Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miettikää hetki ennen kuin lisäännytte vanhojen miesten kanssa.
13.04.2015 |
Isäni oli 55, äitini 32 kun synnyin. Voin rehellisesti, kaunistelematta sanoa isäni iän olleen yksi elämäni isoimpia huolia ja tumma pilvi elämäni yllä niin kauan kuin muistan. Lainkaan liiottelematta voin verrata isäni ikää esim. alkoholismia vastaavaan vaikeuteen. Haluaisin antaa näin pappaisän lapsena kuvauksen siitä, millaista oikeasti on olla iäkkään isän lapsi:
- Minulla ei ole sisaruksia. Olen kärsinyt tämän takia yksinäisyydestä arjessa ja lomien aikana. Mökillä, lomamatkalla, yksin kotona koulun jälkeen on oikeasti ankea olla. Pienenä haaveiluni siskosta meni niin yli, että valehtelin ihmisille varmaan kahdeksanvuotiaaksi, että minulla on isosisko. Kaipasin seuraa lakkaamatta. Ymmärrän, että tilanne on eri monilla muilla yksilapsisilla pariskunnilla, joilla ovat kaverit, suku ja lähellä asuvat lapset mukana elämässä. Meidän perhe on ollut aina surullisen eristäytynyttä. Isälläni ei ole ainuttakaan ystävää, eikä heillä todellakaan ole pariskuntia kavereina. Rippijuhlat, ylppärit, synttärit, you name it, ollaan lähes aina oltu vain me ja pari muuta, jos niitäkään.
Isäni ja äitini suhde alkoi isäni ollessa yhä naimisissa. Suhde jatkui pari vuotta ennen kuin isäni ex-vaimo sai tietää asiasta ja lähti. Tästä johtuen sukuni "eristi" isän hetkeksi avioeron jälkeen, tilanne korjaantui myöhemmin mutta välit ovat yhä viileät ja ollaan se "odd one out"-perhe. Kiusallinen perhe. Se perhe, jossa äitini hymyilee ahdistunutta muovihymyä häissä tms. pakollisessa sosiaalisessa tilanteessa, missä huokuu selkeästi äitini olevan ylimääräinen, epätoivottu, vaikkei sitä ääneen sanota. Eleistä kyllä huomaa. Olen aistinut tämän pienestä pitäen, ja tilanne on heijastunut tavallaan minuunkin. En ole läheinen sisarpuolteni kanssa. Ikäeron takia, ja muutenkin. Kuitenkin lapsuudessani yksiä onnellisimpia muistoja oli se, kun pääsin peuhaamaan "oikeaa" lapsuutta sisarpuolteni kanssa, vaikka he olivatkin minua yli hyvin reippaasti vanhempia. Yllättävää kyllä, isäni exä on aina ollut lämmin ja jopa rakastava minua kohtaan. Tieto siitä, että vanhempieni suhde alkoi niin väärällä ja likaisella tavalla ei ole yhtään mukavaa. On kiusallista kuunnella vierestä, kun kaverit kertovat herttaisia ja mukavia tarinoita miten heidän vanhempansa tapasivat. Minä en pahemmin jakele omaani.
- Isäni on aina ollut "pappani", ei isäni. On kyllästyttävää, kun niin pienestä kuin muistan häntä on automaattisesti oletettu isovanhemmakseni. On tylsää ja noloa, kun vanhojentansseissa minulle tultiin sanomaan, että oli "söpöä" kun tanssin ukkini kanssa. On inhottavaa, että isäni on erottunut niin selkeästi vanhempainilloissa, kavereiden vanhempien joukossa. Hänen ikänsä on tullut kaikkien fyysisten aktiviteettien tielle. En ole koskaan riehunut isäni olkapäillä, juossut kilpaa, potkinut palloa. Hän ei todellakaan ole tullut valvomaan leirejä tai osallistunut treeneihin niinkuin muiden isät. Aina on pitänyt varoa. Varoa kun isä on väsynyt, heikko, sairas, hauras. Isäni sai ensimmäisen sydänkohtauksen kun olin 12. Olen pelännyt kuollakseni isän kuolemaa, koko elämäni.
