Lue keskustelun säännöt.
Miten vauvoja tehdään ilman vauvakuumetta?
03.04.2015 |
Kolmivitosena tiedän, että peitto pitäisi panna heilumaan, mutta mites noi psykologiset esteet voitetaan? Kun sitä vauvakuumetta vain ei kuulu ja kello tikittää aikajanan loppusuorilla. On hyvin stressaavaa päättää vauvasta kun elämä on just nyt hyvää näinkin. Juuri nyt vauvaa tahdo mutta joskus kyllä. Mieskin on jo 42 ja valittaa joka aamu huonoista yöunistaan vaikka saa täydet yöunet. Ei se kestä hyvin vauvarumbaa eikä minuakaan huvita ottaa sataprossaista vastuuta vauvasta kun en sitä palavasti tahdo.
Onko kukaan ollut tällaisessa tilanteessa ja miten juttu on ratkennut? Miten päätös tehtiin ja millainen lopputulema oli? Oliko päätös hyvä vai huono?
Kommentit (50)
Mielenkiintoisia vastauksia olen saanut tästä. Toivoin, että ajattelun lukot jotenkin aukeaisi vertaistukikeskustelulla, mutta olen kyllä vaan entistä enemmän ulalla.
Niitä plussia ja miinuksia olen myös rätnännyt, mutta vaikeahan tällaisen lapsettoman on ymmärtää lapsensaannin plussia ihan kokonaisuudessaan. Näen vain lapsettomuuden plussat.
Vaikka elän ihan hyvää elämää, syttyy minussa jokin kaiho/myötätunto aina vieraillessani siskon perheen luona. On se kuusivuotias vaan aivan ihana olento. Ajatus sellaisesta omassa kodissa on sympaattinen. Siitä se ajatus mahdollisesta omasta lapsesta on sitten ylipäätään syttynyt kun vauvakuumetta itsessään ei ole.
Olen elänyt pelkästään itselleni nämä vuodet ja kai se myös tavallaan on kokenut inflaation. En todellakaan tiedä jaksanko ne parkumiset, kiukuttelut ja viihdyttämiset, mutta en mä oikein jaksa tätä nykystäkään elämää jossa on vastuuta vain työpaikalla omassa roolissaan. Illat menee telkun tai netin ääressä. Viikonloput siivoten jne. Vaikka olis rahaa mennä, olen tooosi huono menemään.
Olen myös hyvin seurallinen tyyppi ja mies taas harrastelee paljon. Olen siis paljon yksin vain kissat seurana. Kai sitä vois iltasella kaurapuuroakin keitellä samalla kun ruokkii kissat -sille pikkuselle.
Joku kyseenalaisti sen että edes olen päässyt 35:seksi asti ilman lapsia. Aika iisisti kun ottaa huomioon mitä on tapahtunut: Tapasin avokkini 28 vuotiaana. 2 vuotta meni eri asunnoissa tutustuessa. Kun muutettiin yhteen olin työtön. Vuosi tästä sain ekan omanalan duunini, hyvin intensiivisen ja ajoin vuodessa itseni burn outiin ja kaksi seuraavaa vuotta sairastin masennusta. Viimeisen vajaan 2 vuotta olen ollut terve, vaihtanut duunini humaanisempaan firmaan ja nyt on seesteistä ja asiat ok. Mutta vain huomatakseni että aika on tässä juoksenut ja kohta on lapsensaantiaika ohitse. Ei tuossa välissä olisi millään ehtinyt niitä lapsia tekemään. Ei ainakaan vastuullisesti työttömyyteen tä keskelle masennusta ja lääkitystä.
Paljon tätä mietintää tapahtuu enkä tiedä millon prosessi valmistuu. Se lohduttaa ettei päätöksen tarvi syntyä tänään.
Ohis. Olen yllättynyt ketjun vastauksista. Olin varma että tuhat mammaa kuorossa huutaa lapsensaannin autuudesta kun eihän se lapsettomuus voi olla mukavaa. Sainkin näytepalat ihan asiallisista, neutraaleista, hiukan kyynisistäkin ajattelumalleista, mitä nyt muutama lapsettomuudella peloittelijakin mahtui mukaan. Paljon sulateltavaa. Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei meilläkään tullut vauvakuumetta. Päätettiin sitten vaan jättää ehkäisy pois. Olin 31 ja mies 34. No tulinkin nopeasti aina raskaaksi, mutta tuli 3 keskenmenoa. Lopulta lapsi tuli 33-vuotiaana. Keskenmenojen myötä se oman lapsen tahtominen kyllä vahvistui kovastikin.
