Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
HS: Osa ihmisistä kärsii niin myrkyllisistä perhesuhteista, että ne tekisi mieli katkaista kokonaan
29.12.2021 |
En pääse lukemaan. Oletko katkaissut? Miksi?
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään ole katkaissut, vaan tehnyt sovinnon menneisyyteni kanssa, johon kuuluvat myös vanhempani.
Aikuisuuteen kuuluu vastuun ottaminen omasta elämästään, ei lapsellinen kiukuttelu ja muiden syyttely. Ei ole täydellistä vanhempaa eikä lasta. Jos yhteydenpito katkeaa, kuinka toisen näkökulmaa edes pystyisi tietämään ja ymmärtämään? Silloin uhriutuisi vain omaan "viattomuuteensa".
Hauskaa, miten nämä aikuisuuden vaatimukset eivät koske vanhempia ollenkaan. Vanhempi voi kiukutella, syytellä muita, olla kantamatta vastuuta omasta tai tekemiensä lasten elämästä. Sillä ei ole mitään väliä, ja lapsen rooliksi jää vain kestää.
Epätäydellisyyskin on kovin suhteellista. Joidenkin kohdalla se tarkoittaa ajoittaista epäjärjestystä kotona, ja joidenkin kohdalla lapsen uhkailua, heitteillejättöä, käsiksi käymistä, jne...
Miksi laitat viattomuuden lainausmerkkeihin? Meinaatko, että kaikki alaikäiset vanhempiensa kaltoinkohtelemat ovat itse siihen syyllisiä?
Ei se ole hauskaa vaan traagista. Ja nimenomaan siksi, että se on totta. Sitä tosiaan vaaditaan lapsilta jos vanhemmista ei ole. Se olisi tärkeää, että puhutaan tästä taakansiirrosta ja siitä, miten yhteisö aina ja kaikkialla etsii syntipukkia koska yhteisön rauha on tärkeämpi sille kuin tulokkaiden kasvaminen turvallisessa ympäristössä. Lauma kaipaa turvaa tässä ja nyt, ei yhteisö ainakaan häiriintyessään kykene katsomaan nokkaansa pidemmälle, että itsekin tulee kärsimään jos seuraava polvi kasvatetaan kieroon.
Ja kaikki turtuvat siihen. Myös uhri. Isäni haukkui äitiäni minulle ja tarinoi omia vuosikymmenet sekoittavia häntä valkopeseviä versioitaan avioeron syistä koko joulun. Selitti hartaana, miten ei ole koskaan äitiäni rakastanut. Ja minä en huomannut mitään erikoista siinä, että alistuin kuuntelemaan tätä samalla, kun äitini kuolemasta ei ole kuukauttakaan ja minun pitäisi saada surra häntä.
Isä ei osoittanut mitään surua itse vaikka on esiintynyt päällisin puolin arvostavasti äitiäni kohtaan ja kysellyt joskus kuulumisia, eikä hän ottanut osaa eikä osoittanut mitenkään muutenkaan kunnioittavansa suruani. Ilmeisesti hän riekkuu koska kokee nyt saaneensa minut itselleen ja oli mustasukkainen siitä, etten hoitanut häntä vaan äitiäni..
Mietin, pitäisikö asiasta sanoa hänelle. Taidanpa sanoa, ei ole oikein syytä jättää sanomattakaan. Mutta tätä se on, viisikymppisenäkin joutuu raapimaan itsekunnioituksen väkisin kasaan kun se ei tule luonnostaan. Enkä ole sitä aiemmin edes tajunnut. Pitkään menin perfektionistisella uholla. Nyt ympärillä on liuta ihmisiä, jotka olettavat minun olevan aina vahva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairas ihminen ei huomaa itse olevansa sairas. Vanhemmalla on valta-asema alaikäiseen lapseen nähden, ja vanhempi on tottunut siihen että hänen sanansa painaa enemmän. Tilanne voi siis jatkua pitkäänkin.
Omistushalu ei myöskään lopu yhtäkkiä lapsen täysi-ikäistymiseen.
Otin etäisyyttä viimeistään parikymppisenä. Se oli viisaimpia asioita, joita olen elämässäni tehnyt. Isäni haukkui minua koko lapsuuteni ja nuoruuteni, äiti oli etäinen ja kylmä. Nyt olen elänyt hyvän elämän rauhassa, omat valintani tehden. En aio myöskään surra heitä sen kummemmin, kun todennäköisesti pian kuolevat. Eivät he minua edes tunteneet, saati rakastaneet.
