Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Dementoitunut äiti takertuu aikuisiin lapsiinsa
13.04.2015 |
Äitini 75-v sairastaa dementiaa, jäi vuosi sitten leskeksi ja pian sen jälkeen muutti dementiakotiin koska kotona ei yksin pärjännyt muistin ja toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi.
Nyt tilanne on se että äidin päivät menevät siihen kun hän miettii koska joku meistä lapsista (meitä on 3 sisarusta) on tulossa, koska joku on käynyt ja miksi kukaan ei tule ja tuntee itsensä yksinäiseksi ja hylätyksi.
Meitä on kaksi sisarusta jotka asumme lähempänä, yksi sitten usean sadan kilometrin päässä. Eli kaksi meistä pystyy useammin vierailemaan.
Ja me yksin tai perheinemme käymme yleensä n.3 kertaa viikossa yhteensä ja välillä äidillä käy muitakin vieraita.
Dementiakodissa olisi ohjelmaa asukkaille mutta hän ei halua osallistua, hänen mielestään vain meidän lasten ja lastenlasten seura on se joka kelpaa.
Ja vierailullakin puhe pyörii siinä kuinka kauan siitä on kun joku kävi (ajantaju ei toimi kunnolla, kokee käynneistä olevan paljon kauemmin kuin onkaan) ja kuinka yksinäistä on taas ollut.
Osaa vielä käyttää puhelinta ja siitä seuraa että soittaa useamman kerran päivässä kysyäkseen koska tulemme ja valittaa yksinäisyyyttä, ja kun ei hetken päästä puhelusta muista soittaneensakaan niin sama taas alusta.
Tiedän että tämä johtuu sairaudesta mutta silti on kovin ahdistavaa kun tuntuu että pitäisi pystyä olemaan äidin koko elämänsisältö. Ja nykytilannetta enempää ei mahdollista ole vierailla kun työ, perhe ja muu elämä on hoidettavana.
Ja vierailujen jälkeen on aika puhki olo kun vaikka yrittäisi muusta jutella niin hetken päästä puhe kääntyy taas tähän ikävöintiin, ja poislähtiessä äiti alkaa itkeä ja yrittää estää lähtemästä.
Asiallisia vastauksia toivon erityisesti samassa tilanteessa olleilta ja dementikkojen kanssa työskenteleviltä.
Onko tällainen kovinkin tavallista dementiaa sairastaville ja miten tämän kanssa selviää?
Kommentit (24)
Valitettavasti tuo on aika yleistä. Äidilläni dementia ei ollut kovin paha, mutta kyllä hän samallatavoin takertui. Ja hän ei muistanut yhteydenottoja tai vierailuja, saattoi valittaa muillekin sukulaisille, kuinka emme pidä yhteyttä. Toki sukulaiset ja ystävät aika pian huomasi, ettei tämä pitänyt paikkansa, mutta koska ajantaju oli hiukan mennyt, niin asiaa ei juuri voinut auttaa. Se on rankkaa, mutta en tiedä mitä sille voi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 14:48"]
Ota hänet luoksesi asumaan
[/quote]
No, meillä ei riitä omia huoneita kaikille kolmelle lapsellemmekaan, lisäksi asumme rintamamiestalossa jossa portaita, pesutilat esim. kellarissa jonne äitini ei liikkumisensa puolesta pystyisi menemään. Eli käytännössä tämä ei ole vaihtoehto. ap.
Uskomatonta että edes ilkeät kirjoittaa moista. Hän on sinun äiti. On itsestään selvää että vietät siellä aikaa äidin luona niin paljon kuin mahdollista. Ulkoilutat ja autat hoitamisessa niin paljon kuin aika suinkin riittää, riippumatta muistaako hän sinua enään vai ei.
Eikä siinä lasketa sisarusten kesken kuka kävi ja milloin kävi. Muistakaa että hän on teidän äiti. Ilman häntä teitä ei ees olisi olemassa.
