Missä Disney-elokuvassa on paras opetus?

Oikeastaan kaikilla uusilla Disney elokuvilla ja sarjoilla on yksi ja sama opetus:

Get woke, go broke.

Vaikuttaa siltä että talon johtajat eivät silti ota opikseen.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni tarinan voima ja vaikutus on kullekin ihmiselle omanlaisensa. Aikuinen voi yrittää määritellä tarinalle jonkun omasta näkökulmastaan hyvän opetuksen. Mutta todellisuudessa tarina kuin tarina puhuttelee/ei puhuttele kutakin lasta erikseen omalla tavallaan. Lapsi löytää tarinasta jotain, mitä aikuinen ei ehkä siinä huomaa, kehitystehtävästään riippuen.

Siksi tärkeä antaa lapsen kohdata erilaisia tarinoita.

Minulle lapsena Pelastuspartio Bernard ja Bianca oli Disney-leffoista tärkein, koska siinä oli pieni ja rohkea tyttö sankarina.

Kun olen katsonut jotain reviewejä youtubesta niin huomaan että joitain aikuisia ihan v*tuttaa se että lapset pitävät Frozenista. :D "Kun se on huono Disney leffa" okei mutta ei sun tarvitse katsoa sitä? Anna lasten katsoa.

Muistan lukeneeni yhden äidin kertoneen että hänellä on kaksi pientä tytärtä, toisella heistä on sairaus (psyykkinen, en muista kaikkia yksityiskohtia koska luin tän useita vuosia sitten) ja kun olivat nähneet Frozenin, kävi tapaus jossa toinen tyttö halasi siskoaan kun tällä oli vaikeaa ja sanoi "tosirakkaus sulattaa jään". :D Oli mielestäni todella hellyyttävää. <3

Aladdinin opetus, että persaukinen elämänkoulun käynyt voi saada prinsessan 😎

Aristokateissa on hyviä opetuksia jotka ei saa paljoa huomiota.

Thomas kosiskelee Herttuatarta jo ennenkuin tietää että tällä on lapsia. Kun sitten saa tietää että hänellä on kolme lasta, on ensin hämmentynyt, mutta sitten alkaa huolehtimaan myös lapsista. Auttaa äitiä ja lapsia jotka ovat palvelijan kieroilujen takia joutuneet eroon emännästään eivätkä osaa ulkomaailmassa pärjätä. Vaikka Thomasin ja Herttuattaren välillä kehittyy romanssi, Herttuatar myöntää ettei voi hylätä vanhaa emäntäänsä. Vaikka Thomas on surullinen, hän hyväksyy ja ymmärtää Herttuattaren valinnan täysin ja auttaa heitä pääsemään kotiin. Näillä kahdella on hyvin aikuinen ja kypsä romanssi.

Lopussa Thomas kuitenkin päättää tulla osaksi Herttuattaren emännän kotia. Mutta siis hienoa miten noin vanhassa leffassa näytetään kuinka:

1. Tärkeää on olla aidosti hyvä vaikkei saisikaan siitä mitään vastineeksi.

2. Tärkeää on ymmärtää että jos haluaa seukata jonkun kanssa jolla on lapsia, että ne lapset kuuluu siihen pakettiin. Liikaa on uusioperheitä missä lapset kärsii itsekkäiden aikuisten takia.

3. Tärkeää on kunnioittaa toisen päätöstä jo oikeasti välität tästä henkilöstä.

Thomas onkin varmaan yksi parhaimmista roolimalleista Disney leffoissa! Vaikka onkin kissa.

Lumikki ja 7 lyhyttä ukkoa.

Tapasin 8 miestä mutta haaveilin vain yhdestä joka oli normaalipituinen.

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Olen puolueellinen ja vastaan lempielokuvani Disneyltä, eli Tuhkimon.

Olen kuullut kritisoitavan, että Tuhkimo ei ole hyvä esikuva, koska hän ei tee mitään, paitsi unelmoi, ja sitten haltiakummin tekemien taikojen avulla Tuhkimon elämä muuttuu hirveästä ihanaksi.

