Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ja niin löytyi miesystäväni seksitreffi-ilmoitus netistä...

Vierailija
01.04.2015 |

Minulla oli syntynyt epäilyksiä jo jokin aika sitten, että kaikki ei ole kohdillaan. Muutaman tunnin tutkimisen jälkeen todisteet ovat nyt auki eri välilehdillä: miehen seksinhakuilmoituksia eri nettisivuilta, kuvien kera. Ei tunnistettavia kasvokuvia, mutta kyllä minä mieheni tunnistan... Ja kuvien taustoista hänen asuntonsa. Emme luojan kiitos asu yhdessä, ja näyttää siltä että ne suunnitelmat jäivät tähän. Mies on viime viikkoina puhunut minulle erityisen kauniisti, kertonut rakkaudestaan ja arvostuksestaan ja toiveistaan yhteisen tulevaisuuden suhteen. Silti minusta vain tuntui, että jokin on pielessä. Viimeisimmän ilmoituksensa hän on jättänyt viime viikolla. 

Miten osasin tutkia asiaa netistä? Kerran aiemmin olen törmännyt hänen deitti-ilmoitukseensa (silloin ei ollut seksin vonkaus kyseessä), ja silloin hän selitti ilmoituksen olevan ajalta ennen seurusteluamme. Siinä ilmoituksessa ei näkynyt päivämääriä. Uskoin, mutta epäilys kai sitten jäi. 

Olemme olleet yhdessä vuoden, joten mitään kymmenien vuosien avioliittoa tässä ei olla pistämässä maan tasalle. Siitä huolimatta tiedän, että tästä tulee olemaan vaikea päästä yli. Nyt kun tätä kirjoitan, en tunne oikeastaan mitään, sillä erilaiset tuntemukset vilahtavat sydämeen ja sieltä pois nanosekunnissa. En ole itkenyt, vielä. Voin silti jo sanoa, että valehtelu ja selän takana toimiminen on se pahin asia. Ei näinkin lyhyestä suhteesta toipuminen olisi varmaan minulta kauaa kestänyt, jos hän olisi jättänyt minut. Mutta tämä? Miksi, miksi, miksi loukata minua näin.

Seuraavaksi on pohdittava, millaisen viestin laitan hänelle aamulla aiheesta. Jostain syystä pelkään, että hän onnistuu selittämään asian parhain päin, mutta miten voisi, kun ilmoituksen jättämispäivämäärä on oikeasti viime viikolla? Eihän se voi olla väärä? Olisi kamalaa syyttää toista, ja kuulla että on itse väärässä. Vaikka en aio syyttää ja riehua, haluan vain sanoa että tämä oli tässä, ja olisin arvostanut rehellisyyttä. 

Olen 27-vuotias, mies 32, jos se nyt mitenkään mihinkään liittyy. Aamulla olisi herättävä aikaisin töihin, mutta ei ole ihan sellainen olo että saisin unta... Pakko mennä yrittämään kuitenkin. 

Näin sitten minuakin petettiin, en olisi uskonut... Mielestäni olen hyvä tyttöystävä, kiltti ja rehellinen. Ei se sitten riittänyt.

Kommentit (188)

Vierailija
41/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 07:15"]

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 06:43"]

http://www.iskuri.net/index.php?prof=862613&inr=9&s=0&hsp=1&imin=32&imax=32

miehesi?

[/quote]

Hah, normaalivartaloinen... Pulska poikahan tuo on. Kaljamaha.

