Henkinen väkivalta parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

"Olen eron jälkeen tehnyt aikamoisen työn itseni kanssa, koska en ole osannut erottaa mikä oli omaa syytäni ja mikä ei."

Mikään sinuun ulkoa kohdistettu ei ole sinun omaa syytäsi. Jos mies aiheuttaa sinulle pahan olon, se on hänen syytään. Mieti ennemmin, että mitä pahaa sinä puolestasi sanoit tai teit miehellesi.

Monesti sitä on niin sekaisin ja ajatukset vilisevät päässä, että toinen saattaa miettiä päänsä puhki ja mielessä on kaksikymmentä eri vaihtoehtoa siitä, mitä pahaa on toiselle tehnyt ja oikeasti se toinen nyt vaan on häiriintynyt eikä sille ole edes tehty mitään pahaa eikä se häiriintynyt osapuoli uhraa minuuttiakaan miettiäkseen asioita vaan katselee rauhassa telkkaria tai etsii netistä uutta uhria tai notkuu kavereidensa kanssa. 

Älä nyt itkua tihrusta kirjoitti:

Tuostakin asiasta monet saattavat ylianalysoida tyyliin: voi raukkaa kun mies on niin ilkeä ja tuo on joutunut kokemaan henkistä väkivaltaa. Ei se aina ihan noin ole. Tiedän erään pariskunnan, missä ukko laukoo kaikkea tyhmää ja ilkeääkin välillä, mutta ei tuo muijansa sitä ota minään henkisenä väkivaltana, vaikka voisi jättää sanomattakin muutamat sammakot.

Ollaan puhuttu siitä ja kertoi vaan pettyneensä ei varsinaisesti loukkaantuneensa, niihin typeriin kommentteihin siksi, että se muistuttaa, kuinka typerän ja keskenkasvuisen kanssa on tekemisissä. Ei tuo muijakaan ajattele mitenkään superpositiivisesti ukostaan ja olisi ihan oikeasti aihetta laukoa, vaikka mitä negatiivisia kommentteja, mutta ei aina tee sitä, koska se nyt vaan ei tule niin luonnostaan laukoa kaikkea mitä mielessä käy varsinkin, jos saattaa olla hieman ilkeän kuuloista toiselle ja hieman lapselliselta tuntuisi kostona kokoajan kuittailla takaisin. Koitti sitä joskus, mutta toinen oli ihan äimän käkenä, että miksi sä olet niin ilkeä ja johti vaan lisäriitoihin.

Joillekin tuollainen voi olla ihan kauhistus ja itkua tihrustamassa olisi suunnilleen, mutta ei kannata ylianalysoida toisten mielenmaisemaa ja tunnetiloja.

Esim. tuossakin suhteessa, mistä kerroin on paljon isompia ongelmia ja ukon käytöksessä ollut paljon pahempia juttuja kun moukkamaiset kommentit.

Tietenkin joku saattaa olla sellanen nössö jo valmiiksi luonteeltaan ja itkeskelee, vaikka minkä asian takia.

No, jos tuollainen on suhteen molemmille osapuolille ihan ok noin niin mikäpä siinä. Muussa tapauksessa on elämän tuhlaamista olla toisen sylkykuppina.

Voiko ihminen olla narsisti, jos on vaan rakkaudennälkäinen ja haluaa turvaa ja ihailua, mutta ei tee paskatemppuja?

Vierailija kirjoitti:

Voiko ihminen olla narsisti, jos on vaan rakkaudennälkäinen ja haluaa turvaa ja ihailua, mutta ei tee paskatemppuja?

Riippuu varmaan myös mitä paskatempuilla tarkoitetaan.

Mykkäkoulu mitättömistä asioista, mies ei koskaan puhu tunteistaan tai näytä hellyyttä, pelkkä seksi kuulema ajaa sen asia. Ei pidä viesteistä, just ja just vastaa mahdollisimman karusti. Ulkonäöstäni, vaatteistani antanut negapalautetta. Ei muista syntymäpäivääni.

Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa

Gaslighting, se on ainakin todella tuttua.

Vierailija kirjoitti:

Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa

Minulla on taipumusta mykkäkouluun, vaikka en halua mitään väkivaltaa enkä vallankäyttöä. En vain pysty puhumaan, ennen kuin olen saanut pääni selvitettyä ja tiedän, mitä ajattelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa

Minulla on taipumusta mykkäkouluun, vaikka en halua mitään väkivaltaa enkä vallankäyttöä. En vain pysty puhumaan, ennen kuin olen saanut pääni selvitettyä ja tiedän, mitä ajattelen.

Kyllä se silti on itsekkyyttä ja henkistä väkivaltaa.

Sun pitäisi sanoa se ääneen, ettet pysty puhumaan asiasta vielä, koska ajatuksesi ovat sekaisin. Oletko muutenkaan tiedostanut sitä, että ihmissuhteessa on kaksi ihmistänja niitä ajatuksia olisi myös hyvä selvitellä ja pallotella yhdessä. Se luo paremman ja toimivamman suhteen.

Jos mua alkaa hiillyttää niin onko se susta ok, että vaikka vähän tuuppaan jotakuta, kun tuntuu kurjalta ja ajatukset pyörii?

Onko kenellekään muulle käynyt niin, että sitä kadottaa jotenkin itsensä niin, että alkaa kuvitella, ettei enää pärjää yksin tai ilman sitä henkisesti haitallista henkilöä? 

-minä kaikkeen syyllinen

-tekemiseni ei ole ikinä minkään arvoista

-ei koskaan hellyyttä, ei kiitosta, ei anteeksipyyntöä(eihän mikään ikinä muijan vika olekaan)

-joka asiassa pitää tulla vänkäämään, vaika vain sanoisin mitättömän mielipiteeni jostain turhasta

Vierailija kirjoitti:

Onko kenellekään muulle käynyt niin, että sitä kadottaa jotenkin itsensä niin, että alkaa kuvitella, ettei enää pärjää yksin tai ilman sitä henkisesti haitallista henkilöä? 

On. Ja monesti sen jälkeen kun oltiin riidelty, mies sanoi oikein ystävällisesti ja muka välittäen: "Ei sinua kyllä todellakaan kukaan muu mies huolisi, kun noin käyttäydyt!". Siinä hetkessä koin sen oikeasti siten, että olin onnellinen siitä että edes hän suostuu olemaan kanssani. Uskoin häntä, ja henkinen väkivalta vain jatkui ja jatkui.

Äitini on henkisesti väkivaltainen. Hänen mielestään en kuulu hänen sukuunsa, vaan isäni sukuun. Jatkuvasti muistuttaa asiasta muodossa jos toisessa. Lie isäni pannut mummoani ja äiti vaan kasvattiäiti sitten... Isän suku taas on sitä mieltä (ei isäni, mutta hänen sukunsa), että en kuulu isän sukuun. Tosi kivaa :)))

Vierailija kirjoitti:

Voiko ihminen olla narsisti, jos on vaan rakkaudennälkäinen ja haluaa turvaa ja ihailua, mutta ei tee paskatemppuja?

Olet vain jäänyt vaille rakkautta, turvaa ja ihailua. Ihan normaalia on että kaipaat mitä vaille olet jäänyt. Tiedostat sen ja olet rehellinen itsellesi.

Ei siis tarkoita että olet narsisti. Ratkaisevaa on, onko sinulla annettavaa toiselle, onko toisen tarpeet sinulle tärkeitä vastavuoroisesti. Narsistia ei kiinnosta toisen tarpeet, paitsi suhteen alussa, jotta saa toisen koukkuun.

Vierailija kirjoitti:

Huojentavaa kuulla, että näitä epäilyjä omasta hulluudesta, syystä ja pahuudesta tulee muillekin. Yritän sanoa itselleni, etten voi olla narsisti, koska pelkään olevani narsisti. 

Yritän hokea itselleni, että ketään ei voi rakastaa ehjäksi (tukena voi olla, jos kohde itse on huomannut, että haluaa työstää itseään). 

