Tapailu vs seurustelu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

No mä en ole jättänyt pitkäaikaisia vakipanomiehiä sen takia että olen vähäsen ihastunut johonkin mieheen. En edes useiden treffien jälkeen. Nuo vakipanot jäävät vasta sitten kun olen varma että miehestä tulee minulle pitkäaikainen eksklusiivinen kumppani, ja näin olen myös toiminut.

Mikä järki olisi sitten kuukauden päästä alkaa maanittelemaan jo kertaalleen jätettyjä vakipanoja takaisin, kun tapailumies osoittautuukin mulgeroksi? 

En todellakaan aio elää elämääni joko ilman seksiä, tai sitten jatkuvasti vaihtuvien petikumppaneiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Mutta ethän sinä voi tietää muusta kuin omasta ihastumisestasi, jos asiasta ei ollenkaan keskustella. Vai jotenkin mystisestikö luet kumppanisi ajatuksia ja tiedät, että hän on nyt jättänyt muut kuviot pois ja keskittyy vain sinuun? Minä olen pelkkä ihminen eikä minulla kyllä tuollaisia kykyjä ole. Tiedän kyllä jos kohtaan erityisen ihmisen, mutta en voi tietää ajatteleeko hän minusta samalla tavalla vai olenko vain yksi monen joukossa. En ole kovin hyvällä itsetunnolla varustettu, joten todellakaan en ala olettamaan olevani kenellekään erityinen, vaan todennäköisempi vaihtoehto aina on, että olen joku jota roikotetaan etsien parempaa.

Eihän tässä ketjussa ole kyse siitä, etteikö voisi omista tunteistaan kertoa. Se, että ei erikseen sovi seurustelun aloittamisesta, ei sulje pois sitä, etteikö voi ilmaista omia tunteitaan toiselle. Vaikka kuinka sovitaan seurustelusta, ei voi olla varma, etteikö toisella olisi muita, mikäli hän on sen tyyppinen ihminen, että on muistakin kiinnostunut. Myös seurusteleva voi etsiä koko ajan parempaa. Joten ei noita ongelmia sillä pois suljeta, että sovitaan erikseen seurustelusta. Ja toisaalta ei ole myöskään mikään lähtöoletus, että suhteessa olevilla on muitakin kuvioissa.

Missä on sanottu ettei seurusteleva voisi pettää? Ihan samalla tavalla sitä voi pettää kun on sovittu seurustelusta, kuin että ei olla sovittu mitään. Jälkimmäisessä tapauksessa vain toinen ei pysty vetoamaan pettämiseen, kun ei kerran ole edes päätetty että ollaan eksklusiivisesti toisten kanssa vain.

Miten mä en nyt oikein ymmärrä yhtään tätä, että monelle tuntuu olevan ok kun tapailukumppani eli ihastuksen kohde panee muita koska "ei me olla sovittu seurustelusta", mutta sitten se ei enää olekaan ok vaan pettämistä kun voi vedota siihen, että me oltiin sovittu seurustelusta.

Toisaalta kyllä tuntuu kovin vieraalta koko ajatus siitä, että mahdollisimman pitkään pitäisi olla oikeus paneskeluun muiden kanssa mutta silti siitä ollaan vielä jonain päivänä rakentamassa yhteistä tulevaisuutta. Tai ainakin optio siihen halutaan säilyttää muiden panemisesta huolimatta.

Niinpä. Jos tapailuvaiheessa toinen harrastaisi seksiä muiden kanssa, niin kyllä se minulle kertoisi siitä, että hän ei ole erityisen kiinnostunut juuri minusta. Jos kumppani seurusteluvaiheessa harrastaisi seksiä muiden kanssa, kertoisi sekin minulle, että hän ei ole erityisen kiinnostunut juuri minusta. Että sikäli aika sama, sovitaanko seurustelusta ja sovitaanko erikseen siitä, voiko muidenkin kanssa olla. Kukin on sen kanssa, jonka kanssa haluaa olla, ja jos toinen osapuoli haluaa olla muidenkin kanssa, olen vain yksi monista - seurusteltiin tai ei.

Ja käänteisesti, ajattelen kyllä niin, että jos tapailuvaiheessa on oikeasti kiinnostunut toisesta osapuolesta, ei halua olla muiden kanssa siksi, että haluaa keskittyä tähän ihmiseen. Ei siinä vaiheessa mitään sitoumuksia tehdä tms, ja tulevaisuus on avoinna, mutta kyllä ainakin itse tiedän jo tapailuvaiheessa, olenko kiinnostunut vai en.

