Miettikää hetki ennen kuin lisäännytte vanhojen miesten kanssa.

[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 03:30"]

[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 00:12"]Olipas purkaus. Minäpä kerron omasta isästäni. Kun synnyin, isäni oli 54-vuotias ja äitini oli 38. Minulla on kaksi vuotta vanhempi isoveli ja vuoden nuorempi pikkuveli. Tappelimme lapsina kovasti, joten ei ne sisaruksetkaan aina kaikki kaikessa ole.  Isäni oli leskimies, kun alkoi heilastella äitini kanssa. Isäni aikuiset lapset eivät tykänneet hyvää, kun isäni valitsi äitini. Heidän suosikki uudeksi äitipuoleksi oli joku toinen nainen, jolla oli kiva kesämökki. Tämä kilpaileva nainen otti häviönsä huonosti ja kävi päivittelemässä isäni äidille, "Kuinka tässä nyt näin kävi". Isäni sai sydänkohtauksen, kun olin vasta 2-vuotias. Hän joutui sairaseläkkeelle ja oli siitä lähtien kotona. Kun olin lapsi, hän joi välillä liikaa, mutta se jäi kun äiti osti omistusasunnon ja isä oli kauhuissaan asuntolainasta. Ja ryyppykaveritkin jäivät sinne vanhan kodin kulmille. Meillä ei ollut koskaan kesäisin huolia lastenhoidosta, koska isä oli aina kotona. Ymmärsin vasta aikuisena, että monissa perheissä on vaikeaa kun lapset on koululaisia ja aikuiset joutuvat olemaan töissä.  Kun me koululaiset tulimme kotiin, meitä oli aina mannapuuro odottamassa. Myöhemmin isä oppi laittamaan ruokaakin ja teki joskus kahtakin ruokaa, kun pelkäsi että kotona olisi samaa kuin koulussa. Pyykkiäkin hän oppi pesemään, vaikka ei siitä oikein tykännyt. Yksi varhaisimmista lapsuusmuistoistani on sellainen, kun istuin isän olkapäällä keinutuolissa ja kaaduimme. Muistan sen tunteen kun olin siellä ylhäällä ja tajusin, että nyt mennään kumoon. Saatoin saada siinä aika tällin kun mentiin kirjahyllyä päin, mutta siitä en mitään muista. Tällaistako se ap on jäänyt kaipaamaan, isän olkapäillä istumista?  Minulla on isästä hyvät muistot, koska olin isän suosikki. Ei hän ehkä ollut niin nuori kuin kavereiden isät ja kyllähän se minua lapsena hävettikin. Mutta isä tykkäsi minusta ja isälle minä kelpasin. Äidille en kelvannut koskaan ja siitä on jäänyt paha mieli aikuiseksi asti. Äiti oli jonkinlainen huolenpitäjä ja muistelen häntä tietyllä ymmärryksellä ja arvostuksella. Mutta isää minä muistelen lämmöllä. En ole koskaan kokenut, että olisin jäänyt mistään paitsi siksi, että minulla oli vanha isä. Äidin suhteen sen sijaan olisi ollut paljonkin toivomisen varaa. [/quote] Olit 2-vuotias kun isäsi kuoli, mutta silti "teitä koululaisia oli mannapuuro odottamassa"? Miksi käytät aikaa noin typerään provoiluun?

[/quote]Kirjoittajan isä sai sydänkohtauksen. Ei kuollut. Kas, kun kaikki eivät aina kuole sydänkohtaukseen.

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 14:48"]

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 14:44"]

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 14:26"]

[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 13:18"]

[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 14:24"]

[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 13:45"]

[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 13:40"][quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 13:10"] kaverilla myös iäkäs isä, sairastui Parkinsoniin samoihin aikoihin kun kaveri meni ylä-asteelle. ei pysty itkemättä puhumaan isästään ja miettii, miksi ihmeessä vanhemmat halusivat vielä sen iltatähden? isoveljet olivat siis 15 ja 21 , vanhemmat nelivitosia kun tämä ystäväni syntyi [/quote] En ihan ymmärrä? Kaverisi olisi mielummin valinnut olla syntymättä vain sen takia että isällä on Parkinson? [/quote] Valinnut olla syntymättä?? VALINNUT olla syntymättä? Voiko vittu isompaa aivopierua olla! Tuki jo se typerä turpasi kanttura!

[/quote] Mitäs typerää tuossa oli? Valitsisiko hän mielummin syntymän vai ei, jos se olisi mahdollista? Mutta hienoa, että sinä olet niin fiksu :D!

