Lue keskustelun säännöt.
Miltä teistä muista yli 50v. tuntuu vanheneminen?
Elämä täällä on niin lyhyt, aika tuntuu juoksevan niin ettei perässä meinaa pysyä.
Alkaa luopumisen opettelu.
Toisaalta niin surullista mutta toisaalta kaunista...
Kommentit (910)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 53, ja tein juuri toisen ammattitutkinnon eri alalta, ja harjoitan tointa sivutoimisesti. Opiskelu kesti kaksi vuotta ja oli tosi antoisaa, työn ohessa. Itse työ on todella kiinnostavaa.
Päätin pari vuotta sitten, että minä en ole yksi niistä jotka vaan laskee vuosia eläkeikään. Lapsetkin on vasta teinejä, en rupea vielä mummoilemaan.
Aloin käydä säännöllisesti kuntosalilla, se on tehnyt hyvää. Lisää voimaa ja virtaa!
Eli ei valittamista.
Täällä toinen +50 v, joka opiskelee uutta alaa. Koronalla on osuutta asiaan, sillä työt väheni pandemian myötä. Tällä hetkellä tuntuu että elämä hymyilee ja aikaakin on eri tavalla kuin nuorempana. Nautin arjen pienistä asioista ja itseni haastamisesta. Fyysisesti olen hyvässä kunnossa, olen aina pitänyt kunnostani huolta.
Summa summarum: toiset porskuttavat viiskymppisinä täysissä voimissaan uutta opiskellen, hyvillä mielin ja elämänkokemuksestaan nauttien, kun toiset valmistelevat vaivojaan voivotellen hautaanmenoaan. Näin se varmaan menee nuoremmillakin, toiset vihaavat elämäänsä suunnilleen jo syntymästään.
Tällä palstalla nämä kaksi elämänasennetta näkyvät hätkähdyttävän kärjistyneenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muut ihmiset ja telkkariohjelmat ja uutiset vituttaa joka päivä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 53, ja tein juuri toisen ammattitutkinnon eri alalta, ja harjoitan tointa sivutoimisesti. Opiskelu kesti kaksi vuotta ja oli tosi antoisaa, työn ohessa. Itse työ on todella kiinnostavaa.
Päätin pari vuotta sitten, että minä en ole yksi niistä jotka vaan laskee vuosia eläkeikään. Lapsetkin on vasta teinejä, en rupea vielä mummoilemaan.
Aloin käydä säännöllisesti kuntosalilla, se on tehnyt hyvää. Lisää voimaa ja virtaa!
Eli ei valittamista.
Täällä toinen +50 v, joka opiskelee uutta alaa. Koronalla on osuutta asiaan, sillä työt väheni pandemian myötä. Tällä hetkellä tuntuu että elämä hymyilee ja aikaakin on eri tavalla kuin nuorempana. Nautin arjen pienistä asioista ja itseni haastamisesta. Fyysisesti olen hyvässä kunnossa, olen aina pitänyt kunnostani huolta.
Summa summarum: toiset porskuttavat viiskymppisinä täysissä voimissaan uutta opiskellen, hyvillä mielin ja elämänkokemuksestaan nauttien, kun toiset valmistelevat vaivojaan voivotellen hautaanmenoaan. Näin se varmaan menee nuoremmillakin, toiset vihaavat elämäänsä suunnilleen jo syntymästään.
Tällä palstalla nämä kaksi elämänasennetta näkyvät hätkähdyttävän kärjistyneenä.
Mä oon elänyt todella hyvän elämän, urheilua, seksiä, opiskelua ja älyä on riittänyt. Mulla ei oo mitään tarvetta elää 100-vuotiaaksi, itse asiassa näitä toiveita esittävät ovat lähes poikkeuksetta aika vajaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 53, ja tein juuri toisen ammattitutkinnon eri alalta, ja harjoitan tointa sivutoimisesti. Opiskelu kesti kaksi vuotta ja oli tosi antoisaa, työn ohessa. Itse työ on todella kiinnostavaa.
Päätin pari vuotta sitten, että minä en ole yksi niistä jotka vaan laskee vuosia eläkeikään. Lapsetkin on vasta teinejä, en rupea vielä mummoilemaan.
Aloin käydä säännöllisesti kuntosalilla, se on tehnyt hyvää. Lisää voimaa ja virtaa!
Eli ei valittamista.
Täällä toinen +50 v, joka opiskelee uutta alaa. Koronalla on osuutta asiaan, sillä työt väheni pandemian myötä. Tällä hetkellä tuntuu että elämä hymyilee ja aikaakin on eri tavalla kuin nuorempana. Nautin arjen pienistä asioista ja itseni haastamisesta. Fyysisesti olen hyvässä kunnossa, olen aina pitänyt kunnostani huolta.
Summa summarum: toiset porskuttavat viiskymppisinä täysissä voimissaan uutta opiskellen, hyvillä mielin ja elämänkokemuksestaan nauttien, kun toiset valmistelevat vaivojaan voivotellen hautaanmenoaan. Näin se varmaan menee nuoremmillakin, toiset vihaavat elämäänsä suunnilleen jo syntymästään.
