Te, jotka näette alallanne kuolleita

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:49"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:44"]

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:34"]

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:31"]

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:27"]

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:22"]

Miten teidät on muuten koulutettu kohtaamaan vainaja? Se on varmaan nykyään vaikeampaa, kun kuolemasta ja ruumiista on tullut tabu länsimaissa?

[/quote]

Koulutettu.. no ei oikeastaan mitenkään. Kerrottiin minkälainen on exitus-pakkaus ja mitä se sisältää (vainajan "pyjaman", siteet joilla laitetaan silmät kiinni, ja kerrottiin miten leuka sidotaan kiinni ettei jää suu auki, ja kuinka vainaja peitetään lakanalla ja alle laitetaan muovilakana) ja ensimmäisen kuolleen nähdessäni minä sain vain seurata vierestä, kun kaksi hoitajaa laittoivat yhtä vainajaa valmiiksi.

Ei siinä sen kummempaa koulutusta ole.

t.3

[/quote]

Anteeksi mutta mitä **ttua? mikä sun koulutuksesi on? Ei tekstin sisällöstä päätellen ainakaan edes sairaanhoitaja, saati lääkäri. 

[/quote]

No olenko väittänyt olevani sh tai lääkäri? :O Mielestäni otsikossa kysyttiin "te jotka näettä alallanne kuolleita" ja mä näen. Lähihoitaja olen.

t. 3

[/quote]

:'D Arvelinkin, että lähäri, kun kuvailit kuoleman kohtaamisen perehdyttämistä noin suppeaksi. Teillähän ei ole varsinaisesti koulutusta mihinkään.

t. sh

[/quote]

Mahtavaa dissausta ja oman hännän nostoa. Tätä lisää!
[/quote] minusta sh on sellainen koulutus jolla ei voi leijua,joka toisella on Se ..... Arvostan heitä ja heidän työtään mutta ei sillä kehua voi. Joku erikoislääkäri voi ehkä kehua koulutuksellaan kun sitä ei ihan jokainen pääsekään suorittamaan!

Tästä tuli mieleen kun olin opiskeluaikana kesätöissä vanhainkodissa ja olin iltavuorossa. Siinä sitten yks kokenut hoitaja tokaisi, että meneppäs flikka alakerran varastoon ja hae kuolinpakkauksia, näyttivät olevan kaapista loppu ettei sitten yökön tarvitse lähteä yksin yöllä ja jättää osastoa (toi rakennus oli sellainen, että se oli erillään päärakennuksesta ja keskusvarastoon piti mennä eri rakennukseen maanalaista käytävää ja se kesti hetken). Minä siihen että häh, kuka on kuollu kun just haettiin päiväkaffetarjottimetkin huoneista. Hoitaja, että ei kukaan vielä mutta takuuvarmasti kohta kuolee rva xxx ja haet nyt niitä pakkauksia yökölle valmiiks ja viet sinne rouva xxx:n huoneeseen pöydälle. No voi v....u, olin ihan puulla päähän lyöty että valmiiksko sinne kun toinen vielä elää ja hengittää. Tolla mummelilla oli keuhkokuume ja kova sellainen että ehkä oli perusteltua kokemuksen perusteella odottaa, että se kuolee, mutta aika härskiltä tuntui viedä kuolinpakkaus odottamaan. Enkä sitten vienytkään. Osaston kaappiin hain niitä mutta siihen pistin rajan etten vienyt mummon pöydälle. Se mummeli ei muuten kuollut siihen keuhkokuumeeseen ja kun lähdin kesän lopussa pois tosta duunipaikasta, mummo oli jo tolpillaan.

Ei se minusta mitenkään pahalta tunnu, ei ensimmäinenkään kerta. Ekalla kerralla jännitin lähinnä sitä, että miten reagoin. Kun ei ollut koskaan ollut siinä tilanteessa, niin ei yhtään voinut tietää miltä se tulee tuntumaan.

Minun mielestä vielä lämpimät vainajat on ehkä hieman epämiellyttävämpiä kuin jo kylmät, koska heissä on tavallaan jotain hirvittävän "väärän" tuntuista joka sitten vaivaa. Kun on vielä lämmin, näyttää melko elävältä, muttei hengitä.

Sitten omaisten suru ja hätä on tietysti eri tavalla koskettavaa, ja siitä tulee joskus aika vaikeita tunteita itsellekin jos kuolema on tullut yllättäen eikä siihen ole ehditty valmistautua. Ja haluan korostaa, että vaikka vainajan käsittely ja kohttaminen on arkipäivää ja siihen tottuu, niin se EI tarkoita sitä, etteikö jokaisen ihmisen kuolema olisi aina ainutkertainen ja merkittävä tapahtuma. Itse koen, että on kunniatehtävä saada olla läsnä niin henkilökohtaisella ja ainutlaatuisella hetkellä, ihmisen elämän päätepisteessä. Kun omaiset kiittävät hyvästä hoidosta vaikka ovat surun murtamia, tiedän tehneeni hyvää työtä. Minun työni on huolehtia siitä, että pahimman surun hälvettyä jäljelle jäävät muistot ovat kauniita.

