Henkinen väkivalta parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin monia caseja nähneenä, olen täysin vakuuttunut, että täällä on vain murto-osa "oikeita" uhreja. (En kerro yksityiskohtaisemmin mitkä ne tilanteet ovat olleet, joista omaa kokemusta on) Suurin osa on todennäköisesti niitä, että itse tehdään vähintään yhtä paljon, ellei enemmän. Sori vaan, mutta kokemus kyynistyttää. Olin ennen se, joka tarjosi nenäliinaa "uhreille" ja sitten kun oltiin tilanteessa, jossa molempien touhut tulivat esiin.... Tuli niin kusetettu olo! Sieltä löytyikin vaikka mitä saastaa, mitä ei tietenkään vahingossakaan kerrottu ennen kuin oli pakko. Ja tätä tekee just nimenomaan naiset. Nainen olen itsekin, mutta todella pettynyt sellainen.

Tiedän, että tämä loukkaa ja nostattaa oikeissa henkisen väkivallan uhreissa valtaisan vastareaktion. Se on ymmärrettävää. Mutta tämä näkökulma on erittäin tarpeellista tuoda esiin. Ei kiinnosta alapeukut. Totuus voittaa lopulta, näin haluan uskoa.

Niin. Minäkin olen huomannut, että uhri triggeröi henkisen väkivallan käyttäjää. Triggeröinti tapahtuu siten, että on eri mieltä hänen kanssaan. Ei siihen muuta tarvita.

Triggeröinti tapahtuu myös ihan vaan olemalla olemassa ja paikalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin monia caseja nähneenä, olen täysin vakuuttunut, että täällä on vain murto-osa "oikeita" uhreja. (En kerro yksityiskohtaisemmin mitkä ne tilanteet ovat olleet, joista omaa kokemusta on) Suurin osa on todennäköisesti niitä, että itse tehdään vähintään yhtä paljon, ellei enemmän. Sori vaan, mutta kokemus kyynistyttää. Olin ennen se, joka tarjosi nenäliinaa "uhreille" ja sitten kun oltiin tilanteessa, jossa molempien touhut tulivat esiin.... Tuli niin kusetettu olo! Sieltä löytyikin vaikka mitä saastaa, mitä ei tietenkään vahingossakaan kerrottu ennen kuin oli pakko. Ja tätä tekee just nimenomaan naiset. Nainen olen itsekin, mutta todella pettynyt sellainen.

Tiedän, että tämä loukkaa ja nostattaa oikeissa henkisen väkivallan uhreissa valtaisan vastareaktion. Se on ymmärrettävää. Mutta tämä näkökulma on erittäin tarpeellista tuoda esiin. Ei kiinnosta alapeukut. Totuus voittaa lopulta, näin haluan uskoa.

Niin. Minäkin olen huomannut, että uhri triggeröi henkisen väkivallan käyttäjää. Triggeröinti tapahtuu siten, että on eri mieltä hänen kanssaan. Ei siihen muuta tarvita.

Triggeröinti tapahtuu myös ihan vaan olemalla olemassa ja paikalla. 

En puhunut itse tuosta. Tarkoitan tilannetta, jossa mies on karjunut ja se on koettu väkivallaksi. Mies on käsivarresta taluttanut pois kotoaan, kun nainen ei ole muuten suostunut poistumaan.

Ja sitten selviää faktaksi, että itse on jahdannut miestä keittiöveitsen kanssa.

Tai muita vastaavia. Itketään taloudellista hyväksikäyttöä, ja selviää, että itse on miehelle auki huomattavasti suurempia summia, kun oikeasti kannetaan tositteet pöytään.

Hohhoijaa. Niin kauan kun kukaan ei tiedä totuutta, voidaan surutta olla se tarinan uhri, jolle riittää teetä ja sympatiaa. Tämä perustuu siihen, että naiset lähtevät avautumaan asioista, prosesseihin, hakemaan apua, jolloin kukaan ei kyseenalaista sitä uhriasemaa. Ystävät, tukipalvelut, ammattilaiset vahvistavat: joo, on se sika, sinä olet oikeassa. Miehet eivät toimi aktiivisesti, vaan usein haluasivat vaan olla rauhassa ja kuopata kaikki. Siksi heille ei ympäristö vahvista samalla tavalla kuin naisille, että heidän näkökulmansakin tulee huomioida

Täälläkin ihmiset vakuuttelevat "ei sussa ole mitään vikaa". Te ette sitä tiedä. Voi olla paljonkin vikaa, vaikka mies olisi kuin imbesilli.