-Äitini ja isäni suhde on voinut todella huonosti viimeiset ainakin seitsemän vuotta. En tiedä ennen sitä, en ollut tarpeeksi kypsä ymmärtääkseni ettei se mitä meillä on ei ole normaalia. Äitini käy edelleen töissä, isä on ollut eläkkeellä jo iät ajat. Äitini on joutunut joustamaan tekemisistään, haluistaan, menoistaan, koska isä ei vaan jaksa/pysty/halua. Tämä on todella rasittavaa, koska äiti pitää minua isäni korvikkeena. Siinä missä kavereideni vanhemmat menevät yhdessä matkalle, aloittavat uuden harrastuksen, touhuavat yhdessä, meillä minun pitäisi olla se joka menee äidin kanssa. Isäni ei tykkää matkustamisesta, ja äiti mankuu matkaseuraa koko ajan. "Aloitetaan seinäkiipeily, hei lähdetään Pariisiin just sillon kun on sun tenttiviikko, osallistutaanko, mennäänkö, blaablaablaa". NO EN TULE! Opiskelen toisessa kaupungissa, mulla on oma elämäni ja kotoa irtautuminen aiheuttaa syyllisyyttä ja pahaa mieltä. Inhottavinta tässä on se, että kaverini menevät kotiin rentoutumaan ja passuuttamaan itseään, minä menen kotiin passaamaan isääni. Äitiäni ahdistaa selkeästi isän rapistuva kunto. Hänellä ei ole tasa-arvoista kumppania, vaan hoidokki. Äiti vaikuttaa hyvin onnettomalta. 22-vuotiaana on helvetin raskasta huolehtia siitä, miten hoidan isän jos äiti äkillisesti kuolisi. On helvetin raskasta ajatella, että käyn varmuudella katsomassa isääni vanhainkodissa/tai että hän on täysin äidin hoidettavissa ennen kuin täytän kolmekymmentä. Jos hän elää sinne asti. Isäni ei tule 100% varmuudella tapaamaan lapsiani. On vitttumaista, että hän hopuuttaa lapsenlapsia itsekkäistä syistä. Hän ei ole koskaan ollut täysin osallistuva pappa ex-liittonsa lapsien lapsille. Ex-vaimon uusi mies on oikeastaan korvannut hänen paikkansa. Tästä isä on luonnollisesti katkera eikä nää itsessään mitään vikaa. Vastuu on siis minulla. Jee. On tosi kivaa murehtua isän laitospaikasta tän ikäisenä. On tosi kivaa, että elän about samaa ikävaihetta kuin itseäni 10-20 vuotta vanhemmat naiset. On tosi kivaa, ettei isä enää neuvo ja hoida minua, vaan minä häntä.
En tiedä miksi avaudun. Kai olen vaan niin helvetin väsynyt tähän kaikkeen. Olen kateudesta sairas, kun kaverini kertovat laittaneensa whatsappviestiä isälleen. Heidän moderneille, osaaville, työelämässä yhä toimiville isilleen. Isä, joka kantoi olkapäillä lapsena, isä jolla on yhä ajokortti, isä jolle voi soittaa jos on ahdistus ja hätä. Isä, jolla on liberaalit ajatukset kodinhoidosta. En osaa purkaa ajatuksiani. Kai vaan haluan sanoa teille naisille, jotka suunnittelette itsekkäästi pyöräyttävänne omaksi iloksenne sen iltatähden 44-60-vuotiaiden setienne kanssa, että miettikää vähän sen iltatähden joku päivä olevan ihminen joka joutuu kantamaan vastuun siitä, ettette kykene ajattelemaan hänen parastaan. Koska kyllä, lapsi tarvitsee isän. Pappa ei ole isä.
Kiitos. Kylläpä tuli tekstiä. Jotenkin vaan itkettää.