[/quote]

Kerropa mulle vielä, miten munasolu ja siittiö yhdessä päättävät joko syntyä tai jättää syntymättä? Ne on soluja. Ne ei vielä ajattele. Ne ei toivo tai valitse yhtään mitään.

Ihan vitun typerä kommentti.

[/quote] Valitsisiko (ts. jos voisi)? Osaat kai lukea, vaikka eilen jollekin valitit jeesusteluista, eikä täällä edes kukaan jeesustellut.

[/quote]

Mä en ole valittanut kenellekään jeesusteluista, koska lainaamasi oli ensimmäinen tähän ketjuun kirjoittamani viesti. Mun mielestä on täysin naurettavaa miettiä koko asiaa, koska tosiasia on se, että hedelmöittyminen on biologinen reaktio eikä minkään sortin valinta.

[/quote] Mutta toivottavasti ymmärrät, että tuonkin asian miettiminen auttaisi sinua. Sielu ihmisessä, kun ei ole minkään sortin biologinen reaktio.

Olet edelleen selkeästi avun tarpeessa. Sait itsesi taas pyhään raivoon vaikka "olosi oli kevyempi".

[/quote]

Kuvitteletko sä nyt mua ap:ksi? En ole, enkä ole minkään "pyhän raivon" vallassa. Se, että hedelmöittyminen on biologinen reaktio, on tieteellinen fakta, jota ei muuta sun kuvitelmasi sieluista ja niiden tekemistä valinnoista. Ihminen on ensimetreillään kaksi solua, ei muuta.

En jaksa lukea muita kuin ap:n aloituksen, joka oli todella hyvä. 

Seurustelin aikoinaan 47-vuotiaan miehen kanssa (itse olin silloin 32) ja jouduin lopulta lopettamaan suhteen, koska en vaan nähnyt miestä lapseni isänä. Mielestäni lähes 50v. mies on liian vanha isäksi. Etenkin ottaen huomioon, että miehet ikääntyvät aiemmin ja sairastelevat enemmän kuin naiset ja etenkin, koska miehellä oli sukurasitteena Alzheimerin tauti. En vaan voinut ottaa sitä riskiä, että alaikäinen lapseni näkee oman isänsä sairastuvan Alzheimeriin ja äitinsä joutuvan omaishoitajaksi.

Kipeä ratkaisu se oli, mutta oikea. Nyt 37-vuotiaana minulla on 2 lasta omanikäiseni miehen kanssa ja olen onnellinen.

Yllättävän moni ei pidä ongelmana sitä, että lapset tehdään viisikymppisinä. Naiset: ulkomailta saa muuten lapsettomuushoitoja rahalla, jos eläkkeellä tulee aika pitkäksi ;) Onhan se niin, että kasikymppisetkin harrastaa ja jaksaa hiihtää, joten kyllä siinä lapsiperheen arkikin pyörii ja teinien kanssa on hyvä vääntää rajoista, kun on kuulolaite, sen voi tarvittaessa ottaa pois. Näinkö?

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:19"]

Siis jonkun isä kuollut ennen kuin olet edes itse 30v? Minä olen 29v, isäni 51v. Tuostahan on jäänyt ikään kuin yksi sukupolvi välistä. Vaarini on 75v.

[/quote]

Mun isä, joka oli n. 30v. mun syntyessä, kuoli kun mä olin parikymppinen. Että ei se nuorempikaan isä aina elä vanhaksi. Tuuripelillä tässä loppupeleissä mennään, ihan jokainen.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:14"]

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:06"]

Useimmiten se vanha mies onneks ehtii kuolla pois mut jättää nuorelle naiselle ison perinnön. Tämän varaan kai moni laskeekin. Sulla kävi vaan paska säkä

[/quote]

Vanha ukko kyllä järjestää raha-asiansa niin, että nuori leski saa korkeintaan asua yhteisessä kodissa. Muuten hoitelee rahat lapsilleen. Nuori leskihän voi ottaa uuden nuoren miehen ja pistää rahat sileäksi. Näin tietämässäni tapauksessa. Leski on katkera, kaikkeen pitää pyytää lasten lupa.