Sitähän ei voi tietää mitä se tapailukumppani on tehnyt tapailun aikana. Siitähän ei toidelle kerrota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

Mä en ole samaa mieltä. Mun mielestä seurustelu tulee vasta tutustumisvaiheen jälkeen. En mä ainakaan ala kolmansien treffien ( esim 2 kertaa tunnin verran kahvilassa ja yhden kerran leffassa) ottamaan lähes tuntematonta ihmistä samaan hotellihuoneeseen kanssani lomareissulle. Enkä muuten päästä vielä kotiinikaan tai ota mukaani ystäväni illanistujaisiin tms. Vasta sitten, kun seurustelen  ( = tunnen toisen tarpeeksi hyvin ja tiedän voivani luottaa häneen ja hänen tapoihinsa toimia tärkeimmissä tilanteissa), voin jo tehdäkin näitä asioita. Mulle "nopea esikarsinta" on alussa yksinkertaisesti sitä, että viehättyykö toisesta seksuaalisesti vai ei ja onko ylipäätään mitään syytä tavata ekojen treffienkään jälkeen uudelleen. Toinen voi olla vaikka miten puoleensavetävä ja hauskaa seuraa, mutta voi olla asioita, joiden vuoksi en kuitenkaan halua seurustella hänen kanssaan. Esimerkkinä vaikka just se, että muuttuu alkoholin vaikutuksesta tavalla tai toisella ääliöksi, on rahankäyttöongelmia (esim peliongelmia) jne. Ennen seurustelun aloittamista mulla pitää olla jo kokemusta myös siitä, miten toisella on tapana ratkoa erimielisyydet. Kolmilla treffeillä tuskin tulee vielä mitään erimielisyyksiäkään, joten tästä ei ole mitään kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

No mä en ole jättänyt pitkäaikaisia vakipanomiehiä sen takia että olen vähäsen ihastunut johonkin mieheen. En edes useiden treffien jälkeen. Nuo vakipanot jäävät vasta sitten kun olen varma että miehestä tulee minulle pitkäaikainen eksklusiivinen kumppani, ja näin olen myös toiminut.

Mikä järki olisi sitten kuukauden päästä alkaa maanittelemaan jo kertaalleen jätettyjä vakipanoja takaisin, kun tapailumies osoittautuukin mulgeroksi? 

En todellakaan aio elää elämääni joko ilman seksiä, tai sitten jatkuvasti vaihtuvien petikumppaneiden kanssa.

Eikö vakipanon kanssa voi sopia, että tsekkaan tässä yhden eksklusiivisen suhde mahdollisuuden ja jos ei toimi, jatketaan? Kun eikös sen kuuluisi olla molempia hyödyttävä panosuhde, niin mitä maanittelua siinä tarvitsee, että voi jatkaa?

Kaikille ei toimi mitkään vakipanosuhteet eikä monien kanssa yhtä aikaa tapailut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

No näin. Mulla on ollut aikuisiällä seurustelukumppani, jonka kanssa ei vielä ehditty seksiin asti saati, että olisin sukulaisilleni esitellyt. Suhde päättyi ennen näitä, mutta seurustelua se oli nimeltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

No näin. Mulla on ollut aikuisiällä seurustelukumppani, jonka kanssa ei vielä ehditty seksiin asti saati, että olisin sukulaisilleni esitellyt. Suhde päättyi ennen näitä, mutta seurustelua se oli nimeltään.

Jos neljännet treffit on jo seurustelua, mä olen seurustellut useiden kymmenien miesten kanssa. Mutta ehkä jotkut puhuvat seurustelusta samana asiana kuin mä puhun tapailusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

No mä en ole jättänyt pitkäaikaisia vakipanomiehiä sen takia että olen vähäsen ihastunut johonkin mieheen. En edes useiden treffien jälkeen. Nuo vakipanot jäävät vasta sitten kun olen varma että miehestä tulee minulle pitkäaikainen eksklusiivinen kumppani, ja näin olen myös toiminut.

Mikä järki olisi sitten kuukauden päästä alkaa maanittelemaan jo kertaalleen jätettyjä vakipanoja takaisin, kun tapailumies osoittautuukin mulgeroksi? 

En todellakaan aio elää elämääni joko ilman seksiä, tai sitten jatkuvasti vaihtuvien petikumppaneiden kanssa.

Oletko useinkin kuvailemassasi tilanteessa? Nyt toki puhutaan jo arvomaailman asioista, ei pelkästään mistään seurustelusopimuksista. Itse olen aina kuulunut koulukuntaan yksi kerrallaan, ehkäpä siksikin mulle nämä sopimusasiat on vieraita. Mulle itselleni on aina ollut päivänselvää, että mulla on yksi kerrallaan. Ja huom. en ota kantaa vastapuoleen.

