Tapailu vs seurustelu

Toiset ei selvästikään halua käyttää sanaa seurustelu vaikka selkeästi ovat jo seurustelusuhteessa. Seurustelusta puhutaan kuin se olisi automaattisesti johtamassa alttarille tai itseasiassa jopa pysyvämpänä sitoumuksena kuin avioliittoa josta siitäkin on mahdollista erota. Seurustelusuhteesta sen sijaan ei monenkaan mielestä ole koska sitä pitää vältellä parhaansa mukaan ja mahdollisimman pitkään.

Ilmeisesti jotain sitoutumiskammoa tuokin.

Tai sitten halutaan noukkia rusinat pullasta eli nussia luvan kanssa muitakin jos sattuu käymään flaksi.

Sinänsä ei yllätä, että suomalaiset onnistui pilaamaan sellaisen normaalin, kepeän tapailukulttuurin jossa on ihan ok käydä useammankin ihmisen kanssa syömässä, drinksuilla tai leffassa vaikka saman viikon aikana. Tähän ei kuulu fyysistä kanssakäymistä (ei välttämättä edes hyvänyön pusua poskelle) saati sitten irtoseksiä. Siinä siis ihan oikeasti vain tutustutaan samaan aikaan useampaan potentiaaliseen kumppaniin. Suomalaiset sai tehtyä tästä deittailukulttuuristakin omituisen irtoseksi-automaatin, jossa ei tutustuta toisiinsa juttelemalla vaan syöksytään saman tien lakanoiden väliin.

Ilmankos ihmiset on rikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

No mä en ole jättänyt pitkäaikaisia vakipanomiehiä sen takia että olen vähäsen ihastunut johonkin mieheen. En edes useiden treffien jälkeen. Nuo vakipanot jäävät vasta sitten kun olen varma että miehestä tulee minulle pitkäaikainen eksklusiivinen kumppani, ja näin olen myös toiminut.

Mikä järki olisi sitten kuukauden päästä alkaa maanittelemaan jo kertaalleen jätettyjä vakipanoja takaisin, kun tapailumies osoittautuukin mulgeroksi? 

En todellakaan aio elää elämääni joko ilman seksiä, tai sitten jatkuvasti vaihtuvien petikumppaneiden kanssa.

Oletko useinkin kuvailemassasi tilanteessa? Nyt toki puhutaan jo arvomaailman asioista, ei pelkästään mistään seurustelusopimuksista. Itse olen aina kuulunut koulukuntaan yksi kerrallaan, ehkäpä siksikin mulle nämä sopimusasiat on vieraita. Mulle itselleni on aina ollut päivänselvää, että mulla on yksi kerrallaan. Ja huom. en ota kantaa vastapuoleen.

Mä olen samaa koulukuntaa sun kanssa, mutta tiedostan myös deittailukulttuurin muutoksen. En halua olla se hölmö, joka monogaamisesti keskittyy toiseen samalla, kun toinen deittailee monia. Puhumalla pitää nykyään selvittää, mihin koulukuntaan toinen kuuluu.

Oma sinkkuaikani sijoittui 2000-2010 välille, joten silloin ei vielä ollut tätä deittikulttuurin muutosta, ja silloin itselläni oli vakihoidot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Ei, teit nyt ihan omat tulkintasi. Mies ei halunnut ystävääni loukata eikä edes halunnut "erota", siis lopettaa tapailua. Tuon 2,5 vuoden aikana ei hän mielestään huijannut eikä johtanut harhaan, kun mistään ei oltu sovittu. Vietti runsaasti aikaa ystäväni kanssa, kävivät lomalla, tapasivat kavereita ja perhettä, yms. Kaikkea sitä mitä seurustelevat parit tekevät, mutta miehen mielestä he vain "viihtyivät" yhdessä ja ystäväni vain oletti että tämä on nyt suhde, kun kaikki synkkasi täydellisesti. Kumpikaan ei ole paha tai ilkeä ihminen, he vain aidosti olettivat eri asioita.

Ja tätä minä itse ainakin haluan välttää ja siksi todellakin sopimalla sopisin seurustelusta. Vaikka kuinka olisi täydellinen yhteys. Koska jos toinen ei halua sopia, juttu saakin loppua siihen. Ja toisaalta jos sovitaan ja toinen siltikin on muiden kanssa tms, juttu loppuu ja voi sanoa että hei, minä kerroin sinulle rehellisesti mitä haluan ja sinä olet nyt rikkonut sen luottamuksen. Jos asiasta ei keskustella, toinen voi sanoa kuten ystäväni mies: "häh, eihän me nyt vakavsti seurustella, täähän oli tapailua vaan".

Ystäväsi tilanne oli tosiaan poikkeuksellinen, mutta ei lopulta väärinkäsityksiltä voi välttyä, vaikka olisi sovittukin seurustelusta. Seurusteluhan voi tarkoittaa ihmisten mielestä eri asiaa. Ja en oikein ymmärrä, millä lailla ystävällesi olisi ollut vähemmän vaikeaa erota, jos aiemmin olisi sovittukin, että seurustellaan. Ihan samoista syistä kai silloinkin olisi tullut ero - mikä se syy sitten nyt olikaan. Tuohan vaikutti siltä, että kyseessä oli jonkinlainen suhde (oli se sitten seurustelusuhde tai jokin muu suhde), mutta sitten se syystä tai toisesta päättyi.

Ja tuohon jälkimmäiseen - en oikein ymmärrä pointtiasi. Jos toinen pettää ja juttu loppuu muutenkin, niin mitä lisäarvoa itselle saa siitä, että voi sanoa toisen rikkoneen seurustelusopimuksen. Ihan yhtä hyvinhän toinen voi sanoa "häh, ei kai seurustelu sitä tarkoita etteikö voisi olla muitakin". 

