Miksi yksinäiset ihmiset eivät etsi toisia yksinäisiä?

[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 13:06"]

Hei kolmonen, minun römpsälläni ei ole nettituttavia! Onko sinun?

AP taitaa olla aika sinisilmäinen. Syitä yksinäisyyteen on juuri niin monta kuin yksinäistäkin. Monella meistä on useitakin tuttavia, mutta vain harvoja ystäviä, joillakin ei ensimmäistäkään. Tuttavien kanssa juttelu on usein aika pintapuolista, ei heille kerrota syvimpiä tunteita. Tosin ystävissäkin on erilaisia. Ei joillekin kannata mennä kertomaan kovin syvällisiä ja intiimejä asioita, sillä jotkut ihmiset ovat sellaisia loppasuita, että ei mene kauan, kun jo joku tulee kysymään, mitä oikein kuuluu, kun se ja se kertoi ... Opin jo lapsena, että on luotettavia ystäviä, jotka osaavat olla juoruamatta, ja sitten niitä toisia, jotka kuitenkin ovat läheisempiä kuin tuttavat.

Minulla ei ole mitään hinkua ruveta hommaamaan uusia tuttavia tai ystäviä. Olen saanut karsittua läheltäni päällepäsmärit ja ripustautujat pois. Haluan toimia ja elää omien tapojeni ja tottumusteni mukaan. En halua tanssia kenenkään pillin mukaan. Nykyisten tuttavien kannsa tapaamme epäsäännöllisen säännöllisesti, miten nyt kullekin sopii. Ystävien kanssa yhteys on tiiviimpää, tapaillaa tietysti, mutta yhteyttä pidetään myös puhelimitse ja sähköpostilla. Suurimman osan ajasta vietän omassa erinomaisessa seurassani. Ystävät ja tuttavat ovat perheellisiä, tosin lapset jo isoja ja monet pesästä lentäneitä. Mutta perheellisyys kyllä rajoittaa esim. tapaamisia. Ja perheellisten tapaamisiin ei yksinäistä yleensä kutsuta.

Yksi ihmiskategoria on osoittautunut aika mielenkiintoiseksi. Tarkoitan entisiä työ- ja harrastuskavereita. Niin kauan kun oltiin samassa työpaikassa, niin oltiin niin hyvää ystävää, mutta ei sitten enää, kun työpaikka vaihtui tai joku jäi eläkkeelle. Välimatka kasvaa nopeasti, hyvä jos enää kadulla tevehditään. Saman välimatkan myös huomasi, kun oltiin joissakin isommissa pippaloissa, pikkujouluissa ym. ja jos puolisotkin olivat mukana, niin niitä parittomia työkavereita ei oltu näkevinäänkään, vaan käperryttiin omaan piiriinsä. No joskus se saattoi vähän kirpaista, mutta omapahan oli asiansa. Sama muuten koskee myös harrastuskavereita. Suurin osa on muuttunut umpivieraiksi, mutta onneksi on joitakin, jotka tavatessa ilahtuvat ja vaihdamme kuulumiset. Emme ole sydänystäviä, emme ehkä oikein tuttaviakaan, mutta tuttuja kuitenkin. 

Ai niin, en ole naamakirjassa enkä aio edes liittyä moiseen höpsötykseen. Jotenkin tuli mieleeni, että ap taisi yksinäisyydellä tarkoittaakin seurustelukumppania tai puolisoa. Sanon kuin entinen osuuskauppias: Ei oo, ei tuu eikä tilata! On oma tupa ja oma lupa. 

[/quote]

Sinä nyt olet ihan ulalla koko asiasta, ethän sinä ole yksinäinen, sulla on kavereita ja tuttuja jopa karkotettavaksi asti.

Vinkkejä yksinäisille: Ole hiljaa. Et ole ainut jolla on ongelmia. Etsi muita yksinäisiä ja olkaa keskenänne tekemisissä, mielellään niin ettei normaalien ihmisten tarvitse katella, eli piiloon johonkin. Yksinäisyys on täysin oma vikanne. Kun sen tajuaa on sitten helpompi ottaa itseään niskasta kiinni ja hankkia ystäviä tai vaihtoehtoisesti tyytyä osaansa ja pitää suunsa supussa jos on esimerkiksi yksinäisyys johtuu epänormaaliudesta.

