kukat lentelee asunnossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla tulee tuollaisista ihmisistä vähän yksinkertainen olo. Vain lapset antavat itsensä riehua impulssiensa mukaan. Aikuinen osaa käyttäytyä vaikka vituttaakin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tulee tuollaisista ihmisistä vähän yksinkertainen olo. Vain lapset antavat itsensä riehua impulssiensa mukaan. Aikuinen osaa käyttäytyä vaikka vituttaakin.
Ei sekään hyvä ole, jos aina vain myöntelee ja antaa ihmisten hyväksikäyttää itseään. Tai jos näkee, että vaikka omaa tai jonkun toisen lasta kiusataan, niin ei puutu siihen juuri esim. vihaisesti huutamalla. Riippuu todella paljon tilanteesta. Ei huuto sinänsä ole paha, jos huutaa asiasta. Turhanpäiväsistä asioista huutamista tai väkivaltaa en minäkään ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma isä oli tuollainen. Oli jopa ylpeä tuosta ominaisuudestaan. Pääsi tai laitettiin 10 aiemmin eläkkeelle tuon ominaisuuden vuoksi. Vink vink, kun eläkeikää nostetaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse äkkipikainen. Olen syntynyt tämän asian kanssa. En tarkoita asialla mitään pahaa enkä ole mikään mielenterveysongelmainen. Naurattaa lukea että äkkipikaisuus olisi mielenterveysongelma, no sittenhän Italia, Espanja, ä h l ä mimaat sun muut ovat täynnä mielenterveyspotilaita. Olen mieluummin äkkipikainen kuin sisäänmurjottaja. Olen tuntenut koko ikäni että minun olisi pitänyt syntyä esim. Italiaan. Olen puhelias, äkkipikainen, temperamenttinen, suora, elehdin käsillä. Minä taas puolestaan pidän sisäänmurjottajia mielenterveyspotilaina ja sellaisia ilmeettömiä ihmisiä vähän tyhmän puoleisina.
Suomessa pidetään hulluina kaikkia ihmisiä jotka nauravat ääneen, reagoivat tunteilla, sanovat suoraan mitä ajattelevat, ylipäätään jos näyttää positiivisia tai negatiivisia tunteita. Pitäisi vaan olla koko ajan naama peruslukemilla ja ei koskaan olla iloinen tai surullinen. Tällainen ihmisen on Suomessa ”normaali”. Ei uskalleta sanoa koskaan ääneen mitä ajattelee mutta valitetaan sitten selän takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin nuorempana aika tuittupää exääni kohtaan, mutta en raivonnut kavereille enkä vieraille ihmiselle. Iän myötä olen rauhoittunut vaikea on kuvitella, että enää raivopäissäni viskelisin astiakaapin sisältöä seiniin ja samaa kyytiä nakellut viherkasvit pitkin kämppää.
Joskus väsyneenä, stressaantuneena tai muuten vain ärtyneenä saatan olla vähemmän mukava kanssaihmisiä kohtaan, mutta yritän hillitä esimerkiksi sanomisiani.
Kai siinä on kyse luonteesta ja jostain kyvystä säädellä tunteitaan.
Äitini huutaa ja riehuu vielä ikäihmisenä kuin palosireeni ihan mitättömien asioiden vuoksi. Hän myös kokee muiden ihmisten sanomiset usein loukkauksena itseään kohtaan. Kaikki ihmissuhteet ovat olleet vaikeita ja välit ovat hänellä menneet poikki milloin ystäviin, milloin sukulaisiin tai naapureihin. Yksinäinen on.
Mulla on samanlainen äiti. Aina saa hävetä. Ja äiti tosiaan tulee olemaan aika yksinäinen kun ei kukaan halua olla samassa tilassa. Äiti rähisee nykyisin isäpuolelleni silloinkin kun ollaan siellä käymässä lasten kanssa. Sitä on hirmu raskasta kuunnella. Mieli huutaa suu kiinni, mutta pakko hillitä, koska muuten äiti ottaa vain lisää kierroksia.
Mä jossain vaiheessa nuorena myös huomasin että kohtelen poikaystävääni kuin äiti isäpuoltani. Piti oikein opettelemalla opetella hillitsemään käytöstä. Nykyisin olen aika hyvä jo.
Mutta varmaan olisi mulla päässä vikaa jos asia tutkittaisiin. Jotain tunnesäätelyn tai impulssikontrollin kanssa ongelmaa.
Usein nämä on vielä raivokohtauksensa jälkeen itseensä todella tyytyväisiä, tyyliin "sainpas sanottua".
Kaupassa kun aikoinaan olin töissä, näitä näki paljonkin. On se kumma, että tuntemattomille raivoaminen julkisella paikalla tuo joillekin ilmeisesti jotain tyydytystä elämään. Sairasta.
Heh, minulla on aivan loistava itsehillintä. Raivoan silti joskus, mutta se on aina valinta. Voisin yhtä hyvin niellä kiukkuni, ja senkin olen monta kertaa tehnyt. Monesti raivoamalla vaan saa tahtonsa paremmin läpi, ja bonuksena itseä ei harmita jälkeenpäin, kun on saanut ilmaista tunteensa. Fyysistä väkivaltaa en kannata missään muodossa.
