Lue keskustelun säännöt.
Vieraat eivät ymmärrä vauvaperheen rutiineja - onko muilla tällaista?
Meillä on taaperoikää lähestyvä vauva. Vauvalla on ollut haasteita koko ikänsä erityisesti nukkumisen suhteen, joten olemme pyrkineet pitämään säännöllisen päivärytmin ja rutiineista kiinni, sillä ne helpottavat arkea. Tätä on ollut todella vaikea perheen ulkopuolisten ymmärtää. Meillä ei siis ole vauvaa, joka nukahtaisi mihin vain ja kaikki sujuisi superjouhevasti. Haastavan vauvan kanssa ollaankin oltu aika paljon kotona oman perheen kesken ja vieraita (isovanhemmat/ystävät) käy meillä 1-2 kertaa kuussa.
Kun isovanhemmat/ystävät ovat nähneet vauvaa, he eivät ollenkaan ymmärrä miksi rutiinien kanssa pitäisi olla tarkkaa. Jos vauva menee normaalisti päiväunille klo 14, niin olemme päiväunille nukuttamisen ajan kotona hiljaa (päiväunien aikana vauva ei herää meteliin, mutta nukahtamisesta ei tule mitään metelissä). Isovanhemmat/ystävät puhuvat kovaan ääneen, avaavat television/alkavat tehdä jotain meluisaa ja vaikka sanoo, että voitaisiinko nyt olla vartti hiljaa, niin toive kaikuu kuuroille korville. Eivät ylipäätään ymmärrä, miksi vauvan pitää nukkua päiväunet juuri silloin, kun he ovat käymässä (viipyvät useamman tunnin kerrallaan eli unet osuvat joka tapauksessa johonkin väliin).
Ruokailut ovat toinen haaste: nyt on menossa vaihe, että ruoka maistuu huonosti ja silti vieraat haluavat syöttää vauvaa. Sitten turhautuvat, kun vauva ei saa syödyksi ja pää pyörii kuin pöllöllä, kun vauva ihmettelee keittiössä höpöttäviä aikuisia eikä saa ruokarauhaa. Vaikka ruokarauhaa toivoisi, niin sitä ei saada, "koska kyllä se vauva kuitenkin syö, kun minä syötän". Herkästi käy niin, että ruoka ei maistu ja loppupäivän ruokailut ovat haastavia.
Ilta-aikaan käyvät vieraat eivät ymmärrä, että tarvitsisimme rauhaa vauvan iltapuuhiin. Iltapuurot, nukutukset ja muut vievät meillä aikaa. Vieraat odottavat meiltä samaan aikaan seurustelua heidän kanssaan. Ihan suoraan on jouduttu sanomaan, että nyt on aika lähteä kotiin, mutta osa jää silti viivyttelemään, kun haluaisi nähdä vauvan menevän nukkumaan tai eivät usko, että nyt pitää ihan tosissaan lähteä. Muutamat ovat tulleet höpöttämään pinnasängyn luokse "tuitui pikku Eevi-Eevertti, oletko menossa nukkumaan?" ja meinaa mennä hermo, kun vauva ei saa unta vieraan jutellessa. Pahimmillaan iltanukutus vie pari tuntia, kun vauva ei rauhoitu millään ja on levoton vieraiden jäljiltä. Kun olemme oman perheen kesken kotona koko päivän, niin on rauhallisempaa.
Onko muilla vastaavaa, että vieraat eivät ymmärrä vauvaperheen rutiineja? Meillä on ollut monesta syystä raskas vauvavuosi ja turhauttaa, kun nuo päivärytmeistä ja rutiineista lipsumiset kaatuvat sitten meidän vanhempien niskaan levottomina iltoina ja huonosti nukuttuina öinä. Vieraitahan tuo ei haittaa, sillä he eivät joudu kestämään itse noita lipsumisten aiheuttamia haasteita. Mitä tällaisen tilanteen kanssa voi tehdä? Emme haluaisi linnoittautua kotiinkaan ja olla täysin näkemättä vieraita.
ap
Kommentit (615)
Onhan se kyllä niinkin, että jos pariskuntana ostaa talon niin miettii edes hiukan myös sitä kun lapsi tai lapsia alkaa tulla.
