Uskomatonta miten jotkut naiset passaa miehiään!

Olen samaa mieltä. Miehestä tulee yksi lapsi lisää.

Olin pöyristynyt, kun työkaverini kertoi tehneensä miehelleen ruokaa pakastimeen, josta voi sitten sulattaa, kun menee synnyttämään toista lasta sairaalaan.

Omassa tuttavapiirissä on näitä avuttomia miehiä, jotka eivät osaa laittaa edes ruokaa tai pestä pyykkiä, jos vaimo sairastuu tai kuolee, elämä loppuu siihen, jopa lapset joutuvat auttamaan isäänsä arjen pyörittämissä.

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska olin kotona ja hallitsin täysin hänen pankkikorttiaan. Itse nautin passaamisesta. Enempi ihmetyttää akat jotka vaatia ukko jaan hommiin pitkien työpäivien jälkeen jos ite makaavat per se homeessa kotona.

Entä jos EI makaa? Paapomisen ja löysäilyn väliin mahtuu varmaan jotain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska olin kotona ja hallitsin täysin hänen pankkikorttiaan. Itse nautin passaamisesta. Enempi ihmetyttää akat jotka vaatia ukko jaan hommiin pitkien työpäivien jälkeen jos ite makaavat per se homeessa kotona.

Nykyään kyllä suurin osa naisista ja äideistä käy töissä, oletko kuullut? Ja maksaa myös yhtä lailla kaikista menoista, monet perheen menoista jopa enemmän! Toista se oli varmaan joskus 50-luvulla.

Venäjällä on vielä kotirouvakulttuuri. Eivätkä ehkä ymmärrä että nainenkin voi käydä töissä.

Mikä onni ja autuus se työnteko on?

Perhe ja sen toimivuus on onni ja auvo.

Tiedän miehiä jotka ovat jääneet kotiin lasten kanssa, naisen käydessä töissä. Ja kyllä, hyvin hoitavat niin kodin, lapset kuin vaimonkin.

Onnelliset lapset kasvaa onnellisessa kodissa. Toki onnellinen on myös kahden työssäkäyvän koti.

Kukin tehköön omat valintansa. Ei ole yhtä sapluunaa.

Ja onnellisin perhe on se mihin kuuluu vain yksi jäsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverini ei olisi saanut miestään itselleen ellei olisi alusta saakka tehnyt kaikkea hänen ehdoillaan. Miehellä oli toinenkin nainen kierroksessa kun seurustelivat, mutta kaverini passasi miehen itselleen. Nyt kaksi lasta ja mies ei tee mitään töiden lisäksi, pelailee bilistä kavereiden kanssa mancavessaan. Ovat molemmat tyytyväisiä kuitenkin, sillä kaverini ei olisi muuten saanut tuota miestä. 

Jäi askarruttamaan, miksi helvetissä kaverisi niin kiihkeästi halusi "saada" passattavan "miehen" että oikein piti kilpailla?

Mies ei varmaan kuitenkaan ole suomalainen.

Minuakin jäi mietityttämään, että kuka lopultakin voitti tässä kisassa? Taisi voittaja olla se "hävinnyt". 😁

Vierailija kirjoitti:

Minä teen meillä kaikki kotityöt. Tosin omasta halusta, koska silloin mies maksaa kaikki asumiskulut.

Tämån järjestelyn ansiosta teen vain kaksipäiväistä työviikkoa, joka on ihanaa.

Yläasteikäiselle pojalle kyllä teen aamupalaa usein, mutta kyllä hänkin välillä mulle. Eilen illalla esim. kysyi otanko teetä, ja teki mulle sitten teen mukiin valmiiksi, maidotkin kaatoi valmiiksi sekaan makuni mukaan ja kiikutti mulle mukin pöytään. ❤️

Ja edellytän kyllä että poika osallistuu oman huoneensa siivoukseen, urputtaa hommasta aina mutta tekee kyllä. Imuroi ja pesee huoneensa lattiat ja vie pyykit.