Eli ei välttämättö ole kovin helppo juttu. Keskenmenoriski nousee yli 35-vuotiaana huomattavasti ja vielä suurempi se on, jos mies on yli 40..
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 19:31"]
Ei meilläkään tullut vauvakuumetta. Päätettiin sitten vaan jättää ehkäisy pois. Olin 31 ja mies 34. No tulinkin nopeasti aina raskaaksi, mutta tuli 3 keskenmenoa. Lopulta lapsi tuli 33-vuotiaana. Keskenmenojen myötä se oman lapsen tahtominen kyllä vahvistui kovastikin.
Eli ei välttämättö ole kovin helppo juttu. Keskenmenoriski nousee yli 35-vuotiaana huomattavasti ja vielä suurempi se on, jos mies on yli 40..
[/quote]
Piti vielä sanoa, että lapsi on kuitenkin kaikkien yövalvomisien, kiukutteluiden, rahanmenon yms. arvoinen. Ihana tyttö minulla on. Minulla on tosin ihana mieskin, joka pitää lapsen kanssa olosta. Olen siis saanut harrastaa, tavata ystäviä, matkustaa yms. melko vapaasti.
Kirjoitinko tuon?
Ihan sama tilanne.
Olin kyllä nuorempi, mutta ensin ei ehkäisystä päästy sopuun ja tulin nopeasti raskaaksi, toisella kertaa ihan oikein käytetty ehkäisy petti. Lapsen tuloa ei sillä tavalla suunniteltu eikä todellakaan ollut vauvakuumetta, toisella kertaa harmittikin kun suunnitelmat meni uusiksi. Vauvakuumetta ei ole ollut sittemminkään, mutta lapset on olleet ihania ja asiat on kääntyneet hyvin. Jos olisin alkanut ajoittaa ja suunnitella lasten saamista ja tekoa, olisin samassa tilanteessa kuin sinä, saman ikäinen mieskin.
Sinun tapauksessa en luottaisi lainkaan siihen miehen osaan lapsen hoidossa, vaan miettisin että haluanko omaa lasta niin paljon, että hoidan sen tarvittaessa itse. Tietysti keskustelette työnjaosta ja siitä haluaako mies lasta ja millaisen isän roolin haluaa ja jos lapsi tulee niin yritätte edelleen sopia asioista jne., mutta älä tee lasta sillä mielellä, että olkoon nyt sitten kunhan ei tarvitse sitä yksin hoitaa. Alkuun se lapsi on hyvin suurella todennäköisyydellä joka tapauksessa sinun kyljessä kiinni, ja muuttaa sinun elämäsi eikä miehen. Miehen elämä muuttuu vasta jos hän itse päättää sitä lapsen (tai sinun) vuoksi muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ei, otan osaa 2. Nyt kun löytyisi niitä saman tilanteen kokeneita iäkkäämpiä ihmisolentoja niin saisimme ehkä työkaluja tämän ratkomiseen.
Ap
No miksi se lapsi pitäisi väkisin tehdä, jos sellaista ei edes halua. Teillä menisi rahat, terveys ja parisuhde. Olisiko sen arvoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 09:30"]Olin kyllä nuorempi, mutta ensin ei ehkäisystä päästy sopuun ja tulin nopeasti raskaaksi, toisella kertaa ihan oikein käytetty ehkäisy petti. Lapsen tuloa ei sillä tavalla suunniteltu eikä todellakaan ollut vauvakuumetta, toisella kertaa harmittikin kun suunnitelmat meni uusiksi. Vauvakuumetta ei ole ollut sittemminkään, mutta lapset on olleet ihania ja asiat on kääntyneet hyvin. Jos olisin alkanut ajoittaa ja suunnitella lasten saamista ja tekoa, olisin samassa tilanteessa kuin sinä, saman ikäinen mieskin.