Tällä palstalla nämä kaksi elämänasennetta näkyvät hätkähdyttävän kärjistyneenä.
Pitää otaa iteään niskasta kiinni! T: käristävä tietäjä, joka ymmärtää muita porskuttajia
Nuoruus (ikövuodet 13-25) on ihmisen parasta aikaa. Sen jälkeen alkaa keho rappeutua, asiat eivät tunnu enää miltään, mitään ei jaksa tehdä ja arki muuttuu tasaisen harmaaksi. Ja vaikka kuinka haluaisi lähteä frendien kaa bilettämään niin eipä onnistu enää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne vanhenneeni. Olen samoissa mitoissa kuin 23-vuotiaana ja samassa kunnossakin. Ihmissuhteet on hiipuneet ja melko yksinäistä on vapaa-aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, omaa elämää voi muuttaa. Jätin dominoivan ja arvaamattoman miehen, muutin toiselle paikkakunnalle. Nyt ei ole elämänkumppania, ei rahaa, pienipalkkaisia töitä satunnaisesti, rahasta aina tiukkaa, lapset asuu muualla. Elämäni kiinnekohta on viikoittainen terapia. En unelmoi oikein mistään. Vanhenen ulkoisesti ja entisenä kaunottarena se ottaa lujille eikä ole varaa käydä edes kampaajalla saati jossain jasvohoidossa. Jos lapsia ei olisi, olisin valmis lähtemään täältä vaikka heti. Kaikki on nähty ja koettu: suurta rakkautta, matkoja, hienoja hetkiä. Edessä oleva näyttää harmaalta ja toivottomalta.
Outo asenne.
Minä muistelisin noita hienoja hetkiä (jos ne ovat todellisia eivätkä perustu jollekin haikailulle ihanasta nuoruudesta jota ei oikeasti ollut) ja olisin älyttömän kiitollinen niistä.
Itse täytän kuluvana vuonna 50 eikä elämässäni ole tapahtunut mitään isoa onnistumista, en ole kokenut romansseja enkä saanut lapsia, suhteet vanhempiin olemattomat jne. Ja kyllä, olen ollut ihan pohjamudissa vielä 15 v sitten oman rikkinäisyyteni takia.Vaan enpä ole enää! Elämäni on pientä, ei oikeastaan ystäviä (huonot ihmissuhteet olen älynnyt lopettaa) mutta olen nyt vihdoin tyytyväinen itseeni ja uskon selviäväni lopustakin. En osaa surra uskonäköä kuin ihan vähän, pidän huolta kunnostani ja kilot eivät ole vielä kertyneet. Olen ollut fyysisesti terve koko ikäni.
Oikein huvittaa miten ne,, joilla on omien sanojensa mukaan ollut kaikkea kivaa, loistokasta ja esittelemisen arvoista nuorempana eivät kykene kiitollisuuteen ikääntyessään. Miten tyhmä voi olla, jos ei näe omaa onnekkuuttaan? Tai jos elämä nähdään jonain hirveänä rangaistuksena nuoruudesta luopumisen muodossa?
Tyytyväisen oloisia vanhempia ihmisiä tulee kuitenkin usein vastaan. Mistäköhän he saavat voimansa?
Kyllä mä olen kiitollinen hienoista kokemuksista toki, mutta ei se oikein riitä. En ole vielä mielestäni "kiikkustuoli-iässä", vaan monet ikäiseni 5-kynppiset saavat vanheta elämänkumppani kanssa, ovat arvosteluissa asemissa työelämässä, rahasta ei ole tiukkaa, käyvät kauneushoitoloissa ja manikyyreissä. Itsellä ei ole hyvää asemaa, rahaa eikä rakkautta enää. Eikä unelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäni parhaat vuodet olivat 40+. Olin hyvässä kunnossa, kaunis, nautin elämästä, oli ystäviä, harrastuksia. Elämä valui käsistä jonnekin. En ole katkera, mutta kyynistymään tässä alkaa. Haluaisin elää enää Max 15v.
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin, että olisi baareja, jossa ikäraja olisi 50 v. Ihan oikeasti. Olisi kiva tavata aikuisia, eikä mitään venytettyä teini-ikää viettäviä nelikymppisiä. Yli viisikymppisten kanssa voisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
m56
Kyllä osalla teini-ikä menee jo yli 50 vuoden, en nyt sinuun viitannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minä oon 50 ja päihitän nuorempia esim. opiskelussa mennen tullen. Toimintakyky vielä hyvä ja tässä sitä porskutetaan, stronger than ever.
Tänään täytän 53 ja reuma vaivaa mutta muuten ok. Mieli on kuin kakskymppusen, kroppa ei aina pysy mukana mutta tätä se ikä alkaa tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohdin suklaamousseni kauppaan.
Periksi on annettu,viikatemies saa tulla 53v mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 53, ja tein juuri toisen ammattitutkinnon eri alalta, ja harjoitan tointa sivutoimisesti. Opiskelu kesti kaksi vuotta ja oli tosi antoisaa, työn ohessa. Itse työ on todella kiinnostavaa.
