Lue keskustelun säännöt.
Vieraat eivät ymmärrä vauvaperheen rutiineja - onko muilla tällaista?
Meillä on taaperoikää lähestyvä vauva. Vauvalla on ollut haasteita koko ikänsä erityisesti nukkumisen suhteen, joten olemme pyrkineet pitämään säännöllisen päivärytmin ja rutiineista kiinni, sillä ne helpottavat arkea. Tätä on ollut todella vaikea perheen ulkopuolisten ymmärtää. Meillä ei siis ole vauvaa, joka nukahtaisi mihin vain ja kaikki sujuisi superjouhevasti. Haastavan vauvan kanssa ollaankin oltu aika paljon kotona oman perheen kesken ja vieraita (isovanhemmat/ystävät) käy meillä 1-2 kertaa kuussa.
Kun isovanhemmat/ystävät ovat nähneet vauvaa, he eivät ollenkaan ymmärrä miksi rutiinien kanssa pitäisi olla tarkkaa. Jos vauva menee normaalisti päiväunille klo 14, niin olemme päiväunille nukuttamisen ajan kotona hiljaa (päiväunien aikana vauva ei herää meteliin, mutta nukahtamisesta ei tule mitään metelissä). Isovanhemmat/ystävät puhuvat kovaan ääneen, avaavat television/alkavat tehdä jotain meluisaa ja vaikka sanoo, että voitaisiinko nyt olla vartti hiljaa, niin toive kaikuu kuuroille korville. Eivät ylipäätään ymmärrä, miksi vauvan pitää nukkua päiväunet juuri silloin, kun he ovat käymässä (viipyvät useamman tunnin kerrallaan eli unet osuvat joka tapauksessa johonkin väliin).
Ruokailut ovat toinen haaste: nyt on menossa vaihe, että ruoka maistuu huonosti ja silti vieraat haluavat syöttää vauvaa. Sitten turhautuvat, kun vauva ei saa syödyksi ja pää pyörii kuin pöllöllä, kun vauva ihmettelee keittiössä höpöttäviä aikuisia eikä saa ruokarauhaa. Vaikka ruokarauhaa toivoisi, niin sitä ei saada, "koska kyllä se vauva kuitenkin syö, kun minä syötän". Herkästi käy niin, että ruoka ei maistu ja loppupäivän ruokailut ovat haastavia.
Ilta-aikaan käyvät vieraat eivät ymmärrä, että tarvitsisimme rauhaa vauvan iltapuuhiin. Iltapuurot, nukutukset ja muut vievät meillä aikaa. Vieraat odottavat meiltä samaan aikaan seurustelua heidän kanssaan. Ihan suoraan on jouduttu sanomaan, että nyt on aika lähteä kotiin, mutta osa jää silti viivyttelemään, kun haluaisi nähdä vauvan menevän nukkumaan tai eivät usko, että nyt pitää ihan tosissaan lähteä. Muutamat ovat tulleet höpöttämään pinnasängyn luokse "tuitui pikku Eevi-Eevertti, oletko menossa nukkumaan?" ja meinaa mennä hermo, kun vauva ei saa unta vieraan jutellessa. Pahimmillaan iltanukutus vie pari tuntia, kun vauva ei rauhoitu millään ja on levoton vieraiden jäljiltä. Kun olemme oman perheen kesken kotona koko päivän, niin on rauhallisempaa.
Onko muilla vastaavaa, että vieraat eivät ymmärrä vauvaperheen rutiineja? Meillä on ollut monesta syystä raskas vauvavuosi ja turhauttaa, kun nuo päivärytmeistä ja rutiineista lipsumiset kaatuvat sitten meidän vanhempien niskaan levottomina iltoina ja huonosti nukuttuina öinä. Vieraitahan tuo ei haittaa, sillä he eivät joudu kestämään itse noita lipsumisten aiheuttamia haasteita. Mitä tällaisen tilanteen kanssa voi tehdä? Emme haluaisi linnoittautua kotiinkaan ja olla täysin näkemättä vieraita.
ap
Kommentit (615)
Vierailija kirjoitti:
3 lapsen äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikolla pohjalla on kyllä silloin arjenhallinta jos lapsiperhe ei kykene tapaamaan vuosiin ystäviä.