Ja tiedän, että puhun nyt erittäin kärjistetysti. On monenlaisia ihmisiä, pariskuntia, tarinoita. Minulla ei ole mitään antipatioita mitään sukupuolta kohtaan. Mutta tiettyä ärsyttävää säännönmukaisuutta kun seuraa tarpeeksi pitkään vierestä... Ja tämä on tabu aihe. Tästä ei saa puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin monia caseja nähneenä, olen täysin vakuuttunut, että täällä on vain murto-osa "oikeita" uhreja. (En kerro yksityiskohtaisemmin mitkä ne tilanteet ovat olleet, joista omaa kokemusta on) Suurin osa on todennäköisesti niitä, että itse tehdään vähintään yhtä paljon, ellei enemmän. Sori vaan, mutta kokemus kyynistyttää. Olin ennen se, joka tarjosi nenäliinaa "uhreille" ja sitten kun oltiin tilanteessa, jossa molempien touhut tulivat esiin.... Tuli niin kusetettu olo! Sieltä löytyikin vaikka mitä saastaa, mitä ei tietenkään vahingossakaan kerrottu ennen kuin oli pakko. Ja tätä tekee just nimenomaan naiset. Nainen olen itsekin, mutta todella pettynyt sellainen.

Tiedän, että tämä loukkaa ja nostattaa oikeissa henkisen väkivallan uhreissa valtaisan vastareaktion. Se on ymmärrettävää. Mutta tämä näkökulma on erittäin tarpeellista tuoda esiin. Ei kiinnosta alapeukut. Totuus voittaa lopulta, näin haluan uskoa.

Niin. Minäkin olen huomannut, että uhri triggeröi henkisen väkivallan käyttäjää. Triggeröinti tapahtuu siten, että on eri mieltä hänen kanssaan. Ei siihen muuta tarvita.

Triggeröinti tapahtuu myös ihan vaan olemalla olemassa ja paikalla. 

En puhunut itse tuosta. Tarkoitan tilannetta, jossa mies on karjunut ja se on koettu väkivallaksi. Mies on käsivarresta taluttanut pois kotoaan, kun nainen ei ole muuten suostunut poistumaan.

Ja sitten selviää faktaksi, että itse on jahdannut miestä keittiöveitsen kanssa.

Tai muita vastaavia. Itketään taloudellista hyväksikäyttöä, ja selviää, että itse on miehelle auki huomattavasti suurempia summia, kun oikeasti kannetaan tositteet pöytään.

Hohhoijaa. Niin kauan kun kukaan ei tiedä totuutta, voidaan surutta olla se tarinan uhri, jolle riittää teetä ja sympatiaa. Tämä perustuu siihen, että naiset lähtevät avautumaan asioista, prosesseihin, hakemaan apua, jolloin kukaan ei kyseenalaista sitä uhriasemaa. Ystävät, tukipalvelut, ammattilaiset vahvistavat: joo, on se sika, sinä olet oikeassa. Miehet eivät toimi aktiivisesti, vaan usein haluasivat vaan olla rauhassa ja kuopata kaikki. Siksi heille ei ympäristö vahvista samalla tavalla kuin naisille, että heidän näkökulmansakin tulee huomioida

Täälläkin ihmiset vakuuttelevat "ei sussa ole mitään vikaa". Te ette sitä tiedä. Voi olla paljonkin vikaa, vaikka mies olisi kuin imbesilli.

Ja tiedän, että puhun nyt erittäin kärjistetysti. On monenlaisia ihmisiä, pariskuntia, tarinoita. Minulla ei ole mitään antipatioita mitään sukupuolta kohtaan. Mutta tiettyä ärsyttävää säännönmukaisuutta kun seuraa tarpeeksi pitkään vierestä... Ja tämä on tabu aihe. Tästä ei saa puhua.

