Lue keskustelun säännöt.
Miten suhde kestää kun toinen reissaa ja toinen ei?
21.03.2015 |
Eli miten tätä suhdetta voi jatkaa, kun toinen on työmatkoilla 3-4 krt kuukaudessa ja toinen (joka myös mielellään reissaisi) ei. Olen valinnut työpaikan Kodin läheltä, jotta saan lasten kanssa arjen rutiinit jotenkin sujuvasti toimimaan. Kuitenkin pistää katkeraksi kun mies viikko toisensa jälkeen täyttää perhekalenteriin olevansa reissussa 2 pvää tällä viikolla, 3 seuraavalla ja sitten iloisena ilmoittaa, että kolmen viikon päästä onkin vain päiväreissu.... Paitsi, että silloin tarvii viikonloppu tehdä töitä.
rupeaa vituttamaan tää jatkuva kotinurkissa pyöriminen, kun perhekin perustettiin ja koti rakennettiin miehen kotipaikkakunnalle. Silloin mies ei tosin reissannut näin paljon, kun päätös tehtiin. Nyt omat ystävät ja sukulaiset on matkan päässä, ei siis yhdessä illassa päästä kyläilemään, ja mies reissussa.
onko tässä mitään tulevaisuutta, vai nappaanko lapst kainalooni ja lähden etsimään uutta elämää?
T. La-aamun ankeus
Kommentit (72)
Siksi, ettei kaikki asu pk-seudulla palvelujen ääressä. Siksi, etten usko miehen jättävän lapsia heitteille työmatkansa takia ja ympärivuorokautista lastenhoitoa ei ole ollut saatavissa tähänkään asti, tuskinpa sitä ykskaks löytyisi reissujen ajaksikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ymmärrän ap:ta enemmän kuin hyvin. Mieheni tekee vuorotyötä, joka kyllä jättää hänelle vaihtelua ja valinnanvapautta elämään, jota itsellä ei sitä myötä voi olla, jos haluaa lapsilleen hyvää. Voisinhan mäkin etsiä vuorotyön joo ja pistää mukulat vuoropäiväkotiin/ kouluikäisestä lähtien selviämään itsekseen, mutta en halua tehdä sitä lapsille. Sen sijaan miehelle olen jollain tavalla katkera ja rakkaus kuollut tähän, että minä olen se, joka vuodesta toiseen tekee valinnat sen mukaan, että joku on ajoissa hakemassa lapset kotiin, joku on viikonloppuna lasten kanssa, joku on laittamassa ruokaa, nukkumaan ja läsnä siellä kotona silloin kun lapset tarvitsevat...
ja ei varmaan ole lomaa se työssäolokaan, mutta moni siellä tuntuu mieluummin olevan, kuin esim. uhmisten kanssa kotona... sen lisäksi on melko kätevää esim. aamulla viedä lapset kouluun, sen jälkeen ottaa 5 tuntia itselleen ja lähteä töihin samalla oven avauksella kun puoliso ja lapset tulevat kotiin. Kyllä eletyn elämän merkit vaan mun kropassa ja mielessä jotenkin enemmän näkyvät kuin miehen. Ja, minä tiedän kyllä, että tämä on minun valintani, voisin valita toisin. Koska mies ei kuitenkaan missään tilanteessa valitsisi toisin, en tee sitä lasten takia. Haluan että heillä on edes toinen vanhempi läsnä enemmän elämässä!
Sen sijaan olen jo oikeastaan päättänyt, että 5-10 vuoden aikajänteellä alan elää pääasiassa itselle (toki lapsille edelleen, mutta silloin ei tarvitse enää miettiä työmatkoja, työaikoja ja harrastuksia heidän näkökulmastaan näin paljon, koska ovat jo niin isoja, että heillä on paljon tärkeämpää kaverit ja omat menot ja itsenäisyys laittaa ruokaa yms. kotona) ja mies ei kiinnosta ei kyllä ollenkaan. Saisi nytkin lähteä mun puolesta, vaan ei lähde ja itse olen niin väsynyt, etten jaksa järjestellä eroa (vielä). AMEN.
Tuo 3-4krt/kk ei ole vielä oikeasti paha. Tiedän pariskunnan jossa mies reissaa ympäri Eurooppaa joka viikko, on vain vkl:t kotona.