Kukaan ei tässä keskustelussa ole tuollaista väittänyt. 😃
Mistähän tässä sitten on keskusteltu???
Luemneko niin erilailla.
Nimenomaan moni on sanonut, että ystävien pitää ymmärtää jopa vuosien tauko kun lapsiperhe ei halua, että ystävät käy vierailulla.
Kun rutiinit menevät sekaisin tai rutiinit eivät salli.Todellakin luemme eri lailla.
Ystäviä tapaa valtaosa kirjoittajista, kyllä. Mutta joskus on tilanteita että aika ja resurssit eivät kerta kaikkiaan riitä siihen mihin sinkkuina riittivät. Ei ystävyys siitä katoa ettei riekuta enää iltoja yhdessä kuten ennen lapsiarkea. Monihan kertoo että tapaa muina aikoina kuin iltaisin, esim viikonloppuisin. Harvemmin kuitenkin yleensä kuin ennen sinkkuina.
Elämäntilanteet vaihtelevat, tulee erilaisia interessejä ja ystävyyssuhteetkin saattavat monesti muuttua jos joku saa lapsia ja toinen ei...
Olen huomannut että moni lapseton on usein aika ärtynyt kaverinsa lapsiarjesta..... kunnes itse on keskellä sitä.
Samaa mieltä. Itsellä on kavereita joita lapsettomanakin tapasin epäsäännöllisesti, välillä tavattiin siis useammin ja välillä oli pitkiä taukoja. Minusta ystävyyteen ei siis ylipäätään pitäisi kuulua minkäänlaisia "sääntöjä" sen suhteen että kuinka usein pitää tavata, oli lapsia tai ei. Jos kerran ollaan joskus tutustuttu ja yhdessä viihdytään niin ei sillä pitäisi olla väliä että onko edellisestä tapaamisesta viikko vai viisi vuotta. Se taas on aivan lapsellista että alkaa kostona tahallaan välttelemään toista tai muuten käyttäytymään jotenkin kummallisesti jos ei ole omasta mielestä tarpeeksi usein tavattu.
Mutta jos se toinen selkeästi osoittaa, että yhdessä ei enää viihdytä, yhteistä aikaa hän ei kaipaa, ei kutsu minnekään, ei tule jos kutsutaan ja pitää yhteydenpitoa vain taakkana?
Monelle ihmiselle tulee jossain kohtaa raja vastaan, ja alkaa tuntua, että ystävyys saa hiipua. Jos taas itselläkin on yhtä kiireinen elämänvaihe meneillään tai muusta syystä ei mitään läheisempää kanssakäymistä kaipaakaan, tilanne voi olla täysin hyvä ja selkeä molemmille. Lähennytään sitten taas joskus, kun elämäntilanne antaa periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3 lapsen äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikolla pohjalla on kyllä silloin arjenhallinta jos lapsiperhe ei kykene tapaamaan vuosiin ystäviä.
Kukaan ei tässä keskustelussa ole tuollaista väittänyt. 😃
Mistähän tässä sitten on keskusteltu???
Luemneko niin erilailla.
Nimenomaan moni on sanonut, että ystävien pitää ymmärtää jopa vuosien tauko kun lapsiperhe ei halua, että ystävät käy vierailulla.
Kun rutiinit menevät sekaisin tai rutiinit eivät salli.Todellakin luemme eri lailla.
Ystäviä tapaa valtaosa kirjoittajista, kyllä. Mutta joskus on tilanteita että aika ja resurssit eivät kerta kaikkiaan riitä siihen mihin sinkkuina riittivät. Ei ystävyys siitä katoa ettei riekuta enää iltoja yhdessä kuten ennen lapsiarkea. Monihan kertoo että tapaa muina aikoina kuin iltaisin, esim viikonloppuisin. Harvemmin kuitenkin yleensä kuin ennen sinkkuina.
