Lue keskustelun säännöt.
Oletko koskaan miettinyt, että jos olisit uskovainen, elämäsi olisi parempi nyt?
21.12.2021 |
Itse olen kirkosta eronnut, mutta sellainen mielikuva minulla on, että uskovat ihmiset ovat tasapainoisempia.
Kommentit (123)
81/123
|
21.12.2021 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Olisihan se mukavaa, jos voisi luottaa siihen että jokin korkeampi voima huolehtii asioista. Olen aina ihmetellyt, miksi uskovainen ystävä murehtii niin paljon kaikkea mahdollista, itse olen agnostikko mutta minusta kristinuskossa on kysymys nimenomaan siitä, että Jumala pitää huolta omistaan, synnit on sovitettu jne, ja kaikki mitä tapahtuu on osa suurta suunnitelmaa, siis miksi murehtia, asiat menevät juuri niin kuin on tarkoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että elämäni olisi millään lailla parempaa. Seksuaalisuuteni herättäisi varmasti närää kirkossa ja jos itse tulkitsisin Raamattua sanatarkasti (ja millä muulla tavalla sitä pitäisikään) , kokisin suurta ristiriitaa asiasta. Olen lisäksi feministi ja melko suvaitseva, joten Raamatun tekstit tuottaisivat tässäkin ongelmia. Puhumattakaan vaatteista, kävisi vaatekaappi vähiin jos ei saisi pitää yllään muuta kuin yhdestä kuitulajista tehtyjä vaatteita. Ja pienoisen ongelman kokisin myös siinä että kaikkitietävä/näkevä/kokeva jumalolento on jo kaikki lajit tehdessään tiennyt kaiken mitä tulee tapahtumaan ja siitä huolimatta junaillut asiat näin, eli vapaa tahto on hyvin näennäistä.
Pakkoko siitä seksuaalisuudesta on puhua? En muista yhtään tilannetta että olisi ollut mikään pakko tuoda seksuaalisuutta esille.
Mene sunnuntain jumalanpalvelukseen käsi kädessä samaa sukupuolta olevan kanssa, ja sano vasta sitten pitääkö seksuaalisuudesta puhua.
Se nimittäin herättää närää kirkossa, ja joidenkin pappienkin mielestä homo on niin syntinen ettei saisi ottaa edes ehtoollista.
Ei se homous itsessään ole sen kummempaa kuin heterona oleminen. Näin kristittynä itse ainakin ajattelen, että se ei ole valinta. Homoseksin harjoittaminen tai samaa suokupuolta olevan kanssa parisuhteessa oleminen sen sijaan on valinta ja syntiä. Miksi se on syntiä, sitä en tiedä. Tai voihan sitä monella tavalla selitellä, esimerkiksi yhteiskuntajärjestyksen pystyssä pysymisellä, mutta ei tuo kieltä välttämättä nyky-yhteiskunnassa kasvaneesta oikeudenmukaiselta tunnu. Uskovan tehtävä on kuitenkin kaikessa luottaa enemmän Jumalaan ja Jumalan tahtoon omaksi parhaaksi kuin omiin mielihaluihin. Sitä on usko.
Samalla tavalla Raamatussa kielletään se että nainen puhuu seurakunnassa, samalla tavalla raamatussa kielletään se että käyttää vaatteita joissa on enempää kuin yhtä kuitulajia. Etkö luota Jumalasi sanaan näissä asioissa, mutta homouden harjoittamisessa luotat?
Vanhan liiton säädökset eivät oman uskoni mukaan ole sellaisenaan voimassa. Uuden testamentin ohjeistukset taas ovat uskovaista sitovampia. En kannata naispappeutta, mutta toisaalta UT kokonaiskuvaa katsomalla ei mielestäni ole syytä ajatella, että nainen ei missään tilanteessa saisi seurakunnassa puhua. Nämä on näitä tulkintakysymyksiä ja myös omantunnon kysymyksiä.
