Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Henkinen väkivalta parisuhteessa
19.12.2021 |
Oletko kokenut, minkälaista? Haluaisin kuulla miten tämä teillä ilmeni ja millainen suhde oli. Itse olen ollut suhteessa jossa alkoi loppua kohti yhä enemmän ilmetä hienovaraisia asioita, jotka saivat oloni huonoksi. Loukkaamista vitsin muodossa, mitään en tuntunut osaavan tehdä oikein, huomautteluja, syyllistämistä tunteistani, kyvyttömyyttä pyytää anteeksi tai ottaa vastuuta. Syy oli aina minussa. Lopulta en tiennyt mitä suhteessa oikein tapahtui, en erottanut mikä oli omaa mielikuvitustani ja mikä totta. Paljon oli kuitenkin myös hyvää ja hän osasi olla myös ihana. Olen eron jälkeen tehnyt aikamoisen työn itseni kanssa, koska en ole osannut erottaa mikä oli omaa syytäni ja mikä ei.
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa
Voihan se olla esimerkiksi lapseen kohdistettuna, mutta jos aikuinen ei tilanteesta sanottavasti kärsi niin on silloin enempi riitelyä kuin väkivaltaa, koska kuitenkin väkivallan oletetusti pitää aiheuttaa vaurioita siinä johon kohdistuu jotta olisi väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä.
...joo, nyt kyseenalaistan itseäni että olenko itse se myrkyllinen, vaikea ja haitallinen ihminen, jopa narsisti. Jos teen pienenkin asian "pieleen", syyllistän itseäni siitä ja pidän sitä merkkinä luonnehäiriöstä.
Kiitos teille kirjoittajat!
Erosta on jo aikaa. Liian kauan että vieläkin kipuilen, olisi pitänyt lähteä aiemmin.
Mykkyys.
Lapseni osaavat sanoa minulle: joo joo äiti ei tarvitse neljättä kertaa sanoa, ymmärrettiin jo!
Sitäkö tottui ja usko että vika on itsessä kun mies ei vastaa mitään eikä tee elettäkään reagoidakseen joten pitää sanoa moneen kertaan.
Katsotaan läpi.
Gasligtning. Kaasuttaminen. Ensin usutetaan tekemään jotain ja kun epäröiden siihen lähdin, sainkin kuulla olevan idiootti ääliö.
Kun oppisin omat rajat, olisin kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa
Minulla on taipumusta mykkäkouluun, vaikka en halua mitään väkivaltaa enkä vallankäyttöä. En vain pysty puhumaan, ennen kuin olen saanut pääni selvitettyä ja tiedän, mitä ajattelen.
Kyllä se silti on itsekkyyttä ja henkistä väkivaltaa.
Sun pitäisi sanoa se ääneen, ettet pysty puhumaan asiasta vielä, koska ajatuksesi ovat sekaisin. Oletko muutenkaan tiedostanut sitä, että ihmissuhteessa on kaksi ihmistänja niitä ajatuksia olisi myös hyvä selvitellä ja pallotella yhdessä. Se luo paremman ja toimivamman suhteen.
Jos mua alkaa hiillyttää niin onko se susta ok, että vaikka vähän tuuppaan jotakuta, kun tuntuu kurjalta ja ajatukset pyörii?
Kyllä minä sen olen sanonut ääneen - jälkikäteen. Mutta jostain suusta en juuri siinä hetkessä saa sanaa suustani. Ihan kuin olisin mykkä. Mitä mykkä voi tilanteelleen tehdä?
Kirjoittaa ja hakeutua hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa
Minulla on taipumusta mykkäkouluun, vaikka en halua mitään väkivaltaa enkä vallankäyttöä. En vain pysty puhumaan, ennen kuin olen saanut pääni selvitettyä ja tiedän, mitä ajattelen.
Kyllä se silti on itsekkyyttä ja henkistä väkivaltaa.
Sun pitäisi sanoa se ääneen, ettet pysty puhumaan asiasta vielä, koska ajatuksesi ovat sekaisin. Oletko muutenkaan tiedostanut sitä, että ihmissuhteessa on kaksi ihmistänja niitä ajatuksia olisi myös hyvä selvitellä ja pallotella yhdessä. Se luo paremman ja toimivamman suhteen.
Jos mua alkaa hiillyttää niin onko se susta ok, että vaikka vähän tuuppaan jotakuta, kun tuntuu kurjalta ja ajatukset pyörii?
Kyllä minä sen olen sanonut ääneen - jälkikäteen. Mutta jostain suusta en juuri siinä hetkessä saa sanaa suustani. Ihan kuin olisin mykkä. Mitä mykkä voi tilanteelleen tehdä?
Joskus otat asian puheeksi riidan ulkopuolella. Sanot, että menet lukkoon ja mykistyt riitatilanteissa, eikä se ole puolisosi vika etkä yritä häntä satuttaa, vaan tarvitset hetken omaa aikaa. Sitten sovitte jonkun käsimerkin esim. Vaikkapa 'time-out' urheilusta. Tällä käsimerkillä voit riitatilanteessa vetäytyä pois ja kommunikoida silti puolisollesi, että missä mennään.