Kyllä siitä voi puhua, mutta kannattaa puhua asiallisesti ja syyllistämättä. Ainakin minulla kävi niin, että sairastuin itsekin henkisesti väkivaltaisen ihmisen kanssa. Minusta tuli paniikkihäiriöinen, masentunut, ahdistunut sekä myös väkivaltaisia ahdistuspurkauksia saava ihminen. En ole käyttäytynyt niin ennen enkä jälkeen sen ihmissuhteen, mutta tuo narsisti pystyi suhteen aikana luomaan minusta kuvan, että minä olin se tasapainoton yksilö. Jopa pariterapiassa. Ihan todistetusti (suhteesta on yli vuosikymmen) minä olen oikeasti se "normaali" ja hän ei ole, koska hänellä homma on jatkunut, minulla palannut tasapainoon.  

Minua rupesi mietityttämään tuo sana henkinen väkivalta. Siitä tulee mieleen sellainen, että joku, joka voisi valita tekevänsä sitä tai olla tekemättä, päättää käyttäytyä väkivaltaisesti toista kohtaan. 

Narsisti ei pysty tekemään valintaa olla käyttäytymättä väkivaltaisesti. Narsistin sisäinen todellisuus on toisenlainen ja hän on kyvytön toimimaan normaaleilla säännöillä eikä hän edes koe tarvetta sellaiseen.  Väkivaltaa kokevan olisi hyvä tiedostaa se, että kun väkivaltaa  tekee narsisti, hän ei tule koskaan tajuamaan, että kappas vaan toiminkin tässä vahingollisesti ja nyt korjaan käytöstäni. 

Ja koska tuota on tavallisen ihmisen todella vaikeaa tajuta ja hahmottaa, siitä syntyvät ne jatkuvat päässä pyörivät ajatukset ja kysymykset siitä, mitä on itse tehnyt väärin, onko itse hullu/narsisti tms., olisiko pitänyt toimia näin tai noin ja pettymys ja ihmetys siitä, miten ikävästi toinen on käyttäytynyt ja toiminut. Nuo ajatukset voivat viedä todella paljon tilaa ja aikaa ja jatkua todella pitkän aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin monia caseja nähneenä, olen täysin vakuuttunut, että täällä on vain murto-osa "oikeita" uhreja. (En kerro yksityiskohtaisemmin mitkä ne tilanteet ovat olleet, joista omaa kokemusta on) Suurin osa on todennäköisesti niitä, että itse tehdään vähintään yhtä paljon, ellei enemmän. Sori vaan, mutta kokemus kyynistyttää. Olin ennen se, joka tarjosi nenäliinaa "uhreille" ja sitten kun oltiin tilanteessa, jossa molempien touhut tulivat esiin.... Tuli niin kusetettu olo! Sieltä löytyikin vaikka mitä saastaa, mitä ei tietenkään vahingossakaan kerrottu ennen kuin oli pakko. Ja tätä tekee just nimenomaan naiset. Nainen olen itsekin, mutta todella pettynyt sellainen.

Tiedän, että tämä loukkaa ja nostattaa oikeissa henkisen väkivallan uhreissa valtaisan vastareaktion. Se on ymmärrettävää. Mutta tämä näkökulma on erittäin tarpeellista tuoda esiin. Ei kiinnosta alapeukut. Totuus voittaa lopulta, näin haluan uskoa.

Niin. Minäkin olen huomannut, että uhri triggeröi henkisen väkivallan käyttäjää. Triggeröinti tapahtuu siten, että on eri mieltä hänen kanssaan. Ei siihen muuta tarvita.

Triggeröinti tapahtuu myös ihan vaan olemalla olemassa ja paikalla. 

En puhunut itse tuosta. Tarkoitan tilannetta, jossa mies on karjunut ja se on koettu väkivallaksi. Mies on käsivarresta taluttanut pois kotoaan, kun nainen ei ole muuten suostunut poistumaan.

Ja sitten selviää faktaksi, että itse on jahdannut miestä keittiöveitsen kanssa.

Tai muita vastaavia. Itketään taloudellista hyväksikäyttöä, ja selviää, että itse on miehelle auki huomattavasti suurempia summia, kun oikeasti kannetaan tositteet pöytään.