Koen ettei mies ota vastuuta perheestä, kodista, koko perheen hyvinvoinnista. Joo, tuo taloon osan rahoista, mutta sekä oikeuttaa skippaamaan muut huoltotehtävät? Päiväkodin, koulun, ruuanlaiton jne.
joo, kyllä mäkin varmaan jaksaisivat paremmin lapsiani, jos en aina olisi se, joka selvittämään riidat, järjestää juhlat ja harrastukset, hoitaa kaverikyläilyt jne. Miehellä on kaikki reissuillat omaa aikaa ja sitten tulee viettämään rentoa kotielämää, kun lapsetkin jo on odottaneet. Sitten lasten kanssa touhuilee kivoja juttuja, kun ei niistä rutiineista tarvii huolehtia. Ne hoitaa tass joku muu. Vittu.
ap
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 12:50"]
Kyllä mä ymmärrän ap:ta. Tai ainakin uskon niin. Hänhän on muuttanut miehen suvun lähelle ja jättänyt oman tutun paikkakuntansa taakseen. Nyt hänen pitäisi viihtyä uudella paikkakunnalla kulkien kodin, päiväkodin ja työpaikan väliä, hoitaa lapset ja pyörittää arkea, jonka viettää 30-50 % ajasta ihan yksin.
Miehellä on työ, johon kuuluu matkustelua, eikä mies pistä sitä pahakseen. Työ on luultavasti mielekästä, palkkaa tulee ja reissuista saa vielä matkakorvaukset päälle. Samalla mies onnistuu sluibaamaan perheen arjesta, koska hotelliöihin ei kuulu aamupalan laittoa, lasten vaatteiden valintaa, siivousta tai pyykkäystä. Ne yhteisen kodin hommatkin kotona odottaa ja ottaa vaimoa kupoliin, hän kun näkee aina ne jutut, jotka on kesken ja hoitamatta ja sellaisena pysyykin.
Ymmärrän oikein hyvin, miksi ketuttaa. Pienet ympyrät, samat naamat, sama arki ja samat rutiinit päivästä toiseen. Mutta sen sijaan että kadehtisi miehen matkatyötä, kannattaisi toivoa, ettei hän matkustelisi ihan niin paljoa, ja jos ja kun matkustelee, ottaisi kotiin tultua vastuuta perheestä ihan reippaalla kädellä, jolloin vaimo pääsisi harrastuksiin, koska sellaisia hän selvästi kaipaa. Lomat kandee ajoittaa samaan ajankohtaan keskenään, jos mahdollista ja silloin olisi oiva hetki matkustaa yhdessä. Ei se matkatyö autuaaksi tee, silloinhan lastenhoito olisi kahta vaikeampaa. Ongelmaksi tämän tilanteen tekee se, ettei ap saa lainkaan omaa aikaa ja miehellä on sitä paljon.
Istukaa alas, kalenterit käteen ja suunnittelemaan. Tuohon lomat, tuohon pitkä viikonloppu kahdestaan, tuohon yhteistä aikaa koko perheen kesken, tuossa ap:n oma aika ja harrastukset jne. Tässä on malliesimerkki perheestä, jonka kannattaa suunnitella ajankäyttönsä mahdollisimman tarkkaan kalenterin avulla ja pitää siitä kiinni.
[/quote]
En edes jaksa lukea juttuasi: ongelmiin ratkaisuja pliis! Ymmärtääkseni ap on työssä.. Eli lapset hoidossa?
Siitä jos lähtee niin tuossa on jo paljon arjen helpotusta. Mikä sitten korpee? Ruuanlaittanminen? Tein viimeksi lapsilleni ruuat kotiin hoitajalle ja se makaroonilaatikko kesti 3 päivää (lapset siis syövät hoidossa 3 ruokaa). Kotona kahdesti. Ei ole paha ruksi. Mies oli 2 viikkoa pois. Seuraavaksi tein sopan joka riitti loppuviikoksi. Lapset kuori kasvikset.
Kotityönä on imurointia, tiskiä, pyykkiä ja kaikkeen voi lapset ottaa mukaan.