Ja sitten on toki hyvä miettiä, mistä tämä haitallinen käyttäytymistapa on peräisin. Miksi reagoit niin kuin reagoit?
Itselläni taipumus mykkäkouluun lähti lapsuudesta, kun jouduin kuuntelemaan vanhempieni riitoja mykkänä osapuolena, enkä pystynyt niihin vaikuttamaan, möllötin vain hiljaisena ja pelokkaana.
Siis puoliso kyllä tietää asian, enkä ole mykkäkoulussa varttia kauempaa. Halusin aiemmassa kirjoituksessa vaan herätekkä teitä, ettei se aina ole tahdonvarainen asia. Mutta nyt kerron, että siitä voi oppia pois.
Opin mykkäkoulun ensimmäisessä 20-vuotisessa parisuhteessani, johon menin hyvin nuorena. Siinä oli mykkäkouluja puolin ja toisin. Riidat tulehtuivat niin pahasti, ettei voinut edes kissaa sanoa, ettei olisi mennyt pahemmaksi. Yksikin sana sain junat törmäämään toisiaan vasten sadan kilsan nopeudella.
Nykyisessä suhteessani olen oppinut, ettei minua heti lynkata, kun sanon mielipiteeni. Voin luottaa siihen, ettei toinen tule (henkisesti) päälle, kun sanon jotain.
Niin, psykologinen turvallisuus on hyvän parisuhteen pohja. Ei auta, vaikka 95 prosenttia ajasta on hyvää, niin se 5 prosenttia tuhoaa kaiken perustan.
Mielestäni vartti ei ole mykkäkoulua. Mielestäni on paljon parempi olla vartti hiljaa ja jäsennellä asioita ja sanoa harkiten jotain kuin sanoa jotain peruuttamatonta.
Ensimmäisessä suhteessani oli paljon henkistä väkivaltaa, etenkin mustasukkaisuutta. Mies epäili minua jatkuvasti, luki viestit ja pakotti näyttämään vuosienkin takaisia Facebook-keskusteluja. Hänellä ei ollut somea, mutta "uhkaili" sillä että vois vaikka perustaa tilin ja yritti monin tavoin saada minua puolestaan mustasukkaiseksi.
Suuttui mm. siitä jos vahingossa vilkaisin muita miehiä ulkona liikkuessa (olisi vissiin pitänyt maata vaan tuijottaa) . Suuttui jos en välittömästi vastannut puhelimeen, puhelut kesti parikin tuntia. Antoi toisen puhelimen varalle. Silloin harvoin kun olin saanut luvan olla jonkun kaverin kanssa, soitteli jatkuvasti. Vaikutti siihen että mulla tulehtui välit perheeseen, puhui todella ilkeästi sukulaisistani. En saanut käydä reissussa missään muualla kuin perheen luona, sekin pitkin hampain. Ei sillä että työttömänä missään oisin käynytkään mutta yks kuntouttavan työtoiminnan reissu jäi välistä.
Kuulemma en saisi koskaan ketään niin hyvää miestä kuin hän...
Vasta toisella yrityskerralla pääsin hänestä eroon, ja silloinkin tunsin syyllisyyttä. Mutta mikä ihana vapaus kun sain ite päättää menemisistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on muiden seurassa hiljainen myötäilijä. Paitsi jos kerron jotain, muistaa kyllä aina ”korjata” miten asia oikeasti oli. Tällöin hän saattaa kirkkain silmin syyttää mua valehtelijaksi ja keksiä miten juttu oikeasti meni saaden minut näyttämään hullulta, kun kerroin asian olevan toisin.
Kahden kesken hän on joko kuuromykkä, jolle kaikki on aivan sama tai empaatiton despootti, joka sanelee mitä saan tehdä ja kenen kanssa ja milloin. Seksiä ei ole kuin muutaman kerran vuodessa, vaikka tietää mun kaipaavan sitä. Kerran hän esitteli mulle seksinuken. Se on kuulemma täydellinen nainen ja hän haluaa sitä. Minunlaista ihmistä ei voi kuulemma haluta. Aika ajoin hän myös käyttäytyy hyvin itsetuhoisesti ja tämän takia hän on työssään menettänyt virka-aseensa. Hänen läheiset ei tätä tiedä. Viime kesänä ja alkusyksystä hän oli todella masentunut ja itsetuhoinen ja yritin kertoa siitä hänen sukulaisilleen ja kavereilleen. He pitivät mua hulluna. Eivät uskoneet sanaakaan mitä heille kerroin ja käskivät mun mennä hoitoon. Kun mies kuuli tästä, hän uhkaili pahoinpitelevänsä mut ja eristi omista ystävistään. Jatkossa en saa kuulemma enää
nähdä heitä. En uskalla enää heitä kadullakaan tervehtiä etteivät he kerro miehelleni nähneensä minua ja sitten mies luule minun sopineen jotain tapaamista hänen selkänsä takana.
Ahdistavaa. Ja joo, olen lähtemässä tästä suhteesta...
