Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen väärin elämäni suhteen?
17.03.2015 |
Olen organisoinnin- ja järjestelynhaluinen +30-nainen. Olen ollut lapsesta asti kiltti, mutta vanhemmiten oppinut tervettä itsekkyyttä yhä enemmän. Olen hyvin itsenäinen. Olen ollut hyvä opinnoissa ja minulla on hyvä CV. Oppiminen ja viisastuminen kiinnostavat minua ja rakastan opiskelua ja toivon voivani tehdä sitä vanhempanakin. Minulla ei ole miestä, mutta osaan tehdä miesten työtkin itsenäisesti. Vanhempani kuolivat, kun olin 19 ja olen opetellut elättämään itseni. Jopa lama-aikana minulla on 4 työpaikkaa ja opiskelen samanaikaisesti. Olen suunnitellut elämäni. Suunnitelmani olen hyväksyttänyt kaikenlaisilla asiantuntijoilla, joiden kanssa olen vain päässyt kontaktiin. Sosiaali- tai työvoimaviranomaisilla ei ole koskaan ollut minusta pahaa sanottavaa. Olen jopa tehnyt testamenttini ja huolehtinut hautajaisjärjestelyistä. Kaikkea olen pyrkinyt varmistelemaan. Olen absolutisti, enkä ole ollut koskaan humalassa. Minulla on paljon vanhempia ystäviä, joilta olen saanut elämään opastusta. Lapsia en ole koskaan halunnut.
Nyt kuitenkin minusta tuntuu että olen pettynyt itseeni. Mietin onko sillä mitään tekemistä sen kanssa, että olen niin marginaalissa suhteessa normi-ihmiseen vai olenko vain odottanut elämältä liikaa? Tai olenko antanut järjelle tai kontrollille liian suuren vallan elämässäni? Olen sosiaali- ja terveysalalla, ihmiset luottavat minuun, ja olen saanut kiitosta työstäni, mutta en vain tule siitä onnelliseksi. Jotenkin tuntuu kuin elämä olisi antanut minulle liian vähän enkä ole onnistunut käyttämään tarpeeksi hyödykseni suurta vapauttani. Haluaisin enemmän, mutta en tiedä enää mitä se olisi. Olen miettinyt maasta muuttoa, mutta eiköhän samat ongelmat odottaisi minua siinä uudessakin maassa. Olen joka tapauksessa aika sokea itselleni ja toivoisin saavani täältä rakentavaa palautetta. Elämä ei vain tunnu tyydyttävältä - en ikään kuin saa täyttymystä mistään.
Kommentit (353)
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 16:01"]Saattaa olla, että tunnepuoli on jäänyt paitsioon, koska olen aina se, jolta kysytään apua ja neuvoa ja minun on pitänyt olla niin kauan järkevä. Sitten taas, kun itse tarvitsisin jotain, ihmiset eivät yksinkertaisesti ymmärrä sitä. Ajattelevat, että pystyn kuitenkin itse ratkomaan ongelmani. Myötätuntoakaan eivät osaa antaa. Sen sijaan hakevat sitä minulta. Minun pitää aina ymmärtää, mutta muut voivat käyttäytyä holtittomammin. En ole koskaan ymmärtänyt mistä tämä käytös johtuu. Neuvon jopa vuosikymmeniä itseäni vanhempia henkilöitä.
Rakastan oikeamielisyyttä, ajattelemista, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kevättä, vapautta, edesmennyttä isoäitiäni.
Ap
[/quote]
Sun pitää kuulee päästää se villi puoli itsestäsi irti. Vedät perskännit, hyppäät benjihypyn ja värjäät vaikka tukkasi punaiseksi.
Elä, tunne, koe. Tee virheitä, rakastu, itke silmät päästäsi. Päästä irti.
Ehkä siten löydät itsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on kuin hieno hajusaippua. Siisti, puhtoinen ja liukas. Samaa alusta loppuun saakka. Sorry.
Otat varmaan ihmissuhteisiin liittyvät pettymykset ja ihmisten oudot, epäloogiset kiukuttelut ja muut vastaavat tosi raskaasti. Minä olen myös sellainen. Siksi pidän itseni etäällä ihmisistä, etenkin miehistä. Siis kaveripohjalta pystyn toimimaan, mutta läheisyys aiheuttaa liikaa pettymyksiä ja stressiä. Ei se siinä ole, että minä vaatisin muilta asioita, en halua tehdä niin, en vaan kestä sitä kun joku minulle oikeasti tärkeä ihminen loukkaa tahallaan.
Harmittaa että mm. lapsuudenperheen kanssa välit on sellaiset että kaikki heidän tekemänsä pahat asiat ovat mielessäni isoina mörköinä ja en osaa olla rauhallisesti iloinen heistä kun ne möröt sieltä tuijottavat. Vähän sama on toistunut myös muissa isoissa ihmissuhteissa. Parempi titää ihmiset vaan tuttavana, mutta silloin sitä menettääkin jotain hyvää. Aito yhteenkuuluvuuden tunne puuttuu ja itsekin tulee välinpitämättömäksi ihmissuhteiden hyville vivahteille.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 20:49"]
Ap on kuin hieno hajusaippua. Siisti, puhtoinen ja liukas. Samaa alusta loppuun saakka. Sorry.