Kuitenkin tässä on hyvä opetus. Tuhkimon tilanne oli sellainen, ettei hän voinut vaivannäöllä ja työnteolla parantaa elämäänsä. Kotitöiden lista vain kasvoi mitä enemmän hän ahkeroi. Mutta koska Tuhkimo pysyi elämänmyönteisenä ja uskoi hyvään, hänelle kävi tuo ihme. Haltiakummihan sanoi, että hän voi ilmestyä vain sellaisille, jotka eivät ole menettäneet uskoaan.

On tuhansia elokuvia, joiden opetus on, että pitää itse nähdä vaivaa ja yrittää periksiantamatta, että elämä muuttuisi paremmaksi. Ja sekin on hieno opetus. Tuhkimon opetus taas on sellaisia tilanteita varten elämässä, kun ei voi huonoille olosuhteille mitään, vaikka on valmis näkemään vaivaa.

Jos Tuhkimo olisi kulkenut prinssin juhlissa myrtsinä ja toivottomana, tuskin he olisivat päätyneet yhteen. Toiveikkuus ja usko hyvään on välttämätöntä ja joskus riittävää, että asiat muuttuvat paremmiksi.

Eikä pidä unohtaa miten Tuhkimo pääsee sovittamaan kenkää. Eläimet auttavat Tuhkimon pois lukitusta huoneestaan, mutta tämä on seurausta siitä, että Tuhkimo on ollut kiltti näille eläimille ja uskonut heihin.

Tuhkimon ilmehdintä on hauskaa elokuvan aikana. Silmien pyörittelyt sun muut koska tietää että häntä kohdellaan kaltoin mutta pitää vaan kestää kun muuallekaan ei voi mennä.

Sitten kun äitipuoli saa kengän hajotettua ennenkuin Tuhkimo pääsee sovittamaan, on kuninkaan lakeija kauhistunut että kaikki on menetetty. Mutta Tuhkimo kylmän rauhallisesti vetää toisen kengän taskustaan ja toteaa: "But you see, I have the other slipper. :))))" johon äitipuolen dramaattinen kauhistunut reaktio.

Vierailija kirjoitti:

En pidä Frozenia ihan parhaana esimerkkinä. Tiukan tilanteen tullessa päähenkilö luikkii karkuun ja painaa päänsä pensaaseen. Ei varsinaisesti ominaisuus, jota kovin ihailisin.

Annahan se varsinainen päähenkilö/sankari on. Hän on se joka lähtee hakemaan siskoaan takaisin ja nappaa mukaan sidekick Kristoffin. Hän on se joka pelastaa päivän.

Ymmärrän Elsaa koska hänet oli kasvatettu siihen että hänen voimansa ovat vaarallisia ja uhka. Hän tunsi olevansa vapaa paikassa missä hänen ei tarvinnut pelätä. Mutta ei hänen käytöstään oltu tarkoitettu ihailtavaksi.

Mulle Pocahontas oli lapsesta saakka tärkeä ja siinä ainakin on vahva sanoma, joka koskee jotain muuta kuin romantiikkaa. Pienessä merenneidossa tykkään siitä, että Arielin tiedonjano ja uteliaisuus on oleellinen osa juonta, mutta muutoin sen sanomaa ei ehkä voi sanoa kovin kummoiseksi.

Lilo ja Stich on myös aika ihana, eikä niin tyypillistä Disneyä. "Ohana on perhe, ja perhe on: ketään ei jätetä yksin!"

Älä tapa elokuva kirjoitti:

Bambi . Että peuroilla on perheet isä äiti lapset.

Ainut asia mikä oli pielessä, että emää ei ammuta jos sillä on vasoja.

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Olen puolueellinen ja vastaan lempielokuvani Disneyltä, eli Tuhkimon.

Olen kuullut kritisoitavan, että Tuhkimo ei ole hyvä esikuva, koska hän ei tee mitään, paitsi unelmoi, ja sitten haltiakummin tekemien taikojen avulla Tuhkimon elämä muuttuu hirveästä ihanaksi.