Miksi ihmeessä nuoret ihmiset eivät sitä miettisi?
Kuka ostaa talon pelkästään senhetkistä kahden ihmisen lapsetonta tilannetta varten?
Silloinhan riittäisi pieni mökki. Ja sitten ostetaan isompi vauvaa miettien kun sen aika on.
Mutta usein kuitenki ostetaan heti jo isompi. On useampi makuuhuone. Ja oli miten oli, omakotitalossa on paljon enemmän mahdollisuuksia miettiä tilankäyttöä ja erilaisia asumisratkaisuja kuin kerrostalossa.
Ihan naurettavaa sanoa, ettei liki sadan neliön tai ylikin omakotitalossa olisi sellaista paikkaa missä olisi rauhallista vauvan tai taaperon nukkua.
Meillä asuttiin yksiössä liki kolme vuotta. Ja ystävät kyllä olivat silti mukana elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apua, kuka tuota jaksaa lukea?
Huolestuttaa kyllä, kun (oletetusti) aikuiset eivät enää kykene lukemaan tviittejä, klikkiotsikoita tai ig-kuvatekstejä pitempää tekstiä. Kohta varmaan aikuisetkin ostelevat itselleen lasten kuvakirjoja luettavaksi, kun muuhun ei ymmärrys enää riitä.
Ulkopuolisten voi olla vaikea ymmärtää ja muistaa toisten tarkkoja rytmejä (en itsekään muista milloin kaverillani on iltavuoroviikko tai keramiikkakurssi, vaikka olisin monta kertaa kysynyt). Olin aikoinani helisemässä, kun vauva oli tosi huonouninen (sen takia minä myös), ja isovanhemmat kailottaa ja kolistelee kattiloita juuri silloin kun yritin nukuttaa vauvaa. Näin vuosia jälkikäteen alkaa itsellekin hämärtymään ajatus siitä kuinka tärkeää uni oli. Se oli lähes kaikki mitä ajattelin! Vauvaperhettä tapaavien tulisi muistaa että unenpuute saattaa olla valtava, ja yhdenkin päivän poikkeama saattaa vaikuttaa monta päivää eteenpäin, niin että koko porukka on kärttyisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikolla pohjalla on kyllä silloin arjenhallinta jos lapsiperhe ei kykene tapaamaan vuosiin ystäviä.
Kukaan ei tässä keskustelussa ole tuollaista väittänyt. 😃
Mistähän tässä sitten on keskusteltu???
Luemneko niin erilailla.
Nimenomaan moni on sanonut, että ystävien pitää ymmärtää jopa vuosien tauko kun lapsiperhe ei halua, että ystävät käy vierailulla.
Kun rutiinit menevät sekaisin tai rutiinit eivät salli.
Kaikki mummot eivät ole ihania, tai vaarit.
Mulla on isä joka ei ymmärrä lapsista mitään. Onkin suuri riski antaa hänelle lapsi edes pieneksi hetkeksi haltuun. Ei ymmärrä vaaran paikkoja ja kaikenlaiset "jännät" mestat on hänen mielestään hauskoja ja on ollut tilanteita että on jouduttu lähtemään päivystykseen kun lapsi telonut itsensä jonkun kumman touhotuksen takia. Siis 2 vuotias.
Isä ei käytä turvavyötä autossa, pitää meitä vanhempia hysteerisiä kun ollaan tarkkoja ruokavalioista ja rytmeistä. Isän mielestä kaikki on sallittua ja lasta ei pidä liikaa vahtia. Ei edes vaarallisissa paikoissa! Isän kämpässä on alkoholipullot ja pesuaineet lasten ulottuvilla, lääkkeistä puhumattakaan. Eikö suostu ymmärtämään miksi me stressataan kun käydään lasten kanssa hänen luonaan.