Ootko sä tosiaan näin yksinkertainen? Seurustelusta sopiminen tarkoittaa juuri sitä että sovitaan vain sen kumppanin kanss olemisesta. Se on se pointti. Totta kai jokainen voi lopulta keksiä aivan omat määritelmänsä joka ikiselle sanalle, mutta sellainen ei ole normaalia. Jos sovitaan että hei nyt ollaan parisuhteessa eikä tapailla enää muita, niin ei siinä voi kauheasti enää selittää itselleen tilaa panna muitakin. Kyse on sen kumppanin luottamuksesta, arvostuksesta, rehellisyydestä. Ja normaalit ihmiset pystyvät näistä asioista sopimaan ilman sinun esittämääsi saivartelua. T. Eri

Niin, no siinä tapauksessa toki, jos seurustelusta sopimisen yhteydessä sovitaan myös, ettei olla muiden kanssa. Joo, tosiaan itse en ole tuollaisia keskusteluja suhteissani käynyt. Mutta se, joka haluaa olla muiden kanssa, kyllä selittää nimenomaan itselleen asian parhain päin - ja hän on muiden kanssa, jos haluaa. Seurustelusta sopiminen ei sitä estä. Mutta toisaalta sitten se, joka ei halua olla muiden kanssa, ei sitä tee, oli sovittu seurustelusta tai ei. Siitä olen samaa mieltä tietenkin, ettei toisen selän takana toimiminen tai toisen luottamuksen rikkominen ole oikein.

Siis mitä stanan maanisia panokaniineja nykyihmiset on kun jopa seurustelun aloittamisesta sopiessa pitää erikseen vielä sopia sekin, ettei muita/vieraita enää panna?!

Muutenkin oudon tunteetonta ja kliinistä on nykymeno, kun erikseen pitää sopia että nyt ollaan niin ihastuneita toisiimme että voimme alkaa seurustella.. Jos siis pääsemme yhteisymmärrykseen tämän sopimuksen ehdoista.

Täydellisen nurinkurista, että seksi on täysin normaalia ja ok asia ekoilla treffeillä ventovieraan ihmisen kanssa, mutta tähän ihmiseen ei kuitenkaan voi tutustua yksiavioisesti edes kuukautta/kahta vaan se on ihan liian iso asia ja suorastaan uhraus joka tulee aivan liian nopeasti.

Vielä nurinkurisempaa on se ettei nämä tapailukumppanit millään voi KESKUSTELLA asiasta keskenään. Oletellaan ja ihmetellään vain!

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei toimi mitkään vakipanosuhteet eikä monien kanssa yhtä aikaa tapailut.

Ei nämä taida toimia suurimmalle osalle, mutta jostain syystä tätä halutaan pakottaa väkisin jonain "uutena normaalina".

Ainakin ne, joille on ok paneskella (eikun sori, "tapailla") pitkin kyliä vaihtuvien kumppanien kanssa pitäisi tapailla sitten vain kaltaisiaan joille seksi vastaa kättelyä ollen puhtaasti fyysinen suoritus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

No mä en ole jättänyt pitkäaikaisia vakipanomiehiä sen takia että olen vähäsen ihastunut johonkin mieheen. En edes useiden treffien jälkeen. Nuo vakipanot jäävät vasta sitten kun olen varma että miehestä tulee minulle pitkäaikainen eksklusiivinen kumppani, ja näin olen myös toiminut.

Mikä järki olisi sitten kuukauden päästä alkaa maanittelemaan jo kertaalleen jätettyjä vakipanoja takaisin, kun tapailumies osoittautuukin mulgeroksi? 

En todellakaan aio elää elämääni joko ilman seksiä, tai sitten jatkuvasti vaihtuvien petikumppaneiden kanssa.

Oletko useinkin kuvailemassasi tilanteessa? Nyt toki puhutaan jo arvomaailman asioista, ei pelkästään mistään seurustelusopimuksista. Itse olen aina kuulunut koulukuntaan yksi kerrallaan, ehkäpä siksikin mulle nämä sopimusasiat on vieraita. Mulle itselleni on aina ollut päivänselvää, että mulla on yksi kerrallaan. Ja huom. en ota kantaa vastapuoleen.

Selvennätkö mitä tarkoitat tällä yksikerrallaan-hokemisella? Sitäkö ettei saa harrastaa seksiä kuin aina yhden kanssa, ja kun se juttu menee mönkään, niin pitää etsiä uusi seksikumppani taas jostain ihan oudosta tyypistä johon pitää taas tutustua, ja kun sekin menee mönkään, niin sitten sinkkukaudesta riippuen kymmeniä ja taas kymmeniä eri miehiä omaan sänkyyn, koska tärkeintä on olla vain yksi kerrallaan, vaikka ne vaihtuisivat miten tiuhaan? Vai pitääkö siis siveellisesti olla vuosia ilman seksiä? 

Juu, en kritisoi sinänsä, mulle vaan on sopinut aina paremmin se että on ne tietyt seksikumppanit, ettei tarvitse olla ilman seksiä, tai jatkuvasti vaihtuvien s-kumppaneiden kanssa.

Aivan. Ollaan vaan niin eri maailmoissa nyt. Mulla ei ole koskaan ollut mitään vakipanosuhdetta. Pelkkä paneminen sanana aiheuttaa minussa lievää pahoinvointia :) itse en pysty erottamaan seksiä ja tunteita. Siksi mulla ei ole koskaan ollut suhdetta, joka olisi mulle ollut vain fyysinen. Ja siksi en ymmärräkään. Eikä mun tarvitsekaan.