[/quote]Olihan ne viatkin aika kivoja :)
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 16:36"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 16:28"]
Kontrollointi on turvan hakemista. Eli pitää hakea turvaa rakenteilla, koska sisäistä turvaa ei ole. Et luota, että elämä kantaa.
itse asiassa puhun nyt itsestäni. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän yritän elää virran mukana. Elän vain, teen miltä tuntuu, teen sitä, mikä tuntuu hyvältä enkä tee mitään, mitä "pitäisi". Koska uskon, että elämä löytyy juuri täältä.
Olen lukenut paljon. Sanotaan, että oman itsensä löytää kahdella eri tavalla: menemällä unelmia kohti ja menemällä kaikkien pelkojen läpi.
[/quote]
Kaikki mahdolliset pelot on jo kohdattu. Olen pitänyt sitä periaatteenani nuoresta asti. Olen myös yrittänyt sovittaa kaikki mahdolliset asiat ja riidat saadakseni mielenrauhan. Olen saanut tunnustusta oikeamielisyydestäni. Autan mielelläni pyyteettömästi, sen sijaan muut ihmiset tuntuvat liian usein auttavan "velaksi". Polut unelmien saavuttamiseen on jo selvitetty ja todettu mahdollisiksi. Olen vaikuttanut kaikkeen, mihin olen vaan käytökselläni pystynyt vaikuttamaan. Yritän elää loppujen lopuksi vain päivän kerrallaan. En voi sitten mitään sille, jos toiset ihmiset eivät sitten uskalla tulla vastaan tms.
Ap
[/quote]
Oletko todella sairastanut vakavasti ja joutunut kohtaamaan oman kuolevaisuutesi? Oletko joutunut kokemaan vakavaa väkivaltaa ja hallinnan menettämisen tunteen? Oletko joutunut uudelleen käsittelemään läheisen menetyksen, esim. eronnut pitkästä liitosta?
Menetit vanhempasi melko nuorena, mutta tunnen monia, jotka ovat olleet vielä paljon nuorempia. Minusta tuntuu, että olet jäänyt siihen luuloon, että yksin sinulla on avaimet kärsimykseen ja sen käsittelemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heittäydy, se on minunkin neuvoni :) Laita omaisuutesi vaikka hetkeksi konttiin, ja lähde reppureissaamaan. Kokeile uusia asioita, sellaisia, joille sanoisit helposti "ei", jos liikaa miettisit.
Mulle tuli tunne, että sä kuvittelet olevasi kauhean sitä ja tätä ja eläväsi tätä elämää hetkessä jne. .. mutta kuitenkaan se ei ole niin.
Suosittelisin, että harkitset sitä oman lapsen hankintaa. Uskon, että se vois olla se juttu kaltaisellesi ihmiselle. Takaan ettet koskaan enää tule olemaan entisesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt alkoi minuakin ihmetyttää tuo, miten 30- vuotias on ihan konkreettisesti ehtinyt suorittaa noin paljon? Yleensä peruskoulu ja lukio on käyty siinä 18-19 ikäisenä, sen jälkeen yliopisto-opinnot vievät sanotaan vaikkapa 4-8 vuotta alasta ja vaativuudesta riippuen? Ap on tehokkaimmillaankin saanut ensimmäisen akateemisen tutkintonsa päätökseen ehkäpä 24- vuotiaana ja tämän jälkeen opiskellut lisää ties mitä, mutta mm opiskellut terapioimaan muita ihmisiä ja tehnyt tätäkin jo ihan vuosikausia??
Tämän hienon opintomenestyksen lisäksi ap on ilmeisesti ollut vapaaehtoistyössä lukuisissa kohteissa, matkustellut ja ollut 50?? eri työpaikassa, joiden ohella koko ajan opiskellut kaikkea ja pitänyt vielä yllä ihmissuhteitakin ainakin jossain määrin, harrastanut ja harjoittanut mieltään??
Jos ap vielä on paikalla, olisi todella mielenkiintoista kuulla miten tämä on mahdollista, kun vuorokaudessa on vain 24 tuntia joista osa on pakko nukkua.
Hei
Olet omaksnut miehen roolin. Kannattaako?
Mitä jos alkaisit naiseksi. Lopeta se järkyttävä vastuun kantaminen ja ala elämään tunteella.
Etsi itselllesi MIES, siis sellainen, joka ottaa kaiken vastuun puolestasi. Tähän tietysti kuuluu, että et saa sitten itse arvostella jälkeen päin, tai tulee turpaan, ei toki fyysisesti, vaan henkisesti. (onkohan fyysinen väkivalta henkistä pahempaa).
Hieman pahoitelen sitä, mitä seuraavaksi kirjoitan, mutta ehkä se kuitenkin on kaikkien parhaaksi.