Ja sitten on taas oma äiti niin pinnallinen että hänelle kaikki jälkikasvun on pelkkää ulos päi esittämistä, kuvia näytellään muille ja kehutaan kuinka on sitä sun tätä, mutta ei ikinä ole halukas puolta tuntia vahtimaan lapsenlapsiaan kun olisi tarve. Tälle mummolle tärkeintä on ulkoinen loisto, paskavaippoja ei ikinä vaihtaisi mutta ympäriinsä kehuu kuinka jälkikasvu on kaunista ja menestyy ...hohhoijaa.
Että on näitä isovanhempiakin joka löhtöön.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kyllä niinkin, että jos pariskuntana ostaa talon niin miettii edes hiukan myös sitä kun lapsi tai lapsia alkaa tulla.
Miksi ihmeessä nuoret ihmiset eivät sitä miettisi?
Kuka ostaa talon pelkästään senhetkistä kahden ihmisen lapsetonta tilannetta varten?
Silloinhan riittäisi pieni mökki. Ja sitten ostetaan isompi vauvaa miettien kun sen aika on.
Mutta usein kuitenki ostetaan heti jo isompi. On useampi makuuhuone. Ja oli miten oli, omakotitalossa on paljon enemmän mahdollisuuksia miettiä tilankäyttöä ja erilaisia asumisratkaisuja kuin kerrostalossa.
Ihan naurettavaa sanoa, ettei liki sadan neliön tai ylikin omakotitalossa olisi sellaista paikkaa missä olisi rauhallista vauvan tai taaperon nukkua.
Meillä asuttiin yksiössä liki kolme vuotta. Ja ystävät kyllä olivat silti mukana elämässä.
No me ei mietitty lapsia kun talo ostettiin, ei ollut tarkoitus tehdä yhtään lasta.
T. Se joka parikymppisenä osti talon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikolla pohjalla on kyllä silloin arjenhallinta jos lapsiperhe ei kykene tapaamaan vuosiin ystäviä.
Kukaan ei tässä keskustelussa ole tuollaista väittänyt. 😃
Mistähän tässä sitten on keskusteltu???
Luemneko niin erilailla.
Nimenomaan moni on sanonut, että ystävien pitää ymmärtää jopa vuosien tauko kun lapsiperhe ei halua, että ystävät käy vierailulla.
Kun rutiinit menevät sekaisin tai rutiinit eivät salli.
Todellakin luemme eri lailla.
Ystäviä tapaa valtaosa kirjoittajista, kyllä. Mutta joskus on tilanteita että aika ja resurssit eivät kerta kaikkiaan riitä siihen mihin sinkkuina riittivät. Ei ystävyys siitä katoa ettei riekuta enää iltoja yhdessä kuten ennen lapsiarkea. Monihan kertoo että tapaa muina aikoina kuin iltaisin, esim viikonloppuisin. Harvemmin kuitenkin yleensä kuin ennen sinkkuina.
Elämäntilanteet vaihtelevat, tulee erilaisia interessejä ja ystävyyssuhteetkin saattavat monesti muuttua jos joku saa lapsia ja toinen ei...
Olen huomannut että moni lapseton on usein aika ärtynyt kaverinsa lapsiarjesta..... kunnes itse on keskellä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikolla pohjalla on kyllä silloin arjenhallinta jos lapsiperhe ei kykene tapaamaan vuosiin ystäviä.
Kukaan ei tässä keskustelussa ole tuollaista väittänyt. 😃
Mistähän tässä sitten on keskusteltu???
Luemneko niin erilailla.
Nimenomaan moni on sanonut, että ystävien pitää ymmärtää jopa vuosien tauko kun lapsiperhe ei halua, että ystävät käy vierailulla.
Kun rutiinit menevät sekaisin tai rutiinit eivät salli.
Ystäviä voi nähdä muuallakin kuin toisen kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kuka ostaa talon pelkästään senhetkistä kahden ihmisen lapsetonta tilannetta varten?
