HS: Osa ihmisistä kärsii niin myrkyllisistä perhesuhteista, että ne tekisi mieli katkaista kokonaan

Onpa yksipuolinen juttu. Hyvin usein se on niin päin, että vanhemmat joutuvat aikuisen lapsen hyväksikäytön kohteeksi. Aikuinen lapsi kiristää rahaa, tavaroita ja pahimmillaan on väkivaltainen vanhempiaan kohtaan. Tämä on yllättävänkin yleistä, mutta uhrit häpeävät tilannettaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos jutun kopioineelle!

Vaikka uutinen on maksumuurin takana, kommentteja jutun lopussa voi lukea kuka hyvänsä. Siellä on monta hyvää lukemisen arvoista mielipidettä.

Kiitti vinkistä, kun luin otsikon, kommentteja ei vielä ollut. Käynpä lukemassa.

Tuolla jutun kommenteissa oli monia sellaisia, joissa käskettiin (aikuisen) lapsen ymmärtää sukulaisten käytöstä ja siihen johtaneita syitä.

Mutta entä jos tätä on pitänyt tehdä jo lapsena?

Olen katkaissut. Eivät hyväksyneet avioeroani ja yrittivät udella syitä kaikilta.

JOS olisin tiennyt, minkälainen sinusta tulee, olisin jättänyt tekemättä.”

Oma vanhempi on joskus se, jonka suusta kuulee kaikkein satuttavimmat sanat. Tämän tietää 39-vuotias Ulla.

Hän oli vasta pieni lapsi, kun sai ensimmäisen kerran kuulla olevansa äidilleen ei-toivottu tytär. Sanoja seurasi halveksuva, vähän ivallinen katse.

"Äiti oli julma ja kiusasi pienestä lähtien. Hän on arvostellut kaiken minussa: käytökseni, ulkonäköni päänupista varpaisiin, sen, miten kävelen. Pelkäsin häntä, mutta pelkäsin myös isääni, sillä isä joskus löi”, Ulla sanoo.

Kun Helsingin Sanomat pyysi lukijoitaan kertomaan hankalista perhesuhteista ja välirikosta sukulaisten kanssa, vastauksia kertyi miltei 600.

Ulla on yksi vastaajista. Hän ei esiinny jutussa omalla nimellään asian arkaluonteisuuden vuoksi, mutta henkilöllisyys on toimituksen tiedossa.

Ullan lapsuus oli raskas, sillä äiti oli masentunut ja isä poissaoleva. Ilmapiiri kotona oli ahdistava ja turvaton. Ulla kokee etenkin äidin purkaneen pahaa oloaan häneen.

Kaksi ja puoli vuotta sitten hän sai vanhempiensa käytöksestä tarpeekseen ja katkaisi välit.

”Yhden ison riidan päätteeksi sanoin, etten halua olla teidän kanssanne enää missään tekemisissä”, Ulla sanoo.

ULLAN tarina on samankaltainen kuin monen muun kyselyyn vastanneen: vuosikausia jatkunutta väheksyntää, moittimista ja arvostelua lapsuudenperheessä joko isän, äidin, sisaruksen tai muun sukulaisen taholta.

Moni mainitsi henkisen ja fyysisen hyväksikäytön tai perheenjäsenen alkoholi- tai mielenterveysongelmat.

Usein näitä asioita oli koettu ja kestetty pitkään, lukijat kertovat. Lopulta osa heistä oli päätynyt katkaisemaan välit sukulaisiinsa. Osa taas piti satunnaisesti yhteyttä muodon vuoksi, mutta harkitsi lopullista erkaantumista.

En pidä säännöllisesti yhteyttä sukuuni. Näen heitä korkeintaan jouluaattona, en usein silloinkaan. Isääni en ole nähnyt moneen vuoteen. Välimme tulehtuivat pikkuhiljaa, kun perheeni ei ollut tukenani hankalan nuoruuden ja pitkään jatkuneen koulukiusaamisen aikana. Koko nuoruuden kestäneen välinpitämättömyyden lisäksi välejä on viilentäneet perheen homofobiset vitsit. Mies, 30

Välit äitiin ja siskooni ovat poikki. Sisko oli "niin paljon parempi ihminen" kuin minä, kuvitteli tietävänsä ja tuntevansa minut paremmin kuin minä itse. En jaksanut tätä arvostelua. Äiti taas ei ole koskaan välittänyt omista lapsistaan, soitti vain humalassa ja kylvi riitaa minun ja siskoni välille, joten päätin luopua yhteydenpidosta. Nainen, 52

Sukulaisten tai perheenjäsenten kanssa on vaikea kokonaan katkaista yhteys. Ehkä meihin ihmisiin on iskostettu ajatus siitä, että perhettä ei jätetä, vaikka mikä olisi. Mutta kukaan ei kestä loputonta syyttelyä ja hyväksikäyttöä. Joskus tulee raja vastaan. Nainen, 27

VÄLIRIKKO lähisukulaisen kanssa on ratkaisuna radikaali, eikä siihen koskaan päädytä kevyin perustein, sanoo psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Katriina Järvinen.