[/quote]

järkyttävä pienimunainen amis

Vierailija
42/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten sä sen profiilin edes löysit, miks olit siellä sivulla ?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 01:23"][quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 01:20"]Hei.. miehet on AINA miehiä. Luonnon sanelema juttu, että siementä on saatava kylvää ilman esteitä. Kyllä hän sinusta varmasti välittää eikä halua sinulle pahaa, mutta ei varmaan niille muillekaan naisille. Miehet on miehiä ja niillä on mielessä seksi ihan koko ajan. Tunteet kulkevat sitten eri reittejä, ja juuri sinä olet sattunut sille reitille. Mies ei ole yksiavioinen otus, vaikka nainen on. Suosittelisin keskustelemaan hänen kanssa asiasta. Lätkäise kaikki löytämäsi todisteet "pöytään" kerralla niin, että hänelle ei jää sopivaa rakosta keksiä tekosyytä. Anna ymmärtää, että tiedät jo asian oikean laidan. Käsket valita joko rehellisyyden ja sinut, tai epärehellisyyden ja vapaan sinkkuelämän. T. Monta kertaa samat miesten temput nähnyt N26v.
[/quote]

ei millään pahalla n26v, mutta kannattaisi ehkä vaihtaa miestyyppiä.
[/quote]

Juu, pihtari ei pane ketään.

Vierailija
44/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 01:20"]

Hei.. miehet on AINA miehiä. Luonnon sanelema juttu, että siementä on saatava kylvää ilman esteitä. Kyllä hän sinusta varmasti välittää eikä halua sinulle pahaa, mutta ei varmaan niille muillekaan naisille. Miehet on miehiä ja niillä on mielessä seksi ihan koko ajan. Tunteet kulkevat sitten eri reittejä, ja juuri sinä olet sattunut sille reitille. Mies ei ole yksiavioinen otus, vaikka nainen on. Suosittelisin keskustelemaan hänen kanssa asiasta. Lätkäise kaikki löytämäsi todisteet "pöytään" kerralla niin, että hänelle ei jää sopivaa rakosta keksiä tekosyytä. Anna ymmärtää, että tiedät jo asian oikean laidan. Käsket valita joko rehellisyyden ja sinut, tai epärehellisyyden ja vapaan sinkkuelämän. T. Monta kertaa samat miesten temput nähnyt N26v.

[/quote]

N26v, älä yleistä miehistä tuollaista! Et näköjään ole lukenut kauaa tätä palstaa, sillä jo täälläkin on usein oikeita miehiä, joille tuollainen siemenlinko on kaikkea muuta kuin mies! Häpeä miessukupuolelle!

Mies ja nainen ovat seksuaalisuudeltaan melkolailla samanlaisia, samat halut on molemmilla, samat pettämisen mahdollisuudet myös. Ongelma on vain siinä, että joillakin miehillä itsekkyys, moraalisen selkärangan puute, oman egon pönkittämisen tarve, ja jopa suoranainen naisviha teetättää vaikka minkälaisia naisia loukkaavia temppuja, esim pettämistä. Miehellä ei ole yhtään sen enemmän pakottavaa tarvetta saada seksiä kuin naisellakaan. Näitä asioita olen tutkinut koko aikuisikäni, monta vuosikymmentä.

Nykyihmisille näkyy tulleen tuollainen käsitys (paljon vaahdottamisen seurauksena), ettei mies ole yksiavioinen. Puppua! Mies ja nainen ovat tässä samanlaiset. Miehet vain käyttävät (väki)valtaansa naisia kohtaan hyppimällä vieraissa, eivätkä tajua, että vaikka naiset tahtovat olla kilttejä ja uskollisia, he "seuraavat johtajaa", eli sitä perheen päätä tai yleistä mieskuvaa (juuri sitä siemenlinkoa!!!), ja tekevät samoin. Näistä pahuuksista on jo pitkä lista: tupakointi, alkoholin käyttö, umpikänniin juominen, rötöstelyt, väkivallan käyttö, pettämiset. Näissä kaikissa mies on ollut se edelläkävijä, ja naiset pistäneet paremmaksi, mallin mukaan. Kauan silmät ja korvat auki eläneenä on nähnyt ja kuullut paljon.

Vierailija
45/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otan osaa. :( Se eii ollut sun arvoinen.

