Äitiyslomalla yksinäinen: "En kuulunut kenenkään kerhoon"
Kommentit (45)
Niin moni kuvittelee olevansa jotenkin erityinen ja erilainen kuin muut, jotka ovat samasta muotista pudonneita ja pelkkää äitiyttä 24/7 täysillä eläviä kestovaippaintoilijoita. On se hyvä, että kirjoittajakin jo vuoden jälkeen tajusi olevansa ihan samanlainen kuin ne äidit, joita hän ylemmyydentuntoisena vakoili.
Tämä kirjoitus pelasti päiväni. Olen kotona 8 kk vanhan vauvani kanssa ja poden huonoa omatuntoa siitä että minulla on ikävä takaisin töihin. En vaan jaksa enää tätä kotona istumista. Tuntuu kun elämä olisi vaan kakkavaippojen vaihtoa ja valvomista että vauva ei laita kaikkea suuhun. Kaipaan aikuista seuraa ja rutiineja.
Tällä tarinan äidillä on sentään joku aikuinen, jonka kanssa jutella. Yksinhuoltajana sitä voi olla todella yksin. Lapsettomat kaverit ei osaa enää olla kavereita ja yksinhuoltaja ei koe kuuluvansa lapsellistenkaan kavereiden joukkoon.
On niin tuttu :-/ jos yrittää jutella jonkun äidin kanssa niin tuntuu että tuijotetaan kuin vähä-älystä :-/
Helsingissä ainakin on isoja aleellisiakin eroja, vaikka paikka on pieni. Matkusta pari kilometriä niin löydät taatustu erilaisia ihmisiä :)
Ymmärrän sinua mutta, niitä on äitejä kuule vielä paljon kauempana"sivistyksestä" ja paljon paljon yksinäisempiä. Eihän sitä tarvitse Helsinkiä ettei tunne mayksinäisyyttä, minulla Helsinkiin on 700km. Lähin kaupunki on 43km ja luojan kiitos hyvä niin! Yksinäisyyteen on lääke ystävät ja minulla niitä on. Minun kotikuntani on 2000 asukkaan kunta. Ihana sellainen. Kaikki tärkein lähellä.
Aivan huikea teksti! Kirjoittaja on osannut lukea ajatukseni ja tunteeni! :D Olen ajatellut olevani aivan poikkeava ja itse asiassa aivan viallinen olento, kun olen ajatellut ja tuntenut juuri näin, kuin mitä tässä tekstissä kuvataan. Suuri kiitos kirjoittajalle, minulle tuli tästä kirjoituksesta aivan valtava helpotus. Ja rakastan lapsiani (joista nuorempi nyt jo tarhaiässä), siksi olenkin ollut niin hämmentynyt juuri noista samoista ajatuksista ja tuntemuksista, kuin joita tekstissä kuvataan. Mutta muutkin kokevat näin ja ymmärtävät ja en ole yksin, enkä viallinen. Huh, kiitos :)
Äitiysloma-arki oli muutenkin pelkkää vauvan kanssa olemista, joten olisi ennemminkin kaivannut jotain aivan muuta keskustelunaihetta kuin vauvat ja lapset. Olisin halunnut jutella jonkun kanssa vaikka kirjoista tai urheiluharrastuksista, mutta perhekerhojen äidit ilmeisesti harrastivat ainoastaan salkkarien ja lastenvaateblogien seuraamista ja urheiluksi heille riitti patikointi sinne perhekerhoon. Minullakin oli se harhaluulo, että mammakerhoihin voi pukeutua kuten haluaa, mutta ilmeisesti olisi pitänyt etsiä jotkin virttyneet verkkarit (jollaisia en edes omista) ja meikkiä ei missään nimessä olisi saanut käyttää. Porukkaan oli mahdotonta päästä mukaan, ja olen sen luonteinen, että en loputtomiin yritä, jos huomaan, että en ole erityisen tervetullut. Kerhossa käyminen aiheutti pelkkää ahdistusta eikä ollut millään tapaa rentouttavaa tai mukavaa.
Lopulta ymmärsin, että ei minun ole pakko siellä käydä. Ei pelkkä äitiys riitä yhdistäväksi tekijäksi, jos muuta sellaista ei ole. Tajusin, että saan ihan hyvällä omallatunnolla olla vain kotona ja nauttia lomasta eikä ole pakko olla sosiaalinen mammakerholainen. Vauvan päiväunien aikana puuhastelin omia juttujani ja kävin hänen kanssaan kahvilla ja ostoksilla kaupungilla, ulkoiltiin kahdestaan jne. ja tietoisesti pyrin pysähtymään nauttimaan joka hetkestä, jonka sain olla kotona enkä hektisessä työelämässä. Työni on sellaista, että siinä on oltava melko sosiaalinen ja sille oli ihan hyvää vastapainoa kun oli ajanjakso, jolloin ei tarvinnut olla. Lapsesta on kasvanut reipas ja ulospäinsuuntautunut koululainen, joka on saanut kehuja hyvistä sosiaalisista taidoistaan, joten hänellekään ei koitunut mitään haittaa siitä, että jätin perhekerhoissa käymisen.