”Kaikki varmasti toivoisivat, että olisi hyvät suhteet vanhempiin. Monesti lähimmät suhteet ovat kuitenkin kaikkein vaikeimpia, ja isältä ja äidiltä siedetään miltei mitä tahansa”, Järvinen sanoo.

Niin ei tarvitsisi olla, Järvinen huomauttaa. Hän haluaisi tiputtaa vanhemmat siltä jalustalta, jossa he nyt ovat.

"Meidän kulttuurissamme ajatellaan, että vanhemmat ovat aina hyviä vain siksi, että he ovat vanhempia. On vahva normi, että vanhempia ei saa arvostella ja heitä pitää kunnioittaa, vaikka he menisivät äärimmäisyyksiin”, Järvinen sanoo.

... JÄRVINEN itse kasvoi helluntailaisessa uskonyhteisössä, jossa hänen mukaansa oli ankara kuri. Raamatun neljäs käsky – ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” – oli Järvisen mukaan perheessä tärkeässä roolissa.

Aikuisena Järvinen irtaantui uskonyhteisöstä, opiskeli psykoterapeutiksi ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan Kaikella kunnioituksella – irtiottoja vanhempien vallasta.

Kirjassaan hän murtaa esimerkiksi kliseen siitä, että Jokainen äiti on paras mahdollinen äiti omalle lapselleen. Vastustan sitä myyttiä, että vanhemmat tehdään viattomiksi ja sanotaan, että ainakin he yrittivät parhaansa. Näin ei aina ole”, Järvinen sanoo.

Järvisen mukaan ongelmallista on, että kun lapsi viimeistään aikuisena ymmärtää, ettei ole tullut kohdelluksi oikein, hänelle ei tarjota muita ratkaisumalleja kuin sietäminen.

”Jos lapsi kertoo, että katkaisi välit, automaattisesti ajatellaan, että hänessä itsessään on jotain vikaa, hän on vaikea ja epäkypsä, kun ei pysty joustamaan ja sopeutumaan”, Järvinen sanoo.

Myös Ullaa syyllistettiin, kun hän lopetti yhteydenpidon. Ystävät ja tutut ihmettelivät, eikö vanhoja voisi vain unohtaa. Kotona saattoi tapahtua ihan kauheita asioita, ja sitten seuraavana päivänä piti mennä ihan normaalisti kouluun. Silti saan kuulla, että pitäisi vain antaa anteeksi, koska ’hänhän on sun äiti, kyllä hän sua silti rakastaa’”, Ulla sanoo.

VAIKEAT perhedynamiikat ovat vaikeita siksikin, että ne eivät näy ulkopuolisille, eivät välttämättä edes kaikille perheenjäsenille.

Äiti saattaa esimerkiksi olla muiden silmissä pidetty, koska aina tervehti kaikkia. Toisenlaista totuutta ei tunnisteta.

Vanhemmilla on usein myös hyvin erilainen suhde eri lapsiinsa, Järvinen sanoo. Rooliodotukset lapsille voivat olla keskenään erilaiset.Myös vanhempien oma elämä vaikuttaa asiaan: heillä saattaa olla erilaiset voimavarat eri lasten syntyessä ja kasvaessa.

ä

”Jokainen lapsi syntyy erilaiseen tilanteeseen, vaikka kasvaisi samassa perheessä. Lapset eivät siis ole vain kokeneet asioita eri tavalla, vaan tapahtumat ja elinolosuhteet myös ovat ihan erilaisia”, Järvinen painottaa.

ULLA kokee samoin. Hän on perheen kolmesta lapsesta vanhin.

Ullan mukaan sisarukset säästyivät pahimmilta loukkauksilta ja väkivallalta, ja ovatkin edelleen väleissä vanhempiensa kanssa. Ulla on kuitenkin halunnut säilyttää yhteyden sisaruksiinsa, vaikka välit ovatkin ristiriitaiset. Eriarvoisesta kohtelusta hän ei uskalla sisaruksilleenkaan puhua.