Millä tavalla uskonnon dogmit ovat tulkintakysymyksiä ja omantunnon kysymyksiä? Miksei teille sitten riitä hengellisyys ja joku oma jumala jos kerran se kristinuskon jumala ei kelpaa? Tyyppi joka on suuttunut omille tekeleilleen niin palavasti että on tuhonnut koko maapallon vedenpaisumuksella ja tuhonnut kaupunkeja kivuliaalla tulikivellä… Sellaista haluatte palvoa ja uskotte että hän on yhtäkkiä muuttunut niin suvaitsevaiseksi että saatte ihan tulkita hänen ohjeitaan? Kai ymmärrätte että tämä antaa uskovaisista todella epämääräisen kuvan?
Kaikki, mitä on Raamatussa, ei ole automaattisesti dogmeja.
Kristinuskon perussanoma on se, että Jeesus on kuollut syntien puolesta.
Se on dogma. Sen sijaan joku naispappeus on nimenomaan tulkintakysymys. Paavalilla oli siitä mielipide, mutta se ei välttämättä tarkoita, että juuri hänen ajatustaan on kaikkina aikoina noudatettava.
Vierailija kirjoitti:
olisihan se hienoa elää ikuisesti niin kuin hihhulit. ateistilla on kuolemanpelon tuskaa
Luulisi, että asia on juuri toisin päin. Ateisti ajattelee, ettei kuoleman jälkeen ole mitään, kristityt taas että kuoleman jälkeen vaihtoehdot ova taivas tai helvetti. Kyllä olisi raskaampaa pelätä ikuisuutta helvetiss kuin sitä, että tietoisuus sammuu lopullisesti.
Olen jättänyt kristillisyyden lähes pois ja uskon vain sellaiseen Jumalaan, joka on uskontoa suurempi.
Koen kuitenkin ahdistusta siitä, pääsenkö taivaaseen ollenkaan tällaisena uskovana.
En pysty uskomaan helvettiin, jonne menevät kaikki ei-uskovat (tai jopa kaikki jotka eivät kuulu juuri tiettyyn kirkkokuntaan). Mutta pelkään silti, että se on todellista. Kristittynä pystyin lohduttautumaan sillä ,että sentään olen rukoillut synnit anteeksi ja olen pelastettu. Nyt ei ole sitä turvallisuutta.
Kaipaan joskus hengellisiä kokemuksia ja hyviä hetkiä kirkossa, mutta en sitä sovinnaisuutta ja sitä, että kaikista asioista pitää kiistellä kymmeniä vuosia eikä mitään edistystä tunnu tapahtuvan, esim. homokeskustelu. Huomaan joissakin uskonnollisissa ihmisissä sen, että usko rajoittaa elämää aika paljon ja vaikeuttaa juuri vaikka homojen tapaamista ihmisinä ja keskustelua heidän kanssaan, eikä vain heistä. Myös esim. abortin kieltäminen on minusta eettisesti väärin, mutta tietysti jos uskoo että kaikki lapset ovat Jumalan luomia yksilöitä, kysymys on monimutkaisempi.
Uskoopa mihin vain, on pakko hyväksyä jonkin verran ristiriitaisuutta ja epäloogisuutta. Mutta eikö Jumala ole kuitenkin sen kaiken ristiiridan ulkopuolella, omassa olemisessaan jota emme voi ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olisihan se hienoa elää ikuisesti niin kuin hihhulit. ateistilla on kuolemanpelon tuskaa
Luulisi, että asia on juuri toisin päin. Ateisti ajattelee, ettei kuoleman jälkeen ole mitään, kristityt taas että kuoleman jälkeen vaihtoehdot ova taivas tai helvetti. Kyllä olisi raskaampaa pelätä ikuisuutta helvetiss kuin sitä, että tietoisuus sammuu lopullisesti.
