Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen väärin elämäni suhteen?
17.03.2015 |
Olen organisoinnin- ja järjestelynhaluinen +30-nainen. Olen ollut lapsesta asti kiltti, mutta vanhemmiten oppinut tervettä itsekkyyttä yhä enemmän. Olen hyvin itsenäinen. Olen ollut hyvä opinnoissa ja minulla on hyvä CV. Oppiminen ja viisastuminen kiinnostavat minua ja rakastan opiskelua ja toivon voivani tehdä sitä vanhempanakin. Minulla ei ole miestä, mutta osaan tehdä miesten työtkin itsenäisesti. Vanhempani kuolivat, kun olin 19 ja olen opetellut elättämään itseni. Jopa lama-aikana minulla on 4 työpaikkaa ja opiskelen samanaikaisesti. Olen suunnitellut elämäni. Suunnitelmani olen hyväksyttänyt kaikenlaisilla asiantuntijoilla, joiden kanssa olen vain päässyt kontaktiin. Sosiaali- tai työvoimaviranomaisilla ei ole koskaan ollut minusta pahaa sanottavaa. Olen jopa tehnyt testamenttini ja huolehtinut hautajaisjärjestelyistä. Kaikkea olen pyrkinyt varmistelemaan. Olen absolutisti, enkä ole ollut koskaan humalassa. Minulla on paljon vanhempia ystäviä, joilta olen saanut elämään opastusta. Lapsia en ole koskaan halunnut.
Nyt kuitenkin minusta tuntuu että olen pettynyt itseeni. Mietin onko sillä mitään tekemistä sen kanssa, että olen niin marginaalissa suhteessa normi-ihmiseen vai olenko vain odottanut elämältä liikaa? Tai olenko antanut järjelle tai kontrollille liian suuren vallan elämässäni? Olen sosiaali- ja terveysalalla, ihmiset luottavat minuun, ja olen saanut kiitosta työstäni, mutta en vain tule siitä onnelliseksi. Jotenkin tuntuu kuin elämä olisi antanut minulle liian vähän enkä ole onnistunut käyttämään tarpeeksi hyödykseni suurta vapauttani. Haluaisin enemmän, mutta en tiedä enää mitä se olisi. Olen miettinyt maasta muuttoa, mutta eiköhän samat ongelmat odottaisi minua siinä uudessakin maassa. Olen joka tapauksessa aika sokea itselleni ja toivoisin saavani täältä rakentavaa palautetta. Elämä ei vain tunnu tyydyttävältä - en ikään kuin saa täyttymystä mistään.
Kommentit (353)
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:39"]
Ap tais jo häipyä keskustelusta niinkuin aiemmin uhkasi. Luin ketjun, kerrankin kiinnostavaa luettavaa täällä. Jotenkin itselle tuli mieleen että ap on sairastunut vahvuuteen. Siitä on kirjoitettu kirjakin, muistaakseni Tommy Hellsten kirjoittaja. Ehkä ap on sen lukenutkin.
Ongelmaksi muodostuu vahvuuteen sairastuneella ihmisellä se, että oman liiallisen suorittamisen lisäksi torjutaan kaikki ulkopuolelta tuleva, koska se voi satuttaa tai koska se tuntuu alempiarvoiselta kuin oma älyllinen pohdiskelu. Jos ei ota mitään vaikutteita muilta tai itsensä ulkopuolelta vastaan, on vaikea kehittyä. Apn vastauksissa tämä on käynyt selville, perustelu löytyy jokaiseen täällä esitettyyn vastaukseen, kokeiltu on tai jos ei ole niin ei se kuitenkaan toimisi. Samoin tuo, että kun tuli vähän soraääniä, niin ap päätti lähteä keskustelusta, torjuminen sekin. Silti kokeilla voisi uudestaan, ehkä nyt vaikuttaa eritavalla kuin 5 vuotta sitten?
Aplle suosittelisin (jos vielä lukee) sitä, että vaikka muut ihmiset ehkä tuntuvat sinusta vähempiälyisiltä ja eivät niin analysoivilta kuin itse olet, kannattaa silti lukea ja miettiä, onko kirjoituksissa joku totuuden sana. Älykkäät yleensä toimivat niin, että muilta on vaikeaa ottaa vastaan neuvoja, koska niitä ei koe tarvitsevansa.
Apn on pakko romahtaa tuosta kontrolloidusta elämästä jos aikoo eteenpäin elämässä kohti tarkoitusta ja merkitystä, pois tyhjyyden tunteesta. Vasta kun on oikeasti hajalla ja pohjalla, sitten kun omat keinot eivät riitä, vasta sitten ap voi päästä merkityksen lähteille, kun on pakko ottaa apua vastaan.