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on muiden seurassa hiljainen myötäilijä. Paitsi jos kerron jotain, muistaa kyllä aina ”korjata” miten asia oikeasti oli. Tällöin hän saattaa kirkkain silmin syyttää mua valehtelijaksi ja keksiä miten juttu oikeasti meni saaden minut näyttämään hullulta, kun kerroin asian olevan toisin.
Kahden kesken hän on joko kuuromykkä, jolle kaikki on aivan sama tai empaatiton despootti, joka sanelee mitä saan tehdä ja kenen kanssa ja milloin. Seksiä ei ole kuin muutaman kerran vuodessa, vaikka tietää mun kaipaavan sitä. Kerran hän esitteli mulle seksinuken. Se on kuulemma täydellinen nainen ja hän haluaa sitä. Minunlaista ihmistä ei voi kuulemma haluta. Aika ajoin hän myös käyttäytyy hyvin itsetuhoisesti ja tämän takia hän on työssään menettänyt virka-aseensa. Hänen läheiset ei tätä tiedä. Viime kesänä ja alkusyksystä hän oli todella masentunut ja itsetuhoinen ja yritin kertoa siitä hänen sukulaisilleen ja kavereilleen. He pitivät mua hulluna. Eivät uskoneet sanaakaan mitä heille kerroin ja käskivät mun mennä hoitoon. Kun mies kuuli tästä, hän uhkaili pahoinpitelevänsä mut ja eristi omista ystävistään. Jatkossa en saa kuulemma enää
nähdä heitä. En uskalla enää heitä kadullakaan tervehtiä etteivät he kerro miehelleni nähneensä minua ja sitten mies luule minun sopineen jotain tapaamista hänen selkänsä takana.Ahdistavaa. Ja joo, olen lähtemässä tästä suhteesta...[/
Hyvänen aika, äkkiä pois tuollaisesta huonosta suhteesta.
Ja jos hän tekee jotain itselleen, ei ole sinun vikasi. Jokainen on vastuussa itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa
Minulla on taipumusta mykkäkouluun, vaikka en halua mitään väkivaltaa enkä vallankäyttöä. En vain pysty puhumaan, ennen kuin olen saanut pääni selvitettyä ja tiedän, mitä ajattelen.
Kyllä se silti on itsekkyyttä ja henkistä väkivaltaa.
Sun pitäisi sanoa se ääneen, ettet pysty puhumaan asiasta vielä, koska ajatuksesi ovat sekaisin. Oletko muutenkaan tiedostanut sitä, että ihmissuhteessa on kaksi ihmistänja niitä ajatuksia olisi myös hyvä selvitellä ja pallotella yhdessä. Se luo paremman ja toimivamman suhteen.
Jos mua alkaa hiillyttää niin onko se susta ok, että vaikka vähän tuuppaan jotakuta, kun tuntuu kurjalta ja ajatukset pyörii?
Ei tietenkään ole henkistä väkivaltaa. Kuten sanot, siinä on 2 ihmistä. Silloin myös mykän tarpeet tulee huomioida. Mykkähän haluaa myös keskustella, mutta keskustelussa on viive.
Riitely ei sovi kaikille, riitely on joillekin henkistä väkivaltaa. Harvoin 2 aikuistakaan kykenee täysin järkevään keskusteluun, jos kykenisivät, niin silloinhan riitaa ei olisi syntynyt alun perinkään.
Mykkäilijän ja riitelijän ei kannata mennä yhteen, koska he kokevat toisen reagointitavan henkiseksi väkivallaksi.
On ihan täysin oiken ottaa omaa tilaa kunnes on valmis puhumaan. Tästä on hyvä mainita kumppanille.
-eri
Vierailija kirjoitti:
.... hän oli todella masentunut ja itsetuhoinen ja yritin kertoa siitä hänen sukulaisilleen ja kavereilleen.
Ennen seuraavaa suhdetta on hyvä opetella, että tuollaisia asioita ei levitellä sukulaisille ja kavereille. Oikeasti, häpeä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa
Minulla on taipumusta mykkäkouluun, vaikka en halua mitään väkivaltaa enkä vallankäyttöä. En vain pysty puhumaan, ennen kuin olen saanut pääni selvitettyä ja tiedän, mitä ajattelen.
Kyllä se silti on itsekkyyttä ja henkistä väkivaltaa.
Sun pitäisi sanoa se ääneen, ettet pysty puhumaan asiasta vielä, koska ajatuksesi ovat sekaisin. Oletko muutenkaan tiedostanut sitä, että ihmissuhteessa on kaksi ihmistänja niitä ajatuksia olisi myös hyvä selvitellä ja pallotella yhdessä. Se luo paremman ja toimivamman suhteen.
Jos mua alkaa hiillyttää niin onko se susta ok, että vaikka vähän tuuppaan jotakuta, kun tuntuu kurjalta ja ajatukset pyörii?
Kyllä minä sen olen sanonut ääneen - jälkikäteen. Mutta jostain suusta en juuri siinä hetkessä saa sanaa suustani. Ihan kuin olisin mykkä. Mitä mykkä voi tilanteelleen tehdä?
