Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sain vaativan vauvan – ystävät eivät ole tukena
11.12.2021 |
Perheeseemme syntyi ensimmäinen lapsi liki vuosi sitten. Vauva on ollut todella vaativa, vauva ei ole ollut terve, monenlaisia sairauksia on riittänyt ja arki on ollut todella haastavaa. Olen ollut todella väsynyt vauvan kanssa, eikä vauvamme todellakaan ole sellainen ”helppo vauva”. Sairastin synnytyksen jälkeisen masennuksen ja olin kuukausia todella huonossa kunnossa. Toivun synnytyksestä yhä.
Kipein asia on ollut, että olen jäänyt ystävien taholta vaikeassa tilanteessa aika yksin. Jos en itse ole jaksanut ottaa yhteyttä, on mennyt kuukausia ilman kenenkään yhteydenottoa. Olen kertonut ystäville suoraan tilanteestamme, mutta ystävät eivät ole huomioineet tilannetta mitenkään. Eivät ole kysyneet, miten voin. Eivät ole kysyneet, voisivatko jotenkin olla tueksi. Kun olin masentunut, kukaan ei ottanut yhteyttä, vaikka tiesivät tilanteestani ja olin itse aivan liian uupunut ottaakseni yhteyttä.
Jos olen sopinut näkemisestä jonkun ystävän kanssa, niin tapaamisessa kaatavat omat kuulumisensa niskaani eivätkä ole kiinnostuneet juttelemaan minun kuulumisistani. Jos olen päässyt jonkun kerran pariksi tunniksi tapaamaan ystävää ilman vauvaani, niin eiköhän ystävä oleta minun tapaamisen ajan leikkivän lastensa kanssa. Pahimmillaan tapaamiset ovat menneet niin, että minä leikin ystävän lasten kanssa, nostelen heitä ja ystävä samalla kertoo vain omista kuulumisistaan. Lähden tapaamisista pois väsyneenä ja pettyneenä virkistymisen sijaan. Kotona vauvan kanssa joudun jatkuvasti elämään vauvaa varten ja noissa ystävätapaamisissa joudun elämään ystäviä varten - vaikka koen, että ystävyydessä molempien osapuolien pitäisi olla toisiaan varten.
Löytyykö palstalta vertaistukea? Onko jollekulle käynyt aiemmin samoin? Miten tilanne ratkesi? Helpottaako tilanne ajan kanssa? Ja ennen kuin joku sanoo, niin en kaipaa ystävistä mitään lapsenhoitopalvelua, vaan henkistä tukea, että voi kertoa kuulumisiaan ja tulla kuulluksi kuten normaalissa tasavertaisessa ihmissuhteessa.
Ap
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia kaverisuhteita teillä oikein on, jos mitään vaikeita asioita ei ole tarkoituskaan jakaa? Eipä ole ihme, että pahoinvointia on paljon. Tietysti meillä on ammattiapua, jonka pariin on hyvä hakeutua, mutta itse ajattelen ystävyyden olevan myös raskaiden asioiden jakamista. Vastavuoroisesti.
Ystävyyttä on turha rasittaa perheasioilla. Ei minuakaan ystävän ongelmat kiinnosta.
Ystävyyssuhde ei olekaan mikään terapiasuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamala ketju. Todella epäempaattisia viestejä täynnä.
Epäempaattista kehottaa hakemaan ammattiapua ja ottamaan vastuuta itsestään?
"Itsestään vastuun ottaminen" on lause, joka ainakin minut saa tuntemaan oloni epämukavaksi. Ikään kuin ihminen, jolle puhutaan, olisi tyhmä pieni lapsi, jolle tähän mennessä kaikki on kannettu eteen.
Aikuinen ihminen osaa ottaa sitä todellista vastuuta, eikä häntä tarvitse kehottaa sitä tekemään. Mitä sinusta aloittajan sitten piisi tehdä? Etsiä parempia ystäviä?
