Miettikää hetki ennen kuin lisäännytte vanhojen miesten kanssa.

Joku sanoi osuvasti, että siinä tavallaan viedään yksi sukupolvi välistä.

Minulla on paljon ystäviä, jotka on saatu iltatähtinä tai ainokaisina 40-50-vuotiaina. En muista heidän kokeneen sitä lapsuudessa ongelmana, mutta nyt ruuhkavuosissa ovat ongelmissa. Tarha- ja kouluikäisten lasten lisäksi olisi huollettavana ikääntyvät vanhemmat. Kautta historian isovanhemmat ovat auttaneet lastenlasten pikkulapsivaiheen yli. Nyt ollaan yhä enenevässä määrin tilanteessa, jossa lapsilta puuttuu osallistuvat isovanhemmat, vanhemmilta apua tarjoavat omat vanhemmat ja ikääntyviltä auttavat lapset (kun lapset palavat samaan aikaan ruuhkavuosissaan loppuun). Ilmiönä uusi ja mielenkiintoinen. Ketään en silti yksilötasolla kritisoisi.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:14"]

Tiedän tunteen, olen sinua huomattavasti vanhempi, mutta kokemukset samankaltaisia.Ä itini oli yli neljänkymmenen minut saadessaan ja isäni häntä parikymmentä vuotta vanhempi. Isäni kuoli minun ollessani alle kymmenen vanha ja äitini kuoli, kun oli parikymppinen. Minulla ei myöskään ole sisaruksia.Oma mielipiteeni on, että vanhusten ei pitäisi tehdä lapsia.

[/quote]

lukekaas tuosta 65- vuotiaasta joka on raskaana. se on 70, kun sen lapset menee kouluun, jos siis syntyvät elävinä ja sen verran terveinä että koulua kykenevät käymään....  itsekkyyden ja ajattelemattomuuden huippu.

Ap hyökkää heti rumasti vastaan jos joku on erimieltä asiasta. Kertoo jotain ap:n henkisestä tilasta. Tuskin kaikki maailmassa on sen isukin syytä kuitenkaan. Katsetta peiliä kohti ja niskaperse otteella itsestä kiinni.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:37"]

En käsitä, miten voit olla noin tiukasti kiinnittynyt ja leimautunut isääsi? Olet jo aikuinen, lopeta jo reflektiivinen suhtautumisesi ja irrottaudu hyvä ihminen! Isäsi ja sinä olette kaksi täysin erillistä henkilöä ja persoonaa. Ongelmasi pesii ennenkaikkaikkea sinussa itsessäsi.

[/quote]MINÄ YRITÄN. Älä tuputa mulle tota tärkeilevää, itseriittoista paskaa, koska et 100% varmuudella toteuta sitä

omassa elämässäsi. Sä et tiedä mun ongelmista, eikä ihmiset aikuistuttuaan leijaile tyhjiösdä missä muistot ja suhteet vanhempiin pyyhkiytyvät pois. Vaikka luonnollisesti juuri sinä muodostit identiteettisi ilman vanhempien tukea. Vinkki sulle, ihan ilmanen. Kun ihmisrt avautuvat tuskastaan, he harvoin hakevat neuvoja. Ihmisillä on luontainen tarve purkaa ja kommunikoida asioitaan muille. Oot varmasti ihan helvetin vaikea ihminen jos et kykene kuunteluun vaan ains tuputat tota ylivertaista osaamistasi. Ihan heads up ja miettimisen aihetta haluan antaa muillekkin mammoille jotka suunnittelevat vauvaa eläkeläiselleen. Vinkkinä, selaa av läpi. 95% mitä löydät on sitä, että ihminen haluaa purkaa itseään.

Oletko aidosti noin yksinkertainen? No olisi!