”Koen, etten voi kertoa heille kokemiani asioita. Ehkä se olisi heille liian raskasta kuultavaa, ja he joutuisivat valitsemaan puolensa. Siksi he mieluummin toistavat tarinaa, että Ulla on aina ollut vähän hankala.”

MUTTA JOS haluja välien korjaantumiselle on, keinoja on myös, Järvinen sanoo.

Ne ovat itse asiassa usein hyvin helppoja. Paljon auttaa jo se, jos on valmis kuulemaan toisen näkökannan, tulee vastaan ja myöntää virheensä.

"Aikuinen lapsi on usein todella vähään tyytyväinen. Jos vanhempi vaikka toteaa, ettei varmaan onnistunut aina olemaan reilu ja tasapuolinen ja pahoittelee tätä, lapsi on paljon valmiimpi antamaan anteeksi. On tärkeää, että tulee nähdyksi oman epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen kanssa. Usein jo se riittää”, Järvinen sanoo. Aina välit eivät kuitenkaan ole korjattavissa. Silloin pysyvä välirikko voi olla elämää perusteellisesti selkiyttävä ratkaisu.

”Jos on ottanut asioita puheeksi, yrittänyt vetää rajat, mutta tulee aina jyrätyksi tai solvatuksi ja kohtaamisten jälkeen on aina paha olla, pitää herätä ajattelemaan itseään. Jokaisella on oikeus kasvaa omanlaisekseen ja ottaa ohjat omiin käsiinsä eikä alistua huonoon kohteluun”, Järvinen sanoo.

Päätös on usein vapauttava, sanovat myös HS:n kyselyyn vastanneet lukijat.

Itselläni oli hyvin surullinen ja itkuinen olo usein päiväkausia tapaamisten jälkeen, koska äiti sai itsetuntoni aina pohjalukemiin. Tunsin monesti voimakasta vihaa ja halveksuntaa. Kun katkaisin kokonaan välini, vihan tunne helpottui. Oma olotila oli hyvin lohdullinen. Nainen, 53

”Välirikko on usein valtavan helpottava kokemus. Elämä voi olla hyvää ja mielekästä, vaikka yhteys sukulaisiin puuttuisi”, Järvinen sanoo.

Hän kehottaa vertaamaan myrkyllistä vuorovaikutusta muihin ihmissuhteisiin ja miettimään, mitä sallisi vaikka puolisolta, ystävältä tai esihenkilöltä.

"Jos kumppani nujertaa, syyllistää ja pahoinpitelee, se ei ole kenenkään mielestä ok. Tai jos pomo sanoisi, että sinusta ei ole yhtään mihinkään, hyväksyisitkö sen? Miksi olisi ok kestää kymmeniä vuosia äidin tai isän henkistä tai fyysistä väkivaltaa?” Järvinen kysyy.

Ulla kokee samoin.

"Vaikka olen etääntynyt sukulaisistani ja kaikkina juhlapyhinä pitää selittää, miksen käy kotiseudulla, se on silti helpompi ratkaisu kuin pitää yllä näytelmää siitä, että olemme onnellinen perhe.”

Juu, myrkyllinen narsisti on haukkunut koko suvun, joten kyllä siinä on pakko jättää ihmisten ihminen pois omasta elämästä, vaikka miten sukua olisi. Itsessä hänessä ei ole mitään vikaa, kumma. Eipä tuo mitään, kun itse on halunnut eroon omista sukulaisista, niin sitä saa mitä tilaa. Joku hiton raja se ihmisten haukkumisella pitää olla. Taitaa olla ihmisellä hankalaa ja vaikeaa elämässä, kun huuto ja haukkuminen on tärkein päämäärä. Ei ymmärrä ennen kuin näkee ja kokee. Ei uskonut, että niin voi ihminen käyttäytyä. Tuli hiukan puskista, miten ihminen on muuttunut.

Olen katkaissut välit alkoholistiin äitiini.

Jossain kohtaa elämääni, kun itsekin olin jo äiti, aloin nähdä ja ymmärtää, että ei ole normaalia kohdella minua kuten äitini (ja myös isäni ja äitipuoleni). Tämän näkeminen vaati paitsi terapiaa, myös konkreettista näkemistä, miten niin monella oli niin erilainen ja hyvä suhde vanhempiinsa.

Katkaisin kaiken yhteydenpidon, ja sen jälkeen jouduin läpikäymään vuosien katkeruuden, itseinhon, masennuksen ja kaipauksen johonkn, jota ei voi olla. Jouduin opettelemaan uskomaan, että oli väärin h****tella omaa lastaan, lytätä tämän unelmat, epäillä että tämä harrastaa seksiä kaikkien miespuolisten tuttujensa kanssa. Täytyi opetella, ettei minussa ollut mitään vikaa lapsena, enkä ollut huonompi kuin muut, eikä vanhempani olisi saaneet verrata minua sillä tavalla muihin ja julistaa kaikkien kuullen, että minusta ei koskaan tule yhtään mitään.