Kirjoittamasi perusteella taidat tuntea olevasi niin paljon muiden yläpuolella, että itse jumalakaan ei ola vartaisesi kumppani. Jos tietäsin, missä kuljet, niin yrittäisin pitää ainakin parin sadan metrin verran etäisyytä-
Koska kuitenkin omasta mielestäsi olet älykäs, niin voisitko hieman miettiä asiaa Darwinilaisittain? Miksi miehet, naiset ja yhteiskunta on kehittynyt juuri tämän kaltaiseksi. Mikä on se naisen paikka, jossa hän voi olla onnellinen. (tämä hassu onnellisuuden tavoitteleminen on meihin ohjelmoitu juuri siitä syystä, että voisimme...). Jos tähän kykenet, niin eikun metsästämään sopivaa miestä, ja elämään loppuelämä onnellisina (tässä oli vähän valetta. parisuhde on aaltoliikettä. rakkautta ja vihaa vuoron peraa, mutta sehän on elämää!)
T. M49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 18:12"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:39"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:24"]Minusta kuulostaa, että olet ylianalysoiva ja ylimielinen, pidät itseäsi ylivertaisena äitk-Teresana, joka aina on muita varten. Ehkä on aika tutkailla omaa käytöstä muiden seurassa? Sanotko ihmisille tylysti, saatko heidät tuntemaan itsensä huonommiksi? Minulle tulee puheistasi mieleen Bonesin Brennan. Sosiaalisesti rajoittunut älykkö. Ehkä sinua pelkää kaikki, kun sinulla on suunnitelma heti valmiina, mitä ikinä tapahtuukin? Tuputatko omia näkemyksiäsi muille? Tiesitkö, että elämää ei voi suunnitella valmiiksi? Se eletään ja siinä tapahtuu juuri niitä asioita, mitä tapahtuu. Osittain voit kontrolloida, mutta minusta kuulostaa, että yrität kontrolloida kaikkea. Pelkäät tarttua elämässä mihinkään, koska pelkäät, ettet voikaan kontrolloida sitä. Rakkautta. Kerroit menettäneesi vanhempasi jo nuorena, oletko menettänyt lapsuudessasi muutakin? Voiko taustalla olla hyväksikäyttöä lapsuudessa? Sinua vaivaa menettämisen pelko ja annat sen estää sinua tuntemasta mitään ja elämästä! Olet lukenut niin paljon jo oman alasi kirjallisuutta, että olet sokeutunut omaan tilanteesi. Oletko miettinyt, mikä sai sinut hakeutumaan juuri tuolle alalle? [/quote] Mikset ap vastaa tähän? Osuiko arkaan paikkaan? Tämän kirjoittaja on minusta oikeilla jäljillä. Ajattelet aina kaikki järjellä ja jos jokin ei sovi tai mukaudu sinun muottiisi, se hylätään.
[/quote]
Minulla ei ole arkoja paikkoja. Voin keskustella kaikesta. Kuten tämäkin keskusteluketju todistaa. Nuorempana halusin papiksi, mutta sittemmin en ole enää sitä halunnut. Aikamoinen leipäpappi olisinkin ollut. Olen liian yksinäinen susi ollakseni Äiti Teresa ja kuulemani perusteella ei Äiti Teresakaan kovinkaan pyyteetön tai pyhä henkilö loppujen lopuksi ollut.
Vietän aikaa yksin, koska olen introvertti, ja minulle on elintärkeää ladata akkujani yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa. Se on voinut antaa minusta ylimielisen kuvan esim. työpaikoilla. Toisaalta teen tällä hetkellä saattohoitajan työtä ja potilaat kokevat suurta luottamusta suhteessa minuun. Tietävät että olen aito, enkä säikähdä vähästä. En myöskään ole laumaeläin, joten seurallisuuden puutteeni on ehkä joillekuille itsestään epävarmemmille lähettänyt sellaisen signaalin, ettei heidän seuransa ole "tarpeeksi hyvää", vaikka olen selittänyt heille olevani introvertti ja tarvitsevani omaa aikaa. Työkaverina olen taas ollut erittäin tehokas ja solidaarinen. Olen saanut paljon kehuja, joita minun on ehkä ollut vaikea uskoa, koska haluaisin pysyä nöyränä, jotta voisin ihmisenä alati kasvaa ja viisastua. Tosin nyt en siis tiedä enää mihin suuntaan lähteä tai mitä tehdä. En ole koskaan hylännyt ketään. Ihmisillä on aina ollut oikeus minuun, mutta he ovat voineet pitää yhteyttä erittäin epäsäännöllisesti ja esim. lapsiperheellisillä on omat kiireensä, joten tapaamisehdotukseni on usein torjuttu. Olen kuitenkin sähköpostitse tai puhelimitse yhteydessä ihmisiin lähes päivittäin. En kuitenkaan voi todellisuudessa kontrolloida muuta kuin omaa elämääni. Bonesin Brennan ei ole minusta ollenkaan paha hahmo.
Loppujen lopuksi elämänhallintani on siis vain omien asioideni hallintaa, eikä minulla todellakaan voi olla suunnitelmaa valmiina kaikkiin tilaisiin. Elämä hallitsee aina enemmän ihmistä kuin ihminen elämää.
Minua ei ole hyväksikäytetty ja minulla oli erinomaisen hyvä isoäiti korvaavana ihmissuhteena. Paras ystäväni on myös paljon minua vanhempi ja on ollut elämässäni lapsuudesta asti tukena.
Olen myös ammattilaisten kanssa useaan otteeseen vuosien varrella keskustellut ammatinvalinnastani ja siitä että valitsen oikean alan oikeasta syistä. Olen myös tehnyt lukuisiä persoonallisuus- ja ammatinvalintatestejä ja kaikki antavat saman vastauksen. Elämäni ei ole mitenkään sotkussa, siitä vain puuttuu elämänusko.