Kommentit (377)
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 23:47"]Tämä aloitus olisi hyvä linkittää seuraavaan ketjuun jonka se palstalla säännöllisesti uikuttava miesasiamies pistää pystyyn. Kestoaiheena ihmettelee mikseivät nuoret naiset ymmärrä ottaa "kokeneempaa" 4-5-kymppistä miestä :D
[/quote]
Se joka länkyttää tollasta/syyllistää naisia tekemään vastaavia typeryyksiä ansaitsis oikeesti litsarin.
En voi uskoa, että joku on aidosti niin typerä, että kannustaisi lapsien tekoon viiskybäsenä. Toisaalta en tiedä mikä on miesasiamies, mutta ei kovin fiksulta kuullosta.
Naiset, älkää ottako pappaa puolisoksi. Ottakaa itsenne ikäinen mies. Teidän tulevat lapsenne, oma mielenterveytenne ja jaksamisenne, seksielämänne ja tulevaisuuden viisikymppuset itsenne sitten kiittävät. En kyllä toisaalta voi edes ymmärtää, miten joku voisi kiinnostua mun iässä vaikka 15 vuotta vanhemmasta. Tulee fyysinen reaktio kun mietin edes mahdollisuutta omalle kohdalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP on pohjimmiltaan hyvin itsekäs ihminen jonka pitäisi kasvaa aikuiseksi.
Normisti palstalla haukutaan 50/60v isovanhempia, jotka viilettää matkoilla ja harrastuksissa eivätkä sen takia ehdi hoitaa lapsenlapsiaan :) Tässä ketjussa ne 60v. onkin yhtäkkiä sairaita ja raihnaisia. Odottelevat kuolemaa. Mielnkiintoinen ristiriita, varsinkin kun muistaa että tässä kuitenkin tilastollisesti eletään yhä vanhemmiksi ja vanhemmiksi. Palstan mukaan kuitenkin hengissä oleva 60v. mies on harvinaisuus. Tai jos se on hengissä niin ainakin täysin autettava tapaus. Täytyy muistuttaa mammoja seuraavan kerran kun itkevät taas ettei anoppi ja appi hoida lapsia tarpeeksi. Ei ne voi, anopin pitää hoitaa sitä sairasta appea. Ei se enää lapsenlapsia pysty hoitamaan. Mammojen on pakko ihan itse hoitaa ne lapsensa.
Ajatteles jos menit ennen sotaan (tai nyt)), tuli ijyty, eikä ollutkaan enää iskääsi?
Sain ekan lapsen 18v. Erottiin 6kk myöhemmin. Ei kestänyt pitkään kyydissä nuori isä (hän 19v). Lapsi nyt 24 ja tämä isä 44, huonokuntoinen lihava juoppo. Lapseni häpeää häntä eikä välitä tavata nyt sen enempää kuin lapsenakaan.
Seuraavat lapset sain 22ja 24vuotiaana. Näistä etenkin nuorempi häpesi mua joka paikassa. Nyt kun hän on 19 hän sanoo ettei kyllä enää yhtään tajua miksi häpesi, tulkitsen tuon aikuistumisen merkiksi.
Äitini oli reilu 40v kun lapseni olivat pieniä. Kyllä hän oli reipas ja auttoi, silti työelämä oli isossa roolissa. Nyt olen vauvan kanssa äitiyslomalla. Iltatähden sain 42v. On kivaa kun äitini jäi just eläkkeelle niin ehditään olla paljon yhdessä. Hoitoapua en tarvitse tykkään hoitaa pienen aarteeni itse. Vauvallani on myös seuraa kun meillä pari hänen ikäistään lastenlasta joiden kanssa leikkiä.
Olen varma että iltatähti häpeää joskus ikääni, mutta ei voi millään hävetä enempää kuin se nyt 19 v lapsena ja teininä häpesi :) että saa varmaan vertaistukea isosiskolta kunnes aikuistuminen vie häpeän..