On sekin ahdistava ajatus, että ei tunne enää koskaan mitään. Jää miettimään asiaa, niin huomaat miten käsittämätöntä sekin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että elämäni olisi millään lailla parempaa. Seksuaalisuuteni herättäisi varmasti närää kirkossa ja jos itse tulkitsisin Raamattua sanatarkasti (ja millä muulla tavalla sitä pitäisikään) , kokisin suurta ristiriitaa asiasta. Olen lisäksi feministi ja melko suvaitseva, joten Raamatun tekstit tuottaisivat tässäkin ongelmia. Puhumattakaan vaatteista, kävisi vaatekaappi vähiin jos ei saisi pitää yllään muuta kuin yhdestä kuitulajista tehtyjä vaatteita. Ja pienoisen ongelman kokisin myös siinä että kaikkitietävä/näkevä/kokeva jumalolento on jo kaikki lajit tehdessään tiennyt kaiken mitä tulee tapahtumaan ja siitä huolimatta junaillut asiat näin, eli vapaa tahto on hyvin näennäistä.
Pakkoko siitä seksuaalisuudesta on puhua? En muista yhtään tilannetta että olisi ollut mikään pakko tuoda seksuaalisuutta esille.
Mene sunnuntain jumalanpalvelukseen käsi kädessä samaa sukupuolta olevan kanssa, ja sano vasta sitten pitääkö seksuaalisuudesta puhua.
Se nimittäin herättää närää kirkossa, ja joidenkin pappienkin mielestä homo on niin syntinen ettei saisi ottaa edes ehtoollista.
Ei se homous itsessään ole sen kummempaa kuin heterona oleminen. Näin kristittynä itse ainakin ajattelen, että se ei ole valinta. Homoseksin harjoittaminen tai samaa suokupuolta olevan kanssa parisuhteessa oleminen sen sijaan on valinta ja syntiä. Miksi se on syntiä, sitä en tiedä. Tai voihan sitä monella tavalla selitellä, esimerkiksi yhteiskuntajärjestyksen pystyssä pysymisellä, mutta ei tuo kieltä välttämättä nyky-yhteiskunnassa kasvaneesta oikeudenmukaiselta tunnu. Uskovan tehtävä on kuitenkin kaikessa luottaa enemmän Jumalaan ja Jumalan tahtoon omaksi parhaaksi kuin omiin mielihaluihin. Sitä on usko.
Samalla tavalla Raamatussa kielletään se että nainen puhuu seurakunnassa, samalla tavalla raamatussa kielletään se että käyttää vaatteita joissa on enempää kuin yhtä kuitulajia. Etkö luota Jumalasi sanaan näissä asioissa, mutta homouden harjoittamisessa luotat?
Vanhan liiton säädökset eivät oman uskoni mukaan ole sellaisenaan voimassa. Uuden testamentin ohjeistukset taas ovat uskovaista sitovampia. En kannata naispappeutta, mutta toisaalta UT kokonaiskuvaa katsomalla ei mielestäni ole syytä ajatella, että nainen ei missään tilanteessa saisi seurakunnassa puhua. Nämä on näitä tulkintakysymyksiä ja myös omantunnon kysymyksiä.
Millä tavalla uskonnon dogmit ovat tulkintakysymyksiä ja omantunnon kysymyksiä? Miksei teille sitten riitä hengellisyys ja joku oma jumala jos kerran se kristinuskon jumala ei kelpaa? Tyyppi joka on suuttunut omille tekeleilleen niin palavasti että on tuhonnut koko maapallon vedenpaisumuksella ja tuhonnut kaupunkeja kivuliaalla tulikivellä… Sellaista haluatte palvoa ja uskotte että hän on yhtäkkiä muuttunut niin suvaitsevaiseksi että saatte ihan tulkita hänen ohjeitaan? Kai ymmärrätte että tämä antaa uskovaisista todella epämääräisen kuvan?
Meidän pitäisi siis palvoa Jumalaa sellaisella tavalla, joka olisi sinusta järkevää. Vaikka et edes itse usko Jumalaan, haluat määrätä uskoville, millaisena Jumala on nähtävä ja mitä pitää noudattaa. Eikö tämä ole sinusta vähän ristiriitaista?
Jos oikeasti haluat tietää kristinuskosta, niin suosittelen lukemaan ihan suoraan teologiaa ja kristinuskon historiaa. Uskonto on kehittynyt tuhansien vuosien kuluessa, eikä nykykristityt välttämättä usko kirjaimellisesti Vanhan Testamentin Jumalaan. Eikä tarvitsekaan uskoa.
