Törkeää tuhlaamista -tarinat jakoon!
Minä aloitan: kun siskoni avaa Oltermannin tai vastaavan juuston, hän höylää pinnasta viisi siivua suoraan roskiin. Hänestä pinta ei ole syötävää. Samoin kun juusto alkaa olla loppu, hän heittää sen roskiin. Itse paloittelen tai raastan ruokiin sen osan, mitä ei voi enää höylätä tai syömme paloina.
Kommentit (159)
Ikävin esimerkki minusta on eräs tuttavaperhe. Kumpikaan vanhemmista ei käy töissä vaan he elävät miehen vanhempien rahoilla. He ovat toki varakkaita mutta silti... Perheellä on hienot autot, omakotitaloa remppaillaan jatkuvasti ja kalliilla ja ostetaan uusia sohvakalustoja kerran vuodessa (vanhat kaatikselle, ei edes Ekotorille tms koska olisi noloa näyttäytyä sellaisessa paikassa) ja kyse ei ole Ikeasta vaan todella kalliista kalustoista. Välillä piipahdetaan käsilaukku- ja Rolex-ostoksilla. Merkkivaatteita, merkkikenkiä. Kaikki vanhempien rahoilla. Miehen vanhemmat on tosi kilttejä ja vaatimattomia ihmisiä joskus ovat yrittäneet sanoa että eivät haluaisi enää antaa rahaa. Poikansa on siihen tuhahtanut, että ei tämä eläminen ilmaista ole! Mies on ainoa lapsi, joten ei ole sisaruksiakaan suitsimassa tätä touhua.
Minusta on periaatteessa ihan ok jos itse tienaamiaan rahoja heittelee vaikka ikkunoista ulos, mutta täydellinen vanhempien siivellä eläminen ja loisiminen on suorastaan ällöttävää. Muiden tienaamia rahoja on niin helppoa tuhlata, itse ei tarvitse mitään vaivaa nähdä, sen kun mennä lesoillaan ympäri kyliä.
Talvivaaran kaivos on vuotanut satoja miljoonia litroja likavettä ympäristöön. Todennäköisesti tämä on ollut samaa vettä mitä mekin käytämme juomana ja ruoanlaitossa, koska millekään muulle vedelle ei ole kummoisia kuljetusjärjestelmiä maassamme. Siis satoja miljoonia litroja makeaa vettä on tuhlattu ja sillä on aiheutettu suuret ympäristötuhot, ja vielä kehdataan pelotella pohjaveden vähenemisellä.
Vanhusten tehostetun palveluasumisen paikassa pari nuorta kaikkitietävää lähihoitajaa (EN yleistä tätä koskemaan teitä muita!) heittivät aina leipäviipalepusseista kantapalat suoraan biojätteisiin, koska heistä oli liian vaivalloista leikata ne puoliksi ja siten käyttökelpoisiksi voileipätarpeiksi. Erityisesti vaaleaa leipää meni rutkasti hukkaan.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 14:18"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 14:16"]
Jo on törkeetä kun siskosi syö juuston eritavalla kun sinä! Ihan varmasti sinullakin on siskosi mielestä vastaava törkeä tapa tuhlata.
[/quote]
Ei ap kertonut, miten hän tai siskonsa SYÖ juustonsa. Mikä sinua noin riepoo?
[/quote]
Tuo lapsellinen kommentoija ei voi ikinä kommentoida itse aihetta, vaan aloittaa jauhamisen toisten antamista vastauksista ja inttää loputtomiin tuota samaa asiaa. Tuolla pukeutumista ja meikkaamista käsittelevässä ketjussa oli sama(nlainen) tapaus. Hänellä ei ole keskusteluun mitään annettavaa, mutta mukaan pitää tunkea jankkaamaan. (Itse vastasin jo aloittajan kysymykseen).
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 16:10"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 15:41"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 14:36"]
Olen töissä ison valtion firman vaatevarastolla. Porukka hakee jatkuvasti uusia työvaatteita ja kenkiä, vaikka entisetkin on kunnossa. Kukaan ei puutu, enkä voi olla antamatta. Osa porukasta takuulla myy niitä eteenpäin.
[/quote]
Kuin voi joku noin rakastaa rätei ja lumpui?