Ap
[/quote]
Ei minustakaan Brennan ole paha, mutta ihan helvetin rasittava hän normaalin ihmisen mielestä on. Itse olen aika paljon samanlainen, ja vasta päälle kolmekymppisenä tajusin sen itse. Ymmärsin, miksi monet pitävät minua rasittavana.
Oletko ihan varma, että saattohoitajan työ on sinulle hyväksi? Kuulostat toivosi menettäneeltä ja tunteiden köyhtyminenhän on yksi vakavan masennuksen ensioireista.
Me ihmiset tarvitsemme tietyn määrän eskapismia selvitäksemme henkisesti elämän rajallisuudesta ja epävarmuudesta. Muuten masennumme. Nyt kun olen lukenut kaikki kommenttisi, niin minusta sinä olet suuressa vaarassa, koska sinulla ei ole mitään eikä ketään joka kannattelisi sinua, kun romahdus joskus tulee.
"Sä olet varmasti tosi fiksu, menestynyt ja kaikin puolin ihailtava, mutta ei kukaan voi olla sieluttoman ihmisen ystävä. Ei sielutonta pääse lähelle, eikä sieluton pääse toista lähelle. Ja oli ihminen kuinka"
Sieluton ihminen? Kuulostaa ihan henkimaailman jutulta, joltakin pahalta, kun kristillisen uskon mukaan meillä kaikilla on kuitenkin sielu.
Millainen on sieluton ihminen ja mistä se johtuu ja miten tulla sielulliseksi, hyväksi ihmiseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ikäkriisiltä. Itselläni kolmekymppiä lähestyy, on lapset, mies ja muut asiat kivasti. Työt on olleet satunnaisia pätkiä siellä täällä ja se harmittaa. Tässäkö tämä nyt oli.
Ap on itseensä niin tyytyväinen, että kohta halkeaa. Hän vain haluaa puhua itsestään ja saada muutkin puhumaan hänestä ja hänen erinomaisuudestaan. Ja onnistuu siinä mainiosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, olet tehnyt sitä ja olet tehnyt tätä. Ja tiedät sen miten tehdään. Mutta olet onneton. Sitten kun rakastat itseäsi ja tunnet intohimoa elämääsi, ja ennen kaikkea tiedät miten se tehdään, voit tulla onnelliseksi. Olisi hyvin surullinen elämäntarina sinulla jos nyt kuolisit.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:50"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:27"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 16:01"]
Saattaa olla, että tunnepuoli on jäänyt paitsioon, koska olen aina se, jolta kysytään apua ja neuvoa ja minun on pitänyt olla niin kauan järkevä. Sitten taas, kun itse tarvitsisin jotain, ihmiset eivät yksinkertaisesti ymmärrä sitä. Ajattelevat, että pystyn kuitenkin itse ratkomaan ongelmani. Myötätuntoakaan eivät osaa antaa. Sen sijaan hakevat sitä minulta. Minun pitää aina ymmärtää, mutta muut voivat käyttäytyä holtittomammin. En ole koskaan ymmärtänyt mistä tämä käytös johtuu. Neuvon jopa vuosikymmeniä itseäni vanhempia henkilöitä.
Rakastan oikeamielisyyttä, ajattelemista, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kevättä, vapautta, edesmennyttä isoäitiäni.
Ap
[/quote]
Haluatko oikeasti vastauksen? Tässä se tulee. Olet tyypillinen ns. parentoitunut lapsi, joka on päätynyt sos. ja terveysalalle ja toisten ihmisten tukijaksi, neuvojaksi, hoitajaksi, ymmärtäjäksi ja toisten tunteiden kantajaksi. Itsekin olet huomannut epätasapainon, että kuka sinusta huolehtisi. Elämä tuntuu tyhjältä ja ahdistaa, koska sinulta puuttuu tärkein. Vastavuoroinen, läheinen ihmissuhde, jossa saisit antaa ja saada takaisin. Sinulta puuttuu merkittävä ihmissuhde, jossa voisit kypsyä, kehittyä, oppia uutta niin itsestäsi, siitä toisesta ihmisestä ja maailmasta. Oma yksilöllistymisprosessisi ei voi edetä ilman sitä. Persoonassasi on myös viitteitä neuroottisuudesta ja voimakkaasta tarpeesta kontrolloida. Sinä olet se, mitä elät. Se ei ole kohtalosi. Vinkkejä olet luultavasti saanut koko ketjun verran, miten voit aloittaa matkan itseesi. Keinot ovat hyviä. Mieti kuitenkin tätä orpouttasi, minkä vuoksi vimmaisen kunnolliset korjaat toisia. Voisitko tuntea myötätuntoa sitä lasta ja nuorta kohtaan, joka olit?
[/quote]
No niin, ensinnäkin suurin osa psykologeista on sitä mieltä, että lapsuudessa ei kannata velloa ja itsekin olen tämän näkemyksen kannattaja. Olen kyllä kärsinyt kiltin tytön syndroomasta, mutta selvinnyt asiasta niin terapian ja oman lukeneisuuteni ja vertaistukitoimintani avulla.