Joskus otat asian puheeksi riidan ulkopuolella. Sanot, että menet lukkoon ja mykistyt riitatilanteissa, eikä se ole puolisosi vika etkä yritä häntä satuttaa, vaan tarvitset hetken omaa aikaa. Sitten sovitte jonkun käsimerkin esim. Vaikkapa 'time-out' urheilusta. Tällä käsimerkillä voit riitatilanteessa vetäytyä pois ja kommunikoida silti puolisollesi, että missä mennään.
Ja sitten on toki hyvä miettiä, mistä tämä haitallinen käyttäytymistapa on peräisin. Miksi reagoit niin kuin reagoit?
Itselläni taipumus mykkäkouluun lähti lapsuudesta, kun jouduin kuuntelemaan vanhempieni riitoja mykkänä osapuolena, enkä pystynyt niihin vaikuttamaan, möllötin vain hiljaisena ja pelokkaana.
Siis puoliso kyllä tietää asian, enkä ole mykkäkoulussa varttia kauempaa. Halusin aiemmassa kirjoituksessa vaan herätekkä teitä, ettei se aina ole tahdonvarainen asia. Mutta nyt kerron, että siitä voi oppia pois.
Opin mykkäkoulun ensimmäisessä 20-vuotisessa parisuhteessani, johon menin hyvin nuorena. Siinä oli mykkäkouluja puolin ja toisin. Riidat tulehtuivat niin pahasti, ettei voinut edes kissaa sanoa, ettei olisi mennyt pahemmaksi. Yksikin sana sain junat törmäämään toisiaan vasten sadan kilsan nopeudella.
Nykyisessä suhteessani olen oppinut, ettei minua heti lynkata, kun sanon mielipiteeni. Voin luottaa siihen, ettei toinen tule (henkisesti) päälle, kun sanon jotain.
Niin, psykologinen turvallisuus on hyvän parisuhteen pohja. Ei auta, vaikka 95 prosenttia ajasta on hyvää, niin se 5 prosenttia tuhoaa kaiken perustan.
Mielestäni vartti ei ole mykkäkoulua. Mielestäni on paljon parempi olla vartti hiljaa ja jäsennellä asioita ja sanoa harkiten jotain kuin sanoa jotain peruuttamatonta.
Näin on. Jotkut tykkäävät haukkua toisiaan ja riidellä suu vaahdossa, mutta se ei ole yhtään sen parempi tapa kuin tuumaustauko.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on muiden seurassa hiljainen myötäilijä. Paitsi jos kerron jotain, muistaa kyllä aina ”korjata” miten asia oikeasti oli. Tällöin hän saattaa kirkkain silmin syyttää mua valehtelijaksi ja keksiä miten juttu oikeasti meni saaden minut näyttämään hullulta, kun kerroin asian olevan toisin.
Kahden kesken hän on joko kuuromykkä, jolle kaikki on aivan sama tai empaatiton despootti, joka sanelee mitä saan tehdä ja kenen kanssa ja milloin. Seksiä ei ole kuin muutaman kerran vuodessa, vaikka tietää mun kaipaavan sitä. Kerran hän esitteli mulle seksinuken. Se on kuulemma täydellinen nainen ja hän haluaa sitä. Minunlaista ihmistä ei voi kuulemma haluta. Aika ajoin hän myös käyttäytyy hyvin itsetuhoisesti ja tämän takia hän on työssään menettänyt virka-aseensa. Hänen läheiset ei tätä tiedä. Viime kesänä ja alkusyksystä hän oli todella masentunut ja itsetuhoinen ja yritin kertoa siitä hänen sukulaisilleen ja kavereilleen. He pitivät mua hulluna. Eivät uskoneet sanaakaan mitä heille kerroin ja käskivät mun mennä hoitoon. Kun mies kuuli tästä, hän uhkaili pahoinpitelevänsä mut ja eristi omista ystävistään. Jatkossa en saa kuulemma enää
nähdä heitä. En uskalla enää heitä kadullakaan tervehtiä etteivät he kerro miehelleni nähneensä minua ja sitten mies luule minun sopineen jotain tapaamista hänen selkänsä takana.Ahdistavaa. Ja joo, olen lähtemässä tästä suhteesta...
Lähde! Lupaa se itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa
Minulla on taipumusta mykkäkouluun, vaikka en halua mitään väkivaltaa enkä vallankäyttöä. En vain pysty puhumaan, ennen kuin olen saanut pääni selvitettyä ja tiedän, mitä ajattelen.
Kyllä se silti on itsekkyyttä ja henkistä väkivaltaa.
Sun pitäisi sanoa se ääneen, ettet pysty puhumaan asiasta vielä, koska ajatuksesi ovat sekaisin. Oletko muutenkaan tiedostanut sitä, että ihmissuhteessa on kaksi ihmistänja niitä ajatuksia olisi myös hyvä selvitellä ja pallotella yhdessä. Se luo paremman ja toimivamman suhteen.