Vaikka tämä on nyt hieman OT, mutta ihmetyttää mikä siinä kuolleessa on niin pelottavaa. Miksi joillekin on niin kamalaa kohdata kuollut, kuten tuolle lähihoitajaopiskelijalle, joka lopetti nähtyään kuolleen? Kuolema on vain osa elämää, normaalia. Miksi kuollut traumatisoi joitakin ihmisiä? Kuoleman pelko, oman kuoleman pelko? Kuollut on kuollut, mitä siitä hysterisoimaan... 

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:50"]

Vaikka tämä on nyt hieman OT, mutta ihmetyttää mikä siinä kuolleessa on niin pelottavaa. Miksi joillekin on niin kamalaa kohdata kuollut, kuten tuolle lähihoitajaopiskelijalle, joka lopetti nähtyään kuolleen? Kuolema on vain osa elämää, normaalia. Miksi kuollut traumatisoi joitakin ihmisiä? Kuoleman pelko, oman kuoleman pelko? Kuollut on kuollut, mitä siitä hysterisoimaan... 

[/quote]

Koska siitä ei puhuta. Vanheneminen on nykyihmisten mielestä ihan hirveää, ja sitä halutaan välttää kaikin keinoin. Hautajaisissa arkut ovat kiinni, ja tosi moni vanhempi ei ota edes lapsiaan mukaan hautajaisiin, koska se "järkyttää". Kuolemaa ja sen kohtaamista vältellään viimeiseen asti, joten tänä päivänä kaikki ei osaa käsitellä kuolemaa normaalina asiana. Nykyaikainen terveydenhoitokin koittaa pitää ihmisen hengissä niin pitkään kuin mahdollista, vaikka se elämä ei olisi enää elämisen arvoista :(

En ole hoitoalalla, mutta olen nähnyt oman isäni kuolleena. Kun sain kuulla isäni kuolemasta, niin poliisikin koitti estää minua tulemasta kuolinpaikalla. Kyseessä ei ollut mikään hirveä verinen tapahtuma, vaan ihan luonnollinen poistuminen. Tietenkin menin paikalle, sillä tiedän että kuoleman kohtaaminen helpottaa surun käsittelyä. Kaikki tätä vain ei tiedä ja kuolemista kauhistellaan.

Voisin hyvin kuvitella olevani töissä jossain patologisessa osastossa. Olen aina ollut hyvin kiinnostunut ihmisen anatomiasta ja mikäs sen parempi on tutkia ihmisen mekanismia, kuin ruumishuoneella?

Mutta asia muuttuu pahaksi, jos siitä ei keskustella avoimesti.

Minulle nousi jostain syystä kyynelet silmiin, kun yllä kirjoitettiin niin kauniisti kunniatehtävästä olla mukana hetkellä, jolloin elämä päättyy. 

Olen itse sellainen, että uskoisin tottuvani kuolemaan, jos olisin alalla, missä sen kanssa joutuu kohtaamisiin, mutta kyllä minä ainakin hyvin osaan eläytyä, miksi asia järkyttää nuorta opiskelijaa. Ja on ihan selvä, että kaikki eivät voisi ikinä ja millään toimia esim. hoitoalalla. Tiedän myös ihmisiä, joiden on ollut pakko vaihtaa alaa, kun vuosien työkokemuksen jälkeenkin tulee niin paha olo joistain asioista. 

 Minusta kaikki hoitoalan ihmiset, jotka osaavat ammattitaidolla ja kunnioituksella kohdata elämän tämänkin puolen voivat olla todella, todella ylpeitä itsestään ja ammattitaidostaan. 

Ensimmäinen kerta oli aika pysäyttävä. Nykyään olen tottuneempi.

Joskus kyllä kuolema tuntuu pahalta minusta mutta lähinnä silloin kun minulla ei ole aikaa hoitaa kuolevaa kunnolla eikä kohdata omaisia ajan kanssa. Valitettavasti kuolema ei ole sellainen asia mihin tänä päivänä käytetään mitään resursseja. Minusta kenenkään ei kuuluisi yksin kuolla mutta kyllä sitä tapahtuu. Jos omaisia ei ole niin hoitajaa ei siihen viereen ole laittaa koska meitä on niin vähän ja nytkin sa juosta tukka putkella että pääsee joskus kotiinkin....

