Lue keskustelun säännöt.
Uusperheihmiset apua, miten muuttaa yhteen?
13.04.2015 |
Olen eronnut vajaa pari vuotta sitten ja nyt on puoli vuotta ollut uusi suhde. Poika 13 v. ja uusi miesystäväni tulee ihan ok toimeen keskenään. Mutta onhan se ihan eri asia kuin yhteen muuttaminen... mitenkähän siinä pitäisi edetä? Ei nyt mitään kiirettä sinänsä ole, molemmilla omat asunnot, mutta olisi se kiva rakentaa yhteistä arkea. Ja miten poika suhtautuu siihen että tulee uusi mies taloon? Vinkkejä, kokeneemmat? Itselläkin olisi varmasti totuttelemista kun on jo tottunut että ei tarvitse keneltäkään lupia kysellä kun tekee päätöksiä ja toteuttaa asioita.
Kommentit (112)
Näitä uuspehe-keskusteluja lukiessa en kyllä puolen vuoden jälkeen yhteen muuttaisi. Jo taloustilanteet kannattaisi keksustella ja selvitellä etukäteen ettei tarvitse palstalla itkeä kun maitopurkissakin lukee nimi kuka sen on ostanut ja kenen se on. Helpommalla pääsee kun on oma koti kummallakin ja tapailee toista voihan sitä asustella toisen luona hetkiä ja jos alkaa ahistaa niin pääsee poiskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vastaa välillä: Kiitos paljon ketkä olette vastanneet omakohtaisista kokemuksista. Edellinen suhde kariutui minun puolelta miehen lisääntyvään alkoholinkäyttöön. Avioliitossa elimme erillistä elämää ja minä kannoin vastuun arkielämästä ja lapsen arjesta. Yritin pysyä viimeiseen asti yhdessä lapsen takia mutta olin jo vuosia kovin yksinäinen avioliitossa. Lopulta se jaksaminen siihen loppui. Siksi varmaan vielä viiden vuoden odotus tuntuu kovalta tulevaisuudelta. Ei kuulosta sekään kovin terveelliseltä pojalle että hän asuu kahden äidin kanssa, jolla ei ole muuta elämän sisältöä kuin se ainoa lapsi. Tuntuu että hän pääsee tietyllä lailla helpommalla kun elän muutenkin täyttä elämää. Onhan sitä aika skeptinen parisuhteen ja omankin persoonan suhteen, mutta jos ei loppuelämää aio viettää neljän seinän sisällä niin pakko on joskus uskaltaa. Ja vaikka sain siitä paljon alapeukkuja, niin minulla on tarve rakastaa ja olla rakastettu ja saada kosketusta, ja elää perheessä. Ei kenen tahansa kanssa, nyt vain osui kohdalleni mielestäni hyvä raitis kunnon mies. Kyllä minä pärjään yksin, en minä tarvitse ketään laskuja maksamaan enkä minulle autoa ajamaan. Jotkut kaipaa itsenäisyyttä ja sitoutumattomuutta ja sitä niin sanottua vapautta enemmän kuin sosiaalisuutta, mutta minulle kompromissit siitä miten asiat tehdään on ihan hyväksyttäviä kun eletään laumana.
ap
Meille mies "muutti" olosuhteiden pakosta hyvinkin äkkiä, noin 1,5 kuukautta suhteen alkamisesta. Tai ei virallisesti muuttanut, mutta käytännössä kyllä. Oli hänellä ihan omakin asunto, mutta vietti siellä aikaa maksimissaan 4 päivää kuukaudesta.
Mun lapsi oli tuolloin 13 ja tiesi miehen "epävirallisesti" jo aiemmin. Kun seurustelumme selvisi, suhtautui asiaan ihan positiivisesti. Alusta asti ovat tulleet hyvin toimeen. Mies on rauhallinen ja omistaa lehmän hermot ja on tässä jo ajan saatossa saanut oman osansa teini-iän tiuskahduksista.