Olen opiskellut teologiaa ja (myös) kristinuskon historiaa ihan ammattini puolesta, olen historoitsija. Siksi kyseenalaistankin nimenomaan kristinuskon. Tai en niinkään uskoa vaan uskonnon. Usko on luonnollista ja siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta se että nykyihminen kaikella tietotaidolla kokee tarpeelliseksi vääntää tiettyä uskontoa omanlaisekseen sen sijaan että uskaltaisi todeta että hei, kristinusko ei ole minun juttuni useastakaan syystä, vaan minun jumalani on tällainen _. Miksi roikkua kiinni niin ongelmallisessa järjestössä jonka useaan sanomaan ei sitten kuitenkaan usko? Pelko siitä että muut eivät ota tosissaan? Halu olla osana suurempaa seurakuntaa?
No mitä sitten pitäisi tehdä? Muuttua joksikin erakko-ajattelijaksi, joka istuu kivellä autiomaassa ja kuuntelee mitä Jumala puhuu?
Miksei saa mennä kirkkoon, vaikkei olisi 100 % samaa mieltä kaikesta? Mikä siinä on niin väärin?
Minusta on täysin loogista, että jos Jumala on olemassa, hän ei ole sidottu yhteen tiettyyn uskontoon tai seurakuntaan. Mutta hän voi silti koskettaa, puhutella ja auttaa ihmisiä, jotka haluavat saada häneen yhteyden. Ja jos sen saa vaikka jumalanpalveluksessa, niin miksi ei sitten kävisi siellä?
Kai koen ongelmallisena sen että tukee järjestöä johon ei täysin usko, paremman puutteessa. Järjestö joka haluaa sanella jäsenilleen kuinka moraalisesti toimitaan oikein ja joka kerää samaan aikaan omaisuutta itselleen sekä jäseniltään, että valtiolta. Minusta olisi huomattavan paljon enemmän oikein moraalisesti järjestää vaikkapa ihan oma seurakunta samanmielisistä ihmisistä. Jos uskoo kristinuskon jumalaan ja tukee sitä nimenomaista järjestöä sekä taloudellisesti että omalla nimellään, niin sitten pitäisi mennä niillä eväillä jotka sille uskonnolle on annettu tai perustaa uusi.
Oma näkemykseni pakana voi tietysti määrittää omaa kokemustani aiheesta, itse koen huomattavasti suurempaa yhteyttä aiempiin luontojumaliin kuin pakolla tuodun kristinuskon jumalaan. Tietysti historiaa tuntevana ymmärrän ettei aiemmat pakanauskonnot olleet varmaankaan sen vapaaehtoisempia kuin kristinusko tänne saapuessaan.
Vierailija kirjoitti:
vapaana syntynyt kirjoitti:
En voisi kuvitellakaan, että minua ohjailtaisiin ja hallittaisiin ulkopuolelta. Uskonnot käyttävät valtaa ja syyllistävät ihmisiä toimimaan yksilön oman tahdon vastaisesti. Uskonnolla mainpulointi ja painostus on tuomittavaa. En voi hyväksyä uskonnon varjolla ja ihmsyyttä vastaan tehtyjä rikoksia, jotka aina ns. "lakaistaan maton alle".
Tuo on vähän yksipuolinen ajatus. Uskonnon varjolla on tehty myös paljon hyvää. Jotkut uskovat ovat pyhittäneet koko elämänsä toisten auttamiselle ja palvelemiselle. Lähetyssaarnaajat ovat vieneet kolmannen maailman maihin tietoa ja avustuksia, että siellä köyhyys vähenisi.
Ensimmäiset sairaalat olivat nunnien pitämiä luostarissa.
Uskonto antaa monelle toivoa kuolemanjälkeisestä elämästä ja siitä, että elämällä on joku merkitys.
Kysymys oli kuitenkin siitä, millaista yksilön elämä olisi uskovana, eikä siitä mitä kaikkea pahaa on uskonto maailmassa tehnyt.