Hohhoijaa. Niin kauan kun kukaan ei tiedä totuutta, voidaan surutta olla se tarinan uhri, jolle riittää teetä ja sympatiaa. Tämä perustuu siihen, että naiset lähtevät avautumaan asioista, prosesseihin, hakemaan apua, jolloin kukaan ei kyseenalaista sitä uhriasemaa. Ystävät, tukipalvelut, ammattilaiset vahvistavat: joo, on se sika, sinä olet oikeassa. Miehet eivät toimi aktiivisesti, vaan usein haluasivat vaan olla rauhassa ja kuopata kaikki. Siksi heille ei ympäristö vahvista samalla tavalla kuin naisille, että heidän näkökulmansakin tulee huomioida

Täälläkin ihmiset vakuuttelevat "ei sussa ole mitään vikaa". Te ette sitä tiedä. Voi olla paljonkin vikaa, vaikka mies olisi kuin imbesilli.

Ja tiedän, että puhun nyt erittäin kärjistetysti. On monenlaisia ihmisiä, pariskuntia, tarinoita. Minulla ei ole mitään antipatioita mitään sukupuolta kohtaan. Mutta tiettyä ärsyttävää säännönmukaisuutta kun seuraa tarpeeksi pitkään vierestä... Ja tämä on tabu aihe. Tästä ei saa puhua.

Tuo on persoonallisuushäiriöisen käytöstä, siis tuo nainen. Ehkä molemmat ovat olleet. Tai sitten nainen on vääntänyt mustan valkoiseksi. Joka tapauksessa tuossa parisuhteessa ei ole uhreja, vaan kaksi tasaväkistä riitelijää, jotka harrastavat vyön alle iskuja.

Olet siis väärässä ketjussa tämän kokemuksesi kanssa.

Läheisissä ihmissuhteissa kaikista haavoittavinta on kivikasvoisuus, pois kääntyminen tai piikittely, haukkuminen. Tappaa turvallisuuden tunteen ja suhteen siihen paikkaan.

Ajatuksellisesti suhde on kahden ihmisen välinen olento, jota tulee helliä ja hoivata kummankin. Se että sen yli solvataan, haukutaan tai vähätellään toista hämmentää aivan järkyttävästi.

Jos haluaa tutkia tätä kivikasvoisuus ilmiötä ja siihen liittyviä psykologisia reaktioita jotka on kaikilla ei-persoonallisuushäiriöisillä niin katsokaa "still face experiment", jossa nähdään viisi vaihetta jotka vauvat ja aikuiset käyvät läpi parisuhteessaan kun yhteys hoivaajaan katkeaa. Niin kyllä, turvallisessa suhteessa olet hoivaaja ja hoivattava. Välillä taannut ja pitääkin taantua lapsen tasolle. Se on turvallisessa suhteessa täysin ok.

Minun toinen vanhempani on antanut minulle tuota kivikasvoisuutta lähes koko elämäni. Tosin nythän se on vain sitä, että emme ole yhteydessä. Kun asuin lapsuuskotona se oli sitä, että olin näkmätön ja äänetön, vaikka olisin ollut näkökentässä tai puhunut.  Se todella rikkoo ihmisen käsitystä itsestään ja maailmasta.

Surullisinta on se, että olen onnistunut menemään parisuhteeseen ihmisten kanssa, jotka ovat toistaneet tuota käytöstä. 

Yritän olla kaiken tuon yläpuolella ja ymmärtää vanhempaani, koska hänen vanhempansa on ollut narsisti ja hän ei vaan ole onnistunut katkaisemaan ketjua vaan sairastui itse ja jatkoi sitä lapseensa. Ilmeisesti olen säästynyt paljolta ikävältä käytökseltä sillä, että hän ei ole läsnä elämässäni vaan ainoastaan joku haamu, joka häilyy taustalla. 

[/quote] Tuo on persoonallisuushäiriöisen käytöstä, siis tuo nainen. Ehkä molemmat ovat olleet. Tai sitten nainen on vääntänyt mustan valkoiseksi. Joka tapauksessa tuossa parisuhteessa ei ole uhreja, vaan kaksi tasaväkistä riitelijää, jotka harrastavat vyön alle iskuja.

Olet siis väärässä ketjussa tämän kokemuksesi kanssa.[/quote]

Ihan oikeassa ketjussa. On hyvä tuoda esiin se ettei kaikki ehkä ole aivan sitä miltä sen halutaan näyttävän.