Hävettää toki, mutta se häpeän tunne tulee vasta myöhemmin. Joskus se raivon tunne vie mennessään, eikä paluuta ole kun se ylittää tietyn rajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse äkkipikainen. Olen syntynyt tämän asian kanssa. En tarkoita asialla mitään pahaa enkä ole mikään mielenterveysongelmainen. Naurattaa lukea että äkkipikaisuus olisi mielenterveysongelma, no sittenhän Italia, Espanja, ä h l ä mimaat sun muut ovat täynnä mielenterveyspotilaita. Olen mieluummin äkkipikainen kuin sisäänmurjottaja. Olen tuntenut koko ikäni että minun olisi pitänyt syntyä esim. Italiaan. Olen puhelias, äkkipikainen, temperamenttinen, suora, elehdin käsillä. Minä taas puolestaan pidän sisäänmurjottajia mielenterveyspotilaina ja sellaisia ilmeettömiä ihmisiä vähän tyhmän puoleisina.
Mäkin olen äkkipikainen, puhelias, käytän käsiä jne jne kiihdyn myös helposti, eli miehen kanssa välillä tulee kyllä korotettua ääntä.
Mulla on silti filtteri ja kyky henkäistä ennen kuin avaan suuni. En ole ikinä huutanut esim kassalle, en edes puhunut ilkeästi. Ei se huuto ja räyhääminen mitään auta missään tilanteessa. Vähiten silloin kun on tekemisissä tuntemattomien kanssa. Minkä se kassa esim sille voi että itse luit tarjous lehden väärin.
Kaupan kassa ehkä ei kykene mokaamaan niin pahasti, että useimmat vaivautuisivat korottamaan ääntään. Esim. lentoyhtiöt taas voivat onnistua pilaamaan esim. koko perheen loman tai aiheuttamaan muuta kohtuutonta sählinkiä tuplabuukkauksilla ja muilla tahallisilla keinottelumenetelmillä. Silloin minusta on aivan asiallista huutaa vaikka viattomalle aspalle. Ajatus tässä on se, että aspa välittää kyllä vitutuksen ylemmille tahoille, jos joutuu jatkuvasti kuuntelemaan huutoa syystä, jonka työnantaja voisi helposti korjata.
Minä lienen äkkipikaisen, hullun raivoajan maineessa joissakin piireissä. En oikeasti ole äkkipikainen tai hullu sen paremmin kuin raivoajakaan, mutta nämä ihmiset, joille olen pää punaisena raivonnut, eivät näe tai halua nähdä omaa osuuttaan asiassa, vaan ihmettelevät vain muille, miten "yhtäkkiä" raivostuin ja aloin mesota. Raivoan kuitenkin AINOASTAAN tilanteissa, joissa minua on piinattu tavalla tai toisella jo pitkään.
Yhden ihmisen kohdalla: ymmärsin hänen hankalia tilanteitaan ja siksi annoin monet töppäilyt anteeksi, yritin hienovaraisesti huomauttaa hänen käytöksestä, olla kuitenkin edelleen joustava, ja otin jopa hänen työtaakkoja omille harteille kun hän pyysi apua johonkin ongelmaan vedoten (stressi, uupumus, kotiongelmat...). "Kiitoksena" hän kuitenkin pomotti, nöyryytti, valehteli jne. jatkuvasti. Tätä kesti pari vuotta. Lopulta eteen tuli sitten asia, joka katkaisi kamelin selän, ja raivosin tälle ihmiselle aivan täysiä ja katkaisin henkilökohtaiset välimme (työn puolesta jouduimme kuitenkin olemaan vielä tekemisissä ja ne hoidin ystävällisesti ja vilpittömästi loppuun saakka hänen kanssaan). Tyhmyyttäni en kuitenkaan nostanut kaikkia kissoja pöydälle, vaan raivosin vain tästä viimeisimmästä asiasta. Jotenkin halusin siinäkin tilanteessa olla hientotunteinen enkä nolata tuota ihmisrättiä enää enempää. Ihan typerä ajatus, kun olisi vain pitänyt antaa tulla ihan kaikki ulos. Lopputulema on siis se, että tämä ihminen kertoilee ihmisille, miten oudon raivokohtauksen sain ja että hän ihan pelkää minua nyt... Raivosin vain somen välityksellä, en uhkaillut väkivallalla jne., mutta haukuin manipuloijaksi ja kirjoitin caps lockit päällä pitkät pätkät :D
Tällaisia vastaavia tilanteita ovat olleet kaikki raivostumiseni. En KOSKAAN raivoa kenellekään ekasta mokasta, ekasta tölväisystä tai selkään puukottamisesta. Raivoan vasta sitten, kun olen antanut useamman "toisen mahdollisuuden", mutta se on silloin aivan uskomaton huutosuoritus. Perheeni ei ole koskaan nähnyt minun raivostuvan niin, eikä myöskään lähimmät ystäväni. Ainoastaan ihmiset, jotka kävelevät ylitseni ja dkuvittelevat, että voivat jatkaa jalkojensa pyyhkimistä minuun tarkoituksella. Ehei. Minun ylitseni kävellään, koska aika ajoin sallin sen. Jos huomaan, että siitä on tullut tarkoituksellinen tapa, loppuu se kyllä aikanaan.
Mä vedän suruttä turpiin kaltaisias ääliöitä.