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:46"]

Voi nyyh ap, onpa sinulla ollut helvetin rankka lapsuus. Oikein sääliksi käy. Kiittämätön penikka. Kaikki ongelmasi ovat helposti siirrettävissä isäsi niskaan, sinussa ei ole mitään vikaa tietenkään. Olisiko pitänyt jättää sinut tekemättä?

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:14"][quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:06"]

Useimmiten se vanha mies onneks ehtii kuolla pois mut jättää nuorelle naiselle ison perinnön. Tämän varaan kai moni laskeekin. Sulla kävi vaan paska säkä

[/quote]

Vanha ukko kyllä järjestää raha-asiansa niin, että nuori leski saa korkeintaan asua yhteisessä kodissa. Muuten hoitelee rahat lapsilleen. Nuori leskihän voi ottaa uuden nuoren miehen ja pistää rahat sileäksi. Näin tietämässäni tapauksessa. Leski on katkera, kaikkeen pitää pyytää lasten lupa.
[/quote]no onpas tyhmä nuori morsian jos moiseen suostuu, nuo asiat pitää hoitaa ns. kotiin jo ennen avioliittoa ja jos miehelle ei sovi, ei tule avioliittoakaan

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:10"]Sympatiat kovaksi kokemastasi lapsuudesta.

Mutta luuletko että viestisi lukemisen jälkeen päätän että jään lapsettomaksi koska mieheni on paljon minua vanhempi, tai jätän elämäni rakkauden tehdäkseni lapsia nuoremman kanssa jottei lapseni kärsi?
Anteeksi, mutta kokemasi tuntuvat aiheutuneen suurimmalta osalta isäsi luonteen aiheuttamaa, osa omaa kokemaasi häpeää.
Meinaatko että kaikilta normaalista poikkeavilta pitäisi kieltää lisääntyminen koska lasta nolottaa? Eli "vanhat" läskit sairaat yms ei ansaitse saada lapsia? Ongelma on ehkä sinussa tai vanhempiesi luonteessa
[/quote]

Kyllä. Vanhat eivät 'ansaitse' lapsia vaan lapsilla on oikeus vanhempiin, jotka eivät ole isovanhemman iässä, sorry. Ihminen vain ei saa elämässä kaikkea ja jos kaiken silti haluaa, Se on joltain pois.

Kurjaa, ettet ole ollut lapsuuteesi tyytyväinen. Suurin osa noista luettelemistasi asioista ei kuitenkaan ollut mitenkään ikäsidonnaisia. Toki ikä tuo ongelmansa, mutta teillä nyt oli paljon aivan muista syistä johtuvia ongelmia.

Ap, sain sen käsityksen että olet juuri viime vuosina muuttanut kotoa pois. Tuo vaihe on sitä aikuiseksi kasvun aikaa, jolloin pohtii sitä mistä on lähtöisin ja minkälaiset eväät on saanut elämään. Valitettavasti elämä ei ole aina reilua ja lähtökohdat ovat erilaiset. Fyysisesti ja henkisesti vanheneva isä ei ehkä tuo sitä turvaa, mitä kaipaisi vielä tuossakin vaiheessa. Pelko vastuunkantamisesta saattaa myös painaa, sekä ärsyttää kun muut samanikäiset bilettävät huolettomana. Häpeä estää helposti jakamasta asiaa muiden ns. tavallisen perheen omaavien kanssa. Unohda mitä jotkut ymmärtämättömät vauhkoavat, kuulostele tunteitasi ja pyri tuomaan ne itsellesi tietoisuuteen. Puhu myös äitisi kanssa, ehkä hän ymmärtää näkökulmaasi. Hae tarvittaessa keskusteluapua opiskelijaterveydenhuollosta. Yritä nauttia elämästä ja isäsi seurasta. Yhteiset hetket ovat joskus myöhemmin vielä arvokkaita. Voimia!

I feel you ap.

Itse olen jo reippaasti yli 30 v ja isäni kuoli kun olin 24. Mutta noi samat ajatukset oli minullakin isästäni.

