Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Esikoiseni syntyi klo 21. Osastolla oli oli jo jaettu iltapala ja minulle unohdettiin sanoa että "olohuoneen" jääkaapista saa ottaa. Oli pitkä ja nälkäinen yö.  Vauvalle kyllä tuotiin maitoa edes kysymättä, aionko imettää! Aamulla menin suihkuun ja jätin vauvan nukkumaan huoneeseeni, huonekaveri sitten kiikutti  vauvani sinne suihkuun että "tää änisee!" Olisi nyt  heijannut sen 5 min, kun huuhtelin nopeasti itseni ja vaihdoin peffasta verisen yömekkoni puhtaaseen..

Vierailija kirjoitti:

Mistä te ajattelette, että rahat otetaan tähän 24/7 synnyttäjien paapomiseen? Jokaisen vauvaa erillinen hoitaja vahtimaan, ettei vain käy liian rankaksi. Ravintolatason ruokaa ja erillinen palvelija tuomaan se ruoka nenän eteen. 

Edelleenkään kukaan ei ole pyytänyt ravintolaa, hotellia ja palvelijaa, vaan normaalia perushoitoa ja ystävällistä kohtelua. Sinäkin olet saanut suolistovaivoissasi hoitajilta lohdutusta ja empatiaa keskellä yötä, mutta kipeille synnyttäneille äideille et sitä samaa lohtua soisi?

Vierailija kirjoitti:

Mistä te ajattelette, että rahat otetaan tähän 24/7 synnyttäjien paapomiseen? Jokaisen vauvaa erillinen hoitaja vahtimaan, ettei vain käy liian rankaksi. Ravintolatason ruokaa ja erillinen palvelija tuomaan se ruoka nenän eteen. 

Entinen sairaanhoitaja tässä hei. Ystävällisyys ja inhimmillinen kohtelu ei maksa mitään. Sekin on ihan ilmaista että toimenpiteen aikana selitetään mitä tehdään ja miksi tehdään. Sekään ei maksa että kysytään samalla potilaan tuntemuksia. Yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavaa että vanhemmuutta tuetaan hyvään alkuun ja kiintymissuhteen muodostuminen ei häiriinny ensimmäisinä päivinä, ja synnytyksestä jää myönteinen kokemus. Kun meillä on Suomessa sellainen haaste nimeltä väestörakenne. Aiemmin vauvoja jopa puolipakolla otettiin kansliaan että äidit saa nukkua ja toipua synnytyksestä. Ei ilmeisesti ole ollut taloudellinen ongelma. Tällaista nyt tuskin kukaan kaipaa mutta jos saisi hetkeksi viedä että pystyy itse käymään vaikka suihkussa, sen ei pitäisi olla mahdottomuus. Ja joo pitäähän sitä kotonakin pärjätä, mutta kotona se on erilaista kun ei tarvi murehtia vauvan turvallisuuden puolesta. Ei ole ulkopuolisia, ja sitä voi juosta suihkusta vaikka alasti jos vauva herää kesken. Muilla osastoilla todella nopeasti laitoshuoltajan tai hoitajat jakaa ruoan vuoteiden äärelle, ja avustaa niitä ketkä tarvitsee apua. Se jakaminen ja poiskerääminen ei vie kauaa jos potilas vain syö itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

No, eläkeläiset saa saman kohtelun. Moni hoitaja on kohta eläkkeellä, ollaan sitten heitä kohtaan välinpitämättömiä, arvostellaan negatiivisesti.

Itse en osallistu anopin hoitoon ollenkaan, puoliso ainoa lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Minä en saanut kivunlievitystä ollenkaan ja olin hiljaa koko synnytyksen ajan molemmissa synnytyksissä. Ommeltiin myös ilman puudutusta. Olen kuulemma rauhallisempia synnyttäjiä mitä on ollut.