Elämäntilanteet vaihtelevat, tulee erilaisia interessejä ja ystävyyssuhteetkin saattavat monesti muuttua jos joku saa lapsia ja toinen ei...
Olen huomannut että moni lapseton on usein aika ärtynyt kaverinsa lapsiarjesta..... kunnes itse on keskellä sitä.
Samaa mieltä. Itsellä on kavereita joita lapsettomanakin tapasin epäsäännöllisesti, välillä tavattiin siis useammin ja välillä oli pitkiä taukoja. Minusta ystävyyteen ei siis ylipäätään pitäisi kuulua minkäänlaisia "sääntöjä" sen suhteen että kuinka usein pitää tavata, oli lapsia tai ei. Jos kerran ollaan joskus tutustuttu ja yhdessä viihdytään niin ei sillä pitäisi olla väliä että onko edellisestä tapaamisesta viikko vai viisi vuotta. Se taas on aivan lapsellista että alkaa kostona tahallaan välttelemään toista tai muuten käyttäytymään jotenkin kummallisesti jos ei ole omasta mielestä tarpeeksi usein tavattu.
Nämä ovatkin täysin subjektiivisia asioita. Näkeminen hyvin harvakseltaan on tottakai okei, jos sitä mitä molemmat ystävyydeltä toivovat ja monet ihmissuhteet toimivat hyvin näin. Minullakin.
Jos taas toinen kokee yhteydenpidon katkeamisen hylkäämisenä, ystävyys ei enää välttämättä korjaannu. Eikä siinä mitään - jokainen ystävyyssuhde on sellainen kuin kaksi eri ihmistä siitä tekevät. Jos tarpeet ovat kovin erilaiset, ystävyys voi muuttaa muotoa tai päättyä.
Itse olen ainakin joutunut käymään läpi suuren surun elinikäisestä ystävästä luopumisesta. Tuntui pahemmalta kuin parisuhteesta eroaminen. Pikkuhiljaa valkeni, että en kuulu hänen elämänsä sisäkehälle ja surutyön tekemiseen meni kauan aikaa. En ole hänelle vihainen - eihän hän tehnyt mitään väärin vaan valitsi näin. Valinnoillaan hän viesti selkeästi, mitkä asiat ja ihmissuhteet hänelle olivat tärkeimmät ja minä en kuulunut niihin. Tähän valintaan hänellä oli oikeus. Kaipaan häntä joskus mutta läheiseksi ystäväksi en enää halua. Kostosta ei ole kyse.
Hienoa jos kokemuksestasi huolimatta ymmärrät, ettei ystävä varsinaisesti tehnyt mitään väärää tai ole paha ihminen. Ymmärrän kyllä että tuollainen sattuu. Ystävien kanssa se vain usein menee noin että elämä voi viedä eri suuntiin, ja on tietysti surullista jos sitä muutosta ei itse olisi halunnut. Ystävyyden jatkumiseen samanlaisena ei kuitenkaan koskaan voi täysin luottaa, eihän esim. parisuhteenkaan jatkuminen koskaan ole täysin varmaa.
Ymmärrän siis sinun tunteesi ja ajatuksesi, mutta tässä keskustelussa on ollut myös aika kostonhimoiselta kuulostavia kommentteja, aivan kuin toivottaisiin että ne joilta yhteydenpito lapsiperhe-elämän ja esim. väsymyksen vuoksi jää vähemmälle jäisivät lopulta itse aivan yksin, vähän niin kuin rangaistuksena. Moni pienen lapsen vanhempi kuitenkin jo kärsii yksinäisyydestä ja aikuiskontaktien puutteesta.
Siis vieraita kerran tai kaksi kuukaudessa ja silti noin vaikeaa?
Hauskaa uhmaikää odotellessa.
Suoraan sanoen en usko vieraiden olevan ongelmana, koska vierailuja on noin harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanoen en usko vieraiden olevan ongelmana, koska vierailuja on noin harvoin.