Oma mieheni on minun ikäinen ja lapset tehtiin suht nuorina. Tykkään omasta perheestäni miljoona kertaa enemmän kuin lapsuusperheestäni ja oikein huomaan mitä kaikkea menetin.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:55"]

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:14"][quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:06"] Useimmiten se vanha mies onneks ehtii kuolla pois mut jättää nuorelle naiselle ison perinnön. Tämän varaan kai moni laskeekin. Sulla kävi vaan paska säkä [/quote] Vanha ukko kyllä järjestää raha-asiansa niin, että nuori leski saa korkeintaan asua yhteisessä kodissa. Muuten hoitelee rahat lapsilleen. Nuori leskihän voi ottaa uuden nuoren miehen ja pistää rahat sileäksi. Näin tietämässäni tapauksessa. Leski on katkera, kaikkeen pitää pyytää lasten lupa. [/quote]no onpas tyhmä nuori morsian jos moiseen suostuu, nuo asiat pitää hoitaa ns. kotiin jo ennen avioliittoa ja jos miehelle ei sovi, ei tule avioliittoakaan

[/quote]

Niinhän ne nuoret morsiamet usein ovat. Kuvittelevat voittaneensa lottopotin, mutta eivät ymmärrä että vanhalla ketulla toimii muukin kuin alapää.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:21"]Mulla on samanikäinen mummo, kuin sun isä. Hän on aktiivinen, hoitaa täysin itsensä, laittaa ruokaa, leipoo, harrastaa ja hoitaa lapsiamme. Elämänasenne ja terveys ei ole ikäsidonnaista. Olen pahoillani, että sinulla ei ole hyvää suhdetta isääsi, mutta isäsi ikä on vain pieni tekijä siinä. 
[/quote]

Hän on Nainen. Oletko kuullut iäkkäiden naisten elinajanodotteesta ja terveydestä vrt. miesten? Entä ymmärrätkö, että mummillasi ei ole ollut viimeiset 20v. lasta/teiniä kasvatettavana. JA Se suurin juttu: Hän on mummisi, ei äitisi.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:19"]

Siis jonkun isä kuollut ennen kuin olet edes itse 30v? Minä olen 29v, isäni 51v. Tuostahan on jäänyt ikään kuin yksi sukupolvi välistä. Vaarini on 75v.

[/quote] Jos minun pappani vielä eläisi hän olisi 115-vuotias. Olen kanssasi saman ikäinen.

Kaikissa suvuissa ei tehdä lapsia noin nuorina (ja hyvä niin!) - ja ennen lapsia tuli niin kauan kuin vaimo oli hedelmällinen. Niin minunkin isovanhempieni suuressa perheessä.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:48"]

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:33"]Eilä EE [quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:28"] [quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:19"] Siis jonkun isä kuollut ennen kuin olet edes itse 30v? Minä olen 29v, isäni 51v. Tuostahan on jäänyt ikään kuin yksi sukupolvi välistä. Vaarini on 75v. [/quote] Mun isä, joka oli n. 30v. mun syntyessä, kuoli kun mä olin parikymppinen. Että ei se nuorempikaan isä aina elä vanhaksi. Tuuripelillä tässä loppupeleissä mennään, ihan jokainen. [/quot Eikä mennä. Käytä päätäsi. Tuosta voisi päätellä riskin vanhemman aikaiseen poismenoon olevan yhtä suuri nuorilla kuin vanhoillakin. Vanhempiahan tunnetusti kaatuu kuin heinää isovanhempien tapaan 10-30-vuotiailla. Tosi kulunut kommentti. Kyllä, voi sairastua ja joutua onnettomuuteen. Mutta 78-vuotias nyt vaan on todennäköisemmin riskissä kuolla kuin 48v. Käännät miten haluut. [/quote] No, tuttavapiirissä on useampi 40 v isukki kuollut. Muutama aivoverenvuotoon, yksi aortan repeämään, pari sydänkohtaukseen. Äitejä sitten rinta- tai keuhkosyöpään (huom tupakoimattomia!) Toki ikä on riski, mutta myös perimä ja geneettinen alttius, sekä se tuuri...