Vierailija kirjoitti:

Minulla useampi hyvä kokemus Oysista sektiosynnyttäjänä. Laitoshuoltajat ovat aivan ihania, he huolehtivat ateriat sänkyyn, eivät kätilöt. Vauvani ovat kellastuneet, joten lisämaitoa on ollut aina saatavilla. Toki olen ollut korkeamman hoitoisuusluokan potilas, mutta hyvää hoitoa olen saanut. Minusta osastolla on ihana tunnelma, kuin olisi kuplassa ja aika olisi pysähtynyt. Varmaan johtuu siitä, että asiakkaat eivät tule sinne sairastamaan tai kuolemaan, vaan osastolla on terveitä ihmisiä iloisen perhetapahtuman vuoksi. Olen viihtynyt ja ihanaa ollut olla hoivattavana.

Onkohan uudempi kokemus ja muuttaneet toimintatapoja? Elokuussa 2009 sain hätäsektion jälkeen kyllä ihan itse opetella nousemaan sängystä, mitään imetysohjausta en saanut, tiuskimista lisämaidon pyytäämisestä kylläkin. Ja kaikkea muuta mitä tässä ketjussa on jo kuvattu. Aivan hirveät viisi päivää. Silloin oli taas kerran päässyt "ruuhka yllättämään", osasto oli aivan tupaten täynnä. Pois lähtiessä jouduimme odottamaan lääkärin lupaa sivuhuoneessa, kun omalle paikalle jo kärrättiin uutta äitiä. Tätä kyllä kovasti pahoiteltiin, itse purin hammasta ja ajattelin että kaikesta mitä olen täällä joutunut kokemaan tämä odottelu seisallaan valmiina lähtöön oli kyllä kaikkein pienin murhe.

Vierailija kirjoitti:

Minulta mitattiin hemoglobiini synnytyksen jälkeen, se oli 72. 80 on jo lisäveren paikka mutta minä en saanut koska hoitaja ei yöllä sitä halunnut laittaa. Oli myös eppari, imukuppisynnytys, yli 4 tunnin ponnistusvaihe takana, sitä ennen 6 vrk käynnistystä salissa. Sekunnista oli kiinni ettei lähdetty hätäsektioon.

Ei minua autettu vauvan hoidossa, en pysynyt tajuissani ja olin heikko. Muuta en nyt tähän laita kun olen jo aiemmin tähän ketjuun kertonut.

Kiva lukea täältä näitä lannistavia kommentteja, en minä itse sille mitään voinut. Jos olisin voinut valita olenko tuossa kunnossa vai paremmassa kunnossa synnytyksen jälkeen niin mitäpä luulette?

Anteeksi mitä, ”yli neljän tunnin ponnistusvaihe”? Ponnistin tunnin ja käsitin, että se on maksimi, mitä yritetään. Imukupilla sitten irtosikin heti. Jäi vähän olo, että turhaan kidutettiin niin pitkään kun kroppa ei yhtään tuntunut saavan tatsia mitä siltä odotettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Minä en saanut kivunlievitystä ollenkaan ja olin hiljaa koko synnytyksen ajan molemmissa synnytyksissä. Ommeltiin myös ilman puudutusta. Olen kuulemma rauhallisempia synnyttäjiä mitä on ollut.

Ihmiset reagoivat kovaan kipuun hyvin eri tavalla. Toiset huutavat sen ulos, kun taas toiset käpertyvät sisäänpäin. Itse olen näitä sisäänpäin käpertyjiä. Sitä voi erehtyä luulemaan rauhallisuudeksi, vaikka se ei välttämättä sitä olekaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Imetys. Välillä en ymmärrä miten vauvat ovat entisaikaan saaneet ravintoa kun on synnytetty pellonreunassa eikä mitään korvikkeita ole ollut. Ja tämä ei ole kettuilua, sillä itsellänikään  ei imetys onnistunut ja kotiin päästyä aloin antaa suosiolla pullomaitoa! Muistoksi sairaalan imetysopetuksesta jäi verta vuotavat nännit ja mustelmat. Sain imetyskammon. Jos teen toisen lapsen, kerron jo neuvolassa etten tule imettämään.

Todellisuudessa lähes kaikki äidit voivat imettää. Siten ihmiskunta ylipäätään on selvinnyt.