Ihan ehdottoman positiivisena näen sen, että mies on lapsen mielestä alusta asti kuulunut porukkaan. Lapsi on tiiviisti oman isänsä kanssa tekemisissä eikä siis ole ollut tarvetta etsiä isänsä korviketta, vaan on miestä pitänyt enemmänkin yhtenä turvallisena aikuisena jolta voi tarvittaessa pyytää apua (tai rahaa :P).
Nämä on tietysti sellaisia asioita, joita ei koskaan voi tietää etukäteen. Riippuu niin paljon lapsesta ja aikuisesta kuinka homma toimii.
Miehellä on myös omia suunnilleen samanikäisiä lapsia, jotka viikonloppuja meillä viettää. Nuoriso ei oikein ole vieläkään tutustunut keskenään vaikka ollaan yritetty kaikkea yhteistä tekemistä kehitellä. Mielenkiinnon kohteet taitaa olla keskenään tosi erilaiset ja ehkä tuo ikä tuo omat haasteensa tutustumiseen, tai sen vaikeuteen. Meillä kaikki saavat kuitenkin tehdä niitä omia juttujaan eikä ole mitään laumapakkoa. Silti tuntuu, että kaikilla on viikonloppuna ihan kivaa eikä kenelläkään ole vaivautunut olo.
Meillä tämä homma siis toimii ihan hyvin. Mutta ihan ehdottomasti kannattaa käydä lapsen kanssa keskusteluja siitä, miltä lapsesta itsestään tuntuu. Ja korostaa sitä, että mikään ei ole lapselta pois vaan ehkä enemmänkin tuo jotain lisää.
ap, älä välitä näistä uusperheiden tuomitsijoista. Suurimmalla osalla ei taida olla omakohtaista kokemusta erosta ja uuden rakkauden löytymisestä sen jälkeen. Ehkä he vielä elävät sitä "ensimmäistä kierrosta" ja kuvittelevat nenä pystyssä, että vain ykkösluokan kansalaiset onnistuvat ensimmäisessä liitossaan.
Tekopyhää on tuo lapsen hyvinvointiin vetoaminen, jonka mahdollistaisi vain rakkaudesta ja yhteiselämästä kieltäytyminen seuraavat 5-6 vuotta. -Kyllä siitä isäpuolestakin voin tulla hyvä vanhempi, johon nuorella on turvallista nojata. Meillä ainakin aikuisiksi kasvaneet lapset ovat kertoneet, että "uusi isä" on ollut parempi ratkaisu kuin koko lapsuuden yh-äidin kanssa eläminen. Bioisä ei ollut elämässä mukana alkoholismin takia.
Uskon, että teet joka tapauksessa ratkaisusi ilman AV-mammaraatia. Uusperheaiheesta ei täällä paljon kannata keskustellakaan.
Kaikkea hyvää teille!
Kiitos 73, aika yksioikoisia ja suorastaan tuomitseviakin vastauksia on kyllä ollut! Olen nähnyt ystävissäni avioeroja ja uusperheitä, ja eron jälkeen moni äiti on kuin eri ihminen kun hän ei ole se ahdistunut hermokimppu. Ja olen nähnyt uusperheitä joissa se uusi mies on yksi tukipilari myös niiden lasten elämässä ja tärkeä ihminen kaikille. Kaikkien turvallisten vanhempien ei tarvitse olla biologisia vanhempia. Ja joskus on mahdollista valita viisaammin toisella kertaa. Toivottavasti pystyisin samaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 12:15"]
Ap vastaa välillä: Kiitos paljon ketkä olette vastanneet omakohtaisista kokemuksista. Edellinen suhde kariutui minun puolelta miehen lisääntyvään alkoholinkäyttöön. Avioliitossa elimme erillistä elämää ja minä kannoin vastuun arkielämästä ja lapsen arjesta. Yritin pysyä viimeiseen asti yhdessä lapsen takia mutta olin jo vuosia kovin yksinäinen avioliitossa. Lopulta se jaksaminen siihen loppui. Siksi varmaan vielä viiden vuoden odotus tuntuu kovalta tulevaisuudelta. Ei kuulosta sekään kovin terveelliseltä pojalle että hän asuu kahden äidin kanssa, jolla ei ole muuta elämän sisältöä kuin se ainoa lapsi. Tuntuu että hän pääsee tietyllä lailla helpommalla kun elän muutenkin täyttä elämää. Onhan sitä aika skeptinen parisuhteen ja omankin persoonan suhteen, mutta jos ei loppuelämää aio viettää neljän seinän sisällä niin pakko on joskus uskaltaa. Ja vaikka sain siitä paljon alapeukkuja, niin minulla on tarve rakastaa ja olla rakastettu ja saada kosketusta, ja elää perheessä. Ei kenen tahansa kanssa, nyt vain osui kohdalleni mielestäni hyvä raitis kunnon mies. Kyllä minä pärjään yksin, en minä tarvitse ketään laskuja maksamaan enkä minulle autoa ajamaan. Jotkut kaipaa itsenäisyyttä ja sitoutumattomuutta ja sitä niin sanottua vapautta enemmän kuin sosiaalisuutta, mutta minulle kompromissit siitä miten asiat tehdään on ihan hyväksyttäviä kun eletään laumana.