Seurustelua on siinä vaiheessa, kun suhde alkaa tuntua vakavalta.  Tapailu on surutonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Mutta ethän sinä voi tietää muusta kuin omasta ihastumisestasi, jos asiasta ei ollenkaan keskustella. Vai jotenkin mystisestikö luet kumppanisi ajatuksia ja tiedät, että hän on nyt jättänyt muut kuviot pois ja keskittyy vain sinuun? Minä olen pelkkä ihminen eikä minulla kyllä tuollaisia kykyjä ole. Tiedän kyllä jos kohtaan erityisen ihmisen, mutta en voi tietää ajatteleeko hän minusta samalla tavalla vai olenko vain yksi monen joukossa. En ole kovin hyvällä itsetunnolla varustettu, joten todellakaan en ala olettamaan olevani kenellekään erityinen, vaan todennäköisempi vaihtoehto aina on, että olen joku jota roikotetaan etsien parempaa.

Jos toinen sanoo olevansa rakastunut minuun, en tarvitse siihen mitään erillisiä sopimisia seurustelusta. Se riittää, että toinen kertoo, mitä tuntee minua kohtaan.

Itse en ole koskaan aloittanut suhdetta niin, että molemmilla olisi ollut jotain "muita" jotka olisi pitänyt jättää kuvioista pois. Olen tutustunut kumppaneihini aina livenä esim. opintojen tai työn puitteissa, eikä tilanne ole koskaan ollut se, että oltaisiin tapailtu useampaa, joista sitten valitaan sopivin tai vähiten epäsopiva. Meillä on mennyt niin, että ollaan ihastuttu, lähennytty, alettu olemaan yhdessä ja se on syventynyt suhteeksi. Ollaan toki keskusteltu siitä, mitä eri asioista ajatellaan, ja tällaisten keskustelujen yhteydessä on käynyt ilmi, ettei kumpikaan ole esim. poly, joten tiedossa on ollut, että yksisuhteisia ollaan. ja kun sitten kumpikin on halunnut olla yhdessä, niin siinäpä se.

Niin eli olette keskustelleet halustanne olla yhdessä? Eli olette sopineet seurustelevanne, vaikka juuri sitä sanaa ei ole käytetty.

En nyt kirjoita tähän auki omia keskustelujani, mutta ei olla käyty koskaan sellaisia keskusteluja, joita voitaisiin pitää "seurustelusta sopimisena". Koska kyllähän tässä ketjussa on myös painotettu, että sen sopimisen täytyisi sisältää keskustelu siitä, ettei enää olla muiden kanssa. Tällaisesta en ole koskaan kenenkään kanssa puhunut/sopinut. Enkä ole sopinut mitään, että suhde on vakavoitunut ja että nyt ollaan yhdessä.

Oikeasti, koittakaa nyt hyvöksyä, että kaikissa suhteissa ei käydä tuollaista sopimisasiaa läpi. Jostain syystä ette nyt tunnu hyväksyvän sitä, että suhde voi edetä, syventyä ja vakiintua ilman, että jossain vaiheessa (alkuvaiheessa) on sovittu erikseen, että seurustellaan, tai että aloitetaan seurustelu, tai että suhdetta aletaan nyt kutsua virallisestikin seurusteluksi (esim. tapailun sijaan). Oikeasti, kaikki eivät tee noin.

Mä ymmärrän ton, koska olen itsekin elänyt ajan, jolloin sopimista ei tarvittu. Oltiin samalla kartalla ja tietyt asiat (seksi, säännöllinen yhdessä vietetty aika, toisen ystävien/lähipiirin tapaaminen) merkitsi sitä, että suhde oli vakavoiutumassa.

Nyt maailma on eri. Monet deittailee samaan aikaan useita. Asioista nykyään vaan pitää sopia, enää ei voi vain olettaa ja luottaa oletukseensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

No mä en ole jättänyt pitkäaikaisia vakipanomiehiä sen takia että olen vähäsen ihastunut johonkin mieheen. En edes useiden treffien jälkeen. Nuo vakipanot jäävät vasta sitten kun olen varma että miehestä tulee minulle pitkäaikainen eksklusiivinen kumppani, ja näin olen myös toiminut.

Mikä järki olisi sitten kuukauden päästä alkaa maanittelemaan jo kertaalleen jätettyjä vakipanoja takaisin, kun tapailumies osoittautuukin mulgeroksi? 

En todellakaan aio elää elämääni joko ilman seksiä, tai sitten jatkuvasti vaihtuvien petikumppaneiden kanssa.

Oletko useinkin kuvailemassasi tilanteessa? Nyt toki puhutaan jo arvomaailman asioista, ei pelkästään mistään seurustelusopimuksista. Itse olen aina kuulunut koulukuntaan yksi kerrallaan, ehkäpä siksikin mulle nämä sopimusasiat on vieraita. Mulle itselleni on aina ollut päivänselvää, että mulla on yksi kerrallaan. Ja huom. en ota kantaa vastapuoleen.

