Mitä ajattelette jos joku on tosi lihava?

Mä ajattelen että jos ihminen miettii mitä muut ajattelevat muiden lihavuudesta olematta silti itse lihava, niin tän ihmisen on pakko olla pikkusieluinen tyyppi. Ei mulla muuta. Jatkakaa.

Tiesin jo lapsuudessani että yhdellä naapuriperheellä oli mt-ongelmia ja heidän "läskiytensä" johtui suoranaisesti psykofarmakasta, jota heidän kroppaansa tungettiin siinä toivossa, etteivät häiritsisi ympäristöä.

Myöhemminkin sattui naapuriin yh-perhe, jossa äiti ja kolme lasta olivat kaikki erittäin ylipainoisia. He olivat myös naapuruston fb-ryhmässä, ja sieltä joskus katsoin heidän sanomisiaan ja touhujaan, ja ilmiselvästi olivat mt-ongelmaisia.

Nytkin se on päällimmäisenä ajatuksissa, jos näen jonkun todella ylipainoisen, että johtuvatkohan liikakilot jostain psyyken häiriöön määrätystä lääkkeestä.

Jos nyt jotakin siis tulee mieleen niin tuollaisia ajatuksia. Sääli päällimmäisenä.

seksuaalisesti, "hyi helv..."

ammatillisesti, "mitenköhän tämä hoitaa muut osa-alueet kun ei oma kehokaan pysy hallinnassa"

Ihmiset ovat erilaisia. Jos alkaisin jokaisen elämäntarinaa miettimään, jäisi oma elämä elämättä.

Olen kaikille kohtelias herrasmies, älkää pelätkö en hauku näitä. Mutta tuleehan valtavasta "naisesta" salaa hieman pahoinvoiva reaktio kun heterona ajattelen. Kaikki naisellisuus puuttuu. Kiusallista kun usein hymyilevät ja luulevat liikoja.

..ttu mikä läski !

Jos siis oikeasti näen jonkun huomattavan ylipainoisen, siis tyyliin 150 kg tai enemmän, olen utelias ja tekee mieli katsoa uteliaisuuttani pitkään. Ei siis pahalla, vaan vain uteliaisuutta. Sellainen keho näyttää niin erilaiselta. Ja ei, en tietenkään katso, ellei se onnistu vaivihkaa, esim että kävelisin hänen takanaan.

Ja sitten olen jotenkin kierosti myös mielissäni, tunnen yhtäkkiä itseni normaalivartaloiseksi ja hyväkuntoiseksi. Vaikka olen siis itsekin 80-kiloinen.

Varsinaisesti pahaa en ajattele. Toisinaan tunnen empatiaa, kun itsekään en 15:sta ylikiloistani tunnu pääsevän.

Vierailija kirjoitti:

Hoikan ihmisen tulee olla henkisesti tavallista vahvempi jottei sorru ylipainoisten massahaukkumiseen muiden hoikkien kuorossa. En ole tavannut yhtään ylipainoista jotka olisi haukkuneet normipainoisia ihmisiä.

Ylipainoisia on moneen lähtöön, joku on hyvinkin itsetietoinen tyylikäs ja huoliteltu eikä edes halua hoikaksi, moni taas maan rakosessa itsetunnoltaan. He jotka ei pidä itsestään mitenkään huolta voi tarvita apua jollain tasolla oli paino mikä hyvänsä.

Monissa varakkaammissa kulttuureissa ylipaino merkitsee vaurautta ja hyvinvointia. Kuten myös rusketus köyhyyttä= joutuu raatamaan auringon paahteessa vähissä vaatteissa.

Älä viitsi piirtää sädekehää lihaville, ihan yhtälailla heissä esiintyy moukkamaisia ihmisiä. Haukutaan normaalipainoista kukkakepiksi, laudaksi, luikkulaihaksi... Mm. "söisit sinäkin enemmän, niin saisit enemmän muotoja ja miehet tykkää", tai "kukaan mies ei tykkää anorektikoista". Että sellaisia leppoisia läskejä.

Ja itse keskustelun aiheeseen: jos lihava tulee vastaan jossain, koen sympatiaa, koska voin vain kuvitella kuinka paljon hän joutuu kokemaan röyhkeitä kommentteja ja katseita tuntemattomilta.

Itsekäs, välinpitämätön, ympäristörikollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoret lihavat minua vähän säälittää. He tulevat kuitenkin asiasta kärsimään monella elämän osa-aluella, ei vähiten parisuhdemarkkinoilla. Toisaalta ihmetyttää, mikseivät he tee asialle mitään? Mutta mikä minä olen huutelemaan.