Tässä on syytelty aloittajaa hysteeriseksi ja ties mitä, mutta minä ymmärrän tilanteen niin että nimenomaan vieraiden itsekäs ja ylimielinen käytös on se ongelma. Aloittaja ilmeisesti mielellään tapaisi ihmisiä mutta vieraat käyttäytyvät junttimaisesti ja siksi nuo kyläilyt ei suju vaan niistä on enemmän harmia kuin iloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanoen en usko vieraiden olevan ongelmana, koska vierailuja on noin harvoin.
Tässä on syytelty aloittajaa hysteeriseksi ja ties mitä, mutta minä ymmärrän tilanteen niin että nimenomaan vieraiden itsekäs ja ylimielinen käytös on se ongelma. Aloittaja ilmeisesti mielellään tapaisi ihmisiä mutta vieraat käyttäytyvät junttimaisesti ja siksi nuo kyläilyt ei suju vaan niistä on enemmän harmia kuin iloa.
No mut sekin on ap:n vika.
Typhoon kirjoitti:
Mitäs hommaatte pentuja, kärsikää :D
Sanos muuta pentu. Jonkun silmäterä olit joskus sinäkin, nyt räävit vauvapalstalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo-o. Meillä anoppi kylässä ihmetteli vieläkö tuo vauva nukkuu päiväunia (ikää 4kk). Eikö enää muista omien lastensa vauva-aikaa tuon vertaa vai eikö ne muka nukkuneet päiväunia?
No, anoppi oli jo todennäköisesti töissä kun hänen lapsi oli 4kk.
Kotiäitinä se oli.
Aika vanha anoppi sitten. Itse olen 62v äiti, mummi ja anoppi. Lapseni ovat syntyneet 80 luvulla ja silloin oli kyllä ihan nykyisen mittaiset äitiyslomat, eikä kotiäitiyskään ollut enää silloin kovin tavallista. 86 v äidilläni oli 4 kk äitiysloma minun syntyessäni.
Muistan itse kun olin nuori. Serkku sai esikoisensa, vanhemmat ja koko suku olivat aivan haltioissaan. Minusta se pentu oli ällöttävä kakalle haiseva parkuva räkänokka. 😬
Kun sitten itse sain oman esikoiseni, hän oli maailman kaunein ja ihanin olento. Ei haitannut kakkavaipat eikä mikään muukaan erite, onni oli niin sanoin kuvaamaton....
Koska sain aika nuorena ensimmäiseni, monet ystävät eivät ihan ymmärtäneet. Suurin osa ihastui tyttööni ja pysyivät elämässäni mukana, mutta osa jäi itsestään pois pikku hiljaa. Ei vaan löytynyt enää samoja interessejä.
Koitetaan nyt ymmärtää erilaisia tapoja toimia oli pentuja tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivota vieraat tervetulleeksi päiväunien jälkeen. Vierailuaika max 2 h. Voitte myös tavata aamu-ulkoilun aikana pihalla/puistossa. Sieltä lähdet sujuvasti kahdestaan taaperon kanssa omaan kotiin, kun ruoka-aika ja päikkärit lähestyy. Säästytte koronatartunnoiltakin raittiissa ulkoilmassa. :)))))
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanoen en usko vieraiden olevan ongelmana, koska vierailuja on noin harvoin.
Tässä on syytelty aloittajaa hysteeriseksi ja ties mitä, mutta minä ymmärrän tilanteen niin että nimenomaan vieraiden itsekäs ja ylimielinen käytös on se ongelma. Aloittaja ilmeisesti mielellään tapaisi ihmisiä mutta vieraat käyttäytyvät junttimaisesti ja siksi nuo kyläilyt ei suju vaan niistä on enemmän harmia kuin iloa.
Ja se perussyy on, ta-daa, se, että vieraat eivät ymmärrä lapsiperheen rutiineja. Mikä on aika tukevasti osoitettu tässä viestiketjussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanoen en usko vieraiden olevan ongelmana, koska vierailuja on noin harvoin.
Tässä on syytelty aloittajaa hysteeriseksi ja ties mitä, mutta minä ymmärrän tilanteen niin että nimenomaan vieraiden itsekäs ja ylimielinen käytös on se ongelma. Aloittaja ilmeisesti mielellään tapaisi ihmisiä mutta vieraat käyttäytyvät junttimaisesti ja siksi nuo kyläilyt ei suju vaan niistä on enemmän harmia kuin iloa.