Minulle kerrottiin että olen jonkinlainen super äiti koska käytin lapsellani kestovaippoja (tuli ilmi kun vaihdoin hänelle vaipan) ja imetin pitkään. Näin perhekerhossa.
Toisille sopii ja toisille ei nuo perhekerhot. Kävin kahdessa eri paikassa. Suosittuja puheenaiheita: kuinka vauva on kakannut, monta kertaa ja miten paljon, minkä väristä kakkaa on tullut. Mitä vauva on syönyt. Mikä vaippamerkki on paras ja kenellä on uusin molo kids haalari. Niin ja puolisoiden haukkuminen oli tärkeää. Olin outo koska olin yh jolla oli hyvät välit lapsen isän kanssa. Hohhoijaa. Kuka jaksaa jauhaa tuollaisia asioita?!
Tärkeintä on löytää HENGENHEIMOLAINEN eri vaiheisiin , raskauden suunnitteluun ja päätöksentekoon, odotusvaiheeseen, vastasyntyneen aikaan, muutaman kuukauden ikäisen vauvan aikaan jne. : netin kautta sekin onnistunee. Yleensä samantyyppisillä luonteilla ja elämänkokemuksilla, lapsuudenperhekokemuksilla ja koulutus- ja työelämätaustoilla ymmärtää helpommin toisen ajattelun.
Niin. Jos ja KUN vauva kuitenkin nukkuu, on sitten kyllä kummasti mahdollisuus tehdä myös omia juttuja, jopa varsin monipuolisesti - JA nukkua/levätä itsekin! Kukaan ei pakota tekemään SUURsiivousta joka päivä...jonka vuoksi on sitten 'illalla ihan puhki'.
Eikä sinänsä pitäisi tulla yllätyksenä, että vauvan myötä 'oma elämä' (eli äidin tai kotona vauvan kanssa olevan vanhemman) menee ainakin joksikin aikaa uusiksi. Monen mielestä kyllä ihanalla tavalla.
En juurikaan ilahtunut lukemastanl.
Nimimerkillä
Unettomat päivät, valvotut yöt
(Mutta Nautin silti suunnattomasti ajasta pienokaiseni kanssa)
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi mukavaa tutustua perhekerhossa muihin äiteihin, oma 1 vuotiaani kun ei vielä muiden lapsien seurasta niin ymmärrä, eikä heistä leikkikaveria kaipaa. Ihmettelen kuitenkin kerhon väkeä, josta kukaan ei oiken edes tervehdi, rohkeimmat mutisevat hein takaisin. Suurin osa tuijottaa lapsiaan ja leikkii omien lastensa kanssa. Osa tulee juttelemaan vain kaverinsa kanssa, pesiydytään jonnekin nurkkaan juttelemaan ja käännetään muille selkä. Kyse on mll perhekahvilasta, jossa pitäisi olla vetäjä, mutta olen nyt keväällä useamman kerran käynyt j täytyypä sanoa, että en edelleenkään tiedä, kuka niistä paikalla olijoista se vetäjä on.
Samanlaisia kokemuksia kerhoista Vantaalla. Vaatii todella reipasta luonnetta ja sarvikuonon nahkaa puskea läpi niiden pienten kuppikuntien seinämien.
Olen ollut välillä tosi yksinäinen. Esikoisen kanssa käytiin srk:n muskarissa, mutta sekin oli jotenkin outoon aikaan (klo 14), tuli aina tulipalokiire sinne koska lapsi nukkui päiväunet tuohon aikaan. Jossain kohtaa sekin sitten jäi, kun en viitsinyt lasta alkaa herättelemään kesken päiväunien sinne... Mll:n perhekahvilassa kävin myös jonkun aikaa, mutta ne kohtaamiset siellä jäi aina jotenkin tosi pinnallisiksi. En kyllä mitään sydänystävää sieltä löytänyt. Ja puheet liittyi aina lapsiin ja vauvoihin. Ja muut lämmitti tosiaan niitä omatekoisia soseita, minulla oli aina piltit mukana. Ehkä siksi en päässyt piireihin sisälle....
Kun esikoinen oli vuoden, alkoi onneksi lähipiiriin hieman tupsahtelemaan vauvoja, joten löysin sitä kautta sitten hieman sosiaalista elämää tähän mammailuun.