Kun reissutyöstä puhutaan niin ehkä teillä voisi toimia hoitajan hommaaminen kotiin? Näin saisit itse vähän lisäapua? Tai siivooja? Sanotaan kerran viikossa tai parin viikon välein joku kuuraa nurkkanne niin ei tartte itse.
Tuo miehen "iloisuus" kannattaa oikeasti pohtia kunnolla läpi? Onko mies oikeasti iloinen kun lähtee reissuun? Vai tuntuuko se ap.sta sellaisena että "mieskin on vaan iloinen kun pääsee pois" -toi kuulostaa masennukselta. Paljonko olet ap puhunut miehesi kanssa tästä miten mies oikein innostuu työmatkoista ja onko sinussa näkynyt muutos siinä millainen olet? Vähemmän itse osallistut, elämä pakkopullaa (miehen innostus kun lähtee kotoa), et tunnu löytävän ratkaisuja (no se ero) mutta onko ero oikeasti sinulle vaihtoehto vai onko se sinulle ainoa tapa nähdä ongelman loppuvan? Entä kun puhut että jättäisit lapsetkin niin tahdotko sitä? Mitä jos saisit jotain apua lastensuojelun kautta? Esim. varamummopalvelu/tukiperhe? Joku mitä sinä saisit oman voiman kasvattamiseen? Tahdotko luopua lapsien kanssa olemisesta? Toi on melko rankkaa mitä kirjoitat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 13:05"]
ymmärrän ap:ta enemmän kuin hyvin. Mieheni tekee vuorotyötä, joka kyllä jättää hänelle vaihtelua ja valinnanvapautta elämään, jota itsellä ei sitä myötä voi olla, jos haluaa lapsilleen hyvää. Voisinhan mäkin etsiä vuorotyön joo ja pistää mukulat vuoropäiväkotiin/ kouluikäisestä lähtien selviämään itsekseen, mutta en halua tehdä sitä lapsille. Sen sijaan miehelle olen jollain tavalla katkera ja rakkaus kuollut tähän, että minä olen se, joka vuodesta toiseen tekee valinnat sen mukaan, että joku on ajoissa hakemassa lapset kotiin, joku on viikonloppuna lasten kanssa, joku on laittamassa ruokaa, nukkumaan ja läsnä siellä kotona silloin kun lapset tarvitsevat...
ja ei varmaan ole lomaa se työssäolokaan, mutta moni siellä tuntuu mieluummin olevan, kuin esim. uhmisten kanssa kotona... sen lisäksi on melko kätevää esim. aamulla viedä lapset kouluun, sen jälkeen ottaa 5 tuntia itselleen ja lähteä töihin samalla oven avauksella kun puoliso ja lapset tulevat kotiin. Kyllä eletyn elämän merkit vaan mun kropassa ja mielessä jotenkin enemmän näkyvät kuin miehen. Ja, minä tiedän kyllä, että tämä on minun valintani, voisin valita toisin. Koska mies ei kuitenkaan missään tilanteessa valitsisi toisin, en tee sitä lasten takia. Haluan että heillä on edes toinen vanhempi läsnä enemmän elämässä!
Sen sijaan olen jo oikeastaan päättänyt, että 5-10 vuoden aikajänteellä alan elää pääasiassa itselle (toki lapsille edelleen, mutta silloin ei tarvitse enää miettiä työmatkoja, työaikoja ja harrastuksia heidän näkökulmastaan näin paljon, koska ovat jo niin isoja, että heillä on paljon tärkeämpää kaverit ja omat menot ja itsenäisyys laittaa ruokaa yms. kotona) ja mies ei kiinnosta ei kyllä ollenkaan. Saisi nytkin lähteä mun puolesta, vaan ei lähde ja itse olen niin väsynyt, etten jaksa järjestellä eroa (vielä). AMEN.
[/quote]
hei, juuri tolta mustakin tuntuu. Ymmärrän SUa täysin. Kiitos kirjoituksestasi!
Vaikea on tämäkään tilannetta ymmärtää sellaisen, joka siinä ei Ole ollut.
ap
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 13:05"]
Siksi, ettei kaikki asu pk-seudulla palvelujen ääressä. Siksi, etten usko miehen jättävän lapsia heitteille työmatkansa takia ja ympärivuorokautista lastenhoitoa ei ole ollut saatavissa tähänkään asti, tuskinpa sitä ykskaks löytyisi reissujen ajaksikaan.