Hoen myös, että minun arvoni ei ole riippuvainen siitä, että hän ei kohtele minua arvostavasti. 

Minun rakastettavuuteni ja arvoni ei ole kiinni siitä, jos hän ei rakastanutkaan minua tai edes tykännyt tai edes pitänyt minusta. 

Ensimmäisestä hullusta erosin yli 20 vuotta sitten. Hänen nykyinen vaimonsa näyttää todella ilmeettömältä ja depressiiviseltä. Maksoin oppirahat ja nyt näen varoitusmerkit ja uskon myös vatsanpohjan tiedostamattomia tuntemuksia. Jos joku tuntuu oudolta, se ei ole hyvä juttu. 

Youtubessa on hyvä kanava, Narsisti vs minä. 

Kuten asioista kertoo myös Tommy Hellsten. Suosittelen kaikille.

Kuuluuko henkinen köyhyys skitsofreniaan? Entä narsistiset piirteet?

Kiukuttelua, ärähtelyä, pahantuulisuutta, jopa ihan pienistä asioista suuttumista. Kaikki kiukun kohteet eivät liittyneet minuun, mutta jos olin tehnyt jotakin, josta hän ei pitänyt, näin selvästi, kuinka hänellä oli vaikeuksia pitää naama peruslukemilla. Hän selitti tuota verensokerin heilahteluilla ja ties millä.

Lisäksi sellaista passiivis-aggressiivista tuntettomuutta usein. Meni päiviä, kun hän ei hymyillyt seurassani. Saattoi halata, pussailla, ottaa lähelle istumaan, mutta naama oli aina eleetön ja ilmeetön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa

Minulla on taipumusta mykkäkouluun, vaikka en halua mitään väkivaltaa enkä vallankäyttöä. En vain pysty puhumaan, ennen kuin olen saanut pääni selvitettyä ja tiedän, mitä ajattelen.

Kyllä se silti on itsekkyyttä ja henkistä väkivaltaa.

Sun pitäisi sanoa se ääneen, ettet pysty puhumaan asiasta vielä, koska ajatuksesi ovat sekaisin. Oletko muutenkaan tiedostanut sitä, että ihmissuhteessa on kaksi ihmistänja niitä ajatuksia olisi myös hyvä selvitellä ja pallotella yhdessä. Se luo paremman ja toimivamman suhteen.

Jos mua alkaa hiillyttää niin onko se susta ok, että vaikka vähän tuuppaan jotakuta, kun tuntuu kurjalta ja ajatukset pyörii?

Kyllä minä sen olen sanonut ääneen - jälkikäteen. Mutta jostain suusta en juuri siinä hetkessä saa sanaa suustani. Ihan kuin olisin mykkä. Mitä mykkä voi tilanteelleen tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa

Minulla on taipumusta mykkäkouluun, vaikka en halua mitään väkivaltaa enkä vallankäyttöä. En vain pysty puhumaan, ennen kuin olen saanut pääni selvitettyä ja tiedän, mitä ajattelen.

Kyllä se silti on itsekkyyttä ja henkistä väkivaltaa.

Sun pitäisi sanoa se ääneen, ettet pysty puhumaan asiasta vielä, koska ajatuksesi ovat sekaisin. Oletko muutenkaan tiedostanut sitä, että ihmissuhteessa on kaksi ihmistänja niitä ajatuksia olisi myös hyvä selvitellä ja pallotella yhdessä. Se luo paremman ja toimivamman suhteen.

Jos mua alkaa hiillyttää niin onko se susta ok, että vaikka vähän tuuppaan jotakuta, kun tuntuu kurjalta ja ajatukset pyörii?

Kyllä minä sen olen sanonut ääneen - jälkikäteen. Mutta jostain suusta en juuri siinä hetkessä saa sanaa suustani. Ihan kuin olisin mykkä. Mitä mykkä voi tilanteelleen tehdä?