Nyt hoidan paljon lapsen lapsiani, mutta sitten kun iltatähti on 25v jään eläkkeelle. Jos hänellä silloin on lapsia ehdin omistautua niille vielä paljon paremmin kuin näille nykyisille kun työelämä vielä vaatii osansa.
Ja vielä.. Mieheni on yli 50v. Hän on silti jo tähän mennessä ollut enemmän, pitempään ja parempi isä iltatähdelleni kuun mihin esikoiseni 19v isä aikanaan pystyi.
Ap on 22v. Hänen maailmankuvansa tulee vielä muuttumaan ja kehittymään paljon. Toivottavasti:)
sorry näppisvirheet. Surkealla kännykällä kirjoitin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 00:00"]Ajatteles jos menit ennen sotaan (tai nyt)), tuli ijyty, eikä ollutkaan enää iskääsi?
[/quote]
Mitä? Onks sulla tiistaipullo puolessavälissä?
Asiat voi kokea noinkin. Itselläni vähän toisenlainen tarina. Olin teini ikäinen, kun äitini valmistui yliopistosta. Isä oli viikonloppuisä, nyt hänellä on uudesta liitosta 15-20 vuotta itseäni nuoremmat lapset, sisarpuoleni siis. Minun lapsenvahtinani oli välillä itseäni 10 vuotta vanhempi täti, nelikymppinen mummo tai kuusikymppinen isomummo.
Olen nyt 28, äitini on 44. Ollaan joskus yhdessä naureskeltu, että ottaen huomioon miesten ja naisten väliset keskimääräiset eliniänodotteet, on hyvin mahdollista, että voidaan sitten vanhainkodissa pelata yhdessä backgammonia. Muistan, kun futistreeneissä varhaisteininä kaverit eivät uskoneet, että kentän laidalla oli äitini eikä siskoni. Kaverien öykkärifaijat yrittivät välillä kouria häntä ja kaikki säälivät perhettämme (on myös 2 vuotta itseäni nuorempi veli) surkeana teiniäitiperheenä, vaikka rutiköyhyydestä huolimatta äitimme oli aina maailman paras äiti (vaikkakin melkein koko ajan töissä tai lukemassa tenttiin).
Asuimme aina toinen toistaan kämäisemmissä HOAS:n luukuissa Helsingin rähjäisimmissä paikoissa ja aina ei ollut lämmintä ateriaa - jos kaurapuuroa ei lasketa - illalla kotona. Eli jos olet jostain Ap kateellinen, niin voin sanoa, että itse olin joskus kateellinen niille, joilla kotona oli tiski- ja pesukone. Käsitiskaaminen ja pesutuvat tulivat tutuiksi eskari-ikäisenä, jonkunhan piti pyykata, koska 17-vuotias tätini ei aina ollut ymmärrettävästi perjantai-iltaisin lastenhoitotuulella. Ole mielummin iloinen, että sinun ei kirjoituksestasi päätelle tarvinnut olla aikuinen 10 vuotiaana. Äitisikin vaikuttaa mukavalta :).
Ymmärrän toki ahdistuksesi, mutta kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa ja ihmiset yksinkertaisesti eivät toimi niin kuin koneet, jotka kaikki saavat lapsia 29 vuotiaana (mikä entisaikoihin on ollut täysin ikäloppu ensisynnyttäjäksi). Et voi itse valita kortteja, jotka sinulle jaetaan. Itse en tule lapsia saamaan lainkaan, mikä lienee hyvä juttu ottaen huomioon sen, että minusta lapsen kuuluu elää köyhä lapsuus, jotta myöhemmin elämässä ei ottaisi sellaisia asioita, kuten sopivankokoiset kengät, paikkaamaton takki ja talouspaperi itsestäänselvyytenä. Voi oppia myös paksunahkaisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 00:01"]Sain ekan lapsen 18v. Erottiin 6kk myöhemmin. Ei kestänyt pitkään kyydissä nuori isä (hän 19v). Lapsi nyt 24 ja tämä isä 44, huonokuntoinen lihava juoppo. Lapseni häpeää häntä eikä välitä tavata nyt sen enempää kuin lapsenakaan.