Niinpä, oletko ajatellut eläkkeesi kertymää? Eipä paljoa kerry, jos kaksipäiväistä työviikkoa teet. Mitä, jos miehesi silloin on ex-miehesi tai vainaja? Taikka ei halua kustantaa sinun menojasi omasta eläkkeestään. Tulevaisuudesta ei tiedä, mutta on viisasta varautua siihen. Aika kuluu nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kuorin perunatkin miehelleni ja yhdessä on oltu onnellisena kohta 33 vuotta. Mies tekee kaikki ulkotyöt, korjaukset ja hoitaa kompostia. Lasten ollessa pieniä olin kotiäitinä.

Eli mies tekee 10-20% kaikista kotitöistä. Ei ihme että naimisissa/parisuhteessa olevat naiset kuolee nuorempana kuin sinkut, kun taas miehillä tämä menee toisinpäin. Monelle miehelle nainen on palvelija. Kyllä kelpaa! Eipä ihme sekään että suurin osa eroista tapahtuu naisen aloitteesta.

Kyllä se varmaan melko tasan menee. Mies tekee polttopuut (ison ok-talon lämmitys pääasiassa puulla), lumityöt (iso piha-alue) ja leikkaa nurmikot. Pelkästään polttopuiden tekoon menee aika paljon aikaa, kun ne metsästä asti itse haetaan. Meille tämä sopii, tykkään hemmotella miestäni monin tavoin ja tykkään kotitöistäkin, varsinkin ruuanlaittamisesta.

Nämä "miestentyöt" ne jaksavat ihmetyttää. Unohdit mainita vielä auton renkaiden vaihdon, 2x vuodessa.

Olen lähes 70v mummeli ja asun vanhassa okt, neliöitä 150 ja iso puutarha ja teen nuo kaikki itse. Ja niin moni muukin naisystäväni ja naapuri. Nykyään okt asuu suurin osa naisia.

Ja vaikka asun yksin, perinteiset kotityöt vie monta kertaa enemmän aikaa vuodessa, kun mainitsemasi miestentyöt.

Löytyykö vielä niille kotona passatuille lapsille kumppaneita tänäkin päivänä eli vieläkö on nuoria, jotka ovat valmiita hyppäämään passaajan rooliin, jos kumppani ei osaa mitään tehdä? Itse olen lähemmäs nelikymppinen ja mun olisi ollut aivan mahdotonta ottaa täysin kädetöntä miestä. Jotenkin kuvittelisi, että tämän päivän parikymppiset olisivat vieläkin "tasa-arvoisempia". Vai?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiselle luontainen piirre..turha taistella biologiaa vastaan. Naisella on halu miellyttää miestä.

mies53v

Minulla ainakin on. Tykkäisin passata miestäni, jos sellainen olisi. Ihanaa pitää toisesta huolta, eiköhän se mieskin sitten minusta pitäisi omalla tavallaan huolta. Ainakin jörnimällä joka päivä ja ottamalla isoon kainaloonsa.

Terveisiä peräkamariin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein eilisiltana puolisolleni hänen lempiruokaansa, karjalanpaistia. Itse syön vegaanisesti.

Äsken puristin hänelle appelsiinimehua ja tein voileipiä (yhteen keitin kananmunan ja laitoin lisäksi tonnikalaa, kaksi maksamakkaralla ja juustolla), jota hän voi syödä katsoessaan jääkiekkoa. Jouluksi laitan yhteisten ruokien lisäksi hänen lempiruokiaan, niin kalaa kuin kinkkuakin.

Eikö olekin uskomatonta?

Mutta hän on sen arvoinen. Ja jos alettaisiin vertailla, kumpi meistä enemmän tekee kotitöitä ja sen lisäksi auttaa toista muissa asioiss, niin kyllä se olisi hän. Minä saan keskittyä töihini, opintoihini ja luottamustehtäviini, hän hoitaa pyykit ja siivoukset.