Sinun tapauksessa en luottaisi lainkaan siihen miehen osaan lapsen hoidossa, vaan miettisin että haluanko omaa lasta niin paljon, että hoidan sen tarvittaessa itse. Tietysti keskustelette työnjaosta ja siitä haluaako mies lasta ja millaisen isän roolin haluaa ja jos lapsi tulee niin yritätte edelleen sopia asioista jne., mutta älä tee lasta sillä mielellä, että olkoon nyt sitten kunhan ei tarvitse sitä yksin hoitaa. Alkuun se lapsi on hyvin suurella todennäköisyydellä joka tapauksessa sinun kyljessä kiinni, ja muuttaa sinun elämäsi eikä miehen. Miehen elämä muuttuu vasta jos hän itse päättää sitä lapsen (tai sinun) vuoksi muuttaa.
[/quote]
Sepä se kun en halua yhtään. Vielä :(
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 09:32"]No miksi se lapsi pitäisi väkisin tehdä, jos sellaista ei edes halua. Teillä menisi rahat, terveys ja parisuhde. Olisiko sen arvoista?
[/quote] entä jos ei menisi. Entä jos kpkematta jääkin maailman suurin rakkaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 09:32"]No miksi se lapsi pitäisi väkisin tehdä, jos sellaista ei edes halua. Teillä menisi rahat, terveys ja parisuhde. Olisiko sen arvoista?
[/quote]
No pitäähän se kun aika loppuu kesken. Haluan lapsia mutten VIELÄ.
Mulla ei ikinä ollut vauvakuumetta. Oli vaan selainen "oishan se ihan kiva" ja "ehkä sit joskus". Elämä oli kivaa ja kokonaista ilman vauvaakin. Sit me vaan miehen kanssa päätettiin, että kun me on siitä kuitenkin aina puhuttu, että sitten joskus ja meillä ei ole sille mitään esteitä ja mä olen vielä nuori (26) ja muutettiin just kahden makkarin taloon, niin oisko nyt se aika. Sellainen järkeen perustuva päätös, että nyt ois sopiva hetki. Nyt olen raskaana ja se onni ja "vauvakuume" on tullut vasta nyt, kun se oikeasti on tulossa. Neulon ihan onnessani pieniä sukkia, ompelen potkupukuja yms ja haaveilen sisustuksesta lastenhuoneeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet jo 35. Ei ole edes varmaa että tulet raskaaksi kovin helposti enää, ja edelleen haluat siirtää. Mahdollisuudet saada lapsi sitten kun joskus ehkä haluatkin pienenevät koko ajan.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 09:31"]
Voi ei, otan osaa 2. Nyt kun löytyisi niitä saman tilanteen kokeneita iäkkäämpiä ihmisolentoja niin saisimme ehkä työkaluja tämän ratkomiseen. Ap
[/quote]
Meillä oltiin 36 ja 38 vuotiaita kun lapsi syntyi. Kummallakaan ei ollut lapsikuume koskaan vaivannut. Mies itseasiassa oli sitä mieltä, että ei halua koskaan lasta. Kerran sitten tuli illalla saunassa puheeksi, että millaistakohan se olisi jos meillä olisi lapsi. Siitä sitten jäi molemmilla ajatus kytemään ja 3-4 kuukauden kuluttua päätettiin jättää ehkäisy pois, koska ei siinä iässä enää välttämättä helposti raskaudu piiitkään jatkuneen hormonaalisen ehkäisyn jäljiltä. Noh, tärppäsi ekalla kierrolla ja kesäloma aloitettiin sekavissa, mutta iloisissa tunnelmissa, kun raskaustesti näytti kahta viivaa.
Meillä ei koskaan pelätty sitä vauva-aikaa, vaan näimme ajatuksissamme sen ajan taakse. Vauva-ajasta tuli kuitenkin todella raskas. Lapsi ei ennen kolmivuotissynttäreitään nukkunut yhtään täyttä yötä. Olimme molemmat kuoleman väsyneitä, mutta kuitenkin tyytyväisiä elämäämme. Nyt lapsi menee kouluun emmekä kumpikaan, edes entinen lastenvihaaja osaisi kuvitella elämää ilman pikkuista eskarilaistamme. Elämämme paras valinta kun päätimme lapsen antaa tulla. Siitä huolimatta, että toinen oli paatunut vela vielä puolivuotta ennen ehkäisyn pudottamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No me, kaksi aloittajan ikätoveria päätettiin yrittää lasta ihan järkisyistä ilman vauvakuumeilua. Ajateltiin, että mukavahan se oma lapsi olisi, ja nyt täytyy iän puolesta tehdä asialle jotain. Jotain uutta sisältöä kai kaipasimme elämään pitkän kaksinolon jälkeen.