Miesystävä kiusoittelee minua punastumisesta. Minulla on rosacea, en voi mitään sille että olen usein punainen. Monesti pidättelen itkua, kun tuntuu niin pahalta. En voi mennä miehen kanssa saunaan enkä voi näyttäytyä hänelle ilman meikkiä. Seksiä harrastan mieluiten pimeässä, koska tiedän olevani silloin tulipunainen. Tunnen itseni todella rumaksi ja mitättömäksi hänen seurassaan ja itse asiassa aion lopettaa tapailun kokonaan.

Nosto

Olen netissä törmännyt tuollaisiin henkistä väkivaltaa käyttäviin miehiin, etenkin yksi tyyppi jäänyt mieleen, jolla oli ihan psykopaattista piirrettä itsessään. Hän käytti aikoinaan oikeutuksenaan vastuun ulkoistamista kohteelle, jota syytti herkkyydestä ja että kohde on vastuussa reaktioistaan/ahdistumisesta jne.  Tämä meni silloin läpi monelle, tyypille oli tärkeää pitää jengiä liepeillään ja sai porukkaa taakseen, kun veti "coolia" kovis (kiusaaja)linjaa. Vetosi myös siihen, että netissä saa tehdä ja sanoa mitä vaan, ei ole samaa kuin todellisuudessa. Toisin sanoen hänelle moraalilla ei ollut mitään merkitystä eikä toisten tunteilla. Tää tyyppi oli aikalainen manipuloinnin mestari ja käytti "huumoria" ja vittuilua hyväkseen, hänessä oli myös hälyyttävää se, että hän vaikutti nauttivan kiltin kohteen satuttamisesta ja triggeröinnistä. Tutkimustahan on, että nettitrolleilla on ns dark thriadin piirteitä, siis on yhteyttä trollaamisen ja psykouden välillä - mikä on lloogista, koska trolleilta puuttuu empatia- ja moraalikykyä ja nauttivat häiriköinnistä ja ihmisten henkisestä kiusaamisesta. 

Yksi erikoistyyli etenkin miespuolisen harjoittamassa henkisessä väkivallassa on ns satuttavan/vittuilevan kohteliaisuuden harrastaminen, mikä on huom. täysin tarkoituksellista ja tuottaa tekijälle HUVIA. Esimerkki. Tekijä sanoo "Olet ihan nätti, tavallinen suomalainen nainen. Et enää prinsessa, mukiinmenevä keski-ikäinen emäntä." 

Henkinen väkivalta on huonon olon aiheuttamista toiselle. Kyse on myös vallankäytöstä ja epäterveellisestä satuttamisen ja triggeröimisen nauttimisesta kohteen suuntaan, jonka haluttuna oheistuotteena koetetaan saattaa kohde epävarmuuden tilaan ja riippuvaiseksi sanojan määrittelyistä. Jos kohde sanoo vastaan, esim rohkeasti väittääkin että hän on kaunis ja aina kuningatar sille kunkulle, jonka kanssa on rakkautta, niin silloin tekijä sheimaa ja jatkaa loukkaamista sanoen että missä harhamaailmassa elät, olet skitsofreeninen hullu ja katso peiliin tollukka.  Täytyy tajuta, että henkisen väkivallan käyttäjälle tällainen on manipulaatiopeliä, hän dominoi, ilkkuu, menee yli rajojen ja jos kohde ei ymmärrä, mitä on menossa, niin kohde luulee että niin se kai on, tekijä huutaa vieressä että hän sanoo "totuuksia" ja "jos kohde ei kestä, se on kohteen vikaa". Se on peliä, jossa parasta olisi päästä sanomaan, tiedän mitä teet, käännät kaiken toisinpäin ja itse olet helvetin hullu ja psyko ja mene hoitoon ettet satuta ihmisiä, sitten ovi kiinni, hei vaan. Tekijä ei osaa rakastaa eikä ymmärrä rakkautta. 

Varokaa, varokaa.... Sanoisin että yleisenä erinomaisena varoitusmerkkinä voi pitää sitä, jos huomaa tuntevansa olonsa epämukavaksi ja alkaa jännittämään tai pelkäämään, tai ahdistumaan, siis jos ei koe turvallisuutta toisen/toisten kanssa - kannattaa siirtyä muualle. Sanon tätä erinomaiseksi varoitusmerkiksi, koska usein ihminen ei heti ymmärrä ja tiedosta, mitä on meneillä, mutta jokainen kyllä tuntee viihtyvyyttä taikka hyvää/huonoa oloa, niin siksi kannattaa luottaa tuntemuksiinsa vaikka ei heti kykenisi selittämään kuviota. 