Olen opiskellut ja työskentelen mainitsemillasi aloilla, koska olen aina ollut hyvä niissä ja minulla on esimerkiksi useamman ammatinvalintapsykologin siunaus valinnoilleni. Nuorempana jopa välttelin näitä aloja, koska ajattelin hakeutuvani niihin vain hoitaakseni omia ongelmiani, mutta sittemmin useat henkilöt ovat kannustaneet minua niihin ja käskeneet unohtamaan oman epävarmuuteni. Olen myös selkeästi lahjakkaimmillani niissä. Minusta on eniten hyötyä näillä aloilla ja koen elämäni merkitykselliseksi ja palkitsevaksi auttamistyössä. Olisin esimerkiksi erittäin huono bisnesmies tai kotiäiti, joten olen vain tehnyt itsellenikin oikeutta ammatinvalinnassani. Olen myös kokeillut 50:ntä eri työtä ja päätynyt kokeilujeni kauttakin näihin aloihin. En siis sokeana kanana juossut auttajan rooliin, vaan kritisoin ja haastoin itseäni vuosia ja kysyin kymmenien ihmisten mielipidettä. Nautin myös ajattelusta ja sitä voin harrastaa ja kehittyä siinä ratkoessani ihmisten arkisia ongelmia.
Olin nuorempana neuroottinen ja taikauskoinenkin, koska maailma pelotti minua niin paljon, mutta ne rituaalit ym. ovat karsiutuneet vuosien varrella.
Minulla on kyllä hyviä ihmissuhteita, mutta ne pysyvät sukulaisuussuhteet puuttuvat, mutta toisaalta joillekin ihmisille suku voi olla vankila ja perhe maailman kauhein paikka maan päällä. Vain noin 50% lapsista saa ns. "onnellisen lapsuuden". Itse en kuitenkaan ole esim. syrjäytynyt, joten en ymmärrä ongelmaasi. Toteutan itseäni siinä missä olen hyvä ja mikä minua myös kiinnostaa. En ole uhrautujatyyppiä ja osaan nykyään puolustaa itseäni.
Omaa herkkyyttäni ja sisäistä lasta varjelen nyt paljon paremmin kuin nuorempana. Silloin en välittänyt tunteistani yhtään. Ei minulla ollut edes sanoja niille, sen lisäksi etten siis tunnistanut niitä kovinkaan hyvin.
Ap
[/quote]
Tässähän se oli, yrität kehittää itseäsi auttamalla muita. Oikeasti ihminen kehittyy omien kokemusten kautta reflektoimalla niitä ja tutkimalla omia tunteita.
Oikeasti tekstisi on melko jäätävää luettavaa. Se on hirveän analyyttistä, ja vaikutat muutenkin pitävän itseäsi jonkinlaisena yli-ihmisenä. Tässä ketjussa moni on jo sanonut samaa asiaa, mutta kertaakaan et ole myöntänyt, että tosiaan, taidan olla liian analyyttinen ja ajatella liikaa. Ajattelu on toki hieno juttu, ja ihailenkin ihmisiä, jotka siihen paneutuvat. Kaikella on kuitenkin rajansa. Ajattelemalla et saavuta onnellisuutta. Se on mahdoton yhtälö tässä maailmassa. Sun on tehtävä tietoinen päätös luopua turhasta analyyttisyydestä, lakata ratkomasta jatkuvasti muiden ongelmia uskotellen samalla itsellesi, että sinulla on vastaus kaikkeen.
Sanoit ketjun alkupäässä, että kukaan ei lohduta ja auta sinua kun tarvitsisit tukea. Tunnut syyttävän paljon muita, mutta oletko pysähtynyt miettimään voisiko jotain vikaa olla sinussakin. Lähes joka viestissäsi toistelet, että ihmisen on pärjättävä yksin eikä toinen voi paikata sun haavoja. Miten kukaan voi auttaa ihmistä, joka on päättänyt selvitä yksin ilman apua? Sellaisen asenteen kyllä vaistoaa ihmisestä.
Ap tais jo häipyä keskustelusta niinkuin aiemmin uhkasi. Luin ketjun, kerrankin kiinnostavaa luettavaa täällä. Jotenkin itselle tuli mieleen että ap on sairastunut vahvuuteen. Siitä on kirjoitettu kirjakin, muistaakseni Tommy Hellsten kirjoittaja. Ehkä ap on sen lukenutkin.
Ongelmaksi muodostuu vahvuuteen sairastuneella ihmisellä se, että oman liiallisen suorittamisen lisäksi torjutaan kaikki ulkopuolelta tuleva, koska se voi satuttaa tai koska se tuntuu alempiarvoiselta kuin oma älyllinen pohdiskelu. Jos ei ota mitään vaikutteita muilta tai itsensä ulkopuolelta vastaan, on vaikea kehittyä. Apn vastauksissa tämä on käynyt selville, perustelu löytyy jokaiseen täällä esitettyyn vastaukseen, kokeiltu on tai jos ei ole niin ei se kuitenkaan toimisi. Samoin tuo, että kun tuli vähän soraääniä, niin ap päätti lähteä keskustelusta, torjuminen sekin. Silti kokeilla voisi uudestaan, ehkä nyt vaikuttaa eritavalla kuin 5 vuotta sitten?