Kuitenkin tässä on hyvä opetus. Tuhkimon tilanne oli sellainen, ettei hän voinut vaivannäöllä ja työnteolla parantaa elämäänsä. Kotitöiden lista vain kasvoi mitä enemmän hän ahkeroi. Mutta koska Tuhkimo pysyi elämänmyönteisenä ja uskoi hyvään, hänelle kävi tuo ihme. Haltiakummihan sanoi, että hän voi ilmestyä vain sellaisille, jotka eivät ole menettäneet uskoaan.

On tuhansia elokuvia, joiden opetus on, että pitää itse nähdä vaivaa ja yrittää periksiantamatta, että elämä muuttuisi paremmaksi. Ja sekin on hieno opetus. Tuhkimon opetus taas on sellaisia tilanteita varten elämässä, kun ei voi huonoille olosuhteille mitään, vaikka on valmis näkemään vaivaa.

Jos Tuhkimo olisi kulkenut prinssin juhlissa myrtsinä ja toivottomana, tuskin he olisivat päätyneet yhteen. Toiveikkuus ja usko hyvään on välttämätöntä ja joskus riittävää, että asiat muuttuvat paremmiksi.

Hyvä näkökulma.

Kyllä noista vanhan ajan prinsessasaduista saa paljon muutakin irti, kuin mitä nykyfeministi haluaa ymmärtää. Todella moni prinsessa on ollut AIKANSA voimanainen. Ei mikään passiivinen pillittäjä, kuten usein halutaan esittää

Onhan se näinkin. Vaikka toisaalta ei oikein voi sivuuttaa, että varsinkin noissa kaikkein vanhimmissa prinsessaelokuvissa päähenkilöprinsessalla itsellään on usein todella vähän vuorosanoja, mikä vähän kertoo kyllä siitä, millainen rooli hänelle lankeaa. Ja vaikuttaa tietysti siihen, että elokuvat eivät tunnu kovin syvällisiltä verrattuna moniin uudempiin animaatioihin, vaan tarinat jäävät aika pintapuolisiksi ja päähenkilöt persoonattomiksi. Mutta aikansa tuotteitahan ne ovat, ja on mielenkiintoista kuulla tuollainenkin näkökulma Tuhkimoon. Ihan totta, että myös toiveikkuus ja elämänilo ovat tärkeitä arvoja, vaikka ne jäävät helposti monien muiden teemojen varjoon.

Vierailija kirjoitti:

7 ystävällistä ja välittävää, mutta lyhyttä miestä jää friendzonelle,

Ehkä ne seitsemän eivät olleet heteroita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonoin, mutta valitettavasti melko todenmukainen opetus on mielestäni Lumikki ja 7 kääpiötä -elokuvassa...

7 ystävällistä ja välittävää, mutta lyhyttä miestä jää friendzonelle, mutta pitkä ja varakas prinssi saa anteeksi sen, että hipelöi tiedottomassa tilassa olevaa naista.

Lapseeni kysyi minulta jo 4-vuotiaana ensimmäistä kertaa Lumikkia katsoessa, että miksi se prinssi pussasi sitä ja miksi Lumikki lähti sen mukaan, vaikka ei tuntenut koko tyyppiä.

Ihan samalla tavalla voisi kysyä, miksi Lumikki jäi kääpiöiden luo, vaikkei tuntenut heitäkään. 

Vai onko se niin, että on ok tutustua kääpiöihin, muttei prinsseihin?

Kyllähän se on tämä uusin merenneito.

Valkoista ei voi korvata joggerilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Olen puolueellinen ja vastaan lempielokuvani Disneyltä, eli Tuhkimon.

Olen kuullut kritisoitavan, että Tuhkimo ei ole hyvä esikuva, koska hän ei tee mitään, paitsi unelmoi, ja sitten haltiakummin tekemien taikojen avulla Tuhkimon elämä muuttuu hirveästä ihanaksi.