Jos mua alkaa hiillyttää niin onko se susta ok, että vaikka vähän tuuppaan jotakuta, kun tuntuu kurjalta ja ajatukset pyörii?
Kyllä minä sen olen sanonut ääneen - jälkikäteen. Mutta jostain suusta en juuri siinä hetkessä saa sanaa suustani. Ihan kuin olisin mykkä. Mitä mykkä voi tilanteelleen tehdä?
Joskus otat asian puheeksi riidan ulkopuolella. Sanot, että menet lukkoon ja mykistyt riitatilanteissa, eikä se ole puolisosi vika etkä yritä häntä satuttaa, vaan tarvitset hetken omaa aikaa. Sitten sovitte jonkun käsimerkin esim. Vaikkapa 'time-out' urheilusta. Tällä käsimerkillä voit riitatilanteessa vetäytyä pois ja kommunikoida silti puolisollesi, että missä mennään.
Ja sitten on toki hyvä miettiä, mistä tämä haitallinen käyttäytymistapa on peräisin. Miksi reagoit niin kuin reagoit?
Itselläni taipumus mykkäkouluun lähti lapsuudesta, kun jouduin kuuntelemaan vanhempieni riitoja mykkänä osapuolena, enkä pystynyt niihin vaikuttamaan, möllötin vain hiljaisena ja pelokkaana.
Siis puoliso kyllä tietää asian, enkä ole mykkäkoulussa varttia kauempaa. Halusin aiemmassa kirjoituksessa vaan herätekkä teitä, ettei se aina ole tahdonvarainen asia. Mutta nyt kerron, että siitä voi oppia pois.
Opin mykkäkoulun ensimmäisessä 20-vuotisessa parisuhteessani, johon menin hyvin nuorena. Siinä oli mykkäkouluja puolin ja toisin. Riidat tulehtuivat niin pahasti, ettei voinut edes kissaa sanoa, ettei olisi mennyt pahemmaksi. Yksikin sana sain junat törmäämään toisiaan vasten sadan kilsan nopeudella.
Nykyisessä suhteessani olen oppinut, ettei minua heti lynkata, kun sanon mielipiteeni. Voin luottaa siihen, ettei toinen tule (henkisesti) päälle, kun sanon jotain.
Niin, psykologinen turvallisuus on hyvän parisuhteen pohja. Ei auta, vaikka 95 prosenttia ajasta on hyvää, niin se 5 prosenttia tuhoaa kaiken perustan.
Mielestäni vartti ei ole mykkäkoulua. Mielestäni on paljon parempi olla vartti hiljaa ja jäsennellä asioita ja sanoa harkiten jotain kuin sanoa jotain peruuttamatonta.
Näin on. Jotkut tykkäävät haukkua toisiaan ja riidellä suu vaahdossa, mutta se ei ole yhtään sen parempi tapa kuin tuumaustauko.
Vartin tuumaustauko ei ole mykkäkoulua. Edes kahden tunnin hiljainen rauhoittumistauko ei ole mykkäkoulua, etenkin jos on sovittu sellaisesta tavasta etukäteen. Mykkäkoulu kestää päivän, päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa
Minulla on taipumusta mykkäkouluun, vaikka en halua mitään väkivaltaa enkä vallankäyttöä. En vain pysty puhumaan, ennen kuin olen saanut pääni selvitettyä ja tiedän, mitä ajattelen.
Kyllä se silti on itsekkyyttä ja henkistä väkivaltaa.
Sun pitäisi sanoa se ääneen, ettet pysty puhumaan asiasta vielä, koska ajatuksesi ovat sekaisin. Oletko muutenkaan tiedostanut sitä, että ihmissuhteessa on kaksi ihmistänja niitä ajatuksia olisi myös hyvä selvitellä ja pallotella yhdessä. Se luo paremman ja toimivamman suhteen.
Jos mua alkaa hiillyttää niin onko se susta ok, että vaikka vähän tuuppaan jotakuta, kun tuntuu kurjalta ja ajatukset pyörii?
Ei tietenkään ole henkistä väkivaltaa. Kuten sanot, siinä on 2 ihmistä. Silloin myös mykän tarpeet tulee huomioida. Mykkähän haluaa myös keskustella, mutta keskustelussa on viive.
Riitely ei sovi kaikille, riitely on joillekin henkistä väkivaltaa. Harvoin 2 aikuistakaan kykenee täysin järkevään keskusteluun, jos kykenisivät, niin silloinhan riitaa ei olisi syntynyt alun perinkään.
Mykkäilijän ja riitelijän ei kannata mennä yhteen, koska he kokevat toisen reagointitavan henkiseksi väkivallaksi.
On ihan täysin oiken ottaa omaa tilaa kunnes on valmis puhumaan. Tästä on hyvä mainita kumppanille.