[/quote]
En asu pääkaupunkiseudulla mutta kyllä täälläpäin olisi varamummopalvelua ja sijaisperheitä on käsittääkseni ympäri Suomea. Jos eroaisitte ja sanoisit että pidä lapset niin ei sun miehen pitäisi duuniaan lopettaa. Ymmärrä nyt: siihen yhteiskunta etsii kyllä apua. Lapset pääsee jonkun perheen hoitoon (josta saavat tuen) että miehen lapsia ympärivuorokauden vahtisivat kuin omiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 12:28"]
Joo, ketuttaa että se reissuillaan pääsee keskittymään töihinsä, ei tarvii osallistua kodinhuoltoon, lasten kuskaamiseen, ruuanlaittoon, kauppareissuihin jne mitä minä hoidan päivittäin työni lisäksi. Olen niin kiinni näissä rutiineissa, ettei ole edes mahdollisuutta hankkia ystäviä lähiseudulta tai muuta omaa elämää. Reissupäivät myös vaihtelee, eli mitään säännöllistä harrastusta on mahdoton aloittaa.
ilahtuisin valtavasti, kun voisin maanantai-iltana sulkea oven takanani ja huutaa, että pärjäilkää ja pitäkää hauskaa, tulen torstaina, kun muut jo nukkuu. Ja lähteä toteuttamaan itseäni ja tekemään kunnolla töitä!
ap
[/quote]
Mitenkähän me muut selvitään perhearjesta - jopa työssäkäyvät yh:t?? Samat siivoukset, kuskaamiset, kauppareissut yms on jokaisella.
Vähän pitäisi korjata asennetta... tai sitten lähdet toteuttamaan itseäsi ilman lapsia ja miestä. Kyllä sen eron saa helposti!
11
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 13:05"]
ymmärrän ap:ta enemmän kuin hyvin. Mieheni tekee vuorotyötä, joka kyllä jättää hänelle vaihtelua ja valinnanvapautta elämään, jota itsellä ei sitä myötä voi olla, jos haluaa lapsilleen hyvää. Voisinhan mäkin etsiä vuorotyön joo ja pistää mukulat vuoropäiväkotiin/ kouluikäisestä lähtien selviämään itsekseen, mutta en halua tehdä sitä lapsille. Sen sijaan miehelle olen jollain tavalla katkera ja rakkaus kuollut tähän, että minä olen se, joka vuodesta toiseen tekee valinnat sen mukaan, että joku on ajoissa hakemassa lapset kotiin, joku on viikonloppuna lasten kanssa, joku on laittamassa ruokaa, nukkumaan ja läsnä siellä kotona silloin kun lapset tarvitsevat...
ja ei varmaan ole lomaa se työssäolokaan, mutta moni siellä tuntuu mieluummin olevan, kuin esim. uhmisten kanssa kotona... sen lisäksi on melko kätevää esim. aamulla viedä lapset kouluun, sen jälkeen ottaa 5 tuntia itselleen ja lähteä töihin samalla oven avauksella kun puoliso ja lapset tulevat kotiin. Kyllä eletyn elämän merkit vaan mun kropassa ja mielessä jotenkin enemmän näkyvät kuin miehen. Ja, minä tiedän kyllä, että tämä on minun valintani, voisin valita toisin. Koska mies ei kuitenkaan missään tilanteessa valitsisi toisin, en tee sitä lasten takia. Haluan että heillä on edes toinen vanhempi läsnä enemmän elämässä!
Sen sijaan olen jo oikeastaan päättänyt, että 5-10 vuoden aikajänteellä alan elää pääasiassa itselle (toki lapsille edelleen, mutta silloin ei tarvitse enää miettiä työmatkoja, työaikoja ja harrastuksia heidän näkökulmastaan näin paljon, koska ovat jo niin isoja, että heillä on paljon tärkeämpää kaverit ja omat menot ja itsenäisyys laittaa ruokaa yms. kotona) ja mies ei kiinnosta ei kyllä ollenkaan. Saisi nytkin lähteä mun puolesta, vaan ei lähde ja itse olen niin väsynyt, etten jaksa järjestellä eroa (vielä). AMEN.