Väität siis olevasi vegaani, mutta silti ilman omantunnontuskia laitat ruokia puolisollesi tehotuotetuista eläimistä? Mikäs se sinun syy veganismiin on, ei ainakaan eläinten oikeuksien puolustaminen? 😠

Miten se muuttaisi tilannetta, jos hän itse valmistaisi sen liharuoan? Tai jos eroaisin hänestä, koska hän syö lihaa?

En jatka provoilijalle vastaamista tämän enempää, mutta totean, että kyllä se on kaikkien etu, että puolisoni syö nykyisin hurjan paljon enemmän kasviksia ja kasvisruokia kuin mitä söi yksin eläessään. Ihan omasta halustaan. Jokainen kasvisateria tai pienempi liha-ateria kasvislisukkeen kanssa vähentää edes aavistuksen verran eläinten kärsimystä.

Pitäähän sitä naisenkin jotain tehdä hyvän elintason eteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä taitaa kaikki juontaa juurensa historiaan, jossa miehet ovat hallinneet ja miesten ääni on ollut ainoa kuuluva. 

Tiedättekö, että 1930 naiset pääsivät vasta pois holhouksesta. 

Se tarkoittaa sitä, että aika monella tämän päivän aikuisella on vielä tuon ajan ihmisiä lähipiirissä. 

Vaikka olisi syntynyt vaikka 1930-1950- luvuilla, jolloin naiset on jo olleet vapaita - se maailma ei ollut vielä muuttunut niistä ajoista. 

Silloin lapsia kasvatti ne ihmiset, joille tuo holhouksen alaisuus oli aivan normaali asia eikä se todellakaan muuttunut. 

Sieltä ajoilta on uskomukset siirtyneet ja sieltä tulee edelleen ajatuksia siitä, että nainen on huonompi, arvottomapi jne. 

Yhteiskunta on hyvin hitaasti muuttunut niistä ajoista, kun naisia vielä pidettiin eri tavoin kykenemättöminä päättää itse asioistaan ja ne asenteet on siirtyneet tavoissa sukupolvelta toiselle. 

Ne tavat eivät muutu ellei niitä tiedosta ja itse muuta. 

Sitä tarkoittaa, kun puhutaan sukupolvisten taakkojen tai traumojen katkaisusta. 

Että ei enää laita näitä juttuja eteenpäin. 

Omat vanhempani ovat niiden lapsia, jotka itse syntyivät ihan siinä naisten holhouksesta vapautumisen jälkeen (jonka jälkeen kohta tuli sota ja avot, mitä traumoja sieltä oli jaossa) ja minun vanhempien ikäiset on kasvattaneet sodissa traumatisoituneet ihmiset, jotka tosiaan ovat taas olleet kasvatettuja niillä ajatuksilla mitkä edelsivät naisten holhouksesta vapauttamista. 

Eli - tiedostakaa hyvät ihmiset mistä käytös - oma ja muiden - kumpuaa. Pysähtykää seuraamaan omaa toimintaanne ja muuttakaa se mitä muutosta vaatii. 

Se ei ole helppoa - jos olisi, maailma olisi jo muuttunut. 

Mutta se on mahdollista ja muutos on hyvässä vauhdissa jo. 

 

Näin juuri.

Minut on isovanhemmat (mummo) kasvattanut piikomaan miestä joka tuo rahan kotiin.

Mummolle oli kauhistus kun opiskelujen jälkeen jäin töihin, missä on lapset? Aviossa kuitenkin oltiin.

Lapset tulivat myöhemmin ja opetin myös pojat kotitöille koska passasin exmiehen piloille.

Lapseni uskaltavat nauttia elämästään puolisoidensa kanssa ja siivota kerkee yhdessä.