Keskittyä lapseensa ja avautua miehelleen ja terapeutilleen eikä odottaa ystävältään enempää kuin mihin heillä on rahkeita. Mikäli lapsi on erityislapsi, kannattaa hakea tukea vertaistukiryhmiltä, joita kyllä löytyy vaivaan kuin vaivaan. Sieltä löytyy sitä kokemusta ja halua jakaa ja tukea.
Jos ystävää tavatessa jommalla kummalla on lapsia mukana, lapsi vie aina isoimman osan huomiosta ja ei se useinkaan ole varsinaista laatuaikaa ystävyyden kannalta. Tapaamisia pitää järjestää tarkoituksella vain aikuisten kesken, jos läsnäolevaa ystäväaikaa kaipaa.
Toinen aihe itsessään on tuo kokemus, että muut eivät tue. Usein kai suurin ongelma on siinä, että tukea kaipaava miettii sitä enimmäkseen vain mielessään, mutta ei osaa ilmaista tarpeitaan toiselle. Tämä on taito jota pitää oppia, että voin olla rehellinen ja suora (enkä vihjaileva, uhriutuva tai manipuloiva), kun kaipaan tai jään vaille. Jos odotetaan, että toinen "huomaa", "kysyy", "ymmärtää", ajatuksia lukemalla, vaikka itse ei olisi suora mistään, siinä jää vaille. Ja ihmissuhteisiin kuuluu myös pettymykset, kukaan ei täytä toisen tarpeita aina ja jatkuvasti.
Ei kiinnosta olla lisääntyjien kaveri.
Lapset kauheita kirjoitti:
Lapset voitaisi viedä hyvin Saharan etelä puolelle. Siellä heillä hyvä tulevaisuus jossain savimajoissa. Voisivat ruveta leijonan kesyttäjiksi mikäli leijonat eivät ole ennen sitä lapsia syöneet poskiinsa. Lapset täällä pelkkä rasite. Kauheita kakaroita. Voisin heittää vit tu un rakkaat lapsosenne.
Hyvänen aika, mitä sinulle on tapahtunut matkan varrella kun ajattelet lapsista näin rumasti? Aika karuja väkivaltafantasioita sinulla :O Toivottavasti et ole tosimaailmassa samanlainen kuin netissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia kaverisuhteita teillä oikein on, jos mitään vaikeita asioita ei ole tarkoituskaan jakaa? Eipä ole ihme, että pahoinvointia on paljon. Tietysti meillä on ammattiapua, jonka pariin on hyvä hakeutua, mutta itse ajattelen ystävyyden olevan myös raskaiden asioiden jakamista. Vastavuoroisesti.
Ystävyyttä on turha rasittaa perheasioilla. Ei minuakaan ystävän ongelmat kiinnosta.
Ystävyyssuhde ei olekaan mikään terapiasuhde.
Ystävyys on toisesta välittämistä, toisen kuuntelemista, asioiden niin hyvien kuin huonojenkin jakamista, myötätuntoa, iloa ja surua, molemmin puolista. Ystävä ei jätä eikä hylkää eikä käytä toista hyväksi, vaan tarvittaessa auttaminen on molemmin puolista.
Terapiasuhde jää kauaksi aidosta ystävyydestä, oikea ystävyys on miljoona kerran enemmän ja vaatii myös enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Lapset kauheita kirjoitti:
Lapset voitaisi viedä hyvin Saharan etelä puolelle. Siellä heillä hyvä tulevaisuus jossain savimajoissa. Voisivat ruveta leijonan kesyttäjiksi mikäli leijonat eivät ole ennen sitä lapsia syöneet poskiinsa. Lapset täällä pelkkä rasite. Kauheita kakaroita. Voisin heittää vit tu un rakkaat lapsosenne.
Hyvänen aika, mitä sinulle on tapahtunut matkan varrella kun ajattelet lapsista näin rumasti? Aika karuja väkivaltafantasioita sinulla :O Toivottavasti et ole tosimaailmassa samanlainen kuin netissä.