Vierailija kirjoitti:

Seurustelu alkaa silloin, kun ei ole enää kiinnostunut tapailemaan muita, vaan tapailukumppani tuntuu oikealta valinnalta sopivuutensa suhteen ja tunteitakin on herännyt häntä kohtaan. Sovitaan yhdessä että jättäydytään pois deittisovelluksista . 

Ei kannata jäädä roikkumaan epämääräiseen tapailuun, jos itse kokee olevansa valmis seurustelusuhteeseen. Jos toinen osapuoli ei tätä halua, kannattaa lopettaa tapailu eikä jäädä hyväuskoisena odottelemaan toisen mielen muuttumista. Koska ikävä kyllä kaikki ihmiset eivät ole rehellisiä vaan satuilevat tunteistaan ylläpitääkseen kevyempää suhdetta, koska saavat siinä seksin ja läheisyyden tarpeensa tyydytetyksi ilman syvällisemmän suhteen vaivaa.

Mun mielestä just tuo ja erityisesti niin, että tunne on molemminpuolinen. Ymmärrän tuon deittisovelluksista pois jättäytymisen yms, vaikka mulla itselläni ei ole koskaan ollut sellaista tilannetta, että mulla olisi ollut aikaa tapailla useampaa miestä samaan aikaan. Aikuisena kun on kaikkea muutakin elämää kuin vain miesten tapailu ja jo yhden miehen  tapailuun pitää kaivaa jostain aikaa. 

Olen samaa mieltä, että ei kannata jäädä roikkumaan epämääräiseen tapailuun, jos itse haluaa jo enemmän. Mä olen itse pistänyt poikki joitakin tapailusuhteita, joista olisi saattanut syntyäkin jotain kestävämpää. Ihan vain siksi, että näillä miehillä on ollut hirveä kiire edetä suhteessa ja ovat halunneet multa enemmän kuin mulla on siinä tilanteessa ollut mahdollista antaa. Ja pääasiassa kyseessä on ollut mun aikani. On siis ollut molempien etu, että ei jatketa enää edes tapailua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei toimi mitkään vakipanosuhteet eikä monien kanssa yhtä aikaa tapailut.

Ei nämä taida toimia suurimmalle osalle, mutta jostain syystä tätä halutaan pakottaa väkisin jonain "uutena normaalina".

Ainakin ne, joille on ok paneskella (eikun sori, "tapailla") pitkin kyliä vaihtuvien kumppanien kanssa pitäisi tapailla sitten vain kaltaisiaan joille seksi vastaa kättelyä ollen puhtaasti fyysinen suoritus.

Ei se ole mikään uusi juttu. Olet ehkä aika nuori jos niin kuvittelet. Minä olen pitänyt vakipanosuhteita silloin ennen kuin tapasin nykyisen mieheni, eli 10 v sitten. Tuolla nimen omaan pysty hyvin välttymään siltä että nusisisi "kaikkien " kanssa, kun olmi muutama hyvä ja yhteisesti salaiseksi sovittu pitempi s-suhde. Kätevää, sai seksiä niin paljon kuin halusi, mutta maine ei mennyt ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei toimi mitkään vakipanosuhteet eikä monien kanssa yhtä aikaa tapailut.

Ei nämä taida toimia suurimmalle osalle, mutta jostain syystä tätä halutaan pakottaa väkisin jonain "uutena normaalina".

Ainakin ne, joille on ok paneskella (eikun sori, "tapailla") pitkin kyliä vaihtuvien kumppanien kanssa pitäisi tapailla sitten vain kaltaisiaan joille seksi vastaa kättelyä ollen puhtaasti fyysinen suoritus.

Niin, kukaan ei pakota sua tapailemaan henkilöä, joka samaan aikaan tapailee muita. Itse teet valintasi, turha niistä on muita syyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

Mä en ole samaa mieltä. Mun mielestä seurustelu tulee vasta tutustumisvaiheen jälkeen. En mä ainakaan ala kolmansien treffien ( esim 2 kertaa tunnin verran kahvilassa ja yhden kerran leffassa) ottamaan lähes tuntematonta ihmistä samaan hotellihuoneeseen kanssani lomareissulle. Enkä muuten päästä vielä kotiinikaan tai ota mukaani ystäväni illanistujaisiin tms. Vasta sitten, kun seurustelen  ( = tunnen toisen tarpeeksi hyvin ja tiedän voivani luottaa häneen ja hänen tapoihinsa toimia tärkeimmissä tilanteissa), voin jo tehdäkin näitä asioita. Mulle "nopea esikarsinta" on alussa yksinkertaisesti sitä, että viehättyykö toisesta seksuaalisesti vai ei ja onko ylipäätään mitään syytä tavata ekojen treffienkään jälkeen uudelleen. Toinen voi olla vaikka miten puoleensavetävä ja hauskaa seuraa, mutta voi olla asioita, joiden vuoksi en kuitenkaan halua seurustella hänen kanssaan. Esimerkkinä vaikka just se, että muuttuu alkoholin vaikutuksesta tavalla tai toisella ääliöksi, on rahankäyttöongelmia (esim peliongelmia) jne. Ennen seurustelun aloittamista mulla pitää olla jo kokemusta myös siitä, miten toisella on tapana ratkoa erimielisyydet. Kolmilla treffeillä tuskin tulee vielä mitään erimielisyyksiäkään, joten tästä ei ole mitään kokemusta.

Sä käytät nimeä tapailu asiasta, joka on monille sama kuin seurustelu eikä eroa ole missään muussa kuin siinä, että sinä haluat nussia muitakin samaan aikaan kun taas toiset ei halua tutustua/keskittyä kuin yhteen ihmiseen kerrallaan. Kummassakin on ideana vasta tutustua toiseen ihmiseen eikä elää toisen kanssa jossain symbioosissa jossa toinen kulkee mukana kuin varjo.