Päätin pari vuotta sitten, että minä en ole yksi niistä jotka vaan laskee vuosia eläkeikään. Lapsetkin on vasta teinejä, en rupea vielä mummoilemaan.
Aloin käydä säännöllisesti kuntosalilla, se on tehnyt hyvää. Lisää voimaa ja virtaa!
Eli ei valittamista.
Täällä toinen +50 v, joka opiskelee uutta alaa. Koronalla on osuutta asiaan, sillä työt väheni pandemian myötä. Tällä hetkellä tuntuu että elämä hymyilee ja aikaakin on eri tavalla kuin nuorempana. Nautin arjen pienistä asioista ja itseni haastamisesta. Fyysisesti olen hyvässä kunnossa, olen aina pitänyt kunnostani huolta.
Summa summarum: toiset porskuttavat viiskymppisinä täysissä voimissaan uutta opiskellen, hyvillä mielin ja elämänkokemuksestaan nauttien, kun toiset valmistelevat vaivojaan voivotellen hautaanmenoaan. Näin se varmaan menee nuoremmillakin, toiset vihaavat elämäänsä suunnilleen jo syntymästään.
Tällä palstalla nämä kaksi elämänasennetta näkyvät hätkähdyttävän kärjistyneenä.
Mä oon elänyt todella hyvän elämän, urheilua, seksiä, opiskelua ja älyä on riittänyt. Mulla ei oo mitään tarvetta elää 100-vuotiaaksi, itse asiassa näitä toiveita esittävät ovat lähes poikkeuksetta aika vajaita.
Minulle myös riittää, että viiskymppisenä tuntuu siltä, että ”elämä kantaa”. Vaikka ehkä avannossa välillä pulahdettiinkiin, niin tukevalle pinnalle päästiin.
Kannattaa löytää iloa ihan mitättömän pienistä arkisista iloista ja naureskella vaikka itsekseen. Parasta on just se, kun ei oikeastaan jaksa kauheasti välittää, miten joku minut näkee. Hirveesti kiinnostaa..itsepä tiedän, millaisen polun kuljin tai taipaleen taitoin.
Koen että jonkinlainen tarina elämä on, tai sellaisen käsikirjoittamiseen kannattaa pyrkiä, sekä totuudellisesti että armollisesti.
Täytän kohta 51vee. Fysiikka onneksi pelaa yhä hyvin, pää ehkä jopa paremmin. Ei mitään lääkitystä.
Sielupuolella ovat ne haasteet. Kyynisyys painaa välillä päälle kuin pommikonelaivue. En ajattele toisista ihmisistä enää kovin kauniisti. Toisaalta olen avoimempi itseni suhteen, mitä tässä enää näyttelemään.
En haluaisi uudelle kierrokselle, jos pitäisi vauvana jatkaa siitä mihin loppui. Maailma on muuttunut mielettömästi elämäni aikana. En jaksa enää yhtään muutosta, olen kokenut sitä jo liikaa. En halua tietää enää mistään uudesta yhtään mitään. Olen YYA-Suomen lapsi. Ikään kuin DDR-lapsi. Sitä perintöä kannan ylpeänä ja nauran ajan hengelle. Kaikki mielipiteeni ovat vääriä. Se on täysin ok, sanon itselleni. Minun ei tarvitse enää nyökytellä kenellekään, kompata ketään. Minua ei kiinnosta enää pätkääkään mitä mieltä minusta ollaan. Tässä iässä ei enää tarvitse toisia ihmisiä peiliksi, joiden katseesta määrittelisi arvonsa.
Nuorena sitä oli herkkä, halusi kelvata ja olla pidetty, hyvässä maineessa, hyväksytty. Ei enää.
Muuten ei tuntuisi missään, mutta tässä yhteiskunnassa kukoistaa ikärasismi monessa asiassa eli arvot ovat väärät, ihannoidaan nuoruutta ja tyhmyyttä ; )
On monia kulttuureita, joissa ”harmaapäitä” ja heidän elämänkokemustaan kuunnellaan ja arvostetaan, täällä Suomessa halutaan vastakkainasettelulla vain leventää kuiluja nuorten ja vanhojen välillä.
Työttömänä olevan yli 55 vuotiaan voisi päästää eläkkeelle. Suurin osa ei tule enää mitään työtä saamaan. Voisi jatkaa elämää ilman työministerin huohotusta niskassa. Ne jotka ovat vielä työelämässä ja haluavat siellä pysyä hamaan hautaan asti, olkaa hyvä vaan, minä olen osani tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään mukavalta tähän asti ainakin. Terveys on vielä hyvä.
Terveisin Salme 70v.
Pukeudutko pinkkiin Simpsonit huppariin?
Olet idolini!
Mikäs tässä, asunto maksettu, eikä huolta enää oikeestaan mistään. Vaihdoin vaimon nuorempaan naiseen, pitää minunkin mielen virkeänä. Koronan rauhoittumista odotellaan, että päästään matkustelemaan.