[/quote]
Kyseessä ei ole Puolustusvoimat. Vaatteet ovat kalliita työasuja, talvitoppiksia ja - housuja sekä kesäulkotyövaatteita. Turvakenkiä, Sievi.
[/quote]
Näitä kenkiä on usein kirpputorilla täällä rallikaupungissa, mutta luulen, että ne ovat vaikkapa ammattikoululaisten ostamia ja heiltä käyttämättä jääneitä, koska esim. keittiötyöhön sopivia turvatyökenkiä on aika ajoin myytävänä. Mieheni on saanut ostettua pilkkahinnalla useammat uudenkarheat Sievin saappaat, kengät ja sandaalit.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 21:23"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 20:34"][quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 20:32"] [quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 20:24"] Sukulaisella pitää olla oma talo turhanpanttina jossa hän ei halua eikä kykene asumaan, käy siellä vain pari kertaa vuodessa, hölmöä tuhlausta ja talo huonokuntoinen. Ei suostu ottamaan kuulevinaan korviinsa mitään myyntiin liittyvää eikä edes halua vuokrata taloaan vaan haluaa leikkiä rikasta jolla varaa pitää talo turhan panttina, vaikka todellisuudessa ei ole, se on hänen mielestään vaan hieno sanoa että omistaa talon. K [/quote] Usein taloihin liittyy muistoja. Esim. että se on toinen koti. En minäkään kotiani myisi, vaikka en sitä pystyisi käyttämään. Esim. olisin itse vanhustentalossa. Kai nyt jokainen voi pitää kodin jos haluaa! [/quote] Voi tietysti pitää ja jokainen tekee kuten parhaaksi näkee, mutta tuhlausta se silti on etenkin jos perhe ei edes mahdu taloon sisään niin menee jo aika naurettavaksi touhuksi [/quote] No mikä Jeesus sinä luulet olevasi ja tietäväsi miksi toisella on talo? No voi vee, vaikka olisi neljä. Mitä sitten? Suomalainen kateus on ihana asia, sääli että se kuluttaa eikä kasvata.
[/quote]
Vai "Kateus" minulla olisi varaa ostaa talo jos haluaisin mutta kaikki eivät halua ostaa taloa turhanpantiksi, sellaiseksi että sillä kehutaan muille ja siellä ei silti asuta eikä edes vuokrata toisille. Mikäs siinä jos sinä satut tälläistä käytöstä ymmärtämään, minä en ymmärrä. Johan sen jo järkikin sanoo että talo kannattaa myydä tai vuokrata jos ei siellä itse asu, eikä kyse edes ole lomamökistä vaan talosta. Harmi ettet sinä ole itse niin "rikas" että voisit kehua koko maailmalle turhaakin turhemmilla hankinnoillasi kuten mielesi tekee, egoisti
Entinen kaveri (ei ihme että entinen) osti päivittäin uusia merkkituotteita ja palautti osan niistä seuraavana päivänä, en nähnyt tässä touhussa mitään järkeä. Hänen piti aina saada esim. joku luksusmerkkituote vain sen takia kun se on "kuuluisaa" merkkiä. Yleensä nämä kosmetiikat ja hajusteet olivat vielä todella tavallisia, vaikka tämä nainen halusi siis nimenomaan olla edukseen erottuva ja todella erilainen nainen kuin muut. Kertoi aina että hän osti yhteen aikaan vaan tietyn merkin vaatteita ja sitten siirtyi jälleen toiseen merkkiin. Haukkui minulle jonkun tietyn merkin vaatteita eikä koskaan ostanut mitään vaatetta ns. halvemmilta merkeiltä. Luuli olevansa siten parempi ihminen ja ajatteli että laatu maksaa ja on muka parempaa, vaikka samoissa lapsityövoimatehtaissa ne kalliitkin lumput valmistetaan.Ärsytti tuollainen teennäinen ja "muodista kaiken tietävä" asenne. Sitten nainen kyllästyi ja myi kirppiksellä osan pois, kunnes taas hurahti johonkin toiseen "laatu"merkkiin. Asui monta vuotta neljän huoneen asunnossa yksin ja kehui että hänellä on näitä huoneita ihan vaan vaatteita varten, sairasta ja antoi kovin yksinäisen kuvan vaatteiden kanssa asuvasta naisesta :/ naisella oli tapana kiertää kaupoissa valehtelemassa että hän asuu omakotitalossa miehensä kanssa, vaikka häneltä puuttui kumpikin. Matkusti vain ja ainoastaan lentämällä, tuhlausta sekin
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 15:22"]
Viikonloppuna ostetaan prisman kärri kukkuroilleen ruokaa ja heitetään se sunnuntaina roskiin, kun kukaan ei sitten jaksanutkaan laittaa ruokaa ja syötiin mäkissä.