Seuraavat lapset sain 22ja 24vuotiaana. Näistä etenkin nuorempi häpesi mua joka paikassa. Nyt kun hän on 19 hän sanoo ettei kyllä enää yhtään tajua miksi häpesi, tulkitsen tuon aikuistumisen merkiksi.
Äitini oli reilu 40v kun lapseni olivat pieniä. Kyllä hän oli reipas ja auttoi, silti työelämä oli isossa roolissa. Nyt olen vauvan kanssa äitiyslomalla. Iltatähden sain 42v. On kivaa kun äitini jäi just eläkkeelle niin ehditään olla paljon yhdessä. Hoitoapua en tarvitse tykkään hoitaa pienen aarteeni itse. Vauvallani on myös seuraa kun meillä pari hänen ikäistään lastenlasta joiden kanssa leikkiä.
Olen varma että iltatähti häpeää joskus ikääni, mutta ei voi millään hävetä enempää kuin se nyt 19 v lapsena ja teininä häpesi :) että saa varmaan vertaistukea isosiskolta kunnes aikuistuminen vie häpeän..
Nyt hoidan paljon lapsen lapsiani, mutta sitten kun iltatähti on 25v jään eläkkeelle. Jos hänellä silloin on lapsia ehdin omistautua niille vielä paljon paremmin kuin näille nykyisille kun työelämä vielä vaatii osansa.
Ja vielä.. Mieheni on yli 50v. Hän on silti jo tähän mennessä ollut enemmän, pitempään ja parempi isä iltatähdelleni kuun mihin esikoiseni 19v isä aikanaan pystyi.
Ap on 22v. Hänen maailmankuvansa tulee vielä muuttumaan ja kehittymään paljon. Toivottavasti:)
sorry näppisvirheet. Surkealla kännykällä kirjoitin
[/quote]
Tai sitten sun maailmankuva tulee muuttumaan kun kohtaat niitä elämän realiteetteja.
Pahalta kuitenkin tuntui lukea tuosta häpeästö. Kiva kuulla, että rakastatte miehenne kanssa toisianne ja hän on hyvä isä.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 23:36"]
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 23:25"]Onko AP niin täynnä vihaa, että se täytyy purkaa muihin? Täällä on paljon nättejä vastauksia, mutta sama raivo ja kiroilu vaan jatkuu.. Fakta kuitenkin on tullut jo tuolla edelläkin, kaikki perheenne ongelmat EIVÄT JOHDU isäsi iästä. Heikot välinne taitavat olla tekosyy tehdä isästä sylkykuppi. Tunnut saavasi jotakin sadistista mielihyvää siitä että äitisi haluaa viettää aikaa kanssasi mutta sinä et hänen. Tuleeko hyvä mieli kun saa kieltäytyä kivasta ajanvietteestä ja kostaa äidille? Tiesitkö että ikäisenäsi monet ottavat vastuuta jo isoista asioista: omista lapsista, sairastavista vahemmista tai isovanhemmista. Se on elämää se. Turha ulista rankkaa kohtaloa. Tunnut niin kiittämättömältä ihmiseltä. Ihan kuin vanhempasi olisivat sinulle pelkkä taakka eivätkä olisi koskaan auttaneet sinua mitenkään. [/quote] :D mitä? Helpottiko? Niinhän mulla onkin isovanhempi, kovasti tässä sitä hoivaillaan. Sä et luonnollisesti ole koskaan ulissut, tyynen rauhallisesti otat elämän vastaan. Synnyttämässäkin kävit navetan takana ja vauva kantorepussa ja kaks possua kainalossa vaapuit takaisin. Uh huh, vai eiks me ollakaan enää sodanjälkeisessä Suomessa? Ironista, koska my dear, sä olet täynnä vihaa. Onneks pääsit purkamaan sitä! Ota potkunyrkkeily harrastukseksi sen avoimen psykologiakurssien sijaan, kun ei oikeen onnistu toi?