[/quote]Sehän on hienoa, että omaisuuden voi testamentata omille lapsilleen eikä jollekin onnenonkijalle.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:10"]

Sympatiat kovaksi kokemastasi lapsuudesta. Mutta luuletko että viestisi lukemisen jälkeen päätän että jään lapsettomaksi koska mieheni on paljon minua vanhempi, tai jätän elämäni rakkauden tehdäkseni lapsia nuoremman kanssa jottei lapseni kärsi? Anteeksi, mutta kokemasi tuntuvat aiheutuneen suurimmalta osalta isäsi luonteen aiheuttamaa, osa omaa kokemaasi häpeää. Meinaatko että kaikilta normaalista poikkeavilta pitäisi kieltää lisääntyminen koska lasta nolottaa? Eli "vanhat" läskit sairaat yms ei ansaitse saada lapsia? Ongelma on ehkä sinussa tai vanhempiesi luonteessa

[/quote]No en tietenkään odota. Senkus teet, niinhän teki minunkin äitini. Se tekemättä jättäminen vaatisi oman itsekkyyden hautaamista, mikä sulta ei epäilemättä onnistu. Muista sitten syyttää tyttäresi/poikasi luonnetta, kun isi potkaisee tyhjää ennenkuin he valmistuvat yliopistosta.

Ei. Mielestäni vanhat eivät saisi saada lapsia. +45 sinä olet jo valinnut lapsettomuuden. Naiset saattavat tuon ikäisenä olla skarppeja vielä 30 vuotta, miehet yksinkertaisesti eivät. Sullakin on varmaan mies toisella kierroksella ja nyt iltatähti pitää vääntää rakkauden hedelmäksi? Go for it, mitä sä mulle selittelet. Tietysti olisit vastuullinen mutsi jos turvaisit lapsellesi isän, mutta ei sun tarvi. Teet niinkuin haluat.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:04"]Isäni oli 55, äitini 32 kun synnyin. Voin rehellisesti, kaunistelematta sanoa isäni iän olleen yksi elämäni isoimpia huolia ja tumma pilvi elämäni yllä niin kauan kuin muistan. Lainkaan liiottelematta voin verrata isäni ikää esim. alkoholismia vastaavaan vaikeuteen. Haluaisin antaa näin pappaisän lapsena kuvauksen siitä, millaista oikeasti on olla iäkkään isän lapsi:

- Minulla ei ole sisaruksia. Olen kärsinyt tämän takia yksinäisyydestä arjessa ja lomien aikana. Mökillä, lomamatkalla, yksin kotona koulun jälkeen on oikeasti ankea olla. Pienenä haaveiluni siskosta meni niin yli, että valehtelin ihmisille varmaan kahdeksanvuotiaaksi, että minulla on isosisko. Kaipasin seuraa lakkaamatta. Ymmärrän, että tilanne on eri monilla muilla yksilapsisilla pariskunnilla, joilla ovat kaverit, suku ja lähellä asuvat lapset mukana elämässä. Meidän perhe on ollut aina surullisen eristäytynyttä. Isälläni ei ole ainuttakaan ystävää, eikä heillä todellakaan ole pariskuntia kavereina. Rippijuhlat, ylppärit, synttärit, you name it, ollaan lähes aina oltu vain me ja pari muuta, jos niitäkään.

Isäni ja äitini suhde alkoi isäni ollessa yhä naimisissa. Suhde jatkui pari vuotta ennen kuin isäni ex-vaimo sai tietää asiasta ja lähti. Tästä johtuen sukuni "eristi" isän hetkeksi avioeron jälkeen, tilanne korjaantui myöhemmin mutta välit ovat yhä viileät ja ollaan se "odd one out"-perhe. Kiusallinen perhe. Se perhe, jossa äitini hymyilee ahdistunutta muovihymyä häissä tms. pakollisessa sosiaalisessa tilanteessa, missä huokuu selkeästi äitini olevan ylimääräinen, epätoivottu, vaikkei sitä ääneen sanota. Eleistä kyllä huomaa. Olen aistinut tämän pienestä pitäen, ja tilanne on heijastunut tavallaan minuunkin. En ole läheinen sisarpuolteni kanssa. Ikäeron takia, ja muutenkin. Kuitenkin lapsuudessani yksiä onnellisimpia muistoja oli se, kun pääsin peuhaamaan "oikeaa" lapsuutta sisarpuolteni kanssa, vaikka he olivatkin minua yli hyvin reippaasti vanhempia. Yllättävää kyllä, isäni exä on aina ollut lämmin ja jopa rakastava minua kohtaan. Tieto siitä, että vanhempieni suhde alkoi niin väärällä ja likaisella tavalla ei ole yhtään mukavaa. On kiusallista kuunnella vierestä, kun kaverit kertovat herttaisia ja mukavia tarinoita miten heidän vanhempansa tapasivat. Minä en pahemmin jakele omaani.