Joskus otat asian puheeksi riidan ulkopuolella. Sanot, että menet lukkoon ja mykistyt riitatilanteissa, eikä se ole puolisosi vika etkä yritä häntä satuttaa, vaan tarvitset hetken omaa aikaa. Sitten sovitte jonkun käsimerkin esim. Vaikkapa 'time-out' urheilusta. Tällä käsimerkillä voit riitatilanteessa vetäytyä pois ja kommunikoida silti puolisollesi, että missä mennään.

Ja sitten on toki hyvä miettiä, mistä tämä haitallinen käyttäytymistapa on peräisin. Miksi reagoit niin kuin reagoit?

Itselläni taipumus mykkäkouluun lähti lapsuudesta, kun jouduin kuuntelemaan vanhempieni riitoja mykkänä osapuolena, enkä pystynyt niihin vaikuttamaan, möllötin vain hiljaisena ja pelokkaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa

Minulla on taipumusta mykkäkouluun, vaikka en halua mitään väkivaltaa enkä vallankäyttöä. En vain pysty puhumaan, ennen kuin olen saanut pääni selvitettyä ja tiedän, mitä ajattelen.

Kyllä se silti on itsekkyyttä ja henkistä väkivaltaa.

Sun pitäisi sanoa se ääneen, ettet pysty puhumaan asiasta vielä, koska ajatuksesi ovat sekaisin. Oletko muutenkaan tiedostanut sitä, että ihmissuhteessa on kaksi ihmistänja niitä ajatuksia olisi myös hyvä selvitellä ja pallotella yhdessä. Se luo paremman ja toimivamman suhteen.

Jos mua alkaa hiillyttää niin onko se susta ok, että vaikka vähän tuuppaan jotakuta, kun tuntuu kurjalta ja ajatukset pyörii?

Kyllä minä sen olen sanonut ääneen - jälkikäteen. Mutta jostain suusta en juuri siinä hetkessä saa sanaa suustani. Ihan kuin olisin mykkä. Mitä mykkä voi tilanteelleen tehdä?

Joskus otat asian puheeksi riidan ulkopuolella. Sanot, että menet lukkoon ja mykistyt riitatilanteissa, eikä se ole puolisosi vika etkä yritä häntä satuttaa, vaan tarvitset hetken omaa aikaa. Sitten sovitte jonkun käsimerkin esim. Vaikkapa 'time-out' urheilusta. Tällä käsimerkillä voit riitatilanteessa vetäytyä pois ja kommunikoida silti puolisollesi, että missä mennään.

Ja sitten on toki hyvä miettiä, mistä tämä haitallinen käyttäytymistapa on peräisin. Miksi reagoit niin kuin reagoit?

Itselläni taipumus mykkäkouluun lähti lapsuudesta, kun jouduin kuuntelemaan vanhempieni riitoja mykkänä osapuolena, enkä pystynyt niihin vaikuttamaan, möllötin vain hiljaisena ja pelokkaana.

Siis puoliso kyllä tietää asian, enkä ole mykkäkoulussa varttia kauempaa. Halusin aiemmassa kirjoituksessa vaan herätekkä teitä, ettei se aina ole tahdonvarainen asia. Mutta nyt kerron, että siitä voi oppia pois.

Opin mykkäkoulun ensimmäisessä 20-vuotisessa parisuhteessani, johon menin hyvin nuorena. Siinä oli mykkäkouluja puolin ja toisin. Riidat tulehtuivat niin pahasti, ettei voinut edes kissaa sanoa, ettei olisi mennyt pahemmaksi. Yksikin sana sain junat törmäämään toisiaan vasten sadan kilsan nopeudella.

Nykyisessä suhteessani olen oppinut, ettei minua heti lynkata, kun sanon mielipiteeni. Voin luottaa siihen, ettei toinen tule (henkisesti) päälle, kun sanon jotain.

Niin, psykologinen turvallisuus on hyvän parisuhteen pohja. Ei auta, vaikka 95 prosenttia ajasta on hyvää, niin se 5 prosenttia tuhoaa kaiken perustan.