Vierailija
46/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Iskuri tosiaan listaa jättöpäivämäärän mukaan, ja miten ton muka pystyisi selittämään parhain päin? Ei mitenkään, hakee pillua ja sillä selvä. Rehellisiä miehiäkin löytyy

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehen ilmoitusta ei enää löydy. En nukkunut koko yönä, joten tein vähän dramaattisesti ja laitoin viestiä jo aamuyöstä. Ilmoitus on poistettu, vaikka mies ei ole vastannut mitään. Huijasin myös täällä vähän: arvasin, että osa ihmisistä lähtee selaamaan ilmoituksia, joten lisäsin/vähensin vuoden miehen iästä. Halusin kertoa ikämme suunnilleen kuitenkin. Omani kerroin rehellisesti.

Kertokaahan te jotka tiedätte, että eihän tuo yksi kommentoija voi olla oikeassa, joka sanoi ilmoitusten päivittyvän itsestään ja näyttävän uudemmilta?

ap

Vierailija
48/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin ja ei ole aprillia, vaikka milläs minä sen juuri nyt todistan. 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 08:38"]

Miehen ilmoitusta ei enää löydy. En nukkunut koko yönä, joten tein vähän dramaattisesti ja laitoin viestiä jo aamuyöstä. Ilmoitus on poistettu, vaikka mies ei ole vastannut mitään. Huijasin myös täällä vähän: arvasin, että osa ihmisistä lähtee selaamaan ilmoituksia, joten lisäsin/vähensin vuoden miehen iästä. Halusin kertoa ikämme suunnilleen kuitenkin. Omani kerroin rehellisesti.

Kertokaahan te jotka tiedätte, että eihän tuo yksi kommentoija voi olla oikeassa, joka sanoi ilmoitusten päivittyvän itsestään ja näyttävän uudemmilta?

ap

[/quote]Eivät ne päivity, vaan näkyvät jättöpäivän mukaan. 

Vierailija
50/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi ei. Nyt miehesi luultavasti väittää, ettei mitään ilmoitusta olekaan. Pidä pääsi ja unohda tuollainen paska!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 08:47"]

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 08:38"]

Miehen ilmoitusta ei enää löydy. En nukkunut koko yönä, joten tein vähän dramaattisesti ja laitoin viestiä jo aamuyöstä. Ilmoitus on poistettu, vaikka mies ei ole vastannut mitään. Huijasin myös täällä vähän: arvasin, että osa ihmisistä lähtee selaamaan ilmoituksia, joten lisäsin/vähensin vuoden miehen iästä. Halusin kertoa ikämme suunnilleen kuitenkin. Omani kerroin rehellisesti.

Kertokaahan te jotka tiedätte, että eihän tuo yksi kommentoija voi olla oikeassa, joka sanoi ilmoitusten päivittyvän itsestään ja näyttävän uudemmilta?

ap

[/quote]Eivät ne päivity, vaan näkyvät jättöpäivän mukaan. 

[/quote]

Toivon että tämä on totta. Jos ei olekaan, ja mies voi teoriassa olla syytön, niin en tiedä mitä ajattelisin. En kuitenkaan voisi luottaa häneen enää, kun syyttömyyttäkään ei voisi täysin todistaa. Eli esim. sitä, että koko seurustelumme aikana profiileja ei olisi käytetty. Minullakin saattaa olla vielä jokin vanha nettideittiprofiili, jota en ole muistanut poistaa ja jonka olemassaolostakaan en ole enää varma. En muista mitään vanhoja nimimerkkejäkään. 

Mutta kai se melko epätodennäköistä on, että viimeisin ilmoitus olisi itsestään päivittynyt sivun alkuun.

ap

Vierailija
52/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 08:55"]

Voi ei. Nyt miehesi luultavasti väittää, ettei mitään ilmoitusta olekaan. Pidä pääsi ja unohda tuollainen paska!