Mä olen samaa koulukuntaa sun kanssa, mutta tiedostan myös deittailukulttuurin muutoksen. En halua olla se hölmö, joka monogaamisesti keskittyy toiseen samalla, kun toinen deittailee monia. Puhumalla pitää nykyään selvittää, mihin koulukuntaan toinen kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Ei, teit nyt ihan omat tulkintasi. Mies ei halunnut ystävääni loukata eikä edes halunnut "erota", siis lopettaa tapailua. Tuon 2,5 vuoden aikana ei hän mielestään huijannut eikä johtanut harhaan, kun mistään ei oltu sovittu. Vietti runsaasti aikaa ystäväni kanssa, kävivät lomalla, tapasivat kavereita ja perhettä, yms. Kaikkea sitä mitä seurustelevat parit tekevät, mutta miehen mielestä he vain "viihtyivät" yhdessä ja ystäväni vain oletti että tämä on nyt suhde, kun kaikki synkkasi täydellisesti. Kumpikaan ei ole paha tai ilkeä ihminen, he vain aidosti olettivat eri asioita.

Ja tätä minä itse ainakin haluan välttää ja siksi todellakin sopimalla sopisin seurustelusta. Vaikka kuinka olisi täydellinen yhteys. Koska jos toinen ei halua sopia, juttu saakin loppua siihen. Ja toisaalta jos sovitaan ja toinen siltikin on muiden kanssa tms, juttu loppuu ja voi sanoa että hei, minä kerroin sinulle rehellisesti mitä haluan ja sinä olet nyt rikkonut sen luottamuksen. Jos asiasta ei keskustella, toinen voi sanoa kuten ystäväni mies: "häh, eihän me nyt vakavsti seurustella, täähän oli tapailua vaan".

Ystäväsi tilanne oli tosiaan poikkeuksellinen, mutta ei lopulta väärinkäsityksiltä voi välttyä, vaikka olisi sovittukin seurustelusta. Seurusteluhan voi tarkoittaa ihmisten mielestä eri asiaa. Ja en oikein ymmärrä, millä lailla ystävällesi olisi ollut vähemmän vaikeaa erota, jos aiemmin olisi sovittukin, että seurustellaan. Ihan samoista syistä kai silloinkin olisi tullut ero - mikä se syy sitten nyt olikaan. Tuohan vaikutti siltä, että kyseessä oli jonkinlainen suhde (oli se sitten seurustelusuhde tai jokin muu suhde), mutta sitten se syystä tai toisesta päättyi.

Ja tuohon jälkimmäiseen - en oikein ymmärrä pointtiasi. Jos toinen pettää ja juttu loppuu muutenkin, niin mitä lisäarvoa itselle saa siitä, että voi sanoa toisen rikkoneen seurustelusopimuksen. Ihan yhtä hyvinhän toinen voi sanoa "häh, ei kai seurustelu sitä tarkoita etteikö voisi olla muitakin". 

Ootko sä tosiaan näin yksinkertainen? Seurustelusta sopiminen tarkoittaa juuri sitä että sovitaan vain sen kumppanin kanss olemisesta. Se on se pointti. Totta kai jokainen voi lopulta keksiä aivan omat määritelmänsä joka ikiselle sanalle, mutta sellainen ei ole normaalia. Jos sovitaan että hei nyt ollaan parisuhteessa eikä tapailla enää muita, niin ei siinä voi kauheasti enää selittää itselleen tilaa panna muitakin. Kyse on sen kumppanin luottamuksesta, arvostuksesta, rehellisyydestä. Ja normaalit ihmiset pystyvät näistä asioista sopimaan ilman sinun esittämääsi saivartelua. T. Eri

Niin, no siinä tapauksessa toki, jos seurustelusta sopimisen yhteydessä sovitaan myös, ettei olla muiden kanssa. Joo, tosiaan itse en ole tuollaisia keskusteluja suhteissani käynyt. Mutta se, joka haluaa olla muiden kanssa, kyllä selittää nimenomaan itselleen asian parhain päin - ja hän on muiden kanssa, jos haluaa. Seurustelusta sopiminen ei sitä estä. Mutta toisaalta sitten se, joka ei halua olla muiden kanssa, ei sitä tee, oli sovittu seurustelusta tai ei. Siitä olen samaa mieltä tietenkin, ettei toisen selän takana toimiminen tai toisen luottamuksen rikkominen ole oikein.

Siis mitä stanan maanisia panokaniineja nykyihmiset on kun jopa seurustelun aloittamisesta sopiessa pitää erikseen vielä sopia sekin, ettei muita/vieraita enää panna?!

Muutenkin oudon tunteetonta ja kliinistä on nykymeno, kun erikseen pitää sopia että nyt ollaan niin ihastuneita toisiimme että voimme alkaa seurustella.. Jos siis pääsemme yhteisymmärrykseen tämän sopimuksen ehdoista.

