Miltä teistä muista yli 50v. tuntuu vanheneminen?

Pelkästään mukavalta tähän asti ainakin. Terveys on vielä hyvä.

Terveisin Salme 70v.

Hyvältä tuntuu!

Kohta 50 v ja näyttää tosi kivalta tuo tulevaisuus.

Lapset alkavat aikuistua, kotityöt vähenevät. Palkka on parempi kuin ikinä. Asuntolainaa jäljellä enää kaksi vuotta. Varallisuus karttuu.

Odotan kovasti eläkeikää, ja mietin, miten voisi lopettaa työnteon vähän aikaisemmin. Ei nyt tietenkään vielä lähiaikoina, mutta joskus 60v jälkeen. Ajatuskin työvuosien rajallisuudesta vähentää työn kuormittavuuden tunnetta.

Kyllä, omaa elämää voi muuttaa. Jätin dominoivan ja arvaamattoman miehen, muutin toiselle paikkakunnalle. Nyt ei ole elämänkumppania, ei rahaa, pienipalkkaisia töitä satunnaisesti, rahasta aina tiukkaa, lapset asuu muualla. Elämäni kiinnekohta on viikoittainen terapia. En unelmoi oikein mistään. Vanhenen ulkoisesti ja entisenä kaunottarena se ottaa lujille eikä ole varaa käydä edes kampaajalla saati jossain jasvohoidossa. Jos lapsia ei olisi, olisin valmis lähtemään täältä vaikka heti. Kaikki on nähty ja koettu: suurta rakkautta, matkoja, hienoja hetkiä. Edessä oleva näyttää harmaalta ja toivottomalta.

Tässä vanhetaan lemmikkieläinten kanssa samaan tahtiin. Saa nähdä mitä vaivaa se tuo eteen kullekin

Elämä tuntuu ihanalta ja odotan innolla tulevaisuutta.

Kaverit on alkaneet harmaantua ja rypistyä ja näyttää ikälopuilta, vanhemmat on haudassa. Tässä iässä ei oikein enää jaksa stressata mistään, kun tämä koko "p***ka" on itseltäänkin enemmän ennemmin kuin myöhemmin ohi kuitenkin... : )

Vierailija kirjoitti:

Olen 53, ja tein juuri toisen ammattitutkinnon eri alalta, ja harjoitan tointa sivutoimisesti. Opiskelu kesti kaksi vuotta ja oli tosi antoisaa, työn ohessa. Itse työ on todella kiinnostavaa.

Päätin pari vuotta sitten, että minä en ole yksi niistä jotka vaan laskee vuosia eläkeikään. Lapsetkin on vasta teinejä, en rupea vielä mummoilemaan.

Aloin käydä säännöllisesti kuntosalilla, se on tehnyt hyvää. Lisää voimaa ja virtaa!

Eli ei valittamista.

Täällä toinen +50 v, joka opiskelee uutta alaa. Koronalla on osuutta asiaan, sillä työt väheni pandemian myötä. Tällä hetkellä tuntuu että elämä hymyilee ja aikaakin on eri tavalla kuin nuorempana. Nautin arjen pienistä asioista ja itseni haastamisesta. Fyysisesti olen hyvässä kunnossa, olen aina pitänyt kunnostani huolta.

Ei tässä kurjuutta kummempaa. Siinähän se kun ei valita.

Ihan hyvin menee, kun ei keskity negatiiviseen eli valittamiseen, vaan elää päivän kerrallaan.

Usein miten ei miltään, tuntuu hieman omituiselta, kun ei ole mitään päämäärää tai väli tavoitteita, olen saavuttanut päämärän minkä kirjasin vuonna 2002.

Olen kovasti yrittänyt keksiä jotain uutta päämäärää, mutta en ole keksinyt mitään... Elän ja yritän nauttia elämästä joka päivä, sillä tässä iässä alkaa ystäviä yms. Tippumaan elämän syrjästä pois, ihan terveen oloisia olleet ja nopeasti menneet esim. Syöpä...

Eteen päin sanoi mummo lumessa...

Polvet ovat tosi kipeät. Olen normaalipainoinen ja hyväkuntoinen, mutta polvet ovat kipeytyneet. Syyksi en keski muuta kuin iän.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, omaa elämää voi muuttaa. Jätin dominoivan ja arvaamattoman miehen, muutin toiselle paikkakunnalle. Nyt ei ole elämänkumppania, ei rahaa, pienipalkkaisia töitä satunnaisesti, rahasta aina tiukkaa, lapset asuu muualla. Elämäni kiinnekohta on viikoittainen terapia. En unelmoi oikein mistään. Vanhenen ulkoisesti ja entisenä kaunottarena se ottaa lujille eikä ole varaa käydä edes kampaajalla saati jossain jasvohoidossa. Jos lapsia ei olisi, olisin valmis lähtemään täältä vaikka heti. Kaikki on nähty ja koettu: suurta rakkautta, matkoja, hienoja hetkiä. Edessä oleva näyttää harmaalta ja toivottomalta.

Outo asenne.

Minä muistelisin noita hienoja hetkiä (jos ne ovat todellisia eivätkä perustu jollekin haikailulle ihanasta nuoruudesta jota ei oikeasti ollut) ja olisin älyttömän kiitollinen niistä.

Itse täytän kuluvana vuonna 50 eikä elämässäni ole tapahtunut mitään isoa onnistumista, en ole kokenut romansseja enkä saanut lapsia, suhteet vanhempiin olemattomat jne. Ja kyllä, olen ollut ihan pohjamudissa vielä 15 v sitten oman rikkinäisyyteni takia.