Minun mummoni syntyi, Suomen itsenäisyyden kynnyksellä. Hänen miehensä sairasti keuhkotautia jo ennen minun syntymää ja kuoli nuorena. Isoäitini joutui hoitamaan nelilapsista perhettä ja vielä lapsen lapsia ja samalla pitämään huolen, että tupa, eläimet ja ruoka pysyy pystyssä. Noh... onneksi äiteni ja hänen siskonsa menivät naimisiin semmoisten miesten kanssa, jotka ojensivat auttavaa kättä.  Toisinaan mummoni kuitenkin kieltäytyi avusta. Oli kunnia-asia että jotkut jutut tehtiin itse jos kyettiin. 

Meillä ei ole koskaan ketään passattu ja ihmetykseni olikin suuri, kun kerran seurustelin erään pastorin tyttären kanssa ja tämä pastori tapansa mukaan istui ruokapöytään odottaen, että hänelle melkein työnnetään lusikka suuhun eikä osannut tehdä itse edes keittoa.  

Sitten myös seurustelin semmoisten parin naisen kanssa, jotka oli ihan pilalle hemmoteltuja kakaroita eikä osannu edes veistä käyttää kun tehtiin ruokaa.  Että kyllä se niinkin menee, että ei miehet ole ainoita, keitä passataan- 

Vierailija kirjoitti:

Löytyykö vielä niille kotona passatuille lapsille kumppaneita tänäkin päivänä eli vieläkö on nuoria, jotka ovat valmiita hyppäämään passaajan rooliin, jos kumppani ei osaa mitään tehdä? Itse olen lähemmäs nelikymppinen ja mun olisi ollut aivan mahdotonta ottaa täysin kädetöntä miestä. Jotenkin kuvittelisi, että tämän päivän parikymppiset olisivat vieläkin "tasa-arvoisempia". Vai?

Sepä se, tuskin löytyy. Ainakaan onnellista suhdetta. Kyllähän näitä onnettomia riittää, kuten myös avioeroja. Ja useimmiten tosiaan naisen aloitteesta (miksiköhän?).

Oikeasti tähän miesten laiskotteluun pitäisi puuttua kovemmalla kädellä, koska sillä on jo melkoiset yhteiskunnalliset vaikutukset.

Minä olen passannut, vaikka teen vaativaa työtä ja saan lähes yhtä hyvää palkkaa kuin mieheni.

Miksi? Siihen en osaa itsekään vastata.

Olen nyt toipumassa kohdunpoistosta. Mies ei ole tänä aikana tehnyt juuri mitään kodin eteen. Jotenkin tämä on ollut silmiä avaavaa. Edes tänä lyhyenä aikana, jonka olen ollut kipeä, hän ei ota vastuuta. Mulle on tullut sellainen olo, että nyt riittää. Siis koko tämä avioliitto. Kyllä toisen pitäisi olla tukena ja apuna, kun toinen on heikoilla.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen passannut, vaikka teen vaativaa työtä ja saan lähes yhtä hyvää palkkaa kuin mieheni.

Miksi? Siihen en osaa itsekään vastata.

Olen nyt toipumassa kohdunpoistosta. Mies ei ole tänä aikana tehnyt juuri mitään kodin eteen. Jotenkin tämä on ollut silmiä avaavaa. Edes tänä lyhyenä aikana, jonka olen ollut kipeä, hän ei ota vastuuta. Mulle on tullut sellainen olo, että nyt riittää. Siis koko tämä avioliitto. Kyllä toisen pitäisi olla tukena ja apuna, kun toinen on heikoilla.

Olen pahoillani puolestasi. Oletko puhunut miehellesi asiasta? Eikö sinua ole aiemmin häirinnyt tilanne? Tätä ihmettelen, kun jotkut naiset vaan alentavat itsensä passaamaan miestään usein saamatta itse mitään takaisin. Miten se onnistuu ilman katkeruutta? Minulla myös laiskanpuoleinen mies, koska äiti passannut hänet pilalle ja välillä täytyy olla todella tiukkana. En pystyisi vaan hiljaa hyväksyä tilannetta, että toinen käyttää minua härskisti hyväksi ja elää siten päivästä toiseen ikäänkuin se olisi normaalia ja ok.