Eli sinä siis seurustelet miehen kanssa ilman yhteisymmärrystä? Et halua miestä joka juo paljon viinaa, mutta eihän asiasta tarvitse vallita yhteisymmärrys, koska eihän sitä nyt etukäteen puhuta, saati ainakaan mitään sovita! Siinä sitä möllötellään hamaan tappiin asti yhdessä, vaikka ei seurustella, eikä ainakaan puhuta mistään :D Kaikkea sitä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tila se sitten on, kun on sovittu että tapaillaan ja vain toisiaan? Ilman että erikseen seurustelusta puhuttu? Kun ei se minun mielestä vielä seurustelua ole. Ehkä tää ny pitäisi selvittää miehen kanssa kun on säännöllisesti tapailtu kohta puoli vuotta. Tosin voidaan nähdä maksimissaankin kerran viikkoon, kun on välimatkaa, työt ja mulla lapsi.

Mutta joidenkin näkemyksen mukaan ilmeisesti jo seurustellaan?

Jos olette sopineet ettette näe muita, ja olette säännöllisesti tapailleet puoli vuotta, niin minun mielestä todellakin seurustelette. Todennäköisesti miehenkin mielestä. Hänelle voi tulla järkytyksenä, että hän on sinulle edelleen vain panokaveri, jos olette tehneet yhdessä muutakin kuin päiväkahveja pari kertaa kuussa.

Mikä siinä sanassa seurustelu on noin kammottavaa? Sen voi lopettaa kun haluaa. Ei ole pakko muuttaa yhteen tai mennä naimisiin. Sitä vain vietetään aikaa yhdessä, koska pidetään toisesta. Jos et pidä hänestä vielä puolen vuoden kyhnäyksenkään jälkeen, olisi aika kertoa hänelle ja laittaa poikki.

Etkö ole huomannut vielä keskustelusta, että osa ei halua eikä pysty puhumaan asioista, eikä käyttää sanaa seurustelu, koska se on jonkinlainen peikko. Asioiden pitää vain luisua jollain tavoin ilman että niistä voidaan puhua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Ei, teit nyt ihan omat tulkintasi. Mies ei halunnut ystävääni loukata eikä edes halunnut "erota", siis lopettaa tapailua. Tuon 2,5 vuoden aikana ei hän mielestään huijannut eikä johtanut harhaan, kun mistään ei oltu sovittu. Vietti runsaasti aikaa ystäväni kanssa, kävivät lomalla, tapasivat kavereita ja perhettä, yms. Kaikkea sitä mitä seurustelevat parit tekevät, mutta miehen mielestä he vain "viihtyivät" yhdessä ja ystäväni vain oletti että tämä on nyt suhde, kun kaikki synkkasi täydellisesti. Kumpikaan ei ole paha tai ilkeä ihminen, he vain aidosti olettivat eri asioita.

Ja tätä minä itse ainakin haluan välttää ja siksi todellakin sopimalla sopisin seurustelusta. Vaikka kuinka olisi täydellinen yhteys. Koska jos toinen ei halua sopia, juttu saakin loppua siihen. Ja toisaalta jos sovitaan ja toinen siltikin on muiden kanssa tms, juttu loppuu ja voi sanoa että hei, minä kerroin sinulle rehellisesti mitä haluan ja sinä olet nyt rikkonut sen luottamuksen. Jos asiasta ei keskustella, toinen voi sanoa kuten ystäväni mies: "häh, eihän me nyt vakavsti seurustella, täähän oli tapailua vaan".

Ystäväsi tilanne oli tosiaan poikkeuksellinen, mutta ei lopulta väärinkäsityksiltä voi välttyä, vaikka olisi sovittukin seurustelusta. Seurusteluhan voi tarkoittaa ihmisten mielestä eri asiaa. Ja en oikein ymmärrä, millä lailla ystävällesi olisi ollut vähemmän vaikeaa erota, jos aiemmin olisi sovittukin, että seurustellaan. Ihan samoista syistä kai silloinkin olisi tullut ero - mikä se syy sitten nyt olikaan. Tuohan vaikutti siltä, että kyseessä oli jonkinlainen suhde (oli se sitten seurustelusuhde tai jokin muu suhde), mutta sitten se syystä tai toisesta päättyi.

Ja tuohon jälkimmäiseen - en oikein ymmärrä pointtiasi. Jos toinen pettää ja juttu loppuu muutenkin, niin mitä lisäarvoa itselle saa siitä, että voi sanoa toisen rikkoneen seurustelusopimuksen. Ihan yhtä hyvinhän toinen voi sanoa "häh, ei kai seurustelu sitä tarkoita etteikö voisi olla muitakin". 