Opin, että kokemaani väkivaltaa ei tarvitse vähätellä. Että ei ole oikein tarttua minua hiuksista ja raahata toiseen huoneeseen. Ei ollut oikein pitää mykkäkoulua, eikä jättää minua yksin yöllä ja lähteä itse baariin.

Ylipäätään opin, että toiset vanhemmat maksoivat ajokortin lapsilleen koska näkivät että siitä on lapselle vain hyötyä. Muut vanhemmat tukivat koulun käynnissä, eivätkä jättäneet yksin sanoen, että jos ei kerrasta opi, on tyhmä eikä opi koskaan. Monikaan vanhempi ei kertonut adoptiolapselleen tämän olleen hänen elämänsä suurin virhe.

Olin vasta reilusti yli kolmenkymmenen kun suostuin myöntämään, että ei ollut minun vikani olla niin rikki. Että monet muut vanhammet eivät riidelleet rajusti, kadonneet yöhön jättäen toisen revittyjen vaatteiden ja itkevän lapsen kanssa viinanhuuruiseen kotiin.

Ihan oikeasti. Vasta muutama vuosi sitten opin, että mikään ei ollut oma vikani, ja että olisin tarvinnut apua myös ulkopuolisilta perhetilanteeni takia. Mutta Suomessa katsotaan ohi. On jokaisen perheen oma asia, miten suljettujen ovien takana toimitaan. Hys, hys. Katsotaan muualle.

Minun narsistivanhempani teki onneksi itse ratkaisunsa katkaista välit.

On paljon helpompaa elää täysin erillisiä elämiä kuin käydä terapiassa, jotta voisi kestää jotakuta elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Juu, myrkyllinen narsisti on haukkunut koko suvun, joten kyllä siinä on pakko jättää ihmisten ihminen pois omasta elämästä, vaikka miten sukua olisi. Itsessä hänessä ei ole mitään vikaa, kumma. Eipä tuo mitään, kun itse on halunnut eroon omista sukulaisista, niin sitä saa mitä tilaa. Joku hiton raja se ihmisten haukkumisella pitää olla. Taitaa olla ihmisellä hankalaa ja vaikeaa elämässä, kun huuto ja haukkuminen on tärkein päämäärä. Ei ymmärrä ennen kuin näkee ja kokee. Ei uskonut, että niin voi ihminen käyttäytyä. Tuli hiukan puskista, miten ihminen on muuttunut.

Niin voi käydä. Totta meidänkin suvussa. Hullu huutaa ja haukkuu, mutta ei tee edes mitään omalle käytökselle. 

Minun kommenttini poistettiin. Lukeeko minun häirikköni tätä?

En ole juurikaan tekemisissä sisareni enkä veljeni kanssa, ja parempi niin. Toinen on alkoholisti ja toinen vaativa persoona. Emme ole varsinaisesti katkaisseet välejä, tilanne on vaan ajautunut tähän.

En halua käyttää koko elämääni siihen, että kuuntelen vuoroin raivohuutoitkua pilalle menneestä elämästä, joka on tietenkin kaikkien muiden syytä kuin henkilön itsensä, ja vuoroin "olen niin paljon muita parempi, kaikki ovat kateellisia".

Kun ei ihmisellä ole mitään kosketusta muiden ihmisten tunteisiin, mitään kunnioitusta ketään muuta kohtaan jne. Miksi minä istuisin vaiti (koska suunvuoroa ei saa, ja auta armias jos sanot jotain väärin, se huutosirkus ei lopu sinä päivänä) ja nyökyttelisin toisen paatokselle, kun se kaikki on vain ihmisen oman mielen tuotosta, ja hän voisi hyvinkin ottaa vastuun tekosistaan ja niiden seurauksista.

Minullekin oli todella vaikeata opetella pyytämään anteeksi ja myöntämään omat virheeni, koska en ollut sellaista mallia mistään nähnyt. Mutta haluan tulla toimeen tässä maailmassa, pitää ihmissuhteet hyvinä, pitää työpaikkani jne. Kaikki ei tietenkän halua, eikä ketään voi pakottaa esim. olemaan varastamatta. Mutta voin olla päästämättä varastelevaa ihmistä kotiini.