Pahalta tuntuu katso anopin passausta. Hösää ja hössöttää kaiken appiukon eteen - kuorii ne perunatkin. Yhteiset ateriat sitä että ei istu pöytään muiden seuraan vaan on valmiudessa jos joku sattuisi jotain tarvitsemaan ja jos saadaankin pöytään istumaan ponkaisee heti ylös jos joku puolella sanallakin ilmaisee tarvitsevansa jotain esim. vesilasi on tyhjä ja on itse sitä täyttämässä.

Yhteiset ruokailuhetket ovat ahdistavia ja rauhattomia Mitään keskustelua ei pääse syntymään kun anoppi pomppii pöydän ja keittiön väliä.

Oma puolisoni on onneksi jostain syystä toista maata ja ihan itsenäinen ihminen ja tekee kotitöitä oma-aloitteisesti. En olisi kyllä passaamaan käynytkään, joten suhde olisi kaatunut alkumetreille.  Veljet sen sijaan......niin, no - molemmat veljet ilman pysyvää parisuhdetta.

Tämä anopin passaus ei rajoitu pelkästään ruokailuihin vaan on näkyvissä kaikessa. Veljet käyttävät härskisti hyväksi, samoin puoliso. En ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen passannut, vaikka teen vaativaa työtä ja saan lähes yhtä hyvää palkkaa kuin mieheni.

Miksi? Siihen en osaa itsekään vastata.

Olen nyt toipumassa kohdunpoistosta. Mies ei ole tänä aikana tehnyt juuri mitään kodin eteen. Jotenkin tämä on ollut silmiä avaavaa. Edes tänä lyhyenä aikana, jonka olen ollut kipeä, hän ei ota vastuuta. Mulle on tullut sellainen olo, että nyt riittää. Siis koko tämä avioliitto. Kyllä toisen pitäisi olla tukena ja apuna, kun toinen on heikoilla.

Pahoillani puolestasi.

Tuohan se minullekin oli silmät avaava kokemus. Kysyin exältä että mites sitten jos oikein oikeasti sairastun niin mites sitten asiat hoidetaan kun nyt meni näin.

Kuulemma pakolliset asiat hoidetaan kun on niiden aika.

Jaahas. Asia tulikin harvinaisen selväksi.

Eipä sillä. Olinhan miehen sanojen mukaan jo nalkuttanut pitemmän aikaa ja voitko kuvitella, ero tuli ihan puskista. Mut se on vanha stoori ja täälläkin muutamaan kertaan kerrottu. Joten älä ole sitten yllättynyt mikäli kuulet nyt nalkuttavasi ja miksi olet noin vaikea.

Sanotaan ettei vanha koira uusia temppuja opi mut kannustan kokeilemaan. Voihan se olla ettei mies vaan ole joutunut asiaa tarkastelemaan ja kun sen tekee, haluaa tehdä jatkossa toisin.

Koska tykkään passata ja huolehtia muista. Meillä tosin mies tekee aika paljon itsekkin kotihommia. Lisäksi mies maksaa autot, polttoaineen, sähköt, polttopuut, auraukset, tiemaksut, remontit, kauppanaksut, lasten jutut jne. Minä maksan omat menot. Itse olen töissä 20 tuntia viikossa mies 60 tuntia. En edes kehtais olla tekemättä hänen hyväksi kotihommia, näin homma tuntuu edes vähän tasapuolisemmalta. Yksin en vois pitää tälläistä elintasoa

Vierailija kirjoitti:

Minä tykkään passata poikiani. Tuon heille ruuan nenän eteen ja vien pois. Tiskaan astiat. Kyseessä alaikäiset lapset. Tekisin tod. näk. samoin, jos lapseni olisivat tyttöjä. Luultavasti vielä silloinkin, kun ovat täysikäisiä. 