No ehkä olen väärillä jäljillä who knows, mutta vahvasti tuntuu että kun on täällä torjuttu kaikki neuvot merkityksettöminä, varmasti ehkä ap sitä itsekään ymmärtämättä torjuu myös normaalielämässä sen vastavuoroisuuden ja lämmön, mitä muut antaisivat jos vain osaisi ja pystyisi ottamaan vastaan?
Ei se silti helppoa ole, jos on tietynlainen niin siitä kaavasta on vaikea pyristellä irti. Liiallisesta vahvuudesta olisi hyvä ihan ekaksi pyrkiä eroon, olla heikko, tietoisesti.
Uskon että suvun puuttuminen ja vanhempien ja isoäidin kuolema vaikuttavat paljon tilanteeseen, vaikka ne työntäisikin pois mielestä. Jonkinlaisen pettymyksen tuollaiset tapahtumat aiheuttavat aivan varmasti ja toipuminen voi kestää vuosia, vaikka itsestä tuntuisi että kaikki on siltä osin ok.
No en ole mikään täydellinen ihminen kertomaan kellekään mitä tehdä, introvertti minäkin ja turhan vahva itsekin. Siksi tiedän että vaikea sitä on itseään muuttaa ennen kuin jotain tapahtuu ja on pakko muuttua.
Yksi shokkitemppu mulla vielä olisi tarjota mitä täällä ei kai vielä ole mainittu. Aplle olis ihan älyttömän hyvä videokuvata itseään vaikka yksi päivä ja nähdä itsensä eri tilanteissa ulkopuolelta. Se voisi herätellä näkemään sen minkälainen oikeasti on eikä vaan elää siinä luulossa millainen kuvittelee olevansa.
Kaikki tämä rakkaudella,
[/quote]
Vahvuuteen sairastuin nuorena ja kaikki Tommy Hellstenin kirjat on luettu ja käsitelty terapiassa.
Teen sitten niin tai näin - se on torjuntaa. Onko tämä sinusta reilua? Tekeekö mieli puhua ihmisten kanssa, jotka tulkitsevat kaiken minua vastaan? Jatkaisitko itse? Et ikinä uskaltaisi käyttäytyä kasvotusten noin, kuten ei kukaan muukaan kaikkitietävä täällä. Itse taas olen samanlainen kaikkialla. Vähän voisi miettiä omien vittuilujen seurauksia, mistä onkin AV:llä ollut jo runsaasti avauksia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei ole väittely vaan keskustelu. Keskustelussa oleellista on antaa vastakeskustelijalle "osumia", mikä syventää keskinäistä luottamusta. Kerroit olevasi saattohoitaja. Mitä ovat tärkeimmät asiat, jotka olet oppinut elämästä työssäsi?
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:56"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:39"]
Ap tais jo häipyä keskustelusta niinkuin aiemmin uhkasi. Luin ketjun, kerrankin kiinnostavaa luettavaa täällä. Jotenkin itselle tuli mieleen että ap on sairastunut vahvuuteen. Siitä on kirjoitettu kirjakin, muistaakseni Tommy Hellsten kirjoittaja. Ehkä ap on sen lukenutkin.
Ongelmaksi muodostuu vahvuuteen sairastuneella ihmisellä se, että oman liiallisen suorittamisen lisäksi torjutaan kaikki ulkopuolelta tuleva, koska se voi satuttaa tai koska se tuntuu alempiarvoiselta kuin oma älyllinen pohdiskelu. Jos ei ota mitään vaikutteita muilta tai itsensä ulkopuolelta vastaan, on vaikea kehittyä. Apn vastauksissa tämä on käynyt selville, perustelu löytyy jokaiseen täällä esitettyyn vastaukseen, kokeiltu on tai jos ei ole niin ei se kuitenkaan toimisi. Samoin tuo, että kun tuli vähän soraääniä, niin ap päätti lähteä keskustelusta, torjuminen sekin. Silti kokeilla voisi uudestaan, ehkä nyt vaikuttaa eritavalla kuin 5 vuotta sitten?
Aplle suosittelisin (jos vielä lukee) sitä, että vaikka muut ihmiset ehkä tuntuvat sinusta vähempiälyisiltä ja eivät niin analysoivilta kuin itse olet, kannattaa silti lukea ja miettiä, onko kirjoituksissa joku totuuden sana. Älykkäät yleensä toimivat niin, että muilta on vaikeaa ottaa vastaan neuvoja, koska niitä ei koe tarvitsevansa.
Apn on pakko romahtaa tuosta kontrolloidusta elämästä jos aikoo eteenpäin elämässä kohti tarkoitusta ja merkitystä, pois tyhjyyden tunteesta. Vasta kun on oikeasti hajalla ja pohjalla, sitten kun omat keinot eivät riitä, vasta sitten ap voi päästä merkityksen lähteille, kun on pakko ottaa apua vastaan.
No ehkä olen väärillä jäljillä who knows, mutta vahvasti tuntuu että kun on täällä torjuttu kaikki neuvot merkityksettöminä, varmasti ehkä ap sitä itsekään ymmärtämättä torjuu myös normaalielämässä sen vastavuoroisuuden ja lämmön, mitä muut antaisivat jos vain osaisi ja pystyisi ottamaan vastaan?
Ei se silti helppoa ole, jos on tietynlainen niin siitä kaavasta on vaikea pyristellä irti. Liiallisesta vahvuudesta olisi hyvä ihan ekaksi pyrkiä eroon, olla heikko, tietoisesti.
Uskon että suvun puuttuminen ja vanhempien ja isoäidin kuolema vaikuttavat paljon tilanteeseen, vaikka ne työntäisikin pois mielestä. Jonkinlaisen pettymyksen tuollaiset tapahtumat aiheuttavat aivan varmasti ja toipuminen voi kestää vuosia, vaikka itsestä tuntuisi että kaikki on siltä osin ok.
No en ole mikään täydellinen ihminen kertomaan kellekään mitä tehdä, introvertti minäkin ja turhan vahva itsekin. Siksi tiedän että vaikea sitä on itseään muuttaa ennen kuin jotain tapahtuu ja on pakko muuttua.
Yksi shokkitemppu mulla vielä olisi tarjota mitä täällä ei kai vielä ole mainittu. Aplle olis ihan älyttömän hyvä videokuvata itseään vaikka yksi päivä ja nähdä itsensä eri tilanteissa ulkopuolelta. Se voisi herätellä näkemään sen minkälainen oikeasti on eikä vaan elää siinä luulossa millainen kuvittelee olevansa.
Kaikki tämä rakkaudella,
[/quote]
Vahvuuteen sairastuin nuorena ja kaikki Tommy Hellstenin kirjat on luettu ja käsitelty terapiassa.
Teen sitten niin tai näin - se on torjuntaa. Onko tämä sinusta reilua? Tekeekö mieli puhua ihmisten kanssa, jotka tulkitsevat kaiken minua vastaan? Jatkaisitko itse? Et ikinä uskaltaisi käyttäytyä kasvotusten noin, kuten ei kukaan muukaan kaikkitietävä täällä. Itse taas olen samanlainen kaikkialla. Vähän voisi miettiä omien vittuilujen seurauksia, mistä onkin AV:llä ollut jo runsaasti avauksia.
Ap
[/quote]
Valokuvaterapiaa on jo harrastettu ja opettajankoulutuksessa ja tiedotusopin opinnoissa tuli ihan tarpeeksi tuijoteltua itseä videolta.
AV
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:56"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:39"]
Ap tais jo häipyä keskustelusta niinkuin aiemmin uhkasi. Luin ketjun, kerrankin kiinnostavaa luettavaa täällä. Jotenkin itselle tuli mieleen että ap on sairastunut vahvuuteen. Siitä on kirjoitettu kirjakin, muistaakseni Tommy Hellsten kirjoittaja. Ehkä ap on sen lukenutkin.
Ongelmaksi muodostuu vahvuuteen sairastuneella ihmisellä se, että oman liiallisen suorittamisen lisäksi torjutaan kaikki ulkopuolelta tuleva, koska se voi satuttaa tai koska se tuntuu alempiarvoiselta kuin oma älyllinen pohdiskelu. Jos ei ota mitään vaikutteita muilta tai itsensä ulkopuolelta vastaan, on vaikea kehittyä. Apn vastauksissa tämä on käynyt selville, perustelu löytyy jokaiseen täällä esitettyyn vastaukseen, kokeiltu on tai jos ei ole niin ei se kuitenkaan toimisi. Samoin tuo, että kun tuli vähän soraääniä, niin ap päätti lähteä keskustelusta, torjuminen sekin. Silti kokeilla voisi uudestaan, ehkä nyt vaikuttaa eritavalla kuin 5 vuotta sitten?
Aplle suosittelisin (jos vielä lukee) sitä, että vaikka muut ihmiset ehkä tuntuvat sinusta vähempiälyisiltä ja eivät niin analysoivilta kuin itse olet, kannattaa silti lukea ja miettiä, onko kirjoituksissa joku totuuden sana. Älykkäät yleensä toimivat niin, että muilta on vaikeaa ottaa vastaan neuvoja, koska niitä ei koe tarvitsevansa.
Apn on pakko romahtaa tuosta kontrolloidusta elämästä jos aikoo eteenpäin elämässä kohti tarkoitusta ja merkitystä, pois tyhjyyden tunteesta. Vasta kun on oikeasti hajalla ja pohjalla, sitten kun omat keinot eivät riitä, vasta sitten ap voi päästä merkityksen lähteille, kun on pakko ottaa apua vastaan.
No ehkä olen väärillä jäljillä who knows, mutta vahvasti tuntuu että kun on täällä torjuttu kaikki neuvot merkityksettöminä, varmasti ehkä ap sitä itsekään ymmärtämättä torjuu myös normaalielämässä sen vastavuoroisuuden ja lämmön, mitä muut antaisivat jos vain osaisi ja pystyisi ottamaan vastaan?
Ei se silti helppoa ole, jos on tietynlainen niin siitä kaavasta on vaikea pyristellä irti. Liiallisesta vahvuudesta olisi hyvä ihan ekaksi pyrkiä eroon, olla heikko, tietoisesti.
Uskon että suvun puuttuminen ja vanhempien ja isoäidin kuolema vaikuttavat paljon tilanteeseen, vaikka ne työntäisikin pois mielestä. Jonkinlaisen pettymyksen tuollaiset tapahtumat aiheuttavat aivan varmasti ja toipuminen voi kestää vuosia, vaikka itsestä tuntuisi että kaikki on siltä osin ok.
No en ole mikään täydellinen ihminen kertomaan kellekään mitä tehdä, introvertti minäkin ja turhan vahva itsekin. Siksi tiedän että vaikea sitä on itseään muuttaa ennen kuin jotain tapahtuu ja on pakko muuttua.
Yksi shokkitemppu mulla vielä olisi tarjota mitä täällä ei kai vielä ole mainittu. Aplle olis ihan älyttömän hyvä videokuvata itseään vaikka yksi päivä ja nähdä itsensä eri tilanteissa ulkopuolelta. Se voisi herätellä näkemään sen minkälainen oikeasti on eikä vaan elää siinä luulossa millainen kuvittelee olevansa.
Kaikki tämä rakkaudella,
[/quote]
Vahvuuteen sairastuin nuorena ja kaikki Tommy Hellstenin kirjat on luettu ja käsitelty terapiassa.
Teen sitten niin tai näin - se on torjuntaa. Onko tämä sinusta reilua? Tekeekö mieli puhua ihmisten kanssa, jotka tulkitsevat kaiken minua vastaan? Jatkaisitko itse? Et ikinä uskaltaisi käyttäytyä kasvotusten noin, kuten ei kukaan muukaan kaikkitietävä täällä. Itse taas olen samanlainen kaikkialla. Vähän voisi miettiä omien vittuilujen seurauksia, mistä onkin AV:llä ollut jo runsaasti avauksia.
Ap
[/quote]
Valokuvaterapiaa on jo harrastettu ja opettajankoulutuksessa ja tiedotusopin opinnoissa tuli ihan tarpeeksi tuijoteltua itseä videolta.
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:20"]
Ap on itseensä niin tyytyväinen, että kohta halkeaa. Hän vain haluaa puhua itsestään ja saada muutkin puhumaan hänestä ja hänen erinomaisuudestaan. Ja onnistuu siinä mainiosti.
[/quote]
TÄYTTÄ PASKAA!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:37"]
Sanoit ketjun alkupäässä, että kukaan ei lohduta ja auta sinua kun tarvitsisit tukea. Tunnut syyttävän paljon muita, mutta oletko pysähtynyt miettimään voisiko jotain vikaa olla sinussakin. Lähes joka viestissäsi toistelet, että ihmisen on pärjättävä yksin eikä toinen voi paikata sun haavoja. Miten kukaan voi auttaa ihmistä, joka on päättänyt selvitä yksin ilman apua? Sellaisen asenteen kyllä vaistoaa ihmisestä.
[/quote]
Voisitko lukea ketjun kunnolla?
Ap
Ootko ottanu joskus syksyllä (ei viime) nuoren tytön liftaamasta kyytiin? E-P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei voi auttaa sinua. Sinä tiedät jo kaikesta kaiken.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:57"]
Tämä ei ole väittely vaan keskustelu. Keskustelussa oleellista on antaa vastakeskustelijalle "osumia", mikä syventää keskinäistä luottamusta. Kerroit olevasi saattohoitaja. Mitä ovat tärkeimmät asiat, jotka olet oppinut elämästä työssäsi?
[/quote]
Tuo nyt on pelkkää saivartelua. Siihen nähden mitä täällä yleensä itsestä paljastetaan, olen jo paljastanut liikaa ja nyt se kostautuu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:29"]
Ap, olet tehnyt sitä ja olet tehnyt tätä. Ja tiedät sen miten tehdään. Mutta olet onneton. Sitten kun rakastat itseäsi ja tunnet intohimoa elämääsi, ja ennen kaikkea tiedät miten se tehdään, voit tulla onnelliseksi. Olisi hyvin surullinen elämäntarina sinulla jos nyt kuolisit.
[/quote]
Ainakin olisin elänyt niin kuin olen ajatellut. Se on jo paljon useisiin ihmisiin verrattuna.
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:49"]
Hohhoijaa, yhdessä viestissä olen liian täydellinen, yhdessä viestissä vajavainen. Miten voin terapioida yli 30-vuotiaana muita? Öhöm, miten vastavalmistuneet psykiatrit tai psykologit tai psykiatriset sairaanhoitajat voivat terapioida muita alle 30-vuotiaina?
Uhria minusta ei saa tekemälläkään kuten jo aiemmin sanoin. Väitän nyt, että suurin osa neuvojista haluaa itse olla oikeassa ja kun eivät ole, ärsyyntyvät ja väittävät minua torjujaksi. Valitan - teidän täytyy vain yrittää laajentaa ymmärrystänne.
Ärsyttää tuollaiset "kun et vastaa tähän (muutaman minuutin kuluessa), olen varmasti oikeassa" (yes, voitto). Ei millään pahalla, mutta piti pestä pyykkiä ja käydä kaupassa välillä. Elämäni ei tapahdu vain AV:llä. Vastaanpa nyt nallekarkkien syömisen lomassa. Ja hei, lempinimeni on vampyyri, koska ihmiset ajattelevat minun ehtineen elää kaksi elämää yhden aikana. Kaipaan paljon virikkeitä ja asioita on tullut paljon kokeiltua. Kukaan ei ole varsinaisesti opettanut minua elämään, joten minun on pitänyt opetella itse. Olen oppinut ilmoittautumalla erilaisiin töihin ja vapaaehtoistöihin ja minulla on satoja opintopisteitä suoritettuna. Nimenomaan epätoivo ja kuolemanpelko ovat saaneet minuun vauhtia. Olen pelännyt jääväni jälkeen ikäisistäni ja syrjäytyväni. Kantapään kautta on tullut opittua paljon - tai melkein kaikki.
Ensinnäkin jos minulla olisi vastaus kaikkeen, en varmaan kyselisi neuvojen perään AV:llä. Nuorempana, noin 19-vuotiaana, opettelen fraaseja kirjoista, koska minulla ei ollut omia ajatuksia tai en oikein luottanut niihin. Sittemmin minun on ollut pakko rakentaa oma maailmankatsomus, mihin auttoi mm. filosofian opettajaksi opiskeleminen. Uskon tuntevani itseni paremmin kuin useimmat ihmiset ja minulla on eettisiä periaatteita, jotka muodostavat moraalisen selkärankani. En elä elämänvalheessa.
Minua on ihan turha syyttää lapsen tasolle jäämisestä, koska ei tämän ikäisestä, ryppyisestä naisesta saa tekemälläkään enää lasta, enkä todellakaan haluaisi että minut vielä nähtäisiin lapsena tai nuorena, vaan nimenomaan oman ikäkauteni edustajana, 30+-naisena. En kaipaa minkään näköistä regressiota. HALUAN OLLA AIKUINEN. Kaikki terapeuttini ovat todenneet, että pärjään jo ilman heitä ja ei heillä minunkaan mielestäni olisi minulle mitään annettavaa.
Ainoa mitä voin kaivata on tietynlainen onnellisuuden tunne, jonka mies voi minulle parhaimmillaan antaa. Se on tunne, joka säteilee kaikkeen tekemiseen ja energisoi. Valaisee harmaan maailman ja antaa uskoa yrittämiseen. Sellaisen kun joskus vielä saisin kokea (tähän mennessä vain kerran), olisin kiitollinen elämälle.
En ole itseeni kovinkaan tyytyväinen, vaan aina on korjaamisen varaa. Kuten aiemmin selitin, yritän pysyä nöyränä, jotta voisin kasvaa.
Negatiivisten kommenttien viljelivät ovat vain vihaisia, koska en anna heille heidän kaipaamaansa tunnustusta ja siksi he turhautuvat. Jotkut voivat olla kateellisiakin. Negatiiviset kommentit tarkoittavat vain tämän keskustelun loppumista, koska ihmisenä en ole oikeasti ansainnut niitä. Jollette kestä väittelyä, sitä ei ole pakko harjoittaa. Minua kiinnostaa vain korjata ongelmani. Antipatialla ei ole minulle mitään virkaa. Se vain tappaa kaiken kiinnostuksen keskusteluun ja todistaa minulle teidän olevan minua ylimielisempiä todellisuudessa.
Ap
[/quote]
No tässähän ap vastasit omaan kysymykseesi, tarvitset miehen, mutta et mitä tahansa miestä vaan kanssasi tasavertaisen miehen, jonka kanssa voit olla kaikkea sitä mitä kaipaat ja jolta saat kaikkea sitä mitä kaipaat ja tarvitset ja mitä nyt et elämässä saa. Pidän peukkuja että sellainen mies sulle löytyy. Ole avoin mahdollisuudelle, one moment can change everything..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et väittänyt sinun sanoneen olevasi yli-ihmine. Kerroin vain, että minulle tulee tekstisi perusteella tunne, että pidät itseäsi ehkä tiedostamattasi sellaisena. Se on minun tunteeni, ja useampi tässä ketjussa on todennut saman asian. Mitä tulee ajattelemisen, et ehkä ymmärtänyt pointtiani. En siis väheksy ajattelua vaan pidän liiallisen ajattelun olevan tietyllä tapaa este onnellisuudelle. Maailma on kauhea ja ihmiset pahoja, miten paljon itsestäni annankaan, muut eivät paljoa muutu eivätkä ajattele samalla tapaa. Se ahdistaa ja pelottaa itseäni.
Ap haluaa niin kovasti olla oikeassa, että kompastuu omiin jalkoihinsa.
Missään en ole huomannut että kykenisit myöntämään olevasi väärässä ja ettet ehkä tiedäkään kaikesta kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 22:12"]
Ap haluaa niin kovasti olla oikeassa, että kompastuu omiin jalkoihinsa. Missään en ole huomannut että kykenisit myöntämään olevasi väärässä ja ettet ehkä tiedäkään kaikesta kaikkea.
[/quote]
Missään en ole huomannut, että väitin olevani kaikessa oikeassa ja tietäväni kaiken kaikesta. Ehkä en olisi avautunut AV:lle, jos tuntisin näin. Ehkä haluat vain saada minulta huomiota yksinäiseen iltaasi.
terapeutti-Ap
Moi ap, sori en ehdi lukea koko ketjua, mutta aloituksesi luin ja minulle tuli kuva täydellisestä elämän suorittajasta. Se on ymmärrettävää sen valossa, mitä kerroit taustoistasi. Mutta niin... jotenkin sinun vain pitäisi lopettaa se suorittaminen ja alettava elää. Voit olla ylpeä aikaansaannoksistasi, nyt voisit jäädä vähäksi aikaa lepäämään laakereillasi ja pysähtyä katselemaan, mitä kaikkea jännää ympärilläsi on. Tunnetko itsesi? Onko sinun sisälläsikin joku jännä tyyppi, johon olet menettänyt kosketuksen? Mene ulos, hengitä syvään raikasta yöilmaa, katsele tähtiä (tänä yönä on revontuliakin koko maassa!) ja ajattele: Minä olen. Tässä. Nyt.
HEIPS
Hommaa se mies, siis sellainen kiihotava remonttireiska. Ei se niin kovin vaikeaa ole. Eli jos huomaat, että joku katsoo sinuan niin katso takaisin ja hymyile hieman.
Toisinaan käy niin, että muuten ihan mukavan miehen kantti ei riitä lähestyä kovin kaunista naista. Auta ja yritä olla vähän helpommin lähestyttävä. (siis hieman avuton)
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 22:09"]
Et väittänyt sinun sanoneen olevasi yli-ihmine. Kerroin vain, että minulle tulee tekstisi perusteella tunne, että pidät itseäsi ehkä tiedostamattasi sellaisena. Se on minun tunteeni, ja useampi tässä ketjussa on todennut saman asian. Mitä tulee ajattelemisen, et ehkä ymmärtänyt pointtiani. En siis väheksy ajattelua vaan pidän liiallisen ajattelun olevan tietyllä tapaa este onnellisuudelle. Maailma on kauhea ja ihmiset pahoja, miten paljon itsestäni annankaan, muut eivät paljoa muutu eivätkä ajattele samalla tapaa. Se ahdistaa ja pelottaa itseäni.
[/quote]
Se mitä luulet, ei valitettavasti pidä paikkaansa. Usein pidän itseäni muita huonompana, mutta onneksi se on vähentymään päin. Minun pitää myös ajatella edistyäkseni elämässä. Et ehkä ymmärrä miltä tuntuu elää ilman, että on äitiä, isää, siskoa, veljeä, mummoa, vaaria, enoa, tätiä jne. opastamassa elämän tiellä. Muut kaltaiseni olisivat varmaan menneet jo naimisiin 19-vuotiaana ja jättäytyneet miehen elätettäviksi.
Olen aina nauttinut ajattelemisesta. Se on suurin nautintoni. Ajattelemalla parannan mm. ihmistuntemustani, eikä minun tarvitse olla niin peloissani. Luotan myös enemmän intuitiooni kuin ajatteluun. Pää tyhjänä ei selviä maailmassa.
Ap
No miksi sitten kirjoitit avauskirjeesi ja sen elämäsi perusprobleeman, että olet onneton?
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 22:04"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:29"]
Ap, olet tehnyt sitä ja olet tehnyt tätä. Ja tiedät sen miten tehdään. Mutta olet onneton. Sitten kun rakastat itseäsi ja tunnet intohimoa elämääsi, ja ennen kaikkea tiedät miten se tehdään, voit tulla onnelliseksi. Olisi hyvin surullinen elämäntarina sinulla jos nyt kuolisit.
[/quote]
Ainakin olisin elänyt niin kuin olen ajatellut. Se on jo paljon useisiin ihmisiin verrattuna.
Ap
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 22:20"]
HEIPS
Hommaa se mies, siis sellainen kiihotava remonttireiska. Ei se niin kovin vaikeaa ole. Eli jos huomaat, että joku katsoo sinuan niin katso takaisin ja hymyile hieman.
Toisinaan käy niin, että muuten ihan mukavan miehen kantti ei riitä lähestyä kovin kaunista naista. Auta ja yritä olla vähän helpommin lähestyttävä. (siis hieman avuton)
[/quote]
Kiitos, mutta monet remonttireiskat ovat jo minuun rakastuneet ja ei siitä tullut mitään, koska meillä ei ollut yhteisiä mielenkiinnon kohteita. En voi ottaa itseni vastakohtaa. Ja mistä motiivista vielä?
Olen itse yleensä se, joka lähestyy miehiä, vaikkei se ole helppoa.
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:50"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:27"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 16:01"]
Saattaa olla, että tunnepuoli on jäänyt paitsioon, koska olen aina se, jolta kysytään apua ja neuvoa ja minun on pitänyt olla niin kauan järkevä. Sitten taas, kun itse tarvitsisin jotain, ihmiset eivät yksinkertaisesti ymmärrä sitä. Ajattelevat, että pystyn kuitenkin itse ratkomaan ongelmani. Myötätuntoakaan eivät osaa antaa. Sen sijaan hakevat sitä minulta. Minun pitää aina ymmärtää, mutta muut voivat käyttäytyä holtittomammin. En ole koskaan ymmärtänyt mistä tämä käytös johtuu. Neuvon jopa vuosikymmeniä itseäni vanhempia henkilöitä.
Rakastan oikeamielisyyttä, ajattelemista, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kevättä, vapautta, edesmennyttä isoäitiäni.
Ap
[/quote]
Haluatko oikeasti vastauksen? Tässä se tulee. Olet tyypillinen ns. parentoitunut lapsi, joka on päätynyt sos. ja terveysalalle ja toisten ihmisten tukijaksi, neuvojaksi, hoitajaksi, ymmärtäjäksi ja toisten tunteiden kantajaksi. Itsekin olet huomannut epätasapainon, että kuka sinusta huolehtisi. Elämä tuntuu tyhjältä ja ahdistaa, koska sinulta puuttuu tärkein. Vastavuoroinen, läheinen ihmissuhde, jossa saisit antaa ja saada takaisin. Sinulta puuttuu merkittävä ihmissuhde, jossa voisit kypsyä, kehittyä, oppia uutta niin itsestäsi, siitä toisesta ihmisestä ja maailmasta. Oma yksilöllistymisprosessisi ei voi edetä ilman sitä. Persoonassasi on myös viitteitä neuroottisuudesta ja voimakkaasta tarpeesta kontrolloida. Sinä olet se, mitä elät. Se ei ole kohtalosi. Vinkkejä olet luultavasti saanut koko ketjun verran, miten voit aloittaa matkan itseesi. Keinot ovat hyviä. Mieti kuitenkin tätä orpouttasi, minkä vuoksi vimmaisen kunnolliset korjaat toisia. Voisitko tuntea myötätuntoa sitä lasta ja nuorta kohtaan, joka olit?
[/quote]
No niin, ensinnäkin suurin osa psykologeista on sitä mieltä, että lapsuudessa ei kannata velloa ja itsekin olen tämän näkemyksen kannattaja. Olen kyllä kärsinyt kiltin tytön syndroomasta, mutta selvinnyt asiasta niin terapian ja oman lukeneisuuteni ja vertaistukitoimintani avulla.
Olen opiskellut ja työskentelen mainitsemillasi aloilla, koska olen aina ollut hyvä niissä ja minulla on esimerkiksi useamman ammatinvalintapsykologin siunaus valinnoilleni. Nuorempana jopa välttelin näitä aloja, koska ajattelin hakeutuvani niihin vain hoitaakseni omia ongelmiani, mutta sittemmin useat henkilöt ovat kannustaneet minua niihin ja käskeneet unohtamaan oman epävarmuuteni. Olen myös selkeästi lahjakkaimmillani niissä. Minusta on eniten hyötyä näillä aloilla ja koen elämäni merkitykselliseksi ja palkitsevaksi auttamistyössä. Olisin esimerkiksi erittäin huono bisnesmies tai kotiäiti, joten olen vain tehnyt itsellenikin oikeutta ammatinvalinnassani. Olen myös kokeillut 50:ntä eri työtä ja päätynyt kokeilujeni kauttakin näihin aloihin. En siis sokeana kanana juossut auttajan rooliin, vaan kritisoin ja haastoin itseäni vuosia ja kysyin kymmenien ihmisten mielipidettä. Nautin myös ajattelusta ja sitä voin harrastaa ja kehittyä siinä ratkoessani ihmisten arkisia ongelmia.
Olin nuorempana neuroottinen ja taikauskoinenkin, koska maailma pelotti minua niin paljon, mutta ne rituaalit ym. ovat karsiutuneet vuosien varrella.
Minulla on kyllä hyviä ihmissuhteita, mutta ne pysyvät sukulaisuussuhteet puuttuvat, mutta toisaalta joillekin ihmisille suku voi olla vankila ja perhe maailman kauhein paikka maan päällä. Vain noin 50% lapsista saa ns. "onnellisen lapsuuden". Itse en kuitenkaan ole esim. syrjäytynyt, joten en ymmärrä ongelmaasi. Toteutan itseäni siinä missä olen hyvä ja mikä minua myös kiinnostaa. En ole uhrautujatyyppiä ja osaan nykyään puolustaa itseäni.
Omaa herkkyyttäni ja sisäistä lasta varjelen nyt paljon paremmin kuin nuorempana. Silloin en välittänyt tunteistani yhtään. Ei minulla ollut edes sanoja niille, sen lisäksi etten siis tunnistanut niitä kovinkaan hyvin.
Ap
[/quote]
Tässähän se oli, yrität kehittää itseäsi auttamalla muita. Oikeasti ihminen kehittyy omien kokemusten kautta reflektoimalla niitä ja tutkimalla omia tunteita.
Oikeasti tekstisi on melko jäätävää luettavaa. Se on hirveän analyyttistä, ja vaikutat muutenkin pitävän itseäsi jonkinlaisena yli-ihmisenä. Tässä ketjussa moni on jo sanonut samaa asiaa, mutta kertaakaan et ole myöntänyt, että tosiaan, taidan olla liian analyyttinen ja ajatella liikaa. Ajattelu on toki hieno juttu, ja ihailenkin ihmisiä, jotka siihen paneutuvat. Kaikella on kuitenkin rajansa. Ajattelemalla et saavuta onnellisuutta. Se on mahdoton yhtälö tässä maailmassa. Sun on tehtävä tietoinen päätös luopua turhasta analyyttisyydestä, lakata ratkomasta jatkuvasti muiden ongelmia uskotellen samalla itsellesi, että sinulla on vastaus kaikkeen.
[/quote]
Ehkä reflektoin omia kokemuksiani? Niitä ei saa kuplassa elämällä. Ajattelu edellyttää keskustelua ja ajatusten testaamistakin. Luepas tekstini uudelleen - äläkä ole laumasielu. Missä muka väitän olevani yli-ihminen?
Ap