-eri
Kuinka kauan sinusta on kohtuullista valmistautua siihen puhumiseen? Meillä ei ollut eksän kanssa mitään riitaa. Hän vain ilmoitti, ettei pysty puhumaan, kun menee lukkoon. Ja se lukko ei sitten auennut koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 10+ vuotta suhteessa, jossa oli henkistä ja loppua kohti fyysistäkin väkivaltaa. Alusta saakka tuntui, että en oikein osannut koskaan olla oikealla tavalla, aina tein tai sanoin jotakin väärin. Jos näin tapahtui, hän hermostui ja raivostui, saattoi alkaa sättiä minua keskellä katua tai aloittaa tunnin kestävän raivomonologin. Hänen piti saada tahtonsa läpi kummallisissakin asioissa, esim. hän saattoi yhtäkkiä päättää että hän ei halua ottaa pakastealtaasta marjapussia vaan minun pitää se tehdä. Hän vain ilmoitti, että joko minä otan marjat pakastealtaasta tai sitten jää marjat ostamatta. Hän saattoi kostoksi "epäystävällisestä" käytöksestä (esim. sanoin "ojennatko suolan" eikä "VOiSITKO ojentaa suolan") alkaa läksyttää minua oman perheensä edessä tai kieltäytyä tekemästä kyseistä asiaa. Aina vika oli minussa, joka olin tyly tai epäystävällinen tai en ottanut hänen tunteitaan tosissaan. Omia tunteitani en pystynyt juurikaan ilmaisemaan, sillä aina ne olivat vääriä tunteita tai vähintään väärällä hetkellä.
Kaikki edelläkuvattu oli sitä suhteemme onnellista ensihuumaa, jonka pystyi jotenkin vielä ymmärtämään, kun rakasti toista niin kovasti. Valitettavasti kaikki paheni naimisiinmenon ja lastensaannin myötä, ja lopulta mukaan tuli myös fyysistä käsiksikäymistä ja tarkoitushakuista nöyryyttämistä. Yhteistä tälle kaikelle oli se, että tilanteet olivat aina minun syytäni tai oikeastaan täysin minun keksimiäni. Hän saattoi haukkua minut mielikuvituksellisilla haukkumanimillä, mutta riidan lopuksi väitti, ettei ole koskaan mitään sellaista sanonut. Olin hänen mielestään narsisti, vieraannuttaja, mielisairas, hyväksikäyttäjä ja mitä milloinkin. Hän tönäisi minut kumoon, mutta väitti että olin itse hypännyt nurin. Hän jahtasi minua juosten kameran kanssa, jotta voisi kuvata minua itkemässä. Kun yritin repiä vessan ovea perässäni kiinni, hän syytti minua siitä että yritän murtaa hänen sormensa.
2,5 vuotta suhteen päättymisen jälkeen olen edelleen aika hukassa. Olen käynyt 2 vuotta terapiassa, mutta se on lähinnä auttanut minua sietämään arjessa kokemaani ahdistusta. Tunnen helposti itseni hyvin mitättömäksi ja surkeaksi ihmiseksi, ja minun on vaikea ilmaista tunteitani. Minun on vaikea nähdä itseni arvokkaana ja tunnistaa omia rajojani. Sekä minulla että ex-puolisollani on uudet parisuhteet. Oma kumppanini on kärsivällinen, hellä ja lempeä ja hänen kanssaan olen oikeastaan ymmärtänytkin, kuinka karmea aiempi suhteeni oli. Valitettavasti lasten kautta suhteeni ex-puolisooni ei koskaan pääty, vaan hän on edelleen läsnä elämässäni. Hänen nykyinen kumppaninsa vaikuttaa kiltiltä ja herttaiselta ihmiseltä, jolle en toivoisi pahoja asioita. Entinen puolisoni ei tunnista itsessään piilevää pahuutta, joten pelkään hänen päätyvän ennen pitkää toistamaan samoja toimintatapoja.
Vierailija kirjoitti:
Olin 10+ vuotta suhteessa, jossa oli henkistä ja loppua kohti fyysistäkin väkivaltaa. Alusta saakka tuntui, että en oikein osannut koskaan olla oikealla tavalla, aina tein tai sanoin jotakin väärin. Jos näin tapahtui, hän hermostui ja raivostui, saattoi alkaa sättiä minua keskellä katua tai aloittaa tunnin kestävän raivomonologin. Hänen piti saada tahtonsa läpi kummallisissakin asioissa, esim. hän saattoi yhtäkkiä päättää että hän ei halua ottaa pakastealtaasta marjapussia vaan minun pitää se tehdä. Hän vain ilmoitti, että joko minä otan marjat pakastealtaasta tai sitten jää marjat ostamatta. Hän saattoi kostoksi "epäystävällisestä" käytöksestä (esim. sanoin "ojennatko suolan" eikä "VOiSITKO ojentaa suolan") alkaa läksyttää minua oman perheensä edessä tai kieltäytyä tekemästä kyseistä asiaa. Aina vika oli minussa, joka olin tyly tai epäystävällinen tai en ottanut hänen tunteitaan tosissaan. Omia tunteitani en pystynyt juurikaan ilmaisemaan, sillä aina ne olivat vääriä tunteita tai vähintään väärällä hetkellä.