En tiedä miksi, se on konkreettinen tapa osoittaa rakkautta. Miehelleni en tee samoin, teen kyllä voileivän tai drinkin samalla kun teen itselleni, myös miehelle. Mutta ruuan syömme siten , että en tuo valmiina eteen. En muutenkaan ole se, joka meillä ruuan tekee. Tiskaan kyllä ja pyykkään. Lapsia haluan passata enemmän, kun ne eivät enää syliinkään suostu istumaan. 

En kuitenkaan suostuisi marttyyriksi. Jos en haluaisi, en tekisi ja jos joku pakottaisi, protestoisin. 

Siinäpä vasta tapa osoittaa rakkautta! Teet melkoisen karhunpalveluksen poikalapsillesi, joskun sitten aikuisiällä odottavat samanlaisia rakkaudenosoituksia tyttöystäviltään. (Huomaa, monikko. Enkä tarkoita mitään polygamista alffaa.)

Seurustelin aikanaan erään YH:n ainoan jälkeläisen kanssa. Seurustelun alkuvaiheilla jäbä päätti, että minun on syytä pestä hänen keittiönsä lattiat. Kyllä. Emme asuneet yhdessä, emmekä olleet seurustelleet vielä kauan. Enkä todellakaan ollut sotkenut hänen keittiössään, vaan jätkä päätti että nyt olisi syytä pestä lattiat ja se on mun duunia. Pöllämystyneenä ja järkyttyneenä toki pesin lattiat itkua tuhertaen. Tämä sankarsmies sitten myöhemmin totesi, että "ihan hyvin se sujui, kun alkuun pääsi".

Erohan se sieltä aikanaan tuli. Ja kävipä niin, että tämän Naiskunnan Siunauksen äiti otti ja kuoli, sai äkillisen sairaskohtauksen. Nyt jäbä on ihan tuuliajolla ja heitteillä. Kukaan ei enää passaa. Voi voi. 

No ketäpä tästä miesten avuttomuudesta voi syyttää? Täällä näytetään syyttävän miehiä siitä, vaikka syypäitä ovat yksinomaan poikiaan hyysäävät naiset. Täälläkin moni miestään paheksuva mamma todennäköisesti huomaamattaan paapoo sitten pojastaan samanlaisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kuorin perunatkin miehelleni ja yhdessä on oltu onnellisena kohta 33 vuotta. Mies tekee kaikki ulkotyöt, korjaukset ja hoitaa kompostia. Lasten ollessa pieniä olin kotiäitinä.

Eli mies tekee 10-20% kaikista kotitöistä. Ei ihme että naimisissa/parisuhteessa olevat naiset kuolee nuorempana kuin sinkut, kun taas miehillä tämä menee toisinpäin. Monelle miehelle nainen on palvelija. Kyllä kelpaa! Eipä ihme sekään että suurin osa eroista tapahtuu naisen aloitteesta.

Kyllä se varmaan melko tasan menee. Mies tekee polttopuut (ison ok-talon lämmitys pääasiassa puulla), lumityöt (iso piha-alue) ja leikkaa nurmikot. Pelkästään polttopuiden tekoon menee aika paljon aikaa, kun ne metsästä asti itse haetaan. Meille tämä sopii, tykkään hemmotella miestäni monin tavoin ja tykkään kotitöistäkin, varsinkin ruuanlaittamisesta.

Nämä "miestentyöt" ne jaksavat ihmetyttää. Unohdit mainita vielä auton renkaiden vaihdon, 2x vuodessa.

Olen lähes 70v mummeli ja asun vanhassa okt, neliöitä 150 ja iso puutarha ja teen nuo kaikki itse. Ja niin moni muukin naisystäväni ja naapuri. Nykyään okt asuu suurin osa naisia.

Ja vaikka asun yksin, perinteiset kotityöt vie monta kertaa enemmän aikaa vuodessa, kun mainitsemasi miestentyöt.

Tämä! Ja noita duuneja ei ole, jos asuu kerrostalossa.

Täytyykin mies patistaa päivittäiselle renkaan vaihdolle XD