[/quote]
Kyllä toi on vaan säälittävää. Lähde sinä. Sinussa tuo ongelma onkin. Mutta ei: kun pitää ulkoistaa omat ongelmat miehen syyksi.
Ei mun mies ainakaan LOMALLA ole kun se on työmatkalla. Tee sinä 14 h työpäivä ja seuraavana päivänä lisää töitä.
Minua eniten häiritsee ketjussa tuo että te jotka siis kotona ette lähde elämään sitä omaa elämää? Mitä ihmettä tuo meinaa että sitten joskus meinaatte alkaa? Niinkuin sinä eläisit kovinkin vanhaksi? Mitä jos kuolet tänään? Tai saat tiedän että sinulla on syöpä?
Se elämä on NYT! Ei 5-10 vuoden päästä? Ei ne lapset ole kiitollisia että olette uhranneet elämäänne "heidän puolesta". Kyllä minua ainakin tuollainen vanhemman toiminta enempi häiritsisi. Entä jos teidän omat lapset tekisi noin? Olisitko tyytyväinen lapseesi jos se tekisi kuten sinä teet?
Kovin on marttyyrimaista porukkaa! Huhhuh. Ristiä vaan kantamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 13:14"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 13:05"]
ymmärrän ap:ta enemmän kuin hyvin. Mieheni tekee vuorotyötä, joka kyllä jättää hänelle vaihtelua ja valinnanvapautta elämään, jota itsellä ei sitä myötä voi olla, jos haluaa lapsilleen hyvää. Voisinhan mäkin etsiä vuorotyön joo ja pistää mukulat vuoropäiväkotiin/ kouluikäisestä lähtien selviämään itsekseen, mutta en halua tehdä sitä lapsille. Sen sijaan miehelle olen jollain tavalla katkera ja rakkaus kuollut tähän, että minä olen se, joka vuodesta toiseen tekee valinnat sen mukaan, että joku on ajoissa hakemassa lapset kotiin, joku on viikonloppuna lasten kanssa, joku on laittamassa ruokaa, nukkumaan ja läsnä siellä kotona silloin kun lapset tarvitsevat...
ja ei varmaan ole lomaa se työssäolokaan, mutta moni siellä tuntuu mieluummin olevan, kuin esim. uhmisten kanssa kotona... sen lisäksi on melko kätevää esim. aamulla viedä lapset kouluun, sen jälkeen ottaa 5 tuntia itselleen ja lähteä töihin samalla oven avauksella kun puoliso ja lapset tulevat kotiin. Kyllä eletyn elämän merkit vaan mun kropassa ja mielessä jotenkin enemmän näkyvät kuin miehen. Ja, minä tiedän kyllä, että tämä on minun valintani, voisin valita toisin. Koska mies ei kuitenkaan missään tilanteessa valitsisi toisin, en tee sitä lasten takia. Haluan että heillä on edes toinen vanhempi läsnä enemmän elämässä!
Sen sijaan olen jo oikeastaan päättänyt, että 5-10 vuoden aikajänteellä alan elää pääasiassa itselle (toki lapsille edelleen, mutta silloin ei tarvitse enää miettiä työmatkoja, työaikoja ja harrastuksia heidän näkökulmastaan näin paljon, koska ovat jo niin isoja, että heillä on paljon tärkeämpää kaverit ja omat menot ja itsenäisyys laittaa ruokaa yms. kotona) ja mies ei kiinnosta ei kyllä ollenkaan. Saisi nytkin lähteä mun puolesta, vaan ei lähde ja itse olen niin väsynyt, etten jaksa järjestellä eroa (vielä). AMEN.
[/quote]
hei, juuri tolta mustakin tuntuu. Ymmärrän SUa täysin. Kiitos kirjoituksestasi!
Vaikea on tämäkään tilannetta ymmärtää sellaisen, joka siinä ei Ole ollut.
ap
[/quote]
Ei, vaan minun mies tekee MYÖS reissutyötä, joskus voi olla miltei kuukauden pois kotoa. Meidän khden mamman toiminnassa on vaan PIENOINEN ero! Harmi ettet vaan näe sitä vaikka koitan selittää ja tarjota vaihtoehtoja. Sun pitäisi elää omaa elämää ja jotenkin kylmää että sun näkökykyyn mahtuu jopa ajatus erosta ja se että voisit antaa lapsesikin pois isän matkaan. Niin... Sillähän sinä sitä aikaa saisit.