Kirjoittelen yhden tosi yksinäisen kanssa ja se vinkuu yksinäisyyttään mutta ei kuitenkaan suostu tapaamiseen, edes kahden minuutin pikaiseen näkemiseen.
Että sellaista.

Mun yksinäisyyden tunne pesiyty minuun muksuna, kun ei ollut omanikäistä seuraa ja äitini halusi että olen hänen kaverinaan. "Tule tänne äidin viereen istumaan" oli kyläillessäkin normi tapa, kun muut lapset menivät leikkimään.
Kun siellä lapsen kehitysvaiheissa kaikki ei mene ihan putkeen, eikä edes sinne päin, niin lapsen kehitys viivästyy tai estyy kokonaan. Eli tulee näitä ongelmia esimerkiks sosiaalisessa kanssakäymisessä. Ulkopuolisuudentunne ja yksinäisyys ei irtoa seurassa, monilla korostuu vaan.
Jotenkin tästä aloitusviestistä tuli sellainen olo, että jo peruskoulussa pitäisi opettaa psykologiaa, ettei ap:n kaltaisten tarvitsis pahoittaa mieltään ihmisten erilaisuudesta. Ja hei, murheista kertominen ei ole syyllistämistä, vai koetko ap olevasi jotenkin syyllinen meidän yksinäisten yksinäisyyteen?

Jos podet syyllisyyttä vaikka syy ei o sun, ni sul o joku ongelma. Mee terapiaan.

Tätä oon kyllä ihmetellyt kauan!!

Sama kuin parisuhteen haussa. Kyllähän sitä aina JONKUN saisi, mutta jos nyt vaan ei jaksa seurustella ihmisen kanssa, joka on täysin eri planeetalta ja jonka kanssa ei ole mitään puhuttavaa ja kun molemmat vaan kohottelevat kulmakarvojaan toisen jutuille ja olemukselle niin eihän siitä tule mitään. 

Miksi netissä ei ole kaverinhakupalstaa? Samanlaista, kuin treffipalstat, mutta siinä etsittäisiin ihan puhtaasti vain kavereita. Voisi laittaa toiveita iästä ja asuinpaikasta. Ja vaikka siitä, että mihin on etsimässä kaveria, lenkille, baariin tai harrastuksiin. 

Ne yksinäiset, jotka ovat tahallaan yksinäisiä, eivät kaipaa seuraa, kun taas ne yksinäiset, jotka kaipaisivat seuraa, haluavat seuraa sosialiiteista eivätkä mistään ujoista luusereista.

Mulla on yksinäisyyden Tunne, vaikka ympärillä on paljon ihmisiä. Tänään viimeksi tapasin ystävääni.

Ehkäpä tässä nyt vain puretaan omia patoutumia omaan yksinäisyyden tunteeseen tai sitten muuten vain yksinkertaistetaan asioita. :) Ihmisen psyyke on siitä kummallinen kapine, ettei ne mutkat oikene tämäntasoisilla "Kaikki on hyvin, kun vain teet näin!" täsmäohjeilla. Harmillista sinänsä. Olisihan se mukavaa, että yksinäisyys katoaisi, kun vain menisi ihmisten ilmoille. 

Niin kuin 47 sanoi: monesti se yksinäisyys on syvempää, kuin konkreettinen yksinäisyys neljän seinän sisällä. Henkistä yksinäisyyttä ei välttämättä ratkota sillä, että perustaa facebook-yhteisön ja pyytää pari muuta yksinäistä kaljalle. Ja että tuon asian voisi ratkaista, täytyisi varmaan tehdä aika reipasta itsetutkiskelua tai käydä psykologin juttusilla. 

Ei kukaan halua olla yksinäisen kaveri. Ei edes se yksinäinen. Pitäisi olla laaja sosiaalinen piiri, että joku kiinnostuu tekemään kunnolla tuttavuutta.

Mitvit ap; missä kuvittelet yksinäisten tapaavan?