Kerran olen suuttunut kun potilas kuoli ja vapautui osastolle paikka. Lääkäri katsoi että osastolla on paikka ja laittoi uuden potilaan tulemaan. Vainajaa pidetään osastolla pari tuntia ja siirretään sitten kylmiöön ja omaisilla on vielä mahdollisuus tulla osastolle hyvästelemään. Uusi potilas oli hyvänkuntoinen ja pystyi hyvin odottamaan päiväsalissa huoneen vapautumista. Ystävällisesti ja asiallisesti hänelle sanottiin että hän saa mennä huoneeseen kun se vapautuu ja on siivottu. Kun tämä uusi potilas hetken päästä tulee haukkumaan osastoa ja henkilökuntaa kun hänellä ei ole sänkyä niin tokaisin kyllä totuuden: pääset kyllä sänkyyn kunhan saadaan vainaja siitä pois....
T. Sh tk vuodeosasto
Ja ps. ilman lähihoitajia meidän osasto ei pyörisi. Kiitos teille jokapäiväisestä työstä elävien ja kuolleiden kanssa.

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 12:05"]

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:50"]

Vaikka tämä on nyt hieman OT, mutta ihmetyttää mikä siinä kuolleessa on niin pelottavaa. Miksi joillekin on niin kamalaa kohdata kuollut, kuten tuolle lähihoitajaopiskelijalle, joka lopetti nähtyään kuolleen? Kuolema on vain osa elämää, normaalia. Miksi kuollut traumatisoi joitakin ihmisiä? Kuoleman pelko, oman kuoleman pelko? Kuollut on kuollut, mitä siitä hysterisoimaan... 

[/quote]

Koska siitä ei puhuta. Vanheneminen on nykyihmisten mielestä ihan hirveää, ja sitä halutaan välttää kaikin keinoin. Hautajaisissa arkut ovat kiinni, ja tosi moni vanhempi ei ota edes lapsiaan mukaan hautajaisiin, koska se "järkyttää". Kuolemaa ja sen kohtaamista vältellään viimeiseen asti, joten tänä päivänä kaikki ei osaa käsitellä kuolemaa normaalina asiana. Nykyaikainen terveydenhoitokin koittaa pitää ihmisen hengissä niin pitkään kuin mahdollista, vaikka se elämä ei olisi enää elämisen arvoista :(

En ole hoitoalalla, mutta olen nähnyt oman isäni kuolleena. Kun sain kuulla isäni kuolemasta, niin poliisikin koitti estää minua tulemasta kuolinpaikalla. Kyseessä ei ollut mikään hirveä verinen tapahtuma, vaan ihan luonnollinen poistuminen. Tietenkin menin paikalle, sillä tiedän että kuoleman kohtaaminen helpottaa surun käsittelyä. Kaikki tätä vain ei tiedä ja kuolemista kauhistellaan.

Voisin hyvin kuvitella olevani töissä jossain patologisessa osastossa. Olen aina ollut hyvin kiinnostunut ihmisen anatomiasta ja mikäs sen parempi on tutkia ihmisen mekanismia, kuin ruumishuoneella?

Mutta asia muuttuu pahaksi, jos siitä ei keskustella avoimesti.

[/quote]

Niin, tuo on ihan totta. Vaikkakin kummaa on se, että joka päivä tulee tv-ohjelmia joissa on koko ajan kuolleita. Verisesti kuolleita ja ikävästi kuolleita, ruumiita jatkuvasti obduktiopöydillä, murhapaikoilla jne.. Luulisi että nykyihminen on jo tottunut kuolemaan.Tietysti asian tekee toiseksi se, että tv-sarjoja katsottaessa jokainen "tietää" että niissä ruumiit eivät ole oikeasti kuolleita. Tv:ssä ruumiiden näkeminen ei traumatisoi, -kö? Maailma on niin kaksinaismoralismia täynnä. 

Minusta kuolema on yhtä suuri ihme kuin syntymäkin. Miten joku joka on syntynyt ja elää, on yhtäkkiä kuollut. Ei-elävä. Se on ihmettelyn ja mielenkiinnon aihe, ei pelon. Kuolema vain on. Luultavasti 'aika' kuoleman jälkeen on samanlaista kuin 'aika' ennen syntymää. 

Pysähdyttävintä on edelleen omaisten suru. Vieläkin satoja kuolemia nähneenä, saattohoito työtä vuosia tehneenä.

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:30"]

[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:22"]

Miten teidät on muuten koulutettu kohtaamaan vainaja? Se on varmaan nykyään vaikeampaa, kun kuolemasta ja ruumiista on tullut tabu länsimaissa?

[/quote]

Hassu, eihän se kuolema hoitoalan ammattilaiselle mikään tabu ole :D mun sh-opinnoissani noi tuli jo alkuvaiheessa vastaan ja ruumiinavaustakin oltiin seuraamassa. Rankinta on olla ensihoidon sh ambulanssissa ja tehdä työtä tilanteissa, joissa on tapahtunut pahoja onnettomuuksia, ampumisia, tai esim. perhesurmia. 

[/quote]

Ennen vanhaan jokainen ihminen oli nähnyt kuolleita. Se oli ihan normaalia. Nyt erittäin iso osa ihmisistä ei ole nähnyt edes kuolluta eläintä koskaan saati nähnyt kun se kuolee. Ihmisestä puhumattakaan