Meinasitko, että lähetystötyö on ollut ihan aina pelkkää hyvää ja asianmukaista toimintaa? Että lähetystötyö on ollut ainoastaan positiivinen asia ihmisille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olisihan se hienoa elää ikuisesti niin kuin hihhulit. ateistilla on kuolemanpelon tuskaa
Luulisi, että asia on juuri toisin päin. Ateisti ajattelee, ettei kuoleman jälkeen ole mitään, kristityt taas että kuoleman jälkeen vaihtoehdot ova taivas tai helvetti. Kyllä olisi raskaampaa pelätä ikuisuutta helvetiss kuin sitä, että tietoisuus sammuu lopullisesti.
On sekin ahdistava ajatus, että ei tunne enää koskaan mitään. Jää miettimään asiaa, niin huomaat miten käsittämätöntä sekin on.
Miksi se on ahdistavaa? Missä ajattelet olleesi ennen syntymääsi tai hedelmöittymistä, kuinka sen haluatkin ajatella?
Ateistit tuntuvat kuvittelevan, että Raamattua voi lukea vain ehdottomana sääntökokoelmana, ja on tekopyhää soveltaa ja ajatella itse.
Raamattu vertautuu minusta enemmän kirjastoon kuin yksittäiseen kirjaan. Sieltä löytyy juutalaisten perimätietona kulkevia tarinoita, jotka eivät ole 100 % totta, kuten Aatamin ja Eevan tarina. Jotkut kirjat tiedetään keksityiksi, esim. Jobin kirja on fiktiota.
Psalmit ovat hengellisiä lauluja, jotka ovat Daavidin kynästä. Ne heijastavat hänen ajatuksiaan ja käsityksiään Jumalasta.
10 käskyä ja muut VT:n lait tulevat Moosekselta.
Uudessa testamentissa on neljä erilaista kertomusta eli evankeliumia siitä, mitä Jeesus elämässään teki ja puhui. Joskus nämä ovat ristiriidassa keskenään. Evankeliumit on kirjoitettu parikymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, eli muistot voivat olla erilaisia eri apostoleilla.
Kirjeet ovat alkuseurakunnan yhteydenpitoa, joissa apostolit - enimmäkseen Paavali - neuvovat ensimmäisiä kristittyjä.
Ja niin edelleen.
Kun Raamattua katsoo tästä näkökulmasta, on ehkä helpompi hahmottaa, miksi se ei ole pelkkä sääntökokoelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosin helluntaiseurakunnasta 15 v sitten, lapsuus meni traumatisoituessa. Seurakuntaan ja uskovien yhteyteen en halua missään nimessä takaisin, mutta kaipaan sitä turvallisuudenharhaa. Ajatusta siitä että vaikka mitä tapahtuisi, kaikella olisi jokin merkitys ja päämäärä.
Vaikka oli vaikeaa niin sanat "kenellekään ei anneta enempää kuin hän kestää" kantoivat, kunnes mieheni teki itsemurhan ja tajusin että eipä ne kauniit sanat kestä lähempää tarkastelua yhtään. Että ne hienot lupaukset ei koskisikaan kaikkia, ei edes uskovia. Ei edes lapsia.
Tunnen usein tyhjyyttä siinä kohtaa sielua missä joskus oli usko Jumalaan, mutta haluan että jumalani on yksinkertaisesti rakkaus, ei mitään monimutkaista kolmiyhteistä jargonia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vapaana syntynyt kirjoitti:
En voisi kuvitellakaan, että minua ohjailtaisiin ja hallittaisiin ulkopuolelta. Uskonnot käyttävät valtaa ja syyllistävät ihmisiä toimimaan yksilön oman tahdon vastaisesti. Uskonnolla mainpulointi ja painostus on tuomittavaa. En voi hyväksyä uskonnon varjolla ja ihmsyyttä vastaan tehtyjä rikoksia, jotka aina ns. "lakaistaan maton alle".
Tuo on vähän yksipuolinen ajatus. Uskonnon varjolla on tehty myös paljon hyvää. Jotkut uskovat ovat pyhittäneet koko elämänsä toisten auttamiselle ja palvelemiselle. Lähetyssaarnaajat ovat vieneet kolmannen maailman maihin tietoa ja avustuksia, että siellä köyhyys vähenisi.
Ensimmäiset sairaalat olivat nunnien pitämiä luostarissa.