ap
[/quote]
käytkö töissä? onko sinulla harrastuksia? ystäviä? kannattaisi hommata, jos ei ole.
suurin osa täällä on suhtautunut epäillen nimenomaan noin pikaiseen yhteenmuuttoon, siis siihen ettei puolessa vuodessa voi oppia tuntemaan ketään vielä kunnolla. on ymmärrettävää, että haluat tuon suhteen onnistuvan, mutta kannattaa silti tietty varovaisuus pitää mielessä. ethän halua erota toista kertaa? sen voi välttää sillä, että tuntee toisen mahdollisimman hyvin ennen yhteenmuuttoa.
on töitä, harrastuksia, ystäviä ja sukulaisia mutta ei se ole sama kuin kumppani.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 12:15"]Ap vastaa välillä: Kiitos paljon ketkä olette vastanneet omakohtaisista kokemuksista. Edellinen suhde kariutui minun puolelta miehen lisääntyvään alkoholinkäyttöön. Avioliitossa elimme erillistä elämää ja minä kannoin vastuun arkielämästä ja lapsen arjesta. Yritin pysyä viimeiseen asti yhdessä lapsen takia mutta olin jo vuosia kovin yksinäinen avioliitossa. Lopulta se jaksaminen siihen loppui. Siksi varmaan vielä viiden vuoden odotus tuntuu kovalta tulevaisuudelta. Ei kuulosta sekään kovin terveelliseltä pojalle että hän asuu kahden äidin kanssa, jolla ei ole muuta elämän sisältöä kuin se ainoa lapsi. Tuntuu että hän pääsee tietyllä lailla helpommalla kun elän muutenkin täyttä elämää. Onhan sitä aika skeptinen parisuhteen ja omankin persoonan suhteen, mutta jos ei loppuelämää aio viettää neljän seinän sisällä niin pakko on joskus uskaltaa. Ja vaikka sain siitä paljon alapeukkuja, niin minulla on tarve rakastaa ja olla rakastettu ja saada kosketusta, ja elää perheessä. Ei kenen tahansa kanssa, nyt vain osui kohdalleni mielestäni hyvä raitis kunnon mies. Kyllä minä pärjään yksin, en minä tarvitse ketään laskuja maksamaan enkä minulle autoa ajamaan. Jotkut kaipaa itsenäisyyttä ja sitoutumattomuutta ja sitä niin sanottua vapautta enemmän kuin sosiaalisuutta, mutta minulle kompromissit siitä miten asiat tehdään on ihan hyväksyttäviä kun eletään laumana.
ap
[/quote]
Joskus...
Mutta puolen vuoden tuttavuus.