Ootko sä tosiaan näin yksinkertainen? Seurustelusta sopiminen tarkoittaa juuri sitä että sovitaan vain sen kumppanin kanss olemisesta. Se on se pointti. Totta kai jokainen voi lopulta keksiä aivan omat määritelmänsä joka ikiselle sanalle, mutta sellainen ei ole normaalia. Jos sovitaan että hei nyt ollaan parisuhteessa eikä tapailla enää muita, niin ei siinä voi kauheasti enää selittää itselleen tilaa panna muitakin. Kyse on sen kumppanin luottamuksesta, arvostuksesta, rehellisyydestä. Ja normaalit ihmiset pystyvät näistä asioista sopimaan ilman sinun esittämääsi saivartelua. T. Eri

Niin, no siinä tapauksessa toki, jos seurustelusta sopimisen yhteydessä sovitaan myös, ettei olla muiden kanssa. Joo, tosiaan itse en ole tuollaisia keskusteluja suhteissani käynyt. Mutta se, joka haluaa olla muiden kanssa, kyllä selittää nimenomaan itselleen asian parhain päin - ja hän on muiden kanssa, jos haluaa. Seurustelusta sopiminen ei sitä estä. Mutta toisaalta sitten se, joka ei halua olla muiden kanssa, ei sitä tee, oli sovittu seurustelusta tai ei. Siitä olen samaa mieltä tietenkin, ettei toisen selän takana toimiminen tai toisen luottamuksen rikkominen ole oikein.

Siis mitä stanan maanisia panokaniineja nykyihmiset on kun jopa seurustelun aloittamisesta sopiessa pitää erikseen vielä sopia sekin, ettei muita/vieraita enää panna?!

Muutenkin oudon tunteetonta ja kliinistä on nykymeno, kun erikseen pitää sopia että nyt ollaan niin ihastuneita toisiimme että voimme alkaa seurustella.. Jos siis pääsemme yhteisymmärrykseen tämän sopimuksen ehdoista.

Täydellisen nurinkurista, että seksi on täysin normaalia ja ok asia ekoilla treffeillä ventovieraan ihmisen kanssa, mutta tähän ihmiseen ei kuitenkaan voi tutustua yksiavioisesti edes kuukautta/kahta vaan se on ihan liian iso asia ja suorastaan uhraus joka tulee aivan liian nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

No mä en ole jättänyt pitkäaikaisia vakipanomiehiä sen takia että olen vähäsen ihastunut johonkin mieheen. En edes useiden treffien jälkeen. Nuo vakipanot jäävät vasta sitten kun olen varma että miehestä tulee minulle pitkäaikainen eksklusiivinen kumppani, ja näin olen myös toiminut.

Mikä järki olisi sitten kuukauden päästä alkaa maanittelemaan jo kertaalleen jätettyjä vakipanoja takaisin, kun tapailumies osoittautuukin mulgeroksi? 

En todellakaan aio elää elämääni joko ilman seksiä, tai sitten jatkuvasti vaihtuvien petikumppaneiden kanssa.

Eikö vakipanon kanssa voi sopia, että tsekkaan tässä yhden eksklusiivisen suhde mahdollisuuden ja jos ei toimi, jatketaan? Kun eikös sen kuuluisi olla molempia hyödyttävä panosuhde, niin mitä maanittelua siinä tarvitsee, että voi jatkaa?

Ei voi. Vakipano ei ole sitä varten vaan se on sitä nimenkin jo kertovaa juttua varten. Panosuhde loppuu jos se ei ole molempia tyydyttävä, ja kumpikin osapuoli tekee sen päätöksen itse omalta kohdaltaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei toimi mitkään vakipanosuhteet eikä monien kanssa yhtä aikaa tapailut.

Toisille ne taas sopivat oikein hyvin. Eli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

No näin. Mulla on ollut aikuisiällä seurustelukumppani, jonka kanssa ei vielä ehditty seksiin asti saati, että olisin sukulaisilleni esitellyt. Suhde päättyi ennen näitä, mutta seurustelua se oli nimeltään.

Jos neljännet treffit on jo seurustelua, mä olen seurustellut useiden kymmenien miesten kanssa. Mutta ehkä jotkut puhuvat seurustelusta samana asiana kuin mä puhun tapailusta. 

Näinhän se on. Mut oli yks tuttu nähnyt kahvilla miehen seurassa, ja VUOSI tuon jälkeen hän kyseli että mitäs meidän parisuhteelle kuuluu, vieläkö ollaan yhdessä. Sanoin sitten että en ole serkkuni kanssa koskaan yhdessä ollutkaan. Näitä juttujaan ne sitten levittelevät ja leimaavat naisia hu0riksi.

Seurustelu alkaa silloin, kun ei ole enää kiinnostunut tapailemaan muita, vaan tapailukumppani tuntuu oikealta valinnalta sopivuutensa suhteen ja tunteitakin on herännyt häntä kohtaan. Sovitaan yhdessä että jättäydytään pois deittisovelluksista . 