Lapsen kaverin perhe.
[/quote]
Mua alkoi mietityttää, miten tällainen perhe, samoin kuin nuo lähes uusia vaatteita roskiin viskovat, selviytyvät tilanteessa, jossa työttömyys tai sairaus pudottaa tulot jopa kymmenesosaan entisistä?
Ostan valmiiksi kuorittua ja viipaloitua tuoretta ananasta. Kuorimaton, kokonainen, ananas olisi n. 3 kertaa halvempaa, mutta en jaksa nähdä vaivaa kuorimiseen.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 18:03"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 14:17"]
Talouspaperi kääritään käden ympärille 10 kierrosta ja sillä kuivataan pöydältä vesitippa. Tätä tekee mieheni. Hänellä kuluu myös vessapaperia todella paljon, en tiedä, mitä hän sillä tekee.
[/quote]
Meillä on myös yksi tuttava (nainen), joka käyttää meillä viikonloppuvieraillessaan vähintään noin rullan vessapaperia päivässä. En voi tajuta, mitä hän sillä tekee; Käyttää pyyhkeenä pyyhkeen sijasta? Vuoraa vessanpöntön yltä päältä aina asioidessaan? Syö sitä? Salakuljettaa irtopaloina kotiinsa? (Hylsy jää aina). Asia on kiusannut minua niin paljon, että olen toisinaan piilottanut häneltä kaikki muut rullat kuin yhden, mutta sitten hän vain pokkana sanoo paperin loppuneen. Olen myös yrittänyt kuulostella ääniä vessasta, mutta hiljaista on. Seuraavaksi varmaan asennan vessaan valvontakameran ratkaistakseni arvoituksen.
[/quote]
Mä voin päästää sut piinasta. Pahat peräpukamat, laskeumat tai anaalifissuura aiheuttaa sen, ettei peräpäätä meinaa saada puhtaaksi millään, vaan on ns. tuhrimista koko ajan. Peräpää siis vuotaa kuin lukkovikainen klosetti. Paperilla raastaminen ei auta yhtään, mutta itsekin tuli sitä harrastettu vuosikausia, ennen kuin uskoin, että se ei auta ja perse vain ärsyyntyy lisää.
Puhtausjutuista saa aika äkkiä kehitettyä itselleen neuroosin. Armahda ystävääsi ja anna ensi kerralla 2 rullaa kerralla. ;)
Itselläni on pakko-oireinen häiriö ja vessapaperia kuluu ihan vain pyyhkimiseen paljon. Kulutus voi siis ahdistaa häntä itseäänkin.
pariskunta vaihtoi sohvakaluston olohuoneessa kahden vuoden aikana 6 kertaa.Ei vaan tajua moista.
Mä voin ostaa parin tonnin laukun tai satasen naamarasvan yms kallista ja joku voi pitää moista tuhlaamisena mut kun tätä ketjua luki, niin tuntuu että tienasin tollasiin rahat ruokakuluissa verrattuna joihinkin? Mulle on opetettu kunnioittamaan ruokaa joten en heitä pois, paitsi jos on oikeesti pilaantunutta. Eli ruokaa ei roskiin juuri mene eli maltilliset ruokakulut.
Samoin haluan et hyvä kiertää, aina vanhat kamat jos en myy kirppiksellä, sit fidaan tai pelastusarmeijalle, muunlainen toiminta hävettäis.