Uskonto antaa monelle toivoa kuolemanjälkeisestä elämästä ja siitä, että elämällä on joku merkitys.
Kysymys oli kuitenkin siitä, millaista yksilön elämä olisi uskovana, eikä siitä mitä kaikkea pahaa on uskonto maailmassa tehnyt.
Meinasitko, että lähetystötyö on ollut ihan aina pelkkää hyvää ja asianmukaista toimintaa? Että lähetystötyö on ollut ainoastaan positiivinen asia ihmisille?
En. Lähetystyö on ollut joskus historiassa myös negatiivista ja vahingollistakin.
Nykyajan lähetystyö sen sijaan on lähinnä paikallisten ihmisten auttamista. Oma serkkuni on töissä Papualla sairaanhoitajana, hän auttaa mm. raskaana olevia naisia ja pieniä lapsia. Ilman uskoa hän ei olisi mennyt sinne. Klinikka on paikallisille ilmainen ja siellä ei ole kovin paljon vastaavia paikkoja.
Ei asioiden tarvitse olla niin mustavalkoisia, että on joko pelkkää hyvää tai pelkkää pahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olisihan se hienoa elää ikuisesti niin kuin hihhulit. ateistilla on kuolemanpelon tuskaa
Luulisi, että asia on juuri toisin päin. Ateisti ajattelee, ettei kuoleman jälkeen ole mitään, kristityt taas että kuoleman jälkeen vaihtoehdot ova taivas tai helvetti. Kyllä olisi raskaampaa pelätä ikuisuutta helvetiss kuin sitä, että tietoisuus sammuu lopullisesti.
On sekin ahdistava ajatus, että ei tunne enää koskaan mitään. Jää miettimään asiaa, niin huomaat miten käsittämätöntä sekin on.
Miksi se on ahdistavaa? Missä ajattelet olleesi ennen syntymääsi tai hedelmöittymistä, kuinka sen haluatkin ajatella?
En tiedä. En vain osaa kuvitella tilannetta, jossa minulla ei olisi tietoisuutta. Ehkä siksi, ettei siinä ole mitään kuviteltavaa, sitä ei vain ole. Se on kuitenkin niin luonnoton ja pelottava ajatus, että mieluummin uskon taivaaseen.
En usko laumasieluisuuteen, mutta johonkin suurempaan voimaan uskon. Se on asia, johon en tarvitse jumalanpalveluksia enkä virsiä. Parhaiten yhteyden maailmaan kokee luonnossa. Kirkosta erosin aikoja sitten, koska kirkkoon en usko
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, ateistit voitte ajatella mitä tykkäätte, mutta vähän hölmöä on tulla tänne lyttäämään uskovia, kun emme sovi teidän käsitykseen uskonnosta. Jos ei ole uskoa, niin ei voi olla myöskään mielipidettä siitä, mitä Raamatusta pitää tai ei pidä noudattaa.
Voitte perustella oman ateisminne myös täysin jotain muuta kautta, kuin uskovia haukkumalla.
Mitksi ei ole 100% totta .
Miksi Job olisi keksitty? Mihin perustat käsityksesi?
Vierailija kirjoitti:
Ateistit tuntuvat kuvittelevan, että Raamattua voi lukea vain ehdottomana sääntökokoelmana, ja on tekopyhää soveltaa ja ajatella itse.
Raamattu vertautuu minusta enemmän kirjastoon kuin yksittäiseen kirjaan. Sieltä löytyy juutalaisten perimätietona kulkevia tarinoita, jotka eivät ole 100 % totta, kuten Aatamin ja Eevan tarina. Jotkut kirjat tiedetään keksityiksi, esim. Jobin kirja on fiktiota.
Psalmit ovat hengellisiä lauluja, jotka ovat Daavidin kynästä. Ne heijastavat hänen ajatuksiaan ja käsityksiään Jumalasta.
10 käskyä ja muut VT:n lait tulevat Moosekselta.
Uudessa testamentissa on neljä erilaista kertomusta eli evankeliumia siitä, mitä Jeesus elämässään teki ja puhui. Joskus nämä ovat ristiriidassa keskenään. Evankeliumit on kirjoitettu parikymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, eli muistot voivat olla erilaisia eri apostoleilla.