Täälä huomaa miten itsekkäitä nykypäivän ihmiset on. Hotakaa ja antakaa vanhemmillenne aikaa. Muista että hän on sairas. Hoito ei ole helppoa mutta kyllä se lapsille kuuluu. Jos ei voi hoitaa kotona niin sitten laitoksessa käydään hoitamassa aina kun siihen on aikaa. Ja aikaahan kaikilla on sehän vain riippuu siitä miten kukin aikansa käytää ja mikä on elämässä tärkeysjärjestys.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 14:56"]
Valitettavasti tuo on aika yleistä. Äidilläni dementia ei ollut kovin paha, mutta kyllä hän samallatavoin takertui. Ja hän ei muistanut yhteydenottoja tai vierailuja, saattoi valittaa muillekin sukulaisille, kuinka emme pidä yhteyttä. Toki sukulaiset ja ystävät aika pian huomasi, ettei tämä pitänyt paikkansa, mutta koska ajantaju oli hiukan mennyt, niin asiaa ei juuri voinut auttaa. Se on rankkaa, mutta en tiedä mitä sille voi tehdä.
[/quote]
Jatkuiko äidilläsi tämä sama koko sairauden ajan vai helpottiko jossain vaiheessa? Miten itse jaksoit tämän vaiheen yli? On raskasta huomata kuinka oma äiti taantuu tavallaan lapsen tasolle, on henkisesti jotenkin yhtä riippuvainen minusta ja muista lapsistaan kuin omat pienet lapseni. Ja kun mitenkään ei pysty tuota hänen kokemaansa tyhjiötä täyttämään. ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaa että eräillä vastaajilla täällä ei ole mitään käsitystä siitä millaista elämä muistisairaan kanssa on..
Nämä haukkujat ei varmaan koskaan ole kohdannut muistisairasta. Rankkaa on. Jaksamista, ei se äiti kauaa täällä enää ole. Mun isällä sama, yritän vaan koko ajan ajatella, että sitä pelottaa, ja se ei ole hänen syynsä että pää falskaa. Kauhea sairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Törkeitä kommentteja täällä. Ap:han käy säännöllisesti tapaamassa äitiään, mutta kyllä hänen kuuluu huolehtia myös työstään, perheestään ja omasta jaksamisestaan. Ei kenenkään takia tarvitse uhrata koko elämäänsä, ja tuskin äitikään sitä haluaisi, jos olisi täysissä järjissään.
Ap, yritä vain pitää mielessäsi, että äitisi on tosiaan sairas. Jos hänen aivonsa toimisivat niin kuin kuuluu, hän olisi varmasti hyvin iloinen ja kiitollinen vierailuistasi. Teet voitavasi rankassa tilanteessa ja se riittää.
Alapeukutin tuossa paria hymistelevää kommenttia, miten täytyy jaksaa, kun kyseessä on äiti...
Niinhän ap tekeekin. Pitää hyvää huolta äidistään, käy (melko useinkin) tapaamassa, soittelee päivittäin. Ap:n täytyy myös ajatella itseään. On oma työ, oma perhe ja siihen liittyvät velvollisuudet. Täytyy myös huolehtia itsestään, harrastaa ja tavata omia ystäviään. Muuten väsähtää ja silloin se vanha äiti todella jääkin heitteille.
Tiedän omasta kokemuksesta, että aina on huono omatunto ja riittämättömyyden tunne. Enempää ei kuitenkaan voi tehdä kuin parhaansa, sen täytyy riittää. Tsemppiä ap:lle ja hänen äidilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko tuon dementiakodin henkilökunnan kanssa puhua tästä? He varmaan ovat nähneet vastaavaa aiemminkin ja heillä voi olla jotain keinoja helpottaa tilannetta. Tuntuu, että ensimmäinen asia olisi saada äitisi mukaan hoitokodin tapahtumiin ja toimintaa, jos ja kun kerran sellaista siellä on. Nyt hän ei varmaan miellä hoitokotia vielä kodiksi ja tilanne voisi helpottaa, jos hän kotiutuisi sinne kunnolla.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 15:02"]
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 14:56"]
Valitettavasti tuo on aika yleistä. Äidilläni dementia ei ollut kovin paha, mutta kyllä hän samallatavoin takertui. Ja hän ei muistanut yhteydenottoja tai vierailuja, saattoi valittaa muillekin sukulaisille, kuinka emme pidä yhteyttä. Toki sukulaiset ja ystävät aika pian huomasi, ettei tämä pitänyt paikkansa, mutta koska ajantaju oli hiukan mennyt, niin asiaa ei juuri voinut auttaa. Se on rankkaa, mutta en tiedä mitä sille voi tehdä.