Ja se perussyy on, ta-daa, se, että vieraat eivät ymmärrä lapsiperheen rutiineja. Mikä on aika tukevasti osoitettu tässä viestiketjussa.
No kenen vastuulla se koti on? Ap:n.
No hyvänen aika.. vieraitahan ei ole pakko tavata jos se näin ahdistaa - ja vaikka heidän luokse voi mennä käymään itselle sopivien aikataulujen rajoissa? Älä nyt vaan sano että siinäkin on joku ongelma että vauvaa ei voi viedä kylään, pois kotoa tms? Oletteko matkustaneet? Kannattaa lähteä esim. 3-4 viikoksi vieraaseen maahan 3 kk ikäisen vauvan kanssa, kummasti antaa perspektiiviä. Itsellä on 1 lapsi (potentiaalinen ylihuolehtijaäiti siis) mutta ollut myös kellon mukaan eläviä isompia kotieläimiä hoidettavana 30. Siinä vaan käy niin että ne täytyy hoitaa ja tarvittaessa myös vauvan tarvitsee joustaa ja ympärillä on elämää jotta kaikki tämä pyörii. En ole ihan varma tässä aloituksessa siitä, että kasvattaako vauva vanhempia täydellisiksi palvelijoiksi.. vai vanhemmat vauvaa yhteiskuntakelpoiseksi.. eli joustoa tullaan tarvitsemaan molempiin suuntiin tulevaisuudessa. Hyvin potentiaalinen lellikki kasvamassa jonka tarpeita tullaan täyttämään aamusta iltaan ja unohdetaan oma hyvinvointi. Teini-ikää odottaessa. Lähipiirissä näitä valitettavasti näkee, nyt jo 20-kymppisiä nuoria jotka kyykyttävät vanhempiaan mennen tullen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän lapsista toinen oli vauvana hyvin suuritarpeinen, rutiineista oli pakko pitää kiinni esim. ruoka-aikojen ja päiväunen suhteen, sairasti paljon ja itki paljon ja nähtiin ihmisiä miten pystyttiin. Iltanukahtaminen oli töllä hyvinkin mahdotonta ja olin kyllä vain iloinen, kun yksi kaveri oli illallakin käymässä ja jaksoi kantaa itkevää, nukahtamisongelmaista vauvaa ja itse sai vaikka täyttää tiskikoneen ja puhua toiselle ihmiselle. Itse koin juurikin läheiset isona apuna silloin vauva-aikana, mutta meillä tämä meni jännästi niin, että lapsettomatkin ystävät ymmärsivät vauvan maha/uniongelmat ja rutiinit, vanhemman sukupolven ihmisistä sekä lapseton että lapsellinen pariskunta taas ei ymmärtänyt yhtään. Näiltä esiintyi aloittajan kuvaamaa toimintaa, tultiin lapsen päiväuniaikana, joka oli kyllä kerrottu soittelemaan ovikelloa ja kirjaimellisesti kiljuttiin ne tervehdykset, ihme ettei ollut joku trumpetti mukana. Haluttiin ”auttaa” menemällä kolistelemaan keittiöön kun nukutin vauvaa yms yms. Koin heiltä tämän ihan vain haluna osoittaa, että ovat vanhempina muka viisaampia ja meidän vauvanhoitokäytännöt on heille yhdentekeviä, koska he tekee automaattisesti kaiken oikein - tietysti vauva päiväunilla oikeasti vain haluaa hillua eikä nukkua. Tätä olisi voinut tietty korjata tyrkkäämällä näille vauvan hoitoon, niin siinähän olisivat repineet hiuksiaan tuntikausia itkevän lapsen kanssa, johon mikään lohdutus ei tepsi, mutta en vihannut lastani niin en pystynyt tekemään niin.
