HS: Osa ihmisistä kärsii niin myrkyllisistä perhesuhteista, että ne tekisi mieli katkaista kokonaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen katkaissut väkivaltaiseen narsistivanhempaani välit. Väkivalta jatkui siis jopa ollessani aikuinen. Puhumattakaan kiristyksestä, uhkailusta, henkisestä väkivallasta. Uskalsin tehdä tuon vasta n.35 v iässä ja kaduttaa valtavasti se etten tehnyt sitä jo heti silloin kun muutin pois kotoa. Yli 15 v siis annoin ”turhaan” itseäni kaltoinkohdeltavan ja kiusattavan.

Harmi vaan että narsisti pakotti toisenkin vanhemman katkaisemaan välit minuun. Siis pakotti että valitse. Ja alistettu puoliso tietenkin valitsi narsistin. Se kun on niin ”ihana”.

Mun vanhemmat ei ole nähneet lapsiani (lapsenlapset) ikinä.

Tätä ei terve ihminen pysty ymmärtämään, että miksi se henkisesti hakattu aina jää vaikka lapsensa hylkäämisen seurauksella eikä pääse itse irti.

Sano muuta. Itse äitinä ei tarvisi miettiä sekuntiakaan, valitsisin aina lapsen. Ei tarvisi miettiä hetkeäkään. Nyt se mun toinen vanhempi luopui omasta lapsestaan, ainoista lapsenlapsistaan jotta voi jatkaa narsistin uhrina olemista ja tulla kaltoinkohdelluksi jatkossakin. Jopa väkivaltatilanteenkin jälkeen tämä alistettu puoliso ihailee narsistia ja pitää sitä ihanana.

Vierailija kirjoitti:

Olen ennekin kertonut tästä täällä (luin tämän hyvä terveys paperilehdestä eli en voi linkittää): lehdessä oli artkkeli jossa oli psykiatri ja terapeutti ja sanoivat että narsisteja on paljon enemmän kuin luultu. Alakantti-arvio oli aiemmin 4-5% väestöstä, ja se on siksi niin alakanttiin kun tilastoitiin diagnosoituja narsisteja. Oikea totuus on isompi ja jopa 10-15% luokkaa.

Olen itsekin oikein todella vaarallisen ja väkivaltaisen narsistin lapsi. Tästä asiasta tulisi puhua ja neuvolaa opettamaan tunnistamaan ilmiö.

Mä en saanut koskaan mistään apua, lapsuus oli helvettiä. Isä oli tunnettu johtaja ja arvostettu seuramies. Kukaan ei olisi uskonut millainen hirviö se oli omalle perheelle.

Neuvolat ei tänäkään päivänä tunnista tätä ilmiötä eikä osaa seuloa lapsia jotka tästä kärsii.

Eikä myöskään lastensuojelu.

Minun narsistini teki 78 lasua ja häiriköi kaikin mahdollisin tavoin. Hänellä oli laajennettu lähestymiskielto koska oli aiemmin siepannut toisen lapsista ja mennyt vaanimaan heitä leikkipuistoon.

Lastensuojelun mielestä narsisti oli mitä hurmaavin ja huolehtivaisin isoäiti ja vaati meitä menemään sinne lasten kanssa läheisneuvonpitoon, että "voimme sopia asiat".

Siis ihmisen kanssa joka on lähestymiskiellossa niin, ettei saa liikkua edes koko alueella missä lasten koulut on.

Vierailija kirjoitti:

Katkaisin välit muutamaksi vuodeksi kontrolloivaan vanhempaan, jotta sain rauhan terapiatyöhön. Opittuani tunnistamaan ja puolustamaan omia rajojani olen uskaltanut olla taas yhteydessä. Välien katkaisu myös opetti vanhemmalle kunnioitusta, kun näki, etten enää hyväksy häneltä mitä tahansa käytöstä.

Tuossa samalla oli yhteys katkolla myös välinpitämättömään vanhempaan, jonka kanssa ei kyllä ole koskaan mitään yhteyttä ollutkaan.

Persoonallisuushäiriöinen ei vain opi kunnioitusta. Hänen käytöksensä on aina samanlaista oli olosuhde millainen tahansa. Onneksi ei ole vanhempi tämä sukulaiseni, mutta hänen kauttaan olen oppinut mitä ihan oikea persoonallisuushäiriö on. Toinen osapuoli ei voi vaikuttaa lainkaan, koska persoonallisuushäiriön merkittävin piirre on jäykkä ja kaavamainen käytös, jota luonnehäiriöinen toistaa läpi elämänsä.