Jos sun vaihtoehdot on tossa, niin menisin itse lääkäriin. Sääliksi sua tässä käy, tollanen marttyyrimeininki.
Koska ap:n elämä on nyt pilalla, haluaa hän pilata myös miehen ja lasten elämän, ok. Vaikka eroaisit, en usko, että miehen tartteis lopettaa työtään, ei suurimman osan tarvitse, koska ongelmiin etsitään ratkaisuja, hoitoapua kyllä saa, rahalla ainakin. Ja sitähän miehellä varmasti on, ja maksaisihan ap elarit lapsistaan.
Voisi tuo ero ollakin ihan hyvä ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän kyllä miltä AP:sta tuntuu vaikkei itsellä lapsia olekaan. Jos oma elämä on pelkkää arjen rutiineja päivästä toiseen samalla kun puoliso saa elää sellaista elämää kuin mitä itse oikeastaan haluaisi elää, niin kyllähän se varmaan kyrpii. Mitään neuvoja minulla ei ole valitettavasti antaa, mitään helppoja ratkaisuja tuohon ei oikein ole ellei mies sitten pysty matkustamistaan vähentämään, mutta sympatiaa sinnepäin silti. Toivottavasti löydät mielekkään tarkaisun.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 13:11"]Koen ettei mies ota vastuuta perheestä, kodista, koko perheen hyvinvoinnista. Joo, tuo taloon osan rahoista, mutta sekä oikeuttaa skippaamaan muut huoltotehtävät? Päiväkodin, koulun, ruuanlaiton jne.
joo, kyllä mäkin varmaan jaksaisivat paremmin lapsiani, jos en aina olisi se, joka selvittämään riidat, järjestää juhlat ja harrastukset, hoitaa kaverikyläilyt jne. Miehellä on kaikki reissuillat omaa aikaa ja sitten tulee viettämään rentoa kotielämää, kun lapsetkin jo on odottaneet. Sitten lasten kanssa touhuilee kivoja juttuja, kun ei niistä rutiineista tarvii huolehtia. Ne hoitaa tass joku muu. Vittu.
ap
[/quote]Mieheni on myös reissutyössä. Taas lähdössä kahdeksi viikoksi pois. Mun mielestä tuo pari päivää viikossa ei edes ole paljon reissutyötä. Kuulostaa, että se harmittaa enemmän että mies ei ota vastuuta silloin kun on paikalla. Mitä jos vaan lähtisit harrastamaan kun mies on kotona? Tai leffaan tai ystävän luo? Kyllä mäkin teen ylivoimaisesti suurimman osan kotitöistä ja hoidan sen kokonaisvastuun arjesta, mutta niin se vaan on. Molemmat tekee työtä, mies siellä reissussa ja minä kotona/töissä. Muita vaihtoehtoja ei ole jos työnsä haluaa pitää. Mutta mies kyllä tekee kotitöitä ja se aika kun on kotona ei todellakaan ole mitään lepolomaa hänelle. Siitä, että hän tekee lasten kanssa kivoja juttuja en pysty olemaan pettynyt. Mun mielestä se on ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 13:23"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 13:05"]
ymmärrän ap:ta enemmän kuin hyvin. Mieheni tekee vuorotyötä, joka kyllä jättää hänelle vaihtelua ja valinnanvapautta elämään, jota itsellä ei sitä myötä voi olla, jos haluaa lapsilleen hyvää. Voisinhan mäkin etsiä vuorotyön joo ja pistää mukulat vuoropäiväkotiin/ kouluikäisestä lähtien selviämään itsekseen, mutta en halua tehdä sitä lapsille. Sen sijaan miehelle olen jollain tavalla katkera ja rakkaus kuollut tähän, että minä olen se, joka vuodesta toiseen tekee valinnat sen mukaan, että joku on ajoissa hakemassa lapset kotiin, joku on viikonloppuna lasten kanssa, joku on laittamassa ruokaa, nukkumaan ja läsnä siellä kotona silloin kun lapset tarvitsevat...