[/quote]

Otetaan nyt väliin faktoja. Kaikki krooniset sairaudet, kulumat ja tukielinvaivat lisääntyvät iän myötä. Kaikki krooniset sairaudet, kuten sydän- ja verisuonitaudit, osteoporoosi, liikalihavuus, diabetes, syöpä sekä autoimmuunisairaudet ovat ikääntymisen oireita, eivät sen syitä. Joka kolmannella viisikymppisellä ja joka toisella kuusikymppisellä on jokin krooninen sairaus. Riskit sairastua vakavasti kasvavat eksponentiaalisesti iän myötä 50. ikävuoden jälkeen.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:28"][quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:19"]

Siis jonkun isä kuollut ennen kuin olet edes itse 30v? Minä olen 29v, isäni 51v. Tuostahan on jäänyt ikään kuin yksi sukupolvi välistä. Vaarini on 75v.

[/quote]

Mun isä, joka oli n. 30v. mun syntyessä, kuoli kun mä olin parikymppinen. Että ei se nuorempikaan isä aina elä vanhaksi. Tuuripelillä tässä loppupeleissä mennään, ihan jokainen.
[/quote]

Ei vissiin akateemista tutkintoa sulla? Ap puhui koko elämästään, alusta asti. Isä ryhtyi vanhana isäksi. Todennäköisyys sairastua, kuolla ja olla koskaan näkemättä lapsen lapsia on suuri tuossa iässä, tilastollisesti. Sattumalle ei kukaan voi mitään, mutta elämän realiteeteille voi.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:30"][quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:04"]Isäni oli 55, äitini 32 kun synnyin. Voin rehellisesti, kaunistelematta sanoa isäni iän olleen yksi elämäni isoimpia huolia ja tumma pilvi elämäni yllä niin kauan kuin muistan. Lainkaan liiottelematta voin verrata isäni ikää esim. alkoholismia vastaavaan vaikeuteen. Haluaisin antaa näin pappaisän lapsena kuvauksen siitä, millaista oikeasti on olla iäkkään isän lapsi:

- Minulla ei ole sisaruksia. Olen kärsinyt tämän takia yksinäisyydestä arjessa ja lomien aikana. Mökillä, lomamatkalla, yksin kotona koulun jälkeen on oikeasti ankea olla. Pienenä haaveiluni siskosta meni niin yli, että valehtelin ihmisille varmaan kahdeksanvuotiaaksi, että minulla on isosisko. Kaipasin seuraa lakkaamatta. Ymmärrän, että tilanne on eri monilla muilla yksilapsisilla pariskunnilla, joilla ovat kaverit, suku ja lähellä asuvat lapset mukana elämässä. Meidän perhe on ollut aina surullisen eristäytynyttä. Isälläni ei ole ainuttakaan ystävää, eikä heillä todellakaan ole pariskuntia kavereina. Rippijuhlat, ylppärit, synttärit, you name it, ollaan lähes aina oltu vain me ja pari muuta, jos niitäkään.

