Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Yksi nainen, jota epäilen narskuksi aina, kun joku aloittaa puheen vuoron, vaikkapa uudesta harrastuksestaan, niin tämä nainen alkaa heti puhumaan päälle miten hän tietää lajista kaiken ja on lapsena harrastanut 10v tätä lajia, tai, vaikka joku sanoo, että keräsin 10l mustikoita, niin tämä nainen on kerännyt 50l.
Aina siis keskeyttää ja alkaa pitkä sepustus miten hän on kaikessa muita parempi, reippaampi...
Hävettää hänen puolestaan, kun aina äänessä ja muut kuuntelee vaivautuneena sitä pitkää itsekehua.
Aina oltava huomion keskipiste, vaikka puhuen paskaa.
Sairaalloinen huomiohakuisuus on narsisteilla tosi yleistä. Somessa varsinkin pitää olla koko ajan.
Minkälaisia kokemuksia teillä on seksistä narsistin kanssa? Mulla on sellaisia että eräänä päivänä tapailunarsun persoona muuttui, eli se todellinen persoona tuli esiin ja se ilmeni väkivaltana.
Sellaista väkivaltaista paiskomista, heittelyä, raajojen vääntelyä, ärjymistä.. Ja tämä on siis koulutettu ja hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö - ei mikään perinteinen jännis.
Narsisti välttelee vastuuta, syyttää teoistaan muita, yrittää kääntää tekemänsä virheet muiden syyksi. On kiinnostunut muista vain hyötymistarkoituksessa. Näitä on lähes jokaisella työpaikalla. Luota intuitioosi ja havaintoihisi. Pysy kaukana, älä kerro mitään itsestäsi, ellei ole pakko.
Oma kokemukseni on, että kun narsistin kanssa joutuu olemaan tekemisissä niin siitä seuraa aina lopulta ikäviä asioita. Se on mustaa, sisäänpäin kääntynyttä, muista elämäniloa imevää energiaa. Aikuisen tilalla on vastuutaan pakeneva, itsekeskeinen ja keskustelukyvytön ihmisen kuori. Nämä piirteet tulevat esiin viimeistään silloin, kun narskun kanssa on eri mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lista narsistin käytösmalleista:
Mahtailevuus
Huomiohakuisuus
Ei pysty ottamaan vastaan kritiikkiä
Väkivaltainen
Empatian puuteLapsellisuus
Suuruuskuvitelmat
Manipuloivuus
Epärehellisyys
Pinnallisuus, varakkuuden merkit tärkeitä
ImpulsiivisuusNöyryyttämishakuisuus (tykkää iskeä heikkoihin kohtiin ja nauttii toisen polvillaan olosta)
Hovin kokoaminen
Mustamaalaaminen
Mahtailu / kerskailu / suuruuskuvitelmat
Mitätöinti
Stalkkeroiminen
Empatiakyvyttömyys tai alhainen sellainen
ValehteleminenMustasukkaisuus
Harha-ajatukset
.
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistinen käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on narsisti.