Tulin melko pian raskaaksi ja se oli alkuun aika kriisi itselle kun kaikki tapahtui niin nopeasti. Vauvakuumeilua ei raskausaikana juuri ollut, lähinnä uteliaasti suhtauduin vauvan kasvuun ja vartalon muutoksiin. Toki pidin hyvää huolta itsestäni ja vauvasta, mutta mitään suuria tunteita en vauvaa kohtaan tuntenut.
Vähän huolta kannoin omasta tunteettomuudestani, mutta rakastuin vauvaan heti, kun sain vastasyntyneen vatsan päälle lepäämään. Äitiyttä on takana vasta kovin vähän aikaa, mutta tähän mennessä voin sanoa, että kyllä tuo lapsi on parasta ja tärkeintä ikinä. Paljon enemmän, mitä ikinä olisin voinut kuvitellakaan!
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 09:39"]Olet jo 35. Ei ole edes varmaa että tulet raskaaksi kovin helposti enää, ja edelleen haluat siirtää. Mahdollisuudet saada lapsi sitten kun joskus ehkä haluatkin pienenevät koko ajan.
[/quote]
Mun sisko sai lapsen 40v. Ja ihan helposti. Oli eka. Kyllä meidän geneettinen perimä on sen verran samanlainen että kyllä mä raskaaksi tulen kun vaan haluan. Intuitiivinen juttu. Mutta kysehän oli siitä että ajattelen että nyt se pitäs tehdä jos koskaan. Mutta kun ei kuumetta niin päätös tosi vaikea.
Numero 9. Kiitos lohduttavasta viestistä. Ei tullut mieleenikään, että raskausaika voisi herättää jonkun uinuvan oleellisen geenin.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 09:31"]Voi ei, otan osaa 2. Nyt kun löytyisi niitä saman tilanteen kokeneita iäkkäämpiä ihmisolentoja niin saisimme ehkä työkaluja tämän ratkomiseen.
Ap
[/quote] kiitos samoin.
Odottelin vauvakuumetta 33 vuotiaaksi. Sitä ei vain tullut. Ei itseasiassa mikään värähtänyt vaikka tutut saivat vauvoja ympärillä. En tykännyt noista vauvoista yhtään.
Mietin sitten ihan järkisyitä siihen haluanko lapsia vai ei. Ja päätöksen tein silloin kun eräs työkaverini mies jätti hänet ja lähti nuoremman naisen matkaan. Tämä työkaverini oli 50 v
lapseton nainen, koska näin olivat yhdessä päättäneet aikoinaan. Ja hän sanoi minulle että hän katuu niin katkerasti sitä ettei hänellä ole lapsia. Ja nyt tuo mieskin vielä jätti hänet ihan yksin, voi kun olisi omia lapsia.
Se oli sitten se viimeinen järkisyy minulle siihen että meille tulee nut vauva. Ja tulikin sitten reilun vuoden päästä. Elämäni paras päätös. Tämä oma vauva oli ihan muuta kuin toiset vauvat. Nyt tuo vauva on jo 15 vuotias ja päivääkään en ole katunut.
no älä yritä vielä lasta..odottele vuosi pari....! jos siiheksi tunteet selvinnyt.. itse olin vela 32v asti..kunnes yhtäkkiä vaan iski jostain hirveä vauvakuume ja raskaana ollaan, nyt 33v. Tilanteet elää...;)
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 10:02"]Muna pilluun ah ah, toivotaan et tärppää, ootetaan 9kk ja sit koitetaan pärjätä seuraavat vajaa 20v ennenku sen voi lähettää vaikka opiskelemaan johonki muualle.
[/quote]
Oon tosi pahoillani että lapsuutesi oli tuollaine.
Ettet vaan ajattele lapsenhankintaa vain koska niin "kuuluu" tehdä? Olen vähän ihmetellyt näitä AV-ketjuja, joissa naiset miettivät että pitäisikö tehdä lapsi vaikka ei yhtään kiinnostaisi, koska muutkin tekevät. Ihan kuin se olisi jotenkin pakollista. Onneksi ei itse tarvi miettiä yhtään kun pienestä asti on ollut ihan selvää etten ikinä tule haluamaan lapsia.