Mies jätti kävelemään kylmään
Tänään kaupassa mies loukkaantui minulle, kun mainitsin gluteenittomien leipien olevan kalliita, enkä olisi niitä halunnut ostaa. Mies sitten näytti tästä nyrpeää naamaa minulle ja suutuin miehelle, sillä tänään ollut ihan tarpeeksi rankka päivä muutenkin ja väsyneenä lähdimme kauppaan. Vaihdoimme muutamia suuttuneita lauseita ja autolla mies rupesi rähjäämään minulle ihan toden teolla. Lisäksi painoi kaasua, jolloin hyppäsin autosta pois ja menin läheiseen kauppaan.
Kaupassa oltuani noin puoli tuntia soitin miehen hakemaan, sillä minulla oli päällä vain ohut takki, eikä päässäni ollut pipoa tai mukanani hanskoja. Kotiimme oli noin kolme kilometriä matkaa. Mies sanoi ettei tule hakemaan ja että minun tulisi kävellä. No kävelin sitten kylmissäni kotiin ja mies syytti minua vieläkin siitä, kun en ymmärtänyt häntä kun hän loukkaantui siitä etten olisi välttämättä halunnut ostaa leipäpussia (joka kuitenkin ostettiin). Että semmoista. Kumpi tässä teki mielestänne väärin?
Kommentit (65)
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 22:03"]
Mies siis kerkesi kaasuttaa parkkipaikalta, siis painoi kaasun pohjaan ja auto vaikutti siltä kyllä että lapasesta lähtee. Parkkipaikka oli lisäksi aivan jäässä ja muita autoja lähellä, ap
[/quote]
Hiljensi kuitenkin senverran että pääsit ulos?
Ehkä porvoossa.
Jospa mies vihjaa että olet lihava, koska kävely ja kylmässä oleilu tunnetusti vähentää rasvan määrää.
Ei se enää silloin kuulostanut lainkaan vihaiselta kun soitin. Ei minua käveleminen haitannut, mielestäni miehen tulisi olla vaan kiitollinen että ylipäätään olen häntä elättänyt ja sen kerran, kun rahat on tiukilla ja mainitsen, että voi voi kun leipä on kallista, niin mies vetää kilarit siitä. Lisäksi minun auto, minun bensat. Taidan tästä lähin ostaa vain itselleni ruoat. Ap
Kyllä minäkin olisin jättänyt jos olisit ruvennut aukomaan päätäsi minun syömisistäni. Olet varmaankin kaunis nainen, koska luulet että voit tehdä mitä tahansa ilman seurauksia.
Kuka käskee seurustella tuommoisen luuserin kanssa, jos ei sillä ole varaa edes leipää ostaa?
Ja hei pliis, 3km... Koululaisetkin kulkee ton matkan kävellen :D
Mullakin on keliakia ja kultani ostaa kyllä mulle leipää vaikka olis miten tiukkaa muuten.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 22:01"]Hyppäsin sen takia autosta, että en todellakaan aio vaarantaa omaa henkeäni tuommoisen raivohullun kyydissä. Suuttuneena ei todellakaan pitäisi ajaa, mutta koitappa nyt miehelle siitä sanoa siinä tilanteessa. Ap
[/quote]
Miksi sitten se raivohullun kyyti kelpasi myöhemmin? Olit sitten kuitenkin valmis vaarantamaan henkesi
Sinä teit lapsellisesti! Ymmärrän miehen vihan
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 22:12"]
Ei hiljentänyt, ap
[/quote]
Eli sä hyppäsit vauhdissa ja kierit pitkin jäistä pihaa?
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 22:15"][quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 22:12"]
Ei hiljentänyt, ap
[/quote]
Eli sä hyppäsit vauhdissa ja kierit pitkin jäistä pihaa?
[/quote]
Hui! Ja mitä sille leivälle kävi, kaaduttua päälle?
Siis sinäkö autonki kustannat sitten ja bensat? ???
jos rahat on lopussa, niin olisitte molemmat voineet kävellä sinne kauppaan ja säästää bensat johonkin tarpeellisempaan.
Hei, ootteko kuulleet että leipä on nykyään niin kallista että parit eroaa sen vuoksi kun ei ole varaa ostaa sitä?
Tää on NIIIIN TÄTÄ!
:D
Kyllä kustannan. Mies on sanonut, että tämä on vain väliaikaista ja hänen pitäisikin ruveta tienaamaan parin kuukauden sisällä. Ap
Minä käyn yksin kaupassa. Omaa aikaa eikä tarvi neuvotella.
No eikö ole hvä ettei tullut hakemaan, kun oli vielä vihainenkin. Et olisi silloinkaan uskaltanut kyytiin, nyt säästyi bensaa.