Kuitenkin tässä on hyvä opetus. Tuhkimon tilanne oli sellainen, ettei hän voinut vaivannäöllä ja työnteolla parantaa elämäänsä. Kotitöiden lista vain kasvoi mitä enemmän hän ahkeroi. Mutta koska Tuhkimo pysyi elämänmyönteisenä ja uskoi hyvään, hänelle kävi tuo ihme. Haltiakummihan sanoi, että hän voi ilmestyä vain sellaisille, jotka eivät ole menettäneet uskoaan.

On tuhansia elokuvia, joiden opetus on, että pitää itse nähdä vaivaa ja yrittää periksiantamatta, että elämä muuttuisi paremmaksi. Ja sekin on hieno opetus. Tuhkimon opetus taas on sellaisia tilanteita varten elämässä, kun ei voi huonoille olosuhteille mitään, vaikka on valmis näkemään vaivaa.

Jos Tuhkimo olisi kulkenut prinssin juhlissa myrtsinä ja toivottomana, tuskin he olisivat päätyneet yhteen. Toiveikkuus ja usko hyvään on välttämätöntä ja joskus riittävää, että asiat muuttuvat paremmiksi.

Hyvä näkökulma.

Kyllä noista vanhan ajan prinsessasaduista saa paljon muutakin irti, kuin mitä nykyfeministi haluaa ymmärtää. Todella moni prinsessa on ollut AIKANSA voimanainen. Ei mikään passiivinen pillittäjä, kuten usein halutaan esittää

Onhan se näinkin. Vaikka toisaalta ei oikein voi sivuuttaa, että varsinkin noissa kaikkein vanhimmissa prinsessaelokuvissa päähenkilöprinsessalla itsellään on usein todella vähän vuorosanoja, mikä vähän kertoo kyllä siitä, millainen rooli hänelle lankeaa. Ja vaikuttaa tietysti siihen, että elokuvat eivät tunnu kovin syvällisiltä verrattuna moniin uudempiin animaatioihin, vaan tarinat jäävät aika pintapuolisiksi ja päähenkilöt persoonattomiksi. Mutta aikansa tuotteitahan ne ovat, ja on mielenkiintoista kuulla tuollainenkin näkökulma Tuhkimoon. Ihan totta, että myös toiveikkuus ja elämänilo ovat tärkeitä arvoja, vaikka ne jäävät helposti monien muiden teemojen varjoon.

Olen täysin samaa mieltä että esim. Tuhkimolle olisi voinut antaa enemmän vuorosanoja (ja keskittyä vähemmän sivuhahmojen koheltamiseen) ja että nämä prinsessat ovat osittain aikansa tuotteita.

Muistan kuitenkin että Walt Disney sanoi samaistuvansa Tuhkimoon eniten koska hän koki monesti että ei ahkeruutta palkita, mutta ei halunnut antaa periksi vaan uskoa että paremmat päivät koittaa. Ja lopulta hän onnistui. Joten on hyvä että tuo aiemmin mainittu näkökulma tuodaan myös esiin. Sivumaininta myös että Tuhkimon muodonmuutos animaatio oli Waltin suosikkianimaatio!

Vierailija kirjoitti:

Aladdinin opetus, että persaukinen elämänkoulun käynyt voi saada prinsessan 😎

Aladdin on Disney leffassa sentään ihan hyvä tyyppi joka on syntynyt huonoon asemaan, eikä kyseisessä yhteiskunnassa noin vain kivuta ylöspäin. Alkuperäisessä sadussa Aladdin ei ollut orpo eikä köyhä, ainoastaan laiskimus joka asui vanhempiensa luona. Hänen isänsä kirjaimellisesti kuoli sadussa pettymykseen ja häpeään, eikä poika edes tämän takia muuttanut tapojaan. :D Kävi vain tuuri että sai kaksi taikaesinettä myöhemmin jolla sitten hoiteli itselleen ylellisen elämän. Aladdin myös tirkisteli sadussa prinsessaa kun tämä kylpi, eikä näillä ollut edes mitään vuorovaikutusta kuten Jasminen kanssa Disney leffassa. Että tässä Disney kyllä paransi alkuperäistä satua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä Frozenia ihan parhaana esimerkkinä. Tiukan tilanteen tullessa päähenkilö luikkii karkuun ja painaa päänsä pensaaseen. Ei varsinaisesti ominaisuus, jota kovin ihailisin.