Silloinhan riittäisi pieni mökki. Ja sitten ostetaan isompi vauvaa miettien kun sen aika on"
Kuka on kelvollinen arvioimaan kenenkään kulloisiakin tarpeita kun asuntoa hankkii?
Pientä mökkiä en ostaisi vaikka yksin sen hankkisin.
Ja aina voi myydä vanhan ja hankkia elämäntilanteeseensa sopivan. Jos on varallisuutta.
Itse olen aina asunut vuokralla joten valinnan mahdollisuuksia rajoitetusti.
Asuntoa ostaessa kannattaa miettiä miten se palvelee eri elämäntilanteissa ja miten se sopii juuri itselle. Mahdollisimman monikäyttöinen ja muunneltava on paras.
Ja se sellainen nykyään muodissa oleva avohalli ei muuten juurikaan palvele esimerkiksi ap:n kaltaista perhettä, jossa kaikki on samassa kaikuvassa tilassa ja ne makkaritkin on kiinni siinä kaikuhallissa.
Meillä esimerkiksi on keittiö yhteydessä olkkariin mutta suljettavissa ja makkarit on omassa siivessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä käynyt varsin selväksi, että osa vanhemmista sekoaa täysin lasten myötä. Mikään ei onnistu, elämä etenee kuin juna samoja raiteita ja yksikin sivuliike ilmeisesti aiheuttaa suurkatastrofin kuninkaallisen perillisen myötä.
Kaikki voittavat kun nämä perheet jätetään suosiolla suorittamaan keskenään. Tapaamisten on tarkoitus tuottaa iloa, jos ne ovat vain stressiä perheille ja kiusallisia ja rasittavia vieraille niin ei maksa vaivaa. Vauva talossa ei kuitenkaan oikeuta ihan mihin vaan vaatimuksiin tai muiden pompotteluun, ehtojen lateluun jne. Ette te nyt niin ainutlaatuisia ole, että väki loputtomiin jaksaa roikkua perässä. Muutakin seuraa on ja sellaista, josta jää hyvä fiilis. Jossain vaiheessa ihmiset ympärillä kyllästyvät ja yks kaks havahdutte siihen, että olette aika yksin. Mutta sellaista se on, valintoja.
Todellinen ystävyys kyllä kestää muutaman vuoden ajanjaksot vaikka toisella ei ole syystä tai toisesta aikaa pitää yhteyttä. Ikävää, jos joillakin ystävyys on niin heikolla pohjalla, että siihen ei kykene.
No meillä oli kyllä aikoinaan ystävät suunnilleen saman ikäisiä ja samassa elämänvaiheessa kun mekin.
Mitäs sitten kun ystäväperhe A sai vauvan. Eristyttiin, kuten täällä sanotaan. Sitten taas perhe B sai vauvan, taas eristys jatkui. No taas joku muu tai itse saimme uuden vauvan jne. Tällä eristyskeinolla saattaisi 5-6, jopa kymmenen vuotta mennä, että aina jossain ystäväperheessä tai ystävällä olisi vauva-pari tai taapero.
Eli emme tapaisi keskenämme kun lapset kärsii. No, kummeja ja isovanhempiakaan yms. tietty ei voisi tavata, niinpä niin.
Kivaa elämää nuorelle perheelle.
Kyllä se on niin, että ei ole mitään järkeä eristäytyä ja lakata tapaamasta muita ihmisiä. Myöhäiset vierailut tietysti eri, mutta jos klo 17.00 jälkeen ei voi kukaan tulla niin kyllä ihmeellistä meininkiä.