Ei kannata jäädä roikkumaan epämääräiseen tapailuun, jos itse kokee olevansa valmis seurustelusuhteeseen. Jos toinen osapuoli ei tätä halua, kannattaa lopettaa tapailu eikä jäädä hyväuskoisena odottelemaan toisen mielen muuttumista. Koska ikävä kyllä kaikki ihmiset eivät ole rehellisiä vaan satuilevat tunteistaan ylläpitääkseen kevyempää suhdetta, koska saavat siinä seksin ja läheisyyden tarpeensa tyydytetyksi ilman syvällisemmän suhteen vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ihan koko ketjua. Mulle tapailun ja seurustelun ero on siinä, että tapailuvaiheessa vasta tutustun toiseen ihmiseen enkä vielä tiedä, onko hän sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin myös ruveta jossain vaiheessa seurustelemaan. Joku kirjoitti, että jo kolmansien treffien jälkeen on tutustunut riittävästi. Okei, hänelle se sopii mulle ei. En mä vielä kolmansien treffien jälkeen voi tietää, että tämän tyypin kanssa haluan viettää kesä/talvilomani tai että otan hänet aveciksi mukaan siskon/serkun/ystävän häihin. Mun pitää tuntea toinen ihminen aika hyvin ennenkuin voin tehdä mitään seurustelupäätöksiä. Asioita, jotka on mulle tärkeitä, on esim alkoholinkäyttötavat, rahankäyttötavat jne. Haluan siis tietää, voiko toisen ottaa mukaansa jonnekin, missä on alkoholia tarjolla vai kuuluuko siihen porukkaan, jolla menee överiksi, muuttuu ehkä alkoholia juotuaan riidanhaastajaksi tai muuten nolaisi mut mulle tärkeiden ihmisten silmissä. Rahankäyttötavoissa taas on tärkeä tietää, kuuluuko niihin, joilla tilipäivänä raha polttaa taskussa ja sitten viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää on persaukinen ja lokkeilemassa mun jääkaapillani. Myös pitää aika paljon keskustella elämästä, arvoista yms ennenkuin voin tehdä päätöksen, haluanko suhteen muuttuvan seurusteluksi vai en. On asioita, jotka on mulle ehdottomia turn-offeja, mutta en mä pidä alkuvaiheen treffeillä mitään ristikuulusteluja. Nämä ovat asioita, jotka tulevat esille ajan myötä. 

Missä todellisuudessa sen seurustelukumppanin kanssa olisi vietettävä talvilomansa tai otettava hänet aveciksi häihin?! Tai missä todellisuudessa edes tapailisi yksiä/kaksia treffejä pidempään ihmistä jonka kanssa ei voisi edes ajatella yhteistä talvilomaa vaan se nimenomaan olisi pakko..

Seurusteluhan on nimenomaan se vaihe kun sen nopean "esikarsinnan" eli tapailun jälkeen aletaan tutustumaan toisiinsa yksiavioisesti. Minkä ihmeen käsityksen toisesta edes voi oikeasti saada jos kumpikin on edelleen haku päällä ja deittailee ties kuinka montaa muuta siinä samaan aikaan? Tai miksi ihmeessä sitä edes haluaisi itse jäädä roikkumaan johonkin ihmiseen, jolle et ole tarpeeksi hyvä (mutta kelpaat paremman puutteessa satunnaisesti seksiin)? Tai miksi itsekään pitäisi varalla sellaista ihmisistä, joka ei kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi jotta tarvetta muun/ mieluisamman seuran hakemiselle ei enää olisi?

No mä en ole jättänyt pitkäaikaisia vakipanomiehiä sen takia että olen vähäsen ihastunut johonkin mieheen. En edes useiden treffien jälkeen. Nuo vakipanot jäävät vasta sitten kun olen varma että miehestä tulee minulle pitkäaikainen eksklusiivinen kumppani, ja näin olen myös toiminut.

Mikä järki olisi sitten kuukauden päästä alkaa maanittelemaan jo kertaalleen jätettyjä vakipanoja takaisin, kun tapailumies osoittautuukin mulgeroksi? 

En todellakaan aio elää elämääni joko ilman seksiä, tai sitten jatkuvasti vaihtuvien petikumppaneiden kanssa.

Oletko useinkin kuvailemassasi tilanteessa? Nyt toki puhutaan jo arvomaailman asioista, ei pelkästään mistään seurustelusopimuksista. Itse olen aina kuulunut koulukuntaan yksi kerrallaan, ehkäpä siksikin mulle nämä sopimusasiat on vieraita. Mulle itselleni on aina ollut päivänselvää, että mulla on yksi kerrallaan. Ja huom. en ota kantaa vastapuoleen.