Olen valitettavasti tutustunut elämäni ensimmäiseen narsistiin, tai siis epäilen hyvin hyvin vahvasti hänellä olevan jonkinasteista narsismia. Moni kohta listassasi osuu yksiin hänen käytöksen kanssa. Tällaisia piirteitä hänellä on:
Kuvittelee olevansa kaikista viisain
Omasta mielestään hänen käytöksessään ei ole mitään korjattavaa
Jos suostuu hetkeksi korjaamaan huonoa käytöstään, lipsahtaa pian takaisin vanhoihin kuvioihinsa
Kyvyttömyys pyytää anteeksi
Uhriutuu turhasta saadakseen huomiota
Muiden arvostelu ja mitätöinti
Ei pysty näkemään kritiikkiä muuna kuin kritiikinantajan huonona käytöksenä
Epäluotettava
Ei sisäistä muiden mielipiteitä tai toiveita
Päälleliimattua empaattisuutta, mutta oikeasti kalastelee tietoja sinulta voidakseen käyttää niitä sinua vastaan
Ei suostu uskomaan, kun joku haluaa lopettaa yhteydenpidon
Kontrolloiva
Kovapäinen
Valehtelee ja manipuloi
Välittää hirveän paljon omasta imagostaan
Usuttaa uhrinsa kimppuun muita ihmisiä, jotka hän on aivopessyt tottelemattomia jokaista käskyä
"Jekyll & Hyde", eli osaa esiintyä viattomana ja ystävällisenä, mutta ennen pitkää muuttuu kammottavaksi ja ahdistelevaksi
Mustamaalaaminen
Rajattomuus
Kehittää olemattomista asioista ongelmia
Loukkaantuneena ei suostu reflektoimaan tai edes ottamaan hengähdystaukoa, vaan muuttuu entistä hullummaksi haluten tuhota uhrinsa elämän
Vainoaminen.Tämä on niin totta! Voin allekirjoittaa kaiken tämän oman narsistini puolesta. Aggressiivinen, röyhkeä, pitää itseään muitten yläpuolella. Ei kunnioita rajoja, on arvaamaton käytöksessään. Haukkuu, nimittelee, kuohahtaa helposti. Pyytänyt kyllä muutaman kerran anteeksi, jos on minulle karjunut. Aina on ollut joku ulkopuolinen tekijä: oli stressissä, koska työssä kiusataan, oli terveyshuolia jnejne.
Tyypillistä on myös kaikkitietävyys. Oli narsisti miten väärässä tahansa, ei kannata keskustella tai väitellä. Narsisti kehuu näkevänsä kaikkien ihmisten läpi. Varmaan mielestään näkeekin. Hänellä on kaikesta TOTUUS. Tähän kuuluu myös muitten ihmisten haukkuminen - sekä selän takana että suoraan. Se ei ole haukkumista, narsistihan vain kertoo "totuuksiaan". Entäs jos tekisit saman hänelle?? Siitä nousisi niin hirveä riita, että normaali ihminen vetäytyy taka-alalle ja jättää asian omaan arvoonsa.
Narsisti osaa esittää empaattista ja ystävällistä ja hauskaa ihmistä. Kun ei ole ulkopuolista yleisöä, narsisti näyttää todellisen luonteensa.
Tyypillistä on projisointi. Juuri projisointi oli asia, josta minulle selvisi, että kyse on narsismista. Narsisti on kyllä melko useinkin selän takana nimitellyt muita narsisteiksi.
Narsisti, joka on polkenut ja höykyttänyt uhriaan vuosikausia, näkee itsensä uhrina. Kaikki muut ovat pilanneet hänen elämänsä. Pääasiassa se on meillä minä, nuorempi sisarus, jota hän on haukkunut, syyllistänyt, höykyttänyt ja polkenut.
Narsistin on vaikea hyväksyä sen, kun laitat välit poikki. Yrittää välillä aivan pokkana viestitellä aivan kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan. En voi olla tekemisissä hänen kanssaan. Se on minulle aivan liian stressaavaa. Olen nyt noin puolen vuoden etääntymisen jälkeen päässyt asioista irti. Narsisti ei muutu ja tiedän, että en halua enää alistua samanlaiseen asemaan, missä narsisti on aina niskan päällä. Välit poikki oli ainoa vaihtoehto.
Tästä kirjoituksesta tulee kyllä mieleen, että olet itse narsistinen. Haukut ja syyllistät voimakkaasti ja yksipuolisesti sisartasi. Väität päässeesi irti ihmisestä, mutta tällä palstalla haukut hänet ihmisenä täysin lyttyyn ja esität itse uhria ja hyvää ihmistä. Juuri noin narsisti toimii. Hän ei kestä sitä, että itsessä olisi mitään pahaa. On vaikea uskoa, että itse olet täydellinen sisarus ja toinen täysin huono. Lisäksi dramaattinen välit poikki asenne, jossa korostat vlimakkaasti miten sinä laitoit välit poikki (eli kontrolloit) viittaa narsistisuuteen.