No ei se kyllä ihan noin ole. Ennen vanhaan, siis 1800-luvulla ja vielä pitkälle 1900-luvun alkupuolella, lapsikuolleisuus ja erityisesti imeväiskuolleisuus oli suurta nimenomaan niillä alueilla, joilla äidit eivät imettäneet vaan menivät "heti pellolle töihin". Vauvoille syötettiin velliä, usein saastaisesta lehmänsarvipullosta. Toki oli myös kylän imettäjiä, mutta heilläkin saattoi olla vauvaan siirtyviä tauteja, kuten esim kuppa. Yleensä pohjanmaa ja läntiset alueet olivat näitä sarviruokinta alueita ja maan itäosissa oli imetys yleisempää. Lapsi- ja imeväisyyskuolleisuuden yhteyttä ruokintamuotoon on tutkinut Oiva Turpeinen jo 1960-luvulla. Mutta siis lasten ruokinta ei ole koskaan ollut pelkästään imettämisestä riippuvaista. Ennen kunnollisia nykyaikaisia korvikkeita siihen on liittynyt paljon riskejä ja se on ollut yksi suurimmista syistä korkeaan imeväiskuolleisuuteen. Mutta korvikeruokinta on siis lähes yhtä vanha asia kuin ihmiskunta. Aina on ollut äitejä, jotka eivät ole voineet imettää syystä tai toisesta. Ihan köyhimmissäkin kansanosissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Minä en saanut kivunlievitystä ollenkaan ja olin hiljaa koko synnytyksen ajan molemmissa synnytyksissä. Ommeltiin myös ilman puudutusta. Olen kuulemma rauhallisempia synnyttäjiä mitä on ollut.

Ihmiset reagoivat kovaan kipuun hyvin eri tavalla. Toiset huutavat sen ulos, kun taas toiset käpertyvät sisäänpäin. Itse olen näitä sisäänpäin käpertyjiä. Sitä voi erehtyä luulemaan rauhallisuudeksi, vaikka se ei välttämättä sitä olekaan. 

Minä olin rauhallinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Kyllä siitä ponnistusvaiheestakin saa kivuttoman. Olen kaksi synnyttänyt. Ensimmäisessä ponnistusvaihe kesti yli tunnin ja vedettiin lopulta imukupilla. En kyllä ole mikään karjujatyyppi muutenkaan. Toisen ponnistusvaihe oli lyhyempi, mutta täysin kivuton. Lähinnä mietin, että jos ponnistusvaihe saadaan kivottomaksi, niin ei kai sitä silloin karju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Minä en saanut kivunlievitystä ollenkaan ja olin hiljaa koko synnytyksen ajan molemmissa synnytyksissä. Ommeltiin myös ilman puudutusta. Olen kuulemma rauhallisempia synnyttäjiä mitä on ollut.

Alapeukuttajille tiedoksi, että mies oli mukana ja voi todistaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Minä en saanut kivunlievitystä ollenkaan ja olin hiljaa koko synnytyksen ajan molemmissa synnytyksissä. Ommeltiin myös ilman puudutusta. Olen kuulemma rauhallisempia synnyttäjiä mitä on ollut.

Ihmiset reagoivat kovaan kipuun hyvin eri tavalla. Toiset huutavat sen ulos, kun taas toiset käpertyvät sisäänpäin. Itse olen näitä sisäänpäin käpertyjiä. Sitä voi erehtyä luulemaan rauhallisuudeksi, vaikka se ei välttämättä sitä olekaan. 

Ekassa synnytyksessäni käänsin kivun "sisäänpäin", mikä ei ollut hyvä asia. Toisella kertaa kätilö sanoi että saan huutaa niin kovaa kun ääntä pääsee, kun kerroin kätilölle että se tutkimuksen mukaan vapauttaa aivoista endorfiineja ja auttaa kivunhallinnassa. Ja kyllä huusinkin, mutta se kannatti. Sääli vain muiden korvia. Vieruskaveri oli tullut synnyttämään viereiseen huoneeseen ja kertoi että minun huuto oli kuulunut pitkälle):

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Minä en saanut kivunlievitystä ollenkaan ja olin hiljaa koko synnytyksen ajan molemmissa synnytyksissä. Ommeltiin myös ilman puudutusta. Olen kuulemma rauhallisempia synnyttäjiä mitä on ollut.