- Isäni on aina ollut "pappani", ei isäni. On kyllästyttävää, kun niin pienestä kuin muistan häntä on automaattisesti oletettu isovanhemmakseni. On tylsää ja noloa, kun vanhojentansseissa minulle tultiin sanomaan, että oli "söpöä" kun tanssin ukkini kanssa. On inhottavaa, että isäni on erottunut niin selkeästi vanhempainilloissa, kavereiden vanhempien joukossa. Hänen ikänsä on tullut kaikkien fyysisten aktiviteettien tielle. En ole koskaan riehunut isäni olkapäillä, juossut kilpaa, potkinut palloa. Hän ei todellakaan ole tullut valvomaan leirejä tai osallistunut treeneihin niinkuin muiden isät. Aina on pitänyt varoa. Varoa kun isä on väsynyt, heikko, sairas, hauras. Isäni sai ensimmäisen sydänkohtauksen kun olin 12. Olen pelännyt kuollakseni isän kuolemaa, koko elämäni.

-Äitini ja isäni suhde on voinut todella huonosti viimeiset ainakin seitsemän vuotta. En tiedä ennen sitä, en ollut tarpeeksi kypsä ymmärtääkseni ettei se mitä meillä on ei ole normaalia. Äitini käy edelleen töissä, isä on ollut eläkkeellä jo iät ajat. Äitini on joutunut joustamaan tekemisistään, haluistaan, menoistaan, koska isä ei vaan jaksa/pysty/halua. Tämä on todella rasittavaa, koska äiti pitää minua isäni korvikkeena. Siinä missä kavereideni vanhemmat menevät yhdessä matkalle, aloittavat uuden harrastuksen, touhuavat yhdessä, meillä minun pitäisi olla se joka menee äidin kanssa. Isäni ei tykkää matkustamisesta, ja äiti mankuu matkaseuraa koko ajan. "Aloitetaan seinäkiipeily, hei lähdetään Pariisiin just sillon kun on sun tenttiviikko, osallistutaanko, mennäänkö, blaablaablaa". NO EN TULE! Opiskelen toisessa kaupungissa, mulla on oma elämäni ja kotoa irtautuminen aiheuttaa syyllisyyttä ja pahaa mieltä. Inhottavinta tässä on se, että kaverini menevät kotiin rentoutumaan ja passuuttamaan itseään, minä menen kotiin passaamaan isääni. Äitiäni ahdistaa selkeästi isän rapistuva kunto. Hänellä ei ole tasa-arvoista kumppania, vaan hoidokki. Äiti vaikuttaa hyvin onnettomalta. 22-vuotiaana on helvetin raskasta huolehtia siitä, miten hoidan isän jos äiti äkillisesti kuolisi. On helvetin raskasta ajatella, että käyn varmuudella katsomassa isääni vanhainkodissa/tai että hän on täysin äidin hoidettavissa ennen kuin täytän kolmekymmentä. Jos hän elää sinne asti. Isäni ei tule 100% varmuudella tapaamaan lapsiani. On vitttumaista, että hän hopuuttaa lapsenlapsia itsekkäistä syistä. Hän ei ole koskaan ollut täysin osallistuva pappa ex-liittonsa lapsien lapsille. Ex-vaimon uusi mies on oikeastaan korvannut hänen paikkansa. Tästä isä on luonnollisesti katkera eikä nää itsessään mitään vikaa. Vastuu on siis minulla. Jee. On tosi kivaa murehtua isän laitospaikasta tän ikäisenä. On tosi kivaa, että elän about samaa ikävaihetta kuin itseäni 10-20 vuotta vanhemmat naiset. On tosi kivaa, ettei isä enää neuvo ja hoida minua, vaan minä häntä.

En tiedä miksi avaudun. Kai olen vaan niin helvetin väsynyt tähän kaikkeen. Olen kateudesta sairas, kun kaverini kertovat laittaneensa whatsappviestiä isälleen. Heidän moderneille, osaaville, työelämässä yhä toimiville isilleen. Isä, joka kantoi olkapäillä lapsena, isä jolla on yhä ajokortti, isä jolle voi soittaa jos on ahdistus ja hätä. Isä, jolla on liberaalit ajatukset kodinhoidosta. En osaa purkaa ajatuksiani. Kai vaan haluan sanoa teille naisille, jotka suunnittelette itsekkäästi pyöräyttävänne omaksi iloksenne sen iltatähden 44-60-vuotiaiden setienne kanssa, että miettikää vähän sen iltatähden joku päivä olevan ihminen joka joutuu kantamaan vastuun siitä, ettette kykene ajattelemaan hänen parastaan. Koska kyllä, lapsi tarvitsee isän. Pappa ei ole isä.