Alla pari ongelmaa:

a) Kaikki yksinäiset eivät halua tavata muita. He ovat suurimman osan ajasta mieluiten yksistään. (Tämä sulkee pois sinun kohderyhmäsi, mutta myös nämä yksinäiset yleensä haluavat toisinaan tavata muita ihmisiä, eivätkä tiedä kuinka saisivat heihin yhteyttä kun muuta reittiä ei ole.)

b) Yksinäiset, jotka eivät osaa tavata muita. Toiset ihmiset haluaisivat koko ajan seuraa, mutta eivät osaa seurustella ihmisten kanssa niin että heistä pidettäisiin. Siinä olisi sosiaalisten ihmisten vastuu ottaa heidät avosylin vastaan, mutta valitettavan usein nämä yksinäiset jäävät ilman seuraa koska eivät yksinkertaisesti tiedä kuinka käyttäytyä suurissa ryhmissä ja mitä sanoa.

There you go, toivottavasti otat kopin seuraavasta b-ryhmän ihmisestä jonka tapaat!

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 19:25"]Musta tuntuu että se ongelma on ap sulla eikä meille yksinäisillä.

[/quote]

Et sitten ole nähnyt kaikkia niitä lukuisia ketjuja, joissa yksinäisyyttä surraan? Kellään ei ongelmaa? Ap:ko ne on kaikki aloittanut ja teeskennellyt niissä yksinäistä?

Ap:n aloituksessa on pointtia! Ja runsaat alapeukutukset kertovat sitä, että kyllä monella yksinäisyydestä kärsivällä on peiliinkatsomisen paikka! Ja ennenkuin joku alkaa siellä takarivissä inistä, niin kerronpahan oman tarinani. Eli ala-asteikäisestä peruskoulun yläasteelle olin koulukiusattu, jolla oli joitakin kavereita ja yksi ystävä -koulukiusattu hänkin. Ja olin ns. outolintu, pidin muita ikäisiäni epäkypsinä ja tyhminä. Kavereita ei liiemmin siunaantunut lukiossakaan, koska en osannut sopeutua porukkaan enkä käynyt juuri missään.

Lukion jälkeen pääsyin jatko-opiskelemaan kansaopistoon, jossa tapasin parhaan ystäväni (yhä se 1. näin useamman vuoden jälkeenkin) tämä bestikseni alkoi seurustella tuona aikana, joten olin kimppakämpässäni todella yksin. Ystäviä tai kavereita en löytänyt muista samassa paikassa opiskelilleista koska - jälleen kerran - olin sekä ennakkoluuloinen että sosiaalisesti avuton.

Tuon vuoden jälkeen päätin, että tilanteeseen pitää tulla muutos - ja päätin kuin päätinkin lähteä ihmisten parin ja viettää aikaani myös niiden ns. idioottien kanssa. Tapasin ihmisiä, joiden kanssa kemiat eivät todellakaan kohdanneet, oli tylsää - ja myös henkisesti yksinäistä. Mutta sen jälkeen vaihdoin paikkakuntaa, lähdin opiskelemaan, tapasin taas uusia ihmisiä ja pikkuhiljaa, vuosien ja uusien paikkojen myötä tutuistuin ihmisiin, joiden kanssa löysin jotain yhteistä. Ja opin myös itse avautumaan. Ilman jälkimmäistä tuskin olisin löytänyt ja tutustunut niihin hengenheimolaisiini. Ja jos olisin käpertynyt omaan silloiseen surkeuteeni ja jäänyt asumaan entiselle kotipaikkakunnalleni, olisin varmaan tappanut itseni. 

Nyt vuosia myöhemmin, olen edelleen oman tieni kulkija, en mikään massaihminen, mutta tyytyväinen sosiaaliseen elämääni, kavereita ja ystäviä on riittävästi. Kaikien kanssa ei koe hengenheimolaisuutta, mutta ei sit voi löytääkään, jos ei yritä! Ja lähde pois omalta mukavuusalueelta. Pettymyksiä voi tulla vastaan, mutta hei, se on elämää... 