Erikoista sekin, että esim toisen ottaminen 3. treffien jälkeen samaan hotellihuoneeseen huolettaa, mutta saman tyypin nussiminen ekoilla treffeillä ei sitä tee.

Ja samalla sä pidät parin/kolmen treffien jälkeen yhteen ihmiseen keskittyviä jotenkin uhkarohkeina. Oh dear.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

No mä en ole jättänyt pitkäaikaisia vakipanomiehiä sen takia että olen vähäsen ihastunut johonkin mieheen. En edes useiden treffien jälkeen. Nuo vakipanot jäävät vasta sitten kun olen varma että miehestä tulee minulle pitkäaikainen eksklusiivinen kumppani, ja näin olen myös toiminut.

Mikä järki olisi sitten kuukauden päästä alkaa maanittelemaan jo kertaalleen jätettyjä vakipanoja takaisin, kun tapailumies osoittautuukin mulgeroksi? 

En todellakaan aio elää elämääni joko ilman seksiä, tai sitten jatkuvasti vaihtuvien petikumppaneiden kanssa.

Oletko useinkin kuvailemassasi tilanteessa? Nyt toki puhutaan jo arvomaailman asioista, ei pelkästään mistään seurustelusopimuksista. Itse olen aina kuulunut koulukuntaan yksi kerrallaan, ehkäpä siksikin mulle nämä sopimusasiat on vieraita. Mulle itselleni on aina ollut päivänselvää, että mulla on yksi kerrallaan. Ja huom. en ota kantaa vastapuoleen.

Selvennätkö mitä tarkoitat tällä yksikerrallaan-hokemisella? Sitäkö ettei saa harrastaa seksiä kuin aina yhden kanssa, ja kun se juttu menee mönkään, niin pitää etsiä uusi seksikumppani taas jostain ihan oudosta tyypistä johon pitää taas tutustua, ja kun sekin menee mönkään, niin sitten sinkkukaudesta riippuen kymmeniä ja taas kymmeniä eri miehiä omaan sänkyyn, koska tärkeintä on olla vain yksi kerrallaan, vaikka ne vaihtuisivat miten tiuhaan? Vai pitääkö siis siveellisesti olla vuosia ilman seksiä? 

Juu, en kritisoi sinänsä, mulle vaan on sopinut aina paremmin se että on ne tietyt seksikumppanit, ettei tarvitse olla ilman seksiä, tai jatkuvasti vaihtuvien s-kumppaneiden kanssa.

Aivan. Ollaan vaan niin eri maailmoissa nyt. Mulla ei ole koskaan ollut mitään vakipanosuhdetta. Pelkkä paneminen sanana aiheuttaa minussa lievää pahoinvointia :) itse en pysty erottamaan seksiä ja tunteita. Siksi mulla ei ole koskaan ollut suhdetta, joka olisi mulle ollut vain fyysinen. Ja siksi en ymmärräkään. Eikä mun tarvitsekaan.

Eli et oikein osaa selittää, kun tulee niin paha olo? Asia selvä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis pitääkö siitä sopia että nyt seurustellaan? Eikö se kuulosta vähän teinihommalta? Itse olen jo nelikymppinen mutta aloittanut tapailun/seurustelun äskettäin niin en oikein tiedä näitä kuvioita...

Ei ole teiniä, vaan nykyaikaa. Sopimatta jättäminen on ysäriä. N44

Tää on ihan tosi hämmentävää. Lasketaanko yhteen muuttaminen seurusteluksi, ellei ole varsinaisesti käyty keskustelua "aletaanko seurustella"?

Jos mies sanoo, että sähän voisit luopua sun asunnosta kun olet siellä niin vähän kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

No mä en ole jättänyt pitkäaikaisia vakipanomiehiä sen takia että olen vähäsen ihastunut johonkin mieheen. En edes useiden treffien jälkeen. Nuo vakipanot jäävät vasta sitten kun olen varma että miehestä tulee minulle pitkäaikainen eksklusiivinen kumppani, ja näin olen myös toiminut.

Mikä järki olisi sitten kuukauden päästä alkaa maanittelemaan jo kertaalleen jätettyjä vakipanoja takaisin, kun tapailumies osoittautuukin mulgeroksi? 

En todellakaan aio elää elämääni joko ilman seksiä, tai sitten jatkuvasti vaihtuvien petikumppaneiden kanssa.

Oletko useinkin kuvailemassasi tilanteessa? Nyt toki puhutaan jo arvomaailman asioista, ei pelkästään mistään seurustelusopimuksista. Itse olen aina kuulunut koulukuntaan yksi kerrallaan, ehkäpä siksikin mulle nämä sopimusasiat on vieraita. Mulle itselleni on aina ollut päivänselvää, että mulla on yksi kerrallaan. Ja huom. en ota kantaa vastapuoleen.

Selvennätkö mitä tarkoitat tällä yksikerrallaan-hokemisella? Sitäkö ettei saa harrastaa seksiä kuin aina yhden kanssa, ja kun se juttu menee mönkään, niin pitää etsiä uusi seksikumppani taas jostain ihan oudosta tyypistä johon pitää taas tutustua, ja kun sekin menee mönkään, niin sitten sinkkukaudesta riippuen kymmeniä ja taas kymmeniä eri miehiä omaan sänkyyn, koska tärkeintä on olla vain yksi kerrallaan, vaikka ne vaihtuisivat miten tiuhaan? Vai pitääkö siis siveellisesti olla vuosia ilman seksiä? 

Juu, en kritisoi sinänsä, mulle vaan on sopinut aina paremmin se että on ne tietyt seksikumppanit, ettei tarvitse olla ilman seksiä, tai jatkuvasti vaihtuvien s-kumppaneiden kanssa.