Vaan enpä ole enää! Elämäni on pientä, ei oikeastaan ystäviä (huonot ihmissuhteet olen älynnyt lopettaa) mutta olen nyt vihdoin tyytyväinen itseeni ja uskon selviäväni lopustakin. En osaa surra uskonäköä kuin ihan vähän, pidän huolta kunnostani ja kilot eivät ole vielä kertyneet. Olen ollut fyysisesti terve koko ikäni.

Oikein huvittaa miten ne,, joilla on omien sanojensa mukaan ollut kaikkea kivaa, loistokasta ja esittelemisen arvoista nuorempana eivät kykene kiitollisuuteen ikääntyessään. Miten tyhmä voi olla, jos ei näe omaa onnekkuuttaan? Tai jos elämä nähdään jonain hirveänä rangaistuksena nuoruudesta luopumisen muodossa?

Tyytyväisen oloisia vanhempia ihmisiä tulee kuitenkin usein vastaan. Mistäköhän he saavat voimansa?

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu kyllä vanhalta (olen 51v) - vanhempani kuolivat jo ollessani 30 + eikä minulla ole sisaruksia eli olen aika yksin. Toki oma perhe on (2 aikuista lasta, nuorin lapsi vielä kotona) ja 6 vuotta minua nuorempi mies. Terveys on reistaillut viime vuosina, hengenlähtökin ollut lähellä. Se pysäytti, enkä ole vielä toipunut tapahtuneesta. Aika alakuloista. Vaihdevuosista ei vielä ole tietoakaan - munasolu irtoaa ja tulisin edelleen ehkä helpostikin raskaaksi (gyne juuri sanoi näin ultrassa). Vituttaa PMS-oireet ja kovat kuukautiskivut. 

Kipuihin saa hyvää lääkettä yksityiseltä ,harmi kun en muista lääkkeen nimeä.Älä turhaan kärsi .

P..tä vanheneminen. Ainoa hyväpuoli lienee, että en välitä niin paljon siitä mitä muut minusta ajattelevat (ulkonäkö, mielipiteet, käytös). Täysin siitä ei iän myltäkään pääse eroon. Pahinta on fyysisen kunnon rapustuminen ja kivut. Esim nivelkulumat. Ja huomaa ettei pysty helppoihinkaan fyysisiin suorituksiin. Pienikin hyppy ja pelkää, että nilkkaan sattuu (ja monesti sattuukin). Talvella pelkää kaatumista, nuorena ei semmoistakaan pelännyt. Jopa sängystä ylösnousu on välillä kivuliasta ähellystä. Alkaa muettimään elämän(sä) rajallisuutta. Kaikki vanhat idolit ja julkkikset alkavat kuolemaan, uudet julkimot ovat outoja ja epäkiinnostavia. Sitten kuolevat ympäriltä sukulaiset ja kaverit, ne vähät joita on tässäiässä enäö jäljellä. Muutokset ärsyttävät arjessa. Eläkkeelle kun pääsee, niin sentään saa olla rauhassa ilman yhteiskunnan vaatimusta, että pitäisi olla tuottava yksilö. Sitä odotellessa. Eli vanheneminen on inhaa...

Nuoruus on mennyttä ja olen yksin. 😐

60v - huomenna 61

Osa-aikaeläkkeelle ens v alusta. Nautin. Jos joskus pääsee turvallisesti ulkomaille, reissaan. Reissuja kotimaassa. Ulkoilua. Maalaiselämää loma-asunnolla. Oma koti kaupungissa. Puolison kaa kahdestaan viihdytään. Kivaa on.

Vierailija kirjoitti:

Mitä se täysillä eläminen oikeen tarkottaa?

Babe-paita höyrytä viiskymmpisenä siihen asti, että aivoinfarkti yllättää.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa vanheneminen on varmasti syöpäistä. Media on nuorten kouhojen hallussa, joiden silmissä olet yksinomaan kuonaa, jonka poistumista vahvuudesta odotetaan. 

Maailma toki on teknisesti ja kaupallisesti muuttunut ja tätä länsimaiden nuoriso käyttää välinpitämättömyytensä ja ylimielisyytensä keppihevosena, tekosyynä olla arvostamatta elämänviisautta.

Trollihuutojen uhallakin: Venäjällä ikäihmisiä arvostetaan, aikakaudesta riippumatta, ihan pelkästään näiden elämänviisauden vuoksi.

Tässä on paljon asiaa, toki nuo luuseritubettajat eivät elä itsekään pitkään ja tuohan on maailmanhistoriassa ensimmäinen edellistä tyhmempi sukupolvi.

Vierailija kirjoitti:

Vanheneminen on ikävää. Yli 50-vuotiaan naisen elämä on pelkkää kurjuutta. Henkinen ja fyysinen suorituskyky laskee ja vaihdevuodet ovat lopun alkua. En jaksa kuunnella kenenkään valehtelua ja lässynlässyä, miten vanheneminen on muka mahtavaa.

On parempi sanoa suoraan, että on yli 50-vuotias on vanha ja ikäloppu. Hedelmätön nainen on biologinen turhake. Et voi tulla enää raskaaksi ja saada lapsia, vaikka haluaisit. Ikäsyrjintä kukoistaa ja voi hyvin työelämässä. Vanheneminen on hanurista - sieltä ja syvältä. Vanhuus ja raihnaisuus kuuluvat yhteen.

Ja kukahan kloppi tämän selustuksen tuhersi?

On niin tutunoloista settiä taas naisvihassaan.