Ja en itse viitsi loputtomiin tsempta ja opettaa sosiaalisuutta, koska toimivat ihmissuhteet perustuvat vastavuoroisuudelle. Jos toinen on jatkuvasti perässävedettävä, ei suhteesta ikinä tule toimivaa. Ja niin se vain menee... Ja alapeukuttakaa vapaasti, jos se helpottaa, ei paljoa hetkauta.... ;) 

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 22:20"]

Mitvit ap; missä kuvittelet yksinäisten tapaavan?

Alla pari ongelmaa:

a) Kaikki yksinäiset eivät halua tavata muita. He ovat suurimman osan ajasta mieluiten yksistään. (Tämä sulkee pois sinun kohderyhmäsi, mutta myös nämä yksinäiset yleensä haluavat toisinaan tavata muita ihmisiä, eivätkä tiedä kuinka saisivat heihin yhteyttä kun muuta reittiä ei ole.)

b) Yksinäiset, jotka eivät osaa tavata muita. Toiset ihmiset haluaisivat koko ajan seuraa, mutta eivät osaa seurustella ihmisten kanssa niin että heistä pidettäisiin. Siinä olisi sosiaalisten ihmisten vastuu ottaa heidät avosylin vastaan, mutta valitettavan usein nämä yksinäiset jäävät ilman seuraa koska eivät yksinkertaisesti tiedä kuinka käyttäytyä suurissa ryhmissä ja mitä sanoa.

There you go, toivottavasti otat kopin seuraavasta b-ryhmän ihmisestä jonka tapaat!

[/quote]

Minä olen töissä paikassa jossa näitä yksinäisiä on, ja kohtaan kyllä, ja aina yritän omalla tavallani auttaa.

ap

Onko kellään muulla sellaista tunnetta, että itsellä on tunteita ja ajatuksia, joita ei uskalla paljastaa muille kuin ehkä lähimmille perheenjäsenille, koska tietää, että he hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet? Että pelkäät muiden epäilevän, että sinussa on jotain vialla ja jos puhuisit heille vapaasti ajatuksistasi ja tunteistasi, niin he sanoisivat toisilleen, että tuo on ihan pimeä ja hullu tai vähintään omituinen?

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 18:51"]

Nykyään kun on netti ja face ja kaikki, miksi pitää valittaa yksinäisyyttä, ja silti ei voi tehdä mitään asialle? Yksinäisiä on paljon, Suomi puolillaan, mutta miksi ne kaikki nyhjää sitten omissa kopeissaan? Faceen päivittää ja tänne kirjottelee että taas on pyhät tulossa ja kaikki muut viettää aikaa kavereiden ja perheen kanssa, ja kaikilla muilla on kivaa paitsi mulla, säälikää nyt mua raukkaa. 

Eikö voisi perustaa vaikka facebook-ryhmää, joka alueelle omansa jotta tapaaminen livenäkin onnistuu? 

Odottavatko yksinäiset ihan oikeasti että joku tulee kotoa hakemaan? Kyllä me perheellisetkin voidaan olla yksinäisiä, ja ajatellaan että olis kiva kun joku kaveri tulis käymään, mutta eipä sitä voi olettaa kun itselläkin on ne arjen kiireet eikä tule käytyä itsekään kavereiden luona kovin usein. Pitää ymmärtää se että kaikilla ihmisillä on omat murheensa elämässä, ja vaikka kaikki eivät niitä valita netissä, ei se ole niin että niillä "toisilla" on aina kivaa ja vaan ilkeyttään ei tule yksinäisen kotiin seuraa pitämään.

[/quote]

Tiedät hyvin että rumilla miehillä ei ole  mitään oikeutta hakea ketään tai lähestyä ketään. Miten he voisivat mitään kaltaisiaan löytää koskaan?

Helsingissä oli hyvä idea se Alppiman kirkon yhteisjoulu: sellaista pitäisi olla enemmän just pyhinä, paikkoja joihin saa vain kävellä sisään.

Mulla on huonoja kokemuksia nettikavereista ja toisista yksinäisistä. Yhteydenpitoa olen aloittanut monien kanssa, se vaan tuppaa naisten kanssa hiipumaan ja miesten kanssa nyt kavereita ei selvästikään pysty olemaan kun ne ei ymmärrä konsenptia "haen vain ystäviä". Mieluummin yritän tutustua ihan oikeassa elämässä ihmisiin, joilla ON jo kavereita.