Isäni ja äitini suhde alkoi isäni ollessa yhä naimisissa. Suhde jatkui pari vuotta ennen kuin isäni ex-vaimo sai tietää asiasta ja lähti. Tästä johtuen sukuni "eristi" isän hetkeksi avioeron jälkeen, tilanne korjaantui myöhemmin mutta välit ovat yhä viileät ja ollaan se "odd one out"-perhe. Kiusallinen perhe. Se perhe, jossa äitini hymyilee ahdistunutta muovihymyä häissä tms. pakollisessa sosiaalisessa tilanteessa, missä huokuu selkeästi äitini olevan ylimääräinen, epätoivottu, vaikkei sitä ääneen sanota. Eleistä kyllä huomaa. Olen aistinut tämän pienestä pitäen, ja tilanne on heijastunut tavallaan minuunkin. En ole läheinen sisarpuolteni kanssa. Ikäeron takia, ja muutenkin. Kuitenkin lapsuudessani yksiä onnellisimpia muistoja oli se, kun pääsin peuhaamaan "oikeaa" lapsuutta sisarpuolteni kanssa, vaikka he olivatkin minua yli hyvin reippaasti vanhempia. Yllättävää kyllä, isäni exä on aina ollut lämmin ja jopa rakastava minua kohtaan. Tieto siitä, että vanhempieni suhde alkoi niin väärällä ja likaisella tavalla ei ole yhtään mukavaa. On kiusallista kuunnella vierestä, kun kaverit kertovat herttaisia ja mukavia tarinoita miten heidän vanhempansa tapasivat. Minä en pahemmin jakele omaani.

- Isäni on aina ollut "pappani", ei isäni. On kyllästyttävää, kun niin pienestä kuin muistan häntä on automaattisesti oletettu isovanhemmakseni. On tylsää ja noloa, kun vanhojentansseissa minulle tultiin sanomaan, että oli "söpöä" kun tanssin ukkini kanssa. On inhottavaa, että isäni on erottunut niin selkeästi vanhempainilloissa, kavereiden vanhempien joukossa. Hänen ikänsä on tullut kaikkien fyysisten aktiviteettien tielle. En ole koskaan riehunut isäni olkapäillä, juossut kilpaa, potkinut palloa. Hän ei todellakaan ole tullut valvomaan leirejä tai osallistunut treeneihin niinkuin muiden isät. Aina on pitänyt varoa. Varoa kun isä on väsynyt, heikko, sairas, hauras. Isäni sai ensimmäisen sydänkohtauksen kun olin 12. Olen pelännyt kuollakseni isän kuolemaa, koko elämäni.

-Äitini ja isäni suhde on voinut todella huonosti viimeiset ainakin seitsemän vuotta. En tiedä ennen sitä, en ollut tarpeeksi kypsä ymmärtääkseni ettei se mitä meillä on ei ole normaalia. Äitini käy edelleen töissä, isä on ollut eläkkeellä jo iät ajat. Äitini on joutunut joustamaan tekemisistään, haluistaan, menoistaan, koska isä ei vaan jaksa/pysty/halua. Tämä on todella rasittavaa, koska äiti pitää minua isäni korvikkeena. Siinä missä kavereideni vanhemmat menevät yhdessä matkalle, aloittavat uuden harrastuksen, touhuavat yhdessä, meillä minun pitäisi olla se joka menee äidin kanssa. Isäni ei tykkää matkustamisesta, ja äiti mankuu matkaseuraa koko ajan. "Aloitetaan seinäkiipeily, hei lähdetään Pariisiin just sillon kun on sun tenttiviikko, osallistutaanko, mennäänkö, blaablaablaa". NO EN TULE! Opiskelen toisessa kaupungissa, mulla on oma elämäni ja kotoa irtautuminen aiheuttaa syyllisyyttä ja pahaa mieltä. Inhottavinta tässä on se, että kaverini menevät kotiin rentoutumaan ja passuuttamaan itseään, minä menen kotiin passaamaan isääni. Äitiäni ahdistaa selkeästi isän rapistuva kunto. Hänellä ei ole tasa-arvoista kumppania, vaan hoidokki. Äiti vaikuttaa hyvin onnettomalta. 22-vuotiaana on helvetin raskasta huolehtia siitä, miten hoidan isän jos äiti äkillisesti kuolisi. On helvetin raskasta ajatella, että käyn varmuudella katsomassa isääni vanhainkodissa/tai että hän on täysin äidin hoidettavissa ennen kuin täytän kolmekymmentä. Jos hän elää sinne asti. Isäni ei tule 100% varmuudella tapaamaan lapsiani. On vitttumaista, että hän hopuuttaa lapsenlapsia itsekkäistä syistä. Hän ei ole koskaan ollut täysin osallistuva pappa ex-liittonsa lapsien lapsille. Ex-vaimon uusi mies on oikeastaan korvannut hänen paikkansa. Tästä isä on luonnollisesti katkera eikä nää itsessään mitään vikaa. Vastuu on siis minulla. Jee. On tosi kivaa murehtua isän laitospaikasta tän ikäisenä. On tosi kivaa, että elän about samaa ikävaihetta kuin itseäni 10-20 vuotta vanhemmat naiset. On tosi kivaa, ettei isä enää neuvo ja hoida minua, vaan minä häntä.

