Karmeimmat kiittämättömyystarinat jakoon!

Leivoin siskolleni myyjäisiin leipomuksia jotka tekivät hyvin kauppansa. Hän piti rahat itse. Eikä ole ensimmäinen kerta. Eräs kerta rahat menivät puhelimen korjaukseen. Kaverinsa puhelimen, jonka hän oli vahingossa kaveriltaan pudottanut.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 22:58"]Leivoin siskolleni myyjäisiin leipomuksia jotka tekivät hyvin kauppansa. Hän piti rahat itse. Eikä ole ensimmäinen kerta. Eräs kerta rahat menivät puhelimen korjaukseen. Kaverinsa puhelimen, jonka hän oli vahingossa kaveriltaan pudottanut.
[/quote]

Öö...eikö myyjäisrahat mene yleensä jonkin tarkoituksen hyväksi?

.lainasin siskolle muuttoauton bensarahat, muuttoauton vuokrarahan, lääkekuurirahan... Mitähän viel? Kaikki hommasi kyl sossusta iteleen takas mutta koskaa ei maksanut niitä mulle.
Vitt... Nyt lapsensa pitää perhettäni kuoleena kun avauduin.

Sikamaista hyväksikäyttöä. Lopulta tilanne oli se , että jos en auttanut , kuskannut tai muuta passannut oli henkinen väkivalta ja mykkäkoulu niin kamalaa mua lapsia kohtaan ettei uskoisi että oma sisko.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 22:32"]

Olin 3 lapsen yh ja opiskelin amk:ssa. Kaverini oli lapseton, hieman hemmoteltu tapaus, vaikka muutoin mukava. Saimme erään koulutehtävän, johon lainasin kirjastosta kirjoja. Hän tuskaili tehtävänsä kanssa kerran puhelimessa. Lupasin tuoda lainaamani kirjat kouluun, koska hänkin tarvitsi niitä. Hän sitten koulussa etsi kirjoista tarvittavat tiedot. Tuumasin siinä sitten, että hän varmaan voi palauttaa kirjastoon kirjat, kun minä olin ne koululle kuitenkin tuonut, vaikken itse enää niitä tarvinnut. Hän sanoi, ettei hänellä ole asiaa kirjastoon eikä lähde niitä viemään pois. Ärsytti, kun typykkä lähti poikkiksen autolla kotiin. Itse autottomana raahasin kirjat ja hain matkalla lapset päiväkodista ja lähdin vielä kirjastolenkille nälkäisten lasten kanssa. Toki itse odotti tekoja kiitollisuutena ja jotain kiitosta, mutta ei mitään...

[/quote] Siis kuka odotti tekoja? Ja mitä ylipäätään tarkoittaa odottaa tekoja kiitollisuutena? En ymmärrä tätä vikaa lausetta lainkaan.

Ja aika hyvän elämän on kirjoittaja elänyt jos tämä todella on karmein kiittämättömyystapaus jonka hän on kohdannut ;D ihan perussettiähän tuo on. Tuosta ei esimerkiksi käy ilmi pyysikö kaveri kirjoja lainaan, vai tarjosiko ap niitä oma-aloitteisesti. Ja aika marttyyriä esitetään siitäkin että joutui itse palauttamaan omat lainakirjansa, yhtä paljon sitä kantamista olisi ollut vaikkei kaveri olisi niitä plärännyt koulussa jos kirjat oli saatava kotoa kirjastoon (ja matkalle osui kuitenkin koulu)...

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 22:55"]

Meitä on töissä neljän hengen porukka jotka lähdemme autolla ruokailemaan n.kahden km:n päähän päivittäin ruokatunnilla. Kolmella meistä on auto ja vuorottelemme, tämä autoton kulkee siis aina mukana. Tätä on jatkunut kolmisen vuotta. Hän ei ikinä ole korvannut matkoista mitään, kulkee siivellä. Meistä muista olisi kohteliasta että hän joskus vaikka tarjoaisi ruuan, mutta ei.. onko teidän mielestänne normaalia että yksi kulkee mukana osallistumatta kuluihin? Vai olenko niuhottaja?

[/quote] Paljonko bensaa tuohon kuluu, oletko laskenut? Toki on kohteliasta kiittää kauniisti kyydistä (siinä missä jokaisen kyydissä olijan) mutta jos tämä autoton ei ole se joka ensisijaisesti hinkuu juuri sinne ruokapaikkaan johon autoa tarvitaan on kyllä aika niuhoa puhua siipeilystä (jos hän tulee sinne jossain määrin teidän iloksenne ja seuraksenne). Jos autoton taas on se primus motor asiassa niin toki hän voisi jotenkin huomioida tuon vaivannäön jota muut hänen eteensä näkevät.

Oletan myös että te autolliset olette asiasta vain jupisseet keskenänne autottoman selän takana mutta kukaan ei ole kehdannut ihan normaalisti mainita tästä suuresta epäkohdasta itse valituksen kohteelle? Se selän takana puhuminen on minusta todella mautonta, ja vielä pitää päästä avautumaan netissäkin. Ja jälleen, jos olettekin kysyneet autottomalta ja hän on viitannut kintaalla loukatuille tunteillenne, on se aivan eri asia.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 22:31"]

Kerjäläinen tuli kysymään rahaa. Nuorena ja sinisilmäisenä opiskelijana avasin lompakon kolikkotaskun ja kaivelin sieltä pientä kolikkoa, mutta noitapa nappasi viimeisen setelini suoraan lompakosta. Oli oikein kiva luopua päivien sapuskoista. 

[/quote]

Et sitten ottanu sitä takasin? Oisit lyöny saatana, tuohan on ryöstö.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 23:35"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 22:55"]

Meitä on töissä neljän hengen porukka jotka lähdemme autolla ruokailemaan n.kahden km:n päähän päivittäin ruokatunnilla. Kolmella meistä on auto ja vuorottelemme, tämä autoton kulkee siis aina mukana. Tätä on jatkunut kolmisen vuotta. Hän ei ikinä ole korvannut matkoista mitään, kulkee siivellä. Meistä muista olisi kohteliasta että hän joskus vaikka tarjoaisi ruuan, mutta ei.. onko teidän mielestänne normaalia että yksi kulkee mukana osallistumatta kuluihin? Vai olenko niuhottaja?

[/quote] Paljonko bensaa tuohon kuluu, oletko laskenut? Toki on kohteliasta kiittää kauniisti kyydistä (siinä missä jokaisen kyydissä olijan) mutta jos tämä autoton ei ole se joka ensisijaisesti hinkuu juuri sinne ruokapaikkaan johon autoa tarvitaan on kyllä aika niuhoa puhua siipeilystä (jos hän tulee sinne jossain määrin teidän iloksenne ja seuraksenne). Jos autoton taas on se primus motor asiassa niin toki hän voisi jotenkin huomioida tuon vaivannäön jota muut hänen eteensä näkevät.

Oletan myös että te autolliset olette asiasta vain jupisseet keskenänne autottoman selän takana mutta kukaan ei ole kehdannut ihan normaalisti mainita tästä suuresta epäkohdasta itse valituksen kohteelle? Se selän takana puhuminen on minusta todella mautonta, ja vielä pitää päästä avautumaan netissäkin. Ja jälleen, jos olettekin kysyneet autottomalta ja hän on viitannut kintaalla loukatuille tunteillenne, on se aivan eri asia.

[/quot

Asiasta on kyllä hänelle sanottu ja hän on todennut, että hän sitten tarjoa... joulukuussa, ensi kuussa, keväällä... sitä päivää ei ole tullut. 

Kummallista, että puolustelette vielä loisia. Tottakai kirjastotapauksen olisi pitänyt viedä kirjat vapaaehtoisesti kirjastoon, kun kerran sai niistä apuja ja toinen oli ne hommannut. Ihan minimikiitos avusta. Ja samoin sen luonaskyytiloisen tulisi tarjota vaikka kerran vuodessa lounas toisille ja sekin olisi ihan olematon korvaus vuoden kyydeistä.

Itse olen päässyt helpolla, mutta ehkä äitini kohdalla sydän meinasi särkyä yhdestä kiittämättömyydestä. Eräs ystävänsä oli kuolemansairas ja äitini oli juuri eläköitynyt, joten auttoi paljon viimeiset pari vuotta. Tämä ystävä oli lapsuudenystävä äidilleni ja muistan, että lapsena tehtiin reissuja mm. Tanskaan niin, että oli äiti, minä ja tämä ystävä parin lapsensa kanssa. Tämän ystävän lapset asui 200km:n päässä ja ystävä toivoi kovasti, että lapsia ei kiusata tällä hänen asiallaan ja pyysi äitiäni istumaan vierellä. Äitini istui 3kk sairaalassa lukien ja seurustellen. Viimeisenä iltana vielä luki ääneen ja rukoili, koska toinen oli tajuton ja oli pyytänyt rukoilemaan. Sanoi, että sai hymyn vastaukseksi, vaikka tajunta oli heikko. Yöllä tämä ystävä sitten kuoli. Lapset eivät kutsuneet äitiäni edes hautajaisiin, kun "on niin paljon sukua". Hautajaiset oli aika isot ja sinne kutsuttiin kaikki tärkeät ihmiset.Äitini ei kai sitä sitten ollut. Ehkei sitä kiitosta olisi tarvinnut, mutta jonkun tunnustuksen läheisyydestä vainajan kanssa.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 22:55"]Meitä on töissä neljän hengen porukka jotka lähdemme autolla ruokailemaan n.kahden km:n päähän päivittäin ruokatunnilla. Kolmella meistä on auto ja vuorottelemme, tämä autoton kulkee siis aina mukana. Tätä on jatkunut kolmisen vuotta. Hän ei ikinä ole korvannut matkoista mitään, kulkee siivellä. Meistä muista olisi kohteliasta että hän joskus vaikka tarjoaisi ruuan, mutta ei.. onko teidän mielestänne normaalia että yksi kulkee mukana osallistumatta kuluihin? Vai olenko niuhottaja?
[/quote]

Hieman hankalalta tuo kuulostaa srn autottomankin kannalta. Työpaikan sosiaaliset tavat ja porukassa pysyminen edellyttää teidän tapojen noudattamista (lounaalle kauas) mutta hänellä ei ole käytännössä muuta mahdollisuutta toteuttaa sitä kun "siipeillä". Jos jokatapauksessa kuljette porukalla lounaalle niin miksi tuota yhtä pitää jotenkin lisävelvoittaa ruokianne makselemaan? Jos olisi työpaikassa missä kenelläkään ei olisi autoa niin tuollaista tarvetta ei edes syntyisi. Luulen ettei vain ole tajunnut että näette asian noin.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 22:55"]Meitä on töissä neljän hengen porukka jotka lähdemme autolla ruokailemaan n.kahden km:n päähän päivittäin ruokatunnilla. Kolmella meistä on auto ja vuorottelemme, tämä autoton kulkee siis aina mukana. Tätä on jatkunut kolmisen vuotta. Hän ei ikinä ole korvannut matkoista mitään, kulkee siivellä. Meistä muista olisi kohteliasta että hän joskus vaikka tarjoaisi ruuan, mutta ei.. onko teidän mielestänne normaalia että yksi kulkee mukana osallistumatta kuluihin? Vai olenko niuhottaja?
[/quote]

Jäin ihan miettimään että paljonko tuo autoilu oikeasti kustantaa ja leväperäisellä laskennalla tulin siihen tulokseen että jos bensakulut jaetaan neljään ja tuo neljäs halutaan osallistaa lounaskorvauksella niin hänen pitäisi teille kerran vuodessa tai puolessatoista tarjota lounas.. On hyvä tapa tietysti huomioida muita ja voisin kuvitella huviksenikin tarjoavani joskus lounasseuralle lounaan (riippuen taloudellisesta tilanteesta) mutta saattaa olla että itsekin hieman liioittelette kustannuksia enkä ole varma onko kyräily töissä kannattavaa yhden vuosittaisen lounaan arvon vuoksi.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 23:56"]Kummallista, että puolustelette vielä loisia. Tottakai kirjastotapauksen olisi pitänyt viedä kirjat vapaaehtoisesti kirjastoon, kun kerran sai niistä apuja ja toinen oli ne hommannut. Ihan minimikiitos avusta. Ja samoin sen luonaskyytiloisen tulisi tarjota vaikka kerran vuodessa lounas toisille ja sekin olisi ihan olematon korvaus vuoden kyydeistä.

Itse olen päässyt helpolla, mutta ehkä äitini kohdalla sydän meinasi särkyä yhdestä kiittämättömyydestä. Eräs ystävänsä oli kuolemansairas ja äitini oli juuri eläköitynyt, joten auttoi paljon viimeiset pari vuotta. Tämä ystävä oli lapsuudenystävä äidilleni ja muistan, että lapsena tehtiin reissuja mm. Tanskaan niin, että oli äiti, minä ja tämä ystävä parin lapsensa kanssa. Tämän ystävän lapset asui 200km:n päässä ja ystävä toivoi kovasti, että lapsia ei kiusata tällä hänen asiallaan ja pyysi äitiäni istumaan vierellä. Äitini istui 3kk sairaalassa lukien ja seurustellen. Viimeisenä iltana vielä luki ääneen ja rukoili, koska toinen oli tajuton ja oli pyytänyt rukoilemaan. Sanoi, että sai hymyn vastaukseksi, vaikka tajunta oli heikko. Yöllä tämä ystävä sitten kuoli. Lapset eivät kutsuneet äitiäni edes hautajaisiin, kun "on niin paljon sukua". Hautajaiset oli aika isot ja sinne kutsuttiin kaikki tärkeät ihmiset.Äitini ei kai sitä sitten ollut. Ehkei sitä kiitosta olisi tarvinnut, mutta jonkun tunnustuksen läheisyydestä vainajan kanssa.
[/quote]

Voi paska mua rupesi itkettää ja harmittamaan älyttömästi äitisi puolesta. Mieskin hätääntyi kun täällä poraan. Mokomat ilkeät lapset tuolla ystävälle, pistää vihaksi!!

[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 00:34"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 23:56"]Kummallista, että puolustelette vielä loisia. Tottakai kirjastotapauksen olisi pitänyt viedä kirjat vapaaehtoisesti kirjastoon, kun kerran sai niistä apuja ja toinen oli ne hommannut. Ihan minimikiitos avusta. Ja samoin sen luonaskyytiloisen tulisi tarjota vaikka kerran vuodessa lounas toisille ja sekin olisi ihan olematon korvaus vuoden kyydeistä. Itse olen päässyt helpolla, mutta ehkä äitini kohdalla sydän meinasi särkyä yhdestä kiittämättömyydestä. Eräs ystävänsä oli kuolemansairas ja äitini oli juuri eläköitynyt, joten auttoi paljon viimeiset pari vuotta. Tämä ystävä oli lapsuudenystävä äidilleni ja muistan, että lapsena tehtiin reissuja mm. Tanskaan niin, että oli äiti, minä ja tämä ystävä parin lapsensa kanssa. Tämän ystävän lapset asui 200km:n päässä ja ystävä toivoi kovasti, että lapsia ei kiusata tällä hänen asiallaan ja pyysi äitiäni istumaan vierellä. Äitini istui 3kk sairaalassa lukien ja seurustellen. Viimeisenä iltana vielä luki ääneen ja rukoili, koska toinen oli tajuton ja oli pyytänyt rukoilemaan. Sanoi, että sai hymyn vastaukseksi, vaikka tajunta oli heikko. Yöllä tämä ystävä sitten kuoli. Lapset eivät kutsuneet äitiäni edes hautajaisiin, kun "on niin paljon sukua". Hautajaiset oli aika isot ja sinne kutsuttiin kaikki tärkeät ihmiset.Äitini ei kai sitä sitten ollut. Ehkei sitä kiitosta olisi tarvinnut, mutta jonkun tunnustuksen läheisyydestä vainajan kanssa. [/quote] Voi paska mua rupesi itkettää ja harmittamaan älyttömästi äitisi puolesta. Mieskin hätääntyi kun täällä poraan. Mokomat ilkeät lapset tuolla ystävälle, pistää vihaksi!!

[/quote]

Sama täällä :( Mutta jos positiivisesti ajattelee, niin onneksi kirjoittajan äiti sai arvostuksen ja kiitoksen juuri siltä ihmiseltä, jolla oli merkitystä - eli ystävältään.

Pah noille kiittämättömille lapsille!

Muutin omaan asuntoon 16-vuotiaana ja vakiovieraitani olivat kaksi vuoden-pari nuorempaa kaveriani. Yritin parhaani mukaan pärjätä taloudellisesti, ostin omat ruuat ym. Kun kaverit tulivat, he saattoivat mennä suoraan jääkaapille ja syödä esim. juustoköntän puoliksi, niin etten itse saanut palaakaan. Usein he myös lähtivät yökyläilyn jälkeen todella aikaisin ja jättivät pedin ja tiskit levälleen minun siivottavaksi. Usein tuntui, että he kävivät vain, jos ei parempaa paikkaa ollut tiedossa.

Kyllä silloin aina harmitti ja kiittämättömiä he ovat toisinaan vieläkin. Ihmettelen, koska molemmilla on todella tiukat ja kunnolliset vanhemmat..

Lupauduin leipomistaitoisena leipomaan sukulaiseni juhliin, koska tämän mukaan konditoriahinnat on niin kovat. Niin kauan juttu oli ok, kunnes tämä rupesi valittamaan raaka-aineidenkin hinnasta. En sitten niitä tarjoutunut kuitenkaan kustantamaan, vaikka ilmaiseksi leivoinkin. Rahasta ei hänellä puutetta.

Kaverini erosi ja vajosi samalla lähes itsemurhan partaalle, joten olin hänen tukenaan yötä päivää ja autoin kaikilla mahdollisilla keinoilla. Kuuntelin, keskustelin ja jeesasin kaikessa. Kun minä sitten erosin, sama kaverini vitsaili erollani, ei tehnyt elettäkään auttaakseen, vaan humputteli uusien kavereidensa kanssa ja unohti minut täysin kylmästi. Harvoin on niin kusetettu olo ollut. 

omistaja johtaja toi aamupalveriin pullan itselleen .

ja ruokatunnilla söi työntekijöiden eväitä.

Annoin kerran kaverilleni jotain tavaroita omaksi ja pari juttua lainaksi. Ei mitään kauhean arvokasta, arvo 1-20 €:n välillä, mutta olimme nuoria silloin.

Myöhemmin perheeni piti kirppispöytää ja kysyin haluaako kaverini laittaa jotain pöytäämme myyntiin. No, myyntiin päätyi antamani (myös lainaan!) tavarat.. Otin ne vähin äänin pöydästä itselleni takaisin, emmekä puhuneet asiasta enää.

minä kuljin työkaverini kyydissä yksittäisiä kertoja muutaman vuoden ajan ja tarjosin monta kertaa kahvit, ja kuulin jälkeenpäin, että hän saikin työnantajalta bensaraaa.

Autottomat on kaikkein hankalimpia. Aina ruinaamassa kyytiä, ja tietenkin ilmaiseksi. Sitten kun sanoo, että hankkisi oman auton niin vastaus on joku "no mutku maksaa niin paljon". Siksipä ei oma auto enää liikahda metriäkään ilman kunnon korvausta.

Autollisia toki kyytsää vähemmälläkin, he kun ymmärtävät korvata kulut ihan oma-aloitteisesti, eivätkä ala ulisemaan jos ei joskus pääsekään kuskaamaan.

Toimin kaasona ystäväni häissä, mutta en sitten kahden vuodenkaan jälkeen ole saanut vielä mitään kiitoksena..