Alapeukuttajille tiedoksi, että mies oli mukana ja voi todistaa

Uskon. En minäkään ole synnytyksissäni huutanut. Mutta pointti oli, että jos ponnistusvaihe on kivuton, niin eihän sitä silloin huuda. Vai huudatteko vessassakin aina, kun iso hätä iskee? Ei kai, ellei se satu...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Vähän ohis, mutta ponnistuvaiheesta voi saada kyllä kivuttoman. Omalla kohdallani epiduraali toimi täydellisesti: tunsin ponnistustarpeen ja osasin ponnistaa oikein, mutta en tuntenut kipua.

Ymmärrän tietysti, että lääkkeellinen kivunlievitys on henkilökohtainen päätös ja ettei se toimi kaikille. Halusin vaan kommentoida tämän siltä varalta, että joku synnytystä pelkäävä lukee kommenttisi ja ymmärtää sen niin, ettei ponnistusvaihetta saada kenelläkään millään kivuttomaksi.

Tosta ponnistamisesta. Ekaa lasta synnyttäessä mua käskettiin olemaan huutamatta ja voihkimatta ponnistaessa. Koska kun huudat niin et pysty samalla ponnistamaan lujaa. Musta tää on ihan loogista. Mun mies ei oikein tahtonut ymmärtää tätä. Mutta käskin hänen kokeilla pöntöllä istuessa ponnistamaan ja huutamaan yhtä aikaa. Ymmärsi heti eikä tarvinnut edes kokeilla. Mun ponnistaminen sujui hyvin kun pysyin hiljaa, mitä nyt ähkin vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Ponnistusvaiheesta saa kyllä kivuttoman. Itselläni epiduraalinei toiminut ollenkaan, paraservikaalia ei aluksi voinut antaa ja sitten kun oltiin laittamassa, oli synnytys niin pitkällä, että sitä ei enää voinutkaan laittaa, joten pistivät budendaalipuudutteen. Olin ihan silmittömän kipeä avautumisvaiheen ajan, varsinkin kun mulle nousi kohtutulehduksen takia kova kuume. Olin onneksi lukenut jotain juttua ”aktiivinen synnytys” -sivustolta, jossa kerrottiin äänen käytöstä kivun lievittäjänä. Huusin ja ulvoin supistukset läpi avautumisvaiheen, olin jumppapallon päällä samalla ja sit kun kuume oli jo hyvin kova, niin makasin sängyllä. Onneksi se kuume laski antibiooteilla suoraan suoneen.

Ponnistusvaihe oli HELPOIN ja KIVUTTOMIN itselle. Puudute vei kipua pois, kuumekin kääntyi laskuun, olin vain onnellinen että pääsen viimein tositoimiin ja puskin vauvan ulos. Jostain syystä oikea ponnistussuunta löytyi äkkiä, 20 min ja tyttö oli ulkona.

Nää on niin tapauskohtaista, mikä on kivuliasta ja mikä ei. Mutta suosittelen äänen käyttöä, eläimille ja ihmisille on ominaista huutaa kivussa. Synnytyksessä huutamisella on aina tiedetty olevan kipua lievittävä vaikutus. Nyt tutkimuksissa huutamisen on havaittu vaimentavan kipuaistimusta sekä rentouttavan syviä lihaksia heti huudon jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Kätilöt eivät turhaan hoe sitä, että ponnistusvaiheessa ei pidä huutaa tai karjua. Vie nimittäin äidiltä ihan uskomattoman paljon voimaa pois siitä itse ponnistamisesta. Itse huusin myös esikoista ponnistaessa, kunnes jämäkästi vanhempi kätilö sanoi, että keskity ponnistamiseen, älä huutamiseen. Kun pidin suuni kiinni ja tein mitä käskettiin, niin eron huomasin itsekin välittömästi. Seuraavan kohdalla tiesin jo heti mihin keskittyä. Kummankin kohdalla ponnistusvaihe kesti alta puoli tuntia.