Mikä sä oot sanomaan että kaikkien pitäisi sallia vierailut klo 17 jälkeen? Ei kaikilla ole samanlaista vuorokausirytmiä. Mulla ei ollut lapsiakaan mutta työvuorot meni niin etten enää noin myöhään jaksanut nähdä kavereita kun piti melkein alkaa jo mennä nukkumaan. Vai onko se ihan hyväksyttävä syy ettei myöhäiset vierailut sovi mutta vauvan takia moisia rajauksia ei saa tehdä? (Myöhäisellä tarkoitan nyt tietysti itselleni myöhäistä, kun nukkumaanmenoaika on klo 19).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun omasta mielestä noi teidän vieraat on Outoja! Miks kukaan muu edes haluaa alkaa syöttämään toisten lapsia? Ehkä ne vanhemmat ite hoitaa sen.
Ja miks pitää mennä häiritsemään nukuttamista?
Mulla ei itellä ole lapsia vielä, enkä ikinä ole mennyt lapsiperheissä kyläillessäni tunkemaan itseäni sen lapsen rutiineihin enkä varsinkaan ymmärrä tota syöttämistä.
Annetaan lapselle rauha eikä mennä härkkimään siihen väliin!
Ja voin kertoa että sit kun omia lapsia saan ni tollaset ap:n kuvailevat vieraat ei kyllä toistamiseen tule enää kutsutuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä käynyt varsin selväksi, että osa vanhemmista sekoaa täysin lasten myötä. Mikään ei onnistu, elämä etenee kuin juna samoja raiteita ja yksikin sivuliike ilmeisesti aiheuttaa suurkatastrofin kuninkaallisen perillisen myötä.
Kaikki voittavat kun nämä perheet jätetään suosiolla suorittamaan keskenään. Tapaamisten on tarkoitus tuottaa iloa, jos ne ovat vain stressiä perheille ja kiusallisia ja rasittavia vieraille niin ei maksa vaivaa. Vauva talossa ei kuitenkaan oikeuta ihan mihin vaan vaatimuksiin tai muiden pompotteluun, ehtojen lateluun jne. Ette te nyt niin ainutlaatuisia ole, että väki loputtomiin jaksaa roikkua perässä. Muutakin seuraa on ja sellaista, josta jää hyvä fiilis. Jossain vaiheessa ihmiset ympärillä kyllästyvät ja yks kaks havahdutte siihen, että olette aika yksin. Mutta sellaista se on, valintoja.
Todellinen ystävyys kyllä kestää muutaman vuoden ajanjaksot vaikka toisella ei ole syystä tai toisesta aikaa pitää yhteyttä. Ikävää, jos joillakin ystävyys on niin heikolla pohjalla, että siihen ei kykene.
Valitettavasti ei kestä. Jos oletettu ystävä antaa muutaman vuoden ymmärtää, että seura on epätoivottua ja aiheuttaa vain häiriötä, niin kyllä se loukkaa ja satuttaa. Itse luulin, että olemme tosiystäviä, mutta kun ystävä muuttui lapsen saannin myötä todella penseäksi, aloin ajatella että ehkä se tosiystävyys oli vain minun päässäni ja toinen ei tuntenutkaan niin, kun ei enää halunnut _koskaan_ järjestää yhteistä aikaa.
Kun muutaman vuoden jälkeen entinen ystävä alkoi lämmittelemään välejä uudelleen, minä en enää halunnut. Luottamus oli mennyt ja tiesin, että minut voidaan heivata milloin vain tulevaisuudessakin. Olemme nykyään tuttavia ja toivon hänelle kaikkea hyvää.
Muiden perheellistyneiden ystävien kanssa olemme ystäviä edelleen, vaikka tietenkin jokaisella oma perhe on tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei muista ihmissuhteista tarvitse kantaa mitään vastuuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs hommaatte pentuja, kärsikää :D
Tottakai jokaisella perheellä on oikeus tehdä asiat omaan tapaansa. Jos vauva- ja lapsiarkeen eivät ystävät ja sukulaiset ollenkaan mahdu, niin sitten ei tavata. Mutta ei kannata ihmetellä, jos myöhemmin on aivan yksin. Muut ihmiset eivät ole robotteja, jotka voi laittaa off-asentoon vuosiksi ja ottaa taas käyttöön, kun itselle sopii. Kyllä jokainen löytää tapoja olla yhteydessä niihin ihmisiin, jotka kokee todella tärkeiksi. Jos halua tai kykyä yhteydenpitoon ei ole, selkenee muille kyllä että he eivät kovin tärkeitä koskaan olleetkaan.