Väittäisin että suurin osa myrkyllisiin suhteisiin jäävistä on miehiä. Tietävät etteivät muutakaan saa ja pelkäävät yksinjäämistä.
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin että suurin osa myrkyllisiin suhteisiin jäävistä on miehiä. Tietävät etteivät muutakaan saa ja pelkäävät yksinjäämistä.
Miksi tunnet tarvetta lisätä sukupuolinäkökulman mutuilulla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaaliset suhteet ovat tutkitusti eniten stressiä aiheuttava tekijä. Naurettavaa että sairas tuputtaa itseään henkilön seuraan joka yrittää parantua, ja sitten sairas solvaa kyseistä henkilöä parantumattomuudesta.
Olen katkaissut suhteeni ydinperheeseeni. En kadu pätkääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi osa on niin lampaita ettei löydä munaa irrottautua haitallisista suhteista ja elää onnellista elämää?
Tabut ovat tabuja siksi ettei niistä puhuta. Hyvä että näitä tapauksia on enenevissä määrin alettu tuomaan esille, niin toivottavasti yhä useampi uskaltaa erkaantua huonoista suhteista.
Sukulaisiaan ei voi valita, mutta niiden kanssa ei ole pakko olla tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemman on ansaittava lapsensa kunnioitus eikä hän voi käyttäytyä miten vain ilman että siitä seuraa välien katkaisu. Ei auta marttyyriytyminen siitä miten joku voi tehdä niin omalle äidilleen.
Vierailija kirjoitti:
Jos jokaisen tapaamisen jälkeen tekee mieli hypätä kallionjyrkänteeltä, mitä korkeampi, sen parempi, niin se kyllä on aika hyvä indikaattori katkaista välit.
Sama täällä.
Se hirveä syyllisyyden ja huonommuuden tunne vyöryää ylitse joka kerta kun tapaan äitiäni. Henkisesti latistavat kommentit ja vihjailut…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun narsistivanhempani teki onneksi itse ratkaisunsa katkaista välit.
On paljon helpompaa elää täysin erillisiä elämiä kuin käydä terapiassa, jotta voisi kestää jotakuta elämässään.
Niin, tuossa ajatuksessa näkyy miten syvällä on ajatus siitä, ettei lähisukulaisia saisi hylätä. Pitäisi pyrkiä sovintoon, anteeksiantoon jne.
Minusta se riittää, että molemmat jättävät toisensa rauhaan. Ei persoonallisuushäiriöinen kykene muuttamaan käytöstään. Jos suhde muuttuu paremmaksi tai käytös muuttuu, niin kyseessä ei ole persoonallisuushäiriö. Itselleni sanottiin perheneuvolassa, että lasta ei saa valvomatta jättää tämän henkilön seuraan (oireilun takia kävi arviossa, kun kanssakäyminen lopetettiin, oireilukin katosi). Kuitenkin hän on kasvattanut omat lapsensa.
On tosi vakava juttu, jos oma vanhempi on persoonallisuushäiriöinen. Siitä jää pahimmillaan elinikäiset vauriot.
Totta.
Ja se käytöksen muuttuminen paremmaksi on usein näytelmää. Ja käytös palautuu huonoksi hetken päästä.
Vierailija kirjoitti:
Minun narsistivanhempani teki onneksi itse ratkaisunsa katkaista välit.
On paljon helpompaa elää täysin erillisiä elämiä kuin käydä terapiassa, jotta voisi kestää jotakuta elämässään.
Joo, tämä on uskomaton vaatimus. Oma narsistiäitini ja -sisarukseni (se kultalapsi) vaativat pontevasti, että alkaisin käydä terapiassa sen sijaan, että katkaisin välit.
Oman elämäni kannaltahan nämä eivät ole mitään tasaveroisia vaihtoehtoja keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No katkaiskaa. Ihminen on vastuussa omasta elämästään ja saamattomuutta sekin osoittaa, ettei katkaise myrkyllisisä ihmissuhteita vaan vain valittaa.
Oletteko koskaan kuulleet kommentia: "se on kuitenkin sun äiti/isä" ? Pidän aika vähä-älyisinä tuommoisen kommentin sanojia.
Yleinen murhanhimoisuus sieluani ja elämääni kohtaan, kun en tee miten vanhempi haluaa. Eli aiheuttaa sen, että tekisi mieli katkaista välit.