Elsan oli alunperin tarkoitus olla se pahis ja jos olisi saanut olla, koko elokuva olisi käynyt enemmän järkeen

Tarkoitus? Jos sen alkuperäisen sadun olet lukenut niin siinä lumikuningatar on tarinan pahis. Eli tuon toistaminen toistaisi vain ne lukuisat aiemmat elokuvat yms. joita tarinasta on tehty.

Ilmeisesti et sitten ole lukenut. 

Kingdom Hearts 3:ssa (videopeli missä seikkaillaan Disney-maailmoissa) Frozen-maailmassa on maanalainen jää/lumilinna ja loppuvastuksena susi. Peliä oltiin alettu kehittämään ennen kuin Frozen-leffa oli valmistunut ja alkuperäisessä leffassa Elsa olisi ollut pahis joka pystyy muuntautumaan sudeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aladdinin opetus, että persaukinen elämänkoulun käynyt voi saada prinsessan 😎

Aladdin on Disney leffassa sentään ihan hyvä tyyppi joka on syntynyt huonoon asemaan, eikä kyseisessä yhteiskunnassa noin vain kivuta ylöspäin. Alkuperäisessä sadussa Aladdin ei ollut orpo eikä köyhä, ainoastaan laiskimus joka asui vanhempiensa luona. Hänen isänsä kirjaimellisesti kuoli sadussa pettymykseen ja häpeään, eikä poika edes tämän takia muuttanut tapojaan. :D Kävi vain tuuri että sai kaksi taikaesinettä myöhemmin jolla sitten hoiteli itselleen ylellisen elämän. Aladdin myös tirkisteli sadussa prinsessaa kun tämä kylpi, eikä näillä ollut edes mitään vuorovaikutusta kuten Jasminen kanssa Disney leffassa. Että tässä Disney kyllä paransi alkuperäistä satua.

Moni unohtaa että Disney leffan lopussa kun Jafar on voitettu, Aladdinilla olisi vielä mahdollisuus saada ylellisyyksiä koska hänellä on toive, mutta hän käyttää sen Hengen vapauttamiseksi. Näiden kahden välille syntyy tarinan aikana ystävyys, ja Aladdin haluaa vapauttaa Hengen roolistaan koska tietää että siitä Henki haaveilee. Hän myös toteaa Jasminelle "minun täytyy hyväksyä se kuka olen".

Ei ihan jokainen elämänkoululainen tekisi moista uhrausta. Näin Aladdin ansaitsee onnellisen loppunsa.

Pinokkiossa oli aika selkeä "älä lähde vieraiden matkaan vaikka he tarjoaisivat kivoja juttuja".

Saako Pinokkiota muuten enää edes näyttää? Olen 31-vuotias mutta muistan sen hyvin. Stromboli otti Pinokkion pakkotöihin ilman palkkaa ja vangitsi tämän häkkiin. Yhdessä kohtaa Pinokkio ja kaverinsa juovat alkoholia ja polttavat sikareita. Vaikka tämä onkin huonoa käytöstä leffassa, ei tuollaista enää Disney leffoihin laitettaisi. Myös se kohtaus missä Pinokkion kaveri muuttuu aasiksi kun ovat siellä yhdellä saarella on ihan kammottava. Pelkäsin sitä kun ne pojat muutettiin aaseiksi ja vangittiin sen yhen miehen toimesta ja ties mihin he joutuivat. Itkivät siellä äitiään. Pinokkio pääsi viime hetkellä pakenemaan. Loppu oli sentään Pinokkion kannalta onnellinen mutta huhhuh miten synkkä elokuva...

Leijonakuninkaassa opetus taitaa olla että älä pakene vaikeuksia vaan kohtaa ne.