Vanhemmat lihavat ei niinkään ihmetytä.

No miksi alkoholisti ei halua muuttua? Miksi laiska ei vaan pääse lenkille? Miksi tupakoivat yrittävät jyystää nikotiinipurkkaa, kunnes taas rööki palaa? Miksi nisti piikittää? Kerro! Ei ihmetytä??

Mikä kumma tämä lihavien ihmisten jatkuva  "ihmettely" oikein on?

Lihavuus voi juontaa juurensa masennuksesta, joka yksinkertaisesti vie ihmisen täysin mennessään, eikä edes pesulle jaksa mennä. Suuhun työnnetään sitten kaikkea rasvaista ja saadaan lohtutila, kuin trippi.

Joku kerran täällä väänsi lapsellisesti, kuinka ei voi johtua masennuksesta, vaan syömisistä. No niin tietenkin liiasta energiasta, mutta ei tasapainoinen ja onnellinen syö itseään sairaalloisen lihavaksi.

Siellä toisessa päädyssä on sitten gymikissat jotka endorfiini höyryissään rääkkää itsestään kaiken pihalle ja ovat täysin riippuvaisia liikunnastaan jonka funktio on kehon muokkaaminen some tykkäämisen nostamiseksi. Se hyväksytään ja on ihailtavaa. On todella naivia tässäkin topicissa väittää että ihmisen ongelmat loppuu siihen kun paino palaa "normaaliksi". 

 Huonolaatuinen (ravintoarvoiltaan) ruoka on monella ylipainoisella taustalla jos perussairauksia ei ole.

Kovin tuntuu olevan tuomitsevia ihmisten asenteet. Ja vallalla se käsitys, että lihava ihminen ei halua pitää terveydestään huolta.

No, miten neuvoisitte minua? Minä olen reilusti ylipainoinen. Olen ollut koko ikäni asiakkaana sisätautien polilla erään synnynnäisen sairauden takia. Joudun käyttämään siihen lääkitystä, joka sivuvaikutuksena nostaa painoa. Ammattilaisten ohjeilla painoa on yritetty saada laskusuuntaan niin ruokavalioilla, lääkkeillä kuin monilla muillakin konsteilla. Tähän mennessä mikään ei ole toiminut - parhaimmillaankin on päästy vain siihen tulokseen, että paino ei nouse, mutta ei myöskään laske grammaakaan.

Syön kasvispainotteisesti ravitsemusterapeutin laatiman ohjeen mukaan. Käyn kolme kertaa päivässä lenkillä koiran kanssa, nukun riittävästi. Jumppaan myös muutaman kerran viikossa minulle tehdyn ohjelman mukaan. En käytä alkoholia enkä sokeria missään muodossa. En myöskään syö sipsejä tai hamppareita, tai ylipäätään mitään höttöhiilareita. Pelkkää itsetehtyä kotiruokaa siis.

Lisäksi syön kahta (2) lääkärin määräämää painonpudotuksen tueksi tarkoitettua lääkettä.

Mutta paino ei putoa. Lääkärit ja ravitsemusterapeutit ovat oikeasti tehneet kaikkensa, minusta puhumattakaan. Sairauteni takia myöskään lihavuusleikkaus ei ole vaihtoehto.

Mitä siis voisin teidän ohjeillanne vielä tehdä, että en olisi teidän mielestänne säälittävä ympäristörikollinen, joka ei välitä itsestään? Onko minulla kuitenkin lupa liikkua julkisilla paikoilla, vaikka se teidän esteettistä silmäänne häiritsee, kun kuitenkin yritän tehdä asioita oikein?

Varma tapa laihtua olisi tietenkin lääkityksen lopettaminen. Siinä vain on se ongelma, että silloin kuolisin muutamassa viikossa. Ja ne viikot olisivat hyvin tuskaisia. Mutta olisinko silloin kuitenkin tehnyt kaikkeni saavuttaakseni tuon ilmeisesti elämän tärkeimmän tavoitteen, eli laihuuden tavoittelun?

Vai voisiko olla niin, että joidenkin nyt vain on valittava joko elämä ylipainoisena tai ei elämää ollenkaan? Toivon, että joskus minullekin löytyy joku keino, joka saa kehoni lääkityksestä huolimatta toimimaan normaalisti, mutta siihen asti näillä mennään.

Jos minä tämän kestän, niin varmasti tekin kestätte minua katsoa sen hetken, kun lyllerrän ohitsenne kadulla.