ja ei varmaan ole lomaa se työssäolokaan, mutta moni siellä tuntuu mieluummin olevan, kuin esim. uhmisten kanssa kotona... sen lisäksi on melko kätevää esim. aamulla viedä lapset kouluun, sen jälkeen ottaa 5 tuntia itselleen ja lähteä töihin samalla oven avauksella kun puoliso ja lapset tulevat kotiin. Kyllä eletyn elämän merkit vaan mun kropassa ja mielessä jotenkin enemmän näkyvät kuin miehen. Ja, minä tiedän kyllä, että tämä on minun valintani, voisin valita toisin. Koska mies ei kuitenkaan missään tilanteessa valitsisi toisin, en tee sitä lasten takia. Haluan että heillä on edes toinen vanhempi läsnä enemmän elämässä!
Sen sijaan olen jo oikeastaan päättänyt, että 5-10 vuoden aikajänteellä alan elää pääasiassa itselle (toki lapsille edelleen, mutta silloin ei tarvitse enää miettiä työmatkoja, työaikoja ja harrastuksia heidän näkökulmastaan näin paljon, koska ovat jo niin isoja, että heillä on paljon tärkeämpää kaverit ja omat menot ja itsenäisyys laittaa ruokaa yms. kotona) ja mies ei kiinnosta ei kyllä ollenkaan. Saisi nytkin lähteä mun puolesta, vaan ei lähde ja itse olen niin väsynyt, etten jaksa järjestellä eroa (vielä). AMEN.
[/quote]
Kyllä toi on vaan säälittävää. Lähde sinä. Sinussa tuo ongelma onkin. Mutta ei: kun pitää ulkoistaa omat ongelmat miehen syyksi.
Ei mun mies ainakaan LOMALLA ole kun se on työmatkalla. Tee sinä 14 h työpäivä ja seuraavana päivänä lisää töitä.
Minua eniten häiritsee ketjussa tuo että te jotka siis kotona ette lähde elämään sitä omaa elämää? Mitä ihmettä tuo meinaa että sitten joskus meinaatte alkaa? Niinkuin sinä eläisit kovinkin vanhaksi? Mitä jos kuolet tänään? Tai saat tiedän että sinulla on syöpä?
Se elämä on NYT! Ei 5-10 vuoden päästä? Ei ne lapset ole kiitollisia että olette uhranneet elämäänne "heidän puolesta". Kyllä minua ainakin tuollainen vanhemman toiminta enempi häiritsisi. Entä jos teidän omat lapset tekisi noin? Olisitko tyytyväinen lapseesi jos se tekisi kuten sinä teet?
Kovin on marttyyrimaista porukkaa! Huhhuh. Ristiä vaan kantamaan.
[/quote]
höpö höpö, enkai mä nyt lapsille näytä marttyyrin elkeitä, olen valinnut tämän elämän heidän kanssaan, kuten yllä jo sanoin: siis toistan: tietoisesti käytän nämä vuodet heihin ja jos satun elämään vielä 5-10 vuoden päästä, ollessani n. 40 vuotias, silloin alan keskittyä enemmän muihin asioihin. Mutta näihin muihin asioihin ei erityisesti sisälly aviomies, vaan tosiaan esim. työhön. Sun mielestä työssä ei ole lomalla, ei niin olekaan, mutta minulla esim. on mukava ammatti, josta nautin ja pidän ja joka antaa minulle iloa :) ja siihen mm. aion tulevaisuudessa panostaa enemmän.
Toistan: ei ole mieheni vika, että panostan lapsiimme. Olen kykenevä tekemään omat valintani. Hän ei kuitenkaan ole tehnyt samalla tavalla valintoja perhe edellä, joten arvomaailmamme eivät niin sanotusti kohtaa, that's all.
Ymmärrän ap sinua. Koetko, että miehen työn vaativuus (tässä tapauksessa matkustus, et kuvaa roolia tarkemmin) estää sinua panostamasta omaan työhösi? Että miehen työ laitetaan sinun edelle? Jos päätätte yhteistuumin, että kumpikin tekee 'vaativaa' työtä sillon on hommattava ulkopuolista apua. Toki työn vaativuus pitää näkyä palkkapussissa, että tämä on mahdollista. Siivoja ja lasten kanssa säännöllinen osa-aikainen tai kokoaikainen nanny. Näin se pelaa. jos kaipaat vaan omaa aikaa, hommaa lapsille iltahoitaja sillon tällöin. Älä odota mieheltö muutosta
meilläkin mies tekee reissutyötä, on 2-4 päivää viikossa pois. Lapsia kolme, saman ikäisiä kuin ap:llä.