Sukulaisella pitää olla oma talo turhanpanttina jossa hän ei halua eikä kykene asumaan, käy siellä vain pari kertaa vuodessa, hölmöä tuhlausta ja talo huonokuntoinen. Ei suostu ottamaan kuulevinaan korviinsa mitään myyntiin liittyvää eikä edes halua vuokrata taloaan vaan haluaa leikkiä rikasta jolla varaa pitää talo turhan panttina, vaikka todellisuudessa ei ole, se on hänen mielestään vaan hieno sanoa että omistaa talon. Koskaan en tule tälläistä ymmärtämään, kuten en kyllä sitäkään jos yksi ihminen on muka tarvitsevinaan 3-10 autoa, kun yksi ihminen ei voi kerralla ajaa kuin yhtä autoa niin ei järjen hiventäkään tälläisessä ihmeellisessä keräilyssä ja machoilussa että "Katsokaas mitä meitsillä on lälläsläää!" just tätä samaa käytöstäm aikuisilla kuin lapsilla hiekkalaatikolla kun lapset kehuu uusimmilla leluillaan lapsille joilla on pienituloisemmat vanhemmat jotka eivät lelli lapsia piloille ja osta joka päivä uusia leluja. Huoh pinnallista :( Tiedän myös miehen joka on aivan ylikiintynyt omiin tavaroihinsa ja luulee olevansa joku luksuskauppias jolla on Rolexeja ja timantteja, vaikka hänellä ei ole koskaan edes ollut ns. mitään oikeasti kalliita merkkejä mutta silti hän esiintyy sellaisena mitä ei ole koska on "kiva kehua". Pinnallisuus ja epärehellinen teeskentely sucks!
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 20:13"]
Ostan valmiiksi kuorittua ja viipaloitua tuoretta ananasta. Kuorimaton, kokonainen, ananas olisi n. 3 kertaa halvempaa, mutta en jaksa nähdä vaivaa kuorimiseen.
[/quote]
Itse ostan valmiiksi käsiteltyä ananasta, koska kokonaiset ovat huonoja.
Samalla luokalla ollut tyttö keräsi paria kallista lelusarjaa ja hänen isänsä osti hänelle näitä leluja päivittäin kun hän lässytti isälleen. Tyttö myös muisti mainita että sitten kun hän kyllästyy leluihinsa (uutuudenviehätys kesti noin viikosta kahteen kuukauteen) tyttö heitti kuulemma kaikki lukuisat lelunsa roskiin siksi ettei kukaan toinen saa niitä! todella itsekästä ja hölmöä käytöstä
Utön saaren vesijohto katkesi. Puolustusvoimien alus kuljetti saarelle vettä osana harjoituksia ja sai tästä korvauksen jolla katettiin polttoaineet. Tämän seurauksena puolustusvoimien harjoituksiin varatusta budjetista jäi yli kymmeniä tuhansia tai ehkä jopa satoja tuhansia euroja säästöön. Säästöt käytiin tuhlaamassa edestakaisin ajelulla ettei budjetista leikattaisi seuraavan vuoden varoja. Kiitos kaikille veronmaksajille jotka mahdollisitivat tämän!
Lapsilla ei ole hyviä vaatteita tms mutta eläimiä perheeseen hankitaan aina lisää.
Erittäin surullista ja yleistä. :(
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 20:24"]
Sukulaisella pitää olla oma talo turhanpanttina jossa hän ei halua eikä kykene asumaan, käy siellä vain pari kertaa vuodessa, hölmöä tuhlausta ja talo huonokuntoinen. Ei suostu ottamaan kuulevinaan korviinsa mitään myyntiin liittyvää eikä edes halua vuokrata taloaan vaan haluaa leikkiä rikasta jolla varaa pitää talo turhan panttina, vaikka todellisuudessa ei ole, se on hänen mielestään vaan hieno sanoa että omistaa talon. K
[/quote]
Usein taloihin liittyy muistoja. Esim. että se on toinen koti. En minäkään kotiani myisi, vaikka en sitä pystyisi käyttämään. Esim. olisin itse vanhustentalossa. Kai nyt jokainen voi pitää kodin jos haluaa!
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 14:14"]
Minäkin teen kuten siskosi! :D
[/quote]Osaatko edes hävetä luonnon RAISKAAMISTASI?! Oletko HYYSSÄRI? RAISKAAJAHYYSSÄRI!!