[/quote]

Turha väittää, kuvakaappaukset on otettu :-)

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 06:00"]Iskurin ilmoitukset päivittyvät vain silloin kun itse uusii ilmoituksen. Siellä moni mies uusii ilmoituksensa tyyliin joka päivä, jotta pääsee taas muutamaksi tunniksi etusivulle. Ja sitä uusimista ei kukaan muu voi tehdä toisen puolesta. Terkuin palvelua menestyksellä käyttänyt nainen.
[/quote]
Menestyksesi johtuu vain siitä, että olet nainen. Ei taida olla sellaista naista joka ei saisi tuolla iskurissa viestejä?

Vierailija
54/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 08:38"]

Miehen ilmoitusta ei enää löydy. En nukkunut koko yönä, joten tein vähän dramaattisesti ja laitoin viestiä jo aamuyöstä. Ilmoitus on poistettu, vaikka mies ei ole vastannut mitään. Huijasin myös täällä vähän: arvasin, että osa ihmisistä lähtee selaamaan ilmoituksia, joten lisäsin/vähensin vuoden miehen iästä. Halusin kertoa ikämme suunnilleen kuitenkin. Omani kerroin rehellisesti.

Kertokaahan te jotka tiedätte, että eihän tuo yksi kommentoija voi olla oikeassa, joka sanoi ilmoitusten päivittyvän itsestään ja näyttävän uudemmilta?

ap

[/quote]

Mulla on sulle vain yksi neuvo. Luota vaistoosi. Näyttää vähän siltä että haluaisit epätoivoisesti (ja se on täysin ymmärrettävää) uskoa että kyseessä olisi vanha ilmoitus/ moka/ joku järjellinen selitys löytyisi. Mutta usein (aina) se valitettavasti vaan on niin että se simppelein mutta ei niin mukavin selitys on oikea. Ja vaistosi oli oikeassa siinä että edes alunperin lähdit epäilemään miehestäsi jotain, eli luota nyt vaan siihen.

Varaudu että miehesi tulee keksimään varmasti kaikenmaailman selitykset tähän, hän on jo käynyt poistamassa ilmeisesti sen ilmoituksen, miksi tekisi niin ellei yrittäisi epätoivoisesti keksiä selitystä sinulle asiaan?

Ja mistäkö tiedän tämän kaiken ja voin varmaksi sinua näin neuvoa? Elin pettäjän kanssa vuosia. Oli uskomaton kiemurtelemaan irti aina kun jäi kiinni ja lopulta vaan ignoorasin sen selitykset, kunnes sain voimia ja rohkeutta muuttaa omilleni lapsemme kanssa. Mutta kaiken maailman selitykset kyllä löytyi: Mies jäi kiinni facebookviestittelystä työkaverinsa kanssa, lähetteli rakkauden tunnustuksia ja sopivat panotreffeistä jne. Tätäkin koitti selitellä omaksi parhaakseen että " Se nainen oli niin rakastunut muhun ja mä koitin vaan tukea sitä kun sillä oli niin vaikeeta" jne jne jne. Näitä tarinoita riittäisi loputtomiin. Olin nuori ja tyhmä ja halusin uskoa parasta. Samalla kun mies pani selkäni takana kaikkea mitä liikkuu, vannoi mulle ikuista rakkautta, kosi, oli hyvin vakuuttava esittäessään rakastavaa ja hyvää miesystävää. Kunnes jäi kiinni ekan.. tokan.. kolmannen ja vielä neljännenkin kerran joka sitten lopulta johti eroon. Niin ja siis yritti viimeisintäkin pettämistään (6 kk suhdetta) selitellä mulle, vaikka olin puhunut sen naisen kanssa ja joka tunnusti kaiken, ja ystäväsä kanssa joka kertoi mulle tuosta suhteesta kun häntä kuvotti niin paljon miehen häikäilemätön kaksoiselämä.