Kaikki edelläkuvattu oli sitä suhteemme onnellista ensihuumaa, jonka pystyi jotenkin vielä ymmärtämään, kun rakasti toista niin kovasti. Valitettavasti kaikki paheni naimisiinmenon ja lastensaannin myötä, ja lopulta mukaan tuli myös fyysistä käsiksikäymistä ja tarkoitushakuista nöyryyttämistä. Yhteistä tälle kaikelle oli se, että tilanteet olivat aina minun syytäni tai oikeastaan täysin minun keksimiäni. Hän saattoi haukkua minut mielikuvituksellisilla haukkumanimillä, mutta riidan lopuksi väitti, ettei ole koskaan mitään sellaista sanonut. Olin hänen mielestään narsisti, vieraannuttaja, mielisairas, hyväksikäyttäjä ja mitä milloinkin. Hän tönäisi minut kumoon, mutta väitti että olin itse hypännyt nurin. Hän jahtasi minua juosten kameran kanssa, jotta voisi kuvata minua itkemässä. Kun yritin repiä vessan ovea perässäni kiinni, hän syytti minua siitä että yritän murtaa hänen sormensa.
2,5 vuotta suhteen päättymisen jälkeen olen edelleen aika hukassa. Olen käynyt 2 vuotta terapiassa, mutta se on lähinnä auttanut minua sietämään arjessa kokemaani ahdistusta. Tunnen helposti itseni hyvin mitättömäksi ja surkeaksi ihmiseksi, ja minun on vaikea ilmaista tunteitani. Minun on vaikea nähdä itseni arvokkaana ja tunnistaa omia rajojani. Sekä minulla että ex-puolisollani on uudet parisuhteet. Oma kumppanini on kärsivällinen, hellä ja lempeä ja hänen kanssaan olen oikeastaan ymmärtänytkin, kuinka karmea aiempi suhteeni oli. Valitettavasti lasten kautta suhteeni ex-puolisooni ei koskaan pääty, vaan hän on edelleen läsnä elämässäni. Hänen nykyinen kumppaninsa vaikuttaa kiltiltä ja herttaiselta ihmiseltä, jolle en toivoisi pahoja asioita. Entinen puolisoni ei tunnista itsessään piilevää pahuutta, joten pelkään hänen päätyvän ennen pitkää toistamaan samoja toimintatapoja.
Tutustu youtuben Narsisti vs minä -kanavaan, ellet ole sitä jo tehnyt.
Kaikkea hyvää sulle toipumiseen! Ja ihanaa, että olet löytänyt hyvän uuden kumppanin!
Niin monia caseja nähneenä, olen täysin vakuuttunut, että täällä on vain murto-osa "oikeita" uhreja. (En kerro yksityiskohtaisemmin mitkä ne tilanteet ovat olleet, joista omaa kokemusta on) Suurin osa on todennäköisesti niitä, että itse tehdään vähintään yhtä paljon, ellei enemmän. Sori vaan, mutta kokemus kyynistyttää. Olin ennen se, joka tarjosi nenäliinaa "uhreille" ja sitten kun oltiin tilanteessa, jossa molempien touhut tulivat esiin.... Tuli niin kusetettu olo! Sieltä löytyikin vaikka mitä saastaa, mitä ei tietenkään vahingossakaan kerrottu ennen kuin oli pakko. Ja tätä tekee just nimenomaan naiset. Nainen olen itsekin, mutta todella pettynyt sellainen.
Tiedän, että tämä loukkaa ja nostattaa oikeissa henkisen väkivallan uhreissa valtaisan vastareaktion. Se on ymmärrettävää. Mutta tämä näkökulma on erittäin tarpeellista tuoda esiin. Ei kiinnosta alapeukut. Totuus voittaa lopulta, näin haluan uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on muiden seurassa hiljainen myötäilijä. Paitsi jos kerron jotain, muistaa kyllä aina ”korjata” miten asia oikeasti oli. Tällöin hän saattaa kirkkain silmin syyttää mua valehtelijaksi ja keksiä miten juttu oikeasti meni saaden minut näyttämään hullulta, kun kerroin asian olevan toisin.
Kahden kesken hän on joko kuuromykkä, jolle kaikki on aivan sama tai empaatiton despootti, joka sanelee mitä saan tehdä ja kenen kanssa ja milloin. Seksiä ei ole kuin muutaman kerran vuodessa, vaikka tietää mun kaipaavan sitä. Kerran hän esitteli mulle seksinuken. Se on kuulemma täydellinen nainen ja hän haluaa sitä. Minunlaista ihmistä ei voi kuulemma haluta. Aika ajoin hän myös käyttäytyy hyvin itsetuhoisesti ja tämän takia hän on työssään menettänyt virka-aseensa. Hänen läheiset ei tätä tiedä. Viime kesänä ja alkusyksystä hän oli todella masentunut ja itsetuhoinen ja yritin kertoa siitä hänen sukulaisilleen ja kavereilleen. He pitivät mua hulluna. Eivät uskoneet sanaakaan mitä heille kerroin ja käskivät mun mennä hoitoon. Kun mies kuuli tästä, hän uhkaili pahoinpitelevänsä mut ja eristi omista ystävistään. Jatkossa en saa kuulemma enää
nähdä heitä. En uskalla enää heitä kadullakaan tervehtiä etteivät he kerro miehelleni nähneensä minua ja sitten mies luule minun sopineen jotain tapaamista hänen selkänsä takana.Ahdistavaa. Ja joo, olen lähtemässä tästä suhteesta...[/
Hyvänen aika, äkkiä pois tuollaisesta huonosta suhteesta.