Kirjeet ovat alkuseurakunnan yhteydenpitoa, joissa apostolit - enimmäkseen Paavali - neuvovat ensimmäisiä kristittyjä.
Ja niin edelleen.
Kun Raamattua katsoo tästä näkökulmasta, on ehkä helpompi hahmottaa, miksi se ei ole pelkkä sääntökokoelma.
Mutta mistä te sitten tiedätte mihin uskoa? Eikö silloin olisi helpompi uskoa vain johonkin jumalaan, ei niinkään juuri kristinuskon jumalaan?
Vierailija kirjoitti:
No, ateistit voitte ajatella mitä tykkäätte, mutta vähän hölmöä on tulla tänne lyttäämään uskovia, kun emme sovi teidän käsitykseen uskonnosta. Jos ei ole uskoa, niin ei voi olla myöskään mielipidettä siitä, mitä Raamatusta pitää tai ei pidä noudattaa.
Voitte perustella oman ateisminne myös täysin jotain muuta kautta, kuin uskovia haukkumalla.
Mitä tässäkään on haukuttu? Suurin osa täällä on ihan asiallista keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Olen jättänyt kristillisyyden lähes pois ja uskon vain sellaiseen Jumalaan, joka on uskontoa suurempi.
Koen kuitenkin ahdistusta siitä, pääsenkö taivaaseen ollenkaan tällaisena uskovana.
En pysty uskomaan helvettiin, jonne menevät kaikki ei-uskovat (tai jopa kaikki jotka eivät kuulu juuri tiettyyn kirkkokuntaan). Mutta pelkään silti, että se on todellista. Kristittynä pystyin lohduttautumaan sillä ,että sentään olen rukoillut synnit anteeksi ja olen pelastettu. Nyt ei ole sitä turvallisuutta.
Kaipaan joskus hengellisiä kokemuksia ja hyviä hetkiä kirkossa, mutta en sitä sovinnaisuutta ja sitä, että kaikista asioista pitää kiistellä kymmeniä vuosia eikä mitään edistystä tunnu tapahtuvan, esim. homokeskustelu. Huomaan joissakin uskonnollisissa ihmisissä sen, että usko rajoittaa elämää aika paljon ja vaikeuttaa juuri vaikka homojen tapaamista ihmisinä ja keskustelua heidän kanssaan, eikä vain heistä. Myös esim. abortin kieltäminen on minusta eettisesti väärin, mutta tietysti jos uskoo että kaikki lapset ovat Jumalan luomia yksilöitä, kysymys on monimutkaisempi.
Uskoopa mihin vain, on pakko hyväksyä jonkin verran ristiriitaisuutta ja epäloogisuutta. Mutta eikö Jumala ole kuitenkin sen kaiken ristiiridan ulkopuolella, omassa olemisessaan jota emme voi ymmärtää?
Helvetti tai taivas, siinäkö ovat ne vaihtoehdot? Mitä ihmeen väliä sillä on edes? Kun kuolen, niin kuolen, en minä mene siitä yhtään minnekään. Ruumiini voi polttaa, se on tehtävänsä tehnyt. Ystävilleni ja perheelleni jää vain muistot, siinä kaikki. Ja ihan tasan saman verran on muillakin virkaa, oli sitten mikä vain hihhuli tai ei.
Vierailija kirjoitti:
No, ateistit voitte ajatella mitä tykkäätte, mutta vähän hölmöä on tulla tänne lyttäämään uskovia, kun emme sovi teidän käsitykseen uskonnosta. Jos ei ole uskoa, niin ei voi olla myöskään mielipidettä siitä, mitä Raamatusta pitää tai ei pidä noudattaa.
Voitte perustella oman ateisminne myös täysin jotain muuta kautta, kuin uskovia haukkumalla.
Miksi suutut? Jos olisit hyvä uskovainen, niin et suuttuisi ollenkaan, vaan olisit loputtoman lempeä ja kärsivällinen uskossasi. Taidat olla hieman kateissa asiasi kanssa?