Aplle suosittelisin (jos vielä lukee) sitä, että vaikka muut ihmiset ehkä tuntuvat sinusta vähempiälyisiltä ja eivät niin analysoivilta kuin itse olet, kannattaa silti lukea ja miettiä, onko kirjoituksissa joku totuuden sana. Älykkäät yleensä toimivat niin, että muilta on vaikeaa ottaa vastaan neuvoja, koska niitä ei koe tarvitsevansa.
Apn on pakko romahtaa tuosta kontrolloidusta elämästä jos aikoo eteenpäin elämässä kohti tarkoitusta ja merkitystä, pois tyhjyyden tunteesta. Vasta kun on oikeasti hajalla ja pohjalla, sitten kun omat keinot eivät riitä, vasta sitten ap voi päästä merkityksen lähteille, kun on pakko ottaa apua vastaan.
No ehkä olen väärillä jäljillä who knows, mutta vahvasti tuntuu että kun on täällä torjuttu kaikki neuvot merkityksettöminä, varmasti ehkä ap sitä itsekään ymmärtämättä torjuu myös normaalielämässä sen vastavuoroisuuden ja lämmön, mitä muut antaisivat jos vain osaisi ja pystyisi ottamaan vastaan?
Ei se silti helppoa ole, jos on tietynlainen niin siitä kaavasta on vaikea pyristellä irti. Liiallisesta vahvuudesta olisi hyvä ihan ekaksi pyrkiä eroon, olla heikko, tietoisesti.
Uskon että suvun puuttuminen ja vanhempien ja isoäidin kuolema vaikuttavat paljon tilanteeseen, vaikka ne työntäisikin pois mielestä. Jonkinlaisen pettymyksen tuollaiset tapahtumat aiheuttavat aivan varmasti ja toipuminen voi kestää vuosia, vaikka itsestä tuntuisi että kaikki on siltä osin ok.
No en ole mikään täydellinen ihminen kertomaan kellekään mitä tehdä, introvertti minäkin ja turhan vahva itsekin. Siksi tiedän että vaikea sitä on itseään muuttaa ennen kuin jotain tapahtuu ja on pakko muuttua.
Yksi shokkitemppu mulla vielä olisi tarjota mitä täällä ei kai vielä ole mainittu. Aplle olis ihan älyttömän hyvä videokuvata itseään vaikka yksi päivä ja nähdä itsensä eri tilanteissa ulkopuolelta. Se voisi herätellä näkemään sen minkälainen oikeasti on eikä vaan elää siinä luulossa millainen kuvittelee olevansa.
Kaikki tämä rakkaudella,
Hohhoijaa, yhdessä viestissä olen liian täydellinen, yhdessä viestissä vajavainen. Miten voin terapioida yli 30-vuotiaana muita? Öhöm, miten vastavalmistuneet psykiatrit tai psykologit tai psykiatriset sairaanhoitajat voivat terapioida muita alle 30-vuotiaina?
Uhria minusta ei saa tekemälläkään kuten jo aiemmin sanoin. Väitän nyt, että suurin osa neuvojista haluaa itse olla oikeassa ja kun eivät ole, ärsyyntyvät ja väittävät minua torjujaksi. Valitan - teidän täytyy vain yrittää laajentaa ymmärrystänne.
Ärsyttää tuollaiset "kun et vastaa tähän (muutaman minuutin kuluessa), olen varmasti oikeassa" (yes, voitto). Ei millään pahalla, mutta piti pestä pyykkiä ja käydä kaupassa välillä. Elämäni ei tapahdu vain AV:llä. Vastaanpa nyt nallekarkkien syömisen lomassa. Ja hei, lempinimeni on vampyyri, koska ihmiset ajattelevat minun ehtineen elää kaksi elämää yhden aikana. Kaipaan paljon virikkeitä ja asioita on tullut paljon kokeiltua. Kukaan ei ole varsinaisesti opettanut minua elämään, joten minun on pitänyt opetella itse. Olen oppinut ilmoittautumalla erilaisiin töihin ja vapaaehtoistöihin ja minulla on satoja opintopisteitä suoritettuna. Nimenomaan epätoivo ja kuolemanpelko ovat saaneet minuun vauhtia. Olen pelännyt jääväni jälkeen ikäisistäni ja syrjäytyväni. Kantapään kautta on tullut opittua paljon - tai melkein kaikki.
Ensinnäkin jos minulla olisi vastaus kaikkeen, en varmaan kyselisi neuvojen perään AV:llä. Nuorempana, noin 19-vuotiaana, opettelen fraaseja kirjoista, koska minulla ei ollut omia ajatuksia tai en oikein luottanut niihin. Sittemmin minun on ollut pakko rakentaa oma maailmankatsomus, mihin auttoi mm. filosofian opettajaksi opiskeleminen. Uskon tuntevani itseni paremmin kuin useimmat ihmiset ja minulla on eettisiä periaatteita, jotka muodostavat moraalisen selkärankani. En elä elämänvalheessa.