En tiedä miksi avaudun. Kai olen vaan niin helvetin väsynyt tähän kaikkeen. Olen kateudesta sairas, kun kaverini kertovat laittaneensa whatsappviestiä isälleen. Heidän moderneille, osaaville, työelämässä yhä toimiville isilleen. Isä, joka kantoi olkapäillä lapsena, isä jolla on yhä ajokortti, isä jolle voi soittaa jos on ahdistus ja hätä. Isä, jolla on liberaalit ajatukset kodinhoidosta. En osaa purkaa ajatuksiani. Kai vaan haluan sanoa teille naisille, jotka suunnittelette itsekkäästi pyöräyttävänne omaksi iloksenne sen iltatähden 44-60-vuotiaiden setienne kanssa, että miettikää vähän sen iltatähden joku päivä olevan ihminen joka joutuu kantamaan vastuun siitä, ettette kykene ajattelemaan hänen parastaan. Koska kyllä, lapsi tarvitsee isän. Pappa ei ole isä.

Kiitos. Kylläpä tuli tekstiä. Jotenkin vaan itkettää.

 
[/quote]

Mun isä oli 40 ku synnyin ja jakso kyl telmiä. Jaksais varmaa vieläki, 65-vuotiaana. Ei kaikki kääpäänny 50 täytettyään.
Ymmärrän kyllä huolen terveydestä. Sama itellä, ja äitiäkään ei enää ole.
[/quote]

Oisko 40 vähän eri kun 55?? Nää..

ei millään pahalla mutta yritätkö yhden tarinan edestä yleistää ettei kukaan sinua vanhempi olisi ikinä ollut vaikkapa moderni tai vaikka trendin perässä juoksija?

hami4

muuten vanhemmatkin naiset kykenevät kyllä lisääntymään.

Ensin sympatisoin ap:ta, mutta en oikein jaksa enää. Tylyä kielenkäyttöä muita kohtaan ja vihaista valitusta. Arvaa miltä ne muiden isät ovat tuntuneet kun oma kuoli ennen kuin olin koulussa. Hävettää puolestasi, sulla sentään on isä.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 23:05"]

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:28"][quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:19"] Siis jonkun isä kuollut ennen kuin olet edes itse 30v? Minä olen 29v, isäni 51v. Tuostahan on jäänyt ikään kuin yksi sukupolvi välistä. Vaarini on 75v. [/quote] Mun isä, joka oli n. 30v. mun syntyessä, kuoli kun mä olin parikymppinen. Että ei se nuorempikaan isä aina elä vanhaksi. Tuuripelillä tässä loppupeleissä mennään, ihan jokainen. [/quote] Ei vissiin akateemista tutkintoa sulla? Ap puhui koko elämästään, alusta asti. Isä ryhtyi vanhana isäksi. Todennäköisyys sairastua, kuolla ja olla koskaan näkemättä lapsen lapsia on suuri tuossa iässä, tilastollisesti. Sattumalle ei kukaan voi mitään, mutta elämän realiteeteille voi.

[/quote]

Tässä on yksi palstan noloimpia losautuksia, ja se on jo paljon sanottu!