Itseäni ihmetyttää eniten se, miten vähän tulevat äidit itse selvittävät asioita ennen synnyttämistä. Tuntuu, että ihmiset ottavat enemmän selvää asioista silloin, kun ovat lähdössä lomalle itselleen vieraaseen maahan. Hyvässä tapauksessa siellä osastolla ei tarvitse olla vauvan kanssa kuin se vuorokausi. Maidon saa nousemaan jo ennen vauvan syntymää, jos niin haluaa. Vastasyntynyt ei edes mitään isoja määriä ensimmäisinä päivinä tarvitse. Äidin kannattaa ottaa itselleen mukaan jotain hyvää syötävää ja juotavaa.

Itse synnytin ilman kivunlievitystä, koska pelkäsin epidulaarin pitkittävän synnytystä ja etten ponnistusvaiheessa tiedä miten ponnistaa, jos en tunne. Tämä voi olla ihan höpöä, koska muusta minulla ei ole kokemusta ja voi olla ihan mahdollista, että ponnistamiseen sujuu hyvin, vaikka olisikin ottanut epidulaarin. Onkohan tästä kokemuksia?

Mulla siis hyvät kokemukset ja olen äärimmäisen pahoillani niiden äitien puolesta, joilla on ollut paljon kipuja ja ovat saaneet kärsiä epäasiallisesta käytöksestä. Itse tunnen suurta myötätuntoa teitä kohtaan, jotka olette monta päivää ensin odotelleet käynnistystä, joka ei ole onnistunut ja pahimmassa tapauksessa joutuneet sektioon. En osaa kuvitellakaan kuinka kipeä se haava on.

Tuleville äideille sanoisin, että kannattaa ottaa mahdollisimman paljon asioista selvää jo etukäteen ja olla utelias. Kaikkea hyvää teille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Ponnistusvaiheesta saa kyllä kivuttoman. Itselläni epiduraalinei toiminut ollenkaan, paraservikaalia ei aluksi voinut antaa ja sitten kun oltiin laittamassa, oli synnytys niin pitkällä, että sitä ei enää voinutkaan laittaa, joten pistivät budendaalipuudutteen. Olin ihan silmittömän kipeä avautumisvaiheen ajan, varsinkin kun mulle nousi kohtutulehduksen takia kova kuume. Olin onneksi lukenut jotain juttua ”aktiivinen synnytys” -sivustolta, jossa kerrottiin äänen käytöstä kivun lievittäjänä. Huusin ja ulvoin supistukset läpi avautumisvaiheen, olin jumppapallon päällä samalla ja sit kun kuume oli jo hyvin kova, niin makasin sängyllä. Onneksi se kuume laski antibiooteilla suoraan suoneen.

Ponnistusvaihe oli HELPOIN ja KIVUTTOMIN itselle. Puudute vei kipua pois, kuumekin kääntyi laskuun, olin vain onnellinen että pääsen viimein tositoimiin ja puskin vauvan ulos. Jostain syystä oikea ponnistussuunta löytyi äkkiä, 20 min ja tyttö oli ulkona.

Nää on niin tapauskohtaista, mikä on kivuliasta ja mikä ei. Mutta suosittelen äänen käyttöä, eläimille ja ihmisille on ominaista huutaa kivussa. Synnytyksessä huutamisella on aina tiedetty olevan kipua lievittävä vaikutus. Nyt tutkimuksissa huutamisen on havaittu vaimentavan kipuaistimusta sekä rentouttavan syviä lihaksia heti huudon jälkeen.

Onneks kaikki ei ajattele samalla tavalla, muuten siellä salissa ei oo enää yhtään kätilöä auttamassa. Kuka haluaa omassa työpaikassaan kuunnella karjumista jopa viis tuntia vuoronsa aikana. Sit jos ihmiset on valmiita synnyttämään yksin kotonaan, niin senkun huutaa desibelit kaakkoon. Mikä oikeus toiselle on aiheuttaa kuulovamma työn takia? Itse oon ollut meluisissa konesaleissa töissä ja kuulosuojaimia ilman sinne ei edes päästetty. Se meteli ei ollut mitään verrattuna ihmisen karjuntaan ja kiljuntaa lähietäisyydellä. Muutenkaan en pysty kuvitella mitään yököttävämpää työtä kuin kätilön homma, jossa oksennus, lima, hiki, veri, vitrsa, ulosteet lentää ja potilaat on alati tyytymättömiä, tai sellaisen kuvan ketjusta saa.