Harhaluulo: vastavalmistuneet vie nelikymppisten huippuosaajien duunit
Okei, olen nyt lopen kyllästynyt tähän järkyttävään harhaluuloon. Työmarkkinoilla neli- ja viisikymppiset ovat olevinaan sitä alinta pohjasakkaa, jota ei muka haluta minnekään töihin. Tilanne on kuulemma se, että nuoret akateemiset, tuoreet dynaamiset ja innokkaat maisterit vievät nämä duunit.
Paskat.
Olen melko tuore maisteri, 27v. Kokemusta kaupallisesta roolista hyvässä firmassa. Ja vähän aikaa sitten saavutin myös esimiesaseman. Eli sekä nuori että kokemusta. Pitäisi olla lyömätön yhdistelmä. Ei ole. Halu pois nykyisestä firmasta on kova, ja olenkin hakenut nyt muualle töihin. Ajattlin, että pääsen helposti.
Kaikki työt, joita olen hakenut (ja kieltämättä olenkin haastatteluvaiheeseen edennyt lähes kaikissa) ovat lopulta menneet kokeneemmalle. Aina on sanottu, että minulla on paljon hyviä valttikortteja, mutta heiltä olisi hölmöä olla valitsematta sitä 30-40-vuotiasta, joka on tehnyt juuri kyseistä hommaa jo yli 10 vuotta. Kun minulla on kokemusta vain se yksi vuosi tässä kunnon duunissa ( toki myös opiskeluajalta runsas valikoimia erilaisia assarin tasoisia hommia).
Miten hemmetissä sitten ne muut maisterit, jotka eivät ole edes näin kokeneita kuin minä, pääsevät IKINÄ minnekään töihin. Olen hakenut siis kaikenlaista suurinpiirtein nykyisen työni tasoista hommaa, jopa vähän alempitasoista. En siis mitään liian isoja paloja ole koittanut haukata.
Pakko tän käsittämättömän harhaluulon tuoreiden maisterien ylivallasta on kuitenkin loppua. Tiedän, että tilanne on oikeasti juuri tämä.
Muita?
Kommentit (25)
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 09:27"]
Joko sulla ei ole
tarpeeksi hyvät numerot (arvosanat, työkokemus, hyvän tyypin maine)
tarpeeksi hyvät verkostot (politiikka-, järjestötausta, hyvä sukunimi tai puoliso)
tai sua ei ole tarve viedä pois kilpailijalta koska
sulla ei ole mitään vakoilemisen arvoista tietoa
sun varastamisesi ei heikentäisi kilpailijaa
et toisi mukanasi asiakaskuntaa
[/quote]
Ja ihan huvikseenko ne sinne haastatteluun kutsuu? Nuo kaikki tarkastetaan yleensä jo ennen sitä. Haastattelussa pitää sitten vielä tehdä se vaikutus.
[/quote]
Sinne tulee joku vielä parempi, tai sitten et osoita liike-elämäsoveltuvuutta haastattelussa. Esim. ihmettelet miksi joku etenee vaikka "sen gradu on surkea".
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 18:22"]
Työnantajien työpaikkailmoituksessa olevat koulutus-/pätevyysvaatimukset on vain osa prosessista.
Loppujen lopuksi aina valitaan se sopivin hakija. Haastattelussa pärjääminen on kaikkein tärkein asia.
Vakuuttava esiintyminen, kehonkieli, innostuneisuus (varo yliampumista), suositukset, työhistoria yms. ovat ratkaisevia, jopa enemmän, kuin paperipätevyys.
Kovat ammattilaiset työllistyy yli 6 kymppisinäkin (on nähty, usein).
[/quote]
Tämä on totta. Mulla on ihan keskivertopaperit mutta aina kun olen päässyt haastatteluun asti, olen saanut paikan.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 18:22"]
Työnantajien työpaikkailmoituksessa olevat koulutus-/pätevyysvaatimukset on vain osa prosessista.
[/quote]
Nimenomaan... Usein kyse toivomuslistasta, mutta lopulta hommin voidaan ottaa oikean asenteen omaava, joka on kyseiseen hommaan koulutettavissa.
Muutenkin joutuu lähes joka hommassa uuden ihmisen perehdyttämään ja opettamaan kyseiseen työhön, siinä ei enää jonkun paperinpalan puute mitään vaikuta, tärkeämpi on se ihminen itse.
Hah, munkin "keharin tasoinen amis", joka ei käynyt edes sitä amiskaa, tienaa tuplasti enemmän kuin minä ja kokemuksella on mennyt kaikkien ohi haastatteluissa. Johtaa nyt isoa firmaa insinöörit alaisenaan. Minä nöyrryn ja myönnän että monen vuoden koulutuksella ei tehnytkään oikeastaan mitään muuta kuin varman työpaikan. Miehellänikin se on, kun viimeksi tammikuussa toisesta firmasta kyselivät töihin ja tarjosivat vaikka mitä etuja. Haluttua tavaraa, mutta minä ja minun koulutukseni on sama kuin monella muulla.
Työnantajien työpaikkailmoituksessa olevat koulutus-/pätevyysvaatimukset on vain osa prosessista.
Loppujen lopuksi aina valitaan se sopivin hakija. Haastattelussa pärjääminen on kaikkein tärkein asia.
Vakuuttava esiintyminen, kehonkieli, innostuneisuus (varo yliampumista), suositukset, työhistoria yms. ovat ratkaisevia, jopa enemmän, kuin paperipätevyys.
Kovat ammattilaiset työllistyy yli 6 kymppisinäkin (on nähty, usein).