Äiti kylmä. Isä agressiivinen. Yhtään kehua lapsena en kuullut. Koskaan ei ole auttaneet minua tai perhettäni. Tunteita ei saanut näyttää. Aikuisena itkin erästä tapahtumaa niin olivat kauhuissaan: sehän itkee eli taitaa olla psykoosissa. Ambulanssi lähetettiin paikalle. Ihmettelivät että eikö ihminen saa itkeä. Mutta eipä näkynyt kumpaakaan vanhempaa. Alkoivat puhua puhelimessa kuin idiootille eli hidasta kirjakieltä tai vakavasti mielenterveyssairaalle. Järjetöntä käytöstä. Kyllä ilman sukuakin voi elää.
Tulee mieleen tuosta Kadonneet-sarjan nyyhkyttäjistä että entä jos heistä näyttäisikin videokuvaa sen kadonneen lapsensa teiniajoilta ilman että pääsevät vetämään mitään roolia...
Alue: Aihe vapaa
Täällä puhutaan taas kovasti kunnioittamista vastaan. Ei tarvitsisi, eihän se tarkoita matelemista tai sietämistä, vaan et voi oikeasti kunnioittaa toista jos et kunnioita itseäsikään. Minun tapauksessani se on auttanut paljon kun yritän selvitellä juopon isäni tilannetta nyt kun hän on vanha ja sairas..
Kunnioitus auttaa minua punnitsemaan hänen sanojaan ja ottamaan ne vakavammin kuin huvittaisi. Ja toisaalta vetoamaan siihen, ettei hänkään sanoisi kauheasti sellaista mitä ei tarkoita, koska jos hän ei tule vastaan ja peru sekavia puheitaan, joudun päättelemään hänen ristiriitaisista puheistaan, ettei hän enää käy täysillä eikä siis pärjää sitäkään vähää yksin. Ollaan siis vaiheessa jossa hänen pitäisi suostua kotihoidon ja siivoojan käynteihin, ja jättää ripustautumatta läheisiin yli kohtuuden tai solvata heitä jos he eivät taivu joka tuuleen.
Tuo vanhempien liittoutuminen keskenään lasta vastaan on yleisempi juttu kuin ymmärretään ja voi olla tosi tuhoisaa. Itse ymmärsin tuon todeksi joskus kolmi-nelikymppisenä ja oli muuten tuskallista. Päätin nimenomaan olla kunnioittava silloinkin kun pilkoin välit vuosiksi (hengentärkeää olikin), ja lopulta talutin äitini tästä maailmasta melko onnistuneesti koska kunnioitin hänen tarpeitaan sinä ihmisenä joka hän oli ja rajoitin samaan aikaan hänen oikeuttaan käyttäytyä kunnioittamattomasti minun suuntaani. Eli kaikkea sitä kiukkuamista, jossa hän yritti kaataa minun päälleni omat ongelmansa jotka tulivat tilanteen välttelystä. Ärähdin silloin takaisin omaan arvooni vedoten, ja lopulta aiheellisen suuttumuksen ilmaisu oli ainoita asioita joihin hän epäluuloisessa muistisairaudessaan luotti. Koska tajusi kohdanneensa aidon asian siinä. Lopulta hän hyväksyi tilanteensa ja minulle jäi hyvä maku hänen loppuajoistaan. Hän osoitti minulle hellyyttä ensimmäistä kertaa vauvaiän jälkeen, ja sitä oli vaikea ottaa vastaan. Samalla pääsin sinuksi kaiken sen tuskan kanssa, jota hänen kylmyytensä oli aiheuttanut.
Olen pahoillani ei ole tarkoitus maalailla vaatimusluetteloa, mihin pitäisi jokaisen väkivaltaisen hullun lapsen pystyä. Haluan vain tähdentää, että jos tuntuu siltä että etäisyyttä on otettava, ottakaa. Jotta löydätte itsenne ja selviätte niistä vuosista, jolloin joudutte taistelemaan itsenne ja muiden kanssa siitä, kuka hoitaa heidän henkisen konkurssipesänsä. Koska eihän persoonallisuusvaurioinen selviä elämästään kunnialla. Sitä enemmän tarvitaan kunnioitusta muilta ja se auttaa myös saamaan apua itselle matkan varrella.
Ja jos vanhemmat ovat niin kahjoja ettei tosiaan ole syytä olla missään tekemisissä ja vanhuusvaihe pitää jättää yhteiskunnan huoleksi myös, silloin kunnioituksesta vanhempia kohtaan jättää heidät kulkemaan sitä tietään itse ja tekee sen tiettäväksi heille jos mahdollista, että tilanteen ollessa noin kehno muuta vaihtoehtoa ei ole auki. Silloin itsekin vapaudut aiheettomasta syyllisyydestä tai puolustautumispakosta, koska voit katsoa peiliin ja todeta tehneesi voitavasi.