3 lapsen äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikolla pohjalla on kyllä silloin arjenhallinta jos lapsiperhe ei kykene tapaamaan vuosiin ystäviä.
Kukaan ei tässä keskustelussa ole tuollaista väittänyt. 😃
Mistähän tässä sitten on keskusteltu???
Luemneko niin erilailla.
Nimenomaan moni on sanonut, että ystävien pitää ymmärtää jopa vuosien tauko kun lapsiperhe ei halua, että ystävät käy vierailulla.
Kun rutiinit menevät sekaisin tai rutiinit eivät salli.Todellakin luemme eri lailla.
Ystäviä tapaa valtaosa kirjoittajista, kyllä. Mutta joskus on tilanteita että aika ja resurssit eivät kerta kaikkiaan riitä siihen mihin sinkkuina riittivät. Ei ystävyys siitä katoa ettei riekuta enää iltoja yhdessä kuten ennen lapsiarkea. Monihan kertoo että tapaa muina aikoina kuin iltaisin, esim viikonloppuisin. Harvemmin kuitenkin yleensä kuin ennen sinkkuina.
Elämäntilanteet vaihtelevat, tulee erilaisia interessejä ja ystävyyssuhteetkin saattavat monesti muuttua jos joku saa lapsia ja toinen ei...
Olen huomannut että moni lapseton on usein aika ärtynyt kaverinsa lapsiarjesta..... kunnes itse on keskellä sitä.
Samaa mieltä. Itsellä on kavereita joita lapsettomanakin tapasin epäsäännöllisesti, välillä tavattiin siis useammin ja välillä oli pitkiä taukoja. Minusta ystävyyteen ei siis ylipäätään pitäisi kuulua minkäänlaisia "sääntöjä" sen suhteen että kuinka usein pitää tavata, oli lapsia tai ei. Jos kerran ollaan joskus tutustuttu ja yhdessä viihdytään niin ei sillä pitäisi olla väliä että onko edellisestä tapaamisesta viikko vai viisi vuotta. Se taas on aivan lapsellista että alkaa kostona tahallaan välttelemään toista tai muuten käyttäytymään jotenkin kummallisesti jos ei ole omasta mielestä tarpeeksi usein tavattu.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai jokaisella perheellä on oikeus tehdä asiat omaan tapaansa. Jos vauva- ja lapsiarkeen eivät ystävät ja sukulaiset ollenkaan mahdu, niin sitten ei tavata. Mutta ei kannata ihmetellä, jos myöhemmin on aivan yksin. Muut ihmiset eivät ole robotteja, jotka voi laittaa off-asentoon vuosiksi ja ottaa taas käyttöön, kun itselle sopii. Kyllä jokainen löytää tapoja olla yhteydessä niihin ihmisiin, jotka kokee todella tärkeiksi. Jos halua tai kykyä yhteydenpitoon ei ole, selkenee muille kyllä että he eivät kovin tärkeitä koskaan olleetkaan.
Ei minulla ainakaan ole mitään odotuksia sen suhteen että kuinka usein minuun pitäisi pitää yhteyttä etten katkeroidu. Jos joku kyselee kuulumisia tai ehdottaa tapaamista niin se on mukavaa, mutta en koe olevani mitenkään "off-asennossa" vaikka joku ei ottaisi pitkään aikaan yhteyttä. Eihän kukaan ole kavereistaan vastuussa vaan kyllä oma elämä menee etusijalle.