Kiitos. Kylläpä tuli tekstiä. Jotenkin vaan itkettää.

 
[/quote]

Mun isä oli 40 ku synnyin ja jakso kyl telmiä. Jaksais varmaa vieläki, 65-vuotiaana. Ei kaikki kääpäänny 50 täytettyään.
Ymmärrän kyllä huolen terveydestä. Sama itellä, ja äitiäkään ei enää ole.

Aloittaja kirjoittaa mielenkiintoisesta asiasta, mutta niin rumasti ja kiittämättömästi, että vaikea sympatisoida.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:06"]

Useimmiten se vanha mies onneks ehtii kuolla pois mut jättää nuorelle naiselle ison perinnön. Tämän varaan kai moni laskeekin. Sulla kävi vaan paska säkä

[/quote]

Luitko ollenkaan ap:n tekstin?? Hän kirjoittaa omasta isästään!

Eilä EE

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:28"]

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:19"]

Siis jonkun isä kuollut ennen kuin olet edes itse 30v? Minä olen 29v, isäni 51v. Tuostahan on jäänyt ikään kuin yksi sukupolvi välistä. Vaarini on 75v.

[/quote]

Mun isä, joka oli n. 30v. mun syntyessä, kuoli kun mä olin parikymppinen. Että ei se nuorempikaan isä aina elä vanhaksi. Tuuripelillä tässä loppupeleissä mennään, ihan jokainen.

[/quot

Eikä mennä. Käytä päätäsi. Tuosta voisi päätellä riskin vanhemman aikaiseen poismenoon olevan yhtä suuri nuorilla kuin vanhoillakin. Vanhempiahan tunnetusti kaatuu kuin heinää isovanhempien tapaan 10-30-vuotiailla. Tosi kulunut kommentti. Kyllä, voi sairastua ja joutua onnettomuuteen. Mutta 78-vuotias nyt vaan on todennäköisemmin riskissä kuolla kuin 48v. Käännät miten haluut.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:29"]

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:14"]

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:06"]

Useimmiten se vanha mies onneks ehtii kuolla pois Tämä. Niin tämä. Van Äitiäni on aina oletettu onnenonkijaksi, ovat niin vääristyneen näköisiä yhdessä.mut jättää nuorelle naiselle ison perinnön. Tämän varaan kai moni laskeekin. Sulla kävi vaan paska säkä

[/quote]

Vanha ukko kyllä järjestää raha-asiansa niin, että nuori leski saa korkeintaan asua yhteisessä kodissa. Muuten hoitelee rahat lapsilleen. Nuori leskihän voi ottaa uuden nuoren miehen ja pistää rahat sileäksi. Näin tietämässäni tapauksessa. Leski on katkera, kaikkeen pitää pyytää lasten lupa.

[/quote]Sehän on hienoa, että omaisuuden voi testamentata omille lapsilleen eikä jollekin onnenonkijalle.

[/quote]

En käsitä, miten voit olla noin tiukasti kiinnittynyt ja leimautunut isääsi? Olet jo aikuinen, lopeta jo reflektiivinen suhtautumisesi ja irrottaudu hyvä ihminen! Isäsi ja sinä olette kaksi täysin erillistä henkilöä ja persoonaa. Ongelmasi pesii ennenkaikkaikkea sinussa itsessäsi.

Mulla on se tilanne, että toimin alle 60-vuotiaan muistisairaan mieheni omaishoitajana ja samalla huolehdin kolmesta alakoululaisesta lapsestamme, joita isä ei enää joka päivä tunnista omakseen. Aloitimme suhteen, kun olin 24-vuotias ja mieheni oli 45-vuotias. Onnellista huoletonta vaihetta kesti alle 10 vuotta. Mieheni luonne muuttui hänen sairastuttua alzheimeriin poikkeuksellisen 'nuorella iällä' ja meni muutama vuosi, ennen kuin ymmärsin mistä on kyse. Hänestä tuli vainoharhainen, piikikäs, lyhytpinnainen, tuhlaileva, holtiton ja viimeisenä kesänä ennen diagnoosia hän jäi kiinni itsensäpaljastelusta useaan otteeseen.