Niin ja kaiken aikaa vaistoni kyllä sanoi ettei kaikki ole kunnossa, mutta hiljensin vaistoni ja halusin vaan tyhmänä kokemattomana nuorena naisena uskoa parasta :(

N32

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taisi tulla hätäkakka kun nähtiin millainen mies sinulla on. Pienimunainen ja kaljamahainen, hah.

Heti kävit sepittämään että muutit ikää jne. Nolosti sulle kävi.

Tosissaan jätä toi sika.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 08:38"]

Miehen ilmoitusta ei enää löydy. En nukkunut koko yönä, joten tein vähän dramaattisesti ja laitoin viestiä jo aamuyöstä. Ilmoitus on poistettu, vaikka mies ei ole vastannut mitään. Huijasin myös täällä vähän: arvasin, että osa ihmisistä lähtee selaamaan ilmoituksia, joten lisäsin/vähensin vuoden miehen iästä. Halusin kertoa ikämme suunnilleen kuitenkin. Omani kerroin rehellisesti.

Kertokaahan te jotka tiedätte, että eihän tuo yksi kommentoija voi olla oikeassa, joka sanoi ilmoitusten päivittyvän itsestään ja näyttävän uudemmilta?

ap

[/quote]

Vierailija
56/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 09:08"]

Mistä tuollainen pilkkaava asenne? Olen palstaillut vuosia, joten tiesin kyllä että täällä pyörii myös vahingoniloisia ihmisiä, jotka alkavat etsiä kuvaukseen sopivaa miestä ja sitten linkkaavat tänne ja nauravat, että onpa sinulla ruma mies. Myönnän että saattaisin itsekin olla niin utelias, että menisin selaamaan ilmoituksia ja leikkimään etsivää. Siispä ennakoin.

ap

Vierailija
57/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 08:56"][quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 08:47"]

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 08:38"]

Miehen ilmoitusta ei enää löydy. En nukkunut koko yönä, joten tein vähän dramaattisesti ja laitoin viestiä jo aamuyöstä. Ilmoitus on poistettu, vaikka mies ei ole vastannut mitään. Huijasin myös täällä vähän: arvasin, että osa ihmisistä lähtee selaamaan ilmoituksia, joten lisäsin/vähensin vuoden miehen iästä. Halusin kertoa ikämme suunnilleen kuitenkin. Omani kerroin rehellisesti.

Kertokaahan te jotka tiedätte, että eihän tuo yksi kommentoija voi olla oikeassa, joka sanoi ilmoitusten päivittyvän itsestään ja näyttävän uudemmilta?

ap

[/quote]Eivät ne päivity, vaan näkyvät jättöpäivän mukaan. 

[/quote]

Toivon että tämä on totta. Jos ei olekaan, ja mies voi teoriassa olla syytön, niin en tiedä mitä ajattelisin. En kuitenkaan voisi luottaa häneen enää, kun syyttömyyttäkään ei voisi täysin todistaa. Eli esim. sitä, että koko seurustelumme aikana profiileja ei olisi käytetty. Minullakin saattaa olla vielä jokin vanha nettideittiprofiili, jota en ole muistanut poistaa ja jonka olemassaolostakaan en ole enää varma. En muista mitään vanhoja nimimerkkejäkään. 

Mutta kai se melko epätodennäköistä on, että viimeisin ilmoitus olisi itsestään päivittynyt sivun alkuun.

ap
[/quote]

Teoriassa on myös mahdollista että mafia on pakottanut miehesi laittamaan ilmoituksen. Mitä väliä sillä on, eikö luottamus ole tärkeintä?

Vierailija
58/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 08:56"][quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 08:47"]

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 08:38"]

Miehen ilmoitusta ei enää löydy. En nukkunut koko yönä, joten tein vähän dramaattisesti ja laitoin viestiä jo aamuyöstä. Ilmoitus on poistettu, vaikka mies ei ole vastannut mitään. Huijasin myös täällä vähän: arvasin, että osa ihmisistä lähtee selaamaan ilmoituksia, joten lisäsin/vähensin vuoden miehen iästä. Halusin kertoa ikämme suunnilleen kuitenkin. Omani kerroin rehellisesti.