Aivan. Ollaan vaan niin eri maailmoissa nyt. Mulla ei ole koskaan ollut mitään vakipanosuhdetta. Pelkkä paneminen sanana aiheuttaa minussa lievää pahoinvointia :) itse en pysty erottamaan seksiä ja tunteita. Siksi mulla ei ole koskaan ollut suhdetta, joka olisi mulle ollut vain fyysinen. Ja siksi en ymmärräkään. Eikä mun tarvitsekaan.

Eli et oikein osaa selittää, kun tulee niin paha olo? Asia selvä :D

Se oli kielikuva, mutta emme selvästi ymmärrä toisiamme millään tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

Mä en ole samaa mieltä. Mun mielestä seurustelu tulee vasta tutustumisvaiheen jälkeen. En mä ainakaan ala kolmansien treffien ( esim 2 kertaa tunnin verran kahvilassa ja yhden kerran leffassa) ottamaan lähes tuntematonta ihmistä samaan hotellihuoneeseen kanssani lomareissulle. Enkä muuten päästä vielä kotiinikaan tai ota mukaani ystäväni illanistujaisiin tms. Vasta sitten, kun seurustelen  ( = tunnen toisen tarpeeksi hyvin ja tiedän voivani luottaa häneen ja hänen tapoihinsa toimia tärkeimmissä tilanteissa), voin jo tehdäkin näitä asioita. Mulle "nopea esikarsinta" on alussa yksinkertaisesti sitä, että viehättyykö toisesta seksuaalisesti vai ei ja onko ylipäätään mitään syytä tavata ekojen treffienkään jälkeen uudelleen. Toinen voi olla vaikka miten puoleensavetävä ja hauskaa seuraa, mutta voi olla asioita, joiden vuoksi en kuitenkaan halua seurustella hänen kanssaan. Esimerkkinä vaikka just se, että muuttuu alkoholin vaikutuksesta tavalla tai toisella ääliöksi, on rahankäyttöongelmia (esim peliongelmia) jne. Ennen seurustelun aloittamista mulla pitää olla jo kokemusta myös siitä, miten toisella on tapana ratkoa erimielisyydet. Kolmilla treffeillä tuskin tulee vielä mitään erimielisyyksiäkään, joten tästä ei ole mitään kokemusta.

Sä käytät nimeä tapailu asiasta, joka on monille sama kuin seurustelu eikä eroa ole missään muussa kuin siinä, että sinä haluat nussia muitakin samaan aikaan kun taas toiset ei halua tutustua/keskittyä kuin yhteen ihmiseen kerrallaan. Kummassakin on ideana vasta tutustua toiseen ihmiseen eikä elää toisen kanssa jossain symbioosissa jossa toinen kulkee mukana kuin varjo.

Erikoista sekin, että esim toisen ottaminen 3. treffien jälkeen samaan hotellihuoneeseen huolettaa, mutta saman tyypin nussiminen ekoilla treffeillä ei sitä tee.

Ja samalla sä pidät parin/kolmen treffien jälkeen yhteen ihmiseen keskittyviä jotenkin uhkarohkeina. Oh dear.

Olen eri, mutta itselläni kyse on ainakin siitä että en lupaile turhia. En halua luvata, enkä myöskään tule lupaamaan jatkuvasti sinne ja tänne sopimuksia ja lupauksia, jotka pyörrän parin viikon tapailun jälkeen kun tyyppi ei ollutkaan sopiva. Minä elän omaa elämääni, ja kun tapaan ihmisen jonka kanssa haluan yhteisen elämän, niin sanon sen hänelle oman aikatauluni mukaisesti, sitten kun minusta siltä tuntuu. Jos natsaa, suhde syntyy, jos ei natsaa, suhdetta ei synny. EN todellakaan ala lupailemaan jokaiselle treffaamalleni miehelle että en nyt sitten tapaile muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

No mä en ole jättänyt pitkäaikaisia vakipanomiehiä sen takia että olen vähäsen ihastunut johonkin mieheen. En edes useiden treffien jälkeen. Nuo vakipanot jäävät vasta sitten kun olen varma että miehestä tulee minulle pitkäaikainen eksklusiivinen kumppani, ja näin olen myös toiminut.

Mikä järki olisi sitten kuukauden päästä alkaa maanittelemaan jo kertaalleen jätettyjä vakipanoja takaisin, kun tapailumies osoittautuukin mulgeroksi? 

En todellakaan aio elää elämääni joko ilman seksiä, tai sitten jatkuvasti vaihtuvien petikumppaneiden kanssa.

Oletko useinkin kuvailemassasi tilanteessa? Nyt toki puhutaan jo arvomaailman asioista, ei pelkästään mistään seurustelusopimuksista. Itse olen aina kuulunut koulukuntaan yksi kerrallaan, ehkäpä siksikin mulle nämä sopimusasiat on vieraita. Mulle itselleni on aina ollut päivänselvää, että mulla on yksi kerrallaan. Ja huom. en ota kantaa vastapuoleen.

Selvennätkö mitä tarkoitat tällä yksikerrallaan-hokemisella? Sitäkö ettei saa harrastaa seksiä kuin aina yhden kanssa, ja kun se juttu menee mönkään, niin pitää etsiä uusi seksikumppani taas jostain ihan oudosta tyypistä johon pitää taas tutustua, ja kun sekin menee mönkään, niin sitten sinkkukaudesta riippuen kymmeniä ja taas kymmeniä eri miehiä omaan sänkyyn, koska tärkeintä on olla vain yksi kerrallaan, vaikka ne vaihtuisivat miten tiuhaan? Vai pitääkö siis siveellisesti olla vuosia ilman seksiä? 

Juu, en kritisoi sinänsä, mulle vaan on sopinut aina paremmin se että on ne tietyt seksikumppanit, ettei tarvitse olla ilman seksiä, tai jatkuvasti vaihtuvien s-kumppaneiden kanssa.