Kasva jo aikuiseksi
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 13:18"][quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 12:15"]
Ap vastaa välillä: Kiitos paljon ketkä olette vastanneet omakohtaisista kokemuksista. Edellinen suhde kariutui minun puolelta miehen lisääntyvään alkoholinkäyttöön. Avioliitossa elimme erillistä elämää ja minä kannoin vastuun arkielämästä ja lapsen arjesta. Yritin pysyä viimeiseen asti yhdessä lapsen takia mutta olin jo vuosia kovin yksinäinen avioliitossa. Lopulta se jaksaminen siihen loppui. Siksi varmaan vielä viiden vuoden odotus tuntuu kovalta tulevaisuudelta. Ei kuulosta sekään kovin terveelliseltä pojalle että hän asuu kahden äidin kanssa, jolla ei ole muuta elämän sisältöä kuin se ainoa lapsi. Tuntuu että hän pääsee tietyllä lailla helpommalla kun elän muutenkin täyttä elämää. Onhan sitä aika skeptinen parisuhteen ja omankin persoonan suhteen, mutta jos ei loppuelämää aio viettää neljän seinän sisällä niin pakko on joskus uskaltaa. Ja vaikka sain siitä paljon alapeukkuja, niin minulla on tarve rakastaa ja olla rakastettu ja saada kosketusta, ja elää perheessä. Ei kenen tahansa kanssa, nyt vain osui kohdalleni mielestäni hyvä raitis kunnon mies. Kyllä minä pärjään yksin, en minä tarvitse ketään laskuja maksamaan enkä minulle autoa ajamaan. Jotkut kaipaa itsenäisyyttä ja sitoutumattomuutta ja sitä niin sanottua vapautta enemmän kuin sosiaalisuutta, mutta minulle kompromissit siitä miten asiat tehdään on ihan hyväksyttäviä kun eletään laumana.
ap
[/quote]
käytkö töissä? onko sinulla harrastuksia? ystäviä? kannattaisi hommata, jos ei ole.
suurin osa täällä on suhtautunut epäillen nimenomaan noin pikaiseen yhteenmuuttoon, siis siihen ettei puolessa vuodessa voi oppia tuntemaan ketään vielä kunnolla. on ymmärrettävää, että haluat tuon suhteen onnistuvan, mutta kannattaa silti tietty varovaisuus pitää mielessä. ethän halua erota toista kertaa? sen voi välttää sillä, että tuntee toisen mahdollisimman hyvin ennen yhteenmuuttoa.
[/quote]
Aivan. En suosittelisi kenellekään. En edes nuorille. Aikuiset ehjää osaakin tarkemmin punnita tilannetta. Ja nauttia suhteen alusta ilman hosumista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko mahdollista, että mies nyt näin ensi alkuun olisi vaikka viikonloppuja teidän kanssa? Se ei ole vielä ihan sitä oikeaa arkea, mutta saisitte nukkua yhdessä ja syödä aamiaista samassa porukassa.
yksi pointti, mikä ap:lta unohtuu, että ne hemmotteluhetken kahdestaan miehen kanssa vähenee tuossa tilanteessa huomattavasti, jos muutatte yhteen noin pikaiesti. silloin nimittäin alkaa se arki, se harmaampi arki. kannattaisi nyt vaan ottaa kaikki irti tuosta pilvillä leijumisesta ja pitää mies omassa osoitteessaan vielä pitkän aikaa :) jos tuntuu että pidätte toisistanne niin vuoden päästä ehkä voitte harkita uudestaan yhteenmuuttoa. silloin tiedät jo miehestä enemmän. ja olette ehtineet keskustella raha-asiat, kasvatusasiat jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap tekisi mieli nostaa kädet pystyyn tämän ketjun kanssa, en kyllä missään kohtaa sanonut että me NYT HETI oltaisiin muuttamassa yhteen. Ettekö te muut muka tienneet vielä puolen vuoden sisäänkään tapamisesta että tässä se nyt on, se ihminen jonka kanssa kannattaa yrittää? Mikä ihmeen neuvo se on että "asutte erikseen niin pääsee sitten pois kun alkaa ahistaa", tottakai parisuhteessa alkaa jossain vaiheessa ahistaa, ei siinä kohtaa oteta kassia ja lähdetä vaan sitten yritetään puhua mikä ahistaa ja mennään vaikka sinne pariterapiaan jos tarvii. Mitään ei saa jos mitään ei uskalla eikä yritä. Olisi luullut että vauvapalstalla ihmiset ymmärtäisi että vaikka jotkut ei halua perhettä eikä se niille sovi, niin toiset pitää sitä ihan jopa arvona ja jonain tavoiteltavana.
ap
kuinka vanha olet muuten ap? minkä ikäisenä sait poikasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aas yksi munankipeä "nainen" kyselee vinkkejä, miten pilataan teinipojan elämä. Älä tuo sitä panopuutasi lapsesi kotiin joka jumalan kuukausi, kun löydät uuden munan. Mene hakemaan naintisi muualta ja pidä edes oma pesä puhtaana.