Ai jaa tosi lihava alkaa jo sadasta kilosta. No, olen 105-kiloinen, ja ajattelin että kysytään vähän lihavammista. Häpeäkseni myönnän, että silloin ajattelen, että en sentään ole noin lihava.

Mutta joo, en todellakaan koe, että elämä tässä menee hukkaan, joten ei tarvitse sääliä! Enkä edes ole lohtusyöjä, vaan tarmosyöjä. Syön jotta jaksan puurtaa töissä, opinnoissa, pitääkseni huushollin järjestyksessä ym. Jos lohtua kaipaan, menen mieluummin nukkumaan.

Ajattelen että levittää koronaa. Epäreilua että minut eristetään yhteiskunnasta ja näitä ei.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ajattelette, että lihavan täytyy olla myös onneton? Itse olen ollut sekä hurjan ylipainoinen että normaalipainoinen/hoikka eikä se paino ole vaikuttanut oikeastaan mitenkään siihen, miten onnellinen tai onneton olen elämässäni ollut. Tähän mennessä onnellisinta aikaani elin noin satakiloisena, eli monta kymmentä kiloa ylipainoisena (pituus 170 cm).

Normaalipainossa saan ihmisiltä kyllä ihan erilaista kohtelua, mutta ei sekään onnellisuuteeni vaikuta. Mutta siihen kyllä vaikuttaa, että ketä pidän elämässäni ja ketä en. Onnellisimmillani olen niiden kanssa, joille olen se sama ihminen kiloista riippumatta.

Ei näin tietenkään aina ole, mutta itse ajattelen, että jotain tyhjiötä siinä ruoalla yritetään tukkia, jos ihminen on tosi lihava. Vaikea uskoa, että ihan onnellinen ja tasapainoinen ihminen tekisi terveydelleen tahallisesti hallaa.

Säälittää, koska tuskin hän haluaa sellainen olla.

Tuli mieleen, kun kaveri vasta pohdiskeli somessa painonpudotusprojektiaan. Siihen tuli parin asiallisen kannustajan lisäksi sitten joku jakamaan linkkejä ja tietoutta ”läskifobiasta”, kyseli että miksei kaveri hyväksy itseään sellaisena kuin on ja että ei häntä ole tarkoitettu hoikemmaksi, jos paino ei itsekseen putoa. Mielestäni aivan ajatusmaailma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoikan ihmisen tulee olla henkisesti tavallista vahvempi jottei sorru ylipainoisten massahaukkumiseen muiden hoikkien kuorossa. En ole tavannut yhtään ylipainoista jotka olisi haukkuneet normipainoisia ihmisiä.

Ylipainoisia on moneen lähtöön, joku on hyvinkin itsetietoinen tyylikäs ja huoliteltu eikä edes halua hoikaksi, moni taas maan rakosessa itsetunnoltaan. He jotka ei pidä itsestään mitenkään huolta voi tarvita apua jollain tasolla oli paino mikä hyvänsä.

Monissa varakkaammissa kulttuureissa ylipaino merkitsee vaurautta ja hyvinvointia. Kuten myös rusketus köyhyyttä= joutuu raatamaan auringon paahteessa vähissä vaatteissa.

Älä viitsi piirtää sädekehää lihaville, ihan yhtälailla heissä esiintyy moukkamaisia ihmisiä. Haukutaan normaalipainoista kukkakepiksi, laudaksi, luikkulaihaksi... Mm. "söisit sinäkin enemmän, niin saisit enemmän muotoja ja miehet tykkää", tai "kukaan mies ei tykkää anorektikoista". Että sellaisia leppoisia läskejä.

Ja itse keskustelun aiheeseen: jos lihava tulee vastaan jossain, koen sympatiaa, koska voin vain kuvitella kuinka paljon hän joutuu kokemaan röyhkeitä kommentteja ja katseita tuntemattomilta.

Näin. Ei läskit eikä läskien puute tee kenestäkään mitään pyhimystä. Minä olin luikkulaiha teinityttö ja sain kuulla tanakammilta paljon ikävää naureskelua siitä miltä ”oikea nainen” näyttää.

Pystyykö hoitamaan muut elämän alueet..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 10kg ylipainoinen ja huomaan, että mahaläskit vaivaavat töissä. On hankalaa kumartua ahtaissa tiloissa. Olen lähihoitaja. Kai tässä on ruvettava laihduttamaan.

Itselläni samoin. Työpaikallani kaikki hoitajat ovat lihavia. Hiki lentää ja ei jaksa kunnolla töitä. Osa ei myönnä lihavuuttaan.