On aina tehnyt mieli kysyä miltä tuntuu olla noin tyhmä, että antaa huomiota tällaiselle paskalle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamala ketju. Todella epäempaattisia viestejä täynnä.
Epäempaattista kehottaa hakemaan ammattiapua ja ottamaan vastuuta itsestään?
"Itsestään vastuun ottaminen" on lause, joka ainakin minut saa tuntemaan oloni epämukavaksi. Ikään kuin ihminen, jolle puhutaan, olisi tyhmä pieni lapsi, jolle tähän mennessä kaikki on kannettu eteen.
Aikuinen ihminen osaa ottaa sitä todellista vastuuta, eikä häntä tarvitse kehottaa sitä tekemään. Mitä sinusta aloittajan sitten piisi tehdä? Etsiä parempia ystäviä?
Keskittyä lapseensa ja avautua miehelleen ja terapeutilleen eikä odottaa ystävältään enempää kuin mihin heillä on rahkeita. Mikäli lapsi on erityislapsi, kannattaa hakea tukea vertaistukiryhmiltä, joita kyllä löytyy vaivaan kuin vaivaan. Sieltä löytyy sitä kokemusta ja halua jakaa ja tukea.
Eli nostaa se katse sinne peiliin ja ottaa itse sitä todellista vastuuta siitä omasta elämästä.
Minulla ei ole lapsia, mutta kun sairastuin masennukseen, huomasin menettäneeni monia ystäviä. En jaksanut olla enää se iloinen oma itseni, ymmärrän kyllä ettei seurani välttämättä ollut enää yhtä "hyvää". Mutta niinkuin elämässä aina, muutosten ja vastoinkäymisten kourissa saa jättää hyvästit niille "ystäville" jotka olivatkin pelkästään hyvänpäiväntuttuja.
Voisit koittaa saada uusia ystäviä, jotka elävät samankaltaista pikkulapsiarkea kuin sinäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia kaverisuhteita teillä oikein on, jos mitään vaikeita asioita ei ole tarkoituskaan jakaa? Eipä ole ihme, että pahoinvointia on paljon. Tietysti meillä on ammattiapua, jonka pariin on hyvä hakeutua, mutta itse ajattelen ystävyyden olevan myös raskaiden asioiden jakamista. Vastavuoroisesti.
Ystävyyttä on turha rasittaa perheasioilla. Ei minuakaan ystävän ongelmat kiinnosta.
Ystävyyssuhde ei olekaan mikään terapiasuhde.
Ystävyys on toisesta välittämistä, toisen kuuntelemista, asioiden niin hyvien kuin huonojenkin jakamista, myötätuntoa, iloa ja surua, molemmin puolista. Ystävä ei jätä eikä hylkää eikä käytä toista hyväksi, vaan tarvittaessa auttaminen on molemmin puolista.
Terapiasuhde jää kauaksi aidosta ystävyydestä, oikea ystävyys on miljoona kerran enemmän ja vaatii myös enemmän.
Ystävyys on kuin parisuhde?
Mielestäni vauvaongelma on ihan itse aiheutettu eikä mulla vaan riitä empatia näihin vähemmän yllättäviin vastoinkäymisiin. Elämässä kuitenkin tulee vastaan ikäviä juttuja mitä ei voi mitenkään ennakoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kauheita kirjoitti:
Lapset voitaisi viedä hyvin Saharan etelä puolelle. Siellä heillä hyvä tulevaisuus jossain savimajoissa. Voisivat ruveta leijonan kesyttäjiksi mikäli leijonat eivät ole ennen sitä lapsia syöneet poskiinsa. Lapset täällä pelkkä rasite. Kauheita kakaroita. Voisin heittää vit tu un rakkaat lapsosenne.
Hyvänen aika, mitä sinulle on tapahtunut matkan varrella kun ajattelet lapsista näin rumasti? Aika karuja väkivaltafantasioita sinulla :O Toivottavasti et ole tosimaailmassa samanlainen kuin netissä.