Minua on ihan turha syyttää lapsen tasolle jäämisestä, koska ei tämän ikäisestä, ryppyisestä naisesta saa tekemälläkään enää lasta, enkä todellakaan haluaisi että minut vielä nähtäisiin lapsena tai nuorena, vaan nimenomaan oman ikäkauteni edustajana, 30+-naisena. En kaipaa minkään näköistä regressiota. HALUAN OLLA AIKUINEN. Kaikki terapeuttini ovat todenneet, että pärjään jo ilman heitä ja ei heillä minunkaan mielestäni olisi minulle mitään annettavaa.
Ainoa mitä voin kaivata on tietynlainen onnellisuuden tunne, jonka mies voi minulle parhaimmillaan antaa. Se on tunne, joka säteilee kaikkeen tekemiseen ja energisoi. Valaisee harmaan maailman ja antaa uskoa yrittämiseen. Sellaisen kun joskus vielä saisin kokea (tähän mennessä vain kerran), olisin kiitollinen elämälle.
En ole itseeni kovinkaan tyytyväinen, vaan aina on korjaamisen varaa. Kuten aiemmin selitin, yritän pysyä nöyränä, jotta voisin kasvaa.
Negatiivisten kommenttien viljelivät ovat vain vihaisia, koska en anna heille heidän kaipaamaansa tunnustusta ja siksi he turhautuvat. Jotkut voivat olla kateellisiakin. Negatiiviset kommentit tarkoittavat vain tämän keskustelun loppumista, koska ihmisenä en ole oikeasti ansainnut niitä. Jollette kestä väittelyä, sitä ei ole pakko harjoittaa. Minua kiinnostaa vain korjata ongelmani. Antipatialla ei ole minulle mitään virkaa. Se vain tappaa kaiken kiinnostuksen keskusteluun ja todistaa minulle teidän olevan minua ylimielisempiä todellisuudessa.
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:50"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:27"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 16:01"]
Saattaa olla, että tunnepuoli on jäänyt paitsioon, koska olen aina se, jolta kysytään apua ja neuvoa ja minun on pitänyt olla niin kauan järkevä. Sitten taas, kun itse tarvitsisin jotain, ihmiset eivät yksinkertaisesti ymmärrä sitä. Ajattelevat, että pystyn kuitenkin itse ratkomaan ongelmani. Myötätuntoakaan eivät osaa antaa. Sen sijaan hakevat sitä minulta. Minun pitää aina ymmärtää, mutta muut voivat käyttäytyä holtittomammin. En ole koskaan ymmärtänyt mistä tämä käytös johtuu. Neuvon jopa vuosikymmeniä itseäni vanhempia henkilöitä.
Rakastan oikeamielisyyttä, ajattelemista, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kevättä, vapautta, edesmennyttä isoäitiäni.
Ap
[/quote]
Haluatko oikeasti vastauksen? Tässä se tulee. Olet tyypillinen ns. parentoitunut lapsi, joka on päätynyt sos. ja terveysalalle ja toisten ihmisten tukijaksi, neuvojaksi, hoitajaksi, ymmärtäjäksi ja toisten tunteiden kantajaksi. Itsekin olet huomannut epätasapainon, että kuka sinusta huolehtisi. Elämä tuntuu tyhjältä ja ahdistaa, koska sinulta puuttuu tärkein. Vastavuoroinen, läheinen ihmissuhde, jossa saisit antaa ja saada takaisin. Sinulta puuttuu merkittävä ihmissuhde, jossa voisit kypsyä, kehittyä, oppia uutta niin itsestäsi, siitä toisesta ihmisestä ja maailmasta. Oma yksilöllistymisprosessisi ei voi edetä ilman sitä. Persoonassasi on myös viitteitä neuroottisuudesta ja voimakkaasta tarpeesta kontrolloida. Sinä olet se, mitä elät. Se ei ole kohtalosi. Vinkkejä olet luultavasti saanut koko ketjun verran, miten voit aloittaa matkan itseesi. Keinot ovat hyviä. Mieti kuitenkin tätä orpouttasi, minkä vuoksi vimmaisen kunnolliset korjaat toisia. Voisitko tuntea myötätuntoa sitä lasta ja nuorta kohtaan, joka olit?
[/quote]
No niin, ensinnäkin suurin osa psykologeista on sitä mieltä, että lapsuudessa ei kannata velloa ja itsekin olen tämän näkemyksen kannattaja. Olen kyllä kärsinyt kiltin tytön syndroomasta, mutta selvinnyt asiasta niin terapian ja oman lukeneisuuteni ja vertaistukitoimintani avulla.
Olen opiskellut ja työskentelen mainitsemillasi aloilla, koska olen aina ollut hyvä niissä ja minulla on esimerkiksi useamman ammatinvalintapsykologin siunaus valinnoilleni. Nuorempana jopa välttelin näitä aloja, koska ajattelin hakeutuvani niihin vain hoitaakseni omia ongelmiani, mutta sittemmin useat henkilöt ovat kannustaneet minua niihin ja käskeneet unohtamaan oman epävarmuuteni. Olen myös selkeästi lahjakkaimmillani niissä. Minusta on eniten hyötyä näillä aloilla ja koen elämäni merkitykselliseksi ja palkitsevaksi auttamistyössä. Olisin esimerkiksi erittäin huono bisnesmies tai kotiäiti, joten olen vain tehnyt itsellenikin oikeutta ammatinvalinnassani. Olen myös kokeillut 50:ntä eri työtä ja päätynyt kokeilujeni kauttakin näihin aloihin. En siis sokeana kanana juossut auttajan rooliin, vaan kritisoin ja haastoin itseäni vuosia ja kysyin kymmenien ihmisten mielipidettä. Nautin myös ajattelusta ja sitä voin harrastaa ja kehittyä siinä ratkoessani ihmisten arkisia ongelmia.