Ja jos hän tekee jotain itselleen, ei ole sinun vikasi. Jokainen on vastuussa itsestään.
Kerran hän esitteli mulle seksinuken ö.Ö
Siis ihan oikeasti lähdet. Tuo seksin pihtaaminen on muuten yksi narsistien kontrollointimuoto. Ne, jotka eivät pysty olemaan kokonaan ilman seksiä tai sen suhdekumppaninsa seksiä, pihtaavat sen seksin aikana läheisyyttä ja intiimiä kosketusta.
Vierailija kirjoitti:
Niin monia caseja nähneenä, olen täysin vakuuttunut, että täällä on vain murto-osa "oikeita" uhreja. (En kerro yksityiskohtaisemmin mitkä ne tilanteet ovat olleet, joista omaa kokemusta on) Suurin osa on todennäköisesti niitä, että itse tehdään vähintään yhtä paljon, ellei enemmän. Sori vaan, mutta kokemus kyynistyttää. Olin ennen se, joka tarjosi nenäliinaa "uhreille" ja sitten kun oltiin tilanteessa, jossa molempien touhut tulivat esiin.... Tuli niin kusetettu olo! Sieltä löytyikin vaikka mitä saastaa, mitä ei tietenkään vahingossakaan kerrottu ennen kuin oli pakko. Ja tätä tekee just nimenomaan naiset. Nainen olen itsekin, mutta todella pettynyt sellainen.
Tiedän, että tämä loukkaa ja nostattaa oikeissa henkisen väkivallan uhreissa valtaisan vastareaktion. Se on ymmärrettävää. Mutta tämä näkökulma on erittäin tarpeellista tuoda esiin. Ei kiinnosta alapeukut. Totuus voittaa lopulta, näin haluan uskoa.
Niin. Minäkin olen huomannut, että uhri triggeröi henkisen väkivallan käyttäjää. Triggeröinti tapahtuu siten, että on eri mieltä hänen kanssaan. Ei siihen muuta tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Menin ensimmäisen miehen kanssa jonka kanssa seurustelin vakavasti naimisiin.
Nyt kadun, että ei ollut seurustelukokemuksia muista.
Mies huutaa, vähättelee ja pitää mykkäkoulua. Huomauttelee ulkonäöstäni. Pitää itseään parempana. Ei ole koskaan pyytänyt anteeksi mitään.
Huuto on kamalaa. En voi olla oikein mistään eri mieltä, kun karjuminen alkaa. Itsesääli hänellä kauheaa ja mykkäkoulu marttyyrinä kestää. Itsetuntoni on ihan olematon. Toivoisin miestä joka sanoisi edes kerran elämässään rakastavansa minua. Sitä minulle ei ole koskaan sanottu. Itse typeränä olen niin tehnyt joskus. En rakasta enää. Päinvastoin inhottaa vanha mies joka huomauttaa joka tv- meteorologin p@nettavuudesta ja luulee sen näköisenä vielä iskevänsä naisia. Minulle on aivan sama. En ole puheista mustasukkainen. Päinvastoin. Pääsisin eroon hänestä.
ex.mieheni oli tuollainen. Lisäksi väkivaltaa, itki itsesäälissään huonoa lapsuuttaan. lähti riehuttuaan autolla, viipyi itä poissa. Ei selityksiä, eikä anteeksipyyntöjä. Särki kotona tavaroita, rikkoi ovet. Itselleen osti kaiken parasta laatua. Minun rahankäyttöäni konrolloi. Joka ainoaa ostosta seurasi. Eron tullen vei väryydellä osuuteni talosta ym. Uhkaili tappavansa, polttavasa kotini jne. Tästä hullusta oli äärimmäisen vaikeaa päästä ehjin nahoin eroon. Lapetkin yritti viedä, mutta lähdin rohkeasti mukaan huoltajuuskiistaan, ja jänishousu ei uskaltanutkaan. Kasvatin lapset yksin, nyt ovat akateemisissa ammateissa molemmat. Ei auttanut perättömät lastensuojeluilmoitukset, sain heidät pitää.
Kiusanteko, mustamaalaminen, perättömien juttujen levittely minusta lasteni perhepäivähoitajalle, kouluun, jopa tynantajalleni soitteli valheitaan jnejatkui neljä vuotta eron jälkeen.
Työpaikallaan esitti aivan muuta. Joka syntymäpäivänään vei täytekakun työpaikalleen. Lipevöi työpaikkansa naisia, ja sieltä löytykin uusi puoliso.
Alue: Aihe vapaa
Mennä terapiaan? Sen avulla voi purkaa haitallisia käyttäytymismalleja.