Suljin yhden lähisukulaisen pois elämästäni. Ihan mahdoton juoruämmä. Juorusi kaikkien asiat ja sepitti omia päätelmiään vielä kaupanpäälle. Mitä sellaisen kanssa voi puhua, kun kaikki juorutaan muille, ihan kaikki. Nyt kun ei olla oltu missään tekemisissä vuosiin, kuulen vieläkin joskus ihmisiltä, mitä kaikkea paskaa se on minusta ja perheestäni valehdellut ja juorunnut.

Vierailija kirjoitti:

Suljin yhden lähisukulaisen pois elämästäni. Ihan mahdoton juoruämmä. Juorusi kaikkien asiat ja sepitti omia päätelmiään vielä kaupanpäälle. Mitä sellaisen kanssa voi puhua, kun kaikki juorutaan muille, ihan kaikki. Nyt kun ei olla oltu missään tekemisissä vuosiin, kuulen vieläkin joskus ihmisiltä, mitä kaikkea paskaa se on minusta ja perheestäni valehdellut ja juorunnut.

Samasta syystä minäkin.

Katkaisin välit isääni kun petti äitiäni toistuvasti. Välit viilenivät myös äitiini kun hän ei jättänyt isääni vaan kynnysmattoili. Isä on kuulemma jatkanut kukasta kukkaan juoksuaan. Esittelee serkkujen kommenttien mukaan aikalailla jokaisissa häissä, hautajaisissa ja rippijuhlissa jne. jonkun uuden hoidon.

Neljäs käsky kirjoitti:

Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Silloin kaksituhatta vuotta sitten ei juutalaisessa yhteiskunnassa eikä muissakaan kulttuureissa tunnettu sellaista käsitettä kuin eläke ja eläkkeensaaja.

Tuo neljäs käsky tarkoitti sitä, että lasten tulee huolehtia ikääntyvistä vanhemmistaan taloudellisesti.

Vanhempani harrastivat henkistä pahoinpitelyä ja heitteillejättöä koko lapsuuteni, ja sama kohtelu jatkui myös aikuisuudessa. Iän myötä aloin onneksi ymmärtää kuinka myrkyllistä heidän käytöksensä minua kohtaan oli. Yritin puhua asiasta vuosikausia, saaden vain lisää henkisesti turpaani. Mikään ei koskaan parantunut. Olin heidän silmissään pysyvästi paha ja viallinen ja tuomittu epäonnistumaan, ja kaikki heidän kommunikaationsa välitti tätä sanomaa joka suoraan tai rivien välistä.

Lopulta annoin últimaatumin: joko huono kohtelu loppuu, tai yhteydenpito loppuu. Yhäkään he eivät nähneet käytöksessään yhtään mitään vikaa, vaan valitsivat mieluummin yhteydenpidon lopettamisen. Kuka tässä lopulta sitten katkaisi välit? He kun eivät halunneet lopettaa pahoinpitelyä, vai minä joka en suostunut enää vastaanottamaan sitä?

Osa ihmisistä on niin naiiveja, ettei oikeasti ymmärrä ettei näissä tilanteissa ole kyse jostain yksittäisistä, vanhoista lapsuuden tapahtumista, tai hetkellisistä väärinkäsityksistä. Kyse on henkisestä (tai jopa fyysisestä) pahoinpitelystä ja laiminlyönneistä, jotka ovat alkaneet kun lapsi on syntynyt ja puolustuskyvytön, ja joka on jatkunut siitä saakka. Joka jatkuu jokaisella tapaamisella/joka puhelussa, ja joka on nujertanut uhrin sielun ja pitää sen nujerrettuna joka ikinen päivä.

Ei tällaisessa tilanteessa uhri, joka on valtaosan ajasta ollut puolustuskyvytön lapsi, pysty korjaamaan vanhempiensa käytöstä. Eikä ole tervettä yrittää oppia sietämään sitä, sen enempää kuin olisi tervettä oppia sietämään ruoskaniskuja.

Ainoa vaihtoehto, kun pahoinpitelija ei näe itsessään ja käytöksessään mitään vikaa, on poistaa itsensä tästä yhtälöstä. Huonot vanhemmat pilasivat jo uhrin lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden välien katkaisuhetkeen saakka, ja jatkavat sen pilaamista niin kauan kuin voivat. Uhrin parantuminen voi alkaa vasta, kun ruoskan iskut loppuvat.

Vanhemmat ja vanhemmat sukulaiset ovat olleet koko suhteen ajan aikuisia.

Itselläni esim. tädit koko ikäni tilittäneet minulle asioita jotka ei lapsen maailmaan kuulu. Itselle ei tulisi pieneen mieleenkään yli kolmekymppisenä tukeutua sisarteni lapsiin.