Näin jälkiviisaana sanoisin noista asioista tosi tiukasti. Ja ettei tosiaan tarvitse olla kylässä, jos ei osaa antaa vauvan syödä/nukkua rauhassa. Ihan sama jotkin sukulaismarttyyriloukkaantujat suuritarpeisen vauvan kanssa eläessä. Osasin itsekin jo lapsena olla hiljaa, jos joku nukkui, oli se nukkuja aikuinen (vanhemmat oli vuorotöissä) tai lapsi. Onneksi omat ystävät on niin fiksuja, että yleensä ymmärsivät nämä asiat ja itsekin sai vielä paremman insightin niihin kavereihin, jotka jo aiemmin oli hermoilleet samassa suossa. Toisaalta se ehkä antoi uskoa siihen, että lopulta kyllä selvitään ja ymmärsi ne rutiinit yms. kun oli nähnyt sitä samankaltaisessa suossa tarpomista muutaman kohdalla.
Meidän lapsesta ilmeni sitten myöhemmin aika vakavat syyt näihin vauvaiänkin ongelmiin. Näin jälkikäteen toivon, että olisin vaan ollut itsekkäämpi ja enemmän meidän perheen puolella vauva-aikana, enkä joustanut sukulaisten mielihalujen mukaan.
Tää on niin outo keskustelu ettei mitään rajaa :D ap valittaa että ei kotona ole hiljasta pari kertaa kuukaudessa. Käy sääliksi, jos niinä muina aikoina ei kuulu ollenkaan ääntä. Miks taapero edes reagoi ääniin niin paljon? Niinpä...
Apua, mikä kotihelvetti :D ei ihme, jos elämästä tulee karmeaa ja lapsesta kunnon despootti. Tuskin teillä kukaan enää kauaa haluaa käydäkään. Alkakaahan nyt elää normaalia elämää ja nähkää joskus ystäviäkin, jos sellaisia vielä on.
Itselläni on 4 lasta ja jokaisen kohdalla olen laittanut radion päälle, kun olen laittanut nukkumaan. Tasainen pieni ääni aina taustalla vastasyntyneestä niin pystyy vaikka imuroimaan lapsen nukkuessa. Toista lasta ei kyllä tuommoisen ap:n kuvaamaan tilanteeseen voi harkita.
Mietin myös, että kuinka hiljaista aloittajan kotona oikein kun ei ole vieraita?
Jospa lopulta saisimme tietää kohta taaperoikäisen iän, onko oppinut puhumaan tms.
Koska jos kotona on hipihiljaista, radio tai TV ei ole päällä, kukaan ei keskustele, vanhemmat puhuvat kuiskaamalla jne. niin miten ihmeessä se lapsi oppii yleensä puhumaan?
Vieraittenkin täytyy olla hiljaa ja eri huoneessa, mahdollisimman vähän aikaa ja harvoin.
Oletan, että tämä taapero ei ole hoidossakaan.
Lattea, virikkeetön ja hiljainen elämä se niitä univaikeuksia tuo. Ja siksi lapsi "villiintyy" kun hönellä on niin kivaa kun on muita ihmisiä ja elämää.
Ei lapsen kanssa eläminen noin kamalan vakavaa ole. Tai ei pitäisi olla.
Tuolla joku joskus varmaan kymmenen sivua taaksepäin kirjoitti, että iltatoimiin menee aikaa, kun se käsittää hiusten-ja kynsienleikkuun, hiustenpesun, rasvauksen, hampaiden pesut, kylvyt, puurot, sadut, nukuttamiset ja mitähän kaikkea siihen kuuluu. Näin suurperheen äitinä sanoisin, että oman jaksamisen vuoksi illalla kannattaa päästä mahdollisimman helpolla ja suuren osan tuosta hommasta voi hoitaa joskus päiväsaikaan tai vaikka aamulla, kun kaikki ovat pirteitä. Illalla sitten vaan iltapala, pesu, hammaspesu ja pieni satu, ja hyvää yötä.
Ei ole tuollaista. Iltatoimet on helpot, ruokailut samoin. Paljon vain ulkoilua ja tekemistä lapsella.
Iltakasilta yleensä lähtevät vieraat.