Oma kokemus ei ole pahimmasta päästä, suhde kesti kuitenkin vuosia ja siihen mahtui paljon pikkuvittuilua. Kirjaimellisesti kaikki varpaista hiustenväriin, käytöksestä, kavereista pukeutumiseen ja siihen kuinka vanhempani eivät olleet puheliaita hänelle (hiljainen itsekin) oli huomauttelun arvoista. Sairastuin monin tavoin, en vain ymmärtänyt miksi. Olin normaalipainoinen, pian sairaalloisen alipainoinen, silti järkyttävän lihavaksi sain tuntea itseni. Lähes itki jos joku toinen mies mua katsoi, aloin pukeutua peittävästi ja kuulin näyttäväni pojalta ja arveli, että olisin onnellisempi naisen kanssa. Ei varmaan väärässä ollut. Fyysistä väkivaltaa oli vähän, sängyssä enemmän. Haluttomuutesi oli tietty vika mun korvien välissä.

Vasta myöhemmin tajusin, että se ihminen oli mulle tai ehkä kenelle tahansa täysin väärä ja häiriintyny. Pahinta on se, etten vuosienkaan jälkeen ole toipunut, vaan tietyt traumat ja sanat tulee väkisin mieleen. Oli toinen millainen hyvänsä, jos oma olo on vaikea sen seurassa, ei pidä itsestään, on paras erota.

Harvassa on naiset jotka ei käytä henkistä väkivaltaa miestä kohtaan

Onko tolkuton epäterve uhriutuminen henkistä väkivaltaa?

Vierailija kirjoitti:

Onko tolkuton epäterve uhriutuminen henkistä väkivaltaa?

Yleensä "uhriutumisesta" puhujat ovat nimenomaan näitä tunteettomia loukkaajia ja henkisen väkivallan käyttäjiä. Nauttivat siitä, että he ovat niin "kovia" ja käyttävät sheimaamista keinona mitätöidä toisen asia. Ei arvostusta sellaiseen. 

Opi käyttäytymään ja kunnioittamaan toisten ihmisten kokemuksia, anna ymmärrystä äläkä paskaa. Sinä teet valinnan, miten kohtelet, menetkö ego edellä kaikessa.

Yksi ikävimmistä piirteistä henkisessä väkivallassa on se, että harva pystyy ottamaan sitä vastaa alkamatta reagoida itsekin epäterveesti. Vähän jokaisella on niitä toksisia käytösmalleja, jotka on aikuistuessa ja kasvaessa pyritty korvaamaan toisilla. Jos toinen ei ota onkeensa omista keskustelunavauksista, jossain kohtaa primitiivireaktiot saattavat puskea pintaan paremmissakin piireissä ja kehä pahenee ja automatisoituu kierros kierrokselta. Jos vaikka toinen harrastaa gaslightingia tai tylyttämistä leikin varjolla, toinen saattaa turvautua "puolustukseksi" mykkäkouluun, jonka toinen taas kokee vakavampana asiana ja alkaa aiheuttaa tahallaan epävarmuutta ja huolta. Tästä syystä olen itse nykyään yliherkkä lievääkin leikin varjolla v-uilua kohtaan. En vaan kertakaikkiaan käsitä, miksi rakasta ihmistä pitäisi loukata tahallaan edes vähän. KAIKEN voi halutessaan sanoa kauniisti ja arvostavasti, ihan kaiken. Erityisesti jos toinen pyytää, että ei tehdä tallaista enää, toisesta kertoo erittäin paljon jos silti jatkaa tuhoavaa tapaansa.