Aivan. Ollaan vaan niin eri maailmoissa nyt. Mulla ei ole koskaan ollut mitään vakipanosuhdetta. Pelkkä paneminen sanana aiheuttaa minussa lievää pahoinvointia :) itse en pysty erottamaan seksiä ja tunteita. Siksi mulla ei ole koskaan ollut suhdetta, joka olisi mulle ollut vain fyysinen. Ja siksi en ymmärräkään. Eikä mun tarvitsekaan.

Eli et oikein osaa selittää, kun tulee niin paha olo? Asia selvä :D

Se oli kielikuva, mutta emme selvästi ymmärrä toisiamme millään tasolla.

Kysyin kysymyksen, ja vastasit ettet voi vastata kun tulee paha olo. Ilmoitin että asia selvä :) Voit siis antaa jo olla.

Vierailija kirjoitti:

Toiset ei selvästikään halua käyttää sanaa seurustelu vaikka selkeästi ovat jo seurustelusuhteessa. Seurustelusta puhutaan kuin se olisi automaattisesti johtamassa alttarille tai itseasiassa jopa pysyvämpänä sitoumuksena kuin avioliittoa josta siitäkin on mahdollista erota. Seurustelusuhteesta sen sijaan ei monenkaan mielestä ole koska sitä pitää vältellä parhaansa mukaan ja mahdollisimman pitkään.

Ilmeisesti jotain sitoutumiskammoa tuokin.

Tai sitten halutaan noukkia rusinat pullasta eli nussia luvan kanssa muitakin jos sattuu käymään flaksi.

Sinänsä ei yllätä, että suomalaiset onnistui pilaamaan sellaisen normaalin, kepeän tapailukulttuurin jossa on ihan ok käydä useammankin ihmisen kanssa syömässä, drinksuilla tai leffassa vaikka saman viikon aikana. Tähän ei kuulu fyysistä kanssakäymistä (ei välttämättä edes hyvänyön pusua poskelle) saati sitten irtoseksiä. Siinä siis ihan oikeasti vain tutustutaan samaan aikaan useampaan potentiaaliseen kumppaniin. Suomalaiset sai tehtyä tästä deittailukulttuuristakin omituisen irtoseksi-automaatin, jossa ei tutustuta toisiinsa juttelemalla vaan syöksytään saman tien lakanoiden väliin.

Ilmankos ihmiset on rikki.

päädyin tästä keskustelusta vähän samaan. Ei osata asettaa rajoja, ja tietää mitä haluaa. Ikään kuin seurustelussa olisi pakko antaa seksiä. Tai deittailussa seksi olisi korvannut sen halauksen lopuksi "kiitti oli kivaa, soitellaan".

Vierailija kirjoitti:

Toiset ei selvästikään halua käyttää sanaa seurustelu vaikka selkeästi ovat jo seurustelusuhteessa. Seurustelusta puhutaan kuin se olisi automaattisesti johtamassa alttarille tai itseasiassa jopa pysyvämpänä sitoumuksena kuin avioliittoa josta siitäkin on mahdollista erota. Seurustelusuhteesta sen sijaan ei monenkaan mielestä ole koska sitä pitää vältellä parhaansa mukaan ja mahdollisimman pitkään.

Ilmeisesti jotain sitoutumiskammoa tuokin.

Tai sitten halutaan noukkia rusinat pullasta eli nussia luvan kanssa muitakin jos sattuu käymään flaksi.

Sinänsä ei yllätä, että suomalaiset onnistui pilaamaan sellaisen normaalin, kepeän tapailukulttuurin jossa on ihan ok käydä useammankin ihmisen kanssa syömässä, drinksuilla tai leffassa vaikka saman viikon aikana. Tähän ei kuulu fyysistä kanssakäymistä (ei välttämättä edes hyvänyön pusua poskelle) saati sitten irtoseksiä. Siinä siis ihan oikeasti vain tutustutaan samaan aikaan useampaan potentiaaliseen kumppaniin. Suomalaiset sai tehtyä tästä deittailukulttuuristakin omituisen irtoseksi-automaatin, jossa ei tutustuta toisiinsa juttelemalla vaan syöksytään saman tien lakanoiden väliin.

Ilmankos ihmiset on rikki.

Mä en ajattele seurustelun automaattisesti johtavan alttarille. On oikeastaan yllätävän vaikeaa pukea sanoiksi, miten mä käsitän tapailun ja seurustelun eron. Seurustelussa otan toisen ihmisen osaksi omaa elämääni. Mun ei tarvitse enää valita, tapaanko seuraavana viikonloppuna miestä vai lähdenkö esimerkiksi kaveriporukan kanssa mökille. Seurustelukumppanin voin ottaa mukaani mökille, tapailukumppania en ota. Tapailukumppania kun en tunne vielä niin hyvin, että osaisin arvioida, miten hän sopeutuu porukkaan. Yksi kaverini on mielipiteissään varsin ärhäkkä ja on olemassa riski, että kaverini kanssa syntyy riitaa, jos toinenkin on ärhäkkä ja/tai provosoituu helposti. Tapailusuhteessa toinen ei ole vielä osa mun elämääni vaan irrallinen osa siitä. Vähän niinkuin yksi palapelin palanen, jota mun täytyy käännellä ja tutkia ennenkuin voin todeta palan sopivan palapeliini. Tai todeta, ettei se sovi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