Minun on pakko kyllä vähän sympata lähihoitajia. Ennen liiankin hoikan ja terveen painon rajoilla keikkunut kaverini lihoi ainakin kympin lähes heti kun aloitti lähihoitajana. Epäsäännöllinen uni ja ruokailu tulevat vuorotyön mukana, ei edes vessaan aina pääse, eikä monen alan työpaikan ilmapiirissäkään ole kehumista, niin stressikertoin on aika taattu.

Sehän on ihan tutkittu juttu, että vuorotyöt sotkee aineenvaihdunnan ja altistaa lihomiselle. En siis yhtään ihmettele, miksi niin hoitaja lihoo. Samoin kuin esim rekkakuskit ym.

En mitenkään ihmeemmin ajattele mitään suuresta osasta kanssa kulkijoita. Se olisi todella rankkaa. Jos pidempään on näkökentässä ja on jotenkin erityisen tylsää saatan hyvin lihavasta miettiä onko hän tyytyväinen. Jokainen tekee kehollaan mitä haluaa, mutta toivoisin että jokainen osaisi myös rakastaa kehoaan sellaisena kuin se on. Olen itse hyvin lihava. Olen ollut aina hyvin lihava ja nuorempana se ahdisti. Olisin halunnut olla normaali, mutta yrityksistä huolimatta pysyin lihavana. En uskaltanut haaveilla että joku pitäisi mua haluttavana ja tein nettin treffi-palstalle raadollisen rehellisen ilmoitukse ja kuvauksen itsestäni. Sain yllättäen paljon vastauksia. Kävin treffeillä ja rakastuin. Miehen mielestä olin kaunis ja haluttava. Vuosia myöhemmin hän halusi ottaa kuvia musta julkaistavaksi bbw-sivuilla (ei mitään pornoa, ihan vaatteet päällä ja kasvot piilossa) ja siellä saatujen kehujen määrä yllätti todella.

Välillä tuntuu että ihmiset katsovat mua halveksien ja silloin pidän mielessä että tänne mahtuu kaikenlaista kulkijaa, toiselle olen kauhistus, toiselle unelma. Itselleni olen juuri hyvä.

Ja ymmärrän painon olevan terveysriski. Mittaan säännöllisesti verensokeriani ja verenpainetta varalta, vaikka molemmat ovat jatkuvasti hyvissä arvoissa. Tapa jäi raskauden ajalta päälle. Liikun paljon ja jaksan touhuilla lasteni kanssa. Teen heille terveellistä ruokaa ja eivät ole vielä saaneet hedelmien (tuoreiden ja kuivattujen) lisäksi muita herkkuja maistaa. Itsekin syön terveellisesti päivisin. Paino ei ole vuosiin noussut, muttei se myöskään laske kun illalla/yöllä herkuttelen. Saan siitä nautintoa, en keksi mitään tekosyytä asialle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ajattelette, että lihavan täytyy olla myös onneton? Itse olen ollut sekä hurjan ylipainoinen että normaalipainoinen/hoikka eikä se paino ole vaikuttanut oikeastaan mitenkään siihen, miten onnellinen tai onneton olen elämässäni ollut. Tähän mennessä onnellisinta aikaani elin noin satakiloisena, eli monta kymmentä kiloa ylipainoisena (pituus 170 cm).

Normaalipainossa saan ihmisiltä kyllä ihan erilaista kohtelua, mutta ei sekään onnellisuuteeni vaikuta. Mutta siihen kyllä vaikuttaa, että ketä pidän elämässäni ja ketä en. Onnellisimmillani olen niiden kanssa, joille olen se sama ihminen kiloista riippumatta.

Ei näin tietenkään aina ole, mutta itse ajattelen, että jotain tyhjiötä siinä ruoalla yritetään tukkia, jos ihminen on tosi lihava. Vaikea uskoa, että ihan onnellinen ja tasapainoinen ihminen tekisi terveydelleen tahallisesti hallaa.

Pöh. Olen onnellisempi ja tasapainoisempi, kun saan sen tyhjiön mahassa tukittua. Ihan sitä se vain on. Ei sitä, että on niin kurja olo, mikähän auttaisi, olisiko vaikka kanankoipi? Vaan sitä että on nälkä ja pitää syödä ja ruoka onkin hyvää ja tekee mieli ottaa lisää kun se on niin hyvää.

Ja siis nimenomaan ruoka on sitä hyvää, ei ns. herkut. Ihan tavallinen ruoka. En ymmärräkään, miksi jotain yli-imeliä leivoksia kutsutaan herkuiksi, kun lautasellinen lihakeittoa on niin paljon parempaa.