Olin nuorempana neuroottinen ja taikauskoinenkin, koska maailma pelotti minua niin paljon, mutta ne rituaalit ym. ovat karsiutuneet vuosien varrella.
Minulla on kyllä hyviä ihmissuhteita, mutta ne pysyvät sukulaisuussuhteet puuttuvat, mutta toisaalta joillekin ihmisille suku voi olla vankila ja perhe maailman kauhein paikka maan päällä. Vain noin 50% lapsista saa ns. "onnellisen lapsuuden". Itse en kuitenkaan ole esim. syrjäytynyt, joten en ymmärrä ongelmaasi. Toteutan itseäni siinä missä olen hyvä ja mikä minua myös kiinnostaa. En ole uhrautujatyyppiä ja osaan nykyään puolustaa itseäni.
Omaa herkkyyttäni ja sisäistä lasta varjelen nyt paljon paremmin kuin nuorempana. Silloin en välittänyt tunteistani yhtään. Ei minulla ollut edes sanoja niille, sen lisäksi etten siis tunnistanut niitä kovinkaan hyvin.
Ap
[/quote]
Tässähän se oli, yrität kehittää itseäsi auttamalla muita. Oikeasti ihminen kehittyy omien kokemusten kautta reflektoimalla niitä ja tutkimalla omia tunteita.
Oikeasti tekstisi on melko jäätävää luettavaa. Se on hirveän analyyttistä, ja vaikutat muutenkin pitävän itseäsi jonkinlaisena yli-ihmisenä. Tässä ketjussa moni on jo sanonut samaa asiaa, mutta kertaakaan et ole myöntänyt, että tosiaan, taidan olla liian analyyttinen ja ajatella liikaa. Ajattelu on toki hieno juttu, ja ihailenkin ihmisiä, jotka siihen paneutuvat. Kaikella on kuitenkin rajansa. Ajattelemalla et saavuta onnellisuutta. Se on mahdoton yhtälö tässä maailmassa. Sun on tehtävä tietoinen päätös luopua turhasta analyyttisyydestä, lakata ratkomasta jatkuvasti muiden ongelmia uskotellen samalla itsellesi, että sinulla on vastaus kaikkeen.
[/quote]
Ehkä reflektoin omia kokemuksiani? Niitä ei saa kuplassa elämällä. Ajattelu edellyttää keskustelua ja ajatusten testaamistakin. Luepas tekstini uudelleen - äläkä ole laumasielu. Missä muka väitän olevani yli-ihminen?
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:35"]
En ole tavoittelemassa ihmisten suosiota, vaan kerron asiat niin kuin ne ovat. Jos kerron kohta lähteväni Siwaan ostamaan nallekarkkeja, niin vaikutanko yhtään sympaattisemmalta? Paidan selkämyskin on hikoiltu jo kiinni tuolin selkänojaan ja jalat ovat puutuneet.
Henkilökohtaisuuksiin menevät kommentit eivät ole kovinkaan hedelmällisiä ainakaan anonyymissa nettikeskustelussa. Sinun tulkintasi perustuu omaan kokemukseesi ihmisistä. Mielestäni olen jakanut enemmän tietoa itsestäni kuin esimerkiksi ne, jotka kirjoittavat muutaman rivin aloituksen ongelmastaan ja sitten jäävät odottamaan kommentteja, eivätkä edes osallistu keskusteluun.
Tunnetko heidät jotenkin itsellesi läheisemmiksi, samastuttavammiksi?
Privaattina henkilönä en myöskään välitä, että jotkut ihmiset suoraan tunnistaisivat minut tästä ketjusta Googlettaessaan netissä. Se on vaikuttanut tyyliini kirjoittaa.
Jos nyt kuitenkin välttämättä haluat tietää ja se on oleellista tämän keskustelun kannalta: ;)
lempivärini: musta, valkoinen, vihreä
lempiruoka: kalapasta
Leivon lähinnä töissä ja osaan leipoa kiitettävästi. En kuitenkaan ole koskaan ollut intresseerattu ruuanlaitosta.
Pidän matkustelusta (tämä on tullut jo esiin tässä ketjuissa).
Rakkausasiat on jo käsitelty tässä ketjussa (et ole vain lukenut kunnolla, enkä aio toistaa itseäni, sama koskee innostumista. Miten siis voit vetää radikaaleja johtopäätöksiä, jos et edes lue huolellisesti mitä olen kirjoittanut ja niin tehdessäsi et oikeasti kunnioita minua).
Lempimusiikki: klassinen, jazz.
No niin, tästä saa monta freudilaista lipsahdusta aikaan.
Ap
[/quote]
Analysoi oma tekstisi, kun kerrat olet niin hyvä. Tiedät tsekin, missä vika on, mutta et vain halua/pysty tunnustamaan sitä vielä itsellesi.
Life is something that happens while you are making other plans. Muista tämä sitten kun rysähtää. Ja myös se, että yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki.