Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen väärin elämäni suhteen?
17.03.2015 |
Olen organisoinnin- ja järjestelynhaluinen +30-nainen. Olen ollut lapsesta asti kiltti, mutta vanhemmiten oppinut tervettä itsekkyyttä yhä enemmän. Olen hyvin itsenäinen. Olen ollut hyvä opinnoissa ja minulla on hyvä CV. Oppiminen ja viisastuminen kiinnostavat minua ja rakastan opiskelua ja toivon voivani tehdä sitä vanhempanakin. Minulla ei ole miestä, mutta osaan tehdä miesten työtkin itsenäisesti. Vanhempani kuolivat, kun olin 19 ja olen opetellut elättämään itseni. Jopa lama-aikana minulla on 4 työpaikkaa ja opiskelen samanaikaisesti. Olen suunnitellut elämäni. Suunnitelmani olen hyväksyttänyt kaikenlaisilla asiantuntijoilla, joiden kanssa olen vain päässyt kontaktiin. Sosiaali- tai työvoimaviranomaisilla ei ole koskaan ollut minusta pahaa sanottavaa. Olen jopa tehnyt testamenttini ja huolehtinut hautajaisjärjestelyistä. Kaikkea olen pyrkinyt varmistelemaan. Olen absolutisti, enkä ole ollut koskaan humalassa. Minulla on paljon vanhempia ystäviä, joilta olen saanut elämään opastusta. Lapsia en ole koskaan halunnut.
Nyt kuitenkin minusta tuntuu että olen pettynyt itseeni. Mietin onko sillä mitään tekemistä sen kanssa, että olen niin marginaalissa suhteessa normi-ihmiseen vai olenko vain odottanut elämältä liikaa? Tai olenko antanut järjelle tai kontrollille liian suuren vallan elämässäni? Olen sosiaali- ja terveysalalla, ihmiset luottavat minuun, ja olen saanut kiitosta työstäni, mutta en vain tule siitä onnelliseksi. Jotenkin tuntuu kuin elämä olisi antanut minulle liian vähän enkä ole onnistunut käyttämään tarpeeksi hyödykseni suurta vapauttani. Haluaisin enemmän, mutta en tiedä enää mitä se olisi. Olen miettinyt maasta muuttoa, mutta eiköhän samat ongelmat odottaisi minua siinä uudessakin maassa. Olen joka tapauksessa aika sokea itselleni ja toivoisin saavani täältä rakentavaa palautetta. Elämä ei vain tunnu tyydyttävältä - en ikään kuin saa täyttymystä mistään.
Kommentit (353)
Tarkoitukseni ei ole olla kevytmielinen, mutta oletko harkinnut/kokeillut BDSM-seksiä (oikeaa, ei mitään Fifty Shades of Grey –väkivaltapehmopornoa) tai jotakin ”luostariin menemisen” modernia ja sekulaaria muotoa – ne kun ovat tilanteita ja tiloja, jossa menetät kontrollin omaan olemiseesi, mutta joissa sinusta kuitenkin huolehditaan. Sellainen voisi auttaa sinua rentoutumaan olemaan vähemmän huolissasi turvallisuudestasi.
Kenties kannattaisi yrittää löytää ystäviä, joiden oma perusturvallisuus on kunnossa, ehkä jotain huolettomia boheemeja, jotka luottavat siihen että maailma on heille kaiken velkaa, ja jotka ennemmin tekevät asioita (oli se sitten linnunpönttöjä tai sinfonioita) kuin mietiskelevät niitä. Tai käytät opiskeluhaluasi vaikka jonkin sellaisen teknisen alan opiskeluun, jossa sinun ei tarvitse asettaa kokoajan persoonaasi likoon – se vaikuttaisi mielestäni olevan yksi niistä asioista, jotka uuvuttavat sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet tyrmännyt monet hyvät ideat täällä. Osa on tainnut olla jopa sellaisia mitä et ole edes kokeillut? Kuinka voit tietää, ettei jokin asia auta jos et kokeile? Eihän sitä uudestaan tarvitse tehdä jos se ei autta, mutta tilaisuus kaikelle pitäisi antaa.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 16:21"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 16:17"]
Onko sinulla merkityksellisiä ihmissuhteita?
[/quote]
Yksipuolisuutensa takia ne ovat käyneet vähiin. Olen aina ollut se, joka antaa enemmän ja ottaa enemmän vastuuta. Nyt olen alkanut tuntea välinpitämättömyyttä, kun mikään mitä teen, ei tuota tasa-arvoa ihmissuhteeseen. (Ei edes kiukuttelu, mikä on aika lapsellista loppujen lopuksi.)
Ap
[/quote]
Ala kokeilla "avuttomuutta" eli kokeile pyytämistä. Pyydä apua esim. kaupoissa tai jos kannat painavia tavaroita. Ensin ventovierailta (lienee helpompaa) ja sitten tutummilta. Voit yllättyä siitä, että ihmiset haluavat auttaa. Ehkäpä joku mieskin uskaltaisi lähestyä, kun kokisi, että hänellä voisi olla sinulle jotain annettavaa. Nythän vaikuttaa siltä, että et tarvitse miestä mihinkään ja miehet tykkäävät tarpeellisuudentunteesta.
Itselläni oli yksi itsepärjäävä ystävä ja en vain päässyt häntä lähelle ja ystävyytemme on hiipunut. Sinänsä surullista, mutta en enää osaa yrittää, koska hän ei osaa heittäytyä haavoittuvaiseksi ja tarvitsevaksi, vaan kaikki on vain täydellistä. Jostain syystä tekstisi toi hänet mieleeni. Itsekin olin nuorempana samantyylinen muiden apu ja tuki ja sisältä rikki ja yksin. Sitten pikkuhiljaa testasin tukeutumista muihin, kun tuli vaikeita elämäntilanteita ja huomasin, että kaikki eivät ehkä osaa tukea, mutta jotkut osaavat. Älä muistele 8 vuoden takaisia pettymyksiä ystäviesi kyvyttömyydessä tukea, vaan koita rohkeasti uudelleen nyt.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:25"]
Minulla itselläni oli köyhä lapsuus ja moni elämäni aikuinen petti tavalla tai toisella luottamukseni. Ei ikinä ole ollut sellaista turvaverkkoa, jonka voisi luottaa ottavan koppia jos elämältä menee pohja. Myös minulla on hyvä koulutus ja CV. En seurustellut nuorena ja olin todella itsenäinen. Viehätyin vanhemmista miehistä. Olin todella varovainen ihmissuhteissani. Ylpeä siitä, että itse pärjään. Lopulta tapasin nykyisen mieheni, jolla on täysin samat taustat. Alkurakastumisen ja hullaantumisen jäljiltä meitä on tässä kaksi ylijärkeilevää esikoista, joiden on vaikea heittäytyä ja täysin luottaa. Olen muutenkin huomannut, että elämässään aidosto onnellisimmat ja hetkessä eläjät ovat niitä, joilla on vahva perhe ja tukiverkosto taustalla. Tieto siitä, ettei ole pakkopakko pärjätä itse, luo uskallusta elää hetkessä ja ottaa riskejä. Olen samaa mieltä kuin aikaisemmat: elämäni onnellisimmat hetket ja vaiheet eivät ole tulleet omista onnistumisistani, vaan heittäytymisestä. Heittäytymiseksi lasken rakastumisen ja äidiksi tulemisen. Silloin langat eivät olekaan koko ajan omissa käsissä. Mutta helppoa se ei ole ollut. Oletko itse voinut luottaa vanhempiisi?
[/quote]
Hyvä sinulle mutta et voi suositella omia elämänvalintojasi minulle. En ole sinä kaikesta samanlaisuudesta huolimatta. En halua äidiksi, en usko avioliittoon, enkä näe sitä tarpeelliseksi. Kaksi ihmistä voi elää yhdessä ilman liittojakin. En myöskään tarvitse monia ihmissuhteita. 1-2 hyvää ystävää riittää, jos tiedän heidän hyväksyvän minut sellaisena kuin todella olen.
Heittäydyn kun aavistan riskin kohtuulliseksi, enkä esimerkiksi ylimitoitetuksi. Esim. raha-asioissa en riskeeraa, vaan olen tyytyväinen puskurirahastooni, eikä minulla muutenkin ole kauheasti tarpeita perustarpeiden lisäksi. Vanhempiini en hirveästi luottanut, mutta isoätiini, jonka kanssa vietin enemmän aikaa kuin vanhempieni kanssa, luotin sataprosenttisesti.
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:31"]
Vaikutat minunkin mielestäni todella kylmältä ihmiseltä, ainakin tämän keskustelun perusteella. Et ota vastaan mitään kommentteja, vaan torjut kaiken. Olet jo kokeillut sitä, tehnyt tämän, lukenut tuon - tiedät jo kaiken. Miksi kirjoitat tänne, jos kerran olet jo analysoinut itsesi ja elämäsi läpikotaisin ja sinulla on vastaus valmiina kaikkeen?
En torju kaikkea ja aikaisemmin tässä ketjussa jopa kehuin jotakin kommenttia. Voisin tietysti olla hiljaakin, jolloin te saisitte sellaisen voitonriemuisen onnistumisen ja oikeassa olemisen tunteen, mutta todellisuudessa kommenteillani ei olisi mitään positiivista vaikutusta elämääni. Ne vain lähinnä vahvistaisivat omia ennakkoluulojanne.
Huomaan että alan herättää enemmän ärtymystä ja saamani kommentit tai palaute ei ole enää hedelmällistä, joten on parempi lopettaa tämä ketju tähän.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:49"]
Ap voisi kertoa hieman omista huonoista puolistaan. Niitäkin varmaan on, vaikka hän niitä epätoivon vimmalla peittelee.
[/quote]
En ole tarpeeksi kärsivällinen. Olen pikkuisen liian lihava (nuorempana tein mallin töitä, joten niihin mittoihin olisi kiva päästä takaisin). Jätän välillä hampaat tai meikit pesemättä ennen nukkumaan menoa. Otan liikaa vastuuta. Pidän väittelystä ja siitä jotkut voivat loukkaantua, kun en niin helposti luovutakaan. En kierrätä. Olen välillä laiska. Syön välillä liikaa suklaata. Olen surkea small-talkissa. Olen ujo. Pelkään puhelinta. Lämpenen ihmisenä hitaasti. Olen perfektionisti, tosin en niin paha kuin nuorempana. En ymmärrä kovinkaan hyvin oman ikäisiä. Olen sulkeutunut koska en jaksa ihmisten vittuilua, johon suuntaan tämäkin keskusteli eteni. Saattoi olla huonompi kokemus kuin kirjoittamatta jättäminen.
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 20:08"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:49"]
Ap voisi kertoa hieman omista huonoista puolistaan. Niitäkin varmaan on, vaikka hän niitä epätoivon vimmalla peittelee.
[/quote]
En ole tarpeeksi kärsivällinen. Olen pikkuisen liian lihava (nuorempana tein mallin töitä, joten niihin mittoihin olisi kiva päästä takaisin). Jätän välillä hampaat tai meikit pesemättä ennen nukkumaan menoa. Otan liikaa vastuuta. Pidän väittelystä ja siitä jotkut voivat loukkaantua, kun en niin helposti luovutakaan. En kierrätä. Olen välillä laiska. Syön välillä liikaa suklaata. Olen surkea small-talkissa. Olen ujo. Pelkään puhelinta. Lämpenen ihmisenä hitaasti. Olen perfektionisti, tosin en niin paha kuin nuorempana. En ymmärrä kovinkaan hyvin oman ikäisiä. Olen sulkeutunut koska en jaksa ihmisten vittuilua, johon suuntaan tämäkin keskusteli eteni. Saattoi olla huonompi kokemus kuin kirjoittamatta jättäminen.
Ap
[/quote]Tämä viesti oli ensimmäinen, josta sinusta sai edes vähän inhimillisen kuvan, sellaisen, että sinusta voisi pitää :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Torjuja vaikutelma tulee, kun vastasit esimerkiksi "en ole sinä joten et voi suositella omia elämänvalintojasi minulle". Hän ei tietääkseni kuitenkaan väittänyt sinun olevan hän, vaan kertoi esimerkin omasta tavastaan selvitä. Ja psykologit ovat sanoneet sinulle ja muillekin vaikka ja mitä, mutta luota kuitenkin enemmän itseesi. Parantumista ei voi kuitenkaan _suorittaa_ kuin tiettyyn pisteeseen asti. Ja vaikka olet löytänyt tuon "vain 50% kokee onnellisen lapsuuden", niin niissä epäonnellisissa lapsuuksissakin on kuitenkin paljon eroja keskenään. Ja sillä, onko ollut ainoitakaan luotettavia aikuisia johon olisi voinut tukeutua nuoruudessa/lapsuudessa(?) Ja muitakin asioita, jotka vaikuttavat miten helposti ihminen eheytyy myöhemmin.
Ehkä sä suoritat elämääsi?
ehkä voisit vähän päästää irti. Ruveta elämään sitä elämää, minkä olet suunnitellut. Ja tehdä jotain suunnittelematontakin.
löyhäät vähän kontrollia....teet jotain yllättävää.
Muutos...Ei sen tarvi olla iso muutos. Pienistäkin voi nautti, kun ei suorita. On vaan ja elää ja aistii.
kokeile jotain uutta...jotain luovaa. Mitä se voisi olla? Etsi itsestäsi uusia puolia. Voit löytää niitä ihan yllättäen, kun annat mennä. Kyllä sä siitä kontrollista kiinni saat, sitten kun haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä sä iloitset? Tee sellIsta. Tai mikä sua koskettaa...tee sellaista.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:31"]
Ihan toimiva toi sun mantra, ihan kuin olisit opetellut kaiken ulkoa: "Kaikilla on tietysti heikot hetkensä, mutta niistä eroon pääseminen toisen avulla ei voi olla mikään lähtökohta parisuhteelle." Toihan on kuin suoraan jostain parisuhteenhoito-oppaasta, jonka sä muuten olisit oikein hyvin voinut kirjoittaa, koska sähän tiedät oikeastaan kaikista ihmisyyteen liittyvästä oikeastaan kaiken. Sä tajuut. Sä jaksat selittää. Sä osaat. Sua kannattaa kuunnella, koska sulla on vastaus kaikkeen. Sua ei saa kiinni mistään. Sä olet kala, joka aina karkaa hyppysistä.
Mä en ole teologi enkä puhu sielusta minkään uskonnon kautta. Mulle sielu liittyy kaikkeen, millä on tekemistä ihmisen vajavaisuuden kanssa, sen kanssa että ihminen ei ole kokonainen, että ihmisen sielu on yksinäinen, vaan liittyy ja haluaa liittyä, tuntee vetoa kaikkia muita sieluja kohtaan. Tätä on ehkä vaikea ymmärtää, koska kyseessä on mun henkilökohtainen uskoni, jota en koskaan julista muille, mutta joka näyttäytyy mulle päivänselvänä ja jonka muuten jotenkin valaistuksen tavoin tajusin rakkautta ja erästä rakkausuuhdetta pohtiessani vuosikausia sitten. Tästä näkökulmasta katsottuna sä olet sieluton, koska sä suljet noilla sun loputtomilla läpinöilläsi kaikki muut sielut sun ulkopuolelle. Sä tarkastelet niitä, arvostelet niitä, mutta haluat pysyä niistä erossa, koska ethän sä tarvitse niitä, et sä saa tarvita, koska sun psykan oppikirjassa sanottiin niin (ja itse asiassa se sopii sulle tosi hyvin).
[/quote]
Et siis vastaa tähän mitään? Voin siis vetää siitä sellaisen johtopäätöksen, että osuin oikeaan. Suo anteeksi tyylini, tarkoitukseni ei erityisesti ollut satuttaa sinua, vaan ravistella hereille, siinä kaikki. En vihaa tai rakasta sinua, koska en tunne sua. Sä vaan et ole vakuuttanut mua.
Sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieno ketju, yli tuhat lukukertaa, monia auttavaisia tai ainakin ymmärtämään pyrkiviä ihmisiä, kärsivällisesti ja aktiivisesti vastaava Ap, joka lopulta uskalsi paljastaa myös heikkouksiaan.
Tällaista lisää av:lle :)
Hm, ap on 30-vuotias, mutta siitä huolimatta hön on ehtinyt asua kymmenissä osoitteissa ja kokeilla kymmeniä erilaisia töitä. Ja siinä sivussa tehnyt monenlaista vapaaehtoistyötäkin. Ei tuo suoraan sanottuna kuulosta kovin kontrolloidulta ja hallussa olevalta elämältä. Mikä on pisin aika, jonka olet asunut samassa osoitteessa tai ollut samassa työpaikassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ohjeita avuksi kannattaa lukea ajatuksella että saa jotain irti.
https://hidemyass.com/?http%3A%2F%2Fyoutu.be%2FpzGx2jiLssY
https://twitter.com/havum2kichannel
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 16:04"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 15:57"]
en osaa tuohon vastata, mutta eiköhän se oli ihan normaalia, että välillä elämässä on kausia, jolloin ei ole oikein onnellinen ja tyyvyäinen. Se kertoo, että kaipaa muutosta, ja se voi olla vaikea tietää, millaista muutosta kaipaa. Mutta kannattaa etsiä tietoa, googlata esim. "onnellisuus" yms. juttuja, ehkä jostain löytyy joku artikkeli,sivu tms, josta saat jotain suuntaa elämällesi.
Itse tein sellaisen oman elämän aarrekartan, kun en tiennyt, mitä tahdon, mutta tiesin että jotain muutosta elämään oli saatava. Ohje löytyy mm. täältä: http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/itsetuntemus/aarrekartta-viitoita-tie-unelmiisi
Ostin vanhoja lehtiä kirpparilta ja leikkaisin kaikki kuvat, jotka jollain tavalla toi hyvä mielen. Liimasin ne kartongille, ja kartongin jääkaapin oveen. Muutaman kuukauden kuluttua tein uuden, josta jätin pois sellaisia kuvia, jotka eivät enää hyviltä tuntuneet, ja osan jätin. Tuosta on nyt noin vuosi aikaa, ja olen saavuttanut elämässäni lähes kaikki asiat, joita ne kuvat kuvastivat. Ja olen tosi onnellinen.
Ei pelkästään tuo toki minulle onnea tuonut, olen myös käsitellyt paljon muita asioita kuluneen vuoden aikana, erosin vuosi sitten, minut jätetiin jne, joten elämä oli aika vaikeaa. Mutta nyt kaikki hyvin.
Ja kannattaa muistaa, että onnellisuus tunnetila, eikä sitä saavuta sillä, että saavuttaa ne asiat, joita tavoittelee. Onni pitäisi löytää ihan siitä arkisesta elämästä, mutta kyllä unelmat ja niiden tavoittele (kohtuullisessa mielessä) toki myös on osa onnellista elämää.
Nykyään löytyy paljon hyviä self help tyyppisiä kirjoja asioista, kokeile esim. Russ Harris: Onnellisuusansa - elinvoimaa hyväksymisen ja omistautumisen avulla. Tai jotain kurssia, itse osallistun juuri NLP perusteet verkkokurssille, joka oli aika edullinen ja mielenkiintoinen, siihen voi varmaankin vielä päästä mukaan tai odotella seuraavaa kurssia: http://www.nlp-opisto.fi/nlpn-perusteet-verkossa/
[/quote]
Kiitos, olen tehnyt tätä 10-15 vuotta (sen kaikissa mahdollisissa muodoissa), mutta nyt sekin on jo ikään kuin koluttu loppuun menetelmänä. Olen myös vetänyt tukiryhmiä, lukenut filosofiaa ja psykologiaa, ja terapioinut muita ihmisiä.
Ap
[/quote]
Anteeksi että kysyn, mutta miten ihminen, jolla on noin vähän elämänkokemusta itsellä, on voinut jo noin kauan terapoida muita? Joko jätät jotain kertomatta, tai sitten tyhjyyden tunteesi johtuu siitä, ettet ole vielä edes todella aloittanut itsesi suhteen.
Ihan kuin sinulla olisi perustelujen ja syiden muuri ympärillä, josta kaikki ehdotettu kilpistyy pois saman tien. Itse siellä sitten nukut Prinsessa Ruususen tavoin täysin passiivisena sen 100 vuotta ja prinssi ei ehkä tulekaan. Ei minusta ihan siltäkään vaikuta että prinssiä kaipaatkaan, mutta jokin muurinmurtaja voisi olla tarpeen jos et saa oikein mistään iloa.
Joistain viesteistäsi joihin en jaksa erikseen viitata tuli sellainen vaikutelma minulle, että olet väsynyt työhösi. Ehkä se liittyy laajemmin tuohon, että olet väsynyt ikuiseen ihmisten auttamiseen, siitä puhuit paljon tuolla keskustelun alkupäässä. Ehkä se on osa suojamuuriasi, auttamalla muita olet auttanut itseäsi. Miksi ja miten, se ei ole välttämättä olennaista. Mutta nyt alkaa muuri ahdistaa.
"Olen sulkeutunut koska en jaksa ihmisten vittuilua, johon suuntaan tämäkin keskusteli eteni. Saattoi olla huonompi kokemus kuin kirjoittamatta jättäminen. "
^ Uhrimentaliteetti. Olet taas kerran samanlaisessa tilanteessa kuin monesti aiemminkin. Olet antanut tällaisen tosiasian kuin ihmisten vittuilun sulkea itseäsi koska se tuntuu ilmeisen pahalta. Mutta haet kuitenkin sitä vittuilua ainakin tässä keskustelussa kilpistämällä kaikki aidot dialogiyritykset muuristasi jollain selityksellä. Annat omnipotentin kuvan itsestäsi, olet kuin pallo joka vain pyörii omaa täydellistä pyöreyttään ja ihmettelee miksi kuutiot ympärillä pottuilevat.
On kuin olisit juminut tilanteeseen jossa kaipaat elämään jotain enemmän, uskaltamatta irrota omasta vuorovaikutustyylistäsi, jolla varmistat sen pysymisen juuri sellaisena kuin sen ennustatkin olevan, juuri sellaisena kuin se on aina ollut, elämänä johon kaipaat jotain enemmän.
Järkeä?
Myöskin minulle tuli voimistuvissa määrin sellainen olo, että pitääkö sinulle sitten vain sanoa että ei tuossa ole mitään tehtävissä, olet elänyt elämäsi ilmeisen täydellisellä tavalla ja kokeillut jo kaikkea. Muuta erakoksi ja odottele rauhassa kuolemaa loppuelämäsi ajan. No, turhahan tuollainen(kin) neuvo olisi.
Kuulostat pelottavalta. Olet liian täydellinen. Tuot mieleeni yhden työkaverini, joka tosin on sinua paljon vanhempi, lähes eläkeiässä, nainen, joka ei ole koskaan avioitunut ja jolla ei ole lapsia. Hän on pelottavan vaativa itseään kohtaan, mutta myös muita kohtaan. Tuntuu, ettei hän ole koskaan tajunnut, ettei elämä voi olla täydellistä ja ettei kukaan ihminenkään voi olla täydellinen.
Relaa nyt vähän välillä, hyvä ihminen! Käy katsomassa vaikka Mielipuolen päiväkirja Ryhmäteatterissa tai muuta vastaavaa.
Ei AP menetelmiä tarvitse, vaan keinoja päästää irti menetelmistä.
Oleellisempi kysymys olisi, ap, että mitä teet oikein kuin se, että mitä teet väärin.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:27"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 16:01"]
Saattaa olla, että tunnepuoli on jäänyt paitsioon, koska olen aina se, jolta kysytään apua ja neuvoa ja minun on pitänyt olla niin kauan järkevä. Sitten taas, kun itse tarvitsisin jotain, ihmiset eivät yksinkertaisesti ymmärrä sitä. Ajattelevat, että pystyn kuitenkin itse ratkomaan ongelmani. Myötätuntoakaan eivät osaa antaa. Sen sijaan hakevat sitä minulta. Minun pitää aina ymmärtää, mutta muut voivat käyttäytyä holtittomammin. En ole koskaan ymmärtänyt mistä tämä käytös johtuu. Neuvon jopa vuosikymmeniä itseäni vanhempia henkilöitä.
Rakastan oikeamielisyyttä, ajattelemista, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kevättä, vapautta, edesmennyttä isoäitiäni.
Ap
[/quote]
Haluatko oikeasti vastauksen? Tässä se tulee. Olet tyypillinen ns. parentoitunut lapsi, joka on päätynyt sos. ja terveysalalle ja toisten ihmisten tukijaksi, neuvojaksi, hoitajaksi, ymmärtäjäksi ja toisten tunteiden kantajaksi. Itsekin olet huomannut epätasapainon, että kuka sinusta huolehtisi. Elämä tuntuu tyhjältä ja ahdistaa, koska sinulta puuttuu tärkein. Vastavuoroinen, läheinen ihmissuhde, jossa saisit antaa ja saada takaisin. Sinulta puuttuu merkittävä ihmissuhde, jossa voisit kypsyä, kehittyä, oppia uutta niin itsestäsi, siitä toisesta ihmisestä ja maailmasta. Oma yksilöllistymisprosessisi ei voi edetä ilman sitä. Persoonassasi on myös viitteitä neuroottisuudesta ja voimakkaasta tarpeesta kontrolloida. Sinä olet se, mitä elät. Se ei ole kohtalosi. Vinkkejä olet luultavasti saanut koko ketjun verran, miten voit aloittaa matkan itseesi. Keinot ovat hyviä. Mieti kuitenkin tätä orpouttasi, minkä vuoksi vimmaisen kunnolliset korjaat toisia. Voisitko tuntea myötätuntoa sitä lasta ja nuorta kohtaan, joka olit?
[/quote]
No niin, ensinnäkin suurin osa psykologeista on sitä mieltä, että lapsuudessa ei kannata velloa ja itsekin olen tämän näkemyksen kannattaja. Olen kyllä kärsinyt kiltin tytön syndroomasta, mutta selvinnyt asiasta niin terapian ja oman lukeneisuuteni ja vertaistukitoimintani avulla.
Olen opiskellut ja työskentelen mainitsemillasi aloilla, koska olen aina ollut hyvä niissä ja minulla on esimerkiksi useamman ammatinvalintapsykologin siunaus valinnoilleni. Nuorempana jopa välttelin näitä aloja, koska ajattelin hakeutuvani niihin vain hoitaakseni omia ongelmiani, mutta sittemmin useat henkilöt ovat kannustaneet minua niihin ja käskeneet unohtamaan oman epävarmuuteni. Olen myös selkeästi lahjakkaimmillani niissä. Minusta on eniten hyötyä näillä aloilla ja koen elämäni merkitykselliseksi ja palkitsevaksi auttamistyössä. Olisin esimerkiksi erittäin huono bisnesmies tai kotiäiti, joten olen vain tehnyt itsellenikin oikeutta ammatinvalinnassani. Olen myös kokeillut 50:ntä eri työtä ja päätynyt kokeilujeni kauttakin näihin aloihin. En siis sokeana kanana juossut auttajan rooliin, vaan kritisoin ja haastoin itseäni vuosia ja kysyin kymmenien ihmisten mielipidettä. Nautin myös ajattelusta ja sitä voin harrastaa ja kehittyä siinä ratkoessani ihmisten arkisia ongelmia.
Olin nuorempana neuroottinen ja taikauskoinenkin, koska maailma pelotti minua niin paljon, mutta ne rituaalit ym. ovat karsiutuneet vuosien varrella.
Minulla on kyllä hyviä ihmissuhteita, mutta ne pysyvät sukulaisuussuhteet puuttuvat, mutta toisaalta joillekin ihmisille suku voi olla vankila ja perhe maailman kauhein paikka maan päällä. Vain noin 50% lapsista saa ns. "onnellisen lapsuuden". Itse en kuitenkaan ole esim. syrjäytynyt, joten en ymmärrä ongelmaasi. Toteutan itseäni siinä missä olen hyvä ja mikä minua myös kiinnostaa. En ole uhrautujatyyppiä ja osaan nykyään puolustaa itseäni.
Omaa herkkyyttäni ja sisäistä lasta varjelen nyt paljon paremmin kuin nuorempana. Silloin en välittänyt tunteistani yhtään. Ei minulla ollut edes sanoja niille, sen lisäksi etten siis tunnistanut niitä kovinkaan hyvin.
Ap