[/quote]
Jatkuiko äidilläsi tämä sama koko sairauden ajan vai helpottiko jossain vaiheessa? Miten itse jaksoit tämän vaiheen yli? On raskasta huomata kuinka oma äiti taantuu tavallaan lapsen tasolle, on henkisesti jotenkin yhtä riippuvainen minusta ja muista lapsistaan kuin omat pienet lapseni. Ja kun mitenkään ei pysty tuota hänen kokemaansa tyhjiötä täyttämään. ap.
[/quote]
Äitini tilanne koheni, kun hän pääsi (ykistyiseen) vanhainkotiin asumaan ( oma yksiö, omat huonekalut yms). selkeämpi hoito, parempi lääkityksen ajoittaminen ja muiden ihmisten tapaaminen auttoivat. Äitini nautti siitä, ettei hänen tarvinnut enää huolehtia arkiaskareista, koska se vei häneltä voimia. Hän tunsi olonsa turvalliseksi. Hänellä oli siis vanhuuden dementia, ei Alzheimer. Me myös vierailujen lisäksi soittelimme hänelle kaksi kertaa päivässä, aina samoihin aikoihin, kukin vuorollaan, se toi rytmiä elämään ja tuntui että äiti muisti sen paremmin. Äiti eli siellä kaksi vuotta, kunnes kuoli yllättäen aivoverenvuotoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 15:04"]Huomaa että eräillä vastaajilla täällä ei ole mitään käsitystä siitä millaista elämä muistisairaan kanssa on..
[/quote]
Juu, eikä kaikilla se äiti ole ollut ihana (hakannut, juonut tms).
Minä en ainakaan halua, että aikuiset lapseni uhrasivat oman elämänsä minun elämän ja kotihoidon takia.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 14:56"]Uskomatonta että edes ilkeät kirjoittaa moista. Hän on sinun äiti. On itsestään selvää että vietät siellä aikaa äidin luona niin paljon kuin mahdollista. Ulkoilutat ja autat hoitamisessa niin paljon kuin aika suinkin riittää, riippumatta muistaako hän sinua enään vai ei.
Eikä siinä lasketa sisarusten kesken kuka kävi ja milloin kävi. Muistakaa että hän on teidän äiti. Ilman häntä teitä ei ees olisi olemassa.
[/quote]
luitkohan sä tuota aloitusta ollenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomaa että eräillä vastaajilla täällä ei ole mitään käsitystä siitä millaista elämä muistisairaan kanssa on..
Äitini 85v, asuu vielä kotonaan, pärjää vielä sairauksistaan huolimatta ilman yhteiskunnan tukia. Yksityinen siivooja käy 2x kk. Olen ehdottanut kaupungin kotipalvelua, taksiseteleitä ym. Olen ehdottanut, että hän voisi muuttaa pk-seudulle, lähemmäs lapsiaan, 400 km välimatkaa, mutta ei....
Sairauteen liittyvät liikunta/ muisti/ mieliala -ongelmat ovat lisääntyneet. Lähes päivittäin äiti soittelee ja ihmettelee, kuinka kukaan ei käy auttamassa häntä. Jotenkin tuntuu, että hän haluaa syyllistää lapsiaan?
Lähes joka viikonloppu joku meistä käy "auttamassa mummia", käytännössä kuuntelemassa hänen valituksiaan ja esim. laittamassa ruokaa/ leipomassa jo muutenkin täyteen ahdettuihin pakastimiin, pesemässä ikkunoita, ikkunaverhoja, terassia, ulkovarastoa. Tai mattoja, saunaa, keittiön kaappeja. Olen yrittänyt kertoa hänelle, ettei näitä töitä tarvitse tehdä niin montaa kertaa vuodessa...
Pula-ajan lapsen tytöt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa että eräillä vastaajilla täällä ei ole mitään käsitystä siitä millaista elämä muistisairaan kanssa on..
Äitini 85v, asuu vielä kotonaan, pärjää vielä sairauksistaan huolimatta ilman yhteiskunnan tukia. Yksityinen siivooja käy 2x kk. Olen ehdottanut kaupungin kotipalvelua, taksiseteleitä ym. Olen ehdottanut, että hän voisi muuttaa pk-seudulle, lähemmäs lapsiaan, 400 km välimatkaa, mutta ei....
Sairauteen liittyvät liikunta/ muisti/ mieliala -ongelmat ovat lisääntyneet. Lähes päivittäin äiti soittelee ja ihmettelee, kuinka kukaan ei käy auttamassa häntä. Jotenkin tuntuu, että hän haluaa syyllistää lapsiaan?
Lähes joka viikonloppu joku meistä käy "auttamassa mummia", käytännössä kuuntelemassa hänen valituksiaan ja esim. laittamassa ruokaa/ leipomassa jo muutenkin täyteen ahdettuihin pakastimiin, pesemässä ikkunoita, ikkunaverhoja, terassia, ulkovarastoa. Tai mattoja, saunaa, keittiön kaappeja. Olen yrittänyt kertoa hänelle, ettei näitä töitä tarvitse tehdä niin montaa kertaa vuodessa...
Voisiko joku kertoa, mitä/ miten toimia?
Oletteko miettineet vierailuvihkon laatimista? Ihan vain ruutuvihko johon jokainen vierailija kirjoittaa parilla sanalla terveiset ja koska kävi (päivä ja kellonaika). Jos äitisi valittelee yksinäisyyttä hoitajillekin, niin hoitajan on helppo äitisi kanssa yhdessä vaikka kurkata vierailijavihkoa ja yhdessä jutustella että: "Juurihan sinulla kävi tytär täällä"
Vierailija kirjoitti:
Täälä huomaa miten itsekkäitä nykypäivän ihmiset on. Hotakaa ja antakaa vanhemmillenne aikaa. Muista että hän on sairas. Hoito ei ole helppoa mutta kyllä se lapsille kuuluu. Jos ei voi hoitaa kotona niin sitten laitoksessa käydään hoitamassa aina kun siihen on aikaa. Ja aikaahan kaikilla on sehän vain riippuu siitä miten kukin aikansa käytää ja mikä on elämässä tärkeysjärjestys.
Krhöm, pitääkö sitten äitinsä takia alkaa laiminlyödä omia lapsiaan. Ehkä pitäisi myös irtisanoutua töistä niin riittäisi enemmän aikaa äidille. Että prioriteetit kuntoon vaan.
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta että edes ilkeät kirjoittaa moista. Hän on sinun äiti. On itsestään selvää että vietät siellä aikaa äidin luona niin paljon kuin mahdollista. Ulkoilutat ja autat hoitamisessa niin paljon kuin aika suinkin riittää, riippumatta muistaako hän sinua enään vai ei.
Eikä siinä lasketa sisarusten kesken kuka kävi ja milloin kävi. Muistakaa että hän on teidän äiti. Ilman häntä teitä ei ees olisi olemassa.
AP - sinun äitisi on sinun rakas äitisi. Mutta dementia on sellainen tauti, että vaikka uhraisit koko elämäsi ja lapsesi ja parisuhteesi olisi äitisi silti sitä mieltä, että kukaan ei koskaan käy häntä katsomassa :(
Äitisi voi olla samanlainen vielä 20 vuotta.
Sinun on pakko olla myös armollinen itsellesi ja itsekäs niin että pidät parhaimman huolen lapsistasi. Ja myös puolisosi tarvitsee sinua ja sinä häntä. Ja työtkin pitää hoitaa.
Älä kuuntele ihmisiä, jotka syyllistävät sinua! Jos käyt 3 kertaa viikossa äitisi luona ja näet, että hänestä hoitokodissa pidetään hyvää huolta, olet tehnyt tarpeeksi. Äitisi ei valitettavasti muista käyntiesi määrää mutta vaikka hän ei osaa näyttää kiitollisuuttaan muuten kuin takertumalla olet RIITTÄVÄN hyvä tytär kun toimit miten jo nyt kerrot toimivaksi.
Muista pitää myös itsestäsi huolta!
Vierailija kirjoitti:
Oletteko miettineet vierailuvihkon laatimista? Ihan vain ruutuvihko johon jokainen vierailija kirjoittaa parilla sanalla terveiset ja koska kävi (päivä ja kellonaika). Jos äitisi valittelee yksinäisyyttä hoitajillekin, niin hoitajan on helppo äitisi kanssa yhdessä vaikka kurkata vierailijavihkoa ja yhdessä jutustella että: "Juurihan sinulla kävi tytär täällä"
LOISTAVA ehdotus! Tämän otamme käyttöön myös oman vielä kotona asuvan äitimme kanssa!
Alue: Aihe vapaa
Ota hänet luoksesi asumaan