Mieheni ei enää ole se sama ihminen, kenen kanssa menin naimisiin ja usein kadehdin ystäviäni, jotka saavat vanheta kumppaniensa kanssa yhtä aikaa. Olen kyllä kuullut usein lauseen, että elämässä voi tapahtua mitä vaan nuorellekin ihmiselle, mutta aina on isompi todennäköisyys siihen, että vanha sairastuu.

Ymmärrän suuren osan tuosta, mutta älä nivo asioita liikaa yhteen.mturhaan lietsot omaa ahdistustasi. A) minäkin matkustan äitini kanssa koska isäni ei tykkää matkustaa (en näe tätä vikana?) , b) isälläsi taitaa olla aika huonot elintavat jo tarvii jatkuvaa passausta ja välittää olostaan. C) musta tavallaan tuntuu hyvältä et sun isä haluu nähdä lapsen lapsia. Välittää! D) ei meilläkään perhetuttuja ollut, ihan koulusta tms. omat kaverit löytyi. 

Sanon nää asiat vaan siks ettet turhaan lietso itselles huonoa oloa. Muista että hän on sinun isäsi ikioma isäsi, ja se että hänellä on muita lapsia ei tee hänestä vähemmän sinun isää.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:31"]

Aloittaja kirjoittaa mielenkiintoisesta asiasta, mutta niin rumasti ja kiittämättömästi, että vaikea sympatisoida.

[/quote]

Nyyh, odota kun kuivaan kyyneleeni. Ikävää, etten kirjoittanut nöyristelevään ja anteeksipyyntelevään sävyyn päivittöisen stressini aiheesta. On luonnollisesti ikävää kun joku kritisoi vanhempiaan. Munhan ois pitänyt kirjottaa jenkkityylinen "elämä on ihanaa, vanhempieni tosirakkauden takia minäkin sain tuntea tänään tuulen poskillani, tehkää kaikki pappojen kanssa skidejä, kaikki elämämvalinnat on AINA oikeita eikä lapset IKINÄ kärsi vanhempuensa takia ja jos kärsivät niin siitä napsahdetaan ongelmitta ylös ja opitaan ja kasvetaan hirveesti henkisesti"liibalaabaa. Arvaa mitä? En jaksa. Olen väsynyt. Ja vihainen. Tee itse oma kirjoituksesi joka miellyttää.

Tottakai omaisuus lapsille. 

Voi nyyh ap, onpa sinulla ollut helvetin rankka lapsuus. Oikein sääliksi käy. Kiittämätön penikka. Kaikki ongelmasi ovat helposti siirrettävissä isäsi niskaan, sinussa ei ole mitään vikaa tietenkään. Olisiko pitänyt jättää sinut tekemättä?

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:33"]Eilä EE

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:28"]

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:19"]

Siis jonkun isä kuollut ennen kuin olet edes itse 30v? Minä olen 29v, isäni 51v. Tuostahan on jäänyt ikään kuin yksi sukupolvi välistä. Vaarini on 75v.

[/quote]

Mun isä, joka oli n. 30v. mun syntyessä, kuoli kun mä olin parikymppinen. Että ei se nuorempikaan isä aina elä vanhaksi. Tuuripelillä tässä loppupeleissä mennään, ihan jokainen.

[/quot

Eikä mennä. Käytä päätäsi. Tuosta voisi päätellä riskin vanhemman aikaiseen poismenoon olevan yhtä suuri nuorilla kuin vanhoillakin. Vanhempiahan tunnetusti kaatuu kuin heinää isovanhempien tapaan 10-30-vuotiailla. Tosi kulunut kommentti. Kyllä, voi sairastua ja joutua onnettomuuteen. Mutta 78-vuotias nyt vaan on todennäköisemmin riskissä kuolla kuin 48v. Käännät miten haluut.
[/quote]

No, tuttavapiirissä on useampi 40 v isukki kuollut. Muutama aivoverenvuotoon, yksi aortan repeämään, pari sydänkohtaukseen. Äitejä sitten rinta- tai keuhkosyöpään (huom tupakoimattomia!)

Toki ikä on riski, mutta myös perimä ja geneettinen alttius, sekä se tuuri...

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:31"]Aloittaja kirjoittaa mielenkiintoisesta asiasta, mutta niin rumasti ja kiittämättömästi, että vaikea sympatisoida.
[/quote]

Idiootti!!