[/quote]
Mitä tuo sun ulina auttaa? Nuoreneeko se sun isäs sillä? Muuttuuko historia sillä? Et sä mitään enää voi muuttaa, ainoa mitä sä voit muuttaa olet sä itse. Toki sä saat ulista niin paljon kuin haluat, mutta ei siitä sulle ole mitään hyötyä. Sun isäs on ja pysyy vanhana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhyy uliuli vali mulla on oikeus mun tunteisiin uikuti ui
Vanhemmalla iällä tehdyn lapsen riski olla kusipää nähtävästi lisääntyy
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 00:02"]Asiat voi kokea noinkin. Itselläni vähän toisenlainen tarina. Olin teini ikäinen, kun äitini valmistui yliopistosta. Isä oli viikonloppuisä, nyt hänellä on uudesta liitosta 15-20 vuotta itseäni nuoremmat lapset, sisarpuoleni siis. Minun lapsenvahtinani oli välillä itseäni 10 vuotta vanhempi täti, nelikymppinen mummo tai kuusikymppinen isomummo.
Olen nyt 28, äitini on 44. Ollaan joskus yhdessä naureskeltu, että ottaen huomioon miesten ja naisten väliset keskimääräiset eliniänodotteet, on hyvin mahdollista, että voidaan sitten vanhainkodissa pelata yhdessä backgammonia. Muistan, kun futistreeneissä varhaisteininä kaverit eivät uskoneet, että kentän laidalla oli äitini eikä siskoni. Kaverien öykkärifaijat yrittivät välillä kouria häntä ja kaikki säälivät perhettämme (on myös 2 vuotta itseäni nuorempi veli) surkeana teiniäitiperheenä, vaikka rutiköyhyydestä huolimatta äitimme oli aina maailman paras äiti (vaikkakin melkein koko ajan töissä tai lukemassa tenttiin).
Asuimme aina toinen toistaan kämäisemmissä HOAS:n luukuissa Helsingin rähjäisimmissä paikoissa ja aina ei ollut lämmintä ateriaa - jos kaurapuuroa ei lasketa - illalla kotona. Eli jos olet jostain Ap kateellinen, niin voin sanoa, että itse olin joskus kateellinen niille, joilla kotona oli tiski- ja pesukone. Käsitiskaaminen ja pesutuvat tulivat tutuiksi eskari-ikäisenä, jonkunhan piti pyykata, koska 17-vuotias tätini ei aina ollut ymmärrettävästi perjantai-iltaisin lastenhoitotuulella. Ole mielummin iloinen, että sinun ei kirjoituksestasi päätelle tarvinnut olla aikuinen 10 vuotiaana. Äitisikin vaikuttaa mukavalta :).
Ymmärrän toki ahdistuksesi, mutta kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa ja ihmiset yksinkertaisesti eivät toimi niin kuin koneet, jotka kaikki saavat lapsia 29 vuotiaana (mikä entisaikoihin on ollut täysin ikäloppu ensisynnyttäjäksi). Et voi itse valita kortteja, jotka sinulle jaetaan. Itse en tule lapsia saamaan lainkaan, mikä lienee hyvä juttu ottaen huomioon sen, että minusta lapsen kuuluu elää köyhä lapsuus, jotta myöhemmin elämässä ei ottaisi sellaisia asioita, kuten sopivankokoiset kengät, paikkaamaton takki ja talouspaperi itsestäänselvyytenä. Voi oppia myös paksunahkaisemmaksi.
[/quote]
Hmm, en jaksa ottaa kantaa muuhun kuin että nautin kirjoituksestasi. Kirjoitat hyvin. Kentän laidalla-kohdassa suorastaan aistin kirpeän syysilman ja kädet puuskassa värjöttelevän nuoren äidin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 00:04"]Yhyy uliuli vali mulla on oikeus mun tunteisiin uikuti ui
Vanhemmalla iällä tehdyn lapsen riski olla kusipää nähtävästi lisääntyy
[/quote]
Mulla ON oikeus mun tunteisiin vaikka se sua suututtaa. Tee tutkimus aiheesta, kykenet varmasti, oot sen verran fiksun oloinen.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 00:08"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 00:04"]Yhyy uliuli vali mulla on oikeus mun tunteisiin uikuti ui Vanhemmalla iällä tehdyn lapsen riski olla kusipää nähtävästi lisääntyy [/quote] Mulla ON oikeus mun tunteisiin vaikka se sua suututtaa. Tee tutkimus aiheesta, kykenet varmasti, oot sen verran fiksun oloinen.
[/quote]
Pitäähän kermaperseen jostain keksiä ne traumanaiheet. Sehän on muotia käydä terapiassa valittamassa kuinka kauhea lapsuus oli. Jos muuta ei keksitä niin ainakin isä oli liian vanha. On se rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipas purkaus. Minäpä kerron omasta isästäni.
Kun synnyin, isäni oli 54-vuotias ja äitini oli 38. Minulla on kaksi vuotta vanhempi isoveli ja vuoden nuorempi pikkuveli. Tappelimme lapsina kovasti, joten ei ne sisaruksetkaan aina kaikki kaikessa ole.
Isäni oli leskimies, kun alkoi heilastella äitini kanssa. Isäni aikuiset lapset eivät tykänneet hyvää, kun isäni valitsi äitini. Heidän suosikki uudeksi äitipuoleksi oli joku toinen nainen, jolla oli kiva kesämökki. Tämä kilpaileva nainen otti häviönsä huonosti ja kävi päivittelemässä isäni äidille, "Kuinka tässä nyt näin kävi".
Isäni sai sydänkohtauksen, kun olin vasta 2-vuotias. Hän joutui sairaseläkkeelle ja oli siitä lähtien kotona. Kun olin lapsi, hän joi välillä liikaa, mutta se jäi kun äiti osti omistusasunnon ja isä oli kauhuissaan asuntolainasta. Ja ryyppykaveritkin jäivät sinne vanhan kodin kulmille.
Meillä ei ollut koskaan kesäisin huolia lastenhoidosta, koska isä oli aina kotona. Ymmärsin vasta aikuisena, että monissa perheissä on vaikeaa kun lapset on koululaisia ja aikuiset joutuvat olemaan töissä.
Kun me koululaiset tulimme kotiin, meitä oli aina mannapuuro odottamassa. Myöhemmin isä oppi laittamaan ruokaakin ja teki joskus kahtakin ruokaa, kun pelkäsi että kotona olisi samaa kuin koulussa. Pyykkiäkin hän oppi pesemään, vaikka ei siitä oikein tykännyt.
Yksi varhaisimmista lapsuusmuistoistani on sellainen, kun istuin isän olkapäällä keinutuolissa ja kaaduimme. Muistan sen tunteen kun olin siellä ylhäällä ja tajusin, että nyt mennään kumoon. Saatoin saada siinä aika tällin kun mentiin kirjahyllyä päin, mutta siitä en mitään muista. Tällaistako se ap on jäänyt kaipaamaan, isän olkapäillä istumista?
Minulla on isästä hyvät muistot, koska olin isän suosikki. Ei hän ehkä ollut niin nuori kuin kavereiden isät ja kyllähän se minua lapsena hävettikin. Mutta isä tykkäsi minusta ja isälle minä kelpasin. Äidille en kelvannut koskaan ja siitä on jäänyt paha mieli aikuiseksi asti. Äiti oli jonkinlainen huolenpitäjä ja muistelen häntä tietyllä ymmärryksellä ja arvostuksella. Mutta isää minä muistelen lämmöllä. En ole koskaan kokenut, että olisin jäänyt mistään paitsi siksi, että minulla oli vanha isä. Äidin suhteen sen sijaan olisi ollut paljonkin toivomisen varaa.
Mä oon nyt seurannut mediasta tätä Celine Dionin miehen sairautta. Dionilla on nyt hoidettavana kaksi nelivuotiasta poikaa ja mies joka mahdollisesti tulee kuolemaan tähän ja jos hän selviää hengissä siihen, että ne kaksoset on 18 hän on jo 86. En jotenkin käsitä miksi hankkia lapsia, kun on tiedetysti jo aika huonossa kunnossa ollut vähän väliä eikä heidän kanssaan jaksa edes hirveästi touhuta ja lapsetkin joutuvat isänsä menettämään nuorena.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 00:10"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 00:08"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 00:04"]Yhyy uliuli vali mulla on oikeus mun tunteisiin uikuti ui Vanhemmalla iällä tehdyn lapsen riski olla kusipää nähtävästi lisääntyy [/quote] Mulla ON oikeus mun tunteisiin vaikka se sua suututtaa. Tee tutkimus aiheesta, kykenet varmasti, oot sen verran fiksun oloinen.
[/quote]
Pitäähän kermaperseen jostain keksiä ne traumanaiheet. Sehän on muotia käydä terapiassa valittamassa kuinka kauhea lapsuus oli. Jos muuta ei keksitä niin ainakin isä oli liian vanha. On se rankkaa.
[/quote]Oot ihana
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 00:16"]
Mä oon nyt seurannut mediasta tätä Celine Dionin miehen sairautta. Dionilla on nyt hoidettavana kaksi nelivuotiasta poikaa ja mies joka mahdollisesti tulee kuolemaan tähän ja jos hän selviää hengissä siihen, että ne kaksoset on 18 hän on jo 86. En jotenkin käsitä miksi hankkia lapsia, kun on tiedetysti jo aika huonossa kunnossa ollut vähän väliä eikä heidän kanssaan jaksa edes hirveästi touhuta ja lapsetkin joutuvat isänsä menettämään nuorena.
[/quote]
Koska mÄ HALUUN!! Tahdon!! Mullemullemulle vauveli! Turvat tukkoon niiltö jotka inisee muuta!
Sä olisit katkera, vaikka sun isäs olisi ollut 16 sut saadessaan. Positiivisempi asenne elämään tai hae apua.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 23:58"]
AP on pohjimmiltaan hyvin itsekäs ihminen jonka pitäisi kasvaa aikuiseksi.
[/quote]
Onneks voin aina ottaa mallia sunkaltasista ihmisistä. Kelaa muten vaikeeta se olis ilman teidän vahvaa esimerkkiä!
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:58"]Ap, sain sen käsityksen että olet juuri viime vuosina muuttanut kotoa pois. Tuo vaihe on sitä aikuiseksi kasvun aikaa, jolloin pohtii sitä mistä on lähtöisin ja minkälaiset eväät on saanut elämään. Valitettavasti elämä ei ole aina reilua ja lähtökohdat ovat erilaiset. Fyysisesti ja henkisesti vanheneva isä ei ehkä tuo sitä turvaa, mitä kaipaisi vielä tuossakin vaiheessa. Pelko vastuunkantamisesta saattaa myös painaa, sekä ärsyttää kun muut samanikäiset bilettävät huolettomana. Häpeä estää helposti jakamasta asiaa muiden ns. tavallisen perheen omaavien kanssa. Unohda mitä jotkut ymmärtämättömät vauhkoavat, kuulostele tunteitasi ja pyri tuomaan ne itsellesi tietoisuuteen. Puhu myös äitisi kanssa, ehkä hän ymmärtää näkökulmaasi. Hae tarvittaessa keskusteluapua opiskelijaterveydenhuollosta. Yritä nauttia elämästä ja isäsi seurasta. Yhteiset hetket ovat joskus myöhemmin vielä arvokkaita. Voimia!
[/quote]
Itkin kuin luin viestisi.
Kiitos.