Kertokaahan te jotka tiedätte, että eihän tuo yksi kommentoija voi olla oikeassa, joka sanoi ilmoitusten päivittyvän itsestään ja näyttävän uudemmilta?

ap

[/quote]Eivät ne päivity, vaan näkyvät jättöpäivän mukaan. 

[/quote]

Toivon että tämä on totta. Jos ei olekaan, ja mies voi teoriassa olla syytön, niin en tiedä mitä ajattelisin. En kuitenkaan voisi luottaa häneen enää, kun syyttömyyttäkään ei voisi täysin todistaa. Eli esim. sitä, että koko seurustelumme aikana profiileja ei olisi käytetty. Minullakin saattaa olla vielä jokin vanha nettideittiprofiili, jota en ole muistanut poistaa ja jonka olemassaolostakaan en ole enää varma. En muista mitään vanhoja nimimerkkejäkään. 

Mutta kai se melko epätodennäköistä on, että viimeisin ilmoitus olisi itsestään päivittynyt sivun alkuun.

ap
[/quote]

No koita nyt jo uskoa ettei se päivity itsekseen!!!

Vierailija
59/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 09:25"]

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 08:38"]

Miehen ilmoitusta ei enää löydy. En nukkunut koko yönä, joten tein vähän dramaattisesti ja laitoin viestiä jo aamuyöstä. Ilmoitus on poistettu, vaikka mies ei ole vastannut mitään. Huijasin myös täällä vähän: arvasin, että osa ihmisistä lähtee selaamaan ilmoituksia, joten lisäsin/vähensin vuoden miehen iästä. Halusin kertoa ikämme suunnilleen kuitenkin. Omani kerroin rehellisesti.

Kertokaahan te jotka tiedätte, että eihän tuo yksi kommentoija voi olla oikeassa, joka sanoi ilmoitusten päivittyvän itsestään ja näyttävän uudemmilta?

ap

[/quote]

Olet valehteleva sika, kun menit muuttamaan miehesi iän. Myötätunto loppui sinua kohtaan, kärvenny perhehelvetissäsi.

[/quote]

Mikä sun ongelma on??! Missä päin maailmaa kasvaa noin ällöttäviä ihmisiä kuin SINÄ?? Karma is a bitch, saat aivan varmasti myötätunnottomuutesi, perhehelvettiin toivottelut ja nimittelyt takasin. Yök, että voi joku olla noin julma ihmiselle jota on juuri satutettu mitä pahimmalla tavalla :(

Vierailija
60/188 |
01.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eka kertaa elämässäni selasin minäkin tuollaista seksiseuranhakupalstaa, enkä löytänyt sellaista ilmoitusta, joka olisi sopinut omaan puolisooni. No, valheitahan noissa ilmoituksissa myös paljon on, ja salakähmäisyyttä, koska pettäminen vaan ei ole sellainen asia, joka KESTÄISI PÄIVÄNVALON!

Ap, "jätä se sika", palstan kuuluisien sanojen mukaan. Jos kuvasta näit miehen ja huoneen olevan tuttuja, niin vastaisin itse tuohon deittiin kuin muuna naisena ja katsoisin, mitä tapahtuu, kun mies tulee sovittuun deittipaikkkaan! Näyttäisin silloin kännykälläni nettisivusta nappaamani kuvan ja sanoisin, että tämän takia olet siinä ja että se olikin nyt sitten siinä! Sanoisin, että pahempi on etsiä seksiseuraa ko sivustoilta, kuin etsiä sieltä omaa miestään seksiseuranhakijoiden joukosta!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yhdeksän kuusi