Minulla on oikeus pysyä loitolla ihmisestä, joka on suorastaan aggressiivinen, manipuloiva ja kaiken määräävä. En ole perhepiirissäni ainoa, joka on vetäytynyt eroon tästä henkilöstä. Narsistin ei ole koskaan tarvinnut pelätä minua millään tavalla. Minun kylläkin häntä.
Asiat, mistä puhun, ovat faktaa, ei fiktiota eikä turhaa syyttämistä. Älä stalkkaa ihmisiä, jotka avautuvat täällä asioista. Ole onnellinen, jos ei ole sattunut sinun kohdallesi.
Tuota saakin jonkin aikaa rakentaa, että miten välien katkaisusta/siitä, ettei halua olla tekemisissä saadaan väännettyä kontrollointi.
Usein välien katkaiseminen on äärimmäisen tervettä.
Välien katkaisu tarkoittaa ettei narsisti saa huomiota.
Se lyö myös särön, joka näkyy ulospäin. Ei mätsää siihen huipputyypin kuvaan, jota yrittää esittää.
Paitsi, että siinä saadaan helposti se terve välienkatkaisija maalattua hulluksi ylireagoijaksi ja draamanhakijaksi.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia kokemuksia teillä on seksistä narsistin kanssa? Mulla on sellaisia että eräänä päivänä tapailunarsun persoona muuttui, eli se todellinen persoona tuli esiin ja se ilmeni väkivaltana.
Sellaista väkivaltaista paiskomista, heittelyä, raajojen vääntelyä, ärjymistä.. Ja tämä on siis koulutettu ja hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö - ei mikään perinteinen jännis.
Narsisti olisi halunnut tehdä tuon minulle (jotenkin vaistosin sen ja yritti saada meille sellaisia asuja ja välineitä). Kieltäydyin niin passiivisaggressiivisesti hoiti seksin niin, ettei minulla ollut mitään saumaa nauttia siitä, mutta ei suoraan sitten myöskään ollut aktiivisen väkivaltainen. Nuo ovat saat*nasta.
Yksi tuntemani narsisti etsii hoviinsa aina jotain "hoivattavia" vaikeassa elämäntilanteessa olevia, joille hän näyttäytyy heitä kannattelevana henkilönä, mutta joilta sitten imee surutta ihailua, palveluksia ja rahaa.
Onko kukaan muu kokenut ihan konkreettisesti, että narsisti "imee elinvoiman" kohteestaan? Vaikka narsisti on olevinaan niin ihana ja suhde hyvä, kohde huomaa yhtäkkiä kadottaneensa joko henkisen minänsä, elinvoimansa tai terveytensä tai kaikki nämä.

Olen kokenut. Kiputiloja alkoi olla, joiden vuoksi ravasin lääkärillä. Mitään ei löytynyt. Hiukset oheni, nukuin huonosti, vatsakivut olivat päivittäisiä. Kyllä, narsisti imee elinvoiman ja sairastuttaa lähellä olevan. Nämä kaikki oireet katosivat parissa kuukaudessa kun pääsin eroon narsistista.

Mulla kävi niin, etten enää osannut katsoa itseäni peilistä ja olin jotenkin ihan irrallaan itsestäni ja vain palvelin narsistia. Kun tuli konflikti ja välit menivät poikki, se sattui tosi paljon, mutta saman tien aloin tulla näkyväksi jälleen ja sain elämäni haltuuni. Narsistihan pitää minua jotenkin heikkona reppanana eikä voisi mitenkään uskoa, että elämäni olisi nyt jotenkin hallinnassa vaan kuvittelee sen suistuneen entistä pahempaan jamaan. Ihan sama mulle, en halua olla hänen kanssaan tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia kokemuksia teillä on seksistä narsistin kanssa? Mulla on sellaisia että eräänä päivänä tapailunarsun persoona muuttui, eli se todellinen persoona tuli esiin ja se ilmeni väkivaltana.
Sellaista väkivaltaista paiskomista, heittelyä, raajojen vääntelyä, ärjymistä.. Ja tämä on siis koulutettu ja hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö - ei mikään perinteinen jännis.
Tulee mieleen se seksinukkebordelli ja miten miehet paiskoivat niitä nukkeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia kokemuksia teillä on seksistä narsistin kanssa? Mulla on sellaisia että eräänä päivänä tapailunarsun persoona muuttui, eli se todellinen persoona tuli esiin ja se ilmeni väkivaltana.
Sellaista väkivaltaista paiskomista, heittelyä, raajojen vääntelyä, ärjymistä.. Ja tämä on siis koulutettu ja hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö - ei mikään perinteinen jännis.
Narsisti olisi halunnut tehdä tuon minulle (jotenkin vaistosin sen ja yritti saada meille sellaisia asuja ja välineitä). Kieltäydyin niin passiivisaggressiivisesti hoiti seksin niin, ettei minulla ollut mitään saumaa nauttia siitä, mutta ei suoraan sitten myöskään ollut aktiivisen väkivaltainen. Nuo ovat saat*nasta.
Tämä ei ollut mitenkään ennustettavissa, koska hän ei ollut aiemmin käyttäytynyt väkivaltaisesti. Mistään tapahtuneen kaltaisesta ei myöskään ollut sovittu.
Lisäksi hän toimi niin, ettei mitään ulkoisia jälkiä jäänyt. Tuskin olen ensimmäinen tai viimeinen, jolle hän vastaavaa tekee.
Narsisti ei kestä erilaisia mielipiteitä. Varsinkin jos mielipiteet perustuvat tosiasioihin.
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan muu kokenut ihan konkreettisesti, että narsisti "imee elinvoiman" kohteestaan? Vaikka narsisti on olevinaan niin ihana ja suhde hyvä, kohde huomaa yhtäkkiä kadottaneensa joko henkisen minänsä, elinvoimansa tai terveytensä tai kaikki nämä.
Luulen että yksi iso syy siihen, miksi narsisti sairastuttaa fyysisesti on jatkuvasti koholla oleva kortisoli. Siihen lisäksi stressin aiheuttamat univaikeudet, pitkittynyt univaje.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan muu kokenut ihan konkreettisesti, että narsisti "imee elinvoiman" kohteestaan? Vaikka narsisti on olevinaan niin ihana ja suhde hyvä, kohde huomaa yhtäkkiä kadottaneensa joko henkisen minänsä, elinvoimansa tai terveytensä tai kaikki nämä.
Olen kokenut. Kiputiloja alkoi olla, joiden vuoksi ravasin lääkärillä. Mitään ei löytynyt. Hiukset oheni, nukuin huonosti, vatsakivut olivat päivittäisiä. Kyllä, narsisti imee elinvoiman ja sairastuttaa lähellä olevan. Nämä kaikki oireet katosivat parissa kuukaudessa kun pääsin eroon narsistista.
Mulla kävi niin, etten enää osannut katsoa itseäni peilistä ja olin jotenkin ihan irrallaan itsestäni ja vain palvelin narsistia. Kun tuli konflikti ja välit menivät poikki, se sattui tosi paljon, mutta saman tien aloin tulla näkyväksi jälleen ja sain elämäni haltuuni. Narsistihan pitää minua jotenkin heikkona reppanana eikä voisi mitenkään uskoa, että elämäni olisi nyt jotenkin hallinnassa vaan kuvittelee sen suistuneen entistä pahempaan jamaan. Ihan sama mulle, en halua olla hänen kanssaan tekemisissä.
Sama tilanne. Narsisti itse oli menestynyt, minä en lainkaan. Silti hän kadehti minua kaikesta. Pieninkin asia, mitä minulla saattaisi olla paremmin kuin hänellä, piti kääntää niin, että se on hänellä paremmin. Hän vaati minulta rahaa erilaisiin asioihin, vaikka itselläni ei juuri tuloja ollut ja hänellä taas erittäin hyvät tulot. Jatkuva vähättely ja järjetön valheellinen haukkuminen, jonka lähtökohta on se, että minä olen niin paha läheisilleni, että joutaisin pois. Ja hän on ihana enkeli. Enkeli, joka on tuhonnut monen elämän. Minulla on sen verran hyvät tukiverkot, että minuun ei pääse käsiksi enää. Jos häiritsee, niin sitten viranomaisapua.
Vierailija kirjoitti:
Narsisti ei kestä erilaisia mielipiteitä. Varsinkin jos mielipiteet perustuvat tosiasioihin.
Narsistille ei voi sanoa mistään mielipidettä. Koska mielipidettä ei saa olla. Narsisti sanoo sinulle mitä sinä ajattelet ja narsisti tietää, mitä sinä ajattelet. Sinä itse et tiedä eikä sinulla ole oikeutta sanoa vastaan. Narsisti on sinun pääsi. Narsisti myös tietää, mitä muut ajattelevat sinusta. Ja se on hyvin negatiivista. Koska narsistin pitää saada uhrinsa tuntemaan, että hän on yksin. Että kaikki vihaavat uhria. Älä koskaan anna paholaisen saada uskomaan sellaista itsestäsi, vaikka narsisti osaa olla uskottava.
Istuimme Baarissa pöydän ympärillä.
Narsku vaati minua nousemaan ja hakemaan hänelle vettä baaritiskiltä.
Sanoin, hae itse.
Toinen kaverimme tuli paikalle ja istui pöytään.
Narsku pyysi häntä.
Tämä toinen kaveri lähti hakemaan.
Narsku loi minuun voittajakatseen, joten tiesi kyllä mitä teki.
__________________________________________________
Sama narsku kertoi, että häntä on firman sisällä pyydetty johtamaan ulkomaille toimistoa.
Asia ei pitänyt paikkansa. Täysin keksitty. Tunnen työntekijöitä ko. firmasta.
_________________________________________________________________
Sama narsku alkoi lopulta määräillä liikaa ja olla yksinkertaisesti niin vastenmielinen ihminen, että otin hänen seurastaan ensin hiljaiset loparit ja kun ei noin vuodessa mennyt jakeluun, lopulta raivoistuin ja sanoin, että enää ei tarvi soitella.
Narsku puhui minusta paskaa kaikille yhteisille kavereille. Hänen versio: Olen takertuvainen ja en kestänyt, että hänellä on muitakin kavereita yms....HAH!
Samalla lähetteli nyyhkyviestejä minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsisti ei kestä erilaisia mielipiteitä. Varsinkin jos mielipiteet perustuvat tosiasioihin.
Narsistille ei voi sanoa mistään mielipidettä. Koska mielipidettä ei saa olla. Narsisti sanoo sinulle mitä sinä ajattelet ja narsisti tietää, mitä sinä ajattelet. Sinä itse et tiedä eikä sinulla ole oikeutta sanoa vastaan. Narsisti on sinun pääsi. Narsisti myös tietää, mitä muut ajattelevat sinusta. Ja se on hyvin negatiivista. Koska narsistin pitää saada uhrinsa tuntemaan, että hän on yksin. Että kaikki vihaavat uhria. Älä koskaan anna paholaisen saada uskomaan sellaista itsestäsi, vaikka narsisti osaa olla uskottava.
Just tämä. Narsisti tavallaan määrittelee, missä sinä ressukka olisit ilman häntä. Hän on samalla suojelija ja sun pääsylippu piireihin ja vaikka mitä. Kaikki muut on oikeasti pahoja ja niihin ei voi luottaa.