Miksi et sano tuota kaikkea vieraillesi ennen kuin tulevat? Ja sillä lailla, että tulee ihan selväksi? Eli että meillä toimitaan näin ja näin ja jos ei miellytä, ei kannata tulla? Meillä oli kaksosten kanssa aika sama homma ja kaikki todellakin ymmärsivät, eivätkä kyseenalaistaneet asioita. Olisivat olleet nimittäin pihalla lumihangessa alta aikayksikön, jos joku olisi ruvennut jotain urputtaa.
Vierailija kirjoitti:
3 lapsen äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikolla pohjalla on kyllä silloin arjenhallinta jos lapsiperhe ei kykene tapaamaan vuosiin ystäviä.
Kukaan ei tässä keskustelussa ole tuollaista väittänyt. 😃
Mistähän tässä sitten on keskusteltu???
Luemneko niin erilailla.
Nimenomaan moni on sanonut, että ystävien pitää ymmärtää jopa vuosien tauko kun lapsiperhe ei halua, että ystävät käy vierailulla.
Kun rutiinit menevät sekaisin tai rutiinit eivät salli.Todellakin luemme eri lailla.
Ystäviä tapaa valtaosa kirjoittajista, kyllä. Mutta joskus on tilanteita että aika ja resurssit eivät kerta kaikkiaan riitä siihen mihin sinkkuina riittivät. Ei ystävyys siitä katoa ettei riekuta enää iltoja yhdessä kuten ennen lapsiarkea. Monihan kertoo että tapaa muina aikoina kuin iltaisin, esim viikonloppuisin. Harvemmin kuitenkin yleensä kuin ennen sinkkuina.
Elämäntilanteet vaihtelevat, tulee erilaisia interessejä ja ystävyyssuhteetkin saattavat monesti muuttua jos joku saa lapsia ja toinen ei...
Olen huomannut että moni lapseton on usein aika ärtynyt kaverinsa lapsiarjesta..... kunnes itse on keskellä sitä.
Samaa mieltä. Itsellä on kavereita joita lapsettomanakin tapasin epäsäännöllisesti, välillä tavattiin siis useammin ja välillä oli pitkiä taukoja. Minusta ystävyyteen ei siis ylipäätään pitäisi kuulua minkäänlaisia "sääntöjä" sen suhteen että kuinka usein pitää tavata, oli lapsia tai ei. Jos kerran ollaan joskus tutustuttu ja yhdessä viihdytään niin ei sillä pitäisi olla väliä että onko edellisestä tapaamisesta viikko vai viisi vuotta. Se taas on aivan lapsellista että alkaa kostona tahallaan välttelemään toista tai muuten käyttäytymään jotenkin kummallisesti jos ei ole omasta mielestä tarpeeksi usein tavattu.
Nämä ovatkin täysin subjektiivisia asioita. Näkeminen hyvin harvakseltaan on tottakai okei, jos sitä mitä molemmat ystävyydeltä toivovat ja monet ihmissuhteet toimivat hyvin näin. Minullakin.
Jos taas toinen kokee yhteydenpidon katkeamisen hylkäämisenä, ystävyys ei enää välttämättä korjaannu. Eikä siinä mitään - jokainen ystävyyssuhde on sellainen kuin kaksi eri ihmistä siitä tekevät. Jos tarpeet ovat kovin erilaiset, ystävyys voi muuttaa muotoa tai päättyä.
Itse olen ainakin joutunut käymään läpi suuren surun elinikäisestä ystävästä luopumisesta. Tuntui pahemmalta kuin parisuhteesta eroaminen. Pikkuhiljaa valkeni, että en kuulu hänen elämänsä sisäkehälle ja surutyön tekemiseen meni kauan aikaa. En ole hänelle vihainen - eihän hän tehnyt mitään väärin vaan valitsi näin. Valinnoillaan hän viesti selkeästi, mitkä asiat ja ihmissuhteet hänelle olivat tärkeimmät ja minä en kuulunut niihin. Tähän valintaan hänellä oli oikeus. Kaipaan häntä joskus mutta läheiseksi ystäväksi en enää halua. Kostosta ei ole kyse.
Kukaan ei tässä keskustelussa ole tuollaista väittänyt. 😃