Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Dementoitunut äiti takertuu aikuisiin lapsiinsa
13.04.2015 |
Äitini 75-v sairastaa dementiaa, jäi vuosi sitten leskeksi ja pian sen jälkeen muutti dementiakotiin koska kotona ei yksin pärjännyt muistin ja toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi.
Nyt tilanne on se että äidin päivät menevät siihen kun hän miettii koska joku meistä lapsista (meitä on 3 sisarusta) on tulossa, koska joku on käynyt ja miksi kukaan ei tule ja tuntee itsensä yksinäiseksi ja hylätyksi.
Meitä on kaksi sisarusta jotka asumme lähempänä, yksi sitten usean sadan kilometrin päässä. Eli kaksi meistä pystyy useammin vierailemaan.
Ja me yksin tai perheinemme käymme yleensä n.3 kertaa viikossa yhteensä ja välillä äidillä käy muitakin vieraita.
Dementiakodissa olisi ohjelmaa asukkaille mutta hän ei halua osallistua, hänen mielestään vain meidän lasten ja lastenlasten seura on se joka kelpaa.
Ja vierailullakin puhe pyörii siinä kuinka kauan siitä on kun joku kävi (ajantaju ei toimi kunnolla, kokee käynneistä olevan paljon kauemmin kuin onkaan) ja kuinka yksinäistä on taas ollut.
Osaa vielä käyttää puhelinta ja siitä seuraa että soittaa useamman kerran päivässä kysyäkseen koska tulemme ja valittaa yksinäisyyyttä, ja kun ei hetken päästä puhelusta muista soittaneensakaan niin sama taas alusta.
Tiedän että tämä johtuu sairaudesta mutta silti on kovin ahdistavaa kun tuntuu että pitäisi pystyä olemaan äidin koko elämänsisältö. Ja nykytilannetta enempää ei mahdollista ole vierailla kun työ, perhe ja muu elämä on hoidettavana.
Ja vierailujen jälkeen on aika puhki olo kun vaikka yrittäisi muusta jutella niin hetken päästä puhe kääntyy taas tähän ikävöintiin, ja poislähtiessä äiti alkaa itkeä ja yrittää estää lähtemästä.
Asiallisia vastauksia toivon erityisesti samassa tilanteessa olleilta ja dementikkojen kanssa työskenteleviltä.
Onko tällainen kovinkin tavallista dementiaa sairastaville ja miten tämän kanssa selviää?
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyypä tehdä hoitotahto jossa kiellän aikuisia lapsia piehtaroimasta syyllisyydessä jos oma pollani ei enää pysty ymmärtämään mikä on kohtuullista ja mikä ei.
Alue: Aihe vapaa
Teen itse muistisairaiden parissa töitä, sekä dementia että Alzheimer potilaiden parissa. Muistisairaus on aina raskaampi taakka omaisille kuin itse potilaalle. On päivänselvää, että lapset eivät voi huolehtia vanhemmistaan tänäpäivänä. Emme elä enään missään monen sukupolven maatilataloissa jne. Nykyään lähes aina muistisairaan paikka on "laitoksessa". Muistisairas on vaaraksi itselleen ja muille ja vaatii ympärivuorokautista hoitoa ja turvallisen ympäristön. Pelkän muistamattomuuden lisäksi tulee muitakin ongelmia, ei enää osata käydä asianmukaisesti vessassa, huolehtia hygieniasta, heittäydytään aggressiiviseksi, saatetaan käyttäytyä väkivaltaisesti, puhutaan rumasti ja saatetaan olla seksuaalisesti hanakoita.
Ap äitisi hoivapaikan henkilökunta ymmärtää parhaiten pahan mielesi ja suosittelen juttelemaan heidän kanssaan. Saat ymmärrystä ja tietoa äitisi voinnista. Alku on yleensä hankalin ja kun on kotiuduttu ja mieli alkaa ymmärtää missä ollaan alkaa yleensä sujua paremmin. Kannattaa ajatella asiaa siltä kannalta, että miltä sinusta tuntuisi jos heräisit joka aamu vieraasta paikasta ja vieraiden ihmisten keskeltä. Vie aikaa että tämä menee ohi. Kun kotiutuminen on hyvällä mallilla voi myös sosiaalinen kanssakäyminen muiden kanssa helpottua, saadaan muista asukkaista kavereita ja uskalletaan osallistua aktiviteetteihin. Tässä myös hoitajilla on iso rooli ja pyritään rohkaisemaan ja kannustamaan
rutiinit päivän kulussa ovat tärkeitä ja auttavat sopeutumisessa. Paljon omia tuttuja tavaroita huoneeseen ja valokuvia. Myös vieraskirja saattaa toimia, voisitte aina kirjoittaa siihen kun käytte ja se olisi äitisi nähtävillä. Puhelin on hankala ja jossain kohtaa kannattaa miettiä onko se pakollinen. Tuota soittelua on vaikea mitenkään muuten lopettaa kuin ottamalla puhelin pois. Tämäkin on mielestäni hoitajien kanssa sovittavissa ja voidaan sopia että antavat tiettynä aikana äitisi soittaa puhelimella. Tärkeintä kotiutumisessa on aina se, että stressaavia elementtejä on mahdollisimman vähän ja ympäristöstä tehdään tuttu ja turvallinen.
Käytte useamman kerran viikossa katsomassa äitiäsi ja se on todella ihanaa. Paljon on muistisairaita joiden omaiset käyvät ihan liian harvoin. Tosin emme koskaan voi tietää tarinaa kaiken takana ja sitä miksi ei vierailla. Käykää jatkossakin viikottain katsomassa äitiäsi ja yrittäkää olla kannustavia ja osallistukaa hänen kanssaan vaikka yhdessä johonkin aktiviteettiin ja oleskelkaa myös yleisissä tiloissa niin sekin auttaa äitiäsi kokemaan ympäristön turvallisemmaksi. Paljon voimia ap ja muista että et ole tehnyt mitään väärin. Tilanne vaatii kaikilta aikaa ja totuttelua.