Kuules ap, hoitakaa vaan sitä puutarhaa yhdessä päivisin, mutta mä olen sanonut Masalle että tulee aina yöksi kotiin.
:D mä sanon Masalle että pakkaa illaksi leikkurit varastoon :)
ap
Eikö kannattaisi olla enemmän yhdessä, just vaikka viikonloppuja samassa osoitteessa ja pitempiä aikoja ilman että toinen luopuu asunnostaan. Ymmärsin kyllä ettei asialla ole teille kiire, mutta jos sitä vähän harjoittelisi. Ei välttämättä teidän kahden, vaan pojan takia. Ja sitten jos asia tuntuu kaikille luontevalta jatkumolta, että mies muuttaa teidän luo niin on varmaan kivuttomampaa kuin yhtäkkiä. Avoin keskustelu sekä miehen että pojan kanssa. On totta että 13 on aika arka ikä. Mutta varmasti riippuu paljon siitä miten asian hoitaa. Sehän voi olla pojan pelastuskin että muuttaa miehen malli saman katon alle.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 13:34"]
ap tekisi mieli nostaa kädet pystyyn tämän ketjun kanssa, en kyllä missään kohtaa sanonut että me NYT HETI oltaisiin muuttamassa yhteen. Ettekö te muut muka tienneet vielä puolen vuoden sisäänkään tapamisesta että tässä se nyt on, se ihminen jonka kanssa kannattaa yrittää? Mikä ihmeen neuvo se on että "asutte erikseen niin pääsee sitten pois kun alkaa ahistaa", tottakai parisuhteessa alkaa jossain vaiheessa ahistaa, ei siinä kohtaa oteta kassia ja lähdetä vaan sitten yritetään puhua mikä ahistaa ja mennään vaikka sinne pariterapiaan jos tarvii. Mitään ei saa jos mitään ei uskalla eikä yritä. Olisi luullut että vauvapalstalla ihmiset ymmärtäisi että vaikka jotkut ei halua perhettä eikä se niille sovi, niin toiset pitää sitä ihan jopa arvona ja jonain tavoiteltavana.
ap
[/quote]
Puolen vuoden jälkeen varmasti lähes jokaisessa suhteessa on se tilanne, että tuntuu se oikea olevan siinä ja nyt. Eletään rakkauden huumaa, toinen tuntuu täydellisestä kumppanilta, mitään vikaa ei löydy. Jokaisessa suhteessa! Tässä vaiheessa ne fiksut erottuvat tyhmistä siinä, että fiksut ymmärtävät sen olevan alkuhuumaa; tajuavat, että arkipäivän koittaessa ne huonot puoletkin ilmaantuvat. Jokaisessa ihmisessä on huonoja puolia. Ne fiksut eivät ryntää tekemään päätöksiä, jotka vaikuttavat kaikkiin ja kaikkeen sillä hetkellä, vaan rauhassa antavat ajan kulua, jotta nähdään, miten käyttäydytään sitten, kun ei enää menekään niin hyvin.
Miten tällaista pitää selittää 45-vuotiaalle?
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 12:23"]
En muuttaisi yhteen. Miksette voi seurustella erikseen asuen, kunnes poika muuttaa omilleen eli 5-6 vuoden päästä? Pääsisitte paljon vähemmällä kaikki. Poika erityisesti.
[/quote] Niin että pentu saa pyörittää arkea? Just.
Ap pakkaa kimpsut ja kampsut, muuttaa asumaan miehen kanssa ja thats it. Ei lapsilta kysytä mielipidettä tälläisiin asioihin.