Kaveripiirissä oli muutamalla sinkulla haku päällä. Verkot oli vesillä Tinderissä ja deittisivuilla. Narsku pilkkasi ja halveksi. Yritti kaikin tavoin esittää, että ei itse alennu moiseen ja ei ole tarvetta. No, tietenkin narskun deitti- ilmoitus löytyi! Oli siellä ihan tunnistettavalla kuvalla. Naurettiin vaan. Ilmoitus oli vielä tosi nolo. Ei kerrottu löydöstämme.
Carpe Diem vaan sulle, jos luet:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan muu kokenut ihan konkreettisesti, että narsisti "imee elinvoiman" kohteestaan? Vaikka narsisti on olevinaan niin ihana ja suhde hyvä, kohde huomaa yhtäkkiä kadottaneensa joko henkisen minänsä, elinvoimansa tai terveytensä tai kaikki nämä.
Olen kokenut. Kiputiloja alkoi olla, joiden vuoksi ravasin lääkärillä. Mitään ei löytynyt. Hiukset oheni, nukuin huonosti, vatsakivut olivat päivittäisiä. Kyllä, narsisti imee elinvoiman ja sairastuttaa lähellä olevan. Nämä kaikki oireet katosivat parissa kuukaudessa kun pääsin eroon narsistista.
Mulla kävi niin, etten enää osannut katsoa itseäni peilistä ja olin jotenkin ihan irrallaan itsestäni ja vain palvelin narsistia. Kun tuli konflikti ja välit menivät poikki, se sattui tosi paljon, mutta saman tien aloin tulla näkyväksi jälleen ja sain elämäni haltuuni. Narsistihan pitää minua jotenkin heikkona reppanana eikä voisi mitenkään uskoa, että elämäni olisi nyt jotenkin hallinnassa vaan kuvittelee sen suistuneen entistä pahempaan jamaan. Ihan sama mulle, en halua olla hänen kanssaan tekemisissä.
Sama tilanne. Narsisti itse oli menestynyt, minä en lainkaan. Silti hän kadehti minua kaikesta. Pieninkin asia, mitä minulla saattaisi olla paremmin kuin hänellä, piti kääntää niin, että se on hänellä paremmin. Hän vaati minulta rahaa erilaisiin asioihin, vaikka itselläni ei juuri tuloja ollut ja hänellä taas erittäin hyvät tulot. Jatkuva vähättely ja järjetön valheellinen haukkuminen, jonka lähtökohta on se, että minä olen niin paha läheisilleni, että joutaisin pois. Ja hän on ihana enkeli. Enkeli, joka on tuhonnut monen elämän. Minulla on sen verran hyvät tukiverkot, että minuun ei pääse käsiksi enää. Jos häiritsee, niin sitten viranomaisapua.
Nyt narsisti "kaverista" erossa noin 6- 7 vuotta. Parhaiten muistan juuri sen pahan olon. Olin ihan alamainen ja palvelija. Onneksi repäisin itseni irti. Puhkesin kukkaan ja elämäni aukesi kokonaisuudessaan ihan uudella tavalla. Olen itsevarma työssäni ja minulla on harrastuksia, joihin en osannut tarttua kun narsisti oli elämässäni vallassa. Ihmeellisintä on se, että mulla on oikeasti aivan mahtavia ystäviä nykyisin. Kun istun pöytään ja kerron omia juttujani, kukaan ei pyörittele pilkallisesti silmiään tai etsi jotakin, mille naureskella päin naamaa. Moni yhteisistä kavereista valitsi puolensa ja se on se narsistin puoli. En koskaan kadehdi heitä. En ikinä, vaikka heillä näyttäisi olevan kuinka hauskaa jossakin kuvissa. Tiedän, että he ovat kuin juutalaisia poseeraamassa Hitlerin pöydässä henkensä uhalla.