Neljäs käsky kirjoitti:

Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Kunnioitus ansaitaan. Olen katkonut välit myrkyllisiin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Olen ennekin kertonut tästä täällä (luin tämän hyvä terveys paperilehdestä eli en voi linkittää): lehdessä oli artkkeli jossa oli psykiatri ja terapeutti ja sanoivat että narsisteja on paljon enemmän kuin luultu. Alakantti-arvio oli aiemmin 4-5% väestöstä, ja se on siksi niin alakanttiin kun tilastoitiin diagnosoituja narsisteja. Oikea totuus on isompi ja jopa 10-15% luokkaa.

Olen itsekin oikein todella vaarallisen ja väkivaltaisen narsistin lapsi. Tästä asiasta tulisi puhua ja neuvolaa opettamaan tunnistamaan ilmiö.

Mä en saanut koskaan mistään apua, lapsuus oli helvettiä. Isä oli tunnettu johtaja ja arvostettu seuramies. Kukaan ei olisi uskonut millainen hirviö se oli omalle perheelle.

Neuvolat ei tänäkään päivänä tunnista tätä ilmiötä eikä osaa seuloa lapsia jotka tästä kärsii.

Narsistisia piirteitä on myös monella, joka ei muuten täytä kriteereitä. Yhtä haitallisia ne piirteet silti ovat, erityisesti läheisessä suhteessa.

Oma äitini on ns. kiltti tyttö, joka hyvin harvoin sanoo vastaan kellekään. Tätä kosti sitten minuun kontrolloimalla minua aivan liikaa.

Minäkin olen joutunut katkaisemaan välit. Ei ollut helppo ratkaisu, mutta elämä sen jälkeen on ollut valtavan paljon helpompaa, siitäkin huolimatta että osa sukulaisista ihmettelee ja jauhaa mitä lie luulojaan selkäni takana. Rajojen kunnollinen asettaminen oli ainoa oikea ratkaisu, ns. välien pitäminen ja se teeskentely mitä se vaati oli paljon tuhoisampaa omalle mielenterveydelle. Omakin vanhempi oli sellainen ”mukava ja pidetty seuraihminen”. On se mukava joo monille muille.

En myöskään suostu teeskentelemään, että lapsuus olisi jtn ihanan ihmeellistä auvoa kaikille meille. Omani oli monipuolisesti shittiä ja kerron sen kyllä, jos joku kysyy, mutta pystyn pitämään ne asiat taka-alalla, kun vältän näitä ihmisiä. Äitinä koen sen velvollisuudeksenikin, etten vello omissa traumoissa vaan keskityn tähän päivään.

Vierailija kirjoitti:

Minun narsistivanhempani teki onneksi itse ratkaisunsa katkaista välit.

On paljon helpompaa elää täysin erillisiä elämiä kuin käydä terapiassa, jotta voisi kestää jotakuta elämässään.

Niin, tuossa ajatuksessa näkyy miten syvällä on ajatus siitä, ettei lähisukulaisia saisi hylätä. Pitäisi pyrkiä sovintoon, anteeksiantoon jne. 

Minusta se riittää, että molemmat jättävät toisensa rauhaan. Ei persoonallisuushäiriöinen kykene muuttamaan käytöstään. Jos suhde muuttuu paremmaksi tai käytös muuttuu, niin kyseessä ei ole persoonallisuushäiriö. Itselleni sanottiin perheneuvolassa, että lasta ei saa valvomatta jättää tämän henkilön seuraan (oireilun takia kävi arviossa, kun kanssakäyminen lopetettiin, oireilukin katosi). Kuitenkin hän on kasvattanut omat lapsensa.

On tosi vakava juttu, jos oma vanhempi on persoonallisuushäiriöinen. Siitä jää pahimmillaan elinikäiset vauriot.

Normaalien vanhempien aikuiset lapset ei takua kahta asiaa:

1) persoonallisuushäiriöinen kaltoinkohtelee lastaan läpi elämän, ei siis lopeta koskaan, eikä lapsen aikuistuminen merkkaa mitään (siis ei hidasta tai rajoita narsistivanhempaa). Ihan fyysistä väkivaltaakin saatetaan käyttää aikuisiin lapsiin koska on ”oikeus” pakottaa ja alistaa lapsi tahtoonsa.

2) persoonallisuushäiriöisen kanssa ei voi keskustella. Siis millään tasolla. Saati laatia pelisääntöjä tai sopimuksi. Narsisti on omasta mielestään jumalasta seuraava (ylöspäin), ja mitkään sopimukset ei sitä velvoita. Eikä hän alennu aikuisen lapsensa kanssa mistään vaikeuksista keskustelemaan. Sopimukset rikotaan saman tien, eihän ne narsistia koske. Tai pahimmillaan - kuten mulle on käynyt - jos aikuinen lapsi yrittää keskustella jostain mieltä vaivaavasta, saadaan raivokohtaus ja hyökätään väkivaltaisesti aikuisen lapsen kimppuun.

Ei paljoa kiinnosta yrittää enää keskustella kun henki voi mennä sitä yrittäessä.

Mikään taho ei tunnista tätä ilmiötä virallisesti. Ei neuvola, ei koulu, ei edes lääkärit aikuisena. Esim itse väkivaltaisen narsistivanhemman kiusaamaana lapsena en saa mitään apua tai terapiaa tähän. Koska multa puuttuu masennusdiagnoosi. Lääkäri sanoo että olet ihan reipas ja työkykyinen! Tietenkin olen sillä jo lapsena piti oppia hätä ja pelko piilottamaan reippauden alle.

Erittäin moni vuosikymmenet kaltoinkohdeltu aikuinen jää täysin ilman apua ja tukea koska ilmiötä ei ymmärretä eikä tajuta mitä se aiheuttaa. Kytätään vaan sitä masennusta. Kaikille ei tule masennus vaan muita mahdollisia seuaunsia (ja näitä ei tunnisteta ollenkan).

Tää on hyvä ketju niille jotka aina tulee mitätöimään narsistien uhrien kokemukset sanoilla ”kuvittelet vaan, koko narsisti on vaan muoti-ilmiö”.

Ei ole. Vaan totisinta totta. Valtavan laaja ilmiö jota piilotellaan ja salaillaan yhteiskunnassa. Jonka uhrit halutaan vaientaa. Ja jonka viattomia lapsiuhreja ei pelasta eikä auta kukaan. Ja jonka vammauttamia ja traumatisoimia aikuisia ei mikään taho auta.

Tämä on viimeinen tabujen tabu joka tulisi käsitellä. Että oma vanhempi on niin sairas ja hullu että tekee kaikkensa tuhotakseen oman lapsensa.

Eikä sitäkään haluta koskaan myöntää, että jonkun oma vanhempi saattaa olla enemmän tai vähemmän avoimesti kateellinen omalle lapselleen.

Hän on siis mielissään, jos lapsella joku asia menee huonosti, tuntee ylemmyyttä ja paremmuutta.

Oma äitini on minulle selvästi kateellinen, koska mieheni on raitis ja olemme olleet naimisissa 30 vuotta ja meidät peräti vihittiin kirkossa (se kuuluu äitini paheksumiskohteisiin, samoin kuin esim. kristallikruunu). Hän ei kirkkoon tullut.

Molemmat miehensä ovat olleet juoppoja ja toinen tahollaan naimisissa, äiti oli siis (ennen niin halveksimansa) toinen nainen itse. Mutta kun hän teki tuota niin se olikin ykskaks hyväksyttävää, voi niitä tekosyiden määrää ja laatua.

Mutta kun mulla on normaali mies ja avioliitto, niin se ei hänestä ole hyvä näköjään.

Anteeksiantamisesta muutamia mietteitä - omiani ajatuksiani, en siteeraa ketään.

Nämä hirviövanhemmat eivät myönnä tehneensä mitään väärää.

Väärinteot voidaan antaa anteeksi, jos tekojen tekijä vilpittömästi katuu tekojaan ja

lopettaa täysin niiden tekemisen. Siis aika näyttää...loppuiko se häiriköinti todella vai

oliko se vain kiusatun kohteen hämäämiseksi puhuttua.

Siis miksi vaatia kiusanteon uhrilta anteeksiantamista, mitäs anteeksi annettavaa

hänellä edes olisi, kun ei hirviövanhempi myönnä mitään pahaa tehneensäkään.

Kärsivän lapsen tulee kuitenkin ajatella itseään ja elämänsä laatua. Itseäänkin tulee

rakastaa eikä vain sitä lähimmäistään: ainoa vaihtoehto useimmiten on se, että pakenee muutaman sadan kilometrin päähän elämään omaa elämäänsä. Lopullisesti.

Siellä sitten huolehtii itsestään siten, että opiskelee,

käy töissä ja hankkii uusia, toimivia ihmisuhteita, joissa ei ole henkistä väkivaltaa.

Kyllä se uusi elämä siitä vähitellen kadottaa sen koti-ikävän. Muistot eivät tosin katoa milloinkaan,

mutta on helpompaa, kun väärintekijät eivät ole koko ajan fyysisesti läsnä. Puhelinvastaaja on muuten hyvä keksintö. Ei tarvitse vastata puheluun eikä soittaa takaisin.

Olen katkaissut välini. Syynä perinteinen vanhempien alkoholismi ja siihen liittyvät traumat ja pahat ongelmat. Mukana oli myös ihmisiä, joilla oli rikollisia taipumuksia. Parikymppisenä laitoin kaikki välit poikki oman mielenterveyteni vuoksi ja muutin toiselle puolelle Suomea. Tästä on yli 25 vuotta ja aika on osoittanut, että toimin enemmän kuin oikein. 

Vierailija kirjoitti:

Persoonallisuushäiriöiset saavat myös lapsia ja myrkyttävät heidän elämänsä, jos se sallitaan, samoin saavat psykopaatit, hyväksikäyttäjät, väkivaltaiset ja päihdeongelmaiset. Sitäkö pitäisi sietää koko elämä?

Näin ei ole. Itselläni on kaksi sukulaista (onneksi ei lähisukulaisia), joihin en pidä yhteyttä heidän vakavien ongelmiensa takia. Vuosikymmenien kestäminen riitti. Ne joiden sukulaiset ovat normaaleja eivät ymmärrä millaisessa ilmapiirissä koko elämä on mennyt, jos vanhempi on luonnehäiriöinen, päihdeongelmainen jne. Irtiotto on paikallaan, ja normaaleihin ihmissuhteisiin panostaminen.

Tämä on täysin totta. Kuten tuossa ylempänä kirjoitin, laitoin vanhempiini välit poikki alkoholismin vuoksi ja muutin toiselle puolelle Suomea. Pitkään sain selitellä ihmisille, miksi en käy vanhempieni luona ym. Kaikki ajattelivat vain sen normaalin aikuissuhteen kautta, ymmärtämättä että omat vanhempani olivat hyvin itsekeskeisiä ja raakoja juoppoja, joille ei ollut mikään ongelma tuoda kapakasta kotiin esim jotakin linnasta vapautuneita rikollisia. Sitä riehumista sitten pikku lapsi sai kärsiä eri muodoissaan ja todistaa kun tilanne leimahti väkivallaksi. Opin jo lapsena olemaan luottamatta omiin vanhempiini ja kovetin itseni henkisesti, että en olisi seonnut päästäni. Tämä kovettaminen auttoi siinä, että pystyin kylmästi katkaisemaan välini ja aloittamaan oman elämäni muualla. Tätä tarinaa tavikset eivät tajua, mutta en sitä heille ole selitellytkään. Nyt kun olen saanut jo ikää, olen saanut rauhan kyselijöiltä. 

Neljäs käsky kirjoitti:

Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Kunnioitan kyllä, jos on jotain kunnioitettavaa.

Vierailija kirjoitti:

”Jos lapsi kertoo, että katkaisi välit, automaattisesti ajatellaan, että hänessä itsessään on jotain vikaa, hän on vaikea ja epäkypsä, kun ei pysty joustamaan ja sopeutumaan”, Järvinen sanoo.

"Ei se vika aina äidissä ole. Taitaa tytär omata erikoisen ja vaikean luonteen. Ei saa mitään kontaktia. Toinen ihminen on sitten neuvoton, eikä tiedä, kuinka lähestyisi."

"Voin kertoa, että joskus lapsi voi laittaa poikki välit ilman mitään erityistä syytäkään. Ja myös silloin, kun häntä on aina kohdeltu hyvin.

Ei siis kannata automaattisesti teilata ja syyttää aloittajaa. Meitä on moneksi, niin myös lapsia."

"Likka on loukkaantunut, kun äiti ei ole joskus tehnyt nimenomaan hänen tahtonsa mukaisesti. Sitä se usein on."

https://www.vauva.fi/keskustelu/4214505/jaha-en-saanut-kutsua-oman-tytt…

Siinäpä tuota samaa uhrin syyllistämistä sairaan vanhemman puolelta.

Vierailija kirjoitti:

Olen katkaissut välini. Syynä perinteinen vanhempien alkoholismi ja siihen liittyvät traumat ja pahat ongelmat. Mukana oli myös ihmisiä, joilla oli rikollisia taipumuksia. Parikymppisenä laitoin kaikki välit poikki oman mielenterveyteni vuoksi ja muutin toiselle puolelle Suomea. Tästä on yli 25 vuotta ja aika on osoittanut, että toimin enemmän kuin oikein. 

Tuo alkoholismi on helppo selitys, mutta paljon vaikeampaa on kuvailla ongelmia persoonallisuushäiriöisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta hirveän monessa terapiassa haetaan syyllistä terapoitavan ulkopuolelta eli tilanne ratkeaa sillä, että katkaiseen välinsä niihin myrkyllisiin ihmisiin. Outoa, että moni toistaa samanlaista kaavaa kaikissa ihmissuhteissaan, mutta vika on aika muissa.

Vanhempien kannattaisi useammin katkaista välit myrkyllisiin lapsiinsa ja suosiolla hyväksyä se, että lapsista vain yksi on sellainen, joka ei halua vanhemmilleen pahaa.

No mistähän se lapsi traumansa on saanut, ellei yleensä juuri vanhemmiltaan...ei ihme, jos sellaiset lapset haluavat vanhemmilleen pahaa.

Tuli mieleen äitihullu 😂😂

Lapset kaikkoavat omilleen kotoa äitiään karkuun. Kai se on vaihdevuosien tarkoitus.