Sopikyy nyt ensi alkuun miehen kanssa niin, että kun hän on kotona, kotityöt ja lasten kuljettamiset jaetaan tasan molempien kesken. sinä tarvitset hengähdystaukosi 100% vastuusta joten mies ei voi lepäillä laakereillaan aina kun on kotpna. toisaalta hänelläkin on oikeus levätä. eli hommat tosiaan puoliksi viikonloppuna ja niinä arki-iltoina kun mies on kotona, niin molemmille jää sitten aikaa myös vaan olla ja lepäillä. tai olla lasten kanssa.
hanki myös itsellesi harrastus, joka vie ainakin pari tuntia lauantaisin tai sunnuntaisin. silloin isä on vastuussa lapsista ja ruuanlaitosta, ja sinä voit toteuttaa itseäsi säännöllisesti. tai käy silloin tällöin viikonloppureissulla vaikka sellaisen ystävän luona, joka on jäänyt toiselle paikkakunnalle kun muutitte miehen kotiseudulle.
hanki siivooja, joka käy parin viikon välein tekemässä kunnon siivouksen. tai edes kerran kuussa. se helpottaa tosi paljon, kun ajastasi ei mene niin paljon kotihommiin, siivoojam käYmtien välillä vaan teette YHDESSÄ, Siis myös lasten kanssa, vaan ylläpitosiivousta. valjasta lapset tekemään kotitöitä.
opi näkemään miehen reissutyön hyvät puolet. saat iltaisin olla omassa rauhassasi kun mies on poissa, ja lisäksi toisen naamaan ei kyllästy kun eikoko ajan olla yhdessä.
näillä eväillä meillä om pärjätty jo yli 10 vuotta oikein hyvin.
Juttele sen miehesi kanssa, ja kerro mikä nyppii. Sano että haluat tehdä remonttia ja koska mies ei ehdi auttamaan, haluat paljata ulkopuolista apua. Tilaa ruuat kotiintoimituksella toisinaan (jos mahdollista) tai syökää ulkona. Kehitä harrastus, joka ei ole sidottu tiettyyn päivään ja OTA se aika silloin kun ukkosi on kotona. Ei tarvitse olla työnsankari. Ymmärrän että se voi olla vaikeaa, kun perheaikaa on muutenkin vähän. Mutta jos eroatte, ei sitä perheaikaa ole enää ollenkaan.
Huh olisi tuskaa jos mies alkaisi rutista tuollaista. Minulla matkapäiviä lähemmäs sata vuodessa. Tosin mieskin käy töissä niin ei ole varmaan siksikään niin marttyyrinä.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 13:47"]
Ymmärrän ap sinua. Koetko, että miehen työn vaativuus (tässä tapauksessa matkustus, et kuvaa roolia tarkemmin) estää sinua panostamasta omaan työhösi? Että miehen työ laitetaan sinun edelle? Jos päätätte yhteistuumin, että kumpikin tekee 'vaativaa' työtä sillon on hommattava ulkopuolista apua. Toki työn vaativuus pitää näkyä palkkapussissa, että tämä on mahdollista. Siivoja ja lasten kanssa säännöllinen osa-aikainen tai kokoaikainen nanny. Näin se pelaa. jos kaipaat vaan omaa aikaa, hommaa lapsille iltahoitaja sillon tällöin. Älä odota mieheltö muutosta
[/quote]
Eli mies olisi työreissuillaan ja rouva omillaan ja lapset ovat päivän tarhassa ja illat nannyn kanssa? Eikö tuo nyt vähän ole lasten heitteillejättöä?
Ap nyt vaan natisee kun ei saa peukaloa irti perseestä, jonkun muun pitäisi tehdä asiat ja päätökset hänen puolestaan. Tilannehan on ihan yksinkertainen: joko alkaa elämään näillä eväillä mitä on ja jakaa kotonaoloajan ja kotityöt miehen kanssa tai lähtee ja jättää lapset miehelle.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970