Vierailija kirjoitti:

Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa

riippuu mistä johtuu

apua

https://soundcloud.com/search?q=L%C3%A4hisuhdev%C3%A4kivaltaty%C3%B6n%2…

Eipä sitä juuri siinä suhteessa ollessaan huomaa mistä on kyse. Muutin ulkomaille miehen perässä ja alusta asti oli havaittavissa vähäittelyä esim. siitä, kuinka hän tuli ja meni miten lystäsi ja itse istuin kotona yksin, kun en tuntenut ketään. Kuittailua siitä miten en heti löytänyt kavereita sieltä. Mitään positiivista eikä kehuja tullut koskaan. Ja vaatteista kommentoi, että 'ai tuollaisen laitat päällesi...?' ja perään epäilevä katse.

Hän ei kehdannut lähteä kanssani juhlimaan, koska hänen mielestään nolasin hänet aina kännissä olemalla aggressiivinen. Tosiasiassa tutustuin uusiin ihmisiin, pidin hauskaa ja nauroin heidän kanssaan. Ihmettelin, miten kotimaassa osasin käyttäytyä ja siellä en (yhtään en kyseenalaistanut hänen palautettaan).

Kerran pyysin häntä olemaan uuden vuoden kanssani ja hän pitkin hampain suostui, olinkin tuolloin kipeä ja voi sitä syyllistämisen määrää kuinka pilasin myös hänen uuden vuoden. Itkin ja vaadin, että hän lähtisi ulos kavereidensa kanssa, mutta hän sen sijaan päätti jäädä kotiin syyllistämään ja mököttämään. Oli paskin uusi vuosi ikinä. 

Sitten kerran yhtenä aamuna havahduin siihen, että minullahan ei ole enää mitään tunteita tuota äijää kohtaan. Se oli oikeasti pelottava ja samalla helpottava hetki. Palasin Suomeen hyvin epävarmana ja lytättynä. Kasasin itseäni useamman vuoden ja luulin olevani valmis parisuhteeseen, en kuitenkaan ollut ja löysin itsestäni taas sen epävarman ihmisen, joka ei pysty olemaan oma itsensä toisen kanssa. Nyt olen päättänyt olla yksin, olen onnellinen näin. 

Näin jälkikäteen ajateltuna ja tekstistä voisi päätellä, että tuollaisen henkisen lyttäämisen huomaa helposti, mutta ei se ole niin selvää. Olen erittäin iloinen itselleni siitä, että tuon lopulta huomasin, mutta vahinkohan on jo ehtinyt tapahtua. 

Minun puoliso harrastaa suuttumista tavallisista asioista. 

Mainosti itseään aikoinaan sympaattisena ihmisenä facebookissaankin.

Suhde on kestänyt jo vuosikymmenen. Aluksi teki häviämistemppuja harvakseltaan niin, ettei kertonut minne menee. Sitten parin kuukauden välein, ja nyt jo pari kertaa kuukaudessa. Ei kerro minne menee, ei soita kysyäkseen onko kaikki kunnossa, sulkee puhelimen niin, ettei siihen saa yhteyttä. On pois useita öitä putkeen, parhaimmillaan viikon. Ei kerro tullessaan, missä on ollut.

Ja kaikki tämä ihan vaan v i t t - illakseen. Olen tässä viime vuoden aikana ollut minäkin kysymättä enää, missä olit. Se alkaa olla jo samantekevää. Hän on epäluotettava, vastuuntunnoton ja antipaattinen.

Korottaa ääntään pienestäkin häntä epämiellyttävästä kommentista. Paiskoo ovea ja lähtee pois kiukutellen. Olen jankuttanut jo pari vuotta, että älä huuda täällä. Varsinkin jos on ikkuna auki, niin siinä huutaa mulle,että naapurit kuulee. Tietää hyvin, etten pidä siitä, että naapurit kuulee huutoansa. Siitä se saa hyvät kiksit, kun saa ärsyttää noin tekemällä.

No potuttaa vaan se, että pitäisi muuttaa eri katon alle, kun muutama vuosi sitten ostettiin talo.

Miten muut pärjää tämmösen puolison kanssa, joka viis veisaa perheestään?

Minä ajattelen nyt joka tapauksessa muuttaa eri katon alle.

Puoliso on ties missä.

Ainut, mikä minua on pitänyt tässä suhteessa, on meidän eläimet. Puolisoa ei kiinnosta niiden vointi. On pois päiviä.

Ajattelin lemmikeille uudet kodit hankkia, niin voin muuttaa pois. Talo on minun, joten vuokraan tämän puolisolle, tai myyn.