Mä en ole samaa mieltä. Mun mielestä seurustelu tulee vasta tutustumisvaiheen jälkeen. En mä ainakaan ala kolmansien treffien ( esim 2 kertaa tunnin verran kahvilassa ja yhden kerran leffassa) ottamaan lähes tuntematonta ihmistä samaan hotellihuoneeseen kanssani lomareissulle. Enkä muuten päästä vielä kotiinikaan tai ota mukaani ystäväni illanistujaisiin tms. Vasta sitten, kun seurustelen  ( = tunnen toisen tarpeeksi hyvin ja tiedän voivani luottaa häneen ja hänen tapoihinsa toimia tärkeimmissä tilanteissa), voin jo tehdäkin näitä asioita. Mulle "nopea esikarsinta" on alussa yksinkertaisesti sitä, että viehättyykö toisesta seksuaalisesti vai ei ja onko ylipäätään mitään syytä tavata ekojen treffienkään jälkeen uudelleen. Toinen voi olla vaikka miten puoleensavetävä ja hauskaa seuraa, mutta voi olla asioita, joiden vuoksi en kuitenkaan halua seurustella hänen kanssaan. Esimerkkinä vaikka just se, että muuttuu alkoholin vaikutuksesta tavalla tai toisella ääliöksi, on rahankäyttöongelmia (esim peliongelmia) jne. Ennen seurustelun aloittamista mulla pitää olla jo kokemusta myös siitä, miten toisella on tapana ratkoa erimielisyydet. Kolmilla treffeillä tuskin tulee vielä mitään erimielisyyksiäkään, joten tästä ei ole mitään kokemusta.

Sä käytät nimeä tapailu asiasta, joka on monille sama kuin seurustelu eikä eroa ole missään muussa kuin siinä, että sinä haluat nussia muitakin samaan aikaan kun taas toiset ei halua tutustua/keskittyä kuin yhteen ihmiseen kerrallaan. Kummassakin on ideana vasta tutustua toiseen ihmiseen eikä elää toisen kanssa jossain symbioosissa jossa toinen kulkee mukana kuin varjo.

Erikoista sekin, että esim toisen ottaminen 3. treffien jälkeen samaan hotellihuoneeseen huolettaa, mutta saman tyypin nussiminen ekoilla treffeillä ei sitä tee.

Ja samalla sä pidät parin/kolmen treffien jälkeen yhteen ihmiseen keskittyviä jotenkin uhkarohkeina. Oh dear.

Puhut selvästi itsestäsi, kun puhut nussimisesta jo ekoilla treffeillä. Mä en sitä tee, en tee vielä kymmenensilläkään treffeillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset ei selvästikään halua käyttää sanaa seurustelu vaikka selkeästi ovat jo seurustelusuhteessa. Seurustelusta puhutaan kuin se olisi automaattisesti johtamassa alttarille tai itseasiassa jopa pysyvämpänä sitoumuksena kuin avioliittoa josta siitäkin on mahdollista erota. Seurustelusuhteesta sen sijaan ei monenkaan mielestä ole koska sitä pitää vältellä parhaansa mukaan ja mahdollisimman pitkään.

Ilmeisesti jotain sitoutumiskammoa tuokin.

Tai sitten halutaan noukkia rusinat pullasta eli nussia luvan kanssa muitakin jos sattuu käymään flaksi.

Sinänsä ei yllätä, että suomalaiset onnistui pilaamaan sellaisen normaalin, kepeän tapailukulttuurin jossa on ihan ok käydä useammankin ihmisen kanssa syömässä, drinksuilla tai leffassa vaikka saman viikon aikana. Tähän ei kuulu fyysistä kanssakäymistä (ei välttämättä edes hyvänyön pusua poskelle) saati sitten irtoseksiä. Siinä siis ihan oikeasti vain tutustutaan samaan aikaan useampaan potentiaaliseen kumppaniin. Suomalaiset sai tehtyä tästä deittailukulttuuristakin omituisen irtoseksi-automaatin, jossa ei tutustuta toisiinsa juttelemalla vaan syöksytään saman tien lakanoiden väliin.

Ilmankos ihmiset on rikki.

päädyin tästä keskustelusta vähän samaan. Ei osata asettaa rajoja, ja tietää mitä haluaa. Ikään kuin seurustelussa olisi pakko antaa seksiä. Tai deittailussa seksi olisi korvannut sen halauksen lopuksi "kiitti oli kivaa, soitellaan".

Ja kenenkään ei tarvitse harrastaa seksiä, jos ei halua. Mutta jos toiset haluaa, niin onko se silta pois?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

Mä en ole samaa mieltä. Mun mielestä seurustelu tulee vasta tutustumisvaiheen jälkeen. En mä ainakaan ala kolmansien treffien ( esim 2 kertaa tunnin verran kahvilassa ja yhden kerran leffassa) ottamaan lähes tuntematonta ihmistä samaan hotellihuoneeseen kanssani lomareissulle. Enkä muuten päästä vielä kotiinikaan tai ota mukaani ystäväni illanistujaisiin tms. Vasta sitten, kun seurustelen  ( = tunnen toisen tarpeeksi hyvin ja tiedän voivani luottaa häneen ja hänen tapoihinsa toimia tärkeimmissä tilanteissa), voin jo tehdäkin näitä asioita. Mulle "nopea esikarsinta" on alussa yksinkertaisesti sitä, että viehättyykö toisesta seksuaalisesti vai ei ja onko ylipäätään mitään syytä tavata ekojen treffienkään jälkeen uudelleen. Toinen voi olla vaikka miten puoleensavetävä ja hauskaa seuraa, mutta voi olla asioita, joiden vuoksi en kuitenkaan halua seurustella hänen kanssaan. Esimerkkinä vaikka just se, että muuttuu alkoholin vaikutuksesta tavalla tai toisella ääliöksi, on rahankäyttöongelmia (esim peliongelmia) jne. Ennen seurustelun aloittamista mulla pitää olla jo kokemusta myös siitä, miten toisella on tapana ratkoa erimielisyydet. Kolmilla treffeillä tuskin tulee vielä mitään erimielisyyksiäkään, joten tästä ei ole mitään kokemusta.