Mulla yksinäisyyttä on kyllä hirveästi lisännyt miehen työ. Kun mies on usein töissä esim. 12-20 tai 15-22. Siinä missä muut näkee päivisin kavereita ja illalla klo. 16-17 mies palaa töistä kotiin ja ovat perheen kanssa, meillä on mennyt niin että aamupäivät ollaan perheen kanssa tai joskus näen kavereita/ on kerhoa, mutta illat olen aina yksin lasten kanssa. Ei tätä oikein huomioida vielä missään, ettäkö järjestettäisiin niitä perhekerhoja iltaan jotta äidit ei silloin jäisi yksin. Naapurikunnassa on yksi srk;n iltakerho, mutta meidän omassa ei yhtään vaikka on isompi kuntakin :( Siellä on kuulemma leikkiä, lauletaan yhdessä tai askarrellaan jotain, sitten syödään pieni iltapala. Ihana juttu kun tuollaista on älytty järjestää!
Minä en edes viitsinyt käydä vauvan kanssa perhekerhossa. Ei vauvat kaipaa sellaista. Nyt olen käynyt taaperon kanssa ja pakko sanoa, että on aina tylsin aamupäivä mitä olen viettänyt. Lapsi tykkää kerhosta ja se onkin ohjelman vuoksi erinomainen. Kerho on vaan iso ja monet tulevat tapaamaan vanhoja tuttujaan ja juttelevat sitten omissa kuppikunnissaan. Mitään mahdollisuutta siellä ei ole tutustua uusiin ihmisiin. Kamala paikka siis, todennäköisesti muut äidit ovat ihan mukavia, mutta ei heihin pysty tutustumaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Jos ja KUN vauva kuitenkin nukkuu, on sitten kyllä kummasti mahdollisuus tehdä myös omia juttuja, jopa varsin monipuolisesti - JA nukkua/levätä itsekin! Kukaan ei pakota tekemään SUURsiivousta joka päivä...jonka vuoksi on sitten 'illalla ihan puhki'.
Eikä sinänsä pitäisi tulla yllätyksenä, että vauvan myötä 'oma elämä' (eli äidin tai kotona vauvan kanssa olevan vanhemman) menee ainakin joksikin aikaa uusiksi. Monen mielestä kyllä ihanalla tavalla.En juurikaan ilahtunut lukemastanl.
Nimimerkillä
Unettomat päivät, valvotut yöt
(Mutta Nautin silti suunnattomasti ajasta pienokaiseni kanssa)
Minun vauvani EI nuku päivällä kuin 1/2 tuntia! kertaa 3!! En kerkeä MITÄÄN!!!
On niin tuurista kiinni minkälaisia äitejä perhekerhoissa ja kahviloissa on. Välillä löytyy itsestään meteliä pitäviä täydellisiä äitejä. Nämä kyselevät etkö sinä täysimettänyt lastasi 6kk kuten minä tein ym. Tai kuppikuntia joissa jutellaan esim. Gugguu-merkin vaatteista. Mutta jos hyvä tuuri sattuu niin on mukana voi olla joku ns. Tavallisempi äiti joka ei pidä itsestään suurta meteliä. Eniten olen kuitenkin löytänyt ystäviä naapurista taloyhtiön hiekkalaatikolta. Sekä lapseni on löytänyt seuraa sieltä. Ja hyvä näin. Kohta kuitenkin kaipaan kaiholla tätä aikaa kun sai vain olla kotona lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi mukavaa tutustua perhekerhossa muihin äiteihin, oma 1 vuotiaani kun ei vielä muiden lapsien seurasta niin ymmärrä, eikä heistä leikkikaveria kaipaa. Ihmettelen kuitenkin kerhon väkeä, josta kukaan ei oiken edes tervehdi, rohkeimmat mutisevat hein takaisin. Suurin osa tuijottaa lapsiaan ja leikkii omien lastensa kanssa. Osa tulee juttelemaan vain kaverinsa kanssa, pesiydytään jonnekin nurkkaan juttelemaan ja käännetään muille selkä. Kyse on mll perhekahvilasta, jossa pitäisi olla vetäjä, mutta olen nyt keväällä useamman kerran käynyt j täytyypä sanoa, että en edelleenkään tiedä, kuka niistä paikalla olijoista se vetäjä on.