Selvennätkö mitä tarkoitat tällä yksikerrallaan-hokemisella? Sitäkö ettei saa harrastaa seksiä kuin aina yhden kanssa, ja kun se juttu menee mönkään, niin pitää etsiä uusi seksikumppani taas jostain ihan oudosta tyypistä johon pitää taas tutustua, ja kun sekin menee mönkään, niin sitten sinkkukaudesta riippuen kymmeniä ja taas kymmeniä eri miehiä omaan sänkyyn, koska tärkeintä on olla vain yksi kerrallaan, vaikka ne vaihtuisivat miten tiuhaan? Vai pitääkö siis siveellisesti olla vuosia ilman seksiä? 

Juu, en kritisoi sinänsä, mulle vaan on sopinut aina paremmin se että on ne tietyt seksikumppanit, ettei tarvitse olla ilman seksiä, tai jatkuvasti vaihtuvien s-kumppaneiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Mutta ethän sinä voi tietää muusta kuin omasta ihastumisestasi, jos asiasta ei ollenkaan keskustella. Vai jotenkin mystisestikö luet kumppanisi ajatuksia ja tiedät, että hän on nyt jättänyt muut kuviot pois ja keskittyy vain sinuun? Minä olen pelkkä ihminen eikä minulla kyllä tuollaisia kykyjä ole. Tiedän kyllä jos kohtaan erityisen ihmisen, mutta en voi tietää ajatteleeko hän minusta samalla tavalla vai olenko vain yksi monen joukossa. En ole kovin hyvällä itsetunnolla varustettu, joten todellakaan en ala olettamaan olevani kenellekään erityinen, vaan todennäköisempi vaihtoehto aina on, että olen joku jota roikotetaan etsien parempaa.

Jos toinen sanoo olevansa rakastunut minuun, en tarvitse siihen mitään erillisiä sopimisia seurustelusta. Se riittää, että toinen kertoo, mitä tuntee minua kohtaan.

Itse en ole koskaan aloittanut suhdetta niin, että molemmilla olisi ollut jotain "muita" jotka olisi pitänyt jättää kuvioista pois. Olen tutustunut kumppaneihini aina livenä esim. opintojen tai työn puitteissa, eikä tilanne ole koskaan ollut se, että oltaisiin tapailtu useampaa, joista sitten valitaan sopivin tai vähiten epäsopiva. Meillä on mennyt niin, että ollaan ihastuttu, lähennytty, alettu olemaan yhdessä ja se on syventynyt suhteeksi. Ollaan toki keskusteltu siitä, mitä eri asioista ajatellaan, ja tällaisten keskustelujen yhteydessä on käynyt ilmi, ettei kumpikaan ole esim. poly, joten tiedossa on ollut, että yksisuhteisia ollaan. ja kun sitten kumpikin on halunnut olla yhdessä, niin siinäpä se.

Niin eli olette keskustelleet halustanne olla yhdessä? Eli olette sopineet seurustelevanne, vaikka juuri sitä sanaa ei ole käytetty.

En nyt kirjoita tähän auki omia keskustelujani, mutta ei olla käyty koskaan sellaisia keskusteluja, joita voitaisiin pitää "seurustelusta sopimisena". Koska kyllähän tässä ketjussa on myös painotettu, että sen sopimisen täytyisi sisältää keskustelu siitä, ettei enää olla muiden kanssa. Tällaisesta en ole koskaan kenenkään kanssa puhunut/sopinut. Enkä ole sopinut mitään, että suhde on vakavoitunut ja että nyt ollaan yhdessä.

Oikeasti, koittakaa nyt hyvöksyä, että kaikissa suhteissa ei käydä tuollaista sopimisasiaa läpi. Jostain syystä ette nyt tunnu hyväksyvän sitä, että suhde voi edetä, syventyä ja vakiintua ilman, että jossain vaiheessa (alkuvaiheessa) on sovittu erikseen, että seurustellaan, tai että aloitetaan seurustelu, tai että suhdetta aletaan nyt kutsua virallisestikin seurusteluksi (esim. tapailun sijaan). Oikeasti, kaikki eivät tee noin.

Mä ymmärrän ton, koska olen itsekin elänyt ajan, jolloin sopimista ei tarvittu. Oltiin samalla kartalla ja tietyt asiat (seksi, säännöllinen yhdessä vietetty aika, toisen ystävien/lähipiirin tapaaminen) merkitsi sitä, että suhde oli vakavoiutumassa.

Nyt maailma on eri. Monet deittailee samaan aikaan useita. Asioista nykyään vaan pitää sopia, enää ei voi vain olettaa ja luottaa oletukseensa.

Olen 50-vuotias, ja olen aina halunnut keskustella kumppanin kanssa tulevaisuudesta ja siitä millaisena toinen meidän suhteen näkee.