Sä käytät nimeä tapailu asiasta, joka on monille sama kuin seurustelu eikä eroa ole missään muussa kuin siinä, että sinä haluat nussia muitakin samaan aikaan kun taas toiset ei halua tutustua/keskittyä kuin yhteen ihmiseen kerrallaan. Kummassakin on ideana vasta tutustua toiseen ihmiseen eikä elää toisen kanssa jossain symbioosissa jossa toinen kulkee mukana kuin varjo.

Erikoista sekin, että esim toisen ottaminen 3. treffien jälkeen samaan hotellihuoneeseen huolettaa, mutta saman tyypin nussiminen ekoilla treffeillä ei sitä tee.

Ja samalla sä pidät parin/kolmen treffien jälkeen yhteen ihmiseen keskittyviä jotenkin uhkarohkeina. Oh dear.

Olen eri, mutta itselläni kyse on ainakin siitä että en lupaile turhia. En halua luvata, enkä myöskään tule lupaamaan jatkuvasti sinne ja tänne sopimuksia ja lupauksia, jotka pyörrän parin viikon tapailun jälkeen kun tyyppi ei ollutkaan sopiva. Minä elän omaa elämääni, ja kun tapaan ihmisen jonka kanssa haluan yhteisen elämän, niin sanon sen hänelle oman aikatauluni mukaisesti, sitten kun minusta siltä tuntuu. Jos natsaa, suhde syntyy, jos ei natsaa, suhdetta ei synny. EN todellakaan ala lupailemaan jokaiselle treffaamalleni miehelle että en nyt sitten tapaile muita.

"Haluan yhteisen elämän", sä puhut naimisiin menosta ja perheen perustamisesta ja talon ostamisesta. Ei siihen päädytä suoraan kolmansilta treffeiltä kenenkään kanssa. Mutta jos et uskalla edes alkaa seurustella kenenkään kanssa, se suhde ei voi edes kehittyä siihen että aletaan puhua yhteisen asunnon ostamisesta.

Ja minä kyllä elän omaa elämääni vaikka seurustelenkin.

Tietenkään ei jokaiselle sanota ettei tapailla muita, eihän tässä kukaan sellaista ole ehdottanutkaan. Mutta kun täällä oli yksi sellainenkin, joka on seurustellut saman miehen kanssa puoli vuotta, mutta ei mielestään seurustele. Se on jo sitoutumiskammoa ja itsensä pettämistä.

Vakituiset seksikaverit on ihan tavallista, olleet jo niin kauan kuin minä muistan. Ei ole mikään uusi juttu. Heitä nähdään satunnaisesti kun ollaan samassa kaupungissa, ja muusta elämästä ei juuri puhuta, ei tunteista, eikä tulevaisuudesta. Kysytään onko sulla kiireitä, otetaan hyvää ruokaa ja netflix ja chill, ehkä jopa nukutaan yhdessä, yleensä ei vaan seksin jälkeen kumpikin lähtee tahoilleen. Ei sitä voi sekoittaa mihinkään seurusteluun, kun kumpikaan ei puhu omasta elämästään mitään eikä suunnitella koska nähdään taas. Hekin voivat olla tosi mahtavia tyyppejä ja ainakin minulla oli, mutta siitä ei ole tulossa seurustelua jostain syystä. Yleensä siksi ettei rakastumisen tunteita synny, ja elämä on muutenkin mutkikasta. He häviävät kuvioista kun tapaavat sen oikean. Muutaman vuoden kuluttua heitä saa onnitella naimisiin menosta.

Se on ihan eri asia, kun sanotaan etten ole koskaan tavannut ketään yhtä ihanaa kun sinä, haluaisin nähdä sua paljon enemmänkin.

Tottakai he voivat sanoa että "olet ihana" mutta vain arvostavasti, ei rakastuneesti.

Tapailussa ei ole toiselle millään tavalla tilivelvollinen ajankäytöstään. Tavataan kun siltä tuntuu, ja jos ei huvita, niin ei ole mikään pakko. Seurustellessa jo hieman oletetaan, että sille toiselle raivataan aikaa kalenterista ja jos sitä ei löydy, niin ainakin se selitetään toiselle.

Nämä asiat tuntuvat itselle jotenkin läheisiltä, koska näiden asioiden kanssa kipuilimme nykyisen kihlattuni kanssa, kun siirryimme tapailusta seurusteluun. Tapaillessa saattoi mennä useampi viikko, ettemme nähneet ollenkaan, ja odotin seurustelun alettua sen muuttuvan. Kumppani ei ollutkaan samaa mieltä, vaan hänen kalenterinsa täyttyi edelleen harrastuksista, kavereiden kanssa hengailusta, yksin matkustelusta, ja minä tulin sitten ihan viimeisenä prioriteettilistalla. Melkein erosimme tämän takia, mutta pienen "kehityskeskustelun" myötä tilanne onneksi muuttui.

Tuosta erosta päästäänkin aasinsillalla seuraavaan pointtiin, mikä erottaa tapailun ja seurustelun: eroaminen. Tapailussa toiselle voi vain ilmoittaa, että enää ei haluta tavata, eikä sitä tarvitse välttämättä sen enempää perustella. Seurustelussa pitääkin jo ihan kunnolla erota, ja mielellään se pitäisi sille toiselle myös jotenkin selittää eikä jättää vain nallina kalliolle.

Mielestäni seksillä ja ympäriinsä panemisella ei ole tapailun ja seurustelun kanssa mitään tekemistä. Jokaisessa suhteessani on sovittu eksklusiivisuudesta, kun kondomi on jätetty pois ja on käyty st-testeissä, eikä siinä vaiheessa olla vielä seurusteltu.