Ihan samanlaisia kokemuksia mulla. Olen itsekin hieman ujo, mutta silti osaan kyllä edes tervehtiä tai vaihtaa muutaman ystävällisen sanan. Yritin jonkun aikaa jotain kömpelöä tutustumista, mutta useinmiten homma meni niin, että sain istua koko ajan yksin ja ainoat sanat vaihdoin oman lapseni kanssa. Lopulta luovutin ja otin joskus kirjan tai lehden mukaan. Olihan sekin vaihtelua kotona oloon, kun edes näki muita ihmisiä ja lapsi sai tutkia lattialla uusia leluja.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä nyt on super-äitiyttä, että käyttää kestovaippoja, kantoliinaa tai luomusoseita? Meidän lapsella oli kestovaipat. Päästiin halvalla vaippailussa. Kantoliinaa kokeilin, mutta ei toiminut meillä. Manduca oli näppärämpi. Sai oikeasti apua arkeen koliikkivauvan kanssa. Luomusoseitakin koitin, mutta lapselle maistui ylipäänsä soseet huonosti. Ja siksipä imetys oli suuressa roolissa. Tuo on vain meidän tarina. Monella muulla toimii ihan eri jutut. Pääasia että saa jakaa kokemuksia ja ehkä kuulee vinkkejä, mutta kuitenkin muistaa, että vauvat ja äidit on kaikki erilaisia. Ei ole mitään absoluuttista "hyvää äitiyttä". Toki on ihmisiä, jotka ylentävät itseään, ja joskus on jo valmiita porukoita, joihin ei meinaa päästä mukaan. Silloin voi vaikka laittaa itsensä likoon, ja kysyä, jos saisi seuraa vaikkapa puistoon tai kahvilaan kerhon jälkeen. Ehkä joku lähtee. Jos ei, niin sanoo vaan "toisella kertaa sitten". Ja jatkaa matkaa. :)
Vauvalla päivästä toiseen löysä uloste ja ärtynyt iho. Siinä sitten kestovaippoja.
En tiedä. Kyllä tästä ketjusta näkee, että aikuisuuden mittana pidetään äitienkin kohdalla survuvalismia, omatoimisuutta, henkistä voimaa.
Muita ei tarvitse esim. tervehtiä kerhoissa, koska aikuisen pitää kerhoon tullessaan ymmärtää, että siellä jokainen on aikuinen ja vastaa vain itsestään. Kerhoon tulo on vapaaehtoista, kenenkään ei ole pakko sinne tulla, joten uusia tulikkaitakaan ei tietenkään noteerata saati että toivotettaisiin tervetulleiksi. Koska olemmehan aikuisia, ja aikuiset eivät tee toistensa oloa mukavaksi. Jokainen vastaa omista asioistaan.
Hyi kun inhoan näitä äitikerhoja. Pyrin ja tulen pyrkimään oleman erossa näistä. Onneksi en ole kiinnostunut näistä ämmistä.
Kirjoitus muistutti hyvin paljon omia kokemuksiani äitiysloman ajoilta. Minäkin olin todella ahdistunut ja yksinäinen monta kuukautta, kunnes naapurin rohkaisemana menin perhekerhoon. Se olikin positiivinen kokemus, kerhoäidit eivät olleet mitään supermammoja eikä siellä koskaan puhuttu imettämisestä tai kantoliinoista. Minä ja lapseni viihdyimme kerhossa todella hyvin ja saimme ihania ystäviä. Mutta asiat muuttuivat, kun muutimme toiseen kaupunkiin lapseni ollessa 1,5 vuotias.
Sain todeta, että kerhoäitien stereotypia ei ole täysin tuulesta temmattu. Asuimme ennen pienessä kaupungissa Pohjois-Karjalassa. Muutimme sitten etelään isoon kaupunkiin. Innoissani lähdin lapseni kanssa perhekerhoon ajatellen, että nyt tutustutaan uusiin kavereihin. Järkytys oli melkoinen kun kerho oli täynnä näitä supermammoja jotka puhuivat vain siitä, miten julmaa on laittaa lapsi päiväkotiin alle kolmivuotiaana ja miten lasta pitäisi imettää ties miten pitkään. Kerhorepuista kaivettiin esiin itsetehdyt luomuruuat ja minun ja tyttäreni juustovoileipiä ja keksejä katsottiin pitkin nenänvartta. Itku oli herkässä kotiin lähtiessä. Neljästi kävimme kerhossa kunnes oli pakko todetä, että tämä ei ole meitä varten.
Nyt lapsi on päiväkodissa (kyllä, alle kolmivuotiaana!) ja saanut siellä kavereita. Minä olen onnellinen töissä. Vieläkin surettaa muistellessani edellisen kotikaupunkini ihanaa kerhoporukkaa ja ajatellessani, ettei minun kaltaiseni äidit voi kokea sitä iloa nykyisessä kotikaupungissani (tai ainakaan tämän lähiseurakunnan kerhossa).