On aina tehnyt mieli kysyä miltä tuntuu olla noin tyhmä, että antaa huomiota tällaiselle paskalle?
Vastakysymys: miltä tuntuu olla noin tyhmä että ylipäätään kehtaa suoltaa näppikseltään tuollaista paskaa?
Ystävyyssuhteet on solmittu tietyssä elämänvaiheessa tai tiettyyn tarpeeseen, ja nämä alkuperäiset motiivit eivät enää täyty, kun ihmisen omat tarpeet muuttuu. Sinä kaipaat nyt uuden elämänvaiheen edessä erilaista tukea mitä sinä nyt saat näiltä ystäviltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman kokemukseni mukaan hyvin harvassa ovat sellaiset ystävät, jotka seisovat rinnalla vaikeinakin aikoina, oli vaikeudet mitä tahansa. Suosittelen vertaistukiryhmiä ja/tai maksettua apua, jos on varaa.
Ap kaipaa ehkä enemmän oikeaa terapeuttia. Terapeutti kuuntelee mitä haluat kertoa ongelmistasi ja miltä sinusta tuntuu.
Mammat haluavat olla vain siinä hattaraisessa vauvakuplassa. Muille äideille voi olla vaikeaa miettiä synnytyksen jälkeistä masennusta. Siitä nuo alapeukutkin voivat johtua. Ystävät eivät ole terapeutteja.
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemukseni mukaan hyvin harvassa ovat sellaiset ystävät, jotka seisovat rinnalla vaikeinakin aikoina, oli vaikeudet mitä tahansa. Suosittelen vertaistukiryhmiä ja/tai maksettua apua, jos on varaa.
Mun ystävät on edelleen olemassa vaikka he pysty vastaamaan kaikkeen mitä minä tarvisin. Ystävät pitää vaan hyväksyä vikoineen päivineen. En ole itse virheetön, että voisin vaatia heiltä täydellisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Ap kaipaa ehkä enemmän oikeaa terapeuttia. Terapeutti kuuntelee mitä haluat kertoa ongelmistasi ja miltä sinusta tuntuu.
Mammat haluavat olla vain siinä hattaraisessa vauvakuplassa. Muille äideille voi olla vaikeaa miettiä synnytyksen jälkeistä masennusta. Siitä nuo alapeukutkin voivat johtua. Ystävät eivät ole terapeutteja.
Ei sitä mitenkään ole kerrottu, että niillä muilla on sen kummempaa. Voi olla paikat täysin rikki revinneet, synnytyksen jälkeinen masennus, lapsilla vaikka mitä sairautta.
Ap ei ole edes kysynyt!
Vaativa vauva vaativan puolison kanssa.
Vaativa asiantuntijatyö vaativan pomon alaisuudessa.
Vaadin vain vaarin vaaseja ennakkoperintönä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemukseni mukaan hyvin harvassa ovat sellaiset ystävät, jotka seisovat rinnalla vaikeinakin aikoina, oli vaikeudet mitä tahansa. Suosittelen vertaistukiryhmiä ja/tai maksettua apua, jos on varaa.
Mun ystävät on edelleen olemassa vaikka he pysty vastaamaan kaikkeen mitä minä tarvisin. Ystävät pitää vaan hyväksyä vikoineen päivineen. En ole itse virheetön, että voisin vaatia heiltä täydellisyyttä.
Niin ovat omanikin, ja hyvä kun nykyään tiedän, keneltä tukea saa vaikeina aikoina. Muiden kanssa ollaan sitten yhteyksissä kevyemmissä merkeissä.
Alue: Aihe vapaa
Aikuinen ihminen osaa ottaa sitä todellista vastuuta, eikä häntä tarvitse kehottaa sitä tekemään. Mitä